Kyllä @Vanha Len tämän asian ilmaisi paljon paremmin. Soini myi perseensä päästäkseen sinne Audin takapenkille. Siellä viuhui takki ympäri kuin tuuliviiri. Millään mitä hallitus teki ei ollut yhtään persujen agendan mukaista sanomaa. Päin vastoin siellä kairattiin Soinia kuivana kakkoseen ja Soini se vain hymyili. Tämä riitti puolueelle ja sai lähteä lätkimään. Soini teki sen ihan itse, myi oman rakkaan puolueensa arvot koska sai vetää herkkuja Audissa, kaikki se mitä rakensi, kaikki mitä sanoi, kaikki ne teot, suoraan vessanopöntöstä alas ja ihan itse toimi sen pöntön vetäjänä.Tosiaan, kyllähän tässä tulee päällimmäisenä mieleen että Soini joutui lopulta maksamaan siitä, että antoi ongelmatapausten pysyä puolueessa ja kasvattaa profiiliaan. Korkea puuttumiskynnys toi kenties kannatusta "nuivien" muodossa, mutta lopulta johti tilanteeseen jossa nämä nuivat määrittävät puolueen kohtalon ja Soini on pudonnut käytännössä itsevaltiaan asemasta lähes vallattomaksi.
Nyt PeruS porukassa yritetänä pelastaa sitä uppoavaa laivaa ja palauttaa se puolue, mikä sai toiseksi isoimman puolueen aseman, se kannatus ei ole vielä kadonnut, sen on Soini kadottanut.