tuolta Karjalaturnausketjusta:
Eli, antaako pystysuunnan jääkiekko enemmän vapauksia pelaajalle vai ei, ja jos antaa niin miksi, ja jos ei anna, niin miksi?
Vaikka kysymyksenasettelu onkin vähän mustavalkoinen (ikään kuin olisi vain kiekkokontrolli ja pystysuunta ilman välimuotoja), niin tämä antaa mulle mahdollisuuden kiinnittää huomio näissä pelitavallisissa asioissa jälleen siihen, miten pelitapavalintoihin joukkueessa tulee vaikuttaa joukkueen pelaajamateriaali.
Mutta siis lähdetään liikkeelle kysymyksenasettelusta… Pystysuunnankiekko antaa yksittäisissä pelitilanteissa isoimman vapauden pelaajalle toteuttaa itseään jäällä. Tämä on tilanne, jossa pitkällä pystysyötöllä pelaaja vapautetaan vastustajan häirinnästä, tyypillisesti esim läpiajoon. Näin olen voidaan sanoa, että pystysuunnankiekko antaa pelaajalle eniten vapauksia toteuttaa itseään. Tämä siis kun puhutaan yksittäisestä ottelutapahtumasta jäällä.
Jos siis joukkueen hyökkäyspelaamisessa olisi teoriassa huippunopeita hyökkääjiä mahtavalla syötönvastaanottotaidolla ja loistavia pitkiin tarkkoihin avausyöttöihin pystyviä puolustajia, olisi eniten vapauksia antava pelitapa viljellä pelkkiä pitkiä pystysyöttöjä vastustajan siniselle.
No tämähän on teoreettinen esimerkki, mutta siis se, mitenkä pelitapa antaa pelaajalle vapauksia ei ole pelkkä pelitavallinen asia, vaan se syntyy nimenomaan kombinaatiosta pelitapa ja pelaajamateriaali.
Taitava valmentaja sovittaa pelitapansa tuntien joukkueensa pelaajien kyvyt ja taidot. Koska Kanadalla on joukkueessaan taitavia, nopeita JA vahvoja pelaajia, on erittäin järkevää pelata nopeasti pystyyn.
a) koska nopeat pelaajat ovat ensimmäisenä kiekossa ja näin ovat vapaita vastustajan häirinnästä ja pääsevät toteuttaman itseään
b) Jos pelaaja Ei ole ensimmäisenä kiekossa, on hän myös isokokoinen ja vahva kaivamaan sitä kulmassa.
Kulmakiekot ovat hyödyllisiä, jos joukkueen pelaajat voittavat yli puolet kulmapaineista, mutta järjettömiä jos eivät voita. Toinen vaihtoehto on olla niihin pääsyssä nopeampia, mutta käytännössä mikään joukkue ei ole niin paljoa nopeampi kuin muut, että vain sen varaan voisi laskea.
Koska mikään joukkue ei oikeasti ole homogeeninen rakenne pelaajia, on pelitapaa ajateltava käytettävissä olevien pelaajien ominaisuuksien kautta. Maajoukkuekuviossa tämä tarkoittaa pelaajavalintojen yhteensovittamista siihen, miten peliä ajatellaan pelattavan. Seurajoukkueisessa asiaa pitäisi pystyä katsomoaan pitkillä aikajänteillä ja luomaan peli-identiteetti johon tukeudutaan.
Alkuperäiseen kysymykseen siis… EI ole vastausta, sillä se ei riipu vain valitusta pelitavasta vaan pelitavan ja pelaajamateriaalin kombinaatiosta. Sopivin pelitapa tietylle pelaajarakenteelle on se, joka antaa eniten vapautta pelaajalle toteuttaa itseään kentällä. Koska se hyödyntää tällöin pelaajien omaa identiteettiä, sitä missä pelaaja tuntee onnistumista ja jollaisesta pelistä pelaaja nauttii. Onnistumiset luovat itseluottamusta joka kasvattaa kykyä olla rohkea, joka näkyy luovuutena kentällä.