Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 700 655
  • 17 056

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Siellä on @Ippenator minun viimeisen viestini lopussa vielä kysymyksiä sinulle. Vastauksia odotellen.

Itse olen eri mieltä kuten näköjään myös jokunen muu Psykon taidoista ja ymmäryksestä käyttää niitä tilastoja oikein. Aika moni on kummonnut monet tilastot - paremmin kuin itse - vääriksi, mutta ei se ole saanut tältä kaverilta mitään vastakaikua.
Itse en kyllä ole tätä ketjua lukiessani nähnyt, että Psychodadin perusteluja olisi uskottavasti osoitettu vääriksi tai kestämättömiksi. Sen olen kuitenkin lukuisia kertoja nähnyt, kuinka moni kirjoittaja täällä on suuttunut siitä, etteivät heidän perustelunsa ole riittäneet muuttamaan Psychodadin mielipidettä asioissa. Luulisi sen nyt olevan päivänselvää, että Psychodadin kohdalla kyseessä on hyvin vahvat mielipiteet omaava henkilö, joka on sinänsä mielipiteensä perustanut tarkkaan pohtimalla ja arvioimalla sekä pelejä säännöllisesti katsomalla ja myös tilastoja tarkkaan läpi käymällä. Te joilla on erilaiset mielipiteet kuin hänellä, teillä on erittäin pienet mahdollisuudet saada häntä muuttamaan näkemystään asioissa, eikä siinä ole mitään väärää kenenkään näkökulmasta. Täällä pitäisi voida elää ihan sovussa sillä, että on eri tavoin ajattelevia kirjoittajia. Ei tarvitsee löytää mitään konsensusta tai ”käännyttää” toisin ajattelevia kirjoittajia.

Niihin kysymyksiisi olen jo aikaisemmissa viesteissäni (ja osin tässäkin viestissäni) vastannut. En lähde tuohon juttuusi, jossa puet jo läpikäydyn asian ja siinä ilmi tulleen erimielisyyden näennäisesti eri muotoon asetetuilla toissijaisilla kysymyksillä siihen asetelmaan, jossa sinulla olisi joku oikeus vaatia täällä toisilta kirjoittajilta sinulle vastauksia. Vastaan sinulle varmasti, mikäli argumentoit asioita asiallisesti, etkä lähde tuollaiseen pelaamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

One-timer

Jäsen
Haluaako yksikaan kommentoida etta Laine on 5 vs 5 +31 lyhyen uransa aikana ja Jetsin paras, vaikka han on pelannut nama kaudet siina iassa missa Scheifelet ja Wheelerit eivat edes pelanneet saannollisesti NHL:ssa?
En tiiä onko tästä joku jo jotaan kysynyt tästä, mutta osaako joku kuka on Laineen pelejä enemmän seurannut sanoa millaisia ketjuja vastaan lainetta on pelautettu(kotipeleissä siis)? Tai mistä Laineen vaihdot ovat alkaneet, siis otetaanko useammin aloittamaa vaihtoa hyökkäyspäähän vai omiin? Mun mielestä +/- on huono tilasto tässä mielessä, koska peluutus vaikuttaa tosi voimakkaasti siihen.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Eikö pitäisi olla jopa päin vastoin, eli jos pelaajalla on laukaus, jolla pystyy tekemään maaleja kaukaa, ketjukavereilla on vähemmän merkitystä?

Sielta akanoiden valista loytyi jyva! Olet oikeassa, noin se juuri menee.

Mita kauempaa ja tehokkaammin pelaaja pystyy maaleja suorittamaan, sita vahemman ketjukaverien suorituksella on merkitysta, koska jaakiekossa yleensa aanetaan huomattavasti enemman tilaa ykkossektorin ulkopuolella pyorimiseen. Sille on selkea syy. Maaleista valtaosa tehdaan ykkossektorista, ulkopuolelta on vaikeampi tehda maalia joten puolustavien pelaajien ensimmainen prioriteetti on estaa laukaukset sektorista.

Kauempana maalista on helpompi tehda pelia ja paikkoja koska syottolinjat ja laukauksen blokkaaminen kauempaa ei ole priorisoitu. Ylivoimalla tama korostuu ja visualisoituu.

Tai siis, niin oli ennen Patrik Lainetta. Hanen tapauksessaan vastustajat ovat valinneet ykkosprioriteetiksi juuri Laineen blokkaamisen etaisyydesta huolimatta. Tasta nahtiin hyvaa tulosta playoffeissa, Scheifele latoi kiekkoa hakkiin nelion keskelta (pahin mahdollinen vaihtoehto normaalisti) kun vastustajat olivat laskeneet etta se on silti parempi vaihtoehto kuin jattaa Laine vapaaksi kauemmas.

En tieda miksi puhut Kerfootista. Alex Tanguay oli vastaava, ei laukonut paljon ja vain varmoista paikoista.

Milla tavalla Kerfoot argumenttisi vastaa vaitteeseen "Laine on parempi laukoja kuin Ovechkin"?

Laine on tarkempi, kauempaa. Mita sina pidat "parhaan laukojan" kriteerina? Sita kuka laukoo eniten? Eiko sille ole kategoria "eniten laukonut"? Parhaudessa puhutaan kai laadusta? Laineen laukaus on laadukkaampi.

Jos vertaat sita kaikkiin muihin kaukaa maalinsa keskimaarin tekeviin, Laine on omassa kategoriassaan. Tekee kauempaa ja paljon tarkemmin. Luulisi olevan selvaa.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En tiiä onko tästä joku jo jotaan kysynyt tästä, mutta osaako joku kuka on Laineen pelejä enemmän seurannut sanoa millaisia ketjuja vastaan lainetta on pelautettu(kotipeleissä siis)? Tai mistä Laineen vaihdot ovat alkaneet, siis otetaanko useammin aloittamaa vaihtoa hyökkäyspäähän vai omiin? Mun mielestä +/- on huono tilasto tässä mielessä, koska peluutus vaikuttaa tosi voimakkaasti siihen.
Oisko käyty läpi ainakin viiteen kertaan?
 
Muutama asia.
- Stastny voi olla hieman Littleä parempi kiekkoilija, mutta ei läheskään niin paljon kuin jotkut täällä antavat ymmärtää. Lisäksi Little ei ole läheskään niin huono kiekkoilija kuin täällä jotkut antavat ymmärtää. Stastny voi olla Laineelle huomattavasti parempi ketjukaveri siitä huolimatta.
- Jotkut mainitsevat, että Laineen peliaikaa pitäisi lisätä ja sillä tapaa automaattisesti tehot lisääntyisivät. No tämä nyt ei pidä yhtään paikkaansa. Lisääntynyt peliaika voisi lisätä tehoja samassa suhteessa, jos sinne olisi antaa yhtä valikoituja minuutteja ja Laineen kestävyys riittäisi pelata sellaisia minuutteja. Jo nykyisellä peliajalla Laine pelaa tyylillä, jossa säästelee itseään jaksaakseen. Varmastikin koska niin halutaan pelattavan, mutta saman lisääminen, lisää myös muiden kuormaa.
- Kahden parhaan pelaajan laittaminen samaan kenttään ei ole aina tarkoituksenmukaista, vaikka jotkut niin väittävät. Lisäksi on suuresti kiistanalaista, että onko Laine kahden parhaan hyökkääjän joukossa joukkueessaan.
- Täällä on väitetty myös joidenkin toimesta, että Little puolustavampana pelaajana voisi auttaa Wheeleriä hyvin. En tiedä, miksi juuri Wheeler tarvitsee sitä puolustavaa pelaajaa seurakseen, kun on joukkueen kolmesta parhaasta hyökkäävästä pelaajasta se paras puolustussuuntaan.
- Wheelerin haukkumiseen ei varmaan edes tarvitse sanoa mitään. Katsotaan, kun Hart-äänestyksen tulokset tulevat ja ihmetellään, miten herra on siellä ehkä top10:ssä.
- Tämä keskusteluketju olisi varmasti jollekin psykologille hyvää tutkimusaineistoa.
 
Haluaako yksikaan kommentoida etta Laine on 5 vs 5 +31 lyhyen uransa aikana ja Jetsin paras, vaikka han on pelannut nama kaudet siina iassa missa Scheifelet ja Wheelerit eivat edes pelanneet saannollisesti NHL:ssa?

Vai onko hiljaisuutta?

