Ei kahta sanaa - Halla-ahon toiminta tässä kriisissä on ollut erinomaista: painokkaita ja osuvia, välillä jopa valtiomiesmäisiä puheenvuoroja (vain muutama tietty poleeminen ylilyönti). Ja tosiaan edustaa hänen pitkää linjaansa. Todella olennaista on, että meillä on Venäjään skeptisesti suhtautuva kansallisradikaali ja kategoriassaan vieläpä suht maltillinen puolue. Toisin kuin vaikka Orban, Le Pen, Saksan AFD, Italian useampikin kahjo liike jne. Tämän suhteen Halla-aho ei ole ollut ihan vähäinen tekijä.Minusta Halla-ahon mielipiteet Venäjästä ja Ukrainan tilanteesta eivät ole muuttuneet 2/2022 alkaen, mutta ne ovat saaneet tilanteesta johtuen enemmän painoarvoa ja muuttuneet suositummiksi ja yleisesti hyväksytyiksi. Esimerkiksi 28.11.2018 Halla-aho totesi IL:n haastattelussa näin:
"Halla-ahon mielestä Euroopan energiariippuvuus Venäjästä on kasvanut entisestään. Puheenjohtajan mukaan Venäjä käyttää tilannetta sumeilematta hyväkseen. Halla-aho listaa kirjoituksessaan keinoja, joilla länsimaat voisivat kovistella Venäjää nykyistä tehokkaammin.
–Pakotteet ovat lähinnä kosmeettisia, ja niistä kärsivät pääasiassa Suomen kaltaiset pienet maat, ei Venäjä. Jos Venäjään haluttaisiin vaikuttaa, se suljettaisiin kansainvälisten maksujärjestelmien ulkopuolelle, lopetettaisiin energiantuonti, ja annettaisiin kansainvälinen pidätysmääräys maan poliittisesta johdosta nimenomaan liittyen Krimiin.
– Näin ei tietenkään toimita, koska Kremlin todelliset asiamiehet ovat pitäneet huolen siitä, että Eurooppa jäätyisi ilman venäläistä kaasua, Halla-aho kirjoittaa."
Halla-aho Venäjän alusvaltauksista: Riita Ukrainan kanssa toimii savuverhona Krimille ja Itä-Ukrainalle
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-Ahon mukaan Venäjä pelaa länsimaiden kanssa kaksilla korteilla.www.iltalehti.fi
Toki Guru sitten on totutun epämääräisillä linjoilla monien perinteisten länsimaisten arvojen ja periaatteiden suhteen, mistä kielii esim. semi-autoritäärisen Unkarin ymmärtäminen ja jopa tietty ihailu. Mutta tässä kriisissä nuo ovat toisarvoisia asioita.