J.Grönvall
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Vaikka kysymyksenasettelu onkin vähän mustavalkoinen (ikään kuin olisi vain kiekkokontrolli ja pystysuunta ilman välimuotoja), niin tämä antaa mulle mahdollisuuden kiinnittää huomio näissä pelitavallisissa asioissa jälleen siihen, miten pelitapavalintoihin joukkueessa tulee vaikuttaa joukkueen pelaajamateriaali.
No se on tarkoituksella mustavalkoinen, koska se on mielestäni ainoa lähtökohta josta tätä asiaa voi tarkastella. Lisäksi siinä viitataan tähän jopa ihan viime aikoina pinnalla olleeseen uskomukseen siitä, että yksinomaan nopea jääkiekko on ns. pelaajien peli.
Keskuteluahan häiritsee merkittävästi se, että "nopea" jääkiekko on vaikea, ellei mahdoton määritellä. Sillä nopeaa jääkiekkoa voidaan pelata useilla eri pelitavoilla.
Täytyisi aina myös pohjille määritellä millaista nopeutta me tarkoitamme. Onko kyse pelinopeudesta (miten nopeasti kiekko liikkuu), pelin virtauksen nopeudesta (mm. luistelutempo, voitetaanko/tehdäänkö tilaa, kuinka usein peliväline vaihtaa omistaa jne), vai kenties huippunopeuksista eli kuinka kovalla vauhdilla esimerkiksi hyökkäys voi parhaimmillaan kulkea.
Eli toki ns. hybridipelikirjoilla on eroa tähän puhtaaseen pystysuuntaan, kuten taas vaikkapa Meidän pelin teemoilla on eroa taas hybridipelikirjoihin.
Hybridipelikirjoissa on siis elementtejä molemmista "ääripäistä", eikä se ole niin orjallisesti jotain teemaa toteuttava.
Alkuperäiseen kysymykseen siis… EI ole vastausta, sillä se ei riipu vain valitusta pelitavasta vaan pelitavan ja pelaajamateriaalin kombinaatiosta. Sopivin pelitapa tietylle pelaajarakenteelle on se, joka antaa eniten vapautta pelaajalle toteuttaa itseään kentällä. Koska se hyödyntää tällöin pelaajien omaa identiteettiä, sitä missä pelaaja tuntee onnistumista ja jollaisesta pelistä pelaaja nauttii. Onnistumiset luovat itseluottamusta joka kasvattaa kykyä olla rohkea, joka näkyy luovuutena kentällä.
Minä olen tästä eri mieltä, tai ainakin ajattelen asian eri tavalla. Eli jos otamme määritelmiksi tilan voittamiselle ja tilan tekemiselle ne kenties yleisimmät:
Tilan voittaminen - kentällä "eteenpäin" (Pohjoinen-Etelä-suunnassa) tapahtuvat kiekolliset teot
Tilan tekeminen - kentällä sivulle tai alaspäin suuntautuvat kiekolliset teot
Nopea pystysuunnan jääkiekko on pelkkää tilan voittamista. Tämä on siis teoreettinen määritelmä sille pelaamiselle (arkirealismi varioituu AINA jonkin verran ja sen ottaminen mukaan keskusteluun on yleensä turhaa). Nopean pystysuunnan pelaamisen kuuluu yleensä olennaisena osana myös yksi tilaa tekevä teko, eli pakki-pakki-syöttö.
Tämä tarkoittaa, että kiekollisella pelaajalla on PAHP-tilanteessa kaksi vaihtoehtoa pelata, ja tämä on JOKAISESSA tilanteessa, riippumatta pelin virtauksesta tai vastustajan toimista.
Jos otetaan vertailukohdaksi Meidän peli jossa PAHP-tilanteessa avausrytmejä on viisi (nopea, puolinopea, hidas, viive ja palautus), niin tuossa teoriassa jokaisessa tilanteessa on VIISI oikeaa vaihtoehtoa. Tietenkin valmentaja pelikirja ja ottelukohtainen taktiikka määrittelee sen, onko tuo määrä oikeasti aina käytössä.
Meidän pelissä (tai vastaavassa) tuo sama periaate pätee oikeastaan koko kentän mitalla aina hyökkäysalueelle asti. Se jatkuu jopa hyökkäysalueen toiminnoissa.
Vastaavasti pystysuunnan jääkiekossa jo tuo PAHP-teko määrittää pitkälle sen mitä edes voi tehdä. Toki on validi argumentti sanoa, että HAHP-pelaamisessa myös pystysuunnan jääkiekossa vaihtoehtojen määrä kasvaa, koska siellähän voi toteuttaa tilan tekemistä (esim. kulmapelit, paikanvaihdot).
Minusta on siis selvää, että pystysuunnan jääkiekko nimenomaan rajoittaa (ja paljon rajoittaakin!) pelaajan pelaamista, koska lähtökohtana on AINA vain kaksi eri rytmiä.
Keskusteluun voidaan ottaa mukaan myös termi reagointi. Tuota toistellaan paljon ja usein kirjoittajasta riippuen sillä tarkoitetaan hyvin erilaisia asioita ja asiayhteyksiä. Onko pelaajan reagointia fyysinen ja tekninen suoritus, vai hänen tekemänsä pelitilannevalinta?
Molemmathan ovat oikein ja on selvää, että kumpaakaan ei ole ilman toista. Vaikeaa siis on, eikö? Tässäkin kohtaa tulisi määritellä tarkoitetaanko nopealla/nopeammalla reagoinnilla (siis kirjoittaja itse) sitä, että pelaaja tekee fyysisen ja teknisen suorituksen nopeammin, vai se, että hän kykenee tekemään pelitilannevalinnan nopeammin?
Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen pohdintaan siitä, mikä on helpompaa ja nopeampaa reagointia? Onko se pystysuunnan jääkiekossa, jossa noita pelitilannevalintoja ei ole kuin kaksi, kuten muistamme? Vai onko se Meidän pelissä (tai vastaavassa) jossa pelitilannevaihtoehtoja on viisi?
Useinhan sanotaan, että neljä vaihtoehtoa on jo liikaa pelitilannetta kohden, se alkaa jo hidastaa pelaamista. Tämä onkin mielestäni totta, jos pelikirjaa ei ole sisäistetty ja sitä myöden kentällisen automaatio ei ole riittävällä tasolla.
Minusta kuitenkin itse peruskysymykseen ei ole kuin yksi oikea vastaus ja se on se, että pystysuunnan jääkiekko nimenomaan kahlitsee ja rajoittaa pelaajan tekemistä. Ja tulee muistaa ettei tämä tietenkään tarkoita, etteikö se tapa toimi joidenkin joukkueiden kohdalla. Tottakai se toimii. Mutta se väite siitä, että esimerkiksi Jukka Jalosen pelikirja jotenkin rajoittaisi liikaa pelaajaa (suhteessa pystysuuntaan) ei ole mielestäni loogisesti edes mahdollinen.