Kommentteja Halla-ahon Iltalehti kertomaan?
Liitteessä kyseinen juttu.Halla-aho: ”Kun tummaihoiset ihmiset tappavat suomalaisia, ei kuulu kommentteja”
Halla-aho: ”On vaikea välttyä johtopäätökseltä, että kaikkien henki ei päättäjien silmissä ole aivan yhtä arvokas.”www.iltalehti.fi
Minun mielestäni Jussi ei myöskään äärimmäisen totta puhu väittäessään, että olisi ollut joku kriisi kun joku pakkopalautettu tapettiin Irakissa. Minulta jäi some-kampanjat, mielenosoitukset ja muut huomaamatta. Toki jotkut Kärnän ja Halla-ahon hengenheimolaiset toiselta puolelta aitaa ovat varmasti jotain postanneet Twitteriin.
No niinpäs onkin, ja sun toimesta. Ok.Sama juttu linkitetty pari viestiä aiemmin....
Sikäli hassua, että siihen ei täälläkään reagoida, ainakaan vielä.
Toki sitäkin. Toisaalta oppositiolla tapana kärjistää, ja jos siihen saa faktoja mukaan, niin siten osuvampi.No Jussi tuossa tekee tarkoituksella itsestään maalitaulun ja katselee millaista puukkoa tulee selkään. Sen verran kärkevää tekstiä Persu-puolueen kärkipolitiikolta, että jakaa kyllä mielipiteitä ihmisten keskuudessa ja se lienee tuon avautumisen perimmäinen tarkoitus
Eikös nuo Siniset tippuneet suoraan Suomi-sarjaan ja osa laittoi jopa hokkarit naulaan? Ei heistä apuja olisi nykypersuille
Sen verran pitää antaa tunnustusta, että Hakkarainen haudattiin farmiin pois ykkösen laidasta.
Valitettavaa on, että myöskään hallituspuolueiden ja kokoomuksen kannattajat eivät jaksa lukea tuota Vihriälän sanomaa saati ymmärtäisivät edes vähää alusta. Sen sijaan typerä ”EU, solidaarisuus, vienti, vihreät investoinnit”-jargoni uppoaa ns. sukkana sisään.@Analyzer Ei kukaan persu jaksa lukea noin pitkää tekstiä. Jos sen tiivistää: ”EU, paha, velka” niin ne keksii siitä jonkin oman kuvitelman. Ei kannata odottaa, että viitseliäisyys pidemmälle riittää.
Minun mielestäni Jussi ei myöskään äärimmäisen totta puhu väittäessään, että olisi ollut joku kriisi kun joku pakkopalautettu tapettiin Irakissa. Minulta jäi some-kampanjat, mielenosoitukset ja muut huomaamatta. Toki jotkut Kärnän ja Halla-ahon hengenheimolaiset toiselta puolelta aitaa ovat varmasti jotain postanneet Twitteriin.
klassikko, whatabout Pekka. Voivathan he olla samanlaisiakin valehtelijoita, vain herra tietää, jos sekään.Mites totta kiva-Pekka on puhunut ulkoministerinä toimiessaan tässä al-Holin jutussa? Se jää muiden tahojen tutkittavaksi, mutta keskimääräistä suurempi epäilys äärimmäisestä totuudesta tässäkin on olemassa, kunnes poliisiviranomaisen aukoton tutkinta toisin todistaa.
klassikko, whatabout Pekka. Voivathan he olla samanlaisiakin valehtelijoita, vain herra tietää, jos sekään.
Minkä omien?Omien paskanpuhumiset voidaan kuitata olankohautuksella, mutta vastapuolen tarinoita tarkastellaan suurennuslasilla?
Omien paskanpuhumiset voidaan kuitata olankohautuksella, mutta vastapuolen tarinoita tarkastellaan suurennuslasilla?
Onko se persujen epärehellisyys sitten jotenkin parempaa epärehellisyyttä kuin Pekka Haaviston? Ne ovat ainakin rehellisesti epärehellisiä?
No mitä vittua? Mitenkä joku kiva-Pekka liittyy siihen, jos joku puhuu muunneltua totuutta? Nyt vähän ryhtiä tuohon touhuun. Ottamatta sen enempää kantaa Halla-ahon puheisiin, niin tuo on vitun väsynyt kortti "mutta entäs ne muut?"Mites totta kiva-Pekka on puhunut ulkoministerinä toimiessaan tässä al-Holin jutussa? Se jää muiden tahojen tutkittavaksi, mutta keskimääräistä suurempi epäilys äärimmäisestä totuudesta tässäkin on olemassa, kunnes poliisiviranomaisen aukoton tutkinta toisin todistaa.
Minkä omien?
On kyllä karu tämä kohtalo, että joutuu samalle puolelle tahtomattaan kaiken maailman Dan Koivusalojen, Ohisalojen, Rinteiden, Soinien ja Päivi Räsästen kanssa. Melkein tekisi mieli alkaa persuksi jos nuo ovat ne vaihtoehdot. Mutta vaan melkein.Persujen mukaan olet joko heidän puolella tai sitten vihervasemmistosuvakkimafiaa. Jos kritisoit mestaria, niin vihervasemmisto on paikkasi.