Perussuomalaiset

  • 5 986 244
  • 46 634

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pohjoisen persunuorilla tuntuu olevan vauhti päällä muutenkin, Isänpäivänä persunuorten lapin piirin pj toivotteli silleen ei rasistisesti
Kaikille valkoisille iseille hyvää #isänpäivä'ä!

Jatkokeskustelussa avasi ajatusmaailmaansa mm seuraavasti:
Kaikki harhaiset mainokset monietnisistä perheistä sun muista on tarkoitus vain peitää sen alla tapahtuvaa väestönvaihtoa.

Kertoi myös, että
Ongelma on, ettei päättäjiä kiinnosta tehdä asialle mitään ja mediaa ei kiinnosta pitää sitä yllä. He eivät pidä sitä hälyttävänä ongelmana vaikka tilastollisesti viimeinen suomalainen syntyy tätä menoa joskus vuonna 2050.

Olen toki aiemminkin useaan otteeseen todennut, että ei näitä puolueiden nuorisojärjestöjen juttuja kannata ihan tosissaan ottaa, joten ei tästä nyt provosoitua kannata. Menkööt nyt kuitenkin tuollaisena viihdepläjäyksenä. Onhan tässä tilastogurussa kuitenkin nähtävissä potentiaalia ja mahdollinen Markku Uusipaavalniemen seuraaja persujen talousosastolle.

Lähde ei rasistisen persun twitter: Johannes Sipola on Twitter
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Enpä tiedä onko tuollaisista kannanotoista enemmän tai vähemmän "konservatiivipuolueen"* korpipiireissä haittaakaan. Nimittäin vähän vaikea uskoa, että jossain Lapin piirissä olisi merkittävästi äänestäjiä, jotka olisivat kyllä muuten voineet äänestää Persuja, "mutta kun paikallispersut öyhötti LGBT-liputusta vastaan, niin ei siksi äänestäkään".

Ei siksi, että siinä olisi muutenkaan ihmettelemistä, jos jonkun SETAN tunkemista juuri rippileireille ei persut kannata. Enkä kyllä keksi syytä miksi pitäisi kannattaakaan.

Kaupungeissa tuollaisilla teemoilla ei taas välttämättä kannata profiloitua persujenkaan, koska maahanmuuttokysymykset jakavat myös liberaalimpaa väkeä. Tuosta esimerkkinä Jukka Hankamäen persuehdokkuus Helsingissä.

Pari tohtorintutkintoa (FT ja VTT) omaavalla Hankamäellä on mielenkiintoisia näkemyksiä Perussuomalaisista puolueena:
: Jukka Hankamäki
Liityttyäni Perussuomalaisten jäseneksi on puolueen Helsingin piiri on asettanut minut kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.

Otan tehtävän vastaan kiitollisena, ja haluan toimia niin, että puolue saisi Helsingin vaalipiiristä 3 + 1 kansanedustajaa ja valtakunnallisesti jälleen jytkykannatuksen.

Samoin annan tukeni puolueen johdolle ja henkilökunnalle sekä tulen työskentelemään Suomen kansan etujen edistämiseksi niin työvoimapolitiikassa, maahanmuuttopolitiikassa, sosiaalipolitiikassa, talouspolitiikassa ja turvallisuuspolitiikassa kuin koulutuspolitiikassakin.

Miksi sitten juuri Perussuomalaiset? Siksi, että puolue on ainoa parlamentaarinen puolue, joka uskottavasti ja tinkimättömästi rohkenee edustaa kansallista etua tilanteessa, jossa politiikanteon painopiste on lipsahtanut lähes täysin kansainväliseen kontekstiin: maamme rajojen ulkopuolelle.

Politiikassa tarvitaan tasapainotus. Perussuomalaiset ei ole väitteistä huolimatta populistinen vaan kansanvaltainen puolue, jonka kautta asioihin voi vaikuttaa kansalaismielipiteillä: demokraattisesti.

Vertailun vuoksi monet muut puolueet ovat sidoksissa korporaatioihin, liike-elämään, internationalismin ideologiaan, monikulttuurisuuden agendaan, globalisaation tendenssiin sekä EU-eliitin ajamaan liittovaltio- ja keskittämispolitiikkaan, joiden sätkynukkeina ne toimivat poliittisella näyttämöllä.

Vasemmiston takana ovat ay-liikkeiden enemmistöt, keskustan takana maatalous ja kokoomuksen takana kauppa ja teollisuus. Vihreiden takana on (pienenevä) osa ympäristöliikkeestä, Rkp:llä ruotsinkieliset, ja kristillisdemarienkin takana huhutaan olevan jotain.

Sen sijaan Perussuomalaiset sopii hyvin filosofian foorumiksi, sillä puolueen kautta voi artikuloida puhdasta kansanvaltaa sekä käyttää järkeä ja esittää tunteitakin silloin, kun tunteilla halutaan osoittaa, missä valtavirtapoliitikot ovat toimineet epäoikeudenmukaisesti ja Suomen kansan etujen vastaisesti.


*) Perussuomalaiset "konservatiivipuolueena" lainausmerkeillä tuossa yhteydessä siksi, että EVA:n tutkimuksen mukaan perussuomalaisten äänestäjät ovat RKP:n ja kokoomuksen kannattajien jälkeen liberaaleimpia, yhtä "liberaaleja" kuin vihreät, mutta tietysti eri painotuksilla:

PERUSSUOMALAISET JA VIHREÄT LÄHES YHTÄ LIBERAALEJA, MUTTA ERI SYISTÄ

Eri puolueiden äänestäjien vapausnäkemyksiä tarkasteltiin neljällä vapauden ulottuvuudella: sananvapaus, identiteetin vapaus, talouden vapaus ja vapaus holhouksesta.

Myös yhden asian liberaaleja ja konservatiiveja löytyy. Vihreiden äänestäjien sijoittuminen mittarin liberaaliin päähän johtuu erittäin voimakkaasta tuesta identiteetin vapaudelle, jolla tutkimuksessa tarkoitetaan sukupuolivähemmistöjen, kulttuurien ja taiteen vapauksia. Sama pätee kääntäen perussuomalaisten kannattajiin. He olisivat mittarin liberaaleimmassa päässä, ellei heidän tukensa identiteetin vapaudelle olisi eri äänestäjäryhmistä selvästi alhaisin.

Johdonmukainen liberalismi ja konservativismi ovat äänestäjissä poikkeuksia. Vaikka kokoomuksen äänestäjät ovat EVAn liberaalimittarin yksi liberaaleimmista ryhmistä, koostuu heidän keskimääräistä vahvempi liberalisminsa lähinnä talouden vapaudesta ja holhouksen vastaisuudesta. Sanan- ja identiteetin vapauksia kokoomuksen kannattajat tukevat korkeintaan keskimääräisesti.
 

Undrafted

Jäsen
Perinteiset ja/tai kristilliset arvot on sikäli hauska termi, että sen tarkoitus voi olla mitä ikinä puhuja itse tarkoittaakaan. Yhteistä olisi, että sen tarkoitetaan olevan jotain positiivista vaikka vuosien saatossa termillä on taidettu perustella absolutismia, naisten sulkemista yhteiskunnan sytjään tai sotia.
 
Tuskin tää puolue on muita parempi, mutta joskus oppositiossa on esitetty, ok vaihtoehtoja.
2. Maahanmuutoa tarvitaan, mutta työperäistä, ei sosiaalituella elävillä.

Kumma, etteivät sitten kannata konkreettisia muutoksia joilla tätä edistettäisiin. Voisiko käsityksesi persujen kannasta olla virheellinen tai vanhentunut?

Perussuomalaiset ja Rakennusliitto eivät hyväksy tarveharkinnan poistoa - "Poliitikoilta näyttää kadonneen ymmärrys ja myötätunto Suomessa asuvia työtä tekeviä kohtaan" - Suomen Uutiset
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
2. Maahanmuutoa tarvitaan, mutta työperäistä, ei sosiaalituella elävillä.
Ja saa tästäkin pahoittaa mielensä, jos tarve.

Niin... elämämkojlussa ei ilmeisesti opeteta sitä, mitä eroa on työperäisellä maahanmuutolla, jota siis koskee tarveharkinta, ja pakolaisina tuleville, joita koskee kv sopimukset.

...ei ihmiset tästä pahota mieltään siksi, että mielipide on "väärä" vaan siksi, että nuo asiat on opetettu peruskoulussa ja ihminen jolla on maailman kaikki tieto käytettävissään omassa taskussa, ei välitä ottaa asioista selvää...

kiakkofoorumolla metafora voisi olla kirjoittaja, joka ihmettelee, ettei siniviivan takaa yritetä enemmänkin maaleja kun sais kolmepistettä?
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On se tavallaan sääli, että puolue, joka tuli sopivasti uudistamaan ummehtunutta poliittista ilmapiiriä, onnistuu ryssimään omilla toilailuillaan koko homman. Vanhat puolueet kiittää ja kumartaa, tuttu juttu jatkuu. Siinä on taas puheenjohtajalla hommaa saada jonkunlainen äänisaalis, kun maakunta häärää.
Tuo kesän takaboksihomma sinisillä kruunasi kaiken. Kun ei tullutkaan oikeaa puheenjohtajaa, niin muut puolueet sitten vähän avitti toimia, ja kas näin on vanha kaava voimissaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ilmeisesti Mika Niikon mielestä monikulttuurisuus on vitsaus vain Suomessa, mutta muualla rikkaus.

Kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö pidätetty Malesiassa, uhkana pitkä vankeus: ”Toteutti Jeesuksen käskyä”

Malesiassa eivät vaan taida olla samaa mieltä.
En ole varma, että olenko ylpeä siitä miten vahvaa vahingoniloa tunnen tästä.

Mitenköhän Malesian laki suhtautuu Jeesukseen roolin tässä syytetyssä yllyttämisessä rikokseen?

Tuo että tarvitsee päivittäistä lääkitystä ei tainnut olla vitsi.
 
Viimeksi muokattu:

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En ole varma, että olenko ylpeä siitä miten vahvaa vahingoniloa tunnen tästä.

Mitenköhän Maleasin laki suhtautuu Jeesukseen roolin tässä syytetyssä yllyttämisessä rikokseen?

Tuo että tarvitsee päivittäistä lääkitystä ei tainnut olla vitsi.

Vahingonilohan on täysin luonnollinen tunne. Sinullekin.

Ehkä joskus toki olisi järkevää käyttää energiaa omaan elämään ja omiin haasteisiin keskittymiseen - muiden valinnoille nauramisen sijaan. Itse kunkin.

Pitää toki tunnustaa, että sisäisesti naurahdin hieman itsekin.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
En ole varma, että olenko ylpeä siitä miten vahvaa vahingoniloa tunnen tästä.

Mitenköhän Maleasin laki suhtautuu Jeesukseen roolin tässä syytetyssä yllyttämisessä rikokseen?

Tuo että tarvitsee päivittäistä lääkitystä ei tainnut olla vitsi.
Pari vuotta vankilassa malesialaisen tonihalmeen seksiorjana saattaa avartaa näkemyksiä myös seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vaikka Niikko on persu, jotka vastustavat kaikkea, mitä muslimit tekevät, on tässä tapauksessa mielestäni oleellisempaa huomioida Niikon uskonnollisyhteisöllinen kuin poliittinen tausta. Eivät kaikki keskustalaisetkaan ole lestadiolaisia.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ehkä joskus toki olisi järkevää käyttää energiaa omaan elämään ja omiin haasteisiin keskittymiseen - muiden valinnoille nauramisen sijaan.
Mistä (ja ennenkaikkea miksi) minä nyt sellaisia haasteita hankkisin elämääni, että niihin saisin kaiken energiani kulumaan.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Mistä (ja ennenkaikkea miksi) minä nyt sellaisia haasteita hankkisin elämääni, että niihin saisin kaiken energiani kulumaan.

Energiatasot lienevät siis kunnossa - pimeästä vuodenajasta huolimatta ja / tai elämä on silkkaa ruusuilla tanssimista. Eihän tuo tietenkään huono asia ole. Nyt ymmärrän paremmin minne ja miten kanavoit ylimääräistä energiaasi.
 

Tuamas

Jäsen
Maassa maan tavalla jne. ei ilmeisesti päde persuaktiiveihin.

Olisi mielenkiintoista kuulla Niikon & kumppaneiden kommentit, jos fundamentalistimuslimit tulisivat Suomeen tekemään vastaavanlaista käännytystyötä.

Sinällään tämä taas osoittaa, että persujen hihhulisiivestä on äärimmäisen lyhyt matka fundamentalistimuslimeihin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Vaikka Niikko on persu, jotka vastustavat kaikkea, mitä muslimit tekevät, on tässä tapauksessa mielestäni oleellisempaa huomioida Niikon uskonnollisyhteisöllinen kuin poliittinen tausta. Eivät kaikki keskustalaisetkaan ole lestadiolaisia.

Ei vaan jutun pihvi on nimenomaan siinä, että Niikko on perussuomalaisten kansanedustaja. Siis puolueen, jonka suhtautuminen Islam nimiseen uskontoon on erittäin negatiivinen. Vielä negatiivisempana he pitävät Islamia Suomessa. Maassa maan tavalla ja kaikki muut sellaiset. Näköjään se on kuitenkin ihan ookoo mennä ulkomaille viemään meidän valtauskontomme ilosanomaa.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Maassa maan tavalla jne. ei ilmeisesti päde persuaktiiveihin.

Olisi mielenkiintoista kuulla Niikon & kumppaneiden kommentit, jos fundamentalistimuslimit tulisivat Suomeen tekemään vastaavanlaista käännytystyötä.

Sinällään tämä taas osoittaa, että persujen hihhulisiivestä on äärimmäisen lyhyt matka fundamentalistimuslimeihin.

Käännytys islaminuskossa toimii hieman eri tavalla. Voidaan vaan yksinkertaisesti kutsua mukaan islamiin. Se mitä tapahtuu tuon jälkeen onkin sitten eri asia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Käännytys islaminuskossa toimii hieman eri tavalla. Voidaan vaan yksinkertaisesti kutsua mukaan islamiin. Se mitä tapahtuu tuon jälkeen onkin sitten eri asia.
Tämähän nyt sitten muuttaa Mika Niikon ei niin kaksinaamaisesta tyypistä rehelliseksi suoraselkäiseksi suomalaiseksi äijjäksi. Seitinohuesti tulee mieleen, että yrität siirtää keskustelua pois aiheesta.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Tämähän nyt sitten muuttaa Mika Niikon ei niin kaksinaamaisesta tyypistä rehelliseksi suoraselkäiseksi suomalaiseksi äijjäksi. Seitinohuesti tulee mieleen, että yrität siirtää keskustelua pois aiheesta.

Rakas Alfred: kerroin vain miten käännytys toimii Islamissa kun selvästikään ei ollut käsitystä kirjoitetun perusteella miten se toimii - sitä kun kuitenkin tuossa tuotiin esille. Seitinohuesti tulee mieleen, että persututkasi on epäkunnossa - ja anuksessasi suriseekin kenties jotain muuta kuin em. tutkan hälytin? Saat tietenkin olla seitinohuesti - vaikka vähän paksumminkin - ja jos oikein intoudut, niin jopa täysin läskipäisesti - aivan vapaasti sitä mieltä, että mielestäsi yritin siirtää keskustelua pois aiheesta. Jatkakaa ihmeessä hetimiten aiheesta keskustelua - mikäli nyt meni valtavasti ohi aiheen - minua ei persujen sekoilut Malesiassa sen enempää kiinnosta.

Melko tahdittomasti tässäkin on kirjoiteltu päivittäisen lääkityksen tarpeellisuudesta vitsinomaisesti, ja tiedetään kyllä mihin sillä tässä kontekstissa vitataan. Vaikka äijä ei nyt ihan fiksuimpaa temppua ole porukoineen tehnyt - eikä muuten varmasti ole ensimmäinen eikä viimeinen hihhuli joka Malesiassa moista on tehnyt tai tulee tekemään - niin päivittäisestä lääkityksen tarpeesta ei nyt varmaan ole kovin "jees" vitsailla. Edes suvaitsevaisuuden nimissä - paitsi jos kyseessä on persu ja vielä uskovainen sellainen. Vai?
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Islamissa uskonnosta eroaminenkin on aika erilaista. Jotain juttua on kuultu uskonnonvaihtajien tappamisestakin. Tai uskosta luopuvien tappamisesta ylipäätään.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ei vaan jutun pihvi on nimenomaan siinä, että Niikko on perussuomalaisten kansanedustaja. Siis puolueen, jonka suhtautuminen Islam nimiseen uskontoon on erittäin negatiivinen. Vielä negatiivisempana he pitävät Islamia Suomessa. Maassa maan tavalla ja kaikki muut sellaiset. Näköjään se on kuitenkin ihan ookoo mennä ulkomaille viemään meidän valtauskontomme ilosanomaa.

Jutun pihvi on nimenomaan Niikon tausta uskonnollisessa yhteisössä, johon Malesiassa pidätetytkin kuuluvat. Kaikki persut ovat islamia vastaan, mutta kaikki persut eivät ole sitä kristinuskonsa takia. Niikolle islam on samanlainen uhka kuin maallistuminen, jonka seurauksena valtio on sallinut kaikkea liberaalia.

En minä silti odottaisi, että kukaan maallistunut rotupuolueen edustaja lausuisi tässä asiassa maassa maan tavalla -mantraa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Käännytys islaminuskossa toimii hieman eri tavalla. Voidaan vaan yksinkertaisesti kutsua mukaan islamiin. Se mitä tapahtuu tuon jälkeen onkin sitten eri asia.
Käännyttäjiin suhtautumiselle on maan tapa ainakin täällä Suomessa kovin erilainenkuin maailmalla yleensä. Kaikki hihhulisaarnaajat toivotetaan tervetulleiksi, olivatpa he sitten minkä hyvänsä uskonnon edustajia. Mitä nyt Supo vähän luuraa, mutta ei estele.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Käännyttäjiin suhtautumiselle on maan tapa ainakin täällä Suomessa kovin erilainenkuin maailmalla yleensä. Kaikki hihhulisaarnaajat toivotetaan tervetulleiksi, olivatpa he sitten minkä hyvänsä uskonnon edustajia. Mitä nyt Supo vähän luuraa, mutta ei estele.

Tuollaisen lukaisin keltaisesta lehdistöstä:

"– Hänellä on elämäntapana, että kun hän matkustaa, hän kertoo myös Jeesuksesta. Hän kertoo omasta uskonnostaan tulkin välityksellä. Se on hänelle elämäntapa. Sitä hän tekee oli lomalla tai töissä."

Nythän tässä on ilmeisesti käynyt niin ettei lehtisissä ole ollut "for non-muslims only" tekstiä - muslimien käännyttäminen toiseen uskontoon on kiellettyä (pl. neljä territoriota) ja rangaistus voi olla melkoinen.

Tietenkin on miehen ja seurueen oma vika kun ei ole ottanut asioista selvää. Islamilaisissa maissa ei välttämättä kovin hyvällä katsella kristityn ilosanoman levittämistä - kun tämä ei ole edes dhimmi vaan turisti.

Olkoon tämä tässä osaltani. Alfred & co varmaan palaa tarkemmin aiheisiin joista on soveliasta kirjoittaa tässä ketjussa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Jutun pihvi on nimenomaan Niikon tausta uskonnollisessa yhteisössä, johon Malesiassa pidätetytkin kuuluvat. Kaikki persut ovat islamia vastaan, mutta kaikki persut eivät ole sitä kristinuskonsa takia. Niikolle islam on samanlainen uhka kuin maallistuminen, jonka seurauksena valtio on sallinut kaikkea liberaalia.

En minä silti odottaisi, että kukaan maallistunut rotupuolueen edustaja lausuisi tässä asiassa maassa maan tavalla -mantraa.

Ymmärrän kyllä näkemyksesi. Minun mielestäni vain on hupaisaa, että kaveri, jonka edustama puolue ei halua Suomeen muita kulttuureita ei näe mitään ongelmaa siinä, että muualle mennään julistamaan omaa. Koskeeko se "maassa maan tavalla" vain Suomea?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös