Morjens vaan kaikille lätkäfaneille täältä Pirkanmaan rannoilta. Synnyin silloin, kun ammatilaiset pelas ilman kypärää ja Vietnamin sodassa mentiin eteen- ei taaksepäin. Jenkkipurkan jääkiekkokeräilykuvaalbumiin on omin käsin liimattu kypärättömän Vellun kuva. Lajia siis on seurattu puoli vuosisataa ja nähty niin Kurrin, Tikin, Selänteen, Koivujen kuin lukemattomien muiden kehitys ja nousu junnuista Amerikan ihmemaahan. Penkkiurheilijana toki, vain mediasta ja kaukalon laidalta seuraamalla eikä ketään pelaajaa henkilökohtaisesti tuntien.
Tässä muutamia melko kriittisiäkin huomioitani Patrikin uran varrelta. Moni varmasti suuttuu ja tulisi ylle, mutta uskon paljon elämää nähneen, lajia hiukan tuntevan ja hvin eri tavoin menestyneiden ihmisten kanssa 40 vuotta työskennelleen kirjoittajan huomioilla olevan käyttöä keskustelun rakennuspuiksi.
Alkuun: Laine ei ole enää mikään nuori, suurta kypsymätöntä potentiaalia pillotteleva tulevaisuuden lupaus. Hän on 25-vuotias aikuinen mies lajissa, missä eturivin tekijöillä tuossa iässä on poikkeuksetta 20 vuoden lajikokemus. Mies parhaassa työiässä. Ihmisenä 25-vuotias toki on nuori, mutta jo kyllin kehittynyt osatakseen säätää tekemisiään, oppiakseen virheistään ja nopeasti adaptoituakseen uudelleen muuttuvaan ympäristöön ja sen vaikutukseen suorituksiinsa. Sitä sanotaan elämänkokemukseksi ja viisaalla ihmisellä sitä 25-vuoden iässä jo on ja kokemukseen liittyvään korkoa korolle -ilmiön vuoksi koko ajan enemmän vuosien edetessä. Viisaalla ihmisellä kirjoitin. Tunnen kymmenittäin eläkeiän kynnyksellä keikkuvia puupäitä, jotka eivät ole saaneet elämässään mitään muuta kuin vihaa ja katkeruuttaa kasaan hassattuaan koko korkoa korolle ilmiön elämänkokemuksen keräämisessä ja itsensä kehittämisessä. Aina joku muu on syypää. Koskaan ei oikein sieltä syvältä munaskuista ole kouraissut, että "Nyt mä vittujen vittu mokasin big time! Miksi mokasin, mitä tein väärin, mitä pitää tehdä toisin jatkossa, jotta kuopasta päästään ylös ja eteen?" Omat henkiset siivet eivät oikein koskaan ole kantaneet kunnolla edes vaakalennossa sen jälkeen, kun kotipesä jäi taakse.
Ensimmäisen kriittisen huomioni Patrik Laineesta tein, kun vuonna 2014 16-vuotiaana hänet lähettiin kotiin nuorten maajoukkueen turnauksesta näytettyään keskisormea päävalmentajalle ja ladeltuaan hänelle tappouhkauksia. Tappouhkauksia!? 16-vuotiaana nuorten maajoukkepelaajana päävalmentajalle lajissa, johon oli panostanut 12 vuotta eli 3/4 siihenastisesta elämästään. Tuo on sen luokan ylilyönti, ettei se selity ikään vetoamalla. Se kertoo pahasta asennevammasta tai mahdollisesti jopa lievästä luonnehäiriöstä. 16-vuotias on kyllin kypsä ymmärtämään missä kehissä liikutaan, kuinka paljon on panostettu ja mitä tehdään ja mitä varsinkaan ei tehdä. Siinä ei ole yhtään ymmärtävän mussutuksen sanan sijaa. Jos sen ymmärtää jokainen tasapainoisen kotikasvatuksen saanut ja suomalaisen peruskoulun suorittanut amis- tai lukionuori, pitää se kymmenkertaisella vastuulla ymmärtää hänen, joka on helvetisti panostanut siihen mitä tekee ja johon on paljon panostettu sidosryhmien toimesta. Patrik ei sitä osannut ja sama piirre omasta rajattomuuden tunteesta kulkee mukana nyt yhdeksän (9!) vuotta myöhemmin.
Yllä kirjoitin siipien kantamisesta ja kotikasvatuksesta. Oikeaan aikaan on hyvä lähteä pois äidin siipien suojasta. Kaikesta kodin tarjoamasta hyvästä huolimatta siellä jos missä usein jää se kipeimmin tarvittava kritiikin kipeä kärki saamatta. Vanha sanonta kertoo: jos kotona ei kasvateta, katu kyllä kasvattaa. Työpaikka oli jo, varallisuuttakin jo oli ja suuri tulevaisuus omin erityislahjoin oli saavutettavissa 18-vuotiaana. Siinä herkässä iässä. missä ihmisellä vielä on pieni mahdollisuus muuttaa itseään ja suuntautua elämässään itsetuntemisen suuntaan jos kiinnostusta on ja tarve ilmenee. Poikkeuksetta se tapahtuu vastoinkäymisten kautta. Mennään kontalleen, saadaan kritiikkiä, kyvyt olivat taas haluja pienemmät sillä viikolla tai sinä päivänä. Normaalisti tuossa iässä ollaan esimerkiksi muutettu opiskelupaikkakunnalle tai menty ensimmäiseen oikeaan työpaikaan ja muutettu omilleen. Totutut rakenteet elämästä on murrettu, ne korvataan uusilla ja sitä myötä ollaan persoonana auki ja muutostilassa kulloistenkin vaatimusten mukaisiksi. Siinä vaiheessa Atlantin taakse mukana muuttava oma äiti voi olla todellinen kuoleman suudelma tulevaisuuden haaveille. Joka ilta kotoa löytyy se olkapää, joka kertoo, että kyllä sä olet kuitenkin paras. Menestykseen tarvitaan niitä lukemattomia iltoja ja unettomia öitä, kun ymmärtää, että muut ovat parempia ja he ovat parempia siksi, että tekvät jotakin eri tavalla ja paremmin. "Mitä se on? Se mun pitää löytää ja oppia itse tekemään samoin, perkele!"
Superhyvä ampu ja nuoruuden suurlupaus. Siinä 25-vuotiaan Patrikin tämän hetken anti lajille. Kaikki muu pitää nyt opetella ja nopeasti. Uskon kaverissa olevan ruutia ja riittävästi älyäkin, että haaste ei ole ylittämätön, mutta nähdäkseni tarvitaan perustavanlaatuista asennemuutosta, ei lajiin vaan koko elämään liittyen. Syvältä persoonallisuuden perusteista lähtevää muutosta. Sellainen ei ilman ammattilaisen apua onnistu, mutta esikuvia onnistumisista löytyy niin urheilun kuin liike-elämänkin parista.
Kaikesta kirjoittamastani huolimatta uskon, että hän onnistuu ja toivon sydämestäni Laineelle kaikkea hyvää matkalla Hall of Fameen!
