Pelitapakeskustelu

  • 607 196
  • 4 169

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Vaikka kysymyksenasettelu onkin vähän mustavalkoinen (ikään kuin olisi vain kiekkokontrolli ja pystysuunta ilman välimuotoja), niin tämä antaa mulle mahdollisuuden kiinnittää huomio näissä pelitavallisissa asioissa jälleen siihen, miten pelitapavalintoihin joukkueessa tulee vaikuttaa joukkueen pelaajamateriaali.

No se on tarkoituksella mustavalkoinen, koska se on mielestäni ainoa lähtökohta josta tätä asiaa voi tarkastella. Lisäksi siinä viitataan tähän jopa ihan viime aikoina pinnalla olleeseen uskomukseen siitä, että yksinomaan nopea jääkiekko on ns. pelaajien peli.

Keskuteluahan häiritsee merkittävästi se, että "nopea" jääkiekko on vaikea, ellei mahdoton määritellä. Sillä nopeaa jääkiekkoa voidaan pelata useilla eri pelitavoilla.

Täytyisi aina myös pohjille määritellä millaista nopeutta me tarkoitamme. Onko kyse pelinopeudesta (miten nopeasti kiekko liikkuu), pelin virtauksen nopeudesta (mm. luistelutempo, voitetaanko/tehdäänkö tilaa, kuinka usein peliväline vaihtaa omistaa jne), vai kenties huippunopeuksista eli kuinka kovalla vauhdilla esimerkiksi hyökkäys voi parhaimmillaan kulkea.

Eli toki ns. hybridipelikirjoilla on eroa tähän puhtaaseen pystysuuntaan, kuten taas vaikkapa Meidän pelin teemoilla on eroa taas hybridipelikirjoihin.

Hybridipelikirjoissa on siis elementtejä molemmista "ääripäistä", eikä se ole niin orjallisesti jotain teemaa toteuttava.

Alkuperäiseen kysymykseen siis… EI ole vastausta, sillä se ei riipu vain valitusta pelitavasta vaan pelitavan ja pelaajamateriaalin kombinaatiosta. Sopivin pelitapa tietylle pelaajarakenteelle on se, joka antaa eniten vapautta pelaajalle toteuttaa itseään kentällä. Koska se hyödyntää tällöin pelaajien omaa identiteettiä, sitä missä pelaaja tuntee onnistumista ja jollaisesta pelistä pelaaja nauttii. Onnistumiset luovat itseluottamusta joka kasvattaa kykyä olla rohkea, joka näkyy luovuutena kentällä.

Minä olen tästä eri mieltä, tai ainakin ajattelen asian eri tavalla. Eli jos otamme määritelmiksi tilan voittamiselle ja tilan tekemiselle ne kenties yleisimmät:

Tilan voittaminen - kentällä "eteenpäin" (Pohjoinen-Etelä-suunnassa) tapahtuvat kiekolliset teot

Tilan tekeminen - kentällä sivulle tai alaspäin suuntautuvat kiekolliset teot

Nopea pystysuunnan jääkiekko on pelkkää tilan voittamista. Tämä on siis teoreettinen määritelmä sille pelaamiselle (arkirealismi varioituu AINA jonkin verran ja sen ottaminen mukaan keskusteluun on yleensä turhaa). Nopean pystysuunnan pelaamisen kuuluu yleensä olennaisena osana myös yksi tilaa tekevä teko, eli pakki-pakki-syöttö.

Tämä tarkoittaa, että kiekollisella pelaajalla on PAHP-tilanteessa kaksi vaihtoehtoa pelata, ja tämä on JOKAISESSA tilanteessa, riippumatta pelin virtauksesta tai vastustajan toimista.

Jos otetaan vertailukohdaksi Meidän peli jossa PAHP-tilanteessa avausrytmejä on viisi (nopea, puolinopea, hidas, viive ja palautus), niin tuossa teoriassa jokaisessa tilanteessa on VIISI oikeaa vaihtoehtoa. Tietenkin valmentaja pelikirja ja ottelukohtainen taktiikka määrittelee sen, onko tuo määrä oikeasti aina käytössä.

Meidän pelissä (tai vastaavassa) tuo sama periaate pätee oikeastaan koko kentän mitalla aina hyökkäysalueelle asti. Se jatkuu jopa hyökkäysalueen toiminnoissa.

Vastaavasti pystysuunnan jääkiekossa jo tuo PAHP-teko määrittää pitkälle sen mitä edes voi tehdä. Toki on validi argumentti sanoa, että HAHP-pelaamisessa myös pystysuunnan jääkiekossa vaihtoehtojen määrä kasvaa, koska siellähän voi toteuttaa tilan tekemistä (esim. kulmapelit, paikanvaihdot).

Minusta on siis selvää, että pystysuunnan jääkiekko nimenomaan rajoittaa (ja paljon rajoittaakin!) pelaajan pelaamista, koska lähtökohtana on AINA vain kaksi eri rytmiä.

Keskusteluun voidaan ottaa mukaan myös termi reagointi. Tuota toistellaan paljon ja usein kirjoittajasta riippuen sillä tarkoitetaan hyvin erilaisia asioita ja asiayhteyksiä. Onko pelaajan reagointia fyysinen ja tekninen suoritus, vai hänen tekemänsä pelitilannevalinta?

Molemmathan ovat oikein ja on selvää, että kumpaakaan ei ole ilman toista. Vaikeaa siis on, eikö? Tässäkin kohtaa tulisi määritellä tarkoitetaanko nopealla/nopeammalla reagoinnilla (siis kirjoittaja itse) sitä, että pelaaja tekee fyysisen ja teknisen suorituksen nopeammin, vai se, että hän kykenee tekemään pelitilannevalinnan nopeammin?

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen pohdintaan siitä, mikä on helpompaa ja nopeampaa reagointia? Onko se pystysuunnan jääkiekossa, jossa noita pelitilannevalintoja ei ole kuin kaksi, kuten muistamme? Vai onko se Meidän pelissä (tai vastaavassa) jossa pelitilannevaihtoehtoja on viisi?

Useinhan sanotaan, että neljä vaihtoehtoa on jo liikaa pelitilannetta kohden, se alkaa jo hidastaa pelaamista. Tämä onkin mielestäni totta, jos pelikirjaa ei ole sisäistetty ja sitä myöden kentällisen automaatio ei ole riittävällä tasolla.

Minusta kuitenkin itse peruskysymykseen ei ole kuin yksi oikea vastaus ja se on se, että pystysuunnan jääkiekko nimenomaan kahlitsee ja rajoittaa pelaajan tekemistä. Ja tulee muistaa ettei tämä tietenkään tarkoita, etteikö se tapa toimi joidenkin joukkueiden kohdalla. Tottakai se toimii. Mutta se väite siitä, että esimerkiksi Jukka Jalosen pelikirja jotenkin rajoittaisi liikaa pelaajaa (suhteessa pystysuuntaan) ei ole mielestäni loogisesti edes mahdollinen.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Pystysuuntaa ja kiekkokontrollia

Jos vielä pohditaan näiden eri "filosofioiden" eroja käytännössä niin keskeinen erohan syntyy siitä miten pelin virtaukseen voidaan regaoida pelikirjan puitteissa, ja tällä vielä se ulottuvuus miten se voidaan tehdä fiksusti.

Pelin virtaushan seuraa kiekkoa (tai pelivälinettä ylipäätään). Joukkue lähtee puolustusalueelta ylöspäin kiekollisena, tällöin virtaus on positiivinen. Viisikko on menossa samaan suuntaan kohti hyökkäysaluetta. Kun kiekko menetetään myös virtauksen suunta kääntyy ja muuttuu negatiiviseksi. Tämä voidaan yksinkertaistaa ja yleistää niin, että aloitteellinen joukkue hallitsee pelin virtausta.

Nyt jos ajatellaan pelinopeutta ja pelin virtausta niin on totta, että pystysuuntaan käännettäessä molemmat ovat korkealla tasolla. Oletetaan nyt, että kiekko pelataan vauhdissa olevalle pelaajalle. Voidaan luoda hyökkäys 1 jossa joukkue hyökkää rintamana ylös, päättää hyökkäyksensä ehkä laukaukseen ja sitä myöten kulmapeliin. Tähän asti menee vielä hyvin. Haasteet (ja ongelmat) tulevat kiekonmenetyksen jälkeen. Vastustaja saa kiekon ja hyökkää, puolustamme uuden riiston mutta nyt kun ei ole kuin ne kaksi vaihtoehtoa (nopea-puolinopea) niin on erittäin vaikea säilyttää kenttätasapaino ja luoda tasavoimaisia hyökkäyksiä toistuvasti. Ja varsinkin positiivinen pelin virtaus on vaikea säilyttää, usein tuloksena on jatkuva virtauksen katkeaminen, ns. flipperikiekko.

Pystysuunnan tavan isoin ongelma on se, että kenttätasapaino on vaikea säilyttää hyökkäyksissä 2 ja 3. Toki tätä voidaan pyrkiä estämään esim. sillä, että painekarvausta tai prässiä tuottaa vain esimerkiksi yksi pelaaja, tai ääriesimerkkinä se, että jäädään suosiolla ohjauspeliin. Ja kuten fiksuimmat jo huomasivatkin niin nyt pelin virtaus kääntyy epäedulliseksi, eli joudutaan reagoimaan, sen sijaan, että oltaisiin aloitteellisia.

Pystysuunnan jääkiekosta keskusteltaessa siihen usein liitetään myös vahva painekarvaus tai prässääminen. Jos tämä on ohjenuora niin voi olla, että joudutaan tekemään ylijuoksuja ja jopa ylimiehittämään, mikä taas entisestään lisää vaikeuksia kenttätasapainon ylläpitämisessä.

Tässä tullaan juuri siihen, että jääkiekko on jatkumo hyökkäyksiä ja puolustuksia, ja kenttä-asetelma tavallaan kumuloituu aina johonkin suuntaan vaihdon aikana.

Kiekkokontrollipelaaminen, tai Meidän peli sen yhtenä variaationa, pyrkii vastaamaan juuri tuohon pelin virtauksen haasteeseen. Mitä enemmän kiekko on meillä niin sen paremmin määräämme pelin virtausta -> olemme aloitteellisia -> tiedämme mitä seuraavassa tilanteessa tapahtuu.

Keskeinen pyrkimys on tuottaa VAIN tehokkaita hyökkäyksiä silloin, kun sille on tilaisuus (esim. vastustajan sijoittumisvirhe). Toisin kuin pystysuunnan kiekossa, pelivälineen voi myös palauttaa. Tällöin pelin virtaus kääntyy mutta se on edelleen positiivinen (tosin tästäkin on variaatioita...). Voidaan pelata vaikkapa palautuksen jälkeen pakki-pakki ja ns. "heilauttaa" peli toiselle puolelle, jolloin myös tämä virtaus hetkeksi painottuu (syntyy painollinen puoli/pelin puoli).

Tämän tyylin heikkous liittyy juuri pelitilannevalintoihin ja pelitilanteisiin reagoimiseen. Pelistä tulee helposti hidasta ja HVP-pelaaminen (hidas-viive-palautus) voi muodostua itseisarvoksi. Tämä etenkin joukkueissa joille tämä pelitapa on uusi. Eli luullaan, että esimerkiksi AINA tulisi hakea hidas tai viivelähtö, AINA pitäisi palauttaa jne.

Yksinkertaisesti se vaatii sekä pelaajalta, että valmentajalta hyvää peliälyä ja ennen kaikkea periaatteiden täydellisen sisäistämisen. Jos pelin virtauksen merkitystä ja funktiota ei ymmärrä, niin todennäköisesti ei koskaan tule hyväksi kiekkokontrollipelaajaksi.

Meidän peli teoreettisena pelikirjana on täynnä mahdollisuuksia mutta myös täynnä "uhkia". Sen saaminen käytäntöön on tietynlaista tasapainoilua veitsenterällä. Parhaimmillaan päästään sekä korkeaan pelinopeuteen, että pelin virtauksen suvereeniin hallintaan. Heikoimmillaan meillä voi olla näennäisesti positiivinen pelin virtaus, kiekonhallinta yli 50% mutta käytännössä vastustajan puolustuspelaaminen onkin se joka määrää miten peli virtaa. Joudutaan siis tilanteeseen, jossa reagoidaan kiekollisena, sen sijaan, että puolustus reagoisi meidän pelaamiseemme.

Mm. prässipelillä voidaan pyrkiä tuohon yllä mainittuun tilanteeseen jossa kiekollinen joukkue joutuu vain "roiskimaan" tai "heittelemään" kiekkoa -> reagoimaan kiekollisena.

J.G
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Nopea pystysuunnan jääkiekko on pelkkää tilan voittamista. Tämä on siis teoreettinen määritelmä sille pelaamiselle (arkirealismi varioituu AINA jonkin verran ja sen ottaminen mukaan keskusteluun on yleensä turhaa). Nopean pystysuunnan pelaamisen kuuluu yleensä olennaisena osana myös yksi tilaa tekevä teko, eli pakki-pakki-syöttö.


Mutta oletuksenasi on, että tilaa voittavassa kiekossakin on kuitenkin jokaisen hyökkäävän pelaajan iholla vastustajan pelaaja. Ja näihin ei optimaalisessa tilanteessa ole, vaan pystyyn pelaamalla vapaudutaan vastustajan läsnäolosta, eli on oikeasti voitettu tilaa. Ja kun on voitettu tilaa, on votiettu aikaa, ja kun on aikaa, on pelaajan omalle reagoinnille ja pelaamispäätöksille enemmän aikaa, ja näinollen pelaaja pystyy miettimään useampaa variaatioita ja olla näin luovempi.

Tuo on toki teoreettista, sillä suurin osa peliajasta kamppaillaan vastustajan pelaajan kanssa tilasta. Mutta teoreettisesti pystysuunnanpelaaminen vapauttaa tilaa ja sitä kautta aikaa eli mahdollistaa aivotoiminnalle enemmän aikaa joka tarkoittaa enemmän mahdollisuuksia jotka ilmenee ja käsitetään luovuutena (epätavallisena ja idearikkaina ratkaisuna kentällä).

Mutta tuo tietysti edellyttää pelaajilta huikeata taitoa koordinaatiossa, ja mailankäsittelyssä, sillä takaa tuleva pitkä syöttö on aina haasteellisempi ottaa vastaan ja syöttää kuin lyhyt sivulle annettava syöttö. Koko kolmen kaistan käyttöidea perustuu (variointimahdollisuuksien lisäksi) siihen, että syötön vastaanottaja näkee syötön lähdöstä vastaanottamiseen samalla nähden pelitilanteen edessään ja on näin valmiimpi reagoimaan, kuin pystysuunasta tulevaan syöttöön, joka on tsekattava päätä kääntämällä (tai koko kroppaa) menettäen samalla näkymän pelitilanteesta edessä. Tämä on fysiologisesti ja neurologisesti hemmetin paljon vaativampaa, kuin poikittaisyötön vastaanottaminen, jolloin pelaajalla on paremmat edellytykset reagoida seuraavaan edessä olevaan tilanteeseen. On siten aikaa olla luovempi.


Mutta miten saat aikaa joukkueesi pelaajille olemaan luova, ei ole yksielitteisesti vedettävissä pelityylistä, vaan se on riippuvainen siitä, onko se pelityyli sopiva ao. pelaajatyypille (joukkuerakenne). Millaisissa tilanteissa pelaaja hen.koht. saa aikaa olla innovatiivinen. Sikäli kiekkokontrollipelaaminen on aina parempi vaihtoehto joukkueelle, jolla ei ole henkilökohtaisia ominaisuuksia pelata sekä voimalla että taidolla. Syöttöketjujen ollessa pitkiä yksinkertasin ja helpoin lyhyin syötöin, antaa se enemmän onnistumisia /pelaaja ottelun aikana ja se kumuloituu tätä kautta itseluottamuksen kautta myös parempana suorittamisena. Ilves tästä hyvä esimerkki Raipekiekko vs Tuokkolan kiekko kun pelaajamateriaalista suurin osa on Ilvesläisen junnuputken kasvatteja, jossa heitä on kannustettu leipomaan kiekolla, jolloin se kiekon pitäminen assoisioituu onnistumiseksi (ja toki monta muuta syytä pelaajamateriaalissa, miksi sillä ei voi ja kannata pelata ”jyppiä”).
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Mutta oletuksenasi on, että tilaa voittavassa kiekossakin on kuitenkin jokaisen hyökkäävän pelaajan iholla vastustajan pelaaja. Ja näihin ei optimaalisessa tilanteessa ole, vaan pystyyn pelaamalla vapaudutaan vastustajan läsnäolosta, eli on oikeasti voitettu tilaa. Ja kun on voitettu tilaa, on votiettu aikaa, ja kun on aikaa, on pelaajan omalle reagoinnille ja pelaamispäätöksille enemmän aikaa, ja näinollen pelaaja pystyy miettimään useampaa variaatioita ja olla näin luovempi.

Ei minulla ole tuollaista oletusta, tai sehän vaihtelee pelitilanteen mukaan. Tässä keskustelussa me kaksi kuitenkin lähestymme asiaa aivan eri kulmasta, henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sinä et ota kantaa itse kysymykseen. Jos sallit tällaisen mielipiteen.

Koska sinähän voit pelata pystyyn myös niin, että vastaanottaja on huonossa peliasennossa tai paikallaan. Tällaiseen on vaikeampi reagoida kiekollisena, jos meillä on vain kaksi syöttösuuntaa olemassa, ja esim. palautus on kielletty. Nythän luodaan tilanne jossa tuota sinun kuvailemaasi "vapautta" nimenomaan ei ole.

No sinä kyllä kirjoitit, että optimaalisessa tilanteessa ja se on totta, että aikaa ja tilaa siinä nimenomaan saadaan. Se vain, että optimaalisia tilanteita tulee suht harvoin ja paljon päädytään alivoimaisiin hyökkäyksiin joissa niissäkään ei toteudu tuo asia samalla tavalla.

Eli pystysuuntaa voisi tosiaan ajatella huipputaitaville joukkueille, jotka ovat yksilötaidoltaan ja luisteluvoimaltaan kovia, sekä niille joukkueille joilla on paljon kamppailuvoimaa. Mutta näille sopii myös kiekkokontrollipelaaminen mainiosti, sillä sehän ei poista nopean kääntämisen mahdollisuutta ja sen lisäksi vielä antaa mahdollisuuden vaikka jopa 60% kiekonhallintaan (jonka voisi varmaan saavuttaa poikkeuksellisen kova kamppailujoukkuekin).

Jos minulla olisi vaikka Ovetshkin, Malkin ja Datsjuk niin en miettisi kahta sekuntia kumman pelitavan ottaisin. Nuo kun vetäisivät Meidän peliä ja yrittäisit lähteä paineistamaan tappiotilanteessa niin itku tulisi.

Tarinankertoja kirjoitti:
Mutta miten saat aikaa joukkueesi pelaajille olemaan luova, ei ole yksielitteisesti vedettävissä pelityylistä, vaan se on riippuvainen siitä, onko se pelityyli sopiva ao. pelaajatyypille (joukkuerakenne).

Pelikirja ja pelaajamateriaali kulkevat AINA käsi kädessä. Mutta, haluan tehdä selväksi sen, että ainakin omasta mielestäni on mahdotonta aina luoda uutta pelikirjaa jokaiselle joukkueelle. Pitää osata soveltaa, roolittaa ja taktisilla painotuksilla tavallaan muokata se sinulle sopivaksi.

Mitä luovuuteen tulee, niin tilaa tekevät teot! Niillä juuri ostetaan sitä aikaa tarvittaessa. Tilaa voitettaessa vaikkapa siirtokiekko päätyyn, syöttö eteen, heitto ristikulmaan jne voivat olla näitä aikaa ostavia tekoja.
 
Viimeksi muokattu:

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Pelikirja ja pelaajamateriaali kulkevat AINA käsi kädessä. Mutta, haluan tehdä selväksi sen, että ainakin omasta mielestäni on mahdotonta aina luoda uutta pelikirjaa jokaiselle joukkueelle. Pitää osata soveltaa, roolittaa ja taktisilla painotuksilla tavallaan muokata se sinulle sopivaksi.

Juurikin näin ja tästä tullaankin siihen, että ei ole olemassa sitä oikeata pelikirjaa miten tulee pelata voittaakseen, vaan jokaiselle joukkuelle on nimenomaan sen pelaajamateriaalille löydyttävä sopiva pelikirja. Tämän vuoksi keskustelu siitä onko Meidän Peli parempi kuin joku muu on aika turhaa. Jollekkin joukkueelle se on ja jollekin ei.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
[- -]tullaankin siihen, että ei ole olemassa sitä oikeata pelikirjaa miten tulee pelata voittaakseen, vaan jokaiselle joukkuelle on nimenomaan sen pelaajamateriaalille löydyttävä sopiva pelikirja. Tämän vuoksi keskustelu siitä onko Meidän Peli parempi kuin joku muu on aika turhaa. Jollekkin joukkueelle se on ja jollekin ei.

Ovela jatkokysymys kuuluu: minkä tyyppisille joukkueille ja pelaajille sopii paremmin kiekkokontrollijääkiekko ja minkä tyyppisille pystysuunnan jääkiekko?

Kuka tähän antaa pitävän vastauksen? Ja minkälaisen vastauksen?

Urheilulehden haastattelussani Jukka Jalonen oikaisi sen yleisen virheellisen käsityksen, että Meidän Peli ja hänen versionsa siitä eli Total Hockey olisi vain altavastaajajoukkueille sopiva pelitapa. Jalosen mielestä Meidän Peli sopii yhtä hyvin taitureille kuten hänen SKA:lleen.

Kiekkokontrollijääkiekkoa on pelattu SM-liigassa ja Liigassa menestyksellä hyvin erilaisilla pelaajamateriaaleilla. Pekka Virran KalPa kiskoi sitä muiden joukkueiden ylijäämä- ja hylkiöpakeilla. Lauri Marjamäen Kärpät pelaa kiekkokontrollijääkiekkoa juuri nyt taidollisesti muita paremmilla pelaajilla.

Joten saanen olla hieman skeptinen sen epämääräisen linjauksen suhteen, että pelitapa pitää valita pelaajamateriaalin ja kulloisenkin joukkueen mukaan.

Lisäksi en ole vielä törmännyt valmentajaan, joka osaa perusteellisesti koutsata sekä kiekkokontrollia että pystysuuntaa. Nuo pelitavat nimittäin vaativat täysin erilaiset harjoitepankit. Enkä ole tavannut koutsia, jolla olisi kaksi täysin poikkeavaa harjoitepankkia.

Olisi kiva kuulla palstaveljiltä ja -siskoilta, että millaisille pelaajille mielestänne sopii kiekkokontrollijääkiekko ja millaisille pystysuunnan jääkiekko? Vai onko sittenkin niin, että koutsilla on se yksi ja tietty pelikirja, jota hän hieman soveltaa kulloisellekin joukkueelleen?

Ja ainahan tätä keskustelua voidaan käydä täsmällisesti. Ne, jotka ajattelevat, että jokin pelitapa on parempi tietylle joukkueelle kuin jokin toinen pelitapa, niin mainitkaa ihmeessä joukkueen nimi. Antakaa esimerkkejä. Niin yksinkertaista se on.
 
Viimeksi muokattu:

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Palaan vielä tähän teemaan koska en tähän aikaan jaksa pitkää juttua kirjoittaa mutta esitän kuitenkin seuraavan kysymyksen:

Jos katsotaan pallopelien kaikista menestyneimpiä valmentajia niin kuka heistä on saavuttanut menestystä niin että on vuodesta toiseen muutellut pelitapaa ja samalla myös omaan valmentamisen identiteettiä? Valmentanut siis niin että yhtenä vuonna jotain pelitapaa, toisen toista, kolmantena kolmatta jne. Pelaajamateriaalihan varmasti muuttuu aina jonkun verran.

Listaan tähän joitain pallopelien kaikista lagendaarisimpia valmentajia(joukossa vanhoja mestareita ja muutama nykyajan), Rinus Michels, Pep Guardiola, Vince Lombardi, Scotty Bowman, John Wooden, Phil Jackson, listaa voi tietenkin jatkaa pitkään. Onko esimerkiksi jonkun heistä identiteetti ollut/on se että pelitapa(tai valmentamisen identiteetti/tapa) aina vaihtuu sen mukaan kuka sattuu pelaamaan joukkueessa? Kuka olisi se pallopelien kautta aikain paras valmentaja joka vaihtaa pelitapaa kuin sukkia ja menestyy pitkässä juoksussa?
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Way to go, steepler!

Jos katsotaan pallopelien kaikista menestyneimpiä valmentajia niin kuka heistä on saavuttanut menestystä niin että on vuodesta toiseen muutellut pelitapaa ja samalla myös omaan valmentamisen identiteettiä? Valmentanut siis niin että yhtenä vuonna jotain pelitapaa, toisen toista, kolmantena kolmatta jne. Pelaajamateriaalihan varmasti muuttuu aina jonkun verran.

Listaan tähän joitain pallopelien kaikista lagendaarisimpia valmentajia(joukossa vanhoja mestareita ja muutama nykyajan), Rinus Michels, Pep Guardiola, Vince Lombardi, Scotty Bowman, John Wooden, Phil Jackson, listaa voi tietenkin jatkaa pitkään. Onko esimerkiksi jonkun heistä identiteetti ollut/on se että pelitapa(tai valmentamisen identiteetti/tapa) aina vaihtuu sen mukaan kuka sattuu pelaamaan joukkueessa? Kuka olisi se pallopelien kautta aikain paras valmentaja joka vaihtaa pelitapaa kuin sukkia ja menestyy pitkässä juoksussa?

Retoriset kysymyksesi osuvat ja uppoavat, steepler. On vaikea tai käytännössä mahdoton tehdä edes vastaavaa lyhyttä listaa niistä, jotka olisivat menestyneet muuttelemalla pelitapaa aina kulloisenkin pelaajamateriaalin mukaan.

Oma problematiikkansa on sitten se, kun käy niin kuin suomalaisessa jääkiekkoilussa on käynyt, että voidaan tehdä karkea yleispelitavallinen jako aikakausien 1992-2004 ja 2005-2013 välille. Edellistä luonnehti puolustaminen ja vastahyökkääminen ja ylisummaan puolustuspelisuunnitelmien aika; jälkimmäistä taas hyökkäämisen ja puolustamisen tasapainoinen rytmittäminen ja ylisummaan hyökkäyspelisuunnitelmien aikakausi.

Muutos edellisestä aikakaudesta jälkimmäiseen on mennyt niin, että vain hyvin harvat parhaat valmentajamme ovat koutsanneet voittavalla tavalla molemmilla aikakausilla. Muutamat toki ovat siihen pystyneet, suurin osa ei.

Kun edes ison kuvan paradigman muutos ei johda siihen, että koko valmentajakunta kykenisi peluuttamaan eri pelikirjoja, eri pelitapoja ja eri pelisuunnitelmia, niin on hassu ja absurdi ajatus, että valmentajat vaihtelisivat pelitapojaan aina kulloisenkin pelaajamateriaalin mukaan kaudesta toiseen.

Ja, edelleen, on kysyttävä, mikä yhdistää pelaajamateriaalien puolesta muutaman vuoden takaista Pekka Virran KalPaa ja nykyistä Lauri Marjamäen Kärppiä? Jos olisi niin, että pelitapa johdetaan pelaajamateriaalista, niin miten ihmeessä kahdella noin totaalisen erilaisella pelaajapakalla ammattivalmentajat päätyvät samaan: pelataan kiekkokontrollijääkiekkoa.

Entä toinen esimerkki: Leijonissa Jukka Jalosella oli käsissään pelaajat, joiden taitotaso ei ollut häävi verrattuna vastustajiin. Pietarin SKA:ssa Jalosella on hyppysissään joukkue, jonka taitotaso suhteessa vastustajiin on ylivertainen. Ja mitä tekee Jalonen? Hän peluuttaa SKA:lle tismalleen samaa pelitapaa kuin Leijonille...
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Onko esimerkiksi jonkun heistä identiteetti ollut/on se että pelitapa(tai valmentamisen identiteetti/tapa) aina vaihtuu sen mukaan kuka sattuu pelaamaan joukkueessa? Kuka olisi se pallopelien kautta aikain paras valmentaja joka vaihtaa pelitapaa kuin sukkia ja menestyy pitkässä juoksussa?

Ainakin Jose Mourinhon voisi nostaa esiin valmentajana jolla pelitapa vaihtelee voimakkaasti materiaalin mukaan. Mourinhon metodi on ainakin oman käsitykseni mukaan enemmänkin valmistautumisen yksityiskohtaisuudessa ja sitä kautta juuri kyseisen joukkueen potentiaalin ulosmittaamisessa. Ero nyt vaikkapa Pep Guardiolaan on mielestäni merkittävä.

Sitten voidaan spekuloida Sir Alex Fergusonin osalta sitä, että menestysputki oli käsittämättömän pitkä. Se oli niin pitkä, että pelitapaa on ollut pakko muokata koko ajan, varsinkin eurokenttiä ajatellen. Näkyihän se jopa aikanaan Barcaa vastaan CL-finaalissa, kun Michael Carrick ja kumppanit yrittivät imitoida Xavia ja Iniestaa.

Arsene Wenger on myös valmentanut korkealla tasolla pitkään ja Arsenalia seuranneet tietävät mikä ero oli sillä Dennis Bergkampin johtamalla nopealla Arsenalilla ja Cesc Fabregasin Gunnersilla joka perusti pelinsä taas täysin pallokontrolliin. Tuo osoittaa, että futiksessa huippukoutsit seuraavat aikaansa ja sopeutuvat koko ajan. Tietenkin jalkapallosta kun puhutaan niin siinä on se sijansa myös dogmaatikoille.

Tietenkin, vastaako tuo nyt sitten tähän peruskysymykseen niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Modernin pelin muuttuminen pakottaa huippukoutsit päivittämään omaa pelitapaansa, mutta onko tuo pelitavan luominen kulloisenkin materiaalin mukaan sitten jo enemmän valmennusmetodi/-filosofia?

Mitä tulee Sihvonen esittämään kysymykseen siitä, mikä pelityyli sopii millekin joukkueelle, tai minkälaiselle materiaalille, niin itse näkisin juuri niin, ettei tällaista erittelyä voi, tai ole edes järkevää tehdä.

Esimerkiksi kiekkokontrolli sopii käytännössä kaikille joukkueille, taitotasoltaan heikompia se auttaa ja samalla tavalla se auttaa jos sinulla taitavimmat pelaajat. Molemmissa tapauksissa on järkevintä pitää itse paljon kiekkoa.

Pystysuunnan jääkiekkokin paradoksaalisesti tekee saman, eli heikomman taitotason joukkueelle se sopii juuri sen peliä voimakkaasti rajoittavien reunaehtojen vuoksi, taitavat joukkueet taas voivat hyötyä tilanteista joissa päästään haastamaan 1 vs 1 tai jopa 1 vs 2. Näkisin myös, että hyville pelaajille ennakointi helpottuu tällä pelityylillä.

Minusta ero tehdäänkin lähinnä sen suhteen ajatteleeko valmentaja pelistä puolustuslähtöisesti vai hyökkäyslähtöisesti. Tuo on se tärkein tekijä pelityylin (tai filosofian) valinnassa, ei välttämättä niinkään materiaali. Puolustuspää edellä ajatteleva valmentaja valinnee kaksi kertaa kolmesta pystysuunnan jääkiekon, tai sitä muistuttavan pelitavan, kun taas hyökkäyspää edellä ajatteleva automaattisesti haluaa myös pitää kiekkoa, joten kiekkokontrolli on luonteva valinta.

Minä väitän, että jokaisella valmentajalla ja pelaajalla on näkemys siitä miten peliä tulee pelata "oikein". Kun uuteen joukkueeseen tullaan niin materiaalia sekä omaa pelikirjaa aletaan muokkaamaan jotta pelistä saadaan halutunlaista. Pelikirjan muokkaamisella tarkoitan lähinnä taktisia painotuksia joita saatetaan joutua tekemään materiaalin vuoksi alussa.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Se on makuasia sanoi Musti kun muniaan nuoli

Minä väitän, että jokaisella valmentajalla ja pelaajalla on näkemys siitä miten peliä tulee pelata "oikein". Kun uuteen joukkueeseen tullaan niin materiaalia sekä omaa pelikirjaa aletaan muokkaamaan jotta pelistä saadaan halutunlaista. Pelikirjan muokkaamisella tarkoitan lähinnä taktisia painotuksia joita saatetaan joutua tekemään materiaalin vuoksi alussa.

Väitteesi on oikea. Käyttäisin vieläpä ilmaisua 'maku'. Se ohjaa valmentajia todella paljon, mikä on oman maun mukaista jääkiekkoa. No, toinen asia on sitten se, että yleensä se on oman maun mukaista jääkiekkoa, jota koutsi osaa koutsata. Yllättävän harvat valmentajat uskaltautuvat epämukavuusalueelle eli oman maun tuolle puolen päivittämään pelikirjaansa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ovela jatkokysymys kuuluu: minkä tyyppisille joukkueille ja pelaajille sopii paremmin kiekkokontrollijääkiekko ja minkä tyyppisille pystysuunnan jääkiekko?

Maailmassa ei ole pitäviä vastauksia tai ehdottomia totuuksia. Mutta ...

Ensimmäinen asia, joka tulisi ymmärtää ajatellessa pelitapa-asioita on kentän koko ja muoto. Nyt jos puhutaan eurooppalaisesta kaukalosta, on levittämällä tehty tilan voittaminen pinta-alallisesti isompi kuin NHL kaukalossa (puhdas matemaattisgeometrinen tosiasia). Ja pystysuuntaan annettu syöttö voi voittaa enemmän tilaa kuin poikittaisyöttö (Kaukalo on 2x pitkä kuin leveä, ja keskiviivanpaitsiota ei enää ole).

Niinpä kysymykseen mikä joukkue hyötyy pystysuunnan pelaamisesta on.. kaikki. Sillä voittaa enemmän tilaa… teoriassa.

Ongelmaksi tulee ihmisen fysiologia joka tekee pystysuunasta tulevien syöttöjen hallinasta vaikeampaa ja samalla hankaloittaa pelialueen havainnointia. Niinpä kiekkokontrollipelaamisen poikittaisyöttövoittoisuus on etu taidoiltaan heikommalle porukalle. Se ei mitenkään estä sitä taitavampaaKIN porukkaa pelaamasta kontrollin kautta ja viiveillä, mutta mikäli taitotaso esim syötön vastaanoton ja pelikentän lukemisessa on selkeästi parempi kuin keskimäärin, voidaan ajatella pystysuuntaan pelaamisen voittavan keskimärin enemmän tilaa kuin poikittaissyötöllä voidaan tehdä (ja siksi meidänpelinkin ykkösvaihtoehto on pelata ylös ja voittaa tilaa).

Tyypiesimerkki joukkueesta tämän ajattelun takana on Kanadan maajoukkue. Yksilötaidon mahdollistaessa pitkät syötöt (syöttön anto ja vastaanottotaito, kentän hahmottaminen katsontasuunnan vaihtumisesta huolimatta jne). Lisäksi tietysti kapeassa kaukalossa kenttäpinta-alan pystyyn syöttämäistä enemmän suosiva geometrinenmuoto, eli pelaajien tähän harjaantuminen, tekee Kanadan maajoukkueen pelaamisesta suoraviivaista ja ylöäspäin pyrkivää. Lisäksi Kanadalainen pelaaja on myös isokokoinen, joka mahdollistaa menestymisen kulmakiekoista painimisessa.

Totta kai myös Kanadassa on havaittavissa ”ruotsalaistumista” totta kai, mutta NHL kaukalon pituus leveysuhde ajaa silti peliä enemmän pystysuuntaan tapahtuvaksi kuin Euroopassa. Eikä pitkien syöttöjen käyttö ole vain pystysyöttöjä tarkoittavaa, esimerkkinä Bykovin Venäjän pitkät poikittaisyötöt, jotka olivat mahdollisia pelitaktisena käytäntönä henkilökohtaisien taitotason sen salliessa (Kanadan MM kisoissa).

Lyhytsyöttöpeli on tehokasta siksi, että se ei vaadi sellaisia poikkeustaitoja pelaajalta, kuin pitkien syöttöjen anto ja vastaanotto. Siksi pelin organisoinnissa voidaan ajatella kontrollikiekon olevan heikomman materiaalinen etu. Samoin kontrollikiekon etuna on useammat onnistumiset pelissä/pelaaja, joka on taas tärkeää ihmiselle korvienvälin, eli itseluottamuksen kannalta (tämä pätee kaikkeen ihmisen toimintaan, ei vain pelailuun).

Jos Kanadalle sopii pelaajamateriaalin takia pystysuunnan kiekko (pelaajien taitotaso sekä pelaajien pelaaminen tätä suosivassa kaukalopinta-alassa), niin kontrollikiekkoon ehdottomasti sopiva esimerkki löytyy Liigasta ja se on Ilves. Junjorivalmenuksessa on kakskytvuotta korostettu kiekolla pelaamista ja jopa väheksymällä isokokoisia rouhioita ja kulmakaivajia. Niinpä Ilveksen yritys pääosin omista kasatulla porukalla pelata pystysuunnan lätkää oli tuomittu epäonnistumaan. Tsemillä ei pitkälle pötkitä jos pelaaja ei ole selkärankaisesti ao. pelitapaa harjoitellut eikä omaa fyysisiä, saati taidollisia, ominaisuuksia tuon toteuttamiskesi. Ero on hyvin havaittavissa Tuokkolan ottaessa käyttöön niitä vahvuuksia, joita Ilveksen junnukoulu on pelaajille tarjonnut.


Totta kai millä materiaalilla tahansa voi peluuttaa minkälaista kiekkoa tahansa, mutta kyllähän jääkiekkojoukkue on muutakin kuin valmennus ja pelikirja. se on organisaation kyky koota pelaajamateriaali, joka pitkän tähtäimen strategiassa on määritetty johonkin tietyn tyylin pelistrategiaan, jotta sillä olisi jatkuvuutta valmentajasta toiseen. Niinpä on vain hölmöyttä ajatella, että pelaajamateriaali olisi merkityksetön siinä pohdinnassa, jolla valmentaja suunnittelee pelikirjaansa ao. joukkueelle.



Tämän todettua pitää tietty todeta myös valmentajien olevan ihmisiä, ja tästä syystä heidänkin heikkoutensa ja vahvuutensa on olennaisia. Ja ennen kaikkea se, että valmentaja itse tietää mitä nämä ovat, ja mitkä metodin asioiden pelitavallisessa valmennuksessa itsellä on hallussa, ja mitkä ei. Jos jotain ei osaa harjoituttaa ja organisoida, ehkä sitä ei kannata edes yrittää?
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Totta kai millä materiaalilla tahansa voi peluuttaa minkälaista kiekkoa tahansa, mutta kyllähän jääkiekkojoukkue on muutakin kuin valmennus ja pelikirja. se on organisaation kyky koota pelaajamateriaali, joka pitkän tähtäimen strategiassa on määritetty johonkin tietyn tyylin pelistrategiaan, jotta sillä olisi jatkuvuutta valmentajasta toiseen. Niinpä on vain hölmöyttä ajatella, että pelaajamateriaali olisi merkityksetön siinä pohdinnassa, jolla valmentaja suunnittelee pelikirjaansa ao. joukkueelle.

Tämä peli-identiteetin puute suomalaisessa jääkiekossa (ja futiksessa) on hämmentänyt ja hämmentää itseäni edelleen. En pysty ymmärtämään miksei tuon asian tärkeyttä tiedosteta seuroissa ja siinä yhteisössä missä seura toimii.

Mielestäni tämä vain korostuu nykytilanteessa jossa KHL:n voimakas kasvu on muuttanut toimintaympäristöä huomattavasti. Sillä mikä muu enää voi luoda jatkuvuutta kuin peli-identiteetti.

Yksittäisen valmentajan pelikirja on aina ainutlaatuinen mutta isot linjat ovat yhteneväisiä, eli se miten he pelistä ajattelevat. Juuri tämän pitäisi olla keskeinen asia myös seurojen johtoportaissa, kun mietitään miten jääkiekolla kilpaillaan muita vapaa-ajan aktiviteetteja vastaan. Kolikon toinen puoli on luonnollisesti urheilullisella puolella. Vaikka meiltä lähtisi kesken kauden huippupelaaja pois niin juuri tämä vahva identiteetti mahdollistaa tämän paikkaamisen huomattavasti paremmin, kuin se, että ostetaan ulkopuolelta "joku" tilalle.

Viimeistään nyt JYPin esimerkin olisi pitänyt avata silmiä läpi liigan, samoin KalPa loi itsestään brändin kiekkokontrollijääkiekolla. Miten Kuopiossa voitaisiin nyt yhtäkkiä olla uskottavasti jotain muuta? Tai jos JYP alkaisi pelata pekkavirtaa, ei siitä tulisi mitään, kannattajat olisivat barrikadeilla viikossa.

Tampereella ongelma on vieläkin uskomattomampi, kun mietitään, että sitä perinteiden merkitystä jaksetaan uskollisesti toitottaa joka paikassa. Niin Tappara kuin Ilves ovat kadottaneet täysin sen mitä ne voisivat edustaa. Tuomas Tuokkola on siinä mielessä parasta mitä Ilvekselle on tapahtunut vuosikausiin, samoin Jukka Rautakorpi omaa sitä samaa Kalevi Nummisen ja Rauno Korven perintöä, eli kovaa työntekoa ja päästä varpaisiin ammattimaisuutta.

Ilveksen brändi Tampereella on ollut lähinnä viinaa juovien raikulipoikien taitojääkiekkojoukkue, Tappara on vain tylsä paitsi silloin kun se kahvaa. No, ainakin kahvakiekko on muodostumassa vankasti Tapparan brändiksi ulkopuolisten silmin.

Peli-identiteetin tulisi ohjata koko organisaation toimintaa, sillä se sisältää aina myös muita arvoja joita voisi hyödyntää markkinoinnissa ja asiakkaiden sitouttamisessa. Suomalainen urheilu tarvitsee yhteisöllisyyttä ja se tarkoittaa sitä, että seurojen on tultava alas norsunluutorneistaan. On suorastaan raivostuttavaa miten kannattajat on laiminlyöty ja keskitytty vain sponsorihankintaan. Ymmärrän toki, että sitä rahaa tarvitaan mutta ilman kannattajia ei ole koko seuraa.

Mitä tulee urheilulliseen puoleen niin Liigassahan on aivan tavallista, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, sellainen arvailu uuden kauden alla. Minkähänlaista jääkiekkoa valmentaja peluuttaa, miten se ja tuo pelaaja istuu juuri tähän joukkueeseen ynnä muuta. Tämä syntyy AINA valmentajanvaihdoksen yhteydessä. On voitettu mestaruus tai edellinen koutsi ei ole onnistunut, nyt vaihdetaan ja aloitetaan puhtaalta pöydältä.

Miksi sen pitää olla näin? Tuohan on aivan idioottien puuhastelua! Ainoastaan HIFK, SaiPa ja viime vuosien JYP voivat katsoa jollain tavalla peiliin tässä asiassa. Samoin KalPa ja Blues olivat aiemmin hyvällä tiellä tässä asiassa. Jääkiekko on hektistä yritystoimintaa ja juuri siksi pidän täysin käsittämättömänä ettei tätä yhtä rauhoittavaa elementtiä ymmärretä vaalia.

Rikastaisi kummasti suomalaista jääkiekkokulttuuriakin kun meillä olisi 14 aidosti omaleimaista ja erilaista seuraa.

Peli-identiteetti -> pelikirja -> pelaajamateriaali.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ville Nieminen analysoi eilen tuttuun ja tarkkaan tyyliinsä ottelun HPK:ta vastaan. Mainitsi, että ottelu oli peliviisaudeltaan vaikea, johtuen siitä, että joukkueet matchasivat toisiaan, eli taktisin keinoin vastasivat toistensa vahvuuksiin. Merkittävin oli kuitenkin loppulausunto jonka mukaan vastaavaa matchausta ei tehdä missään muualla (ilmeisesti siis samassa mitassa)!

Niemisellä varmaan alkaa olla kauluksia antaa moinen lausunto uskottavasti.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ville Nieminen analysoi eilen tuttuun ja tarkkaan tyyliinsä ottelun HPK:ta vastaan. Mainitsi, että ottelu oli peliviisaudeltaan vaikea, johtuen siitä, että joukkueet matchasivat toisiaan, eli taktisin keinoin vastasivat toistensa vahvuuksiin. Merkittävin oli kuitenkin loppulausunto jonka mukaan vastaavaa matchausta ei tehdä missään muualla (ilmeisesti siis samassa mitassa)!

Niemisellä varmaan alkaa olla kauluksia antaa moinen lausunto uskottavasti.

Mitäkö Nieminen mahtoi tarkoittaa, kun sanoi HPK:n pelaavan arvaamatonta jääkiekkoa?
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Jaa-a, lienee viisainta kysyä Niemiseltä itseltään.

Niinpä. Ihmettelen vaan sitä, että samaan aikaan sanotaan, että joukkueet pelasivat taktillista pelaamista toisiaan vastaan, mitään sinänsä yllättävää ei ollut kummaltakaan. Se oli tällaista asemista pelaamista. Mitään uutta ei ollut kummallakaan joukkueella tarjota...

Mutta tosiaalta Kerho on arvaamaton joukkue ja toisessa erässä sotki meidän kiekollista peliä...
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Niinpä. Ihmettelen vaan sitä, että samaan aikaan sanotaan, että joukkueet pelasivat taktillista pelaamista toisiaan vastaan, mitään sinänsä yllättävää ei ollut kummaltakaan. Se oli tällaista asemista pelaamista. Mitään uutta ei ollut kummallakaan joukkueella tarjota...

Mutta tosiaalta Kerho on arvaamaton joukkue ja toisessa erässä sotki meidän kiekollista peliä...

No ei kai tuossa voi kuin arvailla, että Tappara tiesi mitä HPK tulee yrittämään ja oli siihen valmis mutta Kerho toteutti tätä taktiikkaa jotenkin yllättävällä tavalla ja se olisi sotkenut Tapparan pelaamista.

TAI, sitten toisessa erässä HPK tekikin jotain sellaista mihin Tappara ei ollut varautunut siinä tilanteessa (matsi oli 0-0), voisi siis yleisellä tasolla ajatella, että vastustaja tulisi samankaltaisella puolustuspelillä mutta yhtäkkiä vaikka pyrkisikin prässäämään voimakkaasti tms.

Harmi kun en itse tunne HPK:n pelaamista niin hyvin, että voisi paremmin spekuloida. Sen tähän voi kuitenkin heittää, että HPK nousee kohinalla jos sama pelillinen kehitys jatkuu, puhutaan jopa suorasta playoff-paikasta.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Eilen olisi ollut hyvä tilaisuus vaikkapa vain lyhyestikin 4PRO2:n studiossa (Valavuori, Kortelainen, Grönman ja Tuomas Nyholm) huomioida ja keskustella Kärppien ja Lukon erilaisista pelitavoista. Sanaakaan eivät studioasiantuntijat Aleksi Valavuoren johdolla puhuneet Marjamäen ja Dufvan joukkueiden ottelukohtaisista pelisuunnitelmista, jotka ovat yleensä parhaiten nähtävissä heti 1. erässä.

Kärpät pelasi 1. erässä maajoukkueestakin tuttua hyökkäysten rytmittämistä ja monipuolista reagointipeliä lähdettäessä hyökkäyksiin omalta puolustusalueelta. Kärpät lähti 1. erässä jopa yllättävän vähän nopeasti (N=4) omista. Puolinopeasti pakki-pakilla (pN=8) Kärpät lähti puolestaan "normaalia" useammin. Hidastuksia pakki-pakki-pakki..(H=5), viiveitä (V=8) ja palautuksia (p=13) oli Meidän Pelin lähes maksimimäärät. Kärppien hyökkäyksien käynnistäjät reagoivat siis monipuolisesti ja joukkue kontrolloi kiekkoa halliten erää. Ottelun 1. maali oli suoraan Kärppien pelikirjasta toteutettu: nuori pakki Niemelä pysähtyi maalin taakse, jätti kiekon siellä pakkikaveri Kukkoselle, Niemelä lähti vaihtoon ja tilalle tuli Pokka, Kukkonen nosti kiekon jalalla maalin edustalle ja syötti pakki-pakin Pokalle, Kukkonen meni vaihtoon ja Ohtamaa tuli kentälle. Pokka löi päätykiekon, jonka kärppähyökkääjät Pyörälä-Viuhkola-Kähkönen ottivat haltuun ja parin syötön jälkeen kiekko toimitettiin siniviivalle Ohtamaalle, joka iski 1-0 maalin Kärpille. Toisessa erässä Kärpät teki Meidän Pelin nopean vastaiskumaalin komeasti: Maxwell karvasi keskialueella kiekon Vahalahdelta ja lähti nopeasti kiekon kanssa ylöspäin, tuulennopea J-M Aaltonen reagoi Maxwellin nousuun ja lähti ylöspäin nopeasti, hyökkäys oli hetkessä 2 vastaan yksi ja Vahalahti yritti seurata Aaltosta, Maxwellilla olisi ollut hyvä maalipaikka itsellä, mutta hän syötti kiekon pakin estelyistä huolimatta Aaltosen mailan lapaan, Aaltonen teki komean maalin Vahalahden estelyistä huolimatta.

Studio ei huomioinut mitenkään Kärppien 1. erän monipuolista reagointipeliä ala Jukka Jalonen/Erkka Westerlund, ei myöskään Lukon nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa. Sen sijaan studiossa käytettiin paljon aikaa sen pohtimiseen, oliko TPS:n 3 maalia 29 sekunnin aikana SM-liigan ennätys vai ei. Mielnkiintoinen oli ottelun päätyttyä Tuomas Nyholmin analyysi pelistä, että se ei ollut mikään timanttinen setti. Studioisäntä Valavuoren olisi kuulunut kysyä Nyholmilta, että, mikä on timanttinen setti ja miksi ottelu ei ollut mikään timanttinen setti.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tämän vuoksi keskustelu siitä onko Meidän Peli parempi kuin joku muu on aika turhaa. Jollekkin joukkueelle se on ja jollekin ei.

Tämä on jo viikon vanha viesti mutta voisi ottaa vielä kantaa. Eli itse toivoisin, että väärinkäsitykset tämän asian suhteen saataisiin jo loppumaan. Nimittäin tässä kontekstissa asiasta ei ole minun mielestäni edes alunperin keskusteltu. Kysymys on ollut pikemminkin siitä, onko Meidän peli paras vaihtoehto SUOMALAISELLE jääkiekolle ja sen lippulaivalle, eli Leijonille. Ei siitä, onko se paras pelikirja itsessään, saati sitten ylivertainen muihin nähden, vaan peli-identiteetistä (mihin muuten Sihvonenkin useimmiten viittaa kirjoituksissaan).

Vaikka minäkin olen joidenkin mielestä yhden totuuden mies ja mikä lie perseeseenlaittaja, niin toivoisin silti, että tämän asian yli päästäisiin ainakin tässä pelitapaketjussa. Voidaan toki keskustella siitä onko se paras pelikirja Leijonille tai juniorimaajoukkueille (tai jopa liigajoukkueille) mutta sitä ei saa sotkea yleiseen keskusteluun pelikirjoista ja pelitavoista.

On rasittavaa käydä joidenkin nimimerkkien kanssa debattia, kun aina törmää tähän samaan asiaan. Minua henkilökohtaisesti ei haittaa, jos nimimerkki J.Grönvall on leimattu johonkin ryhmään tai jonkun agendan voimaakkaaksi puolustajaksi mutta itse keskustelu jää aina polkemaan paikalleen tämän oletuksen vuoksi.

Joten toivottavasti tämä politikointi hiljalleen loppuu ja päästään taas pelin ytimeen. Siellä on loputon laari uusia asioita opittavana. Tänään meinaan seurata Olli Palolan puikkailua :)

PS. Oli yllätys, että nykyään keskustelussa käytetään edelleen vain kolmea kaistaa, kun itse olen automaattisesti ajatellut, että nykyään puhuttaisiin koko ajan viidestä kaistasta kentällä.
 

Nypsi

Jäsen
Viimeistään nyt JYPin esimerkin olisi pitänyt avata silmiä läpi liigan, samoin KalPa loi itsestään brändin kiekkokontrollijääkiekolla. Miten Kuopiossa voitaisiin nyt yhtäkkiä olla uskottavasti jotain muuta? Tai jos JYP alkaisi pelata pekkavirtaa, ei siitä tulisi mitään, kannattajat olisivat barrikadeilla viikossa.
Onhan JYP:n pelitapa ollut tällä kaudella erilainen aikaisempaan verrattuna. Rivien välistä on saanut lukea, että joukkue näyttää välillä enemmän KalPalta kuin KalPa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Onhan JYP:n pelitapa ollut tällä kaudella erilainen aikaisempaan verrattuna. Rivien välistä on saanut lukea, että joukkue näyttää välillä enemmän KalPalta kuin KalPa.

Joo, näin olen ymmärtänyt ja ilmeisesti se on aiheuttanutkin nikottelua Jyväskylässä. Onko JYP lisännyt kuinka radikaalisti kiekottelua? Huomenna toki pääsen itsekin tämän toteamaan.
 

Nypsi

Jäsen
Joo, näin olen ymmärtänyt ja ilmeisesti se on aiheuttanutkin nikottelua Jyväskylässä. Onko JYP lisännyt kuinka radikaalisti kiekottelua? Huomenna toki pääsen itsekin tämän toteamaan.
Mielestäni on huomattavasti lisännyt kiekottelua, varsinkin omalla alueella. Myös taklauksia JYP:ltä nähdään nykyään aikaisempaa vähemmän. Toki tähän asiaan vaikuttaa myös osaltaan pelaajamateriaali, mutta ihan tietoisesti taklaamista on myös vähennetty.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Toisessa erässä Kärpät teki Meidän Pelin nopean vastaiskumaalin komeasti: Maxwell karvasi keskialueella kiekon Vahalahdelta ja lähti nopeasti kiekon kanssa ylöspäin, tuulennopea J-M Aaltonen reagoi Maxwellin nousuun ja lähti ylöspäin nopeasti, hyökkäys oli hetkessä 2 vastaan yksi ja Vahalahti yritti seurata Aaltosta, Maxwellilla olisi ollut hyvä maalipaikka itsellä, mutta hän syötti kiekon pakin estelyistä huolimatta Aaltosen mailan lapaan, Aaltonen teki komean maalin Vahalahden estelyistä huolimatta.
Tekikö tästä maalista "Meidän pelin vastaiskumaalin" se, että sen teki Kärpät? Jos Lukko olisi sen tehnyt, olisiko se ollut "pystysuunnan pelin vastaiskumaali"? Miten nämä eroavat toisistaan?
Studio ei huomioinut mitenkään Kärppien 1. erän monipuolista reagointipeliä ala Jukka Jalonen/Erkka Westerlund, ei myöskään Lukon nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa. Sen sijaan studiossa käytettiin paljon aikaa sen pohtimiseen, oliko TPS:n 3 maalia 29 sekunnin aikana SM-liigan ennätys vai ei. Mielnkiintoinen oli ottelun päätyttyä Tuomas Nyholmin analyysi pelistä, että se ei ollut mikään timanttinen setti. Studioisäntä Valavuoren olisi kuulunut kysyä Nyholmilta, että, mikä on timanttinen setti ja miksi ottelu ei ollut mikään timanttinen setti.
Eipä ollut studiokaan mikään timanttinen setti. Jotenkin tuntuu siltä, että aina kun Nyholm on mukana, koko homma menee paskan jauhamiseksi ja epämääräiseksi lässyttämiseksi.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Tekikö tästä maalista "Meidän pelin vastaiskumaalin" se, että sen teki Kärpät? Jos Lukko olisi sen tehnyt, olisiko se ollut "pystysuunnan pelin vastaiskumaali"? Miten nämä eroavat toisistaan?

Anteeksi että puutun tähän, mutta kyse on peliteoreettisesti tärkeästä kysymyksestä.

Kuvitellaan, että syntyy lähes kaksi identtistä vastaiskumaalia. Toisen suorittaa Meidän Peliin perustava joukkue; toisen tekee Pystysuunnan Jääkiekon joukkue.

On perusteltua puhua "Meidän Pelin vastaiskumaalista" ja "Pystysuunnan Jääkiekon vastaiskumaalista".

Miksi?

Kyse on pelin virtauksesta. Voidaan perustellusti olettaa, että Meidän Pelin joukkueen EDELLINEN tai vähintäänkin sitä edellinen hyökkäys on suoritettu hidastamisen, viivelähdön tai palauttamisen pohjalta. Vastaavasti voidaan perustellusti olettaa, että Pystysuunnan Jääkiekon joukkueen EDELLINEN hyökkäys on tapahtunut nopeasti pystyyn tai puolinopeasti pystyyn.

Nämä toisistaan poikkeavat pelitavat synnyttävät säännönmukaisesti erilaista pelin virtausta ja erilaisia pelitilanteita kaukaloon. Siksi pitää puhua (nimikkeenä) kahdesta erilaisesta vastahyökkäyksestä, vaikka ne pintapuolisin olisivat samantyylisiä.

PS. Omat valmistumassa olevat vuosien pelin virtaustilastot ovat osoittamassa Liigasta ja MM-kisoista jännittävän huomion. Meidän Peli tuottaa määrällisesti laadukkaampia nopeita hyökkäyksiä kuin Pystysuunnan Jääkiekko. Lisäksi Meidän Pelin nopeat hyökkäykset ovat turvallisempia puolustuskatsannossa kuin Pystysuunnan Jääkiekon vastaavat. Puolestaan Pystysuunnan Jääkiekko tuottaa enemmän potentiaalisia "menetä ja ota takaisin" -tilanteiden maalipaikkoja. Ja viimeksi mainittu sillä riskillä, jos ei saakaan "otettua takaisin", vastustajalle on aueta puolestaan vaarallinen maalipaikka.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
PS. Omat valmistumassa olevat vuosien pelin virtaustilastot ovat osoittamassa Liigasta ja MM-kisoista jännittävän huomion. Meidän Peli tuottaa määrällisesti laadukkaampia nopeita hyökkäyksiä kuin Pystysuunnan Jääkiekko. Lisäksi Meidän Pelin nopeat hyökkäykset ovat turvallisempia puolustuskatsannossa kuin Pystysuunnan Jääkiekon vastaavat. Puolestaan Pystysuunnan Jääkiekko tuottaa enemmän potentiaalisia "menetä ja ota takaisin" -tilanteiden maalipaikkoja. Ja viimeksi mainittu sillä riskillä, jos ei saakaan "otettua takaisin", vastustajalle on aueta puolestaan vaarallinen maalipaikka.

Heh. Mitäs jos olisikin käynyt toisin päin :)? Olisitko julkaissut "uutisen"? Saako tilastoistasi tehtyä myös toisensuuntaisen päätelmän, jos sen tekee fanaattinen pystysuuntamies/-nainen?

(En voisi kuvitellakaan, että esim. Vihreät ja Ville Niinistö tulisivat julkisuuteen, ja ilmoittaisivat ilmastonmuutoksen olevan peruttu. Tai että Sihvonen ilmoittaisi, että "Vuosien työ mennyt hukkaan: Meidän Peli ei olekaan Pystysuuntaa parempi, takkini kääntyy nyt". Silloin kun julkisuuskuvaa on rakennettu tietyn suuntaiseksi, niin...)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös