Lulu Ranteen Kannanotoissa kritisoidaan Suomen osallistumista EU:n 750 miljardin elvytyspakettiin, hallituksen velanottoa yleisemminkin sekä holtitonta menojen kasvattimista. Ihan ok valintoja oppositiopoliitikolle, näillä kannattaakin iskeä. Kuten
@Snakster jo kirjoittikin, " välimerkit ovat suunnilleen paikallaan ja sisältö täyttää asiallisuuden vaatimukset."
Painopiste on kritiikissä, omia vaihtoehtoja ei ole pahemmin tarjolla, paitsi että "Suomi tulee tarvitsemaan itse jokaisen lantin, jonka pystyy ansaitsemaan tai lainaamaan."
Lisäksi Lulu on ansiokkaasti huolissaan lastensuojelusta ja syntyvyydestä. Se, että lastensuojeluun on osoitettava riittävästi rahaa on pienessä ristiriidassa sen kanssa, että Lulu vastustaa julkistalouden menojen kasvattamista, mutta ei siitä sen enempää - tarkoitus on hyvä. Mutta se mietelmä, että " Suomen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, jotka ovat myrkkyä paitsi kansantaloudelle myös lapsihaaveille" vaatii jo melkoista persuakrobatiaa ajattelussa.