Pelitapakeskustelu

[Fordél]

Jos veskari ei saa siniviivalta ilman maskia tulevaa rannelaukausta kiinni niin ei se kyllä ole sellaista maalivahtipeliä millä ammattilaissarjassa voidaan menestyä.

Paitsi jos siniviivakutia edelsi Phillyn viivelähtö:)

 

[Axbor Nocturne]

Paitsi jos siniviivakutia edelsi Phillyn viivelähtö:)

Jos pelin alla olisi ollut kolme pelaaja, olisi kiekko saattanut osua yhteen niistä ja kiekko ei olisi missään vaiheessa mennyt edes maalille asti.

 

[Wäinö#16]

Maalivahtien torjuntaprosentit ovat suoraan verrannollisia joukkueiden pelitapoihin pitkissä sarjoissa NHL:n tasoisessa liigassa. Tämä korostuu varsin selvästi nyt NHL:ssä meneillään olevissa pudotuspelisarjoissa.

Mitä oikein yrität tuolla väitteelläsi sanoa? Että jos pelitapa on hyvä, niin torjuntaprosenttikin on hyvä, jos maalivahti on hyvä? Melkoinen itsestäänselvyys. Pelitapoja ja maalivahteja on kuitenkin niin monenlaisia, että melko laaja tutkimus saa taas olla kyseessä, että saisi oikeasti jotain oikeaa faktaa pelitapojen ja torjuntaprosenttien suhteesta. Vähän niin kuin yrittäisi etsiä sitä korrelaatiota HVP-lähtöjen ja joukkueen menestyksen välillä.

Nopealla mutu-tutkimuksella sanoisin itse, että paras torjuntaprosentti tulee sellaiselle huippuveskarille, joka pelaa hyvin puolustavan mutta muuten erittäin passiivisesti pelaavan joukkueen takana. Eli tulee paljon laukauksia, mutta ei niin hyvistä paikoista. Hyvänä esimerkkinä Juuso Riksman Glen Hanlonin joukkueen maalissa. Vetoja tuli todella usein yli 40.

 

[msg]

Iiro Tarkin torkuntaprosentti ei muuten parantunut viime kaudella, vaikka Blues rupesikin runkosarjan havumetsäkiekon jälkeen pelaamaan autuaaksi tekevää meidän peliä. Päästettyjen maalien keskiarvo sen sijaan kasvoi siirryttäessä havumetsäkiekosta meidän peliin. Voidaan siis katsoa, että halkopinon takaa heitetty väite ei pidä paikkansa.

Lisätäänpä vielä sellainen hauska yksityiskohta, että Iiro Tarkin torkuntaprosentti maajoukkueessa Jukka Jalosen ylivertaisen pelikirjan kanssa oli yli 10 %-yksikköä alhaisempi kuin Bluesin havumetsärunkosarjakiekossa.

 

[siffa]

Jo se, että maalivahti nousee pelaamaan NHL:ään, kertoo maalivahdin tasosta. NHL-joukkueiden ykkösmaalivahdit ovat seuloutuneet maailman parhaista maalivahdeista. He ovat joutuneet menemään erittäin tiheän kamman läpi päästäkseen tuohon asemaan. Toisin sanoen, he ovat olleet huippumaalivahteja jokainen jo päästessään pelaamaan NHL:ään. NHL:ssä joukkueiden pelitapa tukee maalivahtia eri tavoin ja kerroin jo sen, että sarjan Boston-Washington molempien joukkueiden pelitapa on juuri maalivahdin työtä tukeva pelitapa. Se ei ole ollut yhtä yleisöystävällistä kuin Pittsburgh-Philadelphia sarjan pelit, joissa tehtiin poikkeuksellisen paljon maaleja huipputason peleiksi. Varsinkin Pittsburgh jatkoi sillä nopealla hyökkääväällä pelitavallaan, millä se pärjäsi runkosarjassa kohtuullisen hyvin. Kirjoitin tänne Pittsburgh-Tampa Bay pelin , jonka Pittsburgh voitti 8-1, jälkeen, että sillä pelitavalla ei tulla menestymään. Pittsburgh ei muuttanut pelitapaansa pudotuspelisarjassa Philadelphiaa vastaan ja kävi niinkuin ennustinkin. Dan Bylsman pelitapa ei tukenut huippumaalivahti Fleuryn pelaamista. Philadelphia lähti mukaan tuohon hurlumhei-peliin puolustuspelaamisen kustannuksella eikä senkään maalivahti saanut joukkueen pelitavasta riittävää tukea ja myös Philadelphia joutui ottamaan poikkeuksellisen paljon maaleja kontolloon.

Yllä oleva pätee kaikkiin muihinkin huippusarjoihin, kuten SM-liigaan. Aina silloin tällöin tulee huippumaalivahdeillekin mustia hetkiä, mutta esim. Pittsburghin vastaanottamat maalit johtuivat pääosin sen pelitavasta, mikä ei tukenut Fleuryä riittävästi.

 

[Wäinö#16]

Aina silloin tällöin tulee huippumaalivahdeillekin mustia hetkiä, mutta esim. Pittsburghin vastaanottamat maalit johtuivat pääosin sen pelitavasta, mikä ei tukenut Fleuryä riittävästi.

Aliarvioit karkeasti maalivahdin merkitystä joukkueen menestykselle riippumatta pelitavasta. Yksi Juhani Tammisen lempimantroista, jonka varmasti hyvin tiedät, on, että mikäli maalivahtipelissä on iso ero, kääntää se yleensä pelin riippumatta siitä mitä muuta kentällä tapahtuu. Lisäksi maalivahtipelillä on todella suuri vaikutus siihen, kuinka joukkue pystyy toteuttamaan ajateltua pelitapaa. Mikäli joukkue ei luota maalivahtiinsa, johtaa se usein ylipelaamiseen sekä rohkeuden ja itseluottamuksen puutteeseen.

Olisihan se varmaan hienoa, jos maailma olisi niin yksinkertainen, että pelaamalla Meidän peliä loppuisi sodat ja nälänhätä, mutta valitettavasti homma ei ole ihan niin yksinkertainen kuin väkisin haluat nähdä.

 

[Beast]

Pittsburghin tappio johtui näistä asioista:

1. Maalivahtipeli
2. Kurittomuus
3. Henkinen romahdus (Philadelphia sai alussa henkisen yliotteen)
4. Tähtipelaajien riittämätön taso

 

[siffa]

Väitit katsoneesi pelit. Fleury päästi ison kasan aivan naurettavia maaleja, ja teki niin etenkin kriittisissä vaiheissa otteluita romahduttaen joukkueensa uskon ja pelimoraalin. Niillä maaleilla ei ollut mitään tekemistä pelitavan kanssa. Fleuryn kantti ei vain tällä kertaa kestänyt. Niin on tapahtunut ennenkin - huipuillekin - ja tapahtuu myös jatkossa aina silloin tällöin.

Katsoin neljä peliä. Väitän edelleen, että perusongelma oli Pittsburghin pelitavassa, mikä ei tukenut Fleuryä riittävästi. Esim. kahdessa ensimmäisessä ottelussa Pittsburgh johti jo 3-0 ja 3-1, mutta jatkoi nopealla pystysuunnan jääkiekolla, kun pelitavan muutoksella, laittamalla puolustuspeli kuntoon, nuo ottelut olisivat päättyneet Pittsburghin voitoiksi. Samanaikaisesti Boston-Washington pelasivat hyvää HVP-peliä tiivein viisikoin ja olivat puolustusvalmiina vastaanottamassa vastustajan hyökkäyksiä. Washingtonin uusi päävalmentaja Dale Hunter teki muutoksen pelitapaan, mikä perustuu nyt hyökkäyspelin rytmittämiseen ja siihen, että vastustajalle ei anneta ylivoimahyökkäyksiä. Pittsburgh-Philadelphia pelejä kehuttiin ja Boston-Washington peleja pidettiin edellisiin verrattuna pitkästyttävinä. Nyt pelattiin sarja paras seitsemästä. Bryzgaloville sattui myös huonoja hetkiä Philadelphian maalilla niinkuin Fleurylle Pittsburghin maalilla. Minun väittämäni on edelleen, että Dan Bylsman pelitapa ei tukenut riittävästi Fleuryä pitkässä sarjassa ja siihen sarja ratkesi Philadelphian eduksi. Kenttäpelaajisto oli minun mielestäni Pittsburghilla hieman parempi, kun se sai vielä Crosbyn mukaan runkosarjan loppupeleihin.

 

[Sambody]

Aina silloin tällöin tulee huippumaalivahdeillekin mustia hetkiä, mutta esim. Pittsburghin vastaanottamat maalit johtuivat pääosin sen pelitavasta, mikä ei tukenut Fleuryä riittävästi.

Enää herää kysymys katsoitko sittenkään niitä pelejä ja jos katsoit keskityitkö seuraamaan pelejä vai menikö olennaisia asioita ohi tehdessäsi tilastoasi? Fleury on kyllä yleisesti ottaen huippumaalivahti ei siitä ole kyse, mutta tuossa sarjassa hän ei ollut huippumaalivahti. Tottakai sarjaan mahtui myös maaleja, jotka johtuivat kenttäpelaajien suoranaisista virheistä ja osa oli tietenkin lähinnä Phillyn hyvyyttä, mutta luvattoman paljon maaleja tuli siitä syystä ettei Fleury ollut lähelläkään parasta tasoaan.

Kelasin juuri ottelusarjan maalit läpi ja olihan aika surullista katsottavaa. Ensimmäisessä pelissä lipsahti Brieren ranneveto hieman helposti kainalosta sisään ja sitten jatkoajalla Voracekin maali menee aika pitkälti Fleuryn piikkiin. Toisessa pelissä Jagrin 7-5 maali meni aika pitkälti Fleuryn piikkiin. Kolmannessa pelissä Talbotin 1-1 tasoitusmaalin kauhoi räpsällä tyylipuhtaasti omiin ja Readin 4-2 maalissa ei paketti pysy kasassa ja kiekko längistä sisään. Neljännessä pelissä 1-0 maalin ja 2-2 maalit imuroi längistä. Viides peli meni ilman suoranaisia imurointeja kunnes taas kuudennessa matsissa ainakin Gustavssonin maali oli käsittämättömän helppo. Ja tähän en edes ottanut mukaan maaleja, jotka huipputasolla pelaava Fleury olisi estänyt ja silti yhtä peliä lukuunottamatta jokaisessa pelissä meni luvattoman helposti vähintään yksi selän taakse. Noiden imurointien seurauksia ei voida pelkästään laskea maaleissa vaan tuollaiset virheet heijastuvat väistämättä myös kenttäpelaajien tekemiseen.

 

[msg]

Noiden imurointien seurauksia ei voida pelkästään laskea maaleissa vaan tuollaiset virheet heijastuvat väistämättä myös kenttäpelaajien tekemiseen.

Niinhän se on, että kenttäpeli heijastuu veskariin ja veskarin peli heijastuu kenttäpeliin. Tämä riippuvuusuhde molempiin suuntiin ei vain tunnu kelpaavan pelikirjauskovaisille.

 

[Keltainen Jaffa]

Herää myös kysymys, kuinka jäätävästi maalivahdin pitää epäonnistua, että suurin syy olisi hänen eikä pelitavan, jos edes Fleuryn mokailu ei riitä?

 

[TosiFani]

Seuraavaksi siffa menee luultavasti Naisasiat -ketjuun ja kertoo että Jompan ja HIFK:n naisen puute johtuu HMV-lähtöjen vähyydestä...

Minusta on aika ala-arvoista haukkua suomalaista maalivahtivalmennusta, väittäen että pelitapa muokkaa huippumaalivahteja. P. Sihvonen varmasti haukkuu Nurmiset ja Ylöset seuraavassa UL:ssä ja nostaa Jalosen suomalaisen maalivahtituotannon mestariksi.

 

[Japi]

Katsoin neljä peliä. Väitän edelleen, että perusongelma oli Pittsburghin pelitavassa, mikä ei tukenut Fleuryä riittävästi. Esim. kahdessa ensimmäisessä ottelussa Pittsburgh johti jo 3-0 ja 3-1, mutta jatkoi nopealla pystysuunnan jääkiekolla, kun pelitavan muutoksella, laittamalla puolustuspeli kuntoon, nuo ottelut olisivat päättyneet Pittsburghin voitoiksi. Samanaikaisesti Boston-Washington pelasivat hyvää HVP-peliä tiivein viisikoin ja olivat puolustusvalmiina vastaanottamassa vastustajan hyökkäyksiä. Washingtonin uusi päävalmentaja Dale Hunter teki muutoksen pelitapaan, mikä perustuu nyt hyökkäyspelin rytmittämiseen ja siihen, että vastustajalle ei anneta ylivoimahyökkäyksiä. Pittsburgh-Philadelphia pelejä kehuttiin ja Boston-Washington peleja pidettiin edellisiin verrattuna pitkästyttävinä. Nyt pelattiin sarja paras seitsemästä. Bryzgaloville sattui myös huonoja hetkiä Philadelphian maalilla niinkuin Fleurylle Pittsburghin maalilla. Minun väittämäni on edelleen, että Dan Bylsman pelitapa ei tukenut riittävästi Fleuryä pitkässä sarjassa ja siihen sarja ratkesi Philadelphian eduksi. Kenttäpelaajisto oli minun mielestäni Pittsburghilla hieman parempi, kun se sai vielä Crosbyn mukaan runkosarjan loppupeleihin.

Voi olla näinkin. Itselläni tulee maalivahtipelistä ja pelisysteemistä, joka "tukee" maalivahtia aina mieleeni Nagano 98 ja Tsekki ja Dominik Hasek. Minulla ei ole laukaisutilastoja kyseisistä kisoista, mutta mitä kisojen välieristä ja finaalista muistan niin Tsekki voitti nimenomaan sen takia, että maalivahti seisoi päällään ja finaalissa saatiin ehkä noin kaksi vaarallista hyökkäystä kohti vastustajan maalia, joista toisesta (tai ensimmäisestä) Svoboda teki maalin. Ja onhan se vanha totuus, että jos maalivahti ei päästä maalia niin joukkue ei voi hävitä.

Paras maalivahtien käsittelijä olikin aikanaan Mike Keenan, joka vaihtoi maalivahtia jossakin junnupelissä 7 kertaa erässä vai oliko koko ottelussa. Kyseisessä juniorijoukkueessa pelasi aikanaan muistaakseni Kai Suikkanen.

 

[ICE]

Katsoin neljä peliä. Väitän edelleen, että perusongelma oli Pittsburghin pelitavassa, mikä ei tukenut Fleuryä riittävästi. Esim. kahdessa ensimmäisessä ottelussa Pittsburgh johti jo 3-0 ja 3-1, mutta jatkoi nopealla pystysuunnan jääkiekolla, kun pelitavan muutoksella, laittamalla puolustuspeli kuntoon, nuo ottelut olisivat päättyneet Pittsburghin voitoiksi.

Tuossa kyllä täydellisesti tiivistetty se mihin Pens kaatui. Aivan yltiöpäistä pelaamista läpi ottelusarjan. On itsensä pettämistä väittää että Pittsburgh pelkästään maalivahtipeliin olisi kaatunut. Maalivahtipelin taso oli molemmissa päädyissä about samalla tasolla, joten todellinen ratkaisu nähtiin muualla. Flyers pelasi paljon paremmin johtoasemassa ja tarpeen vaatiessa rytmitti peliään aavistuksen verran paremmin.

Siffalta muutenkin laadukasta jutustelua aiheesta, toki tuntuu totuttuun tapaan herättävän vastalauseita, mikä tosin ihan luonnollista onkin. Mutta ehdottoman samaa mieltä olen itsekin tuosta, että torjuntaprosentit ovat osittain verrannollisia joukkueiden pelitavoista. Lähinnä hämmästyttää että eräät nimimerkit, joita olen jopa eräänlaisina asiantuntijoina pitänyt eivät ymmärrä tuollaista varsin yksinkertaista asiaa. Tosin tässä ketjussa taitaa olla "cool" olla eri mieltä siffan tai esim. P.Sihvosen esiintuomista asioista.

 

[Fordél]

Mutta ehdottoman samaa mieltä olen itsekin tuosta, että torjuntaprosentit ovat osittain verrannollisia joukkueiden pelitavoista.

Niin mutta millä tavalla ne ovat verrannollisia? Jotta tähän voitaisiin jotain todeta, täytyisi olla kattavaa tietoa aiheesta. Voin heittää itse yhtä kattavaa tietoa kuin siffa ja todeta, että ihan yhtä hyviä torjuntaprosentteja on ollut aikanaan kovaa pystysuunnan kiekkoa pelaavien RD:n JYP:n veskoilla kuin taas vahvaan kiekkokontrolliin nojaavan Virran ja Tuokkolan KalPan veskoilla. Ja siihen väliin mahtuu vaikka mitä pelitapojen välimuotoja jne. ja mahtuu myös niin hyviä kuin huonoja torjuntaprosentteja.

 

[TosiFani]

... Mutta ehdottoman samaa mieltä olen itsekin tuosta, että torjuntaprosentit ovat osittain verrannollisia joukkueiden pelitavoista...

Osittain, tässä on se ratkaiseva sana.

Siffa kirjoitti:

...Maalivahtien torjuntaprosentit ovat suoraan verrannollisia joukkueiden pelitapoihin pitkissä sarjoissa NHL:n tasoisessa liigassa...

...JYP:n menestys SM-liigassa sen jälkeen, kun Risto Dufva valittiin joukkueen päävalmentajaksi. JYP:n maalivahdit ovat nousseet sen jälkeen SM-liigan eliittiin...

Siffa väittää, että pelitapa tekee huippumaalivahteja, mikä on täyttä potaskaa. Huippumaalivahdit syntyvät lahjakkuudesta kovalla harjoittelulla ja toistoilla.

Pelitapa voi nostaa hyvän maalivahdin torjuntaprosentin sinne 90% hujakoille, mutta tämä ei tee maalivahdista vielä huippumaalivahtia. Huippumaalivahdin ja hyvän maalivahdin ero tulee esiin pelissä ratkaisevina torjuntoina, prosentteina huippumaalivahti on jossain > 92,5% tienoilla. Hyvä maalivahti päästää sen yhden kymmenestä, huippumaalivahti ei.

NHL:ssä on huippumaalivahteja ja hyviä maalivahteja, niitä ei erota pelitapa vaan lahjakkuus, maalivahtivalmennus ja työnteko. Jyp:n maalivahtien hyvyys ei ole Dufvan pelitavan ansiota vaan maalivahtien lahjakkuuden, maalivahtivalmennuksena ja työnteon ansioita.

Kun mennään finaaleihin, huippu maalivahti voittaa hyvän maalivahdin, se nähtiin esim. SM-liigan finaaleissa.

 

[J.Grönvall]

Niin mutta millä tavalla ne ovat verrannollisia? Jotta tähän voitaisiin jotain todeta, täytyisi olla kattavaa tietoa aiheesta. Voin heittää itse yhtä kattavaa tietoa kuin siffa ja todeta, että ihan yhtä hyviä torjuntaprosentteja on ollut aikanaan kovaa pystysuunnan kiekkoa pelaavien RD:n JYP:n veskoilla kuin taas vahvaan kiekkokontrolliin nojaavan Virran ja Tuokkolan KalPan veskoilla. Ja siihen väliin mahtuu vaikka mitä pelitapojen välimuotoja jne. ja mahtuu myös niin hyviä kuin huonoja torjuntaprosentteja.

Uskoisin, että avainsana on puolustuspeli. Penguinsilla se oli huonointa mitä olen huipputasolla nähnyt aikoihin ja samoin se oli myös Flyersilla ajoittain. Fleury oli myös keskinkertainen, mutta niin oli myös Bryzgalov. Tunne vei liikaa Pittsburghia ja se jätti maalivahtinsa tavattoman yksin, kun ajatellaan, ettö vastassa oli kuitenkin maailmanluokan taitoa, joka osaa käyttää vähän heikommatkin paikat hyväkseen.

Risto Dufvan JYPin puolustuspaketin muistanevat kaikki ja toisaalta Pekka Virran KalPa ei antanut kiekkoa kenellekään. Kyllähän se väkisinkin näkyy maalivahdin tilastoissa. Hyvä pelitapa auttaa siinä, että laukaukset tulevat tietyistä sektoreista suurimman osan ajasta jolloin maalivahdinkin on huomattavasti helpompi pelata (ainakin uskoisin näin, joku veskari voi kertoa miten asia on).

Sen sijaan jos oma kiekollinen pelaaminen ja puolustuspelaaminen ovat tuollaista sekamelskaa kuin Penguinsilla, niin aika maaginen kaveri saa olla, että pystyy pitämään itsensä viileänä. Giroux, Jagr ja muut tähdet leipovat veskarit kyllä kahville ihan joka kerta, kun siihen annetaan aikaa ja tilaa.

Pekka Rinne torjui muistaakseni kahdessa peräkkäisessä ottelussa yli 40 kertaa Red Wingsiä vastaan mutta siinä oli osuutensa myös Predatorsin tiiviillä viisikkopuolustuksella. Toki mukana oli useita huipputorjuntoja mutta usein Detroit pidettiin myös sektorin ulkopuolella. Henrik Zetterberg teki kolmannessa tai neljännessä ottelussa aivan fantastisen maalin rannelaukauksella etu-yläkulmaan päästyään sekunniksi kävelemään maalin edustalle. Eivät nuo kaverit paljoa tilaa tarvitse, että reppu heiluu.

 

[Fordél]

Jos Jalosen pelitapa kiinnostaa niin kannattaa katsoa viimeisin Sportmagasinet, joka löytynee Yle Areenasta. Siinä Jalonen selittää aika juurtajaksaen mistä hänen pelitavassaan on kysymys.

Jalonen muun muassa toteaa, että yleensä oppimisprosessin alussa ongelmana on, että pelaaminen menee liiaksi tilan tekemiseksi eli pelaajat pelaavat liikaa poikittain tai palauttavat, jolloin pelataan liian hitaasti. Jalosen mukaan tämä on kuitenkin osa oppimisprosessia ja jossain vaiheessa aletaan ymmärtää, että tietyissä tilanteissa täytyy myös lähteä voittamaan tilaa eli lähteä nopeasti ylös. Muuten tehokkaiden maalintekopaikkojen luominen on hankalaa.

Tämä korostuu etenkin Ruotsia vastaan, joka tulee hyökkäyspäässä ja keskialueella kovaa päälle. Tällöin ei pidä lähteä ylikontrolloimaan kiekkoa ja pelaamaan sitä alas vaan nopeammin ylös.

Ja loppuun Jalosen kolme vinkkiä, jolla tunnistaa, että Leijonat pelaa Jalosen pelitavalla:

1. Viisikon tiiviys: pituus suunnassa tiiviyttä ja leveyssuunnassa pikkasen leveyttä, jotta on kenttätasapainoa
2. Rauhallisen ja määrätietoisen oloinen pelaaminen, jossa kiekko liikkuu eikä ole hätäilyä
3. Hyökkääminen kohdistuu maalia kohti eikä kulmiin

 

[Tarinankertoja]

Jos Jalosen pelitapa kiinnostaa niin kannattaa katsoa viimeisin Sportmagasinet, joka löytynee Yle Areenasta.

Hehe. "Kari Jalonen, chefstränare".. Kuvassa luonnolisesti Jukka Jalonen...

Mutta joo, siis kandee katsoa...

 

[Fordél]

Uskoisin, että avainsana on puolustuspeli.

Tottakai, koko joukkueen puolustuspelaaminen vaikuttaa merkittävästi maalivahdin onnistumismahdollisuuksiin. Itsestään selvä juttu. Pointti on kuitenkin se, että maalivahtien torjuntaprosentit eivät ole suoraan verrannollisia johonkin tiettyyn pelitapaan vaan pelitavan onnistumiseen, jossa keskeisenä asiana on koko joukkueen puolustuspelaaminen. Onnistunut pelitapa ja sitä kautta maalivahdin hyvät onnistumismahdollisuudet voivat toteutua erilaisilla pelitavoilla; lähti jengi sitten hyökkäämään pääasiassa nopeasti tilaa voittamalla, hitaammin tilaa tekemällä tai järjesti se puolustuspelaamisensa sitten luottaen paineistukseen tai johonkin muuhun.

 

[siffa]

Niin mutta millä tavalla ne ovat verrannollisia? Jotta tähän voitaisiin jotain todeta, täytyisi olla kattavaa tietoa aiheesta. Voin heittää itse yhtä kattavaa tietoa kuin siffa ja todeta, että ihan yhtä hyviä torjuntaprosentteja on ollut aikanaan kovaa pystysuunnan kiekkoa pelaavien RD:n JYP:n veskoilla kuin taas vahvaan kiekkokontrolliin nojaavan Virran ja Tuokkolan KalPan veskoilla. Ja siihen väliin mahtuu vaikka mitä pelitapojen välimuotoja jne. ja mahtuu myös niin hyviä kuin huonoja torjuntaprosentteja.

Toistan vielä sen itsestäänselvyyden, että päästäkseen maalivahdiksi NHL:ään tai SM-liigaan, niin maalivahti on tehnyt valtavan työn juniorista lähtien kohti tavoitettaan. Pittsburghin Fleury ja vaikkapa JYP:n Tuokkola ovat olleet maalivahtien eliittiä silloin, kun heidät on palkattu pääsarjamaalivahdeiksi. Risto Dufvan nopean pystysuunnan jääkiekon elementtinä on ollut aina tiivis puolustuspelaaminen lähtien kovasta työnteosta molempiin suuntiin. Dufvan jääkiekossa pelataan puolustuspeliä kentän joka alueella. Agressiivinen takakarvaus on yksi Dufva-kiekon tunnusmerkki, vastustajia ei päästetä rauhallisiin ylivoimahyökkäyksiin missään pelin tilanteessa. Hyökkäyspään liikkuva kolmiokarvaus sisältää joka hetki puolustuselementin vastustajan saadessa kiekon riiston. JYP:ssä valmiit pääsarjatason maalivahdit ovat päässeet pelaamaan hyvin puolustavan viisikon takana. Tästä johtuen heistä on tullut huippumaalivahteja torjuntaprosenttien ollessa korkeat. Pittsburgh pelasi Philadelphiaa vastaan hyökkäysvoittoista nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa, jossa puolustuspelaaminen ei ollut koko viisikon toimesta tiivistä. Tämän takia NHL:n huippumaalivahdit jäivät ilman puolustuspelitavan tukea ja ottelut olivat poikkeuksellisen runsasmaalisia. Maalivahtien torjuntaprosentit olivat myös poikkeuksellisen alhaiset. Nashvillen pelitapa Detroitia vastaan perustui tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja Detroitin taiturit pidettiin pois parhailta maalipaikoilta. Rinteen torjuntaprosentit olivat korkeat sen takia, että hän on myös noita NHL:ään nousseita maailman huippumaalivahteja sekä sen takia, että Nashvillen pelitapa tuki maalivahdin työskentelyä. Huonosti puolustavan viisikon takana Rinteen torjuntaprosentit olisivat olleet ilman muuta heikommat.

Olen sitä mieltä, että niin Sinuhe Wallinheimo kuin Pekka Tuokkolakin saavat kiittää oman kovan työnsä kohti huippumaalivahtia lisäksi Risto Dufvaa siitä, että pääsivät käväisemään KHL:ssä käärimässä sievoiset pelaajapalkkiot loppuelämän turvaksi.

 

[Fordél]

Olen sitä mieltä, että niin Sinuhe Wallinheimo kuin Pekka Tuokkolakin saavat kiittää oman kovan työnsä kohti huippumaalivahtia lisäksi Risto Dufvaa siitä, että pääsivät käväisemään KHL:ssä käärimässä sievoiset pelaajapalkkiot loppuelämän turvaksi.

Tottakai saavat kiittää Dufvaa. Lisäksi suuri kiitos lähtee myös heidän uran aikaisille maalivahtivalmentajille aina junnuista JYP:n edustukseen. Ei ole sattumaa, että hyviä maalivahteja tulee jengeistä, joissa on maalivahtivalmennus kunnossa. Monesti kuulee kuinka joku pelaaja on suunnannut jonnekin tiettyyn jengiin, koska siellä on maalivahtivalmennus kunnossa. Vielä en ole kuullut, että kukaan veskoista olisi suunnannut johonkin tiettyyn jengiin tietyn pelitavan takia. Toki pelitapa ja osaava valmennus on osa "menestymisen mahdollisuuksia", joihin moni veskakin nojaa valintaa tehdessään.

Kyse on siis taas kerran kokonaisuudesta, josta ei voida erottaa vain yhtä tekijää kuten pelitapaa vaan kaikki eri osa-alueet parhaimmillaan tukevat niin joukkueen kuin yksilön menestystä.

 

[Wäinö#16]

Hyökkäyspään liikkuva kolmiokarvaus sisältää joka hetki puolustuselementin vastustajan saadessa kiekon riiston. JYP:ssä valmiit pääsarjatason maalivahdit ovat päässeet pelaamaan hyvin puolustavan viisikon takana. Tästä johtuen heistä on tullut huippumaalivahteja torjuntaprosenttien ollessa korkeat.

Eli olet sitä mieltä, että erityisesti Jypin pelitapa on kehittänyt jo valmiiksi hyvistä maalivahdeista huippumaalivahteja? Itse sanoisin, että kaikkein oleellisin asia maalivahtien kehittymisessä on hyvä maalivahtivalmennus. Ja sen lisäksi oleellista maalivahdin kehittymisessä on, että pääsee pelaamaan paljon ja ehkäpä jopa varsin heikon joukkueen maalivahtina, jolloin torjuntoja tulee paljon ja monenlaisia erilaisia tilanteita. Parhaat tilastot toki saa sellainen huippuveskari, joka pelaa tiivisti puolustavan joukkueen takana. Se, että joukkue puolustaa huonosti vaikkapa alapään karvakolmiolla (zori, oli pakko, toi kolmiokarvaus oli niin vaikuttava termi:)) vaikuttaa korkeintaan maalivahdin itseluottamukseen, ei sinänsä taitoihin.

 

[siffa]

Vielä en ole kuullut, että kukaan veskoista olisi suunnannut johonkin tiettyyn jengiin tietyn pelitavan takia. Toki pelitapa ja osaava valmennus on osa "menestymisen mahdollisuuksia", joihin moni veskakin nojaa valintaa tehdessään.

En ole minäkään kuullut tuollaisista tapauksista. En ole myöskään niin väittänyt. Olen väittänyt, että tiukkaan puolustuspelaamiseen perustuva pelitapa, kuten Dufvan ja Ahon pelitavat, tukevat maalivahdin torjuntatyötä. Siitähän on näyttöä juuri JYP:stä viimeisten vuosien ajalta. Ei ole sattumaa, että juuri JYP:ssä ovat Wallinheimo, Tuokkola ja Helenius onnistuneet hyvin. He ovat nousseet JYP:ssä SM-liigamaalivahtien eliittiin myös Dufvan pelitavan vuoksi. Vielä kerran korostan kuitenkin, että he ovat tehneet kovan työn jo juniorina ja nousseet sieltä isosta joukosta niiksi harvoiksi, jotka ovat päässeet SM-liigaan pelaamaan. Suomalaista maalivahtivalmennusta kehutaan korkeatasoiseksi. Vuonna 1986 ja sen jälkeen syntyneitä maalivahteja ei ole pelannut tällä kaudella NHL:ssä kuitenkaan suomalaisista tänä vuonna kuin Tuukka Rask ja Jussi Rynnäs.

 

[Sambody]

Suomalaista maalivahtivalmennusta kehutaan korkeatasoiseksi. Vuonna 1986 ja sen jälkeen syntyneitä maalivahteja ei ole pelannut tällä kaudella NHL:ssä kuitenkaan suomalaisista tänä vuonna kuin Tuukka Rask ja Jussi Rynnäs.

Tarviiko tästä huolestua? Ei välttämättä. Merkittäviä pelimääriä NHL:ssä pelanneista suomalaiskassareista vain Lehtonen ja Rask ovat murtautuneet liigaan alle 25 vuotiaina. Kiprusoff ja Niittymäki alkoivat saada vastuuta 25 vuotiaina. Rinne, Niemi ja Toskala 26 vuotiaina. Pasi Nurmisen läpimurto tapahtui 27 vuotiaana ja Niklas Bäckströmin 28 vuotiaana. Sitten on vielä Fredrik Norrena joka tuli liigaan 33 vuotiaana. En ottanut tähän mukaan Mika Norosta tai Hannu Toivosta sillä heillä on vain yhdet kaudet alla pelkkiä NHL-pelejä ja nekin kakkosmaalivahtina.