Mulle elämä on kuitenkin opettanut, että jos joku näyttää ja haisee paskalle, ei kannata sillä kolmannella eli makuaistilla asiaa varmistaa, vaan luottaa kokemaansa.
Samalla metodilla voi myös päätyä johtopäätökseen, jonka mukaan persuille ei kannattaa jättää vastuuta kansakunnan asioista. Lopputulema on riippuvainen katsantokannasta.
Persuilla on yksi relevantti näkökulma politiikkaan: he tukeutuvat ns. klassiseen realismiin, joka on pitänyt pintansa myös 1900-luvun liberalististen aatevirtausten ja instituutioiden puristuksessa. Kansallisvaltio on edelleen ensisijainen päätöksentekoelin, jolla on legitimiteettiä ihmisten mielissä ja reaalipoliittisesti. EU-jäsenyys, ihmisoikeussopimukset, kansainvälinen kauppa, yhteistyöorganisaatiot ja YK ovat kaikki sopimuksenvaraisia järjestelyjä, joista suvereeni valtio voi irtautua halutessaan. Tässä mielessä persujen viiteryhmän valta-analyysi on perusteltu, sillä se kohdistuu anarkistiseen kansainväliseen järjestelmään.
Mikä sitten persuissa mättää omasta näkökulmastani? Juuri, se mistä puhut edellä mutta eri sävyyn: jos jokin näyttää joltain, kuulosta joltain ja haisee joltain, näille havainnoille on tavallisimmin katetta. Olkoon se sitten taustaväreilyä ydinaatteen ulkopuolella, mutta sillä on vaikutusta. Persujen edustajat ovat melkein kaikilla mittareilla juuri sitä miltä näyttää: populismiin taipuvaisia, ihmisiä kategorisoivia, konservatiivisia ja kompromissihaluttomia. Oman pikantin lisänsä tuo se tosiasia, että persut eivät kannattajakunnaltaan ole perinteisiä oikeistolaisia, mikä heijastuu myös ay-henkisyytenä ja eliitinvastaisuutena.
Politiikka on monille viihdettä, kuten totesit. Viihteellistyminen saattoi olla merkittävä syy sille, miksi Trump nousi presidentiksi. Yhtä lailla Brexit-äänestyksen tulos saattaa olla perua urheilutapahtumille tutusta ilmiöstä, jossa yleisö asettuu altavastaajan puolelle. Asiaa voi havainnoida lähes missä vaan; jopa Jatkoajan otteluseurantaketjuista on nähtävissä, miten paljon Kärppiä vastustetaan puhtaasti sen takia, että he ovat ennakkosuosikki ja kestomenestyjä. Poliittiselle establishmentille ja EU-byrokraateille haistatteleva kansalainen saattaa kokea osallistuvansa päätöksentekoon perustavanlaatuisella tavalla, mikäli hän antaa äänensä muutokselle - oli se sitten jälkikäteen katsottuna hyvä tai huono. Ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että Teuvo Hakkarainen olisi yksi EU-vaalien kovimmista ääniharavista.
Persut menestyvät, koska heillä on tarjota jotain, mitä muilla puolueilla ei ole: tarina paremmasta huomisesta. Sellaisesta, jossa ei tarvitse kuulla raiskausuutisista ja jossa teollisuuden pyörät jauhavat loputonta talouskasvua sekä kansan pohjakerroksiin asti valuvaa hyvinvointia. Muut puolueet tiedostavat kyllä tämän asetelman, mutta pyörää on vaikea saada rullaamaan vastakkaiseen suuntaan. Mikäli kolme suurta hylkäävät arvopohjaisen ideologisen ytimensä, mikä erottaa heitä enää populisteista? Tällöin kortit olisivat jälleen Halla-ahon poppoolla, joka onnistui vetämään muut poliitikot aatteensa puolelle. Valtaosa ihmisistä ei kannata perussuomalaisia, mutta tarpeeksi moni kuitenkin. Vastakkainasettelu ei ainoastaan nosta heidän heikkouksia esille, vaan myös vahvistaa sanomaa, jonka kaikupohja on entuudestaan voimakas.
Eurovaaleissa on odotettavissa kaksi samanaikaista puheenaihetta. Ensimmäinen käsittelee EU:n kova ydintä eli rahankäyttöä, ulkopolitiikkaa ja sisämarkkinoita - lyhyesti sanottuna politiikan substanssia. Toinen debatti tulee käsittelemään sitä, onko EU ylipäänsä legitiimi: onko sillä oikeus päättää asiasta ylikansallisesti, voiko se kerätä nykyisenlaisia jäsenmaksuja ja voiko se jatkaa vastustusta keräävää turvapaikkapolitiikkaansa. Iso osa kansasta arvostaa ensinmainittuja tylsiä asiakeskusteluja, mutta sisimmässään moni myös toivoo, että vaalikeskusteluissa on draamaa ja rytinää. Ihmiset haluavat, että nyanssierojen sijaan käsitellään vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia. Perustusten ravisuttelusta hyötyvät etupäässä kaikkien jäsenmaiden uusoikeistolaiset populistit, jollaiseksi perussuomalaisetkin on profiloitumassa.
Puhe mielensäpahoittajista, loukkaantujista ja kokemusasiantuntijoista on kovaa valuuttaa 2010-luvulla. Ehkä juuri siksi mekin jauhamme sivutolkulla puolueesta, joka on toistaiseksi vaikuttanut suomalaiseen lainsäädäntöön vain marginaalisesti. Faktoilla on harvemmin väliä, mikäli arkikokemus ei vastaa väitettyä todellisuutta.