Kerrankin tulee eteen vaali, jossa voin äänestää Jussi Halla-ahoa. Halla-ahon mahdollinen poistuminen Suomen politiikasta on tietysti huono asia, mutta eurokokemus ja verkostojen luominen EU-tasolla ei ole haitaksi. Eikä sekään haittaa, jos ei Halla-aho pääse läpi, sillä annettu ääni saattaa kuitenkin siivittää jonkun muun hyvän ehdokkaan kuten Terhon läpi.
Fiksuja ja asiallisia ehdokkaita tässä vaiheessa, mitään sahureita tai painijoita ei tässä sakissa ole. Ehkäpä liiankin fiksuja ja asiallisia, sillä valitettavasti eurovaalikokemus on osoittanut, että läpi menevän ehdokkaan on yleensä oltava joko iso kiho valtakunnanpolitiikassa tai sitten jonkin sortin julkkis, jolla on vahvaa taustaa muista kuvioista ja erityisesti naistenlehtien palstoilta. Mitro Repo ja Sari Essayah ovat tästä hyviä esimerkkejä. Essayah on toki erittäin pätevä, mutta hänenkin nousuaan eurokansanedustajaksi on auttanut urheilijaura. Mitro taas heilui papin roolissa siellä sun täällä ennen läpimenoaan.
Mutta eipähän tarvitse eurovaaleihin mennessä miettiä hetkeäkään ehdokasasettelua perussuomalaisten joukosta tai pohtia millään vaalikoneella, ketä heistä äänestäisin. Ei Halla-ahossa juuri muuta vikaa ole kuin se, että hän on kertonut pitävänsä System Of A Downista. No, tämä pieni puute arvostelukyvyssä sallittakoon kun muuten linja on ollut järkevä ja hyvin perusteltu kaikki nämä vuodet.