Kaljuenkeli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Miehitetty
Kirjoitustesi perusteella et ole tainnut jalallasikaan astua yliopistoon.
Gradun tarkoitus on nimenomaan osoittaa kyky tehdä itsenäinen tutkielma noudattaen tieteellisiä metodeja. Tieteenteon etiikkaan liittyvät seikat käydään kattavasti läpi jo alkuvaiheessa, ja aiheelle on omistettu kokonainen pakollinen kurssikin. Jos tästä huolimatta päätyy plagioimaan, kyse on lähes poikkeuksetta tarkoituksellisesta vilpistä.
Sitä en tiedä, miten vakavasti asiaan suhtauduttiin 15 vuotta sitten, mutta vaikea kuvitella, etteikö Huhtasaarella olisi ollut tiedossa yliopistotutkintoon liittyvän opinnäytetyön toimintaperiaatteet.
Epärehellisyys on hyvä tuoda ilmi, sillä Huhtasaari on puolueen ensimmäinen varapj, presidenttiehdokas ja näkyvä poliitikko.
Mulla kyllä on ylempi korkeakoulututkinto, ihan oikeasti. Onhan sullakin, vai mikä hinku sulla on yrittää vähätellä minua?
Gradun tarkoitus voi olla vaikka mitä hienoa ja upeaa. Totuus vain on se, että ne ovat 99 prosenttisesti täysin yhdentekeviä ja vituttavat sekä niiden tekijöitä että ohjaajia. Ihan mutuna heitän, että usein tarkastuskin on melkoisen pintapuolista ja työtä ei edes lueta kokonaisuudessaan läpi.