Pelitapakeskustelu

[steepler]

Brent Sutter on kyllä koko kiekkomaailman yksi kovimmista tahtovalmentajista, joten jos haluaisi Kanadan pelaavan muuta kuin pystysuunnan lätkää, niin pelaajat ainakin yrittäisivät tehdä niin parhaansa mukaan. Eiköhän Kanada vain luota omaan perinteiseen osaamiseensa ja uskovat sen tuovan kultamitalit. Vaikka niin ei kävisikään, niin luulen niiden itse ajattelevan niin.

No ehkä saisi, mutta Sutter tuskin osaisi edes organisoida pelaamisen kuten Jalonen vaikka haluaisikin koska ei sellaista peliä ole valmentanut. Heillä on se oma peliidentiteetti ja siitä pidetään kiinni, kyllä minä epäilen että Getzlafit ja kumppanit alkaisivat hieman oireilla jos heidän pitäisi ruveta pelaamaan täsmällistä meidän peliä. Sutter muutenkin voi olla tahtovalmentaja mutta ei hän minusta tässä turnauksessa ole vaatimustasoa mitenkään äärikorkealla pitänyt, onhan Kanada joissain peleissä enemmän tai vähemmän puolivaloilla pelannut.

Jos Kanada haluaisi muuttaa pelaamistaa niin pitäisi oikeastaan ottaa valmentajien suhteen eri käytäntö, eli olisi joku päätoiminen valmentaja joka valmentaisi useamman turnauksen putkeen.

Yhdysvallat saattaa olla muuttumassa enemmän ikään kuin meidän pelin pelaamiseen, tämä MM 2012 joukkue on sillä suunnalla, ei nyt vastaavaa kuin Jalonen pelaa, mutta kuitenkin enemmän kiekkokontrollia pelaa kuin Kanada. Kekäläinen studiossa on sanonut että Ann Arbourissa junnumaajoukkueet harjoittelevat sekä isossa että pienessä kaukalossa. Siellä ei myökään ole vastaavaa historiallista peliidentiteettiä kuin Kanadalla (tai vaikka olisikin niin yleisö ei siitä niin välitä joten se on helppo muuttaa).

 

[choose_life]

Kanadan pelaajat ovat yksilötasolla keskimäärin selvästi parempia kuin Suomen pelaajat. Tästä syystä Suomen pitää olla viisikko- ja joukkuepelissä (ja mieluusti peluutuksessakin) huomattavasti Kanadaa edellä voidakseen voittaa sen. Eilen näytti ensimmäisen erän ajan siltä, että tässä onnistutaan, mutta kanukkien saatua keskittymisensä kasaan he pystyivät murtamaan Suomen pelin perusteet helposti. Punapaidat alkoivat pelata pitkiä hyökkäyksiä käyttäen hyökkäysalueen koko leveyttä hyväkseen ja pyrkien maalin takaa aina maalille. Tämä väsytti Suomen viisikkoja ja etenkin pakkeja selvästi sekä fyysisesti että henkisesti. Terävyys katosi, kun pelimoodi vaihtui proaktiivisesta ja rakentavasta reaktiiviseen ja purkavaan.

Niinpä. Plus jos vielä joutuu yhtään ihmettelemään, että milläs raiteilla mun nyt pitikään olla, kuka pitää ketä ja kuinka monta kertaa piti vielä syöttää taaksepäin, kukkosjaakolat (no offense:) tippuvat aina kyydistä tuon tason vastustajaa vastaan.
Parempi vei, siitä ei kahta sanaa, ja hyvä kiekkomatsi. Mitä Sutteriin tulee, siinä on tosiaan malliesimerkki ns. ison egon, tiukan kurin ja kivikovan käytännön uskottavuuden johtamisesta & valmentamisesta. Sillä ja tuolla joukkueella pärjää tunnetusti niin hyvin, ettei tyyliä ole syytä vaihtaa milliäkään - mutta toki ko. valmentaminen vaatii sen verran isoja ballseja, ettei se onnistu läheskään kaikilta. Eikä ole ihan kaikille jengeille välttämättä optimaalisin tapa, mutta Kanadalle on. Niiden peli, niiden säännöt.

 

[Keltainen Jaffa]

Aika kuumaa keskustelua täällä. Tässä pikaisesti raportoin, mikä vittu mättää, että ollaan häviämässä USA:lle.

Ensinnäkin valmennusryhmä on saanut hyvää dataa kolmesta ekasta EHT:sta siitä, että pelitapa ja joukkue on suuressa pulassa, kun vastustaja karvaa oman alueen kiekottelusta ajan pois. Valmennusryhmä EI ole keksinyt siihen pätevää vastalääkettä.

Toisekseen, koko hiton pelin ajan pelaajat ovat olleet aika lailla varpaisillaan ja muutamia välähdyksiä lukuunottamatta kukaan ei ole uskaltanut tarpeeksi pelata kiekollisesti.

Nyt on vikaa ihan kaikissa, eniten ehkä valmennuksessa, koska koko kausi on ollut aikaa valmistautua amerikkalaisten kovaan karvaukseen.

 

[El Lude]

USA on paska joukkue. Havumetsien miehet ei tunne pelikirjaa. Ei kunnioita Meidän Peliä. Taitaa olla liian hieno tuo Suomen pelisysteemi. Ei näemmä ymmärrä Suomen pelaajat pelata sitä. Onneksi US- et A:ta vastaan voitettiin viivelähdöt.

 

[msg]

HS väittää Jalosen sanoneen näin:

"En hirveästi mieti, menikö jotain taktisesti pieleen. Pelissä pitää olla ensimmäisenä tunnetta, tahtoa ja kykyä kamppailla. Kaikki muu tulee sen jälkeen, mutta tänään ei tullut"

Aika yllättävä lausunto, kun meille tyhmille kiekkofaneille on opetettu, että nämä a) menevät tasan ja b) pelitapa synnyttää nämä Jalosenkin mainitsemat asiat?

 

[Swearengen]

HS väittää Jalosen sanoneen näin:
En hirveästi mieti, menikö jotain taktisesti pieleen. Pelissä pitää olla ensimmäisenä tunnetta, tahtoa ja kykyä kamppailla. Kaikki muu tulee sen jälkeen, mutta tänään ei tullut

No amatöörin silmään se liika kiekkokontrollin painottaminen tappaa pahimmillaan juuri sen "tunteen, tahdon ja kamppailun" kun keskitytään vain oikeaoppisiin viivelähtöihin ja yritetään rakastella kiekkoa epätoivoisissakin tilanteissa. Tähän lisätään jotkut pelaajavalinnat, mitkä eivät tue kamppailupelaamista ja kiekon riistämistä, niin tuloksena oli taas turpasauna nopeaa ja fyysistä karvauspeliä harrastavia amerikkalaisia vastaan.

Mielenkiintoista kuitenkin nähdä seuraava matsi jenkkejä vastaan. Ei Jalosen pelisysteemi ja joukkue niin huono voi olla, etteikö se pystyisi edes haastamaan pohjois-amerikkalaisia omilla vahvuuksillaan. Psykologisesti noin selväksi altavastaajaksi joutumisessa on seuraavassa kohtaamisessa etunsakin.

 

[Johannes]

Tämä on nyt turnaus, jossa pelitavan on toimittava 8. pelissä ja jos silloin voitetaan, niin nämä 5. ja 6. pelin romahdukset eivät romuta isoa kuvaa siitä, että meidän pelillä voi menestyä MM-kisoissa, myös v. 2012. Odotellaan torstain peli, suosittelen. Ruotsi on usein ollut alkulohkopeleissä kehno ja aloittanut voittamisen pudotuspeleissä. Niistä 3 voittoa ja on voitettu kultamitalit. Kaikki on vielä mahdollista, jos joukkue ja Jalonen nyt kasaavat kaiken osaamisensa esiin, ensin torstain 17.5 peliin ja siitä eteenpäin. Pelitapaa ei tulee muuttaa yhtään, vaan vihdoin viimein pelata koko 60 minuuttia Jalosen meidän peliä. Muuta ei voi tehdä ja se on tehtävä, mitä voi tehdä.

 

[msg]

Pelitapaa ei tulee muuttaa yhtään, vaan vihdoin viimein pelata koko 60 minuuttia Jalosen meidän peliä. Muuta ei voi tehdä ja se on tehtävä, mitä voi tehdä.

Pitäisi kai ensin keksiä kuinka saada se vallanväline haltuun? Sen verran kun katselin USA-matsia, niin jenkithän pelasivat kiekkokontrollia, mutta tekivät sen omassa hyökkäyspäässään.

 

[kananlento]

No amatöörin silmään se liika kiekkokontrollin painottaminen tappaa pahimmillaan juuri sen "tunteen, tahdon ja kamppailun" kun keskitytään vain oikeaoppisiin viivelähtöihin ja yritetään rakastella kiekkoa epätoivoisissakin tilanteissa.

No siis omaan amatöörin silmääni tämä liiallinen kiekkokontrollin painottaminen on valloillaan vain näillä Sihvosilla, jotka eivät näe mitään muuta osa-aluetta jääkiekkossa. Tai ainakaan eivät mistään muusta puhu.

Ymmärtääkseni Jalosen pelitapa ei kuitenkaan liikaa painota itä, miten oikeaoppisia viivelähtöjä tehdään tai muuta vastaavaa, vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan ohjeistaa pelaajia katsomaan tilanteen mukaan, että kannattaako lähteä kauhealla vauhdilla kiihdyttämään hyökkäyspäähän vai otetaanko rauhassa yhteislähtö. Se, että joku Sihvonen sanoo, että tunne on vain haitaksi pelitavan oikealle toteuttamiselle (vai miten se Twitterissä kirjoitteli) kertoo enemmän Sihvosen ajatusmaailmasta kuin siitä, mitä Jalonen tekee kopissa tai kertoo pelaajille.

Jalosen pelitapa on hyvä, mutta kun vastaan tulee Kanadan tyylinen suoraviivainen joukkue, joka tietää miten Suomi peliä levittää, niin Suomi on vaikeuksissa. Tällöin kysytään pelaajilta pelinlukutaitoa. Jos näkee, että kaveri tulee kovaa päälle eikä levittämään pysty niin sitten pitää pelata ylöspäin. Tilanteen mukaan.

Nämä nyt on ihan itsestään selvyyksiä, mutta hienoa että Jalonenkin otti kantaa pelaajien tunne- ja tahtotilan tärkeyteen.

E:

Pitäisi kai ensin keksiä kuinka saada se vallanväline haltuun? Sen verran kun katselin USA-matsia, niin jenkithän pelasivat kiekkokontrollia, mutta tekivät sen omassa hyökkäyspäässään.

Erittäin hyvä pointti, se on ihan sama mikä on pelityyli kiekon kanssa, jos kiekkoon kosketaan joka kolmas minuutti.

 

[Swearengen]

Jalosen pelitapa on hyvä, mutta kun vastaan tulee Kanadan tyylinen suoraviivainen joukkue, joka tietää miten Suomi peliä levittää, niin Suomi on vaikeuksissa.

Itse asiassa Jalosen pelitapa ja pelaajavalinnat yksinkertaisesti eivät voi olla hyviä, jos niiden kanssa ollaan järjestään noin pahasti vaikeuksissa kahta maata (ja oikastaan kahta päävastustajaa) vastaan.

Hyväksyn kyllä sen, ettei Suomi pysty läheskään aina voittamaan paremman pelaajamateriaalin Kanadaa ja USA:ta. Sitä taas en hyväksy, että Jalosen Suomi ottaa heiltä jatkuvasti turpaan antamatta edes kunnon vastusta. Kenenkään ei pidä hyväksyä sellaista, eikä niin tee varmasti Jalonenkaan.

 

[J.Grönvall]

Tulipahan käytyä Helsingissä ja olihan se aivan luokaton esitys Leijonilta. Välillä ei tiennyt, että jatkuuko Tapparan kausi edelleen, niin huonoa oli suorittaminen perusasioista lähtien. Oman pään lähtöihin ei löytynyt yhtään mitään lääkettä ja sen myötä kuivui hyökkäyspelikin olemattomaksi. Suomi oli aivan katastrofaalisen huono.

Mestarijoukkueilla sen pelin pitäisi kehittyä jatkuvasti mutta tässä on käymässä juuri päinvastoin, kun järjestyksessään jo kolmas joukkue pystyi tuhoamaan Leijonien avauspelin täysin. Siihen lisäksi aneeminen suorittaminen esimerkiksi joukkueen ykköspakkiparilta niin tulos on taululla.

Nyt on helppo sanoa, että Leijonien pelitapaa vastaan on löydetty lääkkeet. Tämä oli toki ihan odotettavissakin ja nyt kysymys on siitä löytääkö Jukka Jalonen taas uudet konstit hyökkäyspeliin. Jos ei löydä niin lähtö tulee puolivälierissä, mutta se on urheilua.

Leijonien suoritustaso ei yksinkertaisesti riitä tällä hetkellä, eikä tänään tulos olisi ollut sen kummempi muillakaan tavoin. Ja oikeastaan se spekulointi on turhaa, koska on lähdettävä aina siitä miten Leijonat haluaa pelata. USA puolusti kontrollilähdöt helposti pois ja Suomi jatkoi taas sitä alibisyöttöjen antamista laitaan.

Sata euroa maksoin, näin yhden kauden paskimmista kiekkomatseista ja totaalisen munattoman kotijoukkueen. Vaikka tässä olisi pelattu kaikkien aikojen turnaussuunnitelmalla ja hävitty tahalleen, niin silti jäi valju maku.

Vielä on jäljellä yksi matsi jossa voi jotain koittaa korjata mutta trendi näyttäisi olevan se, ettei mitaleista pelata tänä vuonna, eikä päästä edes lähelle.

 

[Wäinö#16]

Pelitapaa ei tulee muuttaa yhtään, vaan vihdoin viimein pelata koko 60 minuuttia Jalosen meidän peliä. Muuta ei voi tehdä ja se on tehtävä, mitä voi tehdä.

Se ainakin pitää muuttaa, kuinka viivelähtöjä lähdetään pelaamaan. Nyt oli liian vähän variaatioita ja melkein staattisella miesten sijoittelulla USA sai Suomen täysin solmuun. Käsittämätöntä ettei tähän tullut mitään muutoksia. Mutta täytyy sanoa, että Jenkit oli loistava. Harvoin näkee noin hyvää peliä ja aivan eri tason peliä mitä Kanada esitti yökerhoillan jälkeen.

 

[kananlento]

Itse asiassa Jalosen pelitapa ja pelaajavalinnat yksinkertaisesti eivät voi olla hyviä, jos niiden kanssa ollaan järjestään noin pahasti vaikeuksissa kahta maata (ja oikastaan kahta päävastustajaa) vastaan.

Erittäin hyvä pointti. Olisi kai pitänyt sanoa, että teoriassa hyvä pelitapa. Ei siitä oikein mitään tule, jos lähtee hitaasti liikkeelle omasta päästä ja ainoa tapa on syöttää pakkikaverille. Mutta kun kaveri karvaa sielläkin, niin menee sormi suuhun. Jo junnuissa kerrottiin, että kiekollisella pelaajalla pitäisi olla aina kaksi syöttömahdollisuutta tai kaksi ratkaisumahdollisuutta. Nyt ainoa keino tuntuu olevan se vallankumouksellinen pakki-pakki -syöttö.

 

[siffa]

Kirjoitan nyt jo ainakin kolmannen kerran käsitykseni siitä, mitä jääkiekko on pelinä. Teen tämän sen takia, että nimimerkkini liitetään täällä jatkuvasti yhä uudestaan kapea-alaisesti jääkiekkoon suhtautuvana kirjoittajana. Tiedän, mitä huippu-urheilu vaatii kaikissa lajeissa. Erityistuntemus minulla on kamppailulajeista ja jääkiekko on mitä suurimmassa määrin kamppailulaji. Jääkiekko pelinä voidaan jaotella monella eri tavalla, mutta itselläni on täällä välttämättöminä tekijöinä menestyvään jääkiekkoon ollut seuraava kolmikohtainen jaottelu:

1. Fysiikka (kuntotekijät, liike ja kaksinkamppailut)

2. Tekniikka ja taktiikka (henkilökohtainen taito ja pelikirja)

3. Spiriitti (luottamus siihen, että pystyy tekemään oikeita ratkaisuja pelin aikana)

Noista listani kaikista välttämättömistä menestystekijöistä voidaan käydä keskustelua. Olen usein kirjoittanut, että siitä vain jokainen kirjoittamaan ja avaamaan eri osa-alueista viestiketjuja. Itselleni tuntemattomin osatekijä oli jääkiekon pelikirja ja sen sisältö. Innostuin pelikirjoista vasta noin 8 vuotta sitten, kun Petteri Sihvonen alkoi tehdä niitä tunnetuiksi Urheilulehdessä Jukka Röngän tukemana. Jääkiekon parissa olin ollut sitä ennen vuosikausia, mutta valmentajien pelikirjat olivat jääneet minulle tuntemattomiksi. Olin hyvässä asemassa, kun jääkiekon konkreettisia pelikirjoja löytyi hyllystäni jo 1980-luvun puolesta välistä lähtien. Viimeiset pelikirjat, jotka sain käsiini, olivat suomalaisten SM-liigajoukkueiden tekemät pelikirjat 1990- ja 2000-luvuilta. Sain käyttööni myös Suomen maajoukkueen pelikirjoja. Jukka Jalonen on kirjoittanut ensimmäisenä maajoukkuevalmentajana pelikirjansa nettiin kaikkien nähtäviksi ja tutkittaviksi. Olen esitellyt pelikirjoja Jääkiekkoliiton 1980-luvun puolestavälissä tekemistä Jukka Jalosen Meidän Pelin pelikirjaan asti. Se, että olen painottanut kirjoituksissani pelikirja-asioita, ei poista muita jääkiekon menestyksen osa-alueita eikä vie niiden merkitystä vähäisemmäksi kuin, mitä ovat pelikirjoihin liittyvät asiat.

Ei tarvitse kuin seurata meneillään olevia MM-kisoja, niin voi todeta, että pelikirjoista puhutaan nyt enemmän kuin koskaan. Meidän Peli on kaikkien kovimpienkin asiantuntijoiden huulilla ja informaatiota siitä tulee jokainen päivä. Kari Jalonen sanoi ennen tämän päivän USA-ottelua, että Meidän Pelin tärkein juttu on, että hyökkäyspeli ja kiekkokontrolli toimivat 60 minuuttia, sen opin antoi Kanada-peli. Tami kertoi ennen USA-ottelua, että tärkeintä on pysyä meidän identiteetissä ja uskoa Meidän Peliin. Tami tiesi jo ennen peliä, että USA on kehittänyt peliään Suomea vastaan ja, että se tultaisiin näkemään tänään (niinkuin sitten myös nähtiin). Shedden oli keskustellut ennen Kanada-ottelua Brent Sutterin kanssa Suomen avauspelaamisesta ja sen estämisestä. Vastustajat ovat siis perehtyneet Meidän Peliin ja kehittäneet omia pelikirjojaan sitä vastaan.

Torstaina on taas Meidän Pelin testi. Tämän päivän USA-ottelu antoi Jukka Jaloselle ja muille valmentajillemme arvokasta tietoa USA:n pelitavasta. Meidän Pelin nerokkuus on siinä, että se pystyy varioitumaan vastustajan ja pelitilanteiden mukaan. Nyt on Jukka Jalosen suden hetki.

 

[obi-wan]

Hoho, seuraava lainaus Urheilulehden sivuilta:

"Sikäli tämä ei ollut Meidän Pelin tappio, koska sitä ei ottelussa pelattu"

Eli kun kaveri on parempi ja tuhoaa pelitavan niin sitten onkin syy tässä. Ei ole todellista

 

[Johannes]

Vain yksi peli. Meidän peli voi vielä todistaa itsensä pudotuspeleissä, vaikka nyt tuli n. 90 minuutin mahalasku, jolloin 0-9 maalit Kanadaa ja USA:n joukkuetta vastaan. Tästä noustaan, jos kyetään omalle tasolle ja toteutetaan sitä meidän peliä. Jos ei toteutus onnistu paremmin kun USA-pelissä, niin ei se sinänsä pelitapaa todista kehnoksi.

Kirjoitin näin heti USA-pelin loputtua.

Nyt:
Ei minustakaan tänään pelattu meidän peliä, kun Suomi ei päässyt peliin mukaan ollenkaan, joten turha meidän peliä on ampua lyttyyn pelitapana, kun varsinainen testipäivä on 17.5. Jos silloin ei kyetä taas pelaamaan meidän peliä vastustajan eliminoidessa taas meidän pelin edes yrittämisen ja pelata voitosta, niin palataan asiaan. Nyt voi kaiken kuitata vielä ylisuurena hikkana kesken kisojen, kun alkusarjassa riittää oikeasti se, että sijoittuu neljän parhaan porukkaan alkulohkossaan ja sen jälkeen voittaa 3 viimeistä peliä. Ne 3 viimeistä peliä on se "suden hetki" Jalosen Leijonille keväällä 2012. Tänään ja perjantaina koettiin nöyryytys Kanadan ja USA:n käsittelyssä, mutta elämä on. Nyt vaan uutta matoa koukkuun ja meidän peli voittavaan kuntoon torstaiksi. Kiitos jo etukäteen Jukka Jalonen valmennusryhmineen ja Suomen joukkue. Hutkitaan sitten, kun on hutkimisen aika. Toivottavasti ei tarvitse hutkia keväällä 2012. Itse näen jo pronssin voittamisen menestykseksi kevään 2012 MM-kisoista, kun ei me ennenkään ole voitettu kultamitaleita vuosi vuoden jälkeen.

 

[Heimo Vesa]

Hoho, seuraava lainaus Urheilulehden sivuilta:

"Sikäli tämä ei ollut Meidän Pelin tappio, koska sitä ei ottelussa pelattu"

Eli kun kaveri on parempi ja tuhoaa pelitavan niin sitten onkin syy tässä. Ei ole todellista

Veikkaan: teit päätelmäsi yhden sitaatin perusteella, muttet vaivautunut katsomaan sitä videota, jossa Yrjänheikki (ja Sihvonen) perusteli kantaansa? Siinä kun käytiin läpi myös sitä, miksi vastustaja onnistui tuhoamisessaan.

 

[mjr]

Meidän Pelin nerokkuus on siinä, että se pystyy varioitumaan vastustajan ja pelitilanteiden mukaan.

Kyllä, tuo variointi on niin nerokasta, että välillä sitä ei edes huomaa!

 

[Johannes]

Suomella on 30 minuuttia kuvamateriaalaia siitä kuinka pärjätään Kanadaa vastaa ja 90 minuuttia materiaalia kuinka ei pärjätä Kanadan ja USA:n joukkuetta vastaan. Nyt tutkimaan joukkueen, kentällisten ja pelaajien tasolla miksi pärjättiin 30 minuuttia, miksi ei pärjätty 90 minuuttia. Tehdään ensin johtopäätökset, uudet suunnitelmat, viedään viesti pelaajille, viritetään joukkue torstain 17.5 peliin ja voitetaan ottelu siten että pelataan nyt sitä Jukka Jalosen meidän peliä koko 60 minuuttia. Muuta ei voi tehdä ja tämä on se mitä pitää tehdä.

Vielä on n. 83 tuntia aikaa nousta takaisin hiiristä Leijoniksi ja matka aloitetaan vielä sopivasti illan Kazakstan-pelillä, jossa on mahdollisuus tehdä kokeiluja kokoonpanoihin, jos sellaista halutaan. Tällaisilla hetkillä mitataan valmennuksen ja pelaajien osaaaminen ja todellinen johtajuus. Nyt on viimeinen heräämisen hetki kevään 2012 MM-menestyksen osalta ja vielä uskon Jalosen ja joukkueen kykenevän menestykseen, jota minulle on mitalin voittaminen kotikisoista. Tehkää nyt kaikkenne ja parhaanne. Vasta edessäpäin ovat pelit 8-10 ja todellinen taistelu MM-mitaleista, pelaamalla Jukka Jalosen meidän peliä, jonka on nyt näytettävä mihin se kykenee 1 vuosi jälkeen pelitavalla voitettujen MM-kultamitalien.

 

[Fordél]

Itse olen pessimistinen Suomen maajoukkueen joukkueen menestymismahdollisuuksista meneillään olevassa MM-turnauksessa. Jos kyse olisi vain pelitavasta niin olisin luottavaisempi, mutta mielestäni tässä on kyse ennenkaikkea pelaajien kyvystä toteuttaa pelitapaa.

Ongelman ytimessä ovat kiekolliset pakkimme Hietanen, Mäenpää, Salmela ja jopa Niskala. Vaikeudet lähtee siitä, että vastustajat ovat löytäneet keinon iskeä Suomen pelitapaan ja nykyisen pakistomme taso ei riitä purkamaan painetta tai pelaamaan nopeammin ylös. Yksi ongelma voi tietysti olla myös HN:n esille nostama seikka, että pelitavassa ei sallittaisi pakin nostaa peliä jalalla ylös. Peli oli myös jälkimmäisellä puoliskolla Kanadaa vastaan ja koko USA-matsissa liian hidasta (ongelmana niin pelitapa kuin pelaajien heikko liike). Kuitenkin uskon, että paremmilla kiekollisilla pakeilla paine pystyttäisiin purkamaan eikä peli puuroutuisi jo omassa päässä. Samalla pelinopeus kasvaisi. Nyt pelirohkeus ja taito eivät valitettavasti riitä.

Toiseksi samat kiekolliset pakit ovat myös ongelmissa omassa päässä puolustuspelaamisessa. Kovissa peleissä esim. Järvisen ja Väänäsen kaksinkamppailutaito riittää, toisin kuin kiekollisten pakkiemme. Lisäksi he tekevät liikaa virheitä omassa päässä esimerkiksi sijoittumisessa, mihin syyllistyy toki moni hyökkääjäkin. Liikaa typeriä tuplaamisia ja ylipelaamisia.

Toivotaan, että Jalonen saa kiekolliset pakkimme pelaamaan paremmin niin hyökkäyksiinlähdöissä kuin puolustuspelaamisessa tai muuten tulee noutaja USA:ta vastaan.

 

[Axbor Nocturne]

Vastustajat ovat siis perehtyneet Meidän Peliin ja kehittäneet omia pelikirjojaan sitä vastaan.

Tämähän on täysin uusi juttu jääkiekossa, että vastustaja perehtyy ennalta vastustajan pelitapaan... tsiisus. Tekeekö tämä Suomen pelitavasta sitten jotenkin poikkeavamman muihin verrattuna, no eipä tee. Ja Jenkkien ja Kanadan toimestahan tuo on jopa vieläkin perusteltumpaa, koska eivät ole pelanneet Suomea vastaan muutamaan vuoteen ja sitä kautta ei ole kokemusta vastustajasta/pelitavasta. Minun mielestäni on hälyttävää, ettei Suomella ole lääkkeitä kyseisiä maita vastaan, vaikka tasantarkkaan tiedettiin, miten tulevat pelaamaan. Eikö Kanada-ottelu antanut jo viitteitä siitä, miten tämä MVP pitäisi varioida vastustajan mukaan? Nythän tuo "pelitapa" oli vieläkin heikommalla tolalla kuin Kanada-ottelussa, eli suunta on oikea.

 

[Johannes]

Koko talven olen odottanut, että Jukka Jalonen tuo jotain uusia eväitä Suomen peliin, kun Ruotsi ja Venäjä todistivat jo "meidän pelin" rajoitukset esiin EHT-peleissä, jotka ovat sen kykenemättömyys reagoida Ruotsin voimakkaseen prässiin, joka kohdistuu puolustajiin Suomen alueella ja toinen esimerkki, jos Venäjän tavoin vastustaja vetäytyy omalle siniselle saakka 1-4 tai 0-5 trapiin. Onko Jalosella ollenkaan kykyä kehittää meidän peliä eteenpäin kevään 2011 MM-menestys-sapluunasta, herää jo kysymys, kun talven pelien jälkeen näyttää, ettei valmistautuminen kohtaamaan Kanada ja USA omassa alkulohkossa onnistunut nyt nähtyä paremmin. Tähän saadaan vastauksia 17.5 ja vielä ei ole ns. tuomionpäivä kevään 2012 osalta, muuta se päivä on jo lähellä. Uskon vielä Jukkaan ja Suomen mitaliin, mutta nyt on löydettävä keinoja ja myytävä ne uskottavasti pelaajille siten, että toteutus onnistuu puolivälierissä voittavasti. Muu ei riitä.

 

[choose_life]

Reality check (taas)

Jukka Jalonenhan ei ole tyhmä. Se, että hän puhuu (ilahduttavan paljon) pelitapa-asioista, ei tarkoita sitä, että hänen näkemyksensä pelistä olisi yhtä yksipuolinen ja puutteellinen kuin esimerkiksi osalla tämän palstan pelikirjafanaatikoista ja Petteri Sihvosella.

Pelitapa ja -taktiikka ovat jääkiekossa(kin) erittäin tärkeitä osatekijöitä, mutta eivät yhtään merkittävämpiä kuin pelaajien yksilöominaisuudet ja pelin psykologiset ulottuvuudet. Nopeatempoisena ja fyysisesti haastavana kontaktilajina jääkiekossa vaaditaan ennen kaikkea tahtoa uhrautua ja rohkeutta heittäytyä peliin.

Ei tietenkään ole tyhmä, koska on lähes ikänsä elättänyt itsensä "vain" lätkävalmentajana, päässyt A-maajoukkueen koutsiksi ja pärjännytkin siinä. Mutta nyt ollaan Jalosen ja pelitapansa(kin) osalta aika klassisessa sitä saa mitä tilaa -tilanteessa.
Joukkueessa on tasan ne miehet niistä sarjoista, niillä taidoilla, niillä pelaajaprofiileilla ja sillä kovuudella, jotka Jalonen sinne halusi (pl. muutamat loukkaantumiset ja kieltäytymiset), ja siellä yritetään pelata tasan sitä peliä mitä Jalonen haluaa. Ei todellakaan voi olla yllätys, että esim. P-Amerikan joukkueet ovat scoutanneet sen. Kun vaihtoehtoisia ratkaisuja ei löydy sen kummemmin valmennukselta kuin pelaajilta, pelaajiston lähtökohtainen ero on monissa paikoissa mikä on ja uskokin loppuu (reaalimaailmassa yksi asia tuppaa johtamaan jäällä toiseen ja kaikki tunnetusti vaikuttaa kaikkeen), lopputulos on tuo.
Tänään nähdään varmasti jonkinsortin ryhtiliike, kun vastuskin on kevyempää luokkaa, mutta torstaina katsotaan mitä jäi käteen. Toivottavasti muutakin kuin lisää käytännön oppia jääkiekon ikivanhoista lainalaisuuksista, joita ei kukaan pysty keksimään uudestaan - kehittämään ja soveltamaan tilanteiden mukaan toki kyllä.
Mutta jos lainalaisuudet unohtaa tai pettää itseään luulemalla, ettei niitä ole (Jalonen tosin ei ole urallaan osoittanut tarvetta fantasiamaailmoissa elelyyn, kun on pärjännyt tässä oikeassakin), tulee useimmiten rumaa jälkeä.

 

[J.Grönvall]

USAn hurjaa taktista neroutta kuvastaa se, että vuoden 2010 SM-Liigan välierissä Pekka Virran KalPa pelasi täsmälleen samalla tavalla Jukka Rautakorven HPK:ta vastaan kontrollilähdöissä. Ei pitäisi siis kauhean uusi asia olla myöskään Jukka Jaloselle. Silloin HPK onnistui juurikin esim. Marko Tuulolan ja Jukka Laamasen ansiosta ohittamaan karvauksen.

Vaikka eilisestä ei ehkä vielä kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, niin silti se näytti kovasti siltä, etteivät Leijonat osaa pelata Jalosen pelikirjaa tarpeeksi hyvin. Useasti puolustaja koitti jääräpäisesti kääntää takaisin, kun olisi pitänyt nostaa ja siitä seurasi jopa kiekonmenetyksiä ja ainakin yksi USAn maali.

Keskikaista oli tosiaan aivan tukossa joten sitten heitettiin laitaan seisovalle pelaajalle ja ne olivat sitten tuhoon tuomittuja. Jopa ne muutamat hyvin pelatut tilanteet kuivuivat sitten huonoihin syöttöihin keskialueella. Hyökkäyspään pelaamisesta ei viitsi edes aloittaa.

Mutta palatakseni niihin tilanteisiin joissa USA ryhmittyi seisomaan Suomen alueelle, niin siinähän aletaan mennä jo salibandyn puolelle ja Jukka Jalonen voisikin rimpautella Petri Kettuselle ja kysellä, että milläs tavalla teillä nämä puretaan. Se menee yksinkertaistettuna niin, että koko viisikko tulee todella alas ja lyhyillä syötöillä voitetaan nuo seisovat pelaajat, tai avataan pitkä syöttö jolla ohitetaan pärssi/karvaus ja kolmas on vielä palauttelu, riippuen karvauskorkeudesta. Sählyssä tosin ei ole paitsioita eikä kiekkoa joten vähän joutuu soveltamaan, esimerkiksi korkeat kaaripallot ovat aika vaikeita toteuttaa lätkässä.

Minusta Leijonien puolustaja jäi liian yksin monta kertaa. Yksi vaihtoehto on toki myös koittaa jalalla voittaa se ykköskarvaaja ja sitä myötä nostaa peliä.

 

[Cobol]

Niin Kanada- kuin USA-ottelussa näkyi sama NHL:n ja vastustajien NHL-pelaajien aliarvostaminen Suomen pelitavassa. Pitkin kautta Jukka Jalonen on antanut kommentteja joiden mukaan NHL:ssä pelataan mitä pelataan eivätkä ne pelaajaat sopeudu eurooppalaiseen kiekkoon ja hänen sekä Lehkosen kehittämään ns. Meidän Peli systeemiin. Ja tämä aliarvostaminen ei koske suinkaan yksin suomalaisia NHL-pelaajia vaan ennen kaikkea vastustajien Kanadan ja USA:n pelaajia ja näiden joukkueiden pelitapaa. Jalonen ei ole yksin. Sinänsä ihan kohtuulliset analyytikot kuten P Sihvonen tai siffa ovat kysymyksessä Jalosen linjoilla: NHL:ssä pelataan sitä samaa puuduttavaa pystylätkää, huh-huh.

Mitään muuta syytä ei voi olla siihen, että Suomi lähti niin Kanadaa kuin USA:ta vastaan taktisesti kuin pystymetsästä. Otetaan ehkä ratkaisevin esimerkki: Suomen puolustuspeli perustui 1vs1 puolustamiseen. Tämä olisi jotenkin perusteltavissa jos Suomen joukkue olisi taitavampi ja isokokoisempi kuin Kanada tai USA. Kaikissa muissa tapauksissa valinta ei ole mitenkään perusteltu. Ja tästähän Suomen ongelmat alkoivat. Siinä kun Suomella ei ollut yhtään NHL-tason kiekollista puolustajaa avaamassa peliä, pelkästään USA:lta löytyi nimenomaan NHL-tason kiekolliseen peliin neljä puolustajaa ja neljästä kuuteen hyökkääjään. Kanadalla niitä oli vielä enemmän ja laadultaan vielä kovempia kuin USA:lla. Kriteeri on puolustajalle vähintään 20 syöttöpistettä ja hyökkääjälle vähintään 20 maalia runkosarjassa. Ja peli NHL:ssä on nopeampaa, paljon nopeampaa kuin vaikkapa KHL:ssä.

Suomi siis lähti puolustamaan miestä joukkueella joka oli kiekollisesti heikompi, hitaampi ja kevyempi kuin vastustaja. Ja teki sen vielä kahteen kertaan. Ensin Kanadaa vastaan ja sitten USA:ta vastaan. Pakko sanoa että aivan uskomatonta Jaloselta ja kumppaneilta!

Miten vastaava tilanne hoidetaan NHL:ssä? Yksinkertaisesti siten että siellä puolustetaan aluetta tai merkittävästi enemmän aluetta kuin Suomi teki. Tällä pelitavalla - kuuluu se sitten Meidän Peliin tai ei - luodaan tilanne, jossa vastustaja ei pääse samalla tavalla hyödyntämään kulmapeliä ja kulmista maalille ajamista kuin Kanada ja USA pääsivät. Samalla kun viisikko on tiiviimmin oman maalin edessä mahdollistetaan NHL-malliin nopea lähtö ylös vähintään tasavoimaisena.

Sitten vielä hitaista lähdöistä. Ei prk voi olla tavoite saada tietty määrä hitaita ja puolinopeita ja nopeita lähtöjä omista. On vain yksi tavoite: pelin voittaminen. Suomen olisi pitänyt organisoida jo Kanada-ottelun lopulla sekä puolustaminen että lähdöt omista uusiksi ja se olisi käynyt parhaiten NHL-tapaiseen aluepuolustamiseen siirtymällä. Silloin nopeat vastaiskut olisivat edes jossain määrin mahdollistuneet ja olisi saatu hyvä pohja alle USA-otteluun.

Nyt tästä illasta lukien Jalosen olisi myönnettävä se, että puolivälierissä tulee vastaan USAN:n muodossa hyvin organisoitu ja kiekkokontrolliin pystyvä NHL-laatujoukkue - ei mikään yöt rällästävä yliopistoryhmä. Edellisissä kappaleissa on esitetty miten NHL:ssä näissä tilanteissa pelataan ja jos Suomi valitsee saman tavan, ottelu on voitettavissa.