Mun puolesta voisi osan väestöstä vaihtaa ahkeriin työtätekeviin maahanmuuttajiin. Ottaisiko joku vaihdossa vaikkapa persuja?
Jos vielä pari vuotta sitten väestönvaihto käsitteenä oli laajalti paheksuttu salaliittoteoria, on se nykyään jo osa miltei salonkikelpoista poliittista retoriikkaa. Se että juuri Simo Grönroos ja Suomen perusta-ajatushautomo ovat tuon domainin takana ei mikään yllätys ole.
Äärimmäisen tehokkaastihan Persut koko maahanmuuttokeskustelua tällä hetkellä vievät rasistisen narraritiivin tahdissa. Hallituskumppani Kokoomus ei uskalla puuttua, koska hallitus, eivätkä juuri muutkaan, koska syyt. (?)
Koulu | Tuore tutkimus: Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei riittäviä tietoja ja taitoja selviytyä yhteiskunnassa
Tutkimuksen mukaan syy maahanmuuttajataustaisten heikompaan oppimistasoon löytyy kielitaidosta ja sosioekonomisesta asemasta.www.hs.fi
"Maahanmuuttajataustaisista oppilaista 61 prosentilla on niin heikko lukutaito, ettei heillä katsota olevan riittäviä tietoja ja taitoja osallistuakseen täyspainoisesti yhteiskunnan toimintoihin, kuten jatko-opintoihin ja työelämään."
Huikealta näyttää.
No hyvinkö tuo on toiminut tässä vuosikymmenien aikana? Jos heillä ei ole halua tänne kotoutua ja sopeutua niin väkisinkö se pitäisi tehdä?Mitä ehdotat ratkaisuksi? Rahat pois kotouttamiselta?
Jossain veikattiin että vuoden päästä jo Perussuomalaiset ovat avoimen Venäjämielisiä. Ehkä ihan hyvä arvaus.
Jossain veikattiin että vuoden päästä jo Perussuomalaiset ovat avoimen Venäjämielisiä. Ehkä ihan hyvä arvaus.
Jossain veikattiin että vuoden päästä jo Perussuomalaiset ovat avoimen Venäjämielisiä. Ehkä ihan hyvä arvaus.
No hyvinkö tuo on toiminut tässä vuosikymmenien aikana? Jos heillä ei ole halua tänne kotoutua ja sopeutua niin väkisinkö se pitäisi tehdä?
Tämä on juuri se ongelma. Näillä tietyn Lähi-Idästä tai Afrikan maista tulevilla ihmisillä ei vaikuta olevan minkäänlaista halua tai kykyä oppia Suomen kulttuuria tai sopeutua millään tavalla yhteiskuntakelpoiseksi.
Lähtulevaisuudessa nimenomaan Persut eivät muutu Venäjä-mielisiksi, mutta pidemmän aikavälin kehityksestä en ole yhtä varma. Kuitenkin oikeistopopulistiset puoleet Euroopassa Persut mukaanluettuna ovat edistäneet Venäjän asiaa ajamallaan politiikalla. Persujen suosio perustuu isosti kansallismieliseen ajatteluun ja vastakkainasetteluun, jossa korostetaan "meidän" kansan etua "muita" vastaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi EU-, maahanmuutto- globalisaatio- ja "eliitti" -kriittisyyttä. Nykyään on alettu käyttämään radikaalimpia termejä, kun aikaisemmin, mm. väestönvaihto. Tämä on omiaan heikentämään EU:n yhtenäisyyttä ja länsimaisia instituutioita, jotka nähdään Venäjän vastustajana. Muutakin pohjaa ainakin Venäjän ymmärtämiselle on, kuten tämä vuoden 2018 artikkeli osoittaa.Onko PS:n muuttuminen lähivuosina venäjämyönteiseksi realistista? Jos suhteutetaan vasempaan laitaan, nähdäkseni PS:n muuttuminen venäjämyönteisemmäksi on vähemmän todennäköistä. Miksi?
1. PS:n kannattajat kannattavat raja-aitaa ja rajalakia TOP-2 joukossa. Rajaa ei tule avata. Tämä kuvaa suhtautumista nykyiseen Venäjään varsin hyvin. Mitä enemmän mennään vasemmalle, sitä vähemmän edes nykylinjan kannatusta löytyy.
2. PS:n kannattajat suhtautuvat yhdessä kokoomuslaisten kanssa TOP-2 myönteisesti Suomen joukkojen lähettämiseen Ukrainaan. Tämäkin kuvaa varsin hyvin persujen ja Venäjän suhdetta. Vastuuta Ukrainan puolustamisesta ollaan valmiita ottamaan vaikka se tarkoittaisi arkkuja kotiin.
Tulokset eivät ole sinänsä yllättäviä, sillä mm. puolustusministeri Jussi Niinistö pyrki sotilaallisesti lännettämään Suomea nopeammin ja näki silloisista johtajista Venäjän uhan ehkä parhaiten kuten myös sen, mitä Suomen tuli tehdä päästäkseen NATO:n jäseneneksi.
Persuista tulee varmasti irtiottoja kuten muistakin laitaryhmistä, mutta puolueena PS tuskin lipeää Suomen linjalta Ukrainan ja Venäjän osalta.
Kuitenkin oikeistopopulistiset puoleet Euroopassa Persut mukaanluettuna ovat edistäneet Venäjän asiaa ajamallaan politiikalla. Persujen suosio perustuu isosti kansallismieliseen ajatteluun ja vastakkainasetteluun, jossa korostetaan "meidän" kansan etua "muita" vastaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi EU-, maahanmuutto- globalisaatio- ja "eliitti" -kriittisyyttä. Tämä on omiaan heikentämään EU:n yhtenäisyyttä ja länsimaisia instituutioita, jotka nähdään Venäjän vastustajana. Muutakin pohjaa ainakin Venäjän ymmärtämiselle on, kuten Tämä vuoden 2018 artikkeli osoittaa.
Kommentti: Perussuomalaiset hyppäsi Putinin kelkkaan – jopa Karjalan menetys näyttäytyy hyvänä asiana
Minä veikkasin täällä ja/tai hallituskeskustelussa. Taidettiinpa minä ja nimimerkki @Cobol ottaa pieni (panokseton) vetokin aiheesta.Missäs tällainen veikkaus on tehty? Ja etenkin miten se millään tavalla liittyy linkkaamaasi twitteröintiin?
Minä veikkasin täällä ja/tai hallituskeskustelussa. Taidettiinpa minä ja nimimerkki @Cobol ottaa pieni (panokseton) vetokin aiheesta.
En tiedä, onko Mäkelän tviitti vielä osoitus luisusta kohti Venäjä-apologiaa, mutta voisihan tuon lukea niinkin, että Mäkelän mukaan meillä Suomessa vähän höpsösti syytetään putinismiksi ihan tavallista eurooppalaista äärioikeistolaista ajattelua.
Muistutuksena vielä että Ranne kantaa kahta ministerin salkkua.Lulun blogi kaapattiin.
ja nyt kaappaus on selvitetty.Nyt Lulu Ranne kommentoi bloginsa erikoisia julkaisuja
Liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranteen avustajat ovat kertoneet IS:lle, että blogi on kaapattu.www.is.fi
Asiantuntija Ylelle: Lulu Ranteen verkkosivuja ei hakkeroitu – Tästä on kyse
Tietoturva-asiantuntija kertoo Ylelle, että ministerin verkkotunnus vanhentui syyskuussa, minkä jälkeen se päätyi niin sanotusti vapaille markkinoille.www.iltalehti.fi
Ei yksi pääsky kesää tee. Viime eduskuntakaudella putinisti oli persuissa - kunnes sai kenkää. Tällä kaudella se pääsi livahtamaan takaovesta Vasemmistoliittoon, eikä tule valitettavasti saamaan kenkää.Kirjanpidon mukaan toistaiseksi on olemassa:
1. EU:ssa 1 kpl venäjämyönteisiä ryhmiä, jossa on suomalainen puolue mukana ja jonka enemmistö ei halua tukea Ukrainaa aseellisesti;
2. Suomen eduskunnassa 1 kpl putinistisia kansanedustajia.
Kumpikaan ei osu persuihin. Tietenkin Mäkelä twiitti - joka on todellisuudessa varsin neutraali - lyö nämä "saavutukset" 6-0 kun kun sopivasti katsotaan.
Itse olen helvetin huolissani, jos hallituskumppani olisi EU:ssa venäjämielisessä ryhmässä ja puolueessa olisi putinisti kansanedustajana. Onneksi ei ole. Mutta jos tähän suuntaan menisivät, olisin ensimmäisenä vaatimassa hallituksen hajottamista.
En tiedä onko tuo Persujen tapa tuoda väestön vaihtuminen keskusteluun kaikkein hedelmällisin. Olisi kuitenkin tärkeää, että asiasta avoimesti puhutaan. Tähän asti, ja osin edelleen, ensimmäisenä keskustelua toppuutellaan puhumalla äärioikeiston väestönvaihtoteoriasta. Asia tuodaan esiin nimenomaan, jotta keskustelu estettäisiin alkuunsa. Siinä mielessä rohkea, mutta mahdollisesti myös uhkarohkea yritys Persuilta.
Näetkö vähän edes alusta hieman yleistäväsi tässä?Näillä tietyn Lähi-Idästä tai Afrikan maista tulevilla ihmisillä ei vaikuta olevan minkäänlaista halua tai kykyä oppia Suomen kulttuuria tai sopeutua millään tavalla yhteiskuntakelpoiseksi.
Minusta on sinällään positiivista, että asiasta keskustellaan. Mutta ei se ihan haasteetonta ole, etenkään muille kuin Persuille. Ollakko huolissaan siitä, että 'pian" Suomessa kantasuomalaiset ovat vähemmistönä. Vai pitäisikö nimenomaan metelöidä äärioikeiston teorioista. Vai ghoustaako koko kysymyksen. Pitäisikö kompata EK:tai ja vaatia englantia kolmanneksi kieleksi vai missä kohtaa uskaltaa seisoa. Vai valitseeko liberaalin linjan, että antaa kansan vapaasti liikkua, kyllä vapaa talous järjestää maailman itsestään.Persuthan tuovat itse äärioikeistolaisen näkemyksen varsin näkyvästikin esille. Kyse ei ole termeistä sinänsä vaan siitä, miten persut ne yhdistävät:
Väestönvaihto +
käy kuten Amerikan alkuperäisväestölle +
käy kuten Baltian maiden väestölle CCCP:n kuristuksessa.
= Tästä seuraa samanlainen tuho kuin Amerikan alkuperäisväestölle ja Baltian maille CCCP:n aikaan.
Kuten @Ann Arbor tuo osuvasti esille, ulkomaalaisten tulo Suomeen nähdään vain negatiivisena asiana. Mielikuvaksi tarjotaan Suomen ja suomalaisuuden tuhoa.
Sinänsä tässä ei ole uutta vaan peruspolitiikkaa laitaoikeistolaiselta kansalliskonservatiiviselta puolueelta. Monissa yhteyksissä samantyyppisiä ulostuloja on nähty eivätkä ne tähänkään jää. Mielenkiintoista on sekin, miten Orpo ja RKP:n johto näihin jatkossa suhtautuvat. Kulkeeko mitään rajaa siinä, että yritykset & EK & Yrittäjät & 1000 muuta tahoa vaativat hallitusta irtaantumaan näistä?