Tuohon haluaisin sen verran kommentoida, että Lainehan saa helpoimmat minuutit Jetsissä. Siis eniten hyökkäyspään aloituksia ja vähiten oman pään. Kai tuokin pitää mainita kun plussista ja miinuksista puhutaan.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Tuohon haluaisin sen verran kommentoida, että Lainehan saa helpoimmat minuutit Jetsissä. Siis eniten hyökkäyspään aloituksia ja vähiten oman pään. Kai tuokin pitää mainita kun plussista ja miinuksista puhutaan.
Laitatko faktaa kuitenkin pöytään? Itse muistaisin, ettei ainakaan kaikilta osin ole ollut noin kahden viimeisen kauden aikana. Ja on siellä pakosti muitakin ollut noilla ”helpommilla” minuuteilla, ei Laine ainoa pelaaja mitenkään voi olla. Kummasti hän on kuitenkin se parhaista parhain Jetsissä noissa 5 vs 5 plussissa.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Muutama asia.
- Stastny voi olla hieman Littleä parempi kiekkoilija, mutta ei läheskään niin paljon kuin jotkut täällä antavat ymmärtää. Lisäksi Little ei ole läheskään niin huono kiekkoilija kuin täällä jotkut antavat ymmärtää. Stastny voi olla Laineelle huomattavasti parempi ketjukaveri siitä huolimatta.
- Jotkut mainitsevat, että Laineen peliaikaa pitäisi lisätä ja sillä tapaa automaattisesti tehot lisääntyisivät. No tämä nyt ei pidä yhtään paikkaansa. Lisääntynyt peliaika voisi lisätä tehoja samassa suhteessa, jos sinne olisi antaa yhtä valikoituja minuutteja ja Laineen kestävyys riittäisi pelata sellaisia minuutteja. Jo nykyisellä peliajalla Laine pelaa tyylillä, jossa säästelee itseään jaksaakseen. Varmastikin koska niin halutaan pelattavan, mutta saman lisääminen, lisää myös muiden kuormaa.
- Kahden parhaan pelaajan laittaminen samaan kenttään ei ole aina tarkoituksenmukaista, vaikka jotkut niin väittävät. Lisäksi on suuresti kiistanalaista, että onko Laine kahden parhaan hyökkääjän joukossa joukkueessaan.
- Täällä on väitetty myös joidenkin toimesta, että Little puolustavampana pelaajana voisi auttaa Wheeleriä hyvin. En tiedä, miksi juuri Wheeler tarvitsee sitä puolustavaa pelaajaa seurakseen, kun on joukkueen kolmesta parhaasta hyökkäävästä pelaajasta se paras puolustussuuntaan.
- Wheelerin haukkumiseen ei varmaan edes tarvitse sanoa mitään. Katsotaan, kun Hart-äänestyksen tulokset tulevat ja ihmetellään, miten herra on siellä ehkä top10:ssä.
- Tämä keskusteluketju olisi varmasti jollekin psykologille hyvää tutkimusaineistoa.

Milla mittarilla Wheeler on paras puolustava laituri Jetsissa? Itselle tulee useampi parempi heti mieleen. Esimerkiksi Laine.

Siis ei mitaan "monet sanoo et se on kova" argumentteja vaan ihan konkreettisia numeroita?

Jaan odottamaan keisarin kledjuja.
 
Etsitkö mulle kohdan, missä sanoin, että Wheeler on Jetsin paras puolustava laituri? Jos nyt edes viitsisit lukea, mitä kirjoitetaan. Ja ei, en aio etsiä mitään todisteita tälle ennen kuin sinä vastailet muihin kysymyksiin. Toki sulla varmaan on numeroita ihan vain sille, että Laine on parempi puolustava laituri?
 
Simo Silli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki
Viimeinen aiheellinen kysymys oli etta oliko se +/- naytto siita etta Laineen ketju oli positiivisin. Osoitin etta oli. Pysytaan aiheessa.

Haluaako joku inttajista kommentoida miksi huonommin suoriutunut ketjukoostumus pysyi ykkosena hamaan loppuun asti?

Haluaako yksikaan kommentoida etta Laine on 5 vs 5 +31 lyhyen uransa aikana ja Jetsin paras, vaikka han on pelannut nama kaudet siina iassa missa Scheifelet ja Wheelerit eivat edes pelanneet saannollisesti NHL:ssa.

Mikä tuo +31 saldo on? Ei kai se ainakaan +/- ole kun tilastot näyttää 2016-2017 +7 ja 2017-2018 +8 = 15? Vai mitä multa meni ohi?

Vaitan edelleen niin. Kun jaakiekosta puhutaan, "pelaa X kanssa" viittaa aina tasakentallisiin, totuttuihin ketjuihin. Jokainen jaakiekosta puhuva, milla kielella tahansa, ymmartaa heti etta kyse on vakituisista ketjukavereista.

Laine teki 44 maalia viime kaudella, pelaamatta huippusentterin kanssa. Jos tarvitset viela tarkempaa selitysta yksinkertaiselle asialle niin lue viesti johon kommentoit.

Sina siis oikeasti halusit lahtea kanssani leikkimaan semantiikalla?

Eikös laine nimenomaan tehnyt huippusentterin kanssa 20 maalia viime vuonna ylivoimalla vai määrittelet nuo ylivoimamaalit? Lasketaan kokonaismaalimäärään, muttei kuitenkaan lasketa, että on tehnyt huippusentterin ja huippupelintekijän kanssa.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Ok. Miten se, syntyvätkö pelaajan maalit kaukaa vai läheltä eliminoi ketjukavereiden merkityksen? Eikö pitäisi olla jopa päin vastoin, eli jos pelaajalla on laukaus, jolla pystyy tekemään maaleja kaukaa, ketjukavereilla on vähemmän merkitystä? Eli Kerfootille ketjukavereilla on enemmän väliä kuin Laineelle?

Nimim @Ippenator antaa tässä malliesimerkin ketjun viestistä ja siitä mitä kutsuin karnevalistiseksi performanssiksi. Ei ole mitään väliä, mitä aiemmin on kirjoitettu, joko ei ymmärretä tai haluta ymmärtää, vastataan täysin ohi, tärkeintä on olla mieltä.
Tähän vastaan sillä, että oli pelaaja sitten ylivertainen laukomaan maaleja kauempaa tai hemmetin hyvä laittamaan tap-innejä tyhjään maaliin, tarvitaan kummassakin tapauksessa pelikaverit, jotka pystyvät toimittamaan sen kiekon kunkin pelaajan laukaukseen nähden hyvälle maalintekopaikalle. Tämä ainakin niin kauan kuin pelaaja ei ole mikään riplaillen läpi kentän maaleja tekevä yksilösuorittaja (joita ei nykyajan tiukassa viisikkopuolustuksessa edes käytännössä ole), joka Laine ei ainakaan vielä ole, eikä todennäköisesti koskaan tule olemaankaan.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä, kenelle (muille kuin kaikkien tietämälle) nuo muutamat pilkalliset kommentit oli suunnattu, mutta kaivoin ne ykkössyöttäjät ihan "akateemisesta mielenkiinnosta". En selittämään Laineen jäämistä 50 maalista tai haukkuakseni Littleä.

Täällä on ollut viime aikoina ihan järkipohdintoja, joten en muutenkaan ymmärrä invaasiota, jossa tylytetään kaikkia, jotka väittävät, ettei Little ollut sopivin sena Laineelle. Tai ylipäätään sitä sävyä, joka hetken tauon jälkeen palasi tähän ketjuun. Ja tällä(kin) kertaa niin, ettei psychodadilta tullut mitään prvosoivaksi tulkittavaa. Eli komp komp nimimerkille @Ippenator tästä

No, nuo sikseen. Jatkan aiheesta, koska uskon, että suurin osa kuitenkin tykkää pyöritellä näitä ketjukavereita sun muuta.

  • Yksi Paten tasakentällisin tehty maali syntyi ketjulla Connor-Wheeler-Laine. Tarina ei kerro, oliko vaihto kesken, mutta joka kukaan noista ei ole vakiosena. Oletettavasti tämä oli Scheifelen loukin aikana. Edelleen olisi kiinnostava nähdä Wheeler Paten sentterinä. Viime kaudella kokeiltiin ja oli väläyksiä. Yv on yv, mutta katsokaapa se maalikooste. Silmin nähtävää kemiaa.
  • Joku totesi, ettei Stastny syöttänyt Paten maaleja juuri Littleä enempää. Totta. Ero tuli siinä, että Paul sytytti Tanskan pojan ja tesomalaisen tutkaparin uudelleen. Käytännössä niin, että pelasi hyvällä rytmillä Ehlersiä täyteen vauhtiin, josta tämä sitten jakoi Laineelle laitaan niin, että vetosektori oli auki. Eihän tätä älyttömän pitkään kestänyt, mutta tarpeeksi osoittamaan imo, että Ehlersin ja Laineen yhteispelille on aihio, jota voisi työstää sopivalla keskushyökkääjällä.
  • Jos nyt puhutaan siitä 50 maalista jäämisestä, niin pari jo moneen kertaan todettua syytä nostaisin vielä. Laineella on molemmilla kausillaan tullut loppukaudesta ihan selkeä väsy. Loukkaantumiset siihen päälle eivät auttaneet asiaa. Tämä varmasti korjaantuu ajan myötä, kuten suurimmalla osalla nuorista pelaajista. Tästä slumpista huolimatta 50 maalia olisi ollut mahdollinen, jos peluutuksessa olisi huomioitu Paten kuuma vaihe paremmin. (Lähinnä ketjukaverit, peliajan isompi lisääminen olisi saattanut tuoda väsyn aiemmin). Mutta nämä ovat arvailuja, kuten tässä ketjussa on huomattu, menneillä tilastoilla voidaan todistaa puolesta ja vastaan tässä asiassa.

No juu, piti kirjoittaa tämä viesti jo eilen, mutta en jaksanut viimeistellä. Tänään onkin lähdetty taas uusille kierroksille, mutta ravataan siis mukana.
 
Largo

Jäsen
Laineen laukausprosentti on 18. Ovechkin on jotain 12%.

Laineen laukaus on todistetusti parempi. Han tekee useammin laukauksellaan maalin kuin Ovechkin ja han tekee sen kauempaa. Mita muuta todistetta sille tarvitaan?

Laine laukoo Ovechkinia paremmin. On laukonut paremmin jokaisella kehitysasteella, kiistatta.

Mika siina on hankalaa tajuta?
Eihän tässä nyt taas ole mitään järkeä. Ei Laine voi tehdä useammin maalia laukauksellaan, mikäli Ovechkinilla on enemmän maaleja. Laukoo paremmin kuin Ovechkin? Enpä tiedä. NHL:ssä aikaa on vähän ja Ovechkinin laukaus lähtee nopeammin. Se ei välttämättä ole yhtä kova ja määrällisesti niitä on Lainetta enemmän, mutta ei tuo mitään todista. Noilla mittareilla Alexander Kerfoot on parempi ja Alex Tanguay on kaikkien aikojen paras maalintekijä NHL:ssä. Ovechkin voitti maalipörssin, ehkä Laineen kannattaisi vain laukoa enemmän, eikä vain pitää prosentteja kunnossa? Ja se on ihan paskan maku kuinka kaukaa niitä tekee. Shea Weber on on Lainetta parempi laukoja, vai mitä mieltä olet asiasta? Tekee maaleja Lainetta kauempaa ja on todistetusti kovempi laukaus. Laukauksessa on monta osa-aluetta, minkä mukaan voidaan määrittää laukauksen taso. Ei Lainetta nyt vielä voida maailman parhaaksi laukojaksi julistaa. Itse asiassa tuohon ei edes ole helppoa vastausta. Parhaiden joukkoon kuuluu satavarmasti, mutta todistetusti paras on taas näitä sun juttuja, missä tilastoja tulkitaan haluamalla tavalla.

Laukaisuprosentti ei kerro laukauksen tasosta.

Laine ei tehnyt laukauksellaan enemmän maaleja kuin Ovechkin. Kyllä, kirjoitit useammin, mutta tuolla matematiikalla jo mainittu Kerfoot on Lainetta parempi laukoja, joten kannattaa opetella tulkitsemaan tuota tilastoa oikein (lue: ei suurta merkitystä). Maurice Rocket ei ole Laineen kaapissa, aivan sama kuinka paljon parempi hänen laukaisuprosentti Ovechkiniin verrattuna on.

Mikäköhän siinä on vaikea ymmärtää.
 
cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
@larzzon

@Ippenator on joku HFboards ipana, joka esittää olevansa kaiken nähnyt 40-50v "lätkä äiä". Suosittelen pistämään ignoreen, ei kenenkään täyspäisen kannata tuhlata aikaansa tuollaiseen vänkäämiseen.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
@larzzon

@Ippenator on joku HFboards ipana, joka esittää olevansa kaiken nähnyt 40-50v "lätkä äiä". Suosittelen pistämään ignoreen, ei kenenkään täyspäisen kannata tuhlata aikaansa tuollaiseen vänkäämiseen.
No johan on taas kypsää kommenttia. 46 tulee mittariin kohtapuolin heinäkuussa, ja lätkää on tullut seurattua erittäin aktiivisesti 80-luvulta asti. Pitääkö yrittää mennä jatkuvasti henkilökohtaisuuksiin täällä? Ihan oikeasti??!!
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Haluaako yksikaan kommentoida etta Laine on 5 vs 5 +31 lyhyen uransa aikana ja Jetsin paras, vaikka han on pelannut nama kaudet siina iassa missa Scheifelet ja Wheelerit eivat edes pelanneet saannollisesti NHL:ssa?

Vai onko hiljaisuutta?

Ihan mielenkiinnosta, mistä löytyy 5 vs 5 tilastot, voisi perehtyä paremmin noihin mainitsemiisi hurjiin lukuihin.

Perus +- tilasto kun antaa kahden viime kauden osalta esim. Laineelle lukeman +15 ja Scheifelelle +37.

Edit: tähän olikin muutkin tarttuneet jo samaan aikaan.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Ei varmaankaan pitäisi omaa lusikkaa laittaa tähän soppaan mukaan, mutta ketjua seuranneena pakko kommentoida muutamia pätkiä. Ensin on pakko sanoa, että on kyllä hyvin hanakalaa ymmärtää, miten joku voisi olla psykon kanssa samaa mieltä, vaikka argumentit olisivat kuinka hyviä. Tapa kirjoittaa niin, että muut ovat väärässä ja tyhmiä, omat argumentaatiot porsaanreiättömiä ja mielipiteet oikeita, ei yleensä herätä kovinkaan paljoa vastakaikua. Harmittavasti moni hyvä pointti menee ohi, kun kirjoitustyyli on niin agressiivinen muita kohtaan. Samaa mieltä olen monesta asiasta, mutta tuo tilastojen ajoittainen vääristely ja muiden pointteihin vastaaminen on kyllä jo huvittavaa katseltavaa. Jää täysin paitsioon ne kerrat, kun psyco puhuu ihan asiaa.

Ensin tuohon plus miinus tilastoon. Laine oli siis pleijareissa +2 samoin kuin wheeler. Scheifele oli +5, Ehlers ja Stastny laineen edellä.
Sanoit, että ykkösketjujen äijien plus merkkisyys johtuu tyhjiin tehdyistä maaleista, joiden avulla myös Stastny on noin paljon plussalla, lisäksi lisäsit, että Ehlers pelasi ajoittain alempana. Millä tavalla tästä nyt sitten voi sanoa, että kakkosketju oli 5-5 pelissä paremmin plussalla?. Ehlersin ja Stastnyn plussat tulivat muissa ketjuissa ja muuhun aikaan, mutta silti kakkosketju oli se eniten plussalla oleva? Samalla se minkälaisia minuutteja mikäkin ketju on saanut jää kokonaan pois laskuista. Paljonko esimerkiksi kakkosketju teki maaleja ylipäänsä tasakentällisin? Ei kovin montaa(en kaiva tilastoa esiin, sen voi jo päätellä hyökkääjien henk koht maalimääristä), joten kysynkin, olisiko sitä sitten pitänyt peluuttaa enemmän tappioasemassa, jos näyttöä maalien tekemisestä oli hyvin laihasti.

Sitten toinen mielenkiintoinen väite, eli sanoit Lowryn olevan kiistatta parempi pelaaja kuin Little, sillä Lowryn GF tilasto on parempi. Tässä jää taas tietenkin huomioimatta minuutit yms, mutta oletko oikeasti sitä mieltä, että tuolla tilastolla voi kiistatta perustella pelaajien paremmuutta? Katsomattakin tietää, että liigasta löytää useita pelaajia, joilla on kovat lukemat tuossa tilastossa yksittäisiltä kausilta. Kohta joku todistaa, että Kerfoot on parempi pelaaja, kuin Patrik Kane, nojaten tuohon tilastoon(nimet hatusta heitettyjä esimerkkejä, joilla ei ole mitään totuuspohjaa)?

Vielä viimeisenä oli väitteesi siitä, että Patrik Laine on parempi pelaaja puollustussuuntaan, kuin Wheeler. Mielenkiinnolla odottelen tähän perusteluja, toivottavasti jotain muuta, kuin plusmiinustilasto.
 
Aapee79

Jäsen
Laitatko faktaa kuitenkin pöytään? Itse muistaisin, ettei ainakaan kaikilta osin ole ollut noin kahden viimeisen kauden aikana. Ja on siellä pakosti muitakin ollut noilla ”helpommilla” minuuteilla, ei Laine ainoa pelaaja mitenkään voi olla. Kummasti hän on kuitenkin se parhaista parhain Jetsissä noissa 5 vs 5 plussissa.

Faktoja on laitettu jo monesti, jos osaat lukea. Kahden viimeisen kauden aikana(se onkin pelannut juu paljon enemmän kausia) ja ihan parhaista parhain? Paljon ne plussat on? Sinun faktatoimiston valehtelema +31 vai muu?

Eiköhän tämä sinun anti tähän ketjuun tullut nyt viimeistään selväksi. Joko olet sokea oppi-isän jutuille tai trollaat. Ja kiitos, kun et pystynyt vastaamaan mihinkään mitä kysyin. Ja enää ei tarvitse. Ignore-neuvo oli joltain ihan hyvä. Toista turhaa kirjoittajaa ei tämä naurettava ketju enää tarvitse.
 
Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Tässä tulee varmaan - kuten jotkut muutkin ovat jo maininneet - tehtyä virhe lähteä tähän ketjuun mitään kommentoimaan, mutta se täytyy sanoa että täysin neutraalille sivustaseuraajalle tämä on aika hyvää viihdettä verrattuna useimpiin muihin jatkiksen ketjuihin, sen verran kahtiajakautunutta porukka ja kommentit täällä ovat.

Laine on ainakin tällä hetkellä nykypäivän Brett Hull eli armoton maalitykki, jolla ei pelille muilla aspekteilla mitään erityistä annettavaa ole. Ilman NHL:n parasta (tai ainakin top 3:ssa olevaa) laukaustaan hän olisi todennäköisesti AHL-tason pelaaja. Ennen kuin Laine-fanit saapuvat joukolla syyttelemään idolinsa dissauksesta, niin tarkoitan tällä nimenomaan tämänhetkistä Lainetta, joka 20-vuotiaana on vielä pelaajana raakile. Jotta hänen erityisosaamisestaan saataisiin parhaiten kaikki irti, hän tarvitsisi vierelleen verrokkinsa taannoisen tutkaparin Adam Oatesin tyyppisen pelaajan, joka pystyy pienessäkin tilassa syöttämään kiekon millimetrin tarkkuudella sinne, mistä Laine sen pääsee maaliin tälläämään. Joe Thorntonia on ainakin jossain yhteyksissä huhuiltu Jetsiin, mikäli Stastny ei jatka, ja hänet olisi ainakin minusta todella mielenkiintoista nähdä Laineen rinnalla. Siinä olisi Patelle hyvä esikuva parrankasvatukseen ja syöttelemään 60 maalin kausi sekä Rocket Richard -pysti. Scheifelea ja Lainetta en itse lähtisi samaan ketjuun laittamaan, sillä vaikka Scheifele erinomainen pelintekijä onkin, niin hän on myös huippuluokan maalitykki ja yhdessä pelatessaan hän ja Laine söisivät toistensa maalimääriä. Scheifele hyötyy enemmän Wheelerin kaltaisesta peliätekevästä laiturista, kun taas Laineen tutkapariksi parempi olisi juuri Thorntonin kaltainen "perinteinen" sentteri, jolle syöttöjä kertyy moninkertaisesti maalimäärään nähden.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ennen kuin Laine-fanit saapuvat joukolla syyttelemään idolinsa dissauksesta, niin tarkoitan tällä nimenomaan tämänhetkistä Lainetta, joka 20-vuotiaana on vielä pelaajana raakile.
Hep, Laine-fani ilmoittautuu. Mutta miksi syyttäisin dissaamisesta? Olen asiasta täsmälleen samaa mieltä. Olen Laine-fani siksi, että hänen maalinsa ovat yleensä aika viihdyttäviä ja niitä tulee paljon. Huonohan tuo on muilla mittareilla mitattuna (Disclaimer: NHL-tasoon suhteutettuna), mutta ei anneta sen häiritä. Eiköhän se kykyihin ja ominaisuuksiin sopiva pelityyli hioudu lähivuosina ja hänestä saadaan ulosmitattua melko liki maksimisuoritus. Joku voi luulla, että se on ketjukavereista kiinni, mutta se on minusta ihan höpöjuttuja. Kaikkien kanssa kemiaa ei löydy ikinä, mutta jos se ei löydy kenenkään kanssa, vika ei ole enää ketjukavereissa.
 
Tässä tulee varmaan - kuten jotkut muutkin ovat jo maininneet - tehtyä virhe lähteä tähän ketjuun mitään kommentoimaan, mutta se täytyy sanoa että täysin neutraalille sivustaseuraajalle tämä on aika hyvää viihdettä verrattuna useimpiin muihin jatkiksen ketjuihin, sen verran kahtiajakautunutta porukka ja kommentit täällä ovat.

Laine on ainakin tällä hetkellä nykypäivän Brett Hull eli armoton maalitykki, jolla ei pelille muilla aspekteilla mitään erityistä annettavaa ole. Ilman NHL:n parasta (tai ainakin top 3:ssa olevaa) laukaustaan hän olisi todennäköisesti AHL-tason pelaaja. Ennen kuin Laine-fanit saapuvat joukolla syyttelemään idolinsa dissauksesta, niin tarkoitan tällä nimenomaan tämänhetkistä Lainetta, joka 20-vuotiaana on vielä pelaajana raakile. Jotta hänen erityisosaamisestaan saataisiin parhaiten kaikki irti, hän tarvitsisi vierelleen verrokkinsa taannoisen tutkaparin Adam Oatesin tyyppisen pelaajan, joka pystyy pienessäkin tilassa syöttämään kiekon millimetrin tarkkuudella sinne, mistä Laine sen pääsee maaliin tälläämään. Joe Thorntonia on ainakin jossain yhteyksissä huhuiltu Jetsiin, mikäli Stastny ei jatka, ja hänet olisi ainakin minusta todella mielenkiintoista nähdä Laineen rinnalla. Siinä olisi Patelle hyvä esikuva parrankasvatukseen ja syöttelemään 60 maalin kausi sekä Rocket Richard -pysti. Scheifelea ja Lainetta en itse lähtisi samaan ketjuun laittamaan, sillä vaikka Scheifele erinomainen pelintekijä onkin, niin hän on myös huippuluokan maalitykki ja yhdessä pelatessaan hän ja Laine söisivät toistensa maalimääriä. Scheifele hyötyy enemmän Wheelerin kaltaisesta peliätekevästä laiturista, kun taas Laineen tutkapariksi parempi olisi juuri Thorntonin kaltainen "perinteinen" sentteri, jolle syöttöjä kertyy moninkertaisesti maalimäärään nähden.

AHL-tason pelaaja? Hyvin sää vedät?

Missä ne muut huippulaukauksen omaavat kaverit on, joilla on niitä muitakin ominaisuuksia? Ei ainakaan 44 maalissa.

Nyt vähän järkeä käteen. Noi sun höpötykset on vielä typerämpiä kuin osan porukan 100+ maalin huutelut.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
AHL-tason pelaaja? Hyvin sää vedät?
Tästä käytiin edellisellä kierroksella hyvin paljon keskustelua, ja WAR-tilastoja tarkkaan tutkimalla todettiin, että Laine ole täytepelaajaa parempi millään muulla mittarilla kuin maalinteossa. Siitä otettiin se AHL-taso.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Faktoja on laitettu jo monesti, jos osaat lukea. Kahden viimeisen kauden aikana(se onkin pelannut juu paljon enemmän kausia) ja ihan parhaista parhain? Paljon ne plussat on? Sinun faktatoimiston valehtelema +31 vai muu?

Eiköhän tämä sinun anti tähän ketjuun tullut nyt viimeistään selväksi. Joko olet sokea oppi-isän jutuille tai trollaat. Ja kiitos, kun et pystynyt vastaamaan mihinkään mitä kysyin. Ja enää ei tarvitse. Ignore-neuvo oli joltain ihan hyvä. Toista turhaa kirjoittajaa ei tämä naurettava ketju enää tarvitse.
Ymmärtääkseni Psychodad kirjoitti nimenomaan kaikista Jetsien pelaamista peleistä mitä on pelattu hänen NHL-uransa aikana, jolloin mukana on playoffsit noiden kahden runkosarjaan lisäksi. Kävin tuossa hieman naturalstattrickin sivuilta katsomassa noita tilastoja ja laskeskelin hieman yhteen, ja päädyin siihen, että ”oppi-isäni” (joka taitaa olla minua jopa muutaman vuoden nuorempi), oli siinä oikeassa, että Laine on ollut NHL-urallaan Jetsien paras 5 vs 5 +/- tilastossa, tosin jaetulla ykköstilalla Scheifelen kanssa, ja molempien lukema oli +30 tuon Psychodadin kertoman +31 sijasta. Tuo yhden plussan heitto ei siltikään muuta hänen väitettään muutoin epätodeksi. Korjailevat muuten myös ajoittain noita tilastoja jälkeenkin päin tuollaisille saiteille, joten voi jopa sellaisesta olla tässä kyse. Tai sitten vaan Psychodad laski erehdyksessä väärin - en tiedä. Olit kuitenkin väärässä, joten se siitä.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysyn vielä ihan simppelisti: Onko jokin selvä syy, miksei Wheeleriä voi peluuttaa keskellä? Hän on stuntannut siinä loukkaantumisten aikana eikä se mielikuvani perusteella ihan huonosti mennyt?

Varsinkin jos Stastnyä ei voida pitää, eikä saada muita tilalle, niin Wheeler kakkossenana kuulostaa ihan mahdolliselta? Scheifele pärjää omillaan ja noin kakkosessa olisi hyvä pelintekijä.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Kysyn vielä ihan simppelisti: Onko jokin selvä syy, miksei Wheeleriä voi peluuttaa keskellä? Hän on stuntannut siinä loukkaantumisten aikana eikä se mielikuvani perusteella ihan huonosti mennyt?

Varsinkin jos Stastnyä ei voida pitää, eikä saada muita tilalle, niin Wheeler kakkossenana kuulostaa ihan mahdolliselta? Scheifele pärjää omillaan ja noin kakkosessa olisi hyvä pelintekijä.
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Kolmosen sentterinä Little ehkä vielä menee (kunhan ei taannu tulevalla kaudella entisestään), mutta ei hänestä paljoakaan ole hyötyä kakkosketjussa, jonka pitäisi olla varteenotettava hyökkäävä ketju. Mielestäni Wheeler pelasi aivan mukiinmenevästi sen jakson mitä sentterinä pelasi. Erityisesti siihen nähden, että hänellä ei kai juuri ennestään ollut sentterinä pelaamisesta kokemusta. Kehittyisi varmasti paljonkin tuossa roolissa, jos pelaisi vaikka koko kauden sentterinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös