Itse ajattelen tuosta Schaumanista ja hänen muistelemisestaan sillä ajatuksella, että politiikkaa tehdään aina ajassa.
Sortokausia elänyt autonominen Suomi oli sen ajan maailma ja nyt elämme tämän ajan maailmaa.
Kansalaisuusaate ja itsenäistymisen ajatukset olivat sen ajan suomalaisille sen ajan olosuhteissa aivan erilaiset kuin meille tämän päivän Suomessa.
Toisekseen on paikallaan pohtia, että mitä on isänmaallisuus ja minkä verran isänmaallisuuteen mahtuu esimerkiksi kansainvälisyyttä.
Schaumanin teolla oli oma vaikutuksensa Suomen itsenäistymispolulla ja hän on merkittävä nimi Suomen historiassa.
Schaumanille ja Schaumanin muistomerkille on kuitenkin päässyt käymään vähän samalla lailla kuin sinumustalle pukeutumiselle, leijonakorulle ja isänmaallisuus-sanalle.
Kaikkiin näihin on alkanut muodostua aika tunkkaista sivumakua. Sen jälkeen kun Jesse Torniaiset ja kumppanit ovat kokoontuneet isänmaallisessa hengessä kunnioittamaan Schaumania hänen muistomerkilleen, on ainakin minulle tuo symboliikka muuttunut merkitykseltään enemmän vastenmieliseksi, kuin yleväksi isänmaallisuudeksi.
Schaumanin patsaalle meno ja puheiden pitäminen siellä on tämän päivän identiteettipolitiikkaa. Jos joku haluaa tänä päivänä sinne mennä puhumaan, hän varmasti tietää puhuvansa tietynlaiselle kuulijakunnalle.
1970-luvun suomettuneessa Suomessa tuo olisi ollut hyvä paikka, tämän päivän Suomessa tuo paikka on tietynlainen valinta.
Isänmaallisuutta voi määrittää monella tavalla ja isänmaallisia puheita voi pitää monissa paikoissa. Paikoista Schaumanin patsas symboloi minulle tänä päivänä sitä tietynlaista isänmaallisuutta, johon ainakin itse haluan pitää pientä hajurakoa.
Itse pidän itseäni varsin isänmaallisena kotikasvatuksen, suvun historian, aiemman koulutuksen ja työn kautta. Päivä päivältä tuo sana kuitenkin herättää enemmän ja enemmän tietynlaista negatiivisuutta, koska sitä ollaan pilottitakkiporukoissa kaappaamassa mielestäni väärään suuntaan.
Sortokausia elänyt autonominen Suomi oli sen ajan maailma ja nyt elämme tämän ajan maailmaa.
Kansalaisuusaate ja itsenäistymisen ajatukset olivat sen ajan suomalaisille sen ajan olosuhteissa aivan erilaiset kuin meille tämän päivän Suomessa.
Toisekseen on paikallaan pohtia, että mitä on isänmaallisuus ja minkä verran isänmaallisuuteen mahtuu esimerkiksi kansainvälisyyttä.
Schaumanin teolla oli oma vaikutuksensa Suomen itsenäistymispolulla ja hän on merkittävä nimi Suomen historiassa.
Schaumanille ja Schaumanin muistomerkille on kuitenkin päässyt käymään vähän samalla lailla kuin sinumustalle pukeutumiselle, leijonakorulle ja isänmaallisuus-sanalle.
Kaikkiin näihin on alkanut muodostua aika tunkkaista sivumakua. Sen jälkeen kun Jesse Torniaiset ja kumppanit ovat kokoontuneet isänmaallisessa hengessä kunnioittamaan Schaumania hänen muistomerkilleen, on ainakin minulle tuo symboliikka muuttunut merkitykseltään enemmän vastenmieliseksi, kuin yleväksi isänmaallisuudeksi.
Schaumanin patsaalle meno ja puheiden pitäminen siellä on tämän päivän identiteettipolitiikkaa. Jos joku haluaa tänä päivänä sinne mennä puhumaan, hän varmasti tietää puhuvansa tietynlaiselle kuulijakunnalle.
1970-luvun suomettuneessa Suomessa tuo olisi ollut hyvä paikka, tämän päivän Suomessa tuo paikka on tietynlainen valinta.
Isänmaallisuutta voi määrittää monella tavalla ja isänmaallisia puheita voi pitää monissa paikoissa. Paikoista Schaumanin patsas symboloi minulle tänä päivänä sitä tietynlaista isänmaallisuutta, johon ainakin itse haluan pitää pientä hajurakoa.
Itse pidän itseäni varsin isänmaallisena kotikasvatuksen, suvun historian, aiemman koulutuksen ja työn kautta. Päivä päivältä tuo sana kuitenkin herättää enemmän ja enemmän tietynlaista negatiivisuutta, koska sitä ollaan pilottitakkiporukoissa kaappaamassa mielestäni väärään suuntaan.