Perussuomalaiset

  • 5 417 718
  • 43 659

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
On mennyt päivä aikalailla Joutoajan merkeissä, joten laitetaanpas aina ketjussaan kuumana hehkuva trumpetti nurkkaan jäähtymään. Illan päätteeksi sen sijaan vähän persuilua eetteriin, kun Jatkoajan suosikkipuolueen ketju on päässyt vajoamaan.

Ensiksi oli mielestäni hyvä, että Persussuomalaiset eivät lähteneet välikysymyspelleilyyn, vaikka Halla-aho totesi Soinin aborttikannat keskiaikaiseksi. Abortti ei ole kuitenkaan poliittinen asiakysymys täällä Suomessa, eikä se ole tulossa käsittelyyn eduskunnassa. Kyse on enemmän asianosaisten imagoteatterista:

Jussi Halla-aho: PS:lta tiukka ei välikysymykselle abortista – verkkouutiset.fi
Me emme lähde mukaan. Timo Soinilla on oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisemiseen kuten kaikilla muillakin, Halla-aho sanoo.

Halla-aho näkee asiassa toisaalta myös ”pelaamista” niin vasemmiston kuin sinistenkin osalta.

– Vasemmisto poseeraa omille äänestäjilleen tällä aiheella ja Timo (Soini) pyrkii keräämään marttyyripisteitä konservatiivisemmin ajattelevilta ihmisiltä.

Halla-aho korostaa myös, että ”tässä maassa olisi paljon tärkeämpiä välikysymyksen aiheita ja puheenaiheita kuin Timo Soinin aborttikanta, joka on kaikkien tiedossa”.

Toiseksi, vaikka persujen mediasuhde on välillä hankala, niin viime päivinä on tullut ihan asiallisiakin juttuja Perussuomalaisia koskien ulos. Eli PerSujen ei varmaan sellaiseen kuukauteen kannata kitistä mediapimennosta (muuten kuin ehkä Ylen osalta ;)

Jussi Halla-aho palaa Brysselistä viemään puolueensa vaalivuoteen – Hänelle perussuomalaiset ei ole yhden asian liike, mutta asumisen hintakin palautuu maahanmuuttoon - Politiikka | HS.fi
Lännen Media uutisoi tällä viikolla, että Suomi varautuu 100 000 turvapaikanhakijan vastaanottamiseen. Halla-ahon mielestä määrässä on 100 000 ihmistä liikaa.

”Me haluamme lopettaa humanitäärisen maahanmuuton kokonaan.”
Laitoin vain tuon lyhyen lainauksen, koska siinä tiivistyy vihdoin selkeästi mikä on Persussuomalaisten tavoite pitkällä tähtäimellä.

Haittamaahanmuuton lisäksi Halla-aho puhui myös muuta tiedotustilaisuuksissa, mistä ainakin Iltalehti uutisoi kattavasti. Molemmat jutut ip-lehtitasolla mitattuna yllättävän asiallisia. Ei nyt jaksa enempää referoida tai parhaita lainauksia koostaa. (Itse puolueohjelmaa Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole vielä julkaisseet):

Perussuomalaisten kannatus sukelsi Ylen gallupissa - Puheenjohtaja Halla-aho pitää ovia auki hallitukseen ”kenen kanssa tahansa”

Jussi Halla-aho haluaa lopettaa ”haittamaahanmuuton”, kehitysavun ja viedä perussuomalaiset hallitukseen - lähettää painokkaat terveiset hallitusyhteistyöstä irtisanoutuneille Sipilälle ja Orpolle: ”Puheenjohtajat tulevat ja menevät”
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Halla-ahon näkemys humanitäärisen maahanmuuton lopettamisesta kokonaan on käsittämätön. Mieluummin nostettaisiin minimiä vaikka 3000 vuodessa, mutta sen enempää väkeä ei otettaisi. Nämä noukittaisiin pakolaisleireiltä tms. Ellei sitten valtio ala syytämään rahaa kotouttamiseen ihan helvestisti.

Toki sinällään ajatus 100 000 turvapaikanhakijan varautumiselle ei ole täysin kuollut idea. Väkeä voi jossain kohtaa tulla taas 30 000 vuodessa tai enemmänkin. Siten teoreettinen varautuminen ei sinällään ole pahasta.
 
Tuamas

Jäsen
Halla-ahon näkemys humanitäärisen maahanmuuton lopettamisesta kokonaan on käsittämätön.
...
Toki sinällään ajatus 100 000 turvapaikanhakijan varautumiselle ei ole täysin kuollut idea. Väkeä voi jossain kohtaa tulla taas 30 000 vuodessa tai enemmänkin. Siten teoreettinen varautuminen ei sinällään ole pahasta.

Mutta rehellinen.
Vielä kun muistavat julistaa, että kehitysapu pitää lakkauttaa, niin ovat ihan puhtaan rehellisiä.
Eli että vittuako niitä vääränvärisiä auttamaan.

Tämä on hyvä homma, koska tähän saakka Persut ovat edes esittäneet ”pitää auttaa hädänalaisia, mutta nönnönnnööö” ja ”pitää auttaa, mutta vain kohdemaassa...” argumentteja, vaikka taustalta jokainen on nähnyt että tämä on ollut vain yritys salonkikelpoistaa sitä omaa toimintaa.

Niin, tämä varautumisen kritisointi on taas tuttua populistista perseilyä.

Ensin kritisoidaan, että 2015 pakolaistilanne hoidetaan huonosti ja kalliisti eikä oltu varauduttu.
Ja nyt kun varaudutaan vastaavaan tilanteeseen, niin taas väärin sammutettu.

Persut on odotetusti halliksen kaudella ottanut taas monta loikkaa etumatkaa taistelussa ”Suomen johtavan tunnepuolueen” paikasta, joka toki oli odotettavissakin kun katsoi millainen hörhölauma sinne kansanedustajistoon jäi.

Varsinkin Mänttä-Vilppulan lahja Suomelle on tuntunut hourahtaneen lopullisesti ja hänen pilkkaaminen menee jo sinne Tuksun kiusaamisen kanssa samaan luokkaan, syyntakeettomat tulee jättää rauhaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Halla-ahon näkemys humanitäärisen maahanmuuton lopettamisesta kokonaan on käsittämätön. Mieluummin nostettaisiin minimiä vaikka 3000 vuodessa, mutta sen enempää väkeä ei otettaisi. Nämä noukittaisiin pakolaisleireiltä tms. Ellei sitten valtio ala syytämään rahaa kotouttamiseen ihan helvestisti.

Toki sinällään ajatus 100 000 turvapaikanhakijan varautumiselle ei ole täysin kuollut idea. Väkeä voi jossain kohtaa tulla taas 30 000 vuodessa tai enemmänkin. Siten teoreettinen varautuminen ei sinällään ole pahasta.
Kerrotko miten se on käsittämätön? Nyt jäi vähän tämä väitteesi vajanaiseksi. Toki siis vaihtoehto on mennä tuolla tavalla kuin @Tuamas yllä ja vetää noita selonkikelpoisuuksia mukaan väitteeseen. Tosiasioiden kanssa näillä ei ole mitään tekoa, siis jos oikea tarkoitus olisi auttaa. Sehän nyt vaan ei ole yhdelläkään muka suvaitsevaisella tavoitteena, vaan tavoite on aina ollut ostaa itselle hyvää omaatuntoa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kerrotko miten se on käsittämätön? Nyt jäi vähän tämä väitteesi vajanaiseksi. Toki siis vaihtoehto on mennä tuolla tavalla kuin @Tuamas yllä ja vetää noita selonkikelpoisuuksia mukaan väitteeseen. Tosiasioiden kanssa näillä ei ole mitään tekoa, siis jos oikea tarkoitus olisi auttaa. Sehän nyt vaan ei ole yhdelläkään muka suvaitsevaisella tavoitteena, vaan tavoite on aina ollut ostaa itselle hyvää omaatuntoa.
Lähinnä siksi, että ellen väärin muista Halla-aho on aiemmin kannattanut suunnilleen minun ehdottamaani mallia. Toki en ole lukenut hänen blogiaan scriptassa mitenkään uskonnollisesti noin 8 vuoteen (olin nuorempana vähän vihainen kaikelle feminismille, maahanmuutolle ja muulle). Nykyään kun luin muutamia hänen vanhempia blogejaan noin vuosi tai kaksi takaperin niin niistä näkyi melko selkeästi ainakin piilorasismi läpi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toki sinällään ajatus 100 000 turvapaikanhakijan varautumiselle ei ole täysin kuollut idea. Väkeä voi jossain kohtaa tulla taas 30 000 vuodessa tai enemmänkin. Siten teoreettinen varautuminen ei sinällään ole pahasta.

Mutta miksi ihmeessä ei puhuta määrästä samassa kontekstissa, missä viranomaiset siitä puhuvat? Ymmärrän Halla-ahon logiikan omaan narratiiviin, mutta miksi media ja osa poliitikoista pyrkii ihan omaan narratiiviin irroittamalla viranomaisten todennäköisimmän näkemyksen? Onko kyse samasta kuin Halla-aholla: faktoja ohittaen tehdään politiikkaa.

Migrin johtajista mm. Lehto on tuonut esille sen, että todennäköinen tulosuunta on Venäjä. Ministeri Mykkänen toki puhuu "mistä suunnasta tahansa", mutta määrän osalta Mykkänen toteaa sisäministeriön tavoitteena olevan, että tilannetta, jossa Suomen rajalle ilmestyisi vaikkapa kuukaudessa 100 000 ihmistä, ei pääsisi syntymään. Ei tuollainen määrä ole tulossa marssimalla Saksan ja Ruotsin halki. Nämä maat tuskin päästävät tilannetta (enää) siihen.

Pysyen viranomaisten määrittämässä todennäköisessä suunnassa, kyse on joko Venäjän hybridi-iskusta Suomeen tai Venäjän sisällissodasta tai luhistumisesta. Kaikissa näissä tapauksissa, joissa Suomeen pyrkii 100 000 ihmistä kuukaudessa, Suomen ja EU:n ulkorajan rajan on pysyttävä hallitusti kiinni. Parhaiten tähän voitaisiin varautua NATO-jäsenyydellä, jota hakemalla Suomi tekisi myös palveluksen koko EU:lle.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mutta rehellinen.
Vielä kun muistavat julistaa, että kehitysapu pitää lakkauttaa, niin ovat ihan puhtaan rehellisiä.
Eli että vittuako niitä vääränvärisiä auttamaan.

Tämä on hyvä homma, koska tähän saakka Persut ovat edes esittäneet ”pitää auttaa hädänalaisia, mutta nönnönnnööö” ja ”pitää auttaa, mutta vain kohdemaassa...” argumentteja, vaikka taustalta jokainen on nähnyt että tämä on ollut vain yritys salonkikelpoistaa sitä omaa toimintaa.

Pidemmällä tähtäimellä Perussuomalaisten tulisi nimenomaan kannattaa kehitysapua ja sen kehittämistä tehokkaampaan suuntaan. Nykyisellä Afrikan populaation kasvulla on hyvinkin todennäköistä, että mantereelta jossain vaiheessa lähtee iso joukko ihmisiä etsimään parempaa elämää muualta, ja minun on vaikea nähdä tämän muuttoliikenteen suuntautuvan minnekään muualle kuin Eurooppaan.

Itse olen sitä mieltä, että kehitysavun kehittäminen ja kohdistaminen Afrikkaan on hyvinkin tärkeää ja toimet olisi pitänyt aloittaa jo aikoja sitten. Mikäli mitään ei tehdä tullaan Euroopan ja Euroopan valtioiden kantokykyä koettelemaan vielä uudestaan ja vuoden 2015 tilanne voi hyvinkin toistua, eli turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistuu yhden vuoden aikana. Varsinkin, kun EU-tasolla ei ole vieläkään päästy oikeastaan minkäänlaiseen pysyvään ratkaisuun tämänkaltaisten kriisien hoidossa.

Perussuomalaisilla pitäisi olla aika helppo työ markkinoida tämä kannattajilleen. Joko vääränvärisiä (kuten sinä asian laitoit) autetaan siellä missä he nyt oleskelevat, tai heitä autetaan täällä.
 
Tämä edellettäisi kahta asiaa, Persujen politiikan perustumista tietoon eikä tunteeseen sekä että puolue voisi luottaa kannattajiensa älykkyyteen.

En pidä tätä nykyisessä ilmapiirissä nykyisillä edustajilla todennäköisenä.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa

En nyt juurikaan persuista perusta - joskaan en juurikaan perusta tuollaisesta muiden ihmisten älykkyyden haastamista poliittisen suuntautumisen perusteella, ja samalla kaikkien niputtamista samaan ryhmään. Ei kovin tahdikasta toimintaa minusta.

Miten tuo persujen politiikka perustuu tunteeseen eikä tietoon? Ymmärtääkseni aika moni muukin kuin persu on sitä mieltä että Afrikasta Eurooppaan tulee varmasti melkoinen muuttoliike tulevaisuudessa (kuten @Ostoskassi'kin tuossa yllä totesi) - ei tämä ole mikään persujen keksimä asia. Toki persut sillä ratsastavat mutta se on eri asia. Mielestäni itse kohteessa auttaminen olisi parasta kaikkien osapuolten kannalta - oletettavammin ihminen ei halua lähteä pois kotimaastaan ellei ole aivan pakko? Luonnollisesti osa lähtee silti maasta ja tuon vuoksi varautuminen ei ole huono asia. Itse en ole samaa mieltä siitä että humanitäärinen maahanmuutto pitäisi vetää nolliin - mieluummin tätä vaikka lisää ja sitten enemmän apua kohteisiin suoraan.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pidemmällä tähtäimellä Perussuomalaisten tulisi nimenomaan kannattaa kehitysapua ja sen kehittämistä tehokkaampaan suuntaan. Nykyisellä Afrikan populaation kasvulla on hyvinkin todennäköistä, että mantereelta jossain vaiheessa lähtee iso joukko ihmisiä etsimään parempaa elämää muualta, ja minun on vaikea nähdä tämän muuttoliikenteen suuntautuvan minnekään muualle kuin Eurooppaan.

Itse olen sitä mieltä, että kehitysavun kehittäminen ja kohdistaminen Afrikkaan on hyvinkin tärkeää ja toimet olisi pitänyt aloittaa jo aikoja sitten. Mikäli mitään ei tehdä tullaan Euroopan ja Euroopan valtioiden kantokykyä koettelemaan vielä uudestaan ja vuoden 2015 tilanne voi hyvinkin toistua, eli turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistuu yhden vuoden aikana. Varsinkin, kun EU-tasolla ei ole vieläkään päästy oikeastaan minkäänlaiseen pysyvään ratkaisuun tämänkaltaisten kriisien hoidossa.

Perussuomalaisilla pitäisi olla aika helppo työ markkinoida tämä kannattajilleen. Joko vääränvärisiä (kuten sinä asian laitoit) autetaan siellä missä he nyt oleskelevat, tai heitä autetaan täällä.
Kiina on vuosikymmenessä kehittänyt Afrikkaa enemmän silkalla bisneksenteolla kuin kaikki viiimeisen puolen vuosisadan aikana syydetty länsimäinen kehitysapu. Koko nykyinen kehitysapukonsepti on osoittautunut epäonnistuneeksi, itse asiassa siinä on hyvä esimerkki sanonnan "ei kannettu vesi kaivossa pysy" paikkansapitävyydestä.

Jos apua halutaan antaa, pitää sen tapahtua tavoilla, jotka pakottavat vastaanottavat yhteiskunnat muuttumaan toimivammiksi. Jos tällaisia menetelmiä ei löydy, ei ole pienintäkään järkeä haaskata rahaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvin heikosti Halla-ahoa Jatkoajassa seurataan, josta tietenkin seuraa se, että Halla-ahon näkemyksiä ei oikeasti edes tunneta, vaikka niistä kirjoitetaan... Itse olen seurannut tarkemmin muutaman vuoden periaatteella, on tiedettävä, mitä Halla-aho ajaa, jotta siitä voi tarvittaessa olla eri mieltä.

Jos tarkastellaan Halla-ahon sanomisia nykyisen kehitysavun vaikutuksista, ongelma näyttäisi olevan siinä, että Halla-aho on oikeassa, mutta Halla-aho ei saa joidenkin mielestä olla oikeassa. Halla-ahon perusväite kehitysavusta on julkisuudessakin, että kehitysapu aikaansaanut väestönräjähdyksen, mutta se ei ole aikaansaanut sellaista positiivista kierrettä lähtömaihin, että olisi saatu esimerkiksi Afrikan sisäinen kauppa toimimaan tai tuotantoketjua kehitettyä niin, että Afrikka pystyisi elättämään itseään.

Faktahan tuo on.

Mitä sitten tilalle?

1. Kehitysavun tilalle on usein esitetty tässä tapauksessa Afrikan maiden nykyistä parempaa verotusoikeutta niihin voittoihin, joita mm. länsimaiset yritykset Afrikassa takovat.
2. Koulutuksen lisäämistä.
3. Merkittäviä investointeja lännestä Kiinan tapaan Afrikan infraan, jota kautta myös Afrikan maiden keskinäinen kaupankäynti voi kehittyä.

Nämäkin löytyvät Halla-ahon puheista tai haastatteluista viime aikoina. Ensimmäinen tulkittuna, mutta kohdat kaksi ja kolme sellaisenaan.

Kuinka moni puoluejohtaja Suomessa on ottanut vastaavia kantoja?
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Kiina on vuosikymmenessä kehittänyt Afrikkaa enemmän silkalla bisneksenteolla kuin kaikki viiimeisen puolen vuosisadan aikana syydetty länsimäinen kehitysapu. Koko nykyinen kehitysapukonsepti on osoittautunut epäonnistuneeksi, itse asiassa siinä on hyvä esimerkki sanonnan "ei kannettu vesi kaivossa pysy" paikkansapitävyydestä.

Jos apua halutaan antaa, pitää sen tapahtua tavoilla, jotka pakottavat vastaanottavat yhteiskunnat muuttumaan toimivammiksi. Jos tällaisia menetelmiä ei löydy, ei ole pienintäkään järkeä haaskata rahaa.

Kiinalla on muutama motivaattori tässä taustalla. Tässä nyt vaikkapa kolme niistä: 1. polttoaineet joita Kiina tarvitsee ml. kaivosteollisuus 2. poliittiset syyt - vallan lisääminen Afrikassa 3. oman talouden laajentaminen.

Kiina ei ihan pyyteettömästi "apuaan" siis anna.
 
Tuamas

Jäsen
En nyt juurikaan persuista perusta - ,joskaan en juurikaan perusta tuollaisesta muiden ihmisten älykkyyden haastamista poliittisen suuntautumisen perusteella, ja samalla kaikkien niputtamista samaan ryhmään. Ei kovin tahdikasta toimintaa minusta.

Miten tuo persujen politiikka perustuu tunteeseen eikä tietoon?

En ottanut kantaa persuäänestäjien älykkyyteen.
Vaan siihen luottaako puolue oman kannattajakuntansa kykyyn/haluun ymmärtää monimutkaisempia syy/seuraus-suhteita.
Tähän mennessä nähdyn viestinnän perusteella puolue ei tähän luota.

Suurin osa avauksista on puhtaan populistisia ja ne perustuvat ja niillä haetaan ennen kaikkea tunnereaktiota ihmisistä.

On päivänselvää, että tehokkainta €/autettu olisi auttaa lähtöalueilla sekä ennen kaikkea ennaltaehkäistä muuttoliikkeen tarvetta, mutta olisin äärimmäisen yllättynyt jos Persut tällaisia avauksia tekisivät.

Ainakin tähän asti heillä ensimmäinen leikkauskohde on toistuvasti ollut juuri kehitysapu ja sen liitännäiset
(0,5mrd€ 2014 ja 0,3mrd€ 2017), ilman muita varsinaisia ratkaisuehdotuksia.

Itse olen käynyt läpi kehitysavun ongelmia mm. Täällä
https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/monikulttuurisuus-–-rikkaus-vai-vitsaus.40239/page-896#post-7366514
sekä ratkaisumalleja nykytilanteeseen, en vain ole persuilta nähnyt muita avauksia asian suhteen kuin leikkaukset.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiina on vuosikymmenessä kehittänyt Afrikkaa enemmän silkalla bisneksenteolla kuin kaikki viiimeisen puolen vuosisadan aikana syydetty länsimäinen kehitysapu. Koko nykyinen kehitysapukonsepti on osoittautunut epäonnistuneeksi, itse asiassa siinä on hyvä esimerkki sanonnan "ei kannettu vesi kaivossa pysy" paikkansapitävyydestä.

Jos apua halutaan antaa, pitää sen tapahtua tavoilla, jotka pakottavat vastaanottavat yhteiskunnat muuttumaan toimivammiksi. Jos tällaisia menetelmiä ei löydy, ei ole pienintäkään järkeä haaskata rahaa.
Just näin. Paras tapa kehittää Afrikkaa olisi kun Eurooppa vähentäisi tulleja, maataloustukia ja lopettaisi protektionistisen talouspolitiikan. Siitähän EU kuitenkin Trumppiakin sättii, vaikka ollaan itse ihan yhtä pahoja. Bisneksellä se Afrikka lähtisi nousuun kuten ovat Aasiassa lähteneet taloustiikerit sekä Kiina.

Tällaista politiikkaa ei tosin taida kannattaa yksikään puolue Suomessa. Eivät edes ne "hyvät".
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiinalla on muutama motivaattori tässä taustalla. Tässä nyt vaikkapa kolme niistä: 1. polttoaineet joita Kiina tarvitsee ml. kaivosteollisuus 2. poliittiset syyt - vallan lisääminen Afrikassa 3. oman talouden laajentaminen.

Kiina ei ihan pyyteettömästi "apuaan" siis anna.
Tietenkin. Miksi Kiinan pitäisi auttaa pyyteettömästi? Yksipuolinen apu ei ole pysyvä ratkaisu. Sellainen, josta molemmat hyötyvät on pysyvämpää. Sitä kutsutaan bisnekseksi. Outo näkemys, että Afrikkaa pitäisi auttaa pyyteettömästi eikä siitä saisi itse hyötyä. Kiina on itse hyötynyt siitä kun länsimaat ovat siirtäneet Kiinaan teollisuutta. Siellä ymmärretään, että kapitalismi hyödyttää. Erikoisia kommunisteja kyllä.
 
Kiina on kyllä käytännössä varsin kapitalistinen maa - ja hyvinhän tuo on heille toiminut.

Tuo bisnes ja kehitysapu / humanitaarinen apu ovat kaksi asiaa ja eipä näitä juurikaan voi keskenään sotkea. Kiina tekee bisnestä siellä missä se heitä hyödyttää - ei kriisialueilla tai missä on hädänalaisia ihmisiä - Kiina ei tee bisnestä siksi ettei Afrikasta tulisi pakolaisia jatkossa - vaan omien motiiviensa kautta ja tämä on luonnollisesti heidän kannaltaan ihan OK.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvin heikosti Halla-ahoa Jatkoajassa seurataan, josta tietenkin seuraa se, että Halla-ahon näkemyksiä ei oikeasti edes tunneta, vaikka niistä kirjoitetaan... Itse olen seurannut tarkemmin muutaman vuoden periaatteella, on tiedettävä, mitä Halla-aho ajaa, jotta siitä voi tarvittaessa olla eri mieltä.

Jos tarkastellaan Halla-ahon sanomisia nykyisen kehitysavun vaikutuksista, ongelma näyttäisi olevan siinä, että Halla-aho on oikeassa, mutta Halla-aho ei saa joidenkin mielestä olla oikeassa. Halla-ahon perusväite kehitysavusta on julkisuudessakin, että kehitysapu aikaansaanut väestönräjähdyksen, mutta se ei ole aikaansaanut sellaista positiivista kierrettä lähtömaihin, että olisi saatu esimerkiksi Afrikan sisäinen kauppa toimimaan tai tuotantoketjua kehitettyä niin, että Afrikka pystyisi elättämään itseään...

Halla-aho on tyypillinen populisti, joka poimii ongelman, mutta ei esitä ratkaisuja. Afrikan väestöongelma ei poistu tukien lopettamisella vaan niiden kasvattamisella ja uudelleen organisoinnilla. Perussuomalaiset äänestäjät eivät halua kuulla puheenjohtajaltaan tekstiä, joka tarkoittaisi äänestäjän suorien ja välillisten kustannusten kasvamista.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En ottanut kantaa persuäänestäjien älykkyyteen.
Vaan siihen luottaako puolue oman kannattajakuntansa kykyyn/haluun ymmärtää monimutkaisempia syy/seuraus-suhteita.
Tähän mennessä nähdyn viestinnän perusteella puolue ei tähän luota.

Suurin osa avauksista on puhtaan populistisia ja ne perustuvat ja niillä haetaan ennen kaikkea tunnereaktiota ihmisistä.

"...eikä tunteeseen sekä että puolue voisi luottaa kannattajiensa älykkyyteen."

Ylempänä muistutus siitä mitä aiemmin kirjoitit - jos et tarkoittanut älykkyyttä - älä käytä sanaa älykkyys. On kohtuullisen hankalaa arvailla ettet tarkoittanutkaan älykkyyttä kun käytät sanaa älykkyys. Olisit kirjoittanut sitten suoraan tuon mitä ylempänä kirjoitit niin asia olisi ollut selvä.

Joskin tuo implikointisi siitä että persujen kannattajakunta on kyvytön / haluton ymmärtämään monimutkaisempia syy/seuraus-suhteita on vain nätimmin muotoiltuna sama asia, eli pidät ko. puolueen kannattajia suurinpiirtein idiootteina.
 
Voin suositella jotain hyvää kurssia sisälukutaidon kehittämiseksi.

Edelleen, puhuin ja puhun siitä miten puolue näkee omat kannattajansa.

Puolueen viestintä nojaa nykyään entistä vahvemmin nykyään populistisiin heittoihin, tahalliseen väärinymmärtämiseen, tunnepohjaisuuteen sekä uhriutumiseen.
Tälle näen syynä sen, että puolue ei usko kannattajiensa haluavan/ymmärtävän järki- ja faktapohjaista viestintää.

TJEU Jani Mäkelän, Laura Huhtasaaren, Ville Tavion ja vaikka Leena Meren twitter
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Halla-aho on tyypillinen populisti, joka poimii ongelman, mutta ei esitä ratkaisuja. Afrikan väestöongelma ei poistu tukien lopettamisella vaan niiden kasvattamisella ja uudelleen organisoinnilla.

Täytyy laittaa sitten lainaukset, kun Halla-ahon kantoja tunnetaan niin huonosti:

Halla-ahon nostamia ongelma:

Kehitysapumalli, jota Eurooppa on harjoittanut toisen maailmansodan jälkeen, on osoittautunut varsin epäonnistuneeksi. Se on aikaansaanut väestönräjähdyksen, mutta se ei ole aikaansaanut sellaista positiivista kierrettä lähtömaihin, että olisi saatu esimerkiksi Afrikan sisäinen kauppa toimimaan tai tuotantoketjua kehitettyä niin, että Afrikka pystyisi elättämään itseään.

Kun Eurooppaan pääsystä tulee tavallaan suuri tavoite ihmisten elämässä, se tietenkin vähentää ihmisten sitoutumista omaan kotimaahansa ja vähentää sitä, että ihmiset alkaisivat etsiä afrikkalaisia ratkaisuja afrikkalaisiin ongelmiin

Joihin Halla-ahon nostamia ratkaisuja

Europarlamentaarikko kannattaa sitä, että EU-maat tukevat afrikkalaisten tyttöjen koulutusta. Kun tytöt ja naiset käyvät koulua ja opiskelevat itselleen ammatin, he todennäköisesti synnyttävät vähemmän lapsia kuin kouluttamattomat ikätoverinsa.

Suomen ja muiden EU-maiden pitäisi ottaa mallia Kiinan Afrikka-politiikasta, vaikka Kiinan päämääränä ei ole edistää demokratiakehitystä Afrikassa. Kiinan toimintaa Afrikassa pidetään välillä uuskolonialistisena, mutta se on voimakkaasti bisneslähtöistä. Kiina pyrkii edistämään omia taloudellisia ja strategisia intressejään, mutta samalla se on tehnyt valtavia infrastruktuuri-investointeja Afrikkaan. Kiinan investoinnit ovat tuoneet työpaikkoja ja lisänneet Afrikan sisäistä kaupankäyntiä.

Lähteet:

Jussi Halla-aho haluaa lopettaa ”haittamaahanmuuton”, kehitysavun ja viedä perussuomalaiset hallitukseen - lähettää painokkaat terveiset hallitusyhteistyöstä irtisanoutuneille Sipilälle ja Orpolle: ”Puheenjohtajat tulevat ja menevät”
Jussi Halla-aho nostaa pöydälle hurjan luvun Afrikasta: "Miten Eurooppa reagoi tämän vuosisadan suureen ilmiöön?" - Aamulehti
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Voin suositella jotain hyvää kurssia sisälukutaidon kehittämiseksi.

Edelleen, puhuin ja puhun siitä miten puolue näkee omat kannattajansa.

Puolueen viestintä nojaa nykyään entistä vahvemmin nykyään populistisiin heittoihin, tahalliseen väärinymmärtämiseen, tunnepohjaisuuteen sekä uhriutumiseen.
Tälle näen syynä sen, että puolue ei usko kannattajiensa haluavan/ymmärtävän järki- ja faktapohjaista viestintää.

TJEU Jani Mäkelän, Laura Huhtasaaren, Ville Tavion ja vaikka Leena Meren twitter

OK I stand corrected - vedin itse johtopäätöksiä perustuen aiempiin kirjoituksiisi ja oikaisin huolimattomasti. Pahoittelut siitä.

Onhan tuo ihan totta että tuollaisia populistisia heittoja löytyy ja niillä saa näkyvyyttä melkoisesti - joka eittämättä ko. puoluetta hyödyttää.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiinalla on muutama motivaattori tässä taustalla. Tässä nyt vaikkapa kolme niistä: 1. polttoaineet joita Kiina tarvitsee ml. kaivosteollisuus 2. poliittiset syyt - vallan lisääminen Afrikassa 3. oman talouden laajentaminen.

Kiina ei ihan pyyteettömästi "apuaan" siis anna.
Missä kohtaa minä väitin Kiinan tekevän mitään pyytettömästi? Ei heillä ole sen kummempaa kannustinta kuin oma etu.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Missä kohtaa minä väitin Kiinan tekevän mitään pyytettömästi? Ei heillä ole sen kummempaa kannustinta kuin oma etu.

Kuten Euroopalla myös oma etu on se, että Afrikan valtioiden tukemista jatketaan ja kehitetään. Tämänhetkinen malli kehitysavusta ei ole tuottanut haluttuja tuloksia, mutta on kaikkien etu Europpassa ja Afrikassa, että kehitysavun toimintaa kehitetään, koska nykyisen kaltainen kehitysapu ei ole tuottanut haluttuja tuloksia.
 
Vai onko kuitenkaan? Jos ja kun Afrikka kehittyy kuten vaikka Kiina, niin tämän maapallon kantokyky ylittyy rajusti.

Jos EU oikeasti haluaisi kehittää Afrikkaa, niin he tekisivät sen mukaisia päätöksiä. Nyt EU menee ainakin teoriassa EU edellä ja hyvän mielen takia antaa almuja Afrikkaan.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Missä kohtaa minä väitin Kiinan tekevän mitään pyytettömästi? Ei heillä ole sen kummempaa kannustinta kuin oma etu.

Et missään kohtaa.

Kehitysapu ja kiinalaisten Afrikkaan investoiminen ovat kaksi eri asiaa ja näissä on ymmärrettävistä syistä eri motiivit.

Keskustelun aiheena oli ymmärtääkseni se miten, missä ja millä tavalla pakolaisia tulisi auttaaja ja miten mahdollista tulevaa muuttoliiketta Afrikasta voitaisiin käsitellä. Kiina ei sinne investoi näiden syiden vuoksi - vaan omien etujensa vuoksi - joten sinänsä näitä asioita ei oikein voi "sekoittaa".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös