Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 126
  • 46 651

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jokainen hallitus epäilemättä vuorollaan yrittää hoitaa valtion taloutta mahdollisimman hyvin, toteutuksesta ja keinoista voidaan varmasti olla sivistyneesti erimielisiä. Sen asian käsittely taitaa kuitenkin olla enemmän talous-topicin asioita.

Jos tällaisiin ihan avoimen rasistisiin paskatöräyksiin kriittisesti suhtautuminen on hyvesignalointia, niin olen sitten ihan oikein mielelläni sellainen signaloitsija. Välillisesti nämä kun vaikuttavat varmasti myös siihen valtion kassaan, vaikkapa niiden kuuluisien maahanmuuttajien houkuttelun suhteen.

No, minä en usko Mauri Peltokankaan sanomisten tai tekemisten vaikuttavan yhdenkään maahanmuuttajan päätökseen muuttaa/olla muuttamatta Suomeen. Kyllä ne vaikuttimet on ihan muualla (esim. siinä taloudessa, verotuksessa ja helpoissa hyvissä sosiaalituissa).

Se on ihan totta, että maahanmuuttoa persut on puolueista jarruttanut eniten, ja varmaan jarruttaa edelleen, mutta eikös se ole se yksi iso syy, miksi koko puolue on ylipäätään olemassa? Ei se voi mennä sillä lailla, että toisella puolella kerrotaan, mikä on oikeaa politiikkaa ja mikä ei. Persut ajaa kotimaista, maahanmuuttovastaista politiikkaa, joku toinen jotain muuta. Vaikkapa viime hallituskaudella esiin tungettu intersektionaalinen feminismi oli sellainen käsittämättömyys, jota oikealla oli vaikea ymmärtää. Maahanmuuttovastaisuus ja intersektionaalinen feminismi on kaksi toisistaan kaukana olevaa asiaa, mutta ihan yhtä perusteltuja politiikan teemoja.

Mitä tulee rasismiin ja rasistisiin tölväyksiin, niin onhan ne typeriä. Ei kahta sanaa. Typeryyksiä kuitenkin lauotaan ja tehdään yli puoluerajojen, joten en näe miksi persujen pitäisi tässä olla joku erillinen saareke. Tällä hallituskaudella ollaan kuitenkin nähty persujen osalta rasismia myös siellä, jossa sitä ei ole. Oppositiopolitiikkaa toki, ei siinä mitään.

Ja noista Peltokankaan viimeisimmistä sanoistahan on jo oikeudessa linjattu, että ne eivät ole rasismia. Ei, vaikka kuinka sitä yritetään vasemmalla sellaiseksi kääntää. "Kyllähän kaikki sen tietää, mitä Mauri oikeasti tarkoittaa". Varmaan tietääkin, mutta nuo lauseet ei kuitenkaan ole rasismia, vaikka siellä taustalla Maurin rillien alla joku rasistinen ajatus vaeltelisikin. Kyllä minäkin pidän montaa kaveriani idioottina, mutta loukkaukseksi se muuttuu vasta silloin, jos ne omat mielipiteeni kerron ääneen.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Odotetaan nyt kaikessa rauhassa, että Jani Mäkelä kertoo kantansa Peltokankaan päivitykseen, ja siihen kuinka tarpeellista sitä on arvostella. Sieltä se totuus taas kuitenkin tulee.
Veikkaan, että MTJ ei pidä Peltokankaan päivityksiä "yhtään minään".
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Rasismi ei ole ok, vaikka 99% sitä kannattaisi. Ei ihmisoikeuksien kunnioittaminen ole mikään demokratiaan sidonnainen asia.

Ei olekaan. Enkä minä ole missään väittänytkään, että ihmisoikeudet olisi jotenkin vähäarvoinen asia. Ne sanat työnnettiin tuttuun tyyliin minun suuhuni.

Kuten tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, niin noita Peltokankaan viimeisimpiä termejähän ei käräjäoikeus määrittele rasistiseksi. Jos sinä määrittelet, niin minä nojaan kyllä mieluummin siihen viralliseen kantaan kuin sinun mielipiteeseen.

Persujen rasismi ei ole ok. Se, että Kokoomus sitä katsoo läpi sormien, ei ole ok.

Ei rasismi ole ok, mutta kyllä sinäkin varmasti ymmärrät, miksi Kokoomus sitä katsoo läpi sormien, etkö vain?

Luuletko, että persut lakkaisi olemasta persut, jos Kokoomus hajottaisi hallituksen? Tuskin. Eiköhän se vain ruokkisi entistä rajumpia ulostuloja puolueen syvimmältä päältä. Olisiko se sitten parempi tilanne?
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
"Hovioikeuden ratkaisun mukaan kirjoitukset olivat jossain määrin solvaavia, mutta olivat kuitenkin oikeuden mukaan poliittista puhetta, joka ei ylittänyt sitä, mikä on sallittua"

Oikeus käsittääkseni otti kantaa vain syytekohtaan. Joka oli kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Se mikä on rasismia ja mikä ei. Sille taitaa olla omakin ketjunsa.

Eipä tuollaiset päivitykset minun mielestäni hirveän fiksuja ole, kansanedustajalta, mutta mielestäni ne pitäisi osata myös jättää omaan arvoonsa. Varsinkin kun oikeus on jo aikaisemmin todennut, ettei Suomen lakia niissä ole rikottu.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Ei olekaan. Enkä minä ole missään väittänytkään, että ihmisoikeudet olisi jotenkin vähäarvoinen asia. Ne sanat työnnettiin tuttuun tyyliin minun suuhuni.

Kuten tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, niin noita Peltokankaan viimeisimpiä termejähän ei käräjäoikeus määrittele rasistiseksi. Jos sinä määrittelet, niin minä nojaan kyllä mieluummin siihen viralliseen kantaan kuin sinun mielipiteeseen.
Väitätkö tosiaan ettei Peltokankaan puheet ole rasistisia, koska oikeus ei niitä rasistiseksi ole todennut? Kaikki tietää, mitä Mauri tarkoitti.

Ei rasismi ole ok, mutta kyllä sinäkin varmasti ymmärrät, miksi Kokoomus sitä katsoo läpi sormien, etkö vain?
Tajuan, mutta en ymmärrä enkä varsinkaan hyväksy. Kokoomus ja RKP mahdollistaa Persujen vallankäytön hyväksymällä nuo rasistiset jutut. Orpo kertaalleen heitti porukan ulos hallituksesta, mutta nyt seura kelpaa. Paperit on hukassa pahemman kerran.

Luuletko, että persut lakkaisi olemasta persut, jos Kokoomus hajottaisi hallituksen? Tuskin. Eiköhän se vain ruokkisi entistä rajumpia ulostuloja puolueen syvimmältä päältä. Olisiko se sitten parempi tilanne?
Olisi parempi tilanne, että eivät olisi hallituksessa. Räksyttäkööt oppositiossa jatkossa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kuten tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, niin noita Peltokankaan viimeisimpiä termejähän ei käräjäoikeus määrittele rasistiseksi. Jos sinä määrittelet, niin minä nojaan kyllä mieluummin siihen viralliseen kantaan kuin sinun mielipiteeseen.
Ymmärtääkseni rasistinen kirjoittelu ei ole laitonta, joten en tiedä miten oikeus olisi todennut että kirjoitukset eivät olleet rasistisia. Ne eivät olleet kiihottamista kansanryhmää vastaan. Samoin jos joku kirjoittaa jonnekin Suomi24 palstalle jotain "N**kerit vittuun Suomesta" tyylistä niin se on mielestäni selkeästi rasistista mutta ei se laitonta olisi.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Eipä tuollaiset päivitykset minun mielestäni hirveän fiksuja ole, kansanedustajalta, mutta mielestäni ne pitäisi osata myös jättää omaan arvoonsa. Varsinkin kun oikeus on jo aikaisemmin todennut, ettei Suomen lakia niissä ole rikottu.

Niinpä. Tuokin töräys olisi mennyt huomaamattomasti suurimmalta osalta ohi, ellei sitä olisi nostettu tikunnokkaan joka puolella.

Esimerkiksi minä luin siitä ensimmäisen kerran tästä ketjusta.

Tajuan, mutta en ymmärrä enkä varsinkaan hyväksy. Kokoomus ja RKP mahdollistaa Persujen vallankäytön hyväksymällä nuo rasistiset jutut. Orpo kertaalleen heitti porukan ulos hallituksesta, mutta nyt seura kelpaa. Paperit on hukassa pahemman kerran.

Olisi parempi tilanne, että eivät olisi hallituksessa. Räksyttäkööt oppositiossa jatkossa.

Boldattuun kohtaan toistan itseäni; ymmärrät varmaan hyvin miksi se seura kelpaa? Luuletko, että demareiden kanssa Kokoomus olisi saanut vaikkapa työmarkkinauudistuksia tuollaisenaan läpi? Eikä siihen oikeastaan ollut edes mahdollisuuksia, kun SDP liputti itsensä ulos hallituksesta periaatteessa jo etukäteen.

Niin, sinä et tykkää persuista hallituksessa, minä en tykännyt vassareista hallituksessa. Siksi meillä on tämä demokratia, että kansa saa päättää, ketkä sinne arkadianmäelle menee hallitusta muodostamaan. Välillä joutuu kestämään neljä vuotta oman mielipiteen vastaista politiikkaa.

Ymmärtääkseni rasistinen kirjoittelu ei ole laitonta, joten en tiedä miten oikeus olisi todennut että kirjoitukset eivät olleet rasistisia. Ne eivät olleet kiihottamista kansanryhmää vastaan. Samoin jos joku kirjoittaa jonnekin Suomi24 palstalle jotain "N**kerit vittuun Suomesta" tyylistä niin se on mielestäni selkeästi rasistista mutta ei se laitonta olisi.

Tämä on kyllä toisaalta totta tämäkin. Itse en silti pidä tuota viimeisintä tekstiä varsinaisesti rasistisena, typeränä kylläkin.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Mites niiden ihmisoikeudet, jotka valtion heikentyvän taloustilanteen ja ekonomisen alamäen takia joutuvat entistä hankalampaan asemaan, jos valtion kurssia ei korjata? Sitä tuolla on nykyinen hallitus tekemässä. Vaikeissa tilanteissa joudutaan tekemään vaikeita valintoja.

Todennäköisesti jokainen hallituskokoonpano olisi joutunut leikkaamaan. Kuinka paljon mikäkin kokoonpano olisi leikannut, on hyvä kysymys. Leikkaamalla Suomi ei kuitenkaan tule kuntoon, vaan kasvua pitää saada. Jotenkin toivoisi, että talouskasvusta puhuttaisiin jopa enemmän kuin leikkaamisesta. Aika lailla jokaisella suurella puolueella on ollut kädet savessa sitten 2007 romahduksen, eikä kenelläkään ole homma lähtenyt koilliseen, joten mistä se punainen lanka nyt löytyy? Summa summarum, valtion kurssin korjaaminen = talouskasvu.
 
Kyllä, juurikin näin. Ja tätä hallitus onkin lähtenyt toteuttamaan.

Näiden leikkausten tarkoituksena on nimenomaan luoda pohja sille talouskasvulle, ei "kurjistaa köyhiä", vaikka tätä mantraa moni tällä palstalla tuuttaakin joka väliin. Ja sen pohjan luominen ei olisi onnistunut nykymuodossaan muiden kuin tämän hallituskoalition kanssa. Sote-pommi hidastaa nyt (ja tulevaisuudessa) sitä talouskasvua, siihen ei varmaan kenellekään ole tällä hetkellä oikein selkeää ratkaisua.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Vahvaa suorittamista Koposelta. Sipilän hallitus teki 2019 budjetin ja Marinin hallitus 2023 budjetin.

Mutta asiat on miten ne koetaan.

Surullisintahan tässä on se, että kaveri ei yrittänyt vääristää asiaa, vaan ei vain yksinkertaisesti ymmärtänyt paremmin. Näiden persuedustajien osaamisen taso on pelottavan heikko. Alan melkein uskomaan, ettei kaveri oikeasti huijannut silloin niissä joulupukkikeräyksissään. Taisi vain osaaminen silloinkin olla niin alkeellisella tasolla, että vituiks män.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä, juurikin näin. Ja tätä hallitus onkin lähtenyt toteuttamaan.

Näiden leikkausten tarkoituksena on nimenomaan luoda pohja sille talouskasvulle, ei "kurjistaa köyhiä", vaikka tätä mantraa moni tällä palstalla tuuttaakin joka väliin. Ja sen pohjan luominen ei olisi onnistunut nykymuodossaan muiden kuin tämän hallituskoalition kanssa. Sote-pommi hidastaa nyt (ja tulevaisuudessa) sitä talouskasvua, siihen ei varmaan kenellekään ole tällä hetkellä oikein selkeää ratkaisua.
Ne ihmiset, joiden elämä tällä hetkellä kurjistuu asumistuen ym. leikkausten takia ja jonka jokainen päivä vaatii äärimmäisen tarkkaa pohtimista, miten saa rahan riittämään välttämättömään ei varmasti mieti, että jaa ei se mitään, kun ei ne tätä tahallaan tee. Moni heistä jopa saattaa ymmärtää, että valtion on säästettävä, mutta ei se sillä hetkellä lohduta niitä, joiden jokapäiväinen elämä on toivotonta taistelua.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Ratkaisut ovat olleet ja ovat edelleen selkeitä, mutta kun ne eivät tuo kannatusta, ne jätetään sivuun ja säästetään taas kerran pääsääntöisesti juustohöylällä. Edelleenkään ei uskalleta puuttua organisaatioihin tai tehdä priorisointeja. Veroja taidetaan taas kerätä ennätysmäärä.
 
Niin, tämäkin on varmasti totta. Tuo olikin ennemminkin sitä perustelua sille, miksi Kokoomus on Perussuomalaisten kanssa hallituksessa. Tuossa kun aiemmin oli puhetta siitä hyvesignaloinnista, niin olisiko näiden ihmisten elämä tällä hetkellä parempaa, jos Kokoomus hajottaisi nyt hallituksen?

Ratkaisut ovat olleet ja ovat edelleen selkeitä, mutta kun ne eivät tuo kannatusta, ne jätetään sivuun ja säästetään taas kerran pääsääntöisesti juustohöylällä. Edelleenkään ei uskalleta puuttua organisaatioihin tai tehdä priorisointeja. Veroja taidetaan taas kerätä ennätysmäärä.

Näinhän se menee, vuodesta toiseen, puolueesta riippumatta. Tuolta on kyllä tulossa vielä lisää, ei niitä kaikkia leikkauksia haluttukaan lyödä tähän alkuun. Toivon, että jossain vaiheessa jo tämän hallituskauden aikana ruvetaan perkaamaan niitä yritystukia isolla kammalla. Myös Kokoomuksessa nimittäin ymmäretään se, että kannattamattomien yritysten tukeminen on idiotismia.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
No, täällä yksi Kokoomuksen kannattaja, jota ei juurikaan hetkauta nuo persujen puheet. Minä olen tyytyväinen siihen, että Kokoomus on hallituksessa tekemässä omaa politiikkaansa (koska sen uskon olevan Suomelle parasta), eikä kuuntele ulkopuolelta tulevia huutoja hallituskumppaneistaan. Kokoomuksessa myös tiedetään se, että Perussuomalaiset on ainoa mahdollisuus, jonka kanssa Kokoomus pystyy sitä omaa politiikkaa toteuttamaan. Sen takia persuilta katsotaan myös sormien läpi asioita, joita Kokoomus ei omissa arvoissaan jaa.

Ne huutelut, että Kokoomus on myynyt arvonsa, voi heittää romukoppaan. Ihan jokainen puolue on varmasti myynyt arvonsa jossain vaiheessa päästessään hallitusvastuuseen. Sitähän se politiikka pitkälti on, kompromissien tekoa.

Minä olen edelleenkin sitä mieltä, että niin pitkään kuin Perussuomalaisille löytyy kannattajia, niin pitkään puolueelle on tilausta. Sitä on demokratia, vaikka se välillä voi jotakuta kismittääkin (kuten meitä oikeistolaisia 2019-23). Jos 15-20% kansasta haluaa maahanmuuttovastaisen, rasismilla flirttailevan puolueen tuonne päättämään asioista, se on ihan fine. Niiden 15-20% mielipide ja ääni on ihan tasan samanarvoinen, kuin Vihreitä ja Vasemmistoliittoa äänestävien 10-15%:kin.

Täällä taas yksi Kokoomuksen äänestäjä, jolle tämä touhu rupeaa hiljalleen riittämään.

Kyse ei ole enää edes politiikasta, vaan tässä hakataan Kokoomuksen ja Orpon uskottavuutta isolla moukarilla, ja veikkaan ainakin Purran tiedostavan asian. Orpo on tällä hetkellä housut kintuissa nelinkontin ja Purra päättää mitä tehdään. Ja parasta Persujen kannalta on se, että selittely jää tästäkin jälleen kerran Orpon kontolle. Persujen perseilystä. Täydellistä Persuille.

Orpon olisi pitänyt irrota henkseleistä ajat sitten, ja tehdä selväksi että mikäli vielä sooloillaan, niin hallitus kaatuu seuraavana päivänä. Bensa-Maurilta ei paljoa voi vaatia, mutta Purran kommentointi alleviivaa sitä, että Kokoomukselle ja Orpolle näytetään keskisormea avoimesti, eikä heillä ole tarkoitustakaan noudattaa sovittua linjaa.

Se on toki Persujen oikeus, mutta ihan kaikkeen ei Kokoomuksessa tulisi suostua. Toki Persuissa kannattaisi muistaa myös se, että yksin on helvetin hankala hallitusta muodostaa. Jos (ja kun) puolue profiloituu täysin kurittomina perseilijöinä, niin miksi kukaan kyseisen puoleen kanssa lähtisi hallitukseen?
 
Petterin tilanne on vähän sellainen kuin ihmisellä olisi hyvä työpaikka, jossa on korkea palkka ja mukavat edut, mutta osa työkavereista kaivaa koko ajan maata jalkojesi alta ja kiusaa ja pilkkaa puheitasi. Netissä julkisesti nauravat sinulle ja irvistelevät. Kaikkea ei voi saada, mutta väitän, että raskasta on ja vituttaa.
 
Aika lähelle varmaan osuu tämä kuvaus, jos niinkuin Orpon vinkkelistä asiaa miettii.

Se on sitten taas eri asia, että tietoisen valinnanhan Orpo on tehnyt (ja tekee koko ajan), kun tähän on lähtenyt ja sen antaa jatkua. Onko syynä se, että Orpo on vässykkä tai lapanen? Tuskin. Itsehän veikkaan, että Orpo näkee asian samalla lailla kuin allekirjoittanut, että ne halutut muutokset on nyt runnottava läpi, muuten niitä ei tehdä. Ja se on päätetty tehdä nyt tällä hinnalla.

Ja toisaalta, Kokoomuksen kannatus ei käytännössä ole ottanut osumaa, niin miksikäs ei sitten jatkaisi samalla linjalla loppuun asti, jos kerran kannattajien/äänestäjienkin tuki pysyy. Vaalien lähestyessä uskoisin kyllä useammankin Perussuomalaisen aktivoituvan somessa enemmän, joten loppukaudesta voi tulla, no, mielenkiintoinen.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Mennään jo vähän ulos persuketjusta, mutta onhan tuossa hallituksen pystyssä pysymisessä myös takana koko homman kummisetä eli EK. Niin pitkään kuin kokoomuksen henkinen ja rahallinen tuki eli elinkeinoelämä katsoo, että nykyisen hallituksen edut ovat suuremmat kuin (maine-)haitat, niin Petteri ei välitä maureista. Kyllä se korventaa ja varmaan aika moni kokoomuslainen on jättänyt somen lukemisen vähemmälle, mutta jos etujärjestöillä on vielä hommia teetettävänä, niin nehän hoidetaan maaliin. Käännetään takki sitten ennen seuraavia vaaleja.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taitaa olla niin, että suurin osa Kokoomusta kannattavista ajattelee kuin Mauri, mutta eivät ihan vielä uskalla kirjoittaa sitä omaan sosiaaliseen mediaansa. Mutta eiköhän tuonkin ehdi muuttua ennen kuin tämä hallituskausi loppuu vaikka Orpo jotain muuta koittaa sössöttää.
Osa ajattelee varmasti, mutta suurin osa ei. Valtaosalle Kokoomuksen jäsenistä ja kannattajista talouden ongelmat ovat vaan paljon merkittävämpiä ongelmia kuin persujen rasismi. Siitä saa toki olla eri mieltä. Orpon takinkäännöstä vuoden 2017 suhteen saa myös antaa raippaa Orpolle. Silloin nykypersut eivät kelvanneet hallituskumppaniksi, mutta nyt kelpaavat.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Petterin tilanne on vähän sellainen kuin ihmisellä olisi hyvä työpaikka, jossa on korkea palkka ja mukavat edut, mutta osa työkavereista kaivaa koko ajan maata jalkojesi alta ja kiusaa ja pilkkaa puheitasi. Netissä julkisesti nauravat sinulle ja irvistelevät. Kaikkea ei voi saada, mutta väitän, että raskasta on ja vituttaa.

Jos olisin Petteri niin kävisin kovasti keskusteluja kulisseissa niin Lindtmanin kuin Kaikkosenkin kanssa. Ihan avoimin kortein kertoa että nyt alkaa riittää. En ihmettele vaikka näin olisikin.

Sitten vaan jonain kauniina päivänä Persujen ryhmäkokoukseen ilmoittamaan että painukaapa vittuun mun hallituksesta.

No toiveunta ehkä.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Jos olisin Petteri niin kävisin kovasti keskusteluja kulisseissa niin Lindtmanin kuin Kaikkosenkin kanssa. Ihan avoimin kortein kertoa että nyt alkaa riittää. En ihmettele vaikka näin olisikin.
Keskusteluja aivan varmasti käydäänkin, mutta uskon, että ne koskevat vasta tämän hallituksen jälkeistä aikaa. Se lienee selvää, ettei kokoomus enää toista kertaa lähde persujen kanssa hallitukseen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Keskusteluja aivan varmasti käydäänkin, mutta uskon, että ne koskevat vasta tämän hallituksen jälkeistä aikaa. Se lienee selvää, ettei kokoomus enää toista kertaa lähde persujen kanssa hallitukseen.
Ainakin sen jonkun tänne viikonloppuna linkkaamani uutisen mukaan Kokoomuksessa pidetään persuja paljon helpompana hallituskumppanina kuin vaikka Keskustaa. Keskusta on koko ajan juonittelemassa, kun taasen persujen kanssa pitää vaan kestää sosiaalisen median sammakoita.

Seuraava hallitus todennäköisesti top-3 puolueiden voimasuhteiden mukaan joko perskeko tai sinipuna. Nyt sinipuna näyttää todennäköisemmältä toki.

Edit: Voi toki olla vasemmistohallituskin. Ainoa varma on, että Keskusta on seuraavassa hallituksessa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ainakin sen jonkun tänne viikonloppuna linkkaamani uutisen mukaan Kokoomuksessa pidetään persuja paljon helpompana hallituskumppanina kuin vaikka Keskustaa. Keskusta on koko ajan juonittelemassa, kun taasen persujen kanssa pitää vaan kestää sosiaalisen median sammakoita.

Seuraava hallitus todennäköisesti top-3 puolueiden voimasuhteiden mukaan joko perskeko tai sinipuna. Nyt sinipuna näyttää todennäköisemmältä toki.

Edit: Voi toki olla vasemmistohallituskin. Ainoa varma on, että Keskusta on seuraavassa hallituksessa.
Kepua tuskin halutaan ottaa mukaan, sen verran taas viime hallituskierroksellakin olivat oma umpikusettava itsensä. Toisaalta persujen tapauksessa ihan turha puhua "sammakoista" kun tuo on täysin tietoista umpirasistista prräkammarien vihaisten miesten agitointia eurovaalikatastrofin jälkeen. Ei toki mitenkään erityisen salonkikelpoista ollut touhu hallitustaipaleen alussakaan, mutta nyt siis taas sitä samaa tuttua kamelikuski/vuohipaimen"läppää" ja eiköhän jossain vaiheessa se ukkokin huuda uliuli.

Orpon uskottavuutta tämä persujen touhu syö, vaikka kokoomuksen pitkän linjan äänestäjät tämän sietävätkin. Varmasti syö myös Orpon henkisiä voimavaroja tuommoinen jatkuva rotantyö mitä hallituksen kakkospuolue PJ:nsä johdolla harrastaa omaksi edukseen ja maan tuhoksi. Myöskään EK ei mitenkään älyttömän hyvällä katso yrityksiä estää vierastyövoiman pääsyä maahan mm. tuolla rasismin normalisoinnilla ja promotoinnilla.

Jos saisi valita, niin hallitukseen Lepomäen Kokoomus, Lindmanin SDP ja Harjanteen Vihreät. Kepulit, PS ja muut lähinnä omaa etuaan ja Suomen haittaa ajavat porukat voisivat tapella keskenään oppositiossa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pensa-Maukka on jäänyt viime aikoina vähän sivuraiteelle puolueessaan joten valokeila täytyy saada itseen jollakin keinolla. Ja mikäpä siihen toimisi paremmin kuin annos rasistista läpändeerausta somessa.

Oli semmoinen aika että jaksoin kiehua persujen jutuista mutta nykyään touhu lähinnä väsyttää. Lapsellista, läpinäkyvää, ennalta-arvattavaa ja pohjimmiltaan rassukkamaisen säälittävää toimintaa joka ei vie tätä maata millään tavalla eteenpäin.

En usko että hallitus hajoaa tällaiseen mutta todella toivon että Kokoomuksessa on jo ymmärretty että tuon sakin kanssa ei kannata olla kimpassa yhtään pidempään kuin on pakko.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on ihan totta, että maahanmuuttoa persut on puolueista jarruttanut eniten, ja varmaan jarruttaa edelleen, mutta eikös se ole se yksi iso syy, miksi koko puolue on ylipäätään olemassa? Ei se voi mennä sillä lailla, että toisella puolella kerrotaan, mikä on oikeaa politiikkaa ja mikä ei. Persut ajaa kotimaista, maahanmuuttovastaista politiikkaa, joku toinen jotain muuta. Vaikkapa viime hallituskaudella esiin tungettu intersektionaalinen feminismi oli sellainen käsittämättömyys, jota oikealla oli vaikea ymmärtää. Maahanmuuttovastaisuus ja intersektionaalinen feminismi on kaksi toisistaan kaukana olevaa asiaa, mutta ihan yhtä perusteltuja politiikan teemoja.

Mitä tulee rasismiin ja rasistisiin tölväyksiin, niin onhan ne typeriä. Ei kahta sanaa. Typeryyksiä kuitenkin lauotaan ja tehdään yli puoluerajojen, joten en näe miksi persujen pitäisi tässä olla joku erillinen saareke. Tällä hallituskaudella ollaan kuitenkin nähty persujen osalta rasismia myös siellä, jossa sitä ei ole. Oppositiopolitiikkaa toki, ei siinä mitään.

Maahanmuuton vastustaminen poliittisena kärkenä on minusta ihan ymmärrettävä ja jossain määrin ymmärrän ajatuksen tällaisen politiikan takana (vaikka siis olen itse täysin eri mieltä tästä). Persujen touhu ei kuitenkaan enimmäkseen liity maahanmuuton vastustamiseen, vaan rasismin edistämiseen. Siis siihen miten täällä jo olevien maahanmuuttajataustaisten ihmisten elämä saadaan tehtyä mahdollisimman kurjaksi, miten yleinen mielipide saadaan mahdollisimman tehokkaasti vastustamaan heitä, miten heidät saadaan mahdollisimman tehokkaasti pysymään marginaalissa ja miten heidän elämänsä saadaan tehtyä mahdollisimman kurjaksi. Meillä on paljon Suomessa syntyneitä tai vuosia vuosia sitten tänne tulleita maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, joiden kouluttautuminen, työllistyminen jne olisi kaikille eduksi. Siinä kaikki sellainen, jolla heistä tehdään asenteellisesti pidettyä erillisenä porukkana, jota kantasuomalaisten on helppo dissata on yksiselitteisesti typerää ja vastoin kaikkien suomalaisten etua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös