Totta, Kiinasta jäi erityisesti mieleen ja sitten neuvoista muille, joissa oliko se Scholzin tai Macronin pitäisi sanoa, että Ukraina ei liity Natoon.Kyllä, Niikko unohtui itseltäni kokonaan ja varsinkin Kiina yhteyksissä on kunnostautunut hän.
Totta, Kiinasta jäi erityisesti mieleen ja sitten neuvoista muille, joissa oliko se Scholzin tai Macronin pitäisi sanoa, että Ukraina ei liity Natoon.Kyllä, Niikko unohtui itseltäni kokonaan ja varsinkin Kiina yhteyksissä on kunnostautunut hän.
Oletko elänyt kellarissa?Kertoisitko ketkä demarikansanedustajista ovat noita?
Eikä toki pidä unohtaa Laura Huhtasaarta, joka on aiemmin hyvinkin vahvasti sympannut Putinin menoa. Lauralta taisi mennä monta kuukautta erikoisoperaation alusta ennen kuin twiiteissään ehti asiasta mitään mainita. Nytkin parhaimmillaan Lauran sotaan liittyvät twiitit voidaan laskea puolueettoman tarkkailjan näkökulmasta kirjoitetuiksi.Positiivista kuitenkin on se, että kaikissa puolueissa isänmaallisuus on ottanut lisäaskelia. Osassa varsin paljon kun olivat sen verran syvällä jorpakossa. PS:sta jäi mieleen Niikko, mutta lienee nykyään puolueensa linjoilla?
Se että saat jotain mielihyvää että kaivelet jo kaupunginvaltuutettujen twiittejä ja jaat niitä tänne kertonee joko siitä että a) alkaa kontentti olemaan vähissä ja b) aikaa näiden kaivamiseen on ihan liikaa.
Onneksi vielä nykyhallitus tuottaa muille tätä materiaalia ettei ihan kaikkia tarvitse alkaa twitterissä seuraamaan.
Ilmeisesti tämä Putinin propagandaksi leimaaminen on jokin uusi juttu kun kaikki voidaan sillä kuitata vaikka oma sanottava on täysin nollissa.
Persut halusivat viime presidentinvaaleissa Huhtasaaresta presidentin. Kertoo paljon puolueesta.Eikä toki pidä unohtaa Laura Huhtasaarta, joka on aiemmin hyvinkin vahvasti sympannut Putinin menoa. Lauralta taisi mennä monta kuukautta erikoisoperaation alusta ennen kuin twiiteissään ehti asiasta mitään mainita. Nytkin parhaimmillaan Lauran sotaan liittyvät twiitit voidaan laskea puolueettoman tarkkailjan näkökulmasta kirjoitetuiksi.
Näitä Putin ja Venäjämielisiä presidenttiehdokkaina olleita löytyy monista puolueista, ihan sieltä vasemmalta laidalta. Kertoo paljon näistä puolueista.Persut halusivat viime presidentinvaaleissa Huhtasaaresta presidentin. Kertoo paljon puolueesta.
Trump ja muuri. Persut vetävät opppositiosta kunnon populismia, eikö? Linkki kaikkien vihaaman Maurin tyhmään puheeseen.
Ihan ilman sarvia ja hampaita, niin tässä on monesti se jutun juju. On tullut seurattua viime viikot perussuomalaisten ulostuloja etenkin twitterissä, niin aika negatiivisia ne kauttaaltaan on. Kaikki on aina huonosti, eikä esimerkiksi eilisestä hoitajien sovusta löytynyt kovin montaa onnittelijaa. Puheenjohtajakin on muutaman päivän tykitellyt lähinnä maahanmuutosta. On toki myös hyviäkin juttuja, niin kuin vaikka Halla-ahon ulostulot Ukrainan sodasta. Ne ovat olleet todella avaavia.Riippuu mistä tuossa puhuttiin ja miltä kantilta, mutta olen aika valmis lyömään vetoa että koska kyseessä on Perussuomalaiset ketju niin tuskin ainakaan mitään positiivista...
Ihan ilman sarvia ja hampaita, niin tässä on monesti se jutun juju. On tullut seurattua viime viikot perussuomalaisten ulostuloja etenkin twitterissä, niin aika negatiivisia ne kauttaaltaan on. Kaikki on aina huonosti, eikä esimerkiksi eilisestä hoitajien sovusta löytynyt kovin montaa onnittelijaa. Puheenjohtajakin on muutaman päivän tykitellyt lähinnä maahanmuutosta. On toki myös hyviäkin juttuja, niin kuin vaikka Halla-ahon ulostulot Ukrainan sodasta. Ne ovat olleet todella avaavia.
Pidän erillään nämä lällättelijät, mäkelät, tynkkyset sun muut huomion perässä huutelijat.
Halla-aho on nykyään ihan liian fiksu persupuolueeseen, kun katsoo tuota muuta porukkaa.On toki myös hyviäkin juttuja, niin kuin vaikka Halla-ahon ulostulot Ukrainan sodasta. Ne ovat olleet todella avaavia.
Pidän erillään nämä lällättelijät, mäkelät, tynkkyset sun muut huomion perässä huutelijat.
Katsoin ja ei ollut kuin säätökeino. Mitään tarkempaa ei Turun suunnasta kuultu.En tiedä asiasta juurikaan mitään, mutta ehkä subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus?
Propaganda voi näyttää kömpelöltä, mutta Suomessakin se on tavoittanut kohderyhmänsä. Iltalehden vuonna 2017 tekemässä kyselyssä Donald Trumpiin luotti kaikista suomalaisista 9 ja Vladimir Putiniin 7 prosenttia, mutta perussuomalaisista Trumpiin luotti 52 ja Putiniin 44 prosenttia. Nyt perussuomalaiset esiintyvät kaikkein kovimpina Putinin vastustajina, mutta Trumpin kohdalla erotyö taitaa olla monella vielä kesken.
Mikä on pelottavinta, niin vaikka nuo ihmiset suurelta osin ovat nyt Putinia vastustamassa, niin edelleenkään siellä ei pystytä erottamaan tai ymmärtämään muuta mielipidevaikuttamista jota Venäjältä on tehty. Tämä koskee esimerkiksi koronasalaliittoja ja yleistä vastakkainasettelua - Venäjän tavoitteena on mahdollisimman eripurainen ja yhteistyökyvytön länsi.Saska Saarikoski kirjoitti tänään Hesarin pääkirjoituksessa Venäjän ulkomaihin kohdistamasta propagandasta. Kirjoitus sisälsi esimerkkinä onnistuneesta vaikuttamisesta perussuomalaisten kannattajat:
No suurin osa tuosta meneekin kankkulan kaivoon. Ehkä jos sitä kehitysapua valvottaisiin kunnolla tai lähetettäisiin vain maihin joissa on todistetusti alhainen korruptio siitä voisi olla jotain hyötyä. Nyt se Afrikkaan lähetetty kehitysapu ajautuu lähinnä eliitin taskuihin ja itse kohderyhmälle jää summasta vain murto-osa - siksi sitä ei tulisi lähettää alkuunkaan.Katsoin ja ei ollut kuin säätökeino. Mitään tarkempaa ei Turun suunnasta kuultu.
Toki kuultiin myös kaikille tutut säästökohteet eli maahanmuutto, kehitysapu ja kansalaisuuteen perustuva sosiaaliturva.
Oma suosikkini Tavion puheista oli kohta, jossa valtio "varastaa" palkasta ison osan ja lähettää Afrikan kankkulan kaivoon.
Tavion verolinjauksen voi kuunnella tai lukea tallenteen kohdasta 37:37:
A-Talk: Millaiseen politiikkaan Suomella on varaa? | A-studio
Valtiovelan korot kasvavat ja puolueet julistavat nyt lähes kilpaa tarvetta valtion menojen leikkauksille. Samalla kansalaisten elinkustannukset jatkavat nousuaan. Onko keväällä edessä leikkauslistojen vaalit? A-Talkissa kansanedustajat Jussi Saramo (vas.), Antti Lindtman (sd.), Timo Heinonen...areena.yle.fi
Onko sinulla muuten tälle väitteelle jotain lähdettä, josta asiaa voisi arvioida? Googlettamalla löysin mm. Ulkoministeriön sivuilta tiedon siitä, että rahoituksen käyttöä valvotaan ja yhteistyökumppaneilla on raportointivelvollisuus. Samoin löytyy tietoja mm. Keniassa ja Tansaniassa saavutetuista, melko merkittävistäkin parannuksista ihmisten elinoloihin.Nyt se Afrikkaan lähetetty kehitysapu ajautuu lähinnä eliitin taskuihin ja itse kohderyhmälle jää summasta vain murto-osa - siksi sitä ei tulisi lähettää alkuunkaan.
Onhan näistä ollut juttuja ja googlesta löytyy hyvin helposti. Linkki esimerkiksi yhteen Ylen juttuun josta selviää, että valvonta on ollut sitä tyypillistä julkisen puolen "valvontaa".Onko sinulla muuten tälle väitteelle jotain lähdettä, josta asiaa voisi arvioida? Googlettamalla löysin mm. Ulkoministeriön sivuilta tiedon siitä, että rahoituksen käyttöä valvotaan ja yhteistyökumppaneilla on raportointivelvollisuus. Samoin löytyy tietoja mm. Keniassa ja Tansaniassa saavutetuista, melko merkittävistäkin parannuksista ihmisten elinoloihin.
Afrikan korruptiosta vai? "Corruption in africa" tai jotain, luulin että on ihan yleistä tietoa ettei apu mene perille.Onko sinulla muuten tälle väitteelle jotain lähdettä, josta asiaa voisi arvioida? Googlettamalla löysin mm. Ulkoministeriön sivuilta tiedon siitä, että rahoituksen käyttöä valvotaan ja yhteistyökumppaneilla on raportointivelvollisuus. Samoin löytyy tietoja mm. Keniassa ja Tansaniassa saavutetuista, melko merkittävistäkin parannuksista ihmisten elinoloihin.
"Yleinen tieto" on vaan siinä mielessä vaarallista, että sen synonyymi on "kuulopuhe". Joskus myös "disinformaatio". Varsinkin, kun sanoit lainaamassani viestissä, että avusta vain murto-osa menee oikeaan osoitteeseen. Tämä on aika kova väite.Afrikan korruptiosta vai? "Corruption in africa" tai jotain, luulin että on ihan yleistä tietoa ettei apu mene perille.
Linkkaamasi on verkkolehden juttu, kirjoittaja käsittääkseni journalisti. Artikkelissa ei ole minkäänlaisia viitteitä, joten aika vaikea on arvioida sen laatua.Tuo nyt löytyi Foreign Aid And Corruption – Age-Old Problems In Africa mutta ei pitäis olla vaikeata.
Eli se apu poistaa hallitukselta motivaation tehdä asioille mitään. Mieluummin annetaan asioiden olla surkeasti, odotetaan seuraavaa avustusshekkiä, ja otetaan omaan taskuun suurin osa niistä taas kerran.
Tämä on vähän sama kuin pistäisi pukin kaalimaan vartijaksi. Totta kai se sanoo että helvetin hyvin menee ja kaalit kasvaa paremmin kuin koskaan.
Niin en tiedä kuinka innokkaasti tuollaisia tutkimuksia objektiivisesti halutaan tehdä, kun kehitysapu on kaikesta huolimatta aika helvetin iso "bisnes".
Korruptio | Tutkimus: Kehitysapua valuu eliitin pankkitileille veroparatiiseihin
Maailmanpankin tutkijat seurasivat, mihin rahaa virtasi köyhistä maista silloin, kun ne saivat rahallista apua.www.hs.fi
Ex-suurlähettiläs lyttää kehitysavun: Äärimmäinen köyhyys jopa lisääntynyt biljoonan dollarin avusta huolimatta
Ulkoasiainneuvos, eläkkeellä oleva suurlähettiläs Matti Kääriäinen jäi reilu vuosi sitten eläkkeelle Suomen suurlähettilään tehtävästään Mosambikissa.www.is.fi
MOT selvitti Suomen kehitysavun päätymistä korruptioon: "Harvinaisen härski tapaus"
Suomi on ollut mukana rahoittamassa 29 000 dollarin kuukausipalkkaa Sambiassa.www.iltalehti.fi
Juu onhan noita, se että mikö on suhdeluku korruption ja avustuksen perille menon osalta... kukapa sen tietää.