Perussuomalaiset

  • 5 402 397
  • 43 523

Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainahan voi sanoa mitä haluaa, mutta sanomisille pitäisi olla näyttöä. Kuten mainitsin jo Hämeenlinnan brutaalissa surmassa, oli uhri ns. "suvakki". Silti valitettavasti vain Perussuomalaiset olivat ainoa puolue joka nosti asian esille vihervasemmiston ollessa täysin hiljaa!

En tarkemmin seurannut kyseistä tapausta, joten en tiedä miten itse kukin on juuri tätä tapausta kommentoinut, mutta sinulla on tässä mielestäni ihmeellinen logiikka. Haluaisinkin kysyä onko se hyvä juttu, että nostetaan esille yksittäisiä murheellisia uutisia (lue: ratsatetaan niillä)?

Itse näkisin asian niin, että on inhimillisempää antaa poliisin ja oikeuslaitoksen hoitaa asia, eikä lähteä puoluepolittisesti huutelemaan.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perussuomalaiset olivat ainoa puolue joka nosti asian esille vihervasemmiston ollessa täysin hiljaa!
Perussuomalaiset olivat siis ainoa puolue, joka halusi tanssia tämänkin tragedian haudalla. Ja millä tavalla, tälläkin palstalla kuvattiin tapahtumia täysin paikkaansapitämättömillä väitteillä, poliisikin joutui näiden huhujen levittäjien toimintaan puuttumaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllähän sen naisen naamakirja jutut pyöri ylilaudalla yms. aikoja sitten kun tämä paljastui. Niissä se haukkui kaikki rasistit ja kertoili miten ihana mies sillä on ja ettei tulisi mieleenkään ottaa mitään suomalaista.

Jaa, se on sitten eri asia, selittääkin paljon miksi tuo yksi sankari pitää asiaa oikein huutomerkkien kanssa esillä. Vahingoniloinen tuulettelu nuoren ihmisen kuolemalla epäilemättä tekeekin tästä maasta turvallisemman paikan elää.

Ja en siis väitä että sinä olisit näin tehnyt vaikka viestiäsi siteeraan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jaa, se on sitten eri asia, selittääkin paljon miksi tuo yksi sankari pitää asiaa oikein huutomerkkien kanssa esillä. Vahingoniloinen tuulettelu nuoren ihmisen kuolemalla epäilemättä tekeekin tästä maasta turvallisemman paikan elää.

Ja en siis väitä että sinä olisit näin tehnyt vaikka viestiäsi siteeraan.
Ei se minusta asiaa muuta yhtään millään tavalla. Ja tarkoitan nyt tuon herran käytöstä. Nuori nainen menetti henkensä ja minusta on todella mautonta vetää siitä mitään "mutku ihan itse se ensin kertoili kuinka ihana maahanmuuttaja sillä on miehenä" tason juttuja. Niin nekin naiset jotka pääsee hengestään ihan kantasuomalaisen kanssa on usein noita postauksia tehneet ennen kuin se todellisuus paljastuu. Halusin vain tuoda julki sen, että ihan lähteettä ei kuitenkaan oltu nyt liikenteessä.
 
444

Jäsen
Onhan niillä homo edustajana. Ja varmasti löytyy jostain päin afrikkalaistaustainen persuja äänestävä ihminenkin niin voidaan sanoa, että ei persut oo rasisteja. Vähemmistöt on ihan ookoo kunhan on hiljaa eikä vaadi samoja oikeuksia kuin muut.
Aivan. Unohdin tuoda tämän esille. Eli vähemmistöt ovat ihan ok, kunhan muistavat asemansa vähemmistönä eivätkä kuvittele omaavansa samanlaisia esim. ihmisoikeuksia kuin enemmistöläiset.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei se minusta asiaa muuta yhtään millään tavalla. Ja tarkoitan nyt tuon herran käytöstä. Nuori nainen menetti henkensä ja minusta on todella mautonta vetää siitä mitään "mutku ihan itse se ensin kertoili kuinka ihana maahanmuuttaja sillä on miehenä" tason juttuja. Niin nekin naiset jotka pääsee hengestään ihan kantasuomalaisen kanssa on usein noita postauksia tehneet ennen kuin se todellisuus paljastuu. Halusin vain tuoda julki sen, että ihan lähteettä ei kuitenkaan oltu nyt liikenteessä.

Juu, tajusin kyllä, ja kiitokset lähteestä.

Naisten turvallisuus on kaiken kaikkiaan haastava asia kun vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa pariutua kenen kanssa tahansa. Se on monta kertaa nähty että siinä ei ulkopuolisten varoitukset paina kun "sydämen ääni" vie mennessään. Oma vaikutelmani on ikävä kyllä ollut että Perussuomalainen puolue ei ole kiinnostunut näistä haasteista kuin hyvin valikoidusti.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Aivan. Unohdin tuoda tämän esille. Eli vähemmistöt ovat ihan ok, kunhan muistavat asemansa vähemmistönä eivätkä kuvittele omaavansa samanlaisia esim. ihmisoikeuksia kuin enemmistöläiset.

Tässä mietin esim. meitä eri tavoin sairaita ja vammaisia. Meidän hyvä pysyä tukiluukuilla yhtenäisessä jonossa, ettei Persujen tarvitse meitä muistaa. Joskus nämä jotain osatyökykyisistä puhui, mutta kuulosti siltä, että meillekin voisi tyrkätä sitä marjanpoimintaa jne., ettei vaan maahanmuuttajat niitä veisi.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Minkäs kaikkien puolueiden kansanedustajia on viime vuosina tuomittu toisen kansanedustajan pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta?
 
Tuamas

Jäsen
Kun käydään läpi esim. Halla-ahon ja Vihavaisen kommentteja Hankamäestä, on syytä muistaa että kaikki ovat keskenään hyvinkin tuttuja saman skenen jäseniä.

Halla-aho tiesi tasan tarkkaan mitä Hankamäeltä tilattiin ja mitä sieltä on tulossa.

Liitteessä Scriptassa useampaan otteeseen mainostettuja kirjoja.
 
Liitteet

  • 7273E558-37B6-40BA-A592-0AEA7958E1BE.jpeg
    7273E558-37B6-40BA-A592-0AEA7958E1BE.jpeg
    111 KB · kertaa luettu: 164

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Se on aina niin huvittavaa, kun perussuomalaiset miehet tulee kertomaan, että miten naiset pelkää täällä Suomessa raiskaavia mamuja. Jostain syystä naiset ovat kuitenkin selkeänä vähemmistönä ko. puolueen äänestäjäkunnassa. Persuille ei tunnu myöskään olevan ongelma se, että suomalaiset miehet ovat miltein pahimpia naistenhakkaajia koko EU:ssa.
Tähän asiaan suhtautuminen on hyvin ristiriitaista sekä oikealla että vasemmalla. On totta että suomalaisista oikealla laidalla suhtautuminen väkivaltaan on lähinpänä sitä heidän vastustamaansa porukkaa. Muutta vihjaappa että jonkun etnisen ryhmän suhtautuminen väkivaltaan on keskimääräistä myönteisempää, niin vasemmalle kallellaan olevien mielestä ”ei voi yleistää, senkin persu”.
 
Täällä taas kritisoidaan persuja suomalaisten toimesta, koska persu on mukamas rasisti tai jotain muuta vastaavaa.

Siis suomalainen ei itse hiffaa, että tuossa on puolue, joka puhuu "Finland first" -mentaliteetilla ja se on väärin.

En hiffaa.

Ehkä ihmiset vaan haluaisi maata himassa ja saada valtiolta fyrkkaa asumiseen, sekä elämiseen ettei vahingossakaan vaan tarttis luoda hyvää, ja toimivaa valtiota tekemällä yhdessä töitä hyvillä eduilla.

Ja siinä samalla olla tasapuolinen jokaista toista kohtaan ja mahdollistaa kaikille kaikki.

Maailma ei ole tasa-arvoinen paikka, eikä tule koskaan olemaan. Me olemme kaikki eri arvoisia ihmisiä. Joku on vähän arvokkaampi kuin toinen, mutta jos pommi tippuu ja 100k kuolee, niin yhden ihmishengen arvo on aika pieni.
 
Ihmisten puheista paistaa sellainen sama asenne, mitä nuorten jääkiekkojoukkueissa.

Jääkiekkojoukkue tekisi talkootöitä, että saadaan jäämaksut pienemmäksi tai joku pelireissu ulkomaille. Köyhät painaa duunia ja sitten rikkaiden vanhemmat kysyy summan, millä voi irtaantua talkoista, maksavat sen ja jäävät kotiin.

Tuo malli ei ole kovin kauaksi kantavaa. Perussuomalaisissa puhutaan myös suomalaisten osalta siitä, että työntekemisestä pitäisi tehdä duunarille kannattavaa, eikä päinvastoin. Ja sehän nyt on toki ikävä asia joidenkin mielestä.

Tämä vähentäisi työttömyyttä, koska ihmiset kokee, että duunissa voi oikeasti jopa tienata eikä vaan elättää ittensä just ja just.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tähän asiaan suhtautuminen on hyvin ristiriitaista sekä oikealla että vasemmalla. On totta että suomalaisista oikealla laidalla suhtautuminen väkivaltaan on lähinpänä sitä heidän vastustamaansa porukkaa. Muutta vihjaappa että jonkun etnisen ryhmän suhtautuminen väkivaltaan on keskimääräistä myönteisempää, niin vasemmalle kallellaan olevien mielestä ”ei voi yleistää, senkin persu”.
Tottakai se on rasistista vihjata että suhtautuminen väkivaltaan johtuisi etnisestä alkuperästä. Faktaa kuitenkin on että väkivalta on yleisempää kouluttamattomien ja alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvien joukossa. Sen takia korrektia on että ongelmia on enemmän roskaväen joukossa riippumatta ihonväristä riippumatta eli sekä "oikealla" ja "vasemmalla".

Termiä käytetty karrikoiden, sillä ei kaikki ole rajoitteisia omasta tahdostaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten tämä liittyi suomalaismiesten väkivaltaisiin taipumuksiin?
Siinähän se viestissäni lukee. Väkivaltaisten syntyperäisten suomalaisten miesten määrä vähenee syntyvyyden laskiessa ja tilalle tulee tasa-arvoisempia miehiä lähi-idästä, jolloin emme kohta enää ole EU:n väkivaltaisempia miehiä. Vai etkö laske maahanmuuttajataustaisia miehiä suomalaisiksi?

Summa summarum. Maahanmuutto ratkaisee ongelman.
 
Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Aika karseaa haudalla tanssimista, vaikka sitä jotenkin yritit vältellä ja piilotella rivien väliin. Älä viitsi mutuilla ja valehdella asioista, mistä sinulla ei selvästi ole mitään faktaa.
Perussuomalaiset olivat siis ainoa puolue, joka halusi tanssia tämänkin tragedian haudalla. Ja millä tavalla, tälläkin palstalla kuvattiin tapahtumia täysin paikkaansapitämättömillä väitteillä, poliisikin joutui näiden huhujen levittäjien toimintaan puuttumaan.
Jaa, se on sitten eri asia, selittääkin paljon miksi tuo yksi sankari pitää asiaa oikein huutomerkkien kanssa esillä. Vahingoniloinen tuulettelu nuoren ihmisen kuolemalla epäilemättä tekeekin tästä maasta turvallisemman paikan elää.
Haluaisinkin kysyä onko se hyvä juttu, että nostetaan esille yksittäisiä murheellisia uutisia (lue: ratsatetaan niillä)?

Itse näkisin asian niin, että on inhimillisempää antaa poliisin ja oikeuslaitoksen hoitaa asia, eikä lähteä puoluepolittisesti huutelemaan.

Onpa kyllä surullisen noloja ja virheellisiä väittämiä. Minä en millään tavalla "tanssi haudalla" tässä tapauksessa vaan tuon informatiivisesti esille sen faktan mitä valitettavasti Hämeenlinnassa tapahtui. Minä en ole millään tavalla syyttänyt uhria tässä tilanteessa. Ei ole hänen syynsä, että hän viattomasti uskoi kyseisen kielteisen turvapaikanhakijan olevan hyvä mies. Monesti viattomuus onkin sellainen piirre, mikä valitettavasti kostautuu. Kyseinen tapahtuma on kokonaisuudessaan äärimmäisen surullinen asia, mutta tällaisiin pitänee tottua kun maahanmuuttopolitiikka on tällä hetkellä äärimmäisen vastuutonta.

Tietenkin meidän tulee nostaa ongelmiakohtia esille, jotta voisimme yhdessä puuttua niihin. Ei rasismiakaan pidä lähteä hyssyttelemään vaan tuoda se esille. Rasismista ja haitallisesta maahanmuuttopolitiikasta täytyy tietenkin keskustella ääneen, jotta kykenemme ne ongelma ratkaisemaan. En minä näe, että rasisminvastustajat "tanssivat Floydin haudalla" nostaessaan rasismikeskustelua ylös.

Miten turvapaikanhakijat käyttävät sosiaalitukia väärin?
Sitä en osaa sanoa miten tuo väärinkäyttö tapahtuu, sillä en itse edes osaisi käyttää sosiaalitukia väärin. Husu saattaisi tietää, joten häneltä kannattaisi kysyä asiasta.

Sekin sinänsä on sosiaalitukien väärinkäyttämistä, että tulee turvapaikanhakijana Ruotsista Suomeen anomaan tukia. Ruotsi ei ole maa, josta tarvitsee hakea turvapaikkaa Suomeen.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin. Voidaan väestötasolla miettiä, että kumpi on suurempi ongelma: pienen marginaalin ryhmän korostunut osuus seksuaalirikostilastoissa vai suuren enemmistöryhmän korostunut osuus lähisuhdeväkivallan tilastoissa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 Suomessa tapahtui 36 145 pahoinpitelyä. Näistä 32 657, eli noin 90% tapahtui suomalaisen toimesta ja 3686 (10%) ulkomaalaisen toimesta. Seksuaalirikoksia tapahtui yhteensä 2999. Seksuaalirikoksista 2428 (81%) tapahtui suomalaisen tekijän toimesta ja 571 (19%) ulkomaalaisen tekijän toimesta.

Ja nämä ulkomaalaisethan eivät ole kaikki maahanmuuttajia. Lisäksi tuolla tilastoissa oli edustettuna rikoksentekijöitä niinkin eksoottisista maista, kuin Virosta, Ruotsista ja Venäjältä (yhteensä 998 pahoinpitelyä / 70 seksuaalirikosta).

Eli kun ihan faktojen kanssa tarkastellaan, niin se maahanmuuttajien osuus seksuaali- ja väkivaltarikoksista on määrällisesti ihan marginaalinen ilmiö Suomessa, jos verrataan kantasuomalaisten vastaavien määrään. Eli jos Suomen kansan kokonaisvaltaista hyvinvointia halutaan parantaa, niin se huomio tulee kiinnittää jonnekin ihan muualle kuin maahanmuuttoon.

E: https://www.stat.fi/til/rpk/2018/13/rpk_2018_13_2019-05-16_fi.pdf
Tässä nyt vielä lähdettä, jos joku haluaa tutustua.
 
Eli väitätkö nyt pokkana, että suomalaiset miehet kohtelevat vaimojaan huonommin kuin maahanmuuttajaperheissä maahanmuuttajamiehet kohtelevat vaimojaan? Etkö aio ottaa huomioon sitä, että maahanmuuttajataustaisissa perheissä naiset eivät yhtä helposti ilmoita kun heitä hakataan ja kynnys hakea apua ja epäluottamus viranomaisiin on erittäin suurta.
 
Väitätkö nyt ihan pokkana, että lainaamassasi tekstissä sanotaan noin?
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eli väitätkö nyt pokkana, että suomalaiset miehet kohtelevat vaimojaan huonommin kuin maahanmuuttajaperheissä maahanmuuttajamiehet kohtelevat vaimojaan? Etkö aio ottaa huomioon sitä, että maahanmuuttajataustaisissa perheissä naiset eivät yhtä helposti ilmoita kun heitä hakataan ja kynnys hakea apua ja epäluottamus viranomaisiin on erittäin suurta.

Missä vaiheessa väitin niin?
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitä en osaa sanoa miten tuo väärinkäyttö tapahtuu, sillä en itse edes osaisi käyttää sosiaalitukia väärin. Husu saattaisi tietää, joten häneltä kannattaisi kysyä asiasta.

Minä kysyn nyt sinulta, kun sinä Internetistä tällaista tietoa levität. Saitko, vai toistanko kysymyksen?
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siinähän se viestissäni lukee. Väkivaltaisten syntyperäisten suomalaisten miesten määrä vähenee syntyvyyden laskiessa ja tilalle tulee tasa-arvoisempia miehiä lähi-idästä, jolloin emme kohta enää ole EU:n väkivaltaisempia miehiä. Vai etkö laske maahanmuuttajataustaisia miehiä suomalaisiksi?

Summa summarum. Maahanmuutto ratkaisee ongelman.

Paitsi jos sopeutuvat paikalliseen kulttuuriin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Missä vaiheessa väitin niin?
”Suomen kansan kokonaisvaltaista hyvinvointia halutaan parantaa, niin se huomio tulee kiinnittää jonnekin ihan muualle kuin maahanmuuttoon.”

Perustelet yllä olevaa väitettä ottamalla kaksi mielivaltaisesti valittua tilastoa käsittelyyn ja vertailet niitä unohtaen sopivasti kaiken muun. Ymmärrät varmaan, että tuon yllä olevan väitteen perustelemiseem pitäisi ottaa vähän muutakin maahanmuuttoon liittyviä asioita huomioon.

Sama kuin väittäisin, että maahanmuutto on pahasta, koska maahanmuuttajat tekevät enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset. Yhden tilaston perusteella täysin mieletön johtopäätös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös