Tuo Peltokankaam päivitys oli niin laskelmoitu, että voimme odottaa muitakin aiempien vuosien töräyksiä kaivettavan uudelleen kiertoon ennen seuraavia vaaleja. Loputkin vähemmistöt ehkä suolataan, samoin muut viholliskuvat, pitkälti entisillä vitseillä. En ihmettelisi ainakaan sitä, jos mediaa, kenties koulua ja vastaavia tykitellään. Eli siis tartutaan juuri suvivirsimäisesti siihen, jos vaikka joku opettaja kieltää jakamasta persupropagandaa tai Aitoa avioliittoa koulussa. Lisäpisteitä samaan aikaan tulee aina, jos vaikkapa Seta on saanut jakaa lehtisiä kunnan tiloissa tai koululla.
Bensan hintahan on pyörinyt mainoksissa myös, kun se on maailmanmarkkinahitojen kautta nyt alempana.