Huhtasaari siis sanoo viestissään, että Yle ei halua kertoa, miten selvitys on tehty.
Tämähän, perskutarallaa, viittaisi siihen, että zrbs olisi ollut asian suhteen hajulla, eli joku olisi vinkannut Ylea asiasta tai vastaavaa.
Yle Svenskanin jutussa oli siis erikoista se, että toimittaja ei seikkaperäisesti kerro, miten paljasti salaisuuden. Yleensähän tällainen kerrotaan vuolaasti tyyliin: "
Huhtasaari penää selvitystä, vaikka Simpasen gradu löytyy jo twitteriä käyttämällä netistä.
Kyllähän hän kertoo,
”Toimittaja seurasi Huhtasaaren graduun liittyvää keskustelua alusta lähtien. Hän löysi gradusta myös viitteitä lähteistä, joita ei oltu mainittu lähdeluettelossa.
Kun yliopiston esiselvityksessä näitä ei oltu löydetty, toimittaja päätti tutkia gradua järjestelmällisemmin.
Toimittaja löysikin vuonna 2013 julkaistun gradun. Huhtasaaren työssä ja tässä työssä oli yksi sama kappale. Toisin kun Huhtasaaren gradussa, vuonna 2013 gradussa oli tämän kappaleen kohdalla viitattu Tiina Simpasen vuonna 2001 valmistuneeseen graduun.
Simpasen gradu löytyi paperimuodossa kirjastosta. Toimittaja pystyi ensin silmämääräisesti arvioimaan, että suuri osa tekstistä oli identtistä Huhtasaaren kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneen lopputyön kanssa. Arkistoidun sähköisen kopion avulla tehty systemaattinen tekstivertailu vahvisti tuloksen.”
Useampi twitteristi kertoi tuota penkoneensa ja Ylelle tuloksista vinkanneensa, koska Jyväskylän yliopiston selvitys oli niin köykäinen.
Lisäksi useampi kertoi vinkanneensa, että edelliskerran paljastuksessa selvisi vain jäävuoren huippu.