Perussuomalaiset

  • 5 398 179
  • 43 514

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei tule minullekaan mieleen sellaista skenaariota, no tietysti jos jotenkin ihmeellä toisella kierrokselle on päässyt joku hupiehdokas vastustajaksi.
Halla-Aho vs Haavisto voi olla tiukka ja kääntyä Halla-Aholle. Haaviston äänestäminen olisi ”puolelle Suomea” hyvin vaikeaa, vaikka kehäkolmosen sisällä Haavisto ylivoimaisesti voittaisikin.

Aikamoisia hupiehdokkaitahan tuonne on kaavailtu. Pienet tulevat olemaan marginaalit, että ketkä pääsevät toiselle kierrokselle.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Tuossa nuo Niinistö vs Haavisto tulokset:

Haaviston suosio pääkaupunkiseudun ulkopuolella voi olla tietysti muuttunut noista ajoista. Mutta tuolloin ei ollut niin suurta eroa kannatuksessa, paitsi parissa vaalipiirissä (Vaasa, Etelä-Savo).

Niinistö toki voitti reilusti, mutta Halla-aho ei ole niin suosittu ja on varmasti vielä enemmän mielipiteitä jakava ehdokas kuin Haavisto. Uskoisin Haaviston voittavan.
 
”Ei ollut suurta eroa”? Haavistohan tarvitsee melkein puolet enemmän ääniä kuin 2012 voittaakseen. Kyllä mä aika suureksi tuon eron saan. Tiukille se menisi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
”Ei ollut suurta eroa”? Haavistohan tarvitsee melkein puolet enemmän ääniä kuin 2012 voittaakseen. Kyllä mä aika suureksi tuon eron saan. Tiukille se menisi.

Siis meinasit, että Haavisto voittaisi pääkaupunkiseudun ylivoimaisesti, mutta häviäisi silti koko vaalin?

Noissa 2012 vaaleissa Helsinki 49,9 % Haavistolle, Uusimaa 37,8 %. Koko maa 37 % Haavistolle. Niinistö voitti toki selvästi, mutta Uudenmaan kannatuksessa ei ollut juuri eroa koko maan keskiarvoon. Helsingissä 12 prosenttiyksikköä.

Jos pääkaupunkiseudun ja muun maan Haavisto-suhde on pysynyt samana, niin "ylivoimainen voitto" pääkaupunkiseudulla viittaisi kyllä siihen että Haavisto on vaalien voittaja.

Mutta tuo samana pysyminen on tietysti aika rohkea oletus.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis meinasit, että Haavisto voittaisi pääkaupunkiseudun ylivoimaisesti, mutta häviäisi silti koko vaalin?

Noissa 2012 vaaleissa Helsinki 49,9 % Haavistolle, Uusimaa 37,8 %. Koko maa 37 % Haavistolle. Niinistö voitti toki selvästi, mutta Uudenmaan kannatuksessa ei ollut juuri eroa koko maan keskiarvoon. Helsingissä 12 prosenttiyksikköä.

Jos pääkaupunkiseudun ja muun maan Haavisto-suhde on pysynyt samana, niin "ylivoimainen voitto" pääkaupunkiseudulla viittaisi kyllä siihen että Haavisto on vaalien voitto.

Mutta tuo samana pysyminen on tietysti aika rohkea oletus.
Tarkoitin koko maata, että Haavisto tarvitsee koko maassa melkein puolet enemmän ääniä voittaakseen (400 000 ääntä). Aika tiukkaa tekee vaikka pääkaupunkiseudulla saisi esimerkiksi 70 % äänistä.

Edit: Oletat siis, että Haaviston kannatus kasvaisi yhtä paljon pääkaupunkiseudulla kuin koko maassa? Siinä ei ole järkeä. Kaupunkien liberaalit porvarit, jotka äänestivät Niinistöä saattavat äänestää Haavistoa, mutta maaseudun ”koti, uskonto ja isänmaa” -porvarit/työläiset eivät äänestä vihreää homoa.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Jos demariehdokas on Urpilainen, ei ole Haavisto toisella kierroksella. Saa vittuilla lopun elämääni, jos menee pieleen. Perustan arvioni siihen, että Jutta kykenisi aktivoimaan liikkuvia ja naiseus on aina vahva ominaisuus - varsinkin Haaviston potentiaalisten äänestäjien keskuudessa. Tuolloin 2012 Haavistoa lukuun ottamatta kaikki ehdokkaat olivat joko setämiehiä (Niinistö, Lipponen, Väyrynen), arvokonservatiiveja (Essayah, Soini) tai liiaksi tunteita jakavia (Biaudet, Arhinmäki). Urpilainen ei ole mitään noista.

