Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 362
  • 46 651

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No mutta eihän se vielä merimiehestä homoa tee, jos merillä ollessa näin tapahtuu. Vasta jos sama meno jatkuu maihin tultuakin.

Isä oli nuoruudessaan merillä, hän kertoi että etelä-Eurooppalaisilla (lähinnä kreikkalaiset) oli tapana vedellä toisiaan perseeseen, MUTTA heillä oli jonkinlainen "päre" välissä ettei se olisi ollut homostelua. Ymmärtäähän tuon kun laiva oli välillä pitkiä aikoja merillä eikä päässyt satamahuoriin. Pohjoismaalaiset eivät kuulemma sortuneet tuohon.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tää "Löylyhuone" on siitä niin kiva paikka näemmä, että vaikkapa täällä persujen ketjussa voidaan keskustella asiallisesti vaikka viikon jostain Turtiaisen twiitistä ja hassutella sillä. Sitten tietenkin mermiesjutuista, joihin liittyy homoseksuaalisuutta. Plus tietenkin tähän twiittiin liittyviä olettamuksia ja mukahassutteluja. Mutta kun vain on vähäinenkin paikka iskeä, niinpä pitäähän se hyödyntää. Todellinen löylyhuone, vitunmoiset peukut aikuisille ihmisille.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Isä oli nuoruudessaan merillä, hän kertoi että etelä-Eurooppalaisilla (lähinnä kreikkalaiset) oli tapana vedellä toisiaan perseeseen, MUTTA heillä oli jonkinlainen "päre" välissä ettei se olisi ollut homostelua.
Ottamatta sen kummemmin merimiehiin kantaa, niin sehän on faktaa jos Internetiä uskominen (ja miksemme uskoisi), että "it's not gay unless balls are touching" - jonkinlainen välikappale pelastaa tilanteen, että ihan oikeilla jäljillä ollaan. Toinen vaihtoehto on jos vain jompi kumpi osapuoli huikkaa "no homo!", silläkin tilanne pelastetaan.
 
Ei hemmetti. Jos viimeisiä viestejä katselisi katsomatta ketjun otsikkoa, olisi vaikea arvata olevansa Perussuomalaisten ketjussa eikä jossain kierrätyskeskuksen hassutteluketjussa. Nyt olisi hyvä palata ketjun aiheeseen, jollei joku välttämättä halua yksityisviestiä nimimerkiltä Moderaattorit aiheella "sopimaton käyttäytyminen" tai "viikon pelikielto".

Moderaattorit
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yksi persujen valopäistä Veikko Vallin on ilmeisesti huolissaan, että hänen omat äänestäjät muuttaisivat lähelle.

" Yksi kuntavaaliteema on sekoittava asuntorakentaminen. Itse en kannata vuokra-asuntojen ja omistusasuntojen sekoittamista.
Omistusasunnon hankkijalla pitää olla turva, että haitallinen ja levottomuutta lisäävä segregaatio ei alenna oman asunnon arvoa. Siksi vuokrakerrostalot pitäisi rakentaa omille alueilleen ja omistuskerrostalot omilleen."
 
Tuamas

Veikon kannattaisi kirjoittaa sivistyssanat auki teksteihin, jottei vaikuttaisi vahingossa aivan idiootilta.

Siihen on syynsä miksi kansanmiehet eivät käytä sivistyssanoja.
 
msg

Jäsen
Veikko sanoo vain sen mitä häntä kannattavat haluavat ääneen sanoa. Tuntuu että melko paljon on samalla tavalla ajattelevia Tampereellakin. Vielä kun trumpin tapaan voitaisiin rakentaa Tesoman ympärille aita.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi persujen valopäistä Veikko Vallin on ilmeisesti huolissaan, että hänen omat äänestäjät muuttaisivat lähelle.

" Yksi kuntavaaliteema on sekoittava asuntorakentaminen. Itse en kannata vuokra-asuntojen ja omistusasuntojen sekoittamista.
Omistusasunnon hankkijalla pitää olla turva, että haitallinen ja levottomuutta lisäävä segregaatio ei alenna oman asunnon arvoa. Siksi vuokrakerrostalot pitäisi rakentaa omille alueilleen ja omistuskerrostalot omilleen."

Missäs tämä älynväläys on?

Kas kun ei ehdota saman tien muureja näiden parempien ihmisten asuinalueiden ympärille ja portille aseistettua vartijaa. Näitähän on nähty kyllä riittämiin muualla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yksi persujen valopäistä Veikko Vallin on ilmeisesti huolissaan, että hänen omat äänestäjät muuttaisivat lähelle.

" Yksi kuntavaaliteema on sekoittava asuntorakentaminen. Itse en kannata vuokra-asuntojen ja omistusasuntojen sekoittamista.
Omistusasunnon hankkijalla pitää olla turva, että haitallinen ja levottomuutta lisäävä segregaatio ei alenna oman asunnon arvoa. Siksi vuokrakerrostalot pitäisi rakentaa omille alueilleen ja omistuskerrostalot omilleen."

Segregaatio, integraatio, inkluusio, mitä näitä nyt on...
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vallinhan selvästi haluaa ghettoja, jos kerran omistus- ja vuokratalojen pitäisi sijaita täysin eri alueilla.

Luulin, että persuissa nimenomaan ei haluttaisi ghettoja. Ainakin niistä on vähän kielteiseen sävyyn puhuttu.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Niin, Vallin samassa viestissä sekä vastustaa segregaatiota (asuinalueiden eriytymistä) että kannattaa sitä.

Tämä on kätevä, voi sitten lukijan sivistystason mukaan valita sen kumpi onkaan se oma viesti jota ihan oikeasti tarkoitti.
 
Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Taas oli Turtiaisella melkoinen minuutin puheenvuoro välikysymyksessä EU:n elpymispaketista. Kuulemma elvytyspaketti on 1000 kertaa vahingollisempaa kuin koronan rantautuminen Suomeen. Kysyi myös, onko hallitus jo sopinut keskenään koronatilanteen pahenemisesta. Tämä vielä tietysti ilman maskia, koska terveyssyyt. Huhhuh.
 
Kyylä

Vehviläinen tänään laittanu tukkapöllyä Turtiaiselle.

Voi tuntua siltä, että mitäs väliä sillä on jos vähän uhittelee muutenkin kuin verbaalisesti. Sipilän töniminenkin oli monen mielestä ihme nillitystä. Tässä ollaan kuitenkin varsin vakavan asian äärellä. Jos kansanedustaja joutuu kokemaan työssään fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa, ollaan siirrytty horjuttamaan demokratiaa. Turtiaisen kohdalla toki käytöksen ymmärtää kun älykkyys ei riitä toisten haastamiseen niin pitää uhitella lihaksilla.

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Turtiaiselta on tosin helppo päästä karkuun vaaran uhatessa, koska muutaman sadan metrin kävelykin on terveyssyistä tältä sporttiselta painonnostajalta kielletty.
 
EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
@Valapatto

Sehän on vain karu fakta, että vuokra-asuntojen rakentaminen pääasiassa omistusasunnoista koostuvalle alueelle laskee omistusasuntojen arvoa. Vuokra-asuntojen mukana tuleva "heikompi aines"* vaikuttaa alueen turvallisuuteen ja viihtyvyyteen.

Toki näkemyksiä on monia, mutta en koe mielekkäänä kun asuntoni arvo kääntyy laskuun, johtuen alueen ilmapiirin heikkenemisestä. Samalla on kuitenkin tärkeää estää slummien syntyä, jolloin tälläisella vuokra- ja omistusasuntojen sekoittamisella on hyviäkin puolia.

*sarkasmia
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mieleeni on jäänyt takavuosilta kuva Venäjän duumasta, kun joku Metallica-paitainen edustaja alkoi myllyttää toista edustajaa.

Nyt Ano Turtiaisen myötä tällainen aivan priceless hetki voisi toteutua Suomessakin. Mylly eduskunnassa olisi kyllä huikea. Tai sitten ei.

Vakavasti puhuen Ano Turtiainen on typerin kansanedustaja vuosikausiin. Tuo nyrkin heiluttelu on taas yksi todiste siitä, ettei tämä herneaivo kuulu eduskuntaan.
 
msg

Jäsen
Eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun eräskin edustaja sai tuomion seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä kohteena toinen edustaja. Jonkun grillyrittäjäedustajan uhmaikäinen käytös on tuohon verrattuna ihan asiallista käytöstä ja eittämättä omalle äänestäjäporukalle suunnattu performanssi.
 
Nykyään on muotia sanoa jokaista persujen tai muiden öyhöjen perseilyä omalle äänestäjäporukalle suunnatuksi performanssiksi. Mutta mahtavatko nämä järjen jättiläiset aina miettiä, että nyt sikaillaan, tulee ääniä? Eiköhän se käytös lähde välillä vain ihan omasta typeryydestä. Kaikilla ei varmaan riitä edes kapasiteetti miettiä tietoisesti toimintaansa.

Ja jos tässä oli tarkoitus vähätellä Anon tekosia Hakkaraisen tekojen rinnalla, niin Ano vaikuttaa mielestäni aggressiiviselta tosikolta, jolla ei järki päätä pakota ja joka pystyy tekemään jotain typerää ehkä selvinkin päin. Ano on kävelevä ruutitynnyri. Hakkaraisen ongelmakäytöksen aiheuttajan tiedämme varmaan kaikki, vaikka se ei tietenkään vapauta vastuusta - eikä ole vapauttanutkaan.
 
msg

Jäsen
Ja jos tässä oli tarkoitus vähätellä Anon tekosia Hakkaraisen tekojen rinnalla,

Ei ole tarkoitus vähätellä. Jokunen vuosi sitten Hakkaraisen, Turtiaisen, Mäenpään, Tynkkysen, Mäkelän, Huhtasaaren ja muiden vastaavien käytös olisi yleisesti paheksuttua, mutta eipä ole enää.
Se, että yksi juvalainen käyttäytyy kuin vihainen teini ei tässä ajassa tunnu miltään ja ei yllätä edes Kurikassa, ettei tällä uhoajalla ole mitään aikomusta olla pahoillaan, niin kuin en tässä ajassa tuon tietyn joukon tapohin kuulu olla.

Viidennes kansasta on halukas antamaan tukensa tällaiselle luokattomalle ja lapselliselle käytökselle ja todella toivon että paskakunnat eli Shithole Counties (sallitaankohan tämä tällä palstalla, kun se vapaan maailman johtajalle Twitterissäkin sallitaan vai saanko rikepisteen ja pelikieltoa) äänestävät valtaan tämän kaikkea vastustavan huonokäytöksisen porukan. Saavat sitten mainoksen mukaan sitä mitä tilaavat eli riitaa, asioiden etenemättömyyttä, muiden haukkumista ja väkivaltaa. (TJEU Ilmajoki)

Salicohan totesi ettei Juvalla kannata salaattien kanssa puuhailla, mutta onneksi on grillivaunu ja palvijonkiravintola, joissa ei varmaan tarvitse maskien kanssa pelleillä eikä vääränvärisenä varmaan edes asioida? Kaupan päälle voi toki saada omistajalta turpaan, jos sattuu olemaan 14-vuotias.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yksi persujen valopäistä Veikko Vallin on ilmeisesti huolissaan, että hänen omat äänestäjät muuttaisivat lähelle.

" Yksi kuntavaaliteema on sekoittava asuntorakentaminen. Itse en kannata vuokra-asuntojen ja omistusasuntojen sekoittamista.
Omistusasunnon hankkijalla pitää olla turva, että haitallinen ja levottomuutta lisäävä segregaatio ei alenna oman asunnon arvoa. Siksi vuokrakerrostalot pitäisi rakentaa omille alueilleen ja omistuskerrostalot omilleen."
Mersu-persujahan he ovat. Sen vuoksi jostain kokkareistakin uhkaa vuotaa kannatusta Perussuomalaisiin: IL-kysely: hyvin tienaavat kannattavat perussuomalaisia (iltalehti.fi)
 
Ei ole tarkoitus vähätellä. Jokunen vuosi sitten Hakkaraisen, Turtiaisen, Mäenpään, Tynkkysen, Mäkelän, Huhtasaaren ja muiden vastaavien käytös olisi yleisesti paheksuttua, mutta eipä ole enää.
Se, että yksi juvalainen käyttäytyy kuin vihainen teini ei tässä ajassa tunnu miltään ja ei yllätä edes Kurikassa, ettei tällä uhoajalla ole mitään aikomusta olla pahoillaan, niin kuin en tässä ajassa tuon tietyn joukon tapohin kuulu olla.

Viidennes kansasta on halukas antamaan tukensa tällaiselle luokattomalle ja lapselliselle käytökselle ja todella toivon että paskakunnat eli Shithole Counties (sallitaankohan tämä tällä palstalla, kun se vapaan maailman johtajalle Twitterissäkin sallitaan vai saanko rikepisteen ja pelikieltoa) äänestävät valtaan tämän kaikkea vastustavan huonokäytöksisen porukan. Saavat sitten mainoksen mukaan sitä mitä tilaavat eli riitaa, asioiden etenemättömyyttä, muiden haukkumista ja väkivaltaa. (TJEU Ilmajoki)

Salicohan totesi ettei Juvalla kannata salaattien kanssa puuhailla, mutta onneksi on grillivaunu ja palvijonkiravintola, joissa ei varmaan tarvitse maskien kanssa pelleillä eikä vääränvärisenä varmaan edes asioida? Kaupan päälle voi toki saada omistajalta turpaan, jos sattuu olemaan 14-vuotias.

Onhan tää sinänsä huvittavaa, jos ei olis surullista, että koko maa kauhistelee koulukiusaamista ja nuorten käytöstä, mutta sitten samaan aikaan aikuisilta sallitaan mallikäytöksenä ihan mitä tahansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös