Perussuomalaiset

  • 5 989 525
  • 46 654

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Se ei kuitenkaan ole mikään Persu lähtöinen tulkinta, kuten annoit ymmärtää. Ammoisina aikoina noista taisi kyllä puolueetkin puhua ihan lupauksina, nykyisin ovat varovaisempia sanoissaan. Toki kansalla lienee oikeus odottaa, että puolueet ajavat asoita ja linjoja, joista ovat meteliä pitäneet? Demokratiassa on tietysti tehtävä myös kompromisseja, homma ei muuten toimi, jotkin puolueet ovat tosin sitten valmiita "mihin vaan" päästäkseen hallitukseen.

"Kuka muu muuten puhuu "vaalilupauksista" kuin media ja jotkut yksittäiset henkilöt (usein persuja)? Eivät puolueet itse käytä nimeä vaalilupaus!"

Kyllähän minä ensisijaisesti sanon tässä sen olevan medialähtöistä, ja vastai sitten yksittäiset ihmiset. Ja yksittäisten ihmisten joukossa on nimenomaan näitä persuja, jotka pää punaisina huutavat muiden puolueiden "vaalilupausten" pettämisestä ja takinkäännöistä.

Kuitenkin parempi ja oikeampi termi tuolle "takinkäännölle" ja "lupausten pettämiselle" on demokraattinen politiikan tekeminen :)
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Antanut sellaisen kuvan, että mikäli Kreikkaa ei tuettaisi, sama raha olisi nettona Suomen valtion käytössä. Tätä retoriikkaa esiintyy Soinin joukoissa niin kaljakuppiloissa kuin sosiaalisessa mediassa.
Tätä "ei nämä eurotuet ole mistään pois" -retoriikkaa en ole ikinä ymmärtänyt. Eli, jos ja kun Suomi on antanut kahdenvälistä lainaa Kreikalle bauttiarallaa miljardi euroa, joka jää suurelta osin saamatta takaisin, niin miksei tuo raha muka olisi ollut valtion käytettävissä vaikkapa terveydenhuollon kuluihin, mikäli lainaa ei olisi annettu?

Takausvastuut ei toki kokonaisuudessaan ole pois valtion kassasta (pl. EVVK-himmeleille maksettu pääoma), kun fyrkka ei liiku, mutta kyllä nekin välillisesti tuo kuluja, kun vaikkapa luottoluokitus ottaa osumaa. Eli Suomi ei olekaan sijoittajille enää niin turvallinen luototuskohde, kun meillä on x miljardia euroa vastuita, jotka saattavat realisoitua.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli aikaisempi kirjoituksesi on paskaa? Pistä niitä linkkejä, missä Soini sanoo, että hänen mallillaan ongelmat haihtuisi kuin tuhka tuuleen...

Ei missään, mutta voimakkaalla retoriikallaan luo kannattajilleen sellaisen käsityksen, että näin tapahtuisi. Soini ei puhu pakollisista leikkauksista vaan arvostelee voimakkaita leikkauksia (esim. puolustusvoimat), Soini ei puhu hallitsemattoman pankkikriisin seurauksista vaan nykyisten ratkaisuiden seurauksista jne. Tämän tyylisellä retoriikalla Soini luo käsityksen, että hänen vaihtoehto pelastaa maailman. Ja tämä menee läpi päättäjiin pettyneisiin kannattajiin kuin häkä ja valitettavasti aika moni vielä uskoo, että Soinilla on todella se keino haihduttaa ongelmat kuin tuhka tuuleen.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Kuka muu muuten puhuu "vaalilupauksista" kuin media ja jotkut yksittäiset henkilöt (usein persuja)? Eivät puolueet itse käytä nimeä vaalilupaus!"
Eikö edes kokoomus?

Tämä linkki vie SuomenToivo.fi -sivustolle

Suora lainaus: "Vaalikauden lähestyessä puoliväliään Kokoomuksen vaalilupauksista on toteutettu 51."

Jotenkin vähä-älyistä sinulta väittää, että "vaalilupaukset", "takinkäännöt" ym. politiikasta tutut termit olisivat ilmestyneet keskusteluun vasta perussuomalaisten nousun myötä. Niistä ovat puhuneet niin media, äänestäjät kuin poliitikot itse jo vuodesta miekka ja kilpi. Turha sinun sitä on yrittää kiistää.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tätä "ei nämä eurotuet ole mistään pois" -retoriikkaa en ole ikinä ymmärtänyt. Eli, jos ja kun Suomi on antanut kahdenvälistä lainaa Kreikalle bauttiarallaa miljardi euroa, joka jää suurelta osin saamatta takaisin, niin miksei tuo raha muka olisi ollut valtion käytettävissä vaikkapa terveydenhuollon kuluihin, mikäli lainaa ei olisi annettu?...

Koska kysymys on seurannaisvaikutuksista, mitä tapahtuisi mikäli Kreikka ja samalla koko Etelä-Eurooppa päästetään hallitsemattomaan konkurssiin. Mitä tämä maksaisi Suomelle vientiteollisuuden tulojen vähentymisenä, lainankorkojen nousuna jne.? Nuo eurotuet täytyisi käyttää yleiseurooppalaisesta pankkikriisistä selviytymiseen, ne eivät olisi terveydenhuollon käytettävissä.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska kysymys on seurannaisvaikutuksista, mitä tapahtuisi mikäli Kreikka ja samalla koko Etelä-Eurooppa päästetään hallitsemattomaan konkurssiin.
Meinaat siis, että jos Suomi olisi jättänyt tuon miljardin lainan antamatta, niin seuraus olisi ollut Etelä-Euroopan hallitsematon konkurssi ja ties mitä kauheuksia? Suomihan olisi voinut täysin perustellusti jättää osallistumisen väliin ihan vaikka yksinkertaisesti vetoamalla EUn perussopimuksiin.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Koska kysymys on seurannaisvaikutuksista, mitä tapahtuisi mikäli Kreikka ja samalla koko Etelä-Eurooppa päästetään hallitsemattomaan konkurssiin. Mitä tämä maksaisi Suomelle vientiteollisuuden tulojen vähentymisenä, lainankorkojen nousuna jne.?

Vastauksen saamme tähän kysymykseen sitten jos näin tulee käymään. Ei ole kovinkaan sanottua, mitä tässä tapahtuu mutta sen jotenkin aavistan, että Kreikalle ei käy kovinkaan vahvasti lähimmän vuoden aikana. Tätä voi sitten seurata Italia jne. Paha sanoa vielä mutta ennusteet eivät mairittele näitä konkkamaita. Saksa siinä samalla kiinnostavassa välikädessä...kuten ehkä Ranskakin.

Mulla on muuten totaalisen pimennossa sellainen tärkeä tieto, että paljonko viennistämme menee juurikin Kreikkaan tai Italiaan. Käsittääkseni alle prosentin luokkaa reippaasti (arvio 0,2-0,6) eli ei ole kyse todellakaan mistään kriittisistä luvuista. Voi olla, että tuontia on jopa enemmän. Turismi tuskin pienenee sinne päin.
 

Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
Jos kerran olet älykäs talousasioissa, kai se järki sinulle kertoo mitä tulee tapahtumaan kun EU pumppaa markkinoille kokoajan lisää rahaa ja velkaisat maat lainaavat tyhjästä toisilleen? Voit uskotella mitä vaan, mutta ei se hyvin tule päättymään.

En ole väittänyt olevani älykäs talousasioissa, vaan kyllä näitä asioita pitää pystyä ajattelemaan järkevästi ja analyyttisesti. Onko parempi, että EU:n taloustilanne on vakaa vai kaaoottinen? Vakauspaketeilla ja velalla on pyritty luomaan vakautta. Eihän lisävelka tietenkään poista vanhaa velkaa, mutta reset-napin painaminen ei ole minusta hyvää politiikkaa. Yksi unionin perustavoitteista on kuitenkin yhteiskunnan vakaus, jolloin klassisen taloustieteen mukainen äkkiromahtaminen ei ole hyvän yhteiskunnan tae.

Kun Perussuomalaiset ovat puhuneet siitä, että ei kauppa lopu, vaikka Suomi lähtisi eurosta ja EU:sta, niin kyllähän he puhuvat totta. En kuitenkaan pidä siitä, että kansallinen suvereniteetti ja liittovaltio asetetaan vastakkain. Vaikka Suomi eroaisi unionista, niin se olisi silti merkittävin vientialueemme, johon meillä ei olisi enää mitään vaikutusvaltaa. Kansalliseen päätäntävaltaan liittyy myös vaikutuvalta valtion rajojen ulkopuolelle.

Toejoen Veikko kirjoitti:
Soini esitti mm. siten, että Kreikka velkasaneeraukseen ja kukin jäsenmaa pääomittaa pankkinsa. Perussuomalainen europarlamentaarikko Sampo Terho esitti ns. hetekaveron käyttöönottamista. Se, että nämä ehdotukset eivät kelpaa, vahvistaa entisestään käsitystä siitä, että ne eivät kelpaa siksi, että niitä käytettäessä ei eurooppalaista yhteisvastuuta pystyttäisi viemään eteenpäin.
Todellisuudessa viimeisen vuoden aikana Kreikan velkoja on saneerattu yhdessä yksityisten velkojien kanssa ja jäsenmaat ovat pääomittaneet pankkejaan. Jos (ja kun) Kreikka irrottautuu eurosta lähiaikoina, ei vahinkoa syntyisi niin paljon kuin mitä vuosi sitten olisi tapahtunut, koska pankit ja markkinat ovat paljon paremmin varautuneet siihen.

Mitä hetekaveroon tulee, niin eikö siinä juuri käytäisi veronmaksajien ja kuluttajien taskulla? Aivan kuin näitä palveluita käyttävän kansalaiset eivät joutuisi maksamaan niistä palvelumaksuissaan. Vähän sama homma kuin nuo sähköyhtiöiden haluttomuus kaivaa sähkökaapelit maan sisään. Kyllähän se olisi mahdollista, mutta sähkön hinnat nousisivat taas, koska yhtiö saa voittonsa ja rahansa asiakkailtaan. Mielestäni kyseinen ehdotus on ristiriidassa perussuomalaisen "ei kriisiä veronmaksajien maksettavaksi" -retoriikan kanssa.

Vanha Len kirjoitti:
Mulla on muuten totaalisen pimennossa sellainen tärkeä tieto, että paljonko viennistämme menee juurikin Kreikkaan tai Italiaan. Käsittääkseni alle prosentin luokkaa reippaasti (arvio 0,2-0,6) eli ei ole kyse todellakaan mistään kriittisistä luvuista. Voi olla, että tuontia on jopa enemmän. Turismi tuskin pienenee sinne päin.
Suomi ei kauheasti käy suoraa kauppaa Kreikkaan tai Italiaan. Kuitenkin globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Suomen muut kauppakumppanit EU:n sisällä käyvät kauppaa Kreikan ja Italian kanssa. Kun kauppa Italiaan tai Kreikkaan ei käy, ei näillä mailla ole varaa ostaa suomalaisia tuotteita.

Dennis kirjoitti:
Tätä "ei nämä eurotuet ole mistään pois" -retoriikkaa en ole ikinä ymmärtänyt. Eli, jos ja kun Suomi on antanut kahdenvälistä lainaa Kreikalle bauttiarallaa miljardi euroa, joka jää suurelta osin saamatta takaisin, niin miksei tuo raha muka olisi ollut valtion käytettävissä vaikkapa terveydenhuollon kuluihin, mikäli lainaa ei olisi annettu?
Koska lainarahaa ei kannata ottaa juokseviin menoihin (=syömävelaksi). Velkarahalla on hyvä investoida jne, mutta esimerkiksi terveydenhuollon rahoitus velalla on täysin kestämätöntä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Suomi ei kauheasti käy suoraa kauppaa Kreikkaan tai Italiaan. Kuitenkin globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Suomen muut kauppakumppanit EU:n sisällä käyvät kauppaa Kreikan ja Italian kanssa. Kun kauppa Italiaan tai Kreikkaan ei käy, ei näillä mailla ole varaa ostaa suomalaisia tuotteita.

Olisi kiinnostavaa nähdä hieman faktoja siitä mitä Italiaan Ja Kreikkaan juurikin viedään muista Euroopan maista. Ja vielä niin, että se vaikuttaa meihin suomalaisiin.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska lainarahaa ei kannata ottaa juokseviin menoihin (=syömävelaksi). Velkarahalla on hyvä investoida jne, mutta esimerkiksi terveydenhuollon rahoitus velalla on täysin kestämätöntä.
No tuo terveydenhuolto oli vain heitetty esimerkkinä. Tiedän kyllä, että syömävelan ottaminen on pitkän päälle kestämätöntä, mutta kyllä se raha on silti pois valtiolta, vaikkapa sitten investoinneista. Ja voisihan sen vaikka investoida terveydenhuollon uudistuksiin, joka toisi sitten säästöjä seuraavien vuosien aikana.

Todellisuudessa viimeisen vuoden aikana Kreikan velkoja on saneerattu yhdessä yksityisten velkojien kanssa
Menee jo hieman ohi aiheen, mutta kerrotko vielä vähän lisää tästä - vaikka tuonne euroketjuun. Kenen yksityisten velkojien Kreikka-saamisia on saneerattu?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kun Perussuomalaiset ovat puhuneet siitä, että ei kauppa lopu, vaikka Suomi lähtisi eurosta ja EU:sta, niin kyllähän he puhuvat totta.

Jos (ja kun) Kreikka irrottautuu eurosta lähiaikoina, ei vahinkoa syntyisi niin paljon kuin mitä vuosi sitten olisi tapahtunut, koska pankit ja markkinat ovat paljon paremmin varautuneet siihen.

Miksi vitussa sitten aina pitää vastustajien mankua päinvastaista? Rajat kiinni, vienti seis, impivaara, ym...? Populismiako?

No totta kai ovat, koska valtiot ovat ottaneet velkaa sitä varten, josta veronmaksajat kantavat vastuun. Niillä ollaan kuitattu pankkien kupruja, näin selkokielellä. Se nyt vielä puuttuisi, ettei näin olisikaan tehty.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko liittyä mukaan huutelemaan: En ole Persuja äänestänyt ja vielä en vakavasti harkitse äänestäväni, mutta aika puusilmäistä nokittelua on tämäkin keskustelu puolin ja toisin. Muutamat persu-vastaiset tuntuvat ottavan vähän liian vakavasti omat tiedot talous- ja rahoitustieteistä (olivat ne kuinka syvällisiä tahansa) ja olettavat ongelmien ratkeavan tai ainakin helpottavan yrityksillä "hallita markkinavoimia".

En voi uskoa, että mitään hyvää seuraa velan ottamisesta kun ollaan jo valmiiksi kriisissä jonka on aiheuttanut länsimaiden ylivelkaantuminen. Mielenkiintoista on että monella on varma käsitys siitä, että nykyinen toiminta tekee mahdollisesta romahduksesta jotenkin hallitumman. Itse näen ainakin, että nyt luodaan keinotekoisesti vakauden vaikutelma ja jos Kreikan konkurssi tulee, tulee se entistä yllättävämmin ja rajummin näkymään muiden euromaiden taloudessa. Pari sivua taaksepäin paria(?) persukannattajaa syytettiin suunnitelmatalouden kannattamisesta, ja heti perään ilmoitettiin että ei markkinavoimia voi päästää vapaaksi ja Kreikkaa on tuettava. Paradoksaalista tai ei, mutta ihmisen ymmärrys nykyisestäkin kriisistä on sen verran rajallinen, että keskussuunnittelulähtöinen toiminta voi olla tie entistä pahempiin ongelmiin.

Soini nyt tietenkin jatkaa populistista retoriikkaansa. Propsit tosiaan vakausvälineen logiikan selvittämisestä, mutta tottakai TRS:n arvo on nollahetkellä nolla. Jos velallinen maksaa velkansa, saa velkoja tästä korvauksena koron. Jos velallinen joutuisi vielä maksamaan "vakuutuksesta" lisää, olisi samantien voitu alunperin sopia korkeammasta korosta.

Ärsyttää muuten Soinin tyyli pilata hyvätkin juttunsa ylimenevillä populistisilla heitoilla. Kerrankin otti suoraselkäisesti kantaa Oulun ampujalle mitalia halunneen valtuutetun tapaukseen, mutta pitihän sitä mainostaa vielä että "puolueella on 560 000 kannattajaa ja toistaiseksi on löytynyt vain muutama mätä omena" tms. Puolueen äänestäjät eivät edusta puoluetta, eivätkä ole sitoutuneet puolueeseen toisin kuin puolueen listoilla oleva valtuutettu. Tämän eron tajunnee tyhminkin äänestäjä ja näin ollen varmaan Soinikin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Mulla on muuten totaalisen pimennossa sellainen tärkeä tieto, että paljonko viennistämme menee juurikin Kreikkaan tai Italiaan. Käsittääkseni alle prosentin luokkaa reippaasti (arvio 0,2-0,6) eli ei ole kyse todellakaan mistään kriittisistä luvuista. Voi olla, että tuontia on jopa enemmän. Turismi tuskin pienenee sinne päin.

Kuten aika monella muullakin perussuomalaisella.

Nythän ei kyse Kreikkaan menevästä viennistä vaan rahanhinnasta ja sen saatavuudesta. Mikäli rahanhinta nousee ja sen saatavuus laskee radikaalisti, tarkoittaa se investointien pysähtymistä Euroopassa, mikä on huono asia Suomen vientiteollisuudelle.

Tavalliselle suomalaiselle asuntovelalliselle pankkikriisi tarkoittaisi korkojen nousua ja lisäkuluja. Kun tähän lisätään vaikka työttömyyden kasvaminen vientiteollisuuden laman myötä, niin sillä Kreikalla on isompi merkitys kuin mainitsemasi prosentti.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Näitä asiavirheitä sulla historiassa on aikas paljon...

Siitä selvittyään Suomi jatkoi nousua kohti muiden länsimaiden elintasoa ja saavutti sen 2000 luvulla.

Tuota tämän haaveilun kohdalla on pakko esittää oikaisu. Tämä teksti ei ole enää asiavirheitten summa, vaan emävale.

Tämän päätelmän takana on sata prosenttia empiriaa. Tavallinen suomalainen voi nykyään vain haaveilla asioista, jotka silloin ennen toimivat kuin junan vessa. Vasta vastuullisten ääliöiden päästyä puikkoihin koko roska on mennyt päin persettä, pysyvästi, oli lama tai ei.

Täytyy kyllä todeta, että on siinä osuva nimimerkki...
 

TJ MACKEY

Jäsen
Hei, noin voi käydä kenelle vaan baari-illan jälkeen. Usein juuri kansanedustajat ajautuvat baarista tietämättään moottoripyöräkerhon tiloihin, kyseiset kerhotilat on varmaan sellaisia aika vaikeasti tunnistettavia mestoja.

Ja aika usein ihmiset vippailevat satasia maksullisille henkilöille juurikin säälistä, haluamatta mitään vastapalvelusta. Perusjuttuja.

Yksittäistapaus, ja aika yleinen väärinkäsityksen aihe, nuo moottoripyöräkerhot ja maksullinen seksi.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Hieno mies ja lisäksi harras uskovainen. On myös syytä muistaa että yksittäistapaus... eikun.

Antisi on kyllä elintärkeä tälle ketjulle. Erinomaista kirjoittamista kaiken kaikkiaan.

Annoin minäkin joskus Lontoon Sohossa mustalle, hampaattomalle huoralle 10 puntaa hyvin vaatimattomista tuloistani. Mutta jätin varsinaisen tuotteen ostamatta ja eipä tuohon olisi paljoa enempää tarvinnut laittaa "täyshoitoa" varten.

Niin, tämä yksittäistapaus on tainnut tehdä hyödyllistä kehitysaputyötä vapaaehtoisesti enemmän, kuin koko ajan lisää kehitysapurahaa diktaattoreille huutava vihervasurisakki yhteensä. Mutta väärin autettu.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä porilaisten hitsareiden jäätävät tiedot politiikasta auttavat varmasti politiikka-ketjuja enemmän.

Onko sinulla paha olla tai jotain? Uskomatonta itkua kerta toisensa jälkeen.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Todellisuudessa viimeisen vuoden aikana Kreikan velkoja on saneerattu yhdessä yksityisten velkojien kanssa ja jäsenmaat ovat pääomittaneet pankkejaan.
Käsittääkseni olet väärässä.

Mukana olevat EU-maat ovat sopineet, että yksityisiltä leikataan. Yksityisiltä ei ole kuitenkaan vielä kehdattu kysyä asiasta. Oikeasti keneltäkään ei ole vielä leikattu.

Voi korjata lähteen kanssa jos puhun paskaa.
 
Hei, noin voi käydä kenelle vaan baari-illan jälkeen. Usein juuri kansanedustajat ajautuvat baarista tietämättään moottoripyöräkerhon tiloihin, kyseiset kerhotilat on varmaan sellaisia aika vaikeasti tunnistettavia mestoja.

Ja aika usein ihmiset vippailevat satasia maksullisille henkilöille juurikin säälistä, haluamatta mitään vastapalvelusta. Perusjuttuja.

Yksittäistapaus, ja aika yleinen väärinkäsityksen aihe, nuo moottoripyöräkerhot ja maksullinen seksi.

Tässä ollaan hyvin pitkälti oikeilla jäljillä.

Siellä hevonperseessä mistä Hakkarainen on tullut tuskin on mitään liivimiesten tiloja ja kuten itsekin totetaa ei ole tottunut vielä stadin meininkiin.

Tuon satasen heittämisen uskoo vielä helpommin, olihan kaverilla vasta tonnin piikki auki tuntemattomille ilman mitään vastapalveluksia. Ellei vastapalveluksi lasketa mulkkujen kuvaamaa videota ja vinkkiä seiskalle.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mikä juttu tämäkin nyt on? Joku Persujen Pirkanmaan piirin varajäsen on mennyt tekemään halventavan facebook-ryhmän mustalaisista: http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaisaktivisti+perusti+romaneja+mollaavan+Facebook-ryhm%C3%A4n/a1305556650227. Mikä idea tällaisessa on? Paitsi kerjätä itselleen vaikeuksia...

Soinilla kiireinen päivä. Voi miestä sanalla sanoen vituttaa.

Tee tässä nyt politiikkaa, kun tarvitsee olla omille joku hemmetin lapsenvahti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös