Toejoen Veikko on aikaisemmissa keskusteluissa maininnut seuraavia asioita suhteellisen lyhyen ajan sisään:
-Saksojen yhdistyminen oli virhe
-Helsingissä ei voi elää, jos nettopalkka jää alle 2000 euron
-Euroopan vakausmekanismi on tarkoitettu Suomen budjettivallan kaappaamiseen
-Suomi voisi mieluummin suuntautua itään kuin länteen
Itse en kauheasti jaksa kommentoida kaverin tekstejä, koska se tuntuu siltä, kuin yrittäisi muuttaa vettä viiniksi. En väitä, että olisin itse rajattomalla tiedolla siunattu mestarikirjoittaja, mutta kyseisellä nimimerkillä on mielestäni aivan liikaa aikaa käytettävisssään täällä trollaamiseen.
Mutta mitä tuleekin itse Perussuomalaisiin, niin puoluehan ilmoittaa puolueohjelmassaan kannattavansa populismia. Tällöin puoluetta ei tarvitse ottaa kovinkaan vakavasti, kun sieltä suunnalta ei näytä mitään konkreettisia kannanottoja tulevan. Tyydytään vain mölyämään ja huutelemaan eitä.
Toinen mielenkiintoa herättävä asia on puoluejohtaja Soinin asema. Voiko olla niin, että kuningas kammetaan valtaistuimeltaan? Vesa-Matti Saarakkalan erittäin tervetullut puheenvuoro julkisuudessa (jollaisia toivoisin muiltakin puolueilta tulevan) ja hajanaiset puolueaktiivien kannanotot viestivät siitä, että Perussuomalaisissa on halua tehdä persuista ihan kunnon puolue. Tämä edellyttäisi tietysti sitä, että johtovastuuta jaetaan Soinin ulkopuolellekin ja porukka rupeaisi ottamaan asioihin kantaa koko puolueen suulla. Siis kantaa muutenkin kuin kategorisesti vastustaen jok'ikistä hallituksen avausta esittämättä vaihtoehtoja.
Kolmantena haluaisin vielä herättää keskustelua Soinin esiintymisestä julkisuudessa. Kuinka kauan Timppa vielä jaksaa heilua? Kisakuntohan on suorastaan ällistyttävä, kun ottaa huomioon sekä presidentin- ja eduskuntavaalien julkisuuspyörityksen. Vaikka vaalit ovatkin jo ohi, niin Soini on silti tasaisin väliajoin ollut vieraana joka viikko niin aamutelevisiossa kuin a-talkeissakin. Uhkaako burn-out? Minusta puolueen kannattaisi päästää julkisuuteen muitakin keskustelijoita, jotka pystyvät puhumaan puolueen suulla.