Oikeistoliberaaleillekin Stubbin tai Vapaavuoren luulisi olevan hyvä vaihtoehto, eli Haavistolle ei sieltäkään ihan hirveästi tulisi apuja. 2012 meni jo.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tarkoitin koko maata, että Haavisto tarvitsee koko maassa melkein puolet enemmän ääniä voittaakseen (400 000 ääntä). Aika tiukkaa tekee vaikka pääkaupunkiseudulla saisi esimerkiksi 70 % äänistä.

Edit: Oletat siis, että Haaviston kannatus kasvaisi yhtä paljon pääkaupunkiseudulla kuin koko maassa? Siinä ei ole järkeä. Kaupunkien liberaalit porvarit, jotka äänestivät Niinistöä saattavat äänestää Haavistoa, mutta maaseudun ”koti, uskonto ja isänmaa” -porvarit/työläiset eivät äänestä vihreää homoa.

Maaseudulla, siis oikealla maaseudulla eli haja-asutusalueella, asuu aika vähän ihmisiä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuu myös kaupunkilaisia.

Jos oletetaan tilanne jossa Haaviston kannatus Helsingissä kasvaa 50 -> 70 % (koska vastaehdokas ei ole niin suosittu kuin Niinistö), niin kyllähän siellä myös Uudenmaan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ym. luvut nousevat 37-38 prosentista yli 50 prosenttiin. Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun vetäminä. Ja Keski-Suomi nousee 42 prosentista yli 50 prosenttiin Jyväskylän vetämänä. Eikö se silloin ala kallistua koko maan keskiarvokin yli 50 prosentin?
 
Tiedän koska asun itsekin Lahdessa. Ei ne maakuntien kaupungit ole yhtä ”sivistyneitä” kuin Helsinki, vaan siellä nimenomaan on niitä koti, uskonto ja isänmaa -tyyppejä. Tampere ja Turku tosin ihan eri kastissa kuin nyt vaikka Lahti. Mutta Jyväskylä, Oulu, Lahti, Kouvola jne. sivistyneet ovat vähemmistössä.

Minä kirjoitinkin, että ”voi olla tiukka ja kääntyä Halla-Aholle”. En väittänyt, että Halla-Aho Haaviston varmasti voittaa. Itseasiassa Halla-Aho on varmaan myös ainoa toisen kierroksen vastustaja, jonka Haavisto voi voittaa. Voi myös olla mahdollista, että äänestysprosentti jäisi ennätysmatalaksi, mikä sataisi Haaviston laariin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei ne maakuntien kaupungit ole yhtä ”sivistyneitä” kuin Helsinki.
Ei todellakaan - ja miksi lainausmerkit? Silti tässä Euroopan tilanteessa olisi pahempiakin vaihtoehtoja presidentiksi. Mutta kädet siis kyynärpäitä myöten ristiin, ettei jouduttaisi siihen kammottavaan tilanteeseen, että rotutohtori olisi se parempi vaihtoehto toisella kierroksella...
 
Juu näkisin, että Halla-Ahon ja Haaviston ainoa mahdollisuus toisen kierroksen voittoon on, että ovat toisiaan vastaan. Jos vastassa on joku neutraali tyyppi, niin se saa ääniä vaan, koska moni haluaa äänestää Haavistoa/Halla-Ahoa vastaan.

Urpilainen olisi demareilta hyvä vaihtoehto. Heinäluoma saa yhtä vähän ääniä kuin Lipponen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

lihaani

Jäsen
En näe mitään hyvää siinä, että sivistysmaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi nimitetään itsensä umpirasistiseksi asemoinut Suomen Sisun kunniapuheenjohtaja.

Saatan arvata: Hallis ei enää ole tekemisissä Sisun toiminnassa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En näe mitään hyvää siinä, että sivistysmaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi nimitetään itsensä umpirasistiseksi asemoinut Suomen Sisun kunniapuheenjohtaja.

Saatan arvata: Hallis ei enää ole tekemisissä Sisun toiminnassa.
Edeltäjä oli yhtä lailla umpirasisti, mutta todennäköisesti myös työskenteli vieraalle valtiolle. Ehkä se oli sitten mielestäsi hyvä juttu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tiedän koska asun itsekin Lahdessa. Ei ne maakuntien kaupungit ole yhtä ”sivistyneitä” kuin Helsinki, vaan siellä nimenomaan on niitä koti, uskonto ja isänmaa -tyyppejä. Tampere ja Turku tosin ihan eri kastissa kuin nyt vaikka Lahti. Mutta Jyväskylä, Oulu, Lahti, Kouvola jne. sivistyneet ovat vähemmistössä.
Tämä menee nyt ehkä turhan karkeaksi luokitteluksi meiltä molemmilta ja kaipaisi hienostuneempaa analyysia. Onhan tuolla amerikoissakin löytynyt segmenttejä äänestäjistä, jotka siirtyi Obaman äänestäjistä Trumpin äänestäjiksi. Ja sitten jotkut vielä seuraavalla kerralla Bidenin. Suomessakin varmasti löytyisi hesalaisia hipstereitä, jotka äänestäisi Halla-ahoa, ja vastaavasti sivistymättömän oloisia landepaukkuja joille Haaviston homous ei olisi mikään ongelma äänestyskopissa.

Lähinnä sitä meinaan, että vaikka aalto ei välttämättä nosta kaikkia veneitä yhtä paljon, niin kaikki veneet tuppaa kuitenkin nousemaan. Eli jos Haaviston suosio teoreettisesti nousisi 70 prosenttiin pääkaupunkiseudulla kyllä merkittävää nousua muuallakin maassa nähtäisiin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Käyttäjän tästä eteenpäin puskema kokonaisuus liittyy vain viitteellisesti Perussuomalaisiin. Nämä palopuheet jatkossa oikeaan ketjuun.
Linkkaamani Helsingin Sanomien kommenttikenttä on karua luettavaa. Tuskin kaikki kommentoijat ovat pääkaupunkiseudulta, mutta lamput alkavat selvästi lähiöyksiöissä syttymään. Eräs puolue ja erityisesti erään puolueen entinen puheenjohtaja, on kirjoittanut siirtolaisuuden aiheuttamista ongelmista pitkään. Muun muassa täällä jatkoajalla on ollut oma pöyhkeiden punavihreiden kuoro, joka on hakenut ja saanut suurta tyydytystä ko. puolueen ja tämän entisen puheenjohtajan inhoamisesta. Vastaava kiusantekijöiden joukko löytyy esimerkiksi punaisten twitter-apinoiden parista.

Suomi on hukannut kaksikymmentä vuotta (ainakin) tuijotellen länsi-naapurin humanitaarista suuruutta. Helsinki on eriytymässä kiihtyvällä tahdilla. Työpaikat, koulut ja asuinalueet. Seuraavaksi vuorossa on Espoo, sitten Turku ja Tampere. Nyt kun ongelma on täällä, niin samojen punavihreiden mielestä ongelma on syrjäytymisessä ja ulkopuolisuuden tunteessa. Suomalaiset eivät edelleenkään ole tehneet tarpeeksi, jotta tulijoilla olisi mahdollisimman mukavaa lihapatojen ääressä. Näin meille kertovat ylimmät sosiologien gurut, jotka kammioissaan tutkivat viimeisimpiä yliopistoissa syntyneitä teorioita suomalaisesta kolonnialismista ja ikuisesta velasta uhrihierarkian alimmalle portaalle.

Sen tosiasian, että kolmansista maista suuntautuva maahanmuutto ei onnistu, eikä koskaan tule onnistumaankaan, myöntäminen, on edelleen absoluuttisen mahdotonta. Kauttaaltaan punavihreyttä kukoistava mediamme, ei myöskään ole esittänyt juuri minkäänlaista aktiivisuutta esimerkiksi työntämällä mikkiä Emma Karien, Ville Niinistöjen, Iiris Suomeloiden, Paavo Arhinmäkien, Antti Rinteiden, Sanna Marinien, Eva Biadet´n, tai esimerkiksi Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan kurkkuun ja kysymällä, mikä meni pieleen?

Pahoittelut häiriöstä. Jatketaan herpaantumatonta keskustelua, oliko persujen bensanhintakampanja oikein ajoitettu, samalla kun nyt vaalien jälkeen todellakin puhutaan kohoavista bensanhinnoista.

Nuorisorikollisuus | Helsingin ja Espoon katujengit ajautuivat väkivallan kierteeseen – Johtohahmona 21-vuotias mies, jota epäillään useista rikoksista (linkki HS)
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SDMF
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
En näe mitään hyvää siinä, että sivistysmaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi nimitetään itsensä umpirasistiseksi asemoinut Suomen Sisun kunniapuheenjohtaja.

Saatan arvata: Hallis ei enää ole tekemisissä Sisun toiminnassa.
Umpirasistiksi Halla-ahon mieltää lähinnä todellisuudesta vierottuneet vasemmistolaiset twitter- politrukit.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sen tosiasian, että kolmansista maista suuntautuva maahanmuutto ei onnistu, eikä koskaan tule onnistumaankaan, myöntäminen, on edelleen absoluuttisen mahdotonta. Kauttaaltaan punavihreyttä kukoistava mediamme, ei myöskään ole esittänyt juuri minkäänlaista aktiivisuutta esimerkiksi työntämällä mikkiä Emma Karien, Ville Niinistöjen, Iiris Suomeloiden, Paavo Arhinmäkien, Antti Rinteiden, Sanna Marinien, Eva Biadet´n, tai esimerkiksi Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan kurkkuun ja kysymällä, mikä meni pieleen?

Pahoittelut häiriöstä. Jatketaan herpaantumatonta keskustelua, oliko persujen bensanhintakampanja oikein ajoitettu, samalla kun nyt vaalien jälkeen todellakin puhutaan kohoavista bensanhinnoista.
Paluu perusteemaan!

Ymmärettävästi tämä teema ei juuri muita kiinnosta, koska persujen nokittaminen ei enää onnistu. Ei sillä etteikö onnistunutta maahanmuuttoa kehittyvistä maista ole myös nähty vaan sillä, että epäonnistuneen humanitaarisen maahanmuuton jäljet eivät enää ole Suomen osalta kiistettävissä.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Perussuomalaisten nouseva nuori tähti, tamperelainen yhteiskuntatieteiden kandi ja Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen, Joakim Wigelius (josta veikkaan tulevan myöhemmin puolueen pj.) toi tube -videollaan esille Ylen vasemmistolaisten vakiokommentaattorien kaksinaamaisuuden, mistä suivaantuneena Yle poistatti Wigeliuksen videon tubesta tekijänoikeuksien perusteella. Video ehti saavuttamaan nopeasti suosiota, mikä oli Ylelle liikaa. Syteen vai saveen, sinä päätät, mutta asiasta tuli nyt isompi mitä Jokisen toimistolla ei taatusti toivottu Tämän videon Yle haluaa pois levityksestä - näyttää Ylen vakiovieraiden ristiriitaisuuden (linkki Iltalehti)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Wigeliuksen videoon liittyen, vasemmiston kaksinaamaisuutta on käsitellyt viime aikoina toimittaja ja kirjailija Edward Lucas. Ei tässä enempää, suosittelen tutustumaan. Hän on toiminut isojen liberaalimedioiden toimituspäällikkönä Moskovassa ja Itä-Euroopassa.

Lähiaikoina tullaan Suomessa vääntämään kolmesta asiasta:

1. Jos Venäjä painaa tuhansia ihmisiä rajan yli, voiko rajan sulkea kokonaan turvapaikanhakijoilta? PS ja Kok kannattavat rajan sulkemista väliaikaisesti. Eniten rajan sulkemista vastustaa Vihreät ja Vasemmistoliitto, mutta SDP taitaa olla samassa kyydissä.

2. Sisäministeriö esittää, että Suomessa vastoin lainvoimaista päätöstä oleskeleville, lähinnä Irakista 2015-2016 tulleille, annetaan väliaikainen oleskelulupa ja sitä kautta tuet. PS ja Kok vastustavat, samoin SDP ja Keskusta. Kannatusta löytyy tietenkin Vihreiltä (oma ministeriö - huh!) ja Vasemmistoliitolta.

3. Kok ja PS haluavat eroon vastoin lainvoimaista päätöstä Suomessa oleskelevista ja kannattavat pakkopalautuksia. Keinoksi on esitetty mm. Suomen ja EU:n tukipäätösten alistamista Irakin tapaisille maille. Jos kansalaisia ei oteta kaikissa tapauksissa, tukia ei makseta. Koko vasemmisto vastustaa EU:ssa ja sitä kautta Suomessa.

Johtopäätös. Voi sanoa, että vihervasemmisto etääntyy yhä kauemmaksi keskilinjalta. Vastaavasti Kokoomus kulkee kohti PS:n aiempaa linjaa erityisesti EU-parlamenttiryhmänsä EPP:n viitoittamana. Samalla kahtiajaon lisääntyminen Suomessa voimistuu.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
"En ole rasisti, teen vain yleistäviä oletuksia kaikista tiettyjen maiden kansalaisista koska osa heistä on syyllistynyt rikoksiin"
Vasemmistolle tyypillinen yritys siirtää maalitolppia.

Missä vaiheessa tilastolliset poikkeamat kasvavat mielestäsi sellaisiksi, että ne on hyvä tuoda keskusteluun ja niistä on syytä vetää johtopäätöksiä? Erityisesti kun ottaa huomioon, että ongelmien olemassaolo alun alkaen kiistettiin käytännössä täysin.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Missä vaiheessa tilastolliset poikkeamat kasvavat mielestäsi sellaisiksi, että ne on hyvä tuoda keskusteluun ja niistä on syytä vetää johtopäätöksiä? Erityisesti kun ottaa huomioon, että ongelmien olemassaolo alun alkaen kiistettiin käytännössä täysin.

Mistä tilastosta vedät johtopäätöksen että "kolmansista maista suuntautuva maahanmuutto ei onnistu, eikä koskaan tule onnistumaankaan"?

Tämä ei ole ole rasimia. Yritä nyt edes.
Yritä itse.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Sen tosiasian, että kolmansista maista suuntautuva maahanmuutto ei onnistu, eikä koskaan tule onnistumaankaan, myöntäminen, on edelleen absoluuttisen mahdotonta.
Miten sitten määrittelee kolmannen maailman. Tarkoitatko kehitysmaita, Afrikkaa, Etelä-Amerikkaa, Lähi-Itää, kaakkois-Aasiaa vai mitä? Monesti täällä mainitut vietnamilaiset maahanmuuttajat ovat ilmeisesti kotoutuneet hyvin ja heidän voitiin katsoa tulevan kehitysmaasta/kolmannesta maailmasta. Samoin kiinalaisista harvemmin kuullut pahaa, vaikkakin heidän paikkansa kolmannessa maailmassa on hieman kyseenalaista (riippuu siitä miten näkee maan poliittisen liittoutuneisuuden Nixonin ja Maon ajan jälkeen).

Jos siis menemme tuon määritelmän mukaan niin Ruotsista, Sveitsistä, Itävallasta tai entisen Jugoslavian maista tuleva maahanmuutto ei voi mielestäsi onnistua. Jos tarkoitat kehitysmaita puhu niistä.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tämä ei ole ole rasimia. Yritä nyt edes.
Se juuri on rasismia. Sanotaan, että jostain etnisestä taustasta tulevien tai tietystä maasta tulevien kohdalla maahanmuutto ei onnistu, koska he ovat vain rikollisia on juuri puhdasta rasismia. Mitä se on, jos se ei ole rasismia. Voin antaa vinkin. Totta se ei ole vaan paskapuhetta. Yritä uudestaan nyt edes.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös