Tuohon aiemmin virinneeseen kehitysapukeskusteluun muutama pointti:
enemmistö tutkimuksista tukee näkemystä, että kehitysavusta on hyötyä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että kehitysapu olisi onnistunut tavoitteessaan, mikäli sellaiseksi asetetaan köyhyyden poistaminen ja väestönkasvun pysäyttäminen.
Länsimaat hyötyvät vielä tänäkin päivänä jälkikolonialistisesta asetelmasta, jossa kaikki kaupalliset järjestelmät (WTO, IMF jne) on valjastettu tukemaan vallitsevia taloussuhteita. Länsimaat saavat Afrikasta edulliseen hintaan raaka-aineita, voivat dumpata bulkkitavaraa ja joissain tapauksissa myös hyväksikäyttää lapsi- ja halpatyövoimaa. Murto-osa taloudellisesta tuottavuudesta hyödyttää Afrikkaa, vaikka maanosa on luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikas.
Osa ongelmaa on myös sotienjälkeinen poliittinen järjestelmä, joka luo kannusteita erilaisille röyhkeille sotapäälliköille tai ryhmittymille. Tässä olennaista on mm. väkivaltamonopolin omaksuneen ryhmittymän oikeus toimia valtion nimissä ja esimerkiksi ottaa velkaa tai myydä kansallisomaisuutta.
Afrikkaa myös alistetaan kohtuuttomilla tuontitulleilla. Pelkästään maataloudessa tullit ovat neljä kertaa suuremmat Afrikasta vietäville tuotteille kuin sinne tuotaville hyödykkeille. EU ei ole tätä ongelmaa halunnut korjata, sillä se hyötyy kehitysmaiden alisteisesta asemasta globaalissa talouskilpailussa. Kehitysavun voi perustellusti nähdä jonkinlaisena anekauppana, jolla pyritään kompensoimaan lähtökohtaisesti epäreilua kilpailuasetelmaa. Se taas perustuu vääryydellä saavutettuihin asemiin, jotka eivät katoa, vaikka de jure mitään orjuuttamista tai imperialismia ei nykyisin enää tapahtuisikaan.
Jos tämän asetelman hahmottaminen vaikuttaa liian abstraktilta, voi tilannetta ajatella monopoly-vertauksen kautta. Eurooppa/Yhdysvallat on se pelaaja, jolle on diilattu ennen ensimmäistäkään nopanheittoa erottaja, mannerheimintie ja bulevardi. Sierra Leonelle tai Burundille on jätetty taisteltavaksi kasarminkatu.
Miten tämä sitten liittyy persuihin? No siten, että he eivät ota huomioon tätä kontekstia, vaan olettavat eri kansallisvaltioiden olevan tasa-arvoisia pelaajia, joilla on yhtäläiset mahdollisuudet. Näin ollen he myös implikoivat, että erilaiset kriisit ovat näiden orgaanisiksi ymmärrettyjen kansakuntien "oma vika".
enemmistö tutkimuksista tukee näkemystä, että kehitysavusta on hyötyä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että kehitysapu olisi onnistunut tavoitteessaan, mikäli sellaiseksi asetetaan köyhyyden poistaminen ja väestönkasvun pysäyttäminen.
Länsimaat hyötyvät vielä tänäkin päivänä jälkikolonialistisesta asetelmasta, jossa kaikki kaupalliset järjestelmät (WTO, IMF jne) on valjastettu tukemaan vallitsevia taloussuhteita. Länsimaat saavat Afrikasta edulliseen hintaan raaka-aineita, voivat dumpata bulkkitavaraa ja joissain tapauksissa myös hyväksikäyttää lapsi- ja halpatyövoimaa. Murto-osa taloudellisesta tuottavuudesta hyödyttää Afrikkaa, vaikka maanosa on luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikas.
Osa ongelmaa on myös sotienjälkeinen poliittinen järjestelmä, joka luo kannusteita erilaisille röyhkeille sotapäälliköille tai ryhmittymille. Tässä olennaista on mm. väkivaltamonopolin omaksuneen ryhmittymän oikeus toimia valtion nimissä ja esimerkiksi ottaa velkaa tai myydä kansallisomaisuutta.
Afrikkaa myös alistetaan kohtuuttomilla tuontitulleilla. Pelkästään maataloudessa tullit ovat neljä kertaa suuremmat Afrikasta vietäville tuotteille kuin sinne tuotaville hyödykkeille. EU ei ole tätä ongelmaa halunnut korjata, sillä se hyötyy kehitysmaiden alisteisesta asemasta globaalissa talouskilpailussa. Kehitysavun voi perustellusti nähdä jonkinlaisena anekauppana, jolla pyritään kompensoimaan lähtökohtaisesti epäreilua kilpailuasetelmaa. Se taas perustuu vääryydellä saavutettuihin asemiin, jotka eivät katoa, vaikka de jure mitään orjuuttamista tai imperialismia ei nykyisin enää tapahtuisikaan.
Jos tämän asetelman hahmottaminen vaikuttaa liian abstraktilta, voi tilannetta ajatella monopoly-vertauksen kautta. Eurooppa/Yhdysvallat on se pelaaja, jolle on diilattu ennen ensimmäistäkään nopanheittoa erottaja, mannerheimintie ja bulevardi. Sierra Leonelle tai Burundille on jätetty taisteltavaksi kasarminkatu.
Miten tämä sitten liittyy persuihin? No siten, että he eivät ota huomioon tätä kontekstia, vaan olettavat eri kansallisvaltioiden olevan tasa-arvoisia pelaajia, joilla on yhtäläiset mahdollisuudet. Näin ollen he myös implikoivat, että erilaiset kriisit ovat näiden orgaanisiksi ymmärrettyjen kansakuntien "oma vika".
