Perussuomalaiset

  • 6 054 166
  • 47 093

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Onko kukaan jatkoaikalainen menossa tuonne persujen Turun kokoukseen? Olisi nimittäin kiva saada referaatti siitä, miten Soini laittaa rivit taas suoriksi ja välit tasaisiksi. Siihen nimittäin alkaa olla vihoviimeiset hetket. Yhden kansanedustajan sekoilu vielä olisi hallittavissa kahdenkeskeisellä puhuttelulla ja rauhoittavilla lausunnoilla julkisuuteen, mutta kun puoluesihteeri laukoo levottomia ja tiedotuksesta vastaava jää kiinni julkisesta valehtelusta, niin tilannetta ei voi kuvata miksikään muuksi kuin kriisiksi. Ja vaikka en usko koskaan persuja äänestäväni niin toivon, että tilanne saadaan haltuun ja puolue palaa raiteilleen. Se on kuitenkin edelleen kiinnostava poliittinen tekijä ja omalla tavallaan parasta, mitä suomalaiselle politiikalle on aikoihin tapahtunut.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Jos mietitään miten Immoskohu eskaloitui, niin medianhallinnan kannalta aktiivisempi toimintamalli olisi ehkä ollut järkevämpi. Nyt vedottiin sääntöhin, siirrettiin päätöksen teko syyskuulle ja kohu vain jatkuu. Jos eduskuntaryhmä olisi kutsuttu heti koolle ja Immonen vaikka erotettu määräajaksi ryhmästä, tilanne olisi rauhoittunut. Tämä olisi tietysti aiheuttanut kuohuntaa puolueen sisällä, mikä olisi ollut ikävää juhlakokouksen kannalta. Nyt päätettiin jäädyttää tilanne puolueen sisällä ja antaa median velloa asian kanssa.

Kyllä vaan. Toki on edelleen hyvin epäselvää onko oikeasti olemassa perusteita erottaa Immosta ryhmästä. Hänhän on julkisuudessa sanoutunut jyrkästi irti väkivallasta, joten todellisia perusteita ei välttämättä ole. Tottakai on selvää, että puolueen kannalta Immonen kannattaisi erottaa ryhmästä, mutta on eriasia onko se sääntöjä noudattamalla mahdollista. Sekin on selvää, että Immosen taitamattomuus on aiheuttanut melkoista haittaa sekä perussuomalaisille että järkevämmän maahanmuuttopolitiikan peräänkuuluttajille. Mutta saa nähdä mitä hänen kohdallaan tapahtuu. Henkilökohtaisesti pidän Immosen lausuntoa älyttömänä, mutta demokratian ja sananvapaudenkannalta ei ole niin helppoa häntä tuomita.

Sinällään pidän oikeana, että perussuomalaiset ryhtyvät oikeustoimiin julkisuudessa natsikortilla tapahtunutta ilmeisen järjestelmällistä mustamaalaamista vastaan. Maahanmuuttokeskustelu pitää palauttaa järkevälle tasolle. Toki olen ollut huomaavinani, että mediahysteria on aiheuttanut suurimmassa osassa kansalaisia lähinnä myötähäpeää median tilasta. Tottakai on hienoa ja kannatettavaa, että rasismia vastustetaan, mutta on vastenmielistä, että sitä yritetään kokoajan koplata kiinni kaikkiin, jotka kannattavat järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Sinällään pidän oikeana, että perussuomalaiset ryhtyvät oikeustoimiin julkisuudessa natsikortilla tapahtunutta ilmeisen järjestelmällistä mustamaalaamista vastaan. Maahanmuuttokeskustelu pitää palauttaa järkevälle tasolle. Toki olen ollut huomaavinani, että mediahysteria on aiheuttanut suurimmassa osassa kansalaisia lähinnä myötähäpeää median tilasta. Tottakai on hienoa ja kannatettavaa, että rasismia vastustetaan, mutta on vastenmielistä, että sitä yritetään kokoajan koplata kiinni kaikkiin, jotka kannattavat järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa.

Sinulle sanavapaus ei siis ole tärkeää??

En ole nähnyt mediassa sellaisia juttuja, jotka olisivat kohtuuttomasti Perussuomalaisia mustamaalanneet. Paskaa on kyllä heitetty, mutta suurin syy tähän on Perussuomalaisten epäselvät ulostulot Immoskohun tiimoilta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Sinulle sanavapaus ei siis ole tärkeää??

En ole nähnyt mediassa sellaisia juttuja, jotka olisivat kohtuuttomasti Perussuomalaisia mustamaalanneet. Paskaa on kyllä heitetty, mutta suurin syy tähän on Perussuomalaisten epäselvät ulostulot Immoskohun tiimoilta.

Kyllä niitä on esiintynyt mm. MTV3 uutisten jonkun "asiantuntijan" haastattelussa. No, olet oikeassa että isommissa mediataloissa ei juurikaan ole pahoja ylilyöntejä ollut. Sananvapaus on ilman muuta tärkeä asia, mutta natsi-sanalla on sen verran paha kaiku (oikeutetusti), että sillä leimaaminen vertautuu kai lähinnä siihen että yksilöä syytettäisiin pedofiiliksi.

Toki Persujen olisi kannattanut olla aktiivisempia tiedottamisessaan. Mutta jos siitä seuraa ongelmia liikkeelle, niin ehkäpä ottavat opiksi.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tottakai on selvää, että puolueen kannalta Immonen kannattaisi erottaa ryhmästä, mutta on eriasia onko se sääntöjä noudattamalla mahdollista.
Mulla ei ole aavistustakaan perusjen säännöistä, mutta kyllähän noissa tuppaa aina olemaan sellaisia yleisluontoisia "aiheuttaa haittaa puolueen maineelle" yms pykäliä, joita voidaan soveltaa käytännössä aina, kun jostain halutaan päästä eroon.
Sinällään pidän oikeana, että perussuomalaiset ryhtyvät oikeustoimiin julkisuudessa natsikortilla tapahtunutta ilmeisen järjestelmällistä mustamaalaamista vastaan.
Ehkä persuille joskus vielä valkenee, että kansanedustajaa saa ruimia melko reippaasti ronskimmin, kuin tavallista kaduntallaajaa. Tai kai ne sen jo tietää. Tämä on varmaan taas jotain mediastrategiaa, jossa omille yritetään syystä tai toisesta antaa sellaista "miks meitä aina sorsitaan" fiilistä. Olisko siinä tavoittena se, että voidaan jatkossakin pyyhkiä kaikki natsikohut ja muut ikävät lehtiotsikot sivuun poliittisena ajojahtina.
Maahanmuuttokeskustelu pitää palauttaa järkevälle tasolle.
Sehän olisi tietysti kiva. Tosin persut eivät tätä halua, koska järjettömällä tasolla pysyttelevä maahanmuuttokeskustelu suosii persuja.

Esim Soininvaara kirjoittaa viimeisimmässä bloggauksessan näin: "En ymmärrä maahanmuuttokriittisten keskustelustrategiaa lainkaan. He toimivat järjestelmälisesti estääkseen keskustelun asiasta. Kun olen aiheesta blogillani joskus keskustellut, he ovat organisoineet spammikampanjan tuhotakseen keskustelun." Tämä johtuu tietysti siitä, että järkevässä ja asiallisessa keskustelussa selviää, että maahanmuutto ole ollenkaan niin suuri ongelma, kuin mitä mamukrittiset väittävät. Strategiana on siis tuhota asiallinen keskustelu, jolloin propagandalle jää enemmän tilaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä vaan. Toki on edelleen hyvin epäselvää onko oikeasti olemassa perusteita erottaa Immosta ryhmästä. Hänhän on julkisuudessa sanoutunut jyrkästi irti väkivallasta, joten todellisia perusteita ei välttämättä ole. Tottakai on selvää, että puolueen kannalta Immonen kannattaisi erottaa ryhmästä, mutta on eriasia onko se sääntöjä noudattamalla mahdollista.

Ei eduskuntaryhmien päätöksistä ole valitusosoitusta (ps:llä näemmä tulkintavalta on annettu ryhmän puheenjohtajalle ja työvaliokunnalle), joten ryhmä on sinänsä suvereeni erottamaan jäsenyydestään. Eli on mahdollista.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ei eduskuntaryhmien päätöksistä ole valitusosoitusta (ps:llä näemmä tulkintavalta on annettu ryhmän puheenjohtajalle ja työvaliokunnalle), joten ryhmä on sinänsä suvereeni erottamaan jäsenyydestään. Eli on mahdollista.

Mielenkiintoista nähdä mitä tuon suhteen tapahtuu. Immosesta on selvästi ollut haittaa, mutta periaatteessa on vaikeaa näyttää hänen tehneen mitään väärää sen jälkeen, kun sanoutui irti väkivallasta. Monikulttuurisuuden vastustaminen on sinällään typerää ja todennäköisesti sillä kuitenkin tarkoitettiin jotakin muuta kuin mitä osattiin lausua, mutta mielipiteitähän kansanedustajien nimenomaan pitää muodostaa ja julkistaa. Onko typerä mielipide riitttävä syy erottaa ryhmästä? Jää nähtäväksi.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Esim Soininvaara kirjoittaa viimeisimmässä bloggauksessan näin: "En ymmärrä maahanmuuttokriittisten keskustelustrategiaa lainkaan. He toimivat järjestelmälisesti estääkseen keskustelun asiasta. Kun olen aiheesta blogillani joskus keskustellut, he ovat organisoineet spammikampanjan tuhotakseen keskustelun." Tämä johtuu tietysti siitä, että järkevässä ja asiallisessa keskustelussa selviää, että maahanmuutto ole ollenkaan niin suuri ongelma, kuin mitä mamukrittiset väittävät. Strategiana on siis tuhota asiallinen keskustelu, jolloin propagandalle jää enemmän tilaa.

Onko tuo Soininvaaran keskustelustrategia sitten parempi? Samasta bloggauksesta: "
Suomen tarve saada täydennystä työvoimaansa ja veronmaksajiinsa, kaupunkien asuntopula, rakenteellinen työttömyys, valtavat maailmanlaajuiset tuloerot, Afrikan liikakansoitusongelmat ja kansainvälisesti antelias asumisperusteinen sosiaaliturva muodostavat hankalasti optimoitavan kokonaisuuden varsinkin jos optimoinnista on mukana eettisiä ulottuvuuksia. Tästä jos mistä pitäisi keskustella analyyttisesti. Olin suunnitellut kirjoittavani tästä jotain, mutta kiitos Immosen ja hänen kaveriansa aktiivisuuden, päätin jättää väliin. On luotu tilanne, jossa jokainen, joka kirjoittaa jotain maahanmuutosta, leimautuu natsiksi."

Onhan se kiva jossitella, että olisinhan minäkin tästä keskustellut analyyttisesti, mutta Immonen ja muut niin enpä taidakkaan. Onko tämä siis tätä Soininvaaran analyyttista keskustelua maahanmuuton lieve-ilmiöistä? Siinä Soininvaara kylläkin on täysin oikeassa, että jokainen maahanmuutosta kirjoittava leimautuu natsiksi. Tämäkin pätee ainoastaan silloin, kun kyseenalaistat nykyisen politiikan. Jos kirjoitat positiivisesti olet suvaitsevainen ja monikulttuurisuutta haluava ihminen.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sinällään pidän oikeana, että perussuomalaiset ryhtyvät oikeustoimiin julkisuudessa natsikortilla tapahtunutta ilmeisen järjestelmällistä mustamaalaamista vastaan.

Hallituspuolueen ryhtyminen oikeustoimiin "järjestelmällistä julkisuudessa tapahtunutta natsikortilla mustamaalaamista" vastaan on säälittävin naurettavin poliittinen idea vuosikymmeniin. Ei edes saatana Väyryselle olisi tullut moinen mieleenkään. 100% varmasti ei tule tapahtumaan. Kyllä persuistakin joku järkimies tai -nainen löytyy, joka laittaa näiden idioottien hupatukselle lopun.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan se kiva jossitella, että olisinhan minäkin tästä keskustellut analyyttisesti, mutta Immonen ja muut niin enpä taidakkaan. Onko tämä siis tätä Soininvaaran analyyttista keskustelua maahanmuuton lieve-ilmiöistä? Siinä Soininvaara kylläkin on täysin oikeassa, että jokainen maahanmuutosta kirjoittava leimautuu natsiksi. Tämäkin pätee ainoastaan silloin, kun kyseenalaistat nykyisen politiikan. Jos kirjoitat positiivisesti olet suvaitsevainen ja monikulttuurisuutta haluava ihminen.
En tämän viestin enempää kirjoittele Soininvaarasta persupuussa, mutta Soininvaaraa lukeneet tietävät, että sieltä on tullut keskivertovihreää kriittisempää tavaraa maahanmuutosta. Ei nyt tietenkään mitään Halla-aho - Immonen kamaa, mutta kuitenkin. Noi on jääneet aika pienelle huomiolle. Vihervasemmisto ei vissiin viitsi puffata kriittisempiä mielipiteitä ja mamukriitiset välttelevät vihreiden symppaamista, tai jotain.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Hallituspuolueen ryhtyminen oikeustoimiin "järjestelmällistä julkisuudessa tapahtunutta natsikortilla mustamaalaamista" vastaan on säälittävin naurettavin poliittinen idea vuosikymmeniin.

Sitähän ei tiedä mennääkö oikeustoimiin asti. Mutta pakkohan heidän on jotenkin reagoida, kun äärivasemmisto yrittää työntää läpi viestiä, että Persut olisivat rasistinen liike tosiaan jopa natsi-korttia heilutellen. Sitä en tiedä ovatko varsinaiset oikeustoimet tarpeen, mutta varmaankin ihan hyvä idea muistuttaa, ettei sananvapaus tarkoita oikeutta panetella tai mustamaalata.
Sinällään näin liikkuvana äänestäjänä toivoisi tämän hysterian pikkuhiljaa rauhoittuvan ja pikkuhiljaa päästävän tekemään asiallista poltiikkaa. Tässä maassa on oikeitakin ongelmia kuten taloutemme tila, mihin pitäisi keskittyä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Mitä väliä sillä on, oliko hän "virallinen" vai ei? Vasuriporukka on hänet kuitenkin tuonne hyväksynyt.

Onhan sillä väliä onko hänet kutsuttu sinne järjestyksenvalvojaksi vai onko hän päättänyt itse toimia kun nasut pyrkivät sisälle.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sitähän ei tiedä mennääkö oikeustoimiin asti. Mutta pakkohan heidän on jotenkin reagoida, kun äärivasemmisto yrittää työntää läpi viestiä, että Persut olisivat rasistinen liike tosiaan jopa natsi-korttia heilutellen. Sitä en tiedä ovatko varsinaiset oikeustoimet tarpeen, mutta varmaankin ihan hyvä idea muistuttaa, ettei sananvapaus tarkoita oikeutta panetella tai mustamaalata.

Niin että oikein on natsi-korttia heiluteltu. On kai, kun kansanedustaja poseeraa kuvassa väkivaltaisten natsien kanssa. Ja ilmeisesti täysin aiheesta, sillä ko. kansanedustaja sittemmin kieltäytyi "irtisanoutumaan" ko. natsipoppoosta.

Toistan: kyseessä olisi säälittävin ja idioottimaisin poliittinen veto vuosikymmeniin. Ensinnäkin poliittisten toimijoiden poliittisesta toiminnasta saa kirjoittaa käytännössä mitä tahansa. Toisekseen, tosiasiassa "media" ei edes ole järjestelmällisesti väittänyt persuja rasistiseksi liikkeeksi. Se kyllä on todettu moneen otteeseen, että puolueen sisällä toimii rasisteja. Ja tämähän on aikuisten maailmassa kiistaton fakta.

Mutta ihan mielenkiinnosta: kerrohan nyt vähän lisää tästä äärivasemmistolaisen(??)median suorittamasta järjestelmällisestä lainvastaisesta ajojahdista? Ihan rohkeasti omin sanoin.

Sinällään näin liikkuvana äänestäjänä toivoisi tämän hysterian pikkuhiljaa rauhoittuvan ja pikkuhiljaa päästävän tekemään asiallista poltiikkaa. Tässä maassa on oikeitakin ongelmia kuten taloutemme tila, mihin pitäisi keskittyä.

Uskomatonta uhriutumista. Kävikö edes mielessä syyttää myös näitä Schauman-Immosia ym. persuja siitä, että huomio on nyt perspuolueen kenttäpuoliskolla?
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Uskomatonta uhriutumista. Kävikö edes mielessä syyttää myös näitä Schauman-Immosia ym. persuja siitä, että huomio on nyt perspuolueen kenttäpuoliskolla?

Mitä sinä nyt oikein änkytät?? Minä olin ensimmäisten joukossa palstalla, joka tuomitsi Immosen viestin. Mutta sinä olet sitä mieltä, että immosen takia Persut pitää saada leimata rasisteiksi?? Laitappa vähän valoja päälle. Jos taas mustamaalaaminen ei ole oikein, niin lakkaa puolustelemasta sitä.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä sinä nyt oikein änkytät?? Minä olin ensimmäisten joukossa palstalla, joka tuomitsi Immosen viestin. Mutta sinä olet sitä mieltä, että immosen takia Persut pitää leimata rasisteiksi?? Laitappa vähän valoja päälle.

Minähän juuri sanoin, että "tosiasiassa "media" ei edes ole järjestelmällisesti väittänyt persuja rasistiseksi liikkeeksi. Se kyllä on todettu moneen otteeseen, että puolueen sisällä toimii rasisteja. Ja tämähän on aikuisten maailmassa kiistaton fakta."

Että naks naks vaan noine änkytyksinesi. Minä en lue jokaista viestiäsi. Mutta, hyvä jos näet vikaa myös näissä immosissa, että moiset sotajulistukset tms. ovat tuomittavia.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Minähän juuri sanoin, että "tosiasiassa "media" ei edes ole järjestelmällisesti väittänyt persuja rasistiseksi liikkeeksi. Se kyllä on todettu moneen otteeseen, että puolueen sisällä toimii rasisteja. Ja tämähän on aikuisten maailmassa kiistaton fakta."

Että naks naks vaan noine änkytyksinesi.

Naks naks vaan sitten osoittamaan ne puolueen sisällä toimivat rasistit, kun puolueen puheenohtaja on toistuvasti todennut puolueen irtisanoutuvan rasismista. Naks naks.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Naks naks vaan sitten osoittamaan ne puolueen sisällä toimivat rasistit, kun puolueen puheenohtaja on toistuvasti todennut puolueen irtisanoutuvan rasismista. Naks naks.

Älä ole lapsellinen. Puoleessa toimii todennäköisesti satoja rasistisen ajatusmaailman omaavia henkilöitä (ei sillä etteikö rasisteja toimisi jokaisessa puolueessa), näkyvimpinä tämä sisusiipi, kun ovat saaneet runsaasti kannatusta ja asemaa puolueen sisällä. Soini nyt voi sanoa mitä tahansa. Moisen pellen sanomisilla ei ole asiaa arvioitaessa mitään merkitystä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Esim Soininvaara kirjoittaa viimeisimmässä bloggauksessan näin: "En ymmärrä maahanmuuttokriittisten keskustelustrategiaa lainkaan. He toimivat järjestelmälisesti estääkseen keskustelun asiasta. Kun olen aiheesta blogillani joskus keskustellut, he ovat organisoineet spammikampanjan tuhotakseen keskustelun." Tämä johtuu tietysti siitä, että järkevässä ja asiallisessa keskustelussa selviää, että maahanmuutto ole ollenkaan niin suuri ongelma, kuin mitä mamukrittiset väittävät. Strategiana on siis tuhota asiallinen keskustelu, jolloin propagandalle jää enemmän tilaa.

Tästä yks radiotoimittaja paneelissa heittilkin osuvasti tyyliin "vaikka vasemmisto-vihreiden kanssa kaikesta ei olisi samaa mieltä, he silti argumentoivat älykkäästi ja asiallisesti". Ja nimenomaan kyseistä asiaa koskien, ei alkaen mussuttamaan jostain takavuosien tarinoista tai muuten aiheesta harhautuen. Tietty läpinäkyvyys, rehellisyys ja kapulakielestä irtautuminen alkanut miellyttämään. Tällä saralla esim. vihreät on kasvanut edukseen, vaikken ole puoluetta koskaan äänestänytkään.

Matka on vasta alussa, mutta just tällä hetkellä Perussuomalaisten startti hallituspuolueena hakee vertaistaan noloudessaan.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Minkä lähteen mukaan hän oli ns. "virallinen järjestyksenvalvoja" tuossa tilaisuudessa?

Muistaakseni ainakin facebookissa tapahtuman yksi järjestäjä kertoi tämän olleen järkkärinä, joten kaipa se sitä siellä leikki.
Ja kuka normaali kansalainen kantaa puukkoa ja pamppua mukanaan oli sitten missä vaan? Järkkärikorttia tuolla spedellä ei ainakaan ole se on pomminvarma asia.

Yritin löytää sen keskustelun tuolta kaiken huuhaa-jutun keskeltä, mutta en nyt tähän hätään löytänyt.


Edit. Linkki Keskisuomalaisen uutiseen: Jyväskylän rasisminvastaisesta mielenosoituksesta syntyi kiista – nimi piti vaihtaa - Kotimaa - Keskisuomalainen
Ketäs siellä taustalla oikeen kasaa tätä tapahtumaa??
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mitä, mitä? Suvaitsevaiset tappelee jo keskenään, näinkö rakennetaan #unelmaa? Eihän mitään äärivasemmistoa ole olemassakaan, näinhän täälläkin on toitotettu. On vain natsipersuja ja #unelma tulee heidät nujertamaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä, mitä? Suvaitsevaiset tappelee jo keskenään, näinkö rakennetaan #unelmaa? Eihän mitään äärivasemmistoa ole olemassakaan, näinhän täälläkin on toitotettu. On vain natsipersuja ja #unelma tulee heidät nujertamaan.

Näytä nyt yksikin viesti, jossa on väitetty ettei äärivasemmisto ole. Anarkistien touhut on mielestäni tuomittu kaikkien kirjoittajien toimesta.

Täytyy kyllä sanoa, että Putkosen medianoppi on uponnut ainakin sinulle sielun syviin syövereihin asti, mutkun tulee niin luonnostaan.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Anarkistien touhut on mielestäni tuomittu kaikkien kirjoittajien toimesta.

Aika hiljaista on ollut muutaman äärivassarin suunnalta. Ja ymmärtäähän sen, kun vasemmistoliiton nousevat kyvytkin ovat niin hyvää pataa näiden anarkistimellakoitsijarikollisten kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös