Mainos

Paras pizza?

  • 132 068
  • 597

Fordél

Jäsen
On joo. Hangossa tuli vierailtua keväällä tuolla. Ja sen jälkeen loppukesästä Jumbon Classicissa. Hanko voitti tuon vertailun ja jäi mieleen yhtenä parhaista kotimaan pizzoista. Siinä oli kaikki kohdillaan, tomaattikasttikkeesta lähtien. Jumbon vastaava ei jäänyt samalla tavalla mieleen, mutta ihan jees sekin oli. Itiksessä en ole vielä testannut.

Classicissa on ihan hyvät pizzat. Siellä ymmärrettään mistä oikeassa pizzassa on kyse. Tämä näkyy esim. rucolan käytössä eli se ymmärretään laittaa siihen päälle lopussa. No kepappipaikoissa rucolaa ei tietysti edes käytetä laisinkaan. Classicissa on kuitenkin mielestäni hintalaatusuhde on kunnossa ja siellä pääsee kunnon pizzan makuun. Vielä kun tomaattikastikkeen saisivat paremmalle tolalle niin pisteet nousisivat entisestään. Kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Oli muuten todella hauska lukea muiltakin samanlaisia muistoja äidin tekemistä pizzoista. Tollasiahan ne juuri olivat eli uunipellille se perustaikina, joka oli lähes sentin paksuinen ja siihen päälle ketsuppi, jauheliha, tomaatti ja juusto. En muista koskaan syöneeni pienenä muuta kuin jauhelihapizzaa. Mutta helkkarin hyväähän toi silloin oli! Täytyisi joskus ihan lapsuuden muistojen vuoksi tehdä tollanen setti ite.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Good Stuff Pizza, 78383 Highway 111, La Quinta, Kalifornia, USA. Mukavan ohutta, mutta ah, niin maistuvaa. Ja samalla voi katsella vaikka jenkkifutismatsia tai viikonloppuisin vaikka jäkismatsia. Oma suosikkini on herkkusieni - paprika - basilika pizza. Limsaa saa santsata lisää rajattomasti, tai ei ainakaan minulle olla koskaan tultu valittamaan.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Popinon pizzat Hämeenlinnassa.
Ei minkään ketjun pizzat voi pärjätä yksittäiselle ravintolalle.

E: Benjamins Bistron pizzat Töölössä toimivat myös.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
On joo. Hangossa tuli vierailtua keväällä tuolla. Ja sen jälkeen loppukesästä Jumbon Classicissa. Hanko voitti tuon vertailun ja jäi mieleen yhtenä parhaista kotimaan pizzoista. Siinä oli kaikki kohdillaan, tomaattikasttikkeesta lähtien. Jumbon vastaava ei jäänyt samalla tavalla mieleen, mutta ihan jees sekin oli. Itiksessä en ole vielä testannut.

Tähän vahva sama. Hangon Classic (eikös se oli ko. ketjun alkuperäinen paikka?) oli huikean positiivinen yllätys. Hangover ja rucolapizza ovat ehdottomia suosikkejani. Ison Omenan Classic on ihan hyvä stuntti, mutta ei kuitenkaan Hangon veroinen. Sellonkin vastaavassa on tullut käytyä, mutta se oli sitten jo aika keskinkertainen kokemus ts. kallis hinta mutta ei mitään mieleenjäävää.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Silloin kun jotain pizzoista ymmärsit, Saarioinen takoi teidänkin mikroon jo roiskeläppiä.

Ei meillä mitään roiskeläppiä taottu yhtään mihinkään. Miksi sellaista väität? Saarioisten valmispizza tosin täytti tänä vuonna 30 vuotta kuten Iltasanomat jutussaan muistuttaa, eli periaatteessa sellaista oli jo lapsuudessani tarjolla noin nelivuotiaasta alkaen, mutta ei tuo tuolloin samanlainen instituutio ollut kuin nykyisin. Sitä paitsi kyse on minun äidistäni, ja minun äitinihän ei mitään roiskeläppiä ostanut vaan pizzat tehtiin joko itse, tai sitten harvinaisempana herkkuna pizzaa mentiin syömään pizzeriaan yms.

Myöskään mikroaaltouunia ei taatusti tuolloin ollut taloudessa valmiina ottamaan vastaan sinne taottavia roiskeläppiä. Ruokatieto-sivusto tietää kertoa aiheesta, että "Vuonna 1985 vain joka 20. kotitalous omisti mikroaaltouunin. Vuonna 1990 mikro oli jo 3/5-osalla kotitalouksista."

Vuonna 1985 olin siis 8-vuotias ja jotain jo pizzoista ymmärtävä, mutta meidän taloutemme kuului siihen 95% suomalaisenemmistöön jolla ei mitään mikroaaltouunia ollut. Hyvin suurituloisella viiden prosentin eliitillä saattoi sellainen olla, mutta eipä Pernon ja Pansion alueella sellaisia asunut silloin. Eikä asu vieläkään.

Enpä muista, koska mikro talouteen edes hankittiin. Ei ollut muistaakseni ihan vielä vuonna 1990, jolloin 40% suomalaistalouksista oli mikroa vailla. Varmaan joskus 90-luvun alkuvuosina mikrokin kotiin tiensä löysi, mutta silloin ei enää olekaan kyse ensimuistoistani pizzoista eikä varhaislapsuuden muisteloista.

Suoraan sanottuna en yhtään muista, koska olisin ensimmäisen kerran syönyt mikrossa lämmitettyä roiskista. Jostain kumman syystä tämä kokemus ei ole jättänyt elinikäisiä muistijälkiä suuntaan tai toiseen.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Kerran baari illan jälkeen kaveri juhlahumussa sekoitti Al Caponen ja Al Pacinon nimet keskenään tilaushetkellä. Ja kun kerran Caponellekki on omistettu pizza niin mepä sitten kehitimme hra Pacinolleki oman pizzan.

Al Pacino:
Kebab, kinkku, ananas ja majoneesi.

En tiedä sitten onko pizzalle ns. oikeaa nimeä olemassa tai onko Al Pacinolle omistettu joku toinen pizza. Varmasti saattaa ollakki.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Sanoisin, että kinkku, tonnikala, salami-linjalle mennään. Aika tylsä valinta toki pizzaruokailuun, jossa variaatioita voi olla paljonkin, mutta yksinkertainen on tehokasta tässäkin ruoanlajissa joskus. Pannupizza menee mulle ehkä normaalia lättyä paremmin ja paljon on ravintoloita, joissa osataan todella hyvää pizzaa tehdä, mutta aidot italialaiset ovat hemmetin hyviä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Denniksessä söin eräänä kertana melko erikoisen pizzan. Maistui kyllä muttei kohonut TOP 3-listalle.

Maahinen
hirvenlihaa, suppilovahveroita, karpaloita, vuohenjuustoa, valkosipulia, kirveliä ja basilikaa
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Heitän tähän foton ihan hemmetin maukkaasta pizzasta jonka nautin lounaaksi Palmanovan kylässä Pohjois-Italiassa. Veikkaan ettei tuttua pääraaka-ainetta tuossa muodossa saa täällä härmässä pitsoihin.

_
 

Liitteet

  • pizzedaitalia1.JPG
    pizzedaitalia1.JPG
    44,4 KB · kertaa luettu: 825

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Hervannan paikallisesta maahanmuuttajamestasta yleensä tarttuu mukaan yhdistelmä pepperoni, ananas, jalapeno, mozzarella-cheddar. Kotona saattaa vielä lirahtaa vähän Blairin ja Poppamiehen sooseja päälle.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hällästä saa nykyään saman tasoista ja hintaista pizzaa.

Selasin nopeasti listan läpi ja hätäsesti tsiigasin että viimeinen pitsa on aika kattava:

kokoliha, kebabliha, pekoni, jauheliha, kinkku, salami, pepperonimakkara, broileri, kananmuna, katkarapu, tonnikala, jokirapu, simpukka, anjovis herkkusieni, aurinkokuivattu tomaatti, tuore tomaatti, ananas, tuore paprika, paprika, musta oliivi, vihreä oliivi, maissi, sipuli, punasipuli, jalapeno, persikka, peperonipaprika, parsa, basilika, valkosipulikuppi, tuore chili, kapris, mustapippuri, chilikastike, yrttipesto, hamburger sauce, valkosipulismetana, pippurituorejuusto, vuohenjuusto, mozzarella, feta, cheddarjuusto, sinihomejuusto

Tämä on tietysti lisätäytelista mutta ei ole kaukana että jokin hassunhauska suomipitseria tälläisen tekisikin.

Itse ajattelin testata viikonloppuna Villetan pizzat Helsingin Töölössä, ovat saaneet kehuja ja paikkaa pyörittää lupsakan äänekkäät italiaanot, tämä lista muistuttaa jo hiukan sitä mitä itse pidän aitona "pizzana" ja listalta löytyy myös artisokkaa mikä kuuluu ehdottomasti hyvään pitsaan:
Italialainen ravintola Villetta, Helsinki - Pizzeria, Pizzaravintola

_
 

Mosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan hurtat
Nimimerkki "Vanha Len" postasi vähän aikaa sitten Sopranos Pizzaohjeen. Kokeilin ohjetta eilen, tosin modasin hieman laittamalla savukylkeä ja punasipulia. Ihan loistava pizza tuli, varsinkin tuore basilika ja erilaiset juustot antoivat mukavan säväyksen. Paljon kiitoksia ohjeesta!
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Parhaan pizzan ikinä missään olen syönyt - Italiassa. Fornossa paistettu pizza oli hunnutettu todella hyvällä tomaattikastikkeella, bufala-mozzarellalla ja tuoreen tomaattin viipaleilla. Uunin jälkeen koko ihanuus oli kruunattu parmankinkun siivuilla ja rucolalla. Taisi olla kinkun päälle rouhaistu pikkuisen mustapippuria.
- - -

Virgin Oilissa on tuollainen pizza listalla ja on oikein hyvää. Muutenkin mozzarella on pizzassa lähes must.

Karmea pettymys oli viime maanantaina, kun lounaalla ajateltiin käydä nopeasti Itiksen ravintolamaailmassa olevassa Mario (tms)-pasta-pizza-paikassa. Tilasin juurikin tuollaisen mozzarella-ilmakuivattukinkku-rucola-pizzan. Seuralaiseni söi kana-vinegretti-pizzan.

Eipä tarvitse tuonne mennä toiste. Pizzoja sai odottaa 40min, vaikkei ollut juurikaan muita asiakkaita (nyt ymmärrän miksi ei). Kun ne vihdoin tulivat pöytään, oli ainakin minun pizzani aivan haalea, paikoin jopa kylmä. Eikä kumpikaan pizza maistunut miltään. Paitsi reunoista, kun ne oli poltettu.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Stadissa ainakin Manalan pizzat ovat loistavia. Joka kerta kun siellä käy syömässä ajattelee ottavansa tällä kertaa pihvin tai pastan tai jotain muuta, mutta aina pääty ottamaan sen lätyn eikä se ikinä ole huono valinta.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eilen tuli sitten testattua Itiksen Classic. Pienen kiertelyn jälkeen mahduttiin sisäänkin. Otin vaihteeksi ihan perussetin, peperoni-makkaraa, tuoretomaattia ja homejuustoa. Tykkäsin oikein kovasti. Taisin valita Jumbossa väärät täytteet, pitää antaa sille vielä uusi mahdollisuus. Eihän sekään huono ollut, mutta ei samalla tavalla positiivinen yllätys kuin eka kerta Hangossa. Odotukset taisivat olla liian korkealla.
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Heitän tähän foton ihan hemmetin maukkaasta pizzasta jonka nautin lounaaksi Palmanovan kylässä Pohjois-Italiassa. Veikkaan ettei tuttua pääraaka-ainetta tuossa muodossa saa täällä härmässä pitsoihin.

_

Tästä Trattoria Rivoleton kotisivuille. Stadin (Suomen?) parhaat lätyt. Aamen.

E: Alaspäin scrollaamalla löytyy pizzat, löytyy sekä mozza-prosciutto-rucola-mustapippuri että pinaatti-vuohenjuusto-prosciutto-sipulikin.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Alaspäin scrollaamalla löytyy pizzat, löytyy sekä mozza-prosciutto-rucola-mustapippuri että pinaatti-vuohenjuusto-prosciutto-sipulikin.

Erittäin maukkaan tuntuinen pizzavalikoima. Mulle menisi tuosta listasta kaikki lätyt ja hyvällä ruokahalulla. Ehdottomasti pitää käydä tuolla ja hinnatkin suht ok...riippuen tietenkin pizzojen koosta ja täytteiden määrästä.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Parhain pitsa, mitä olen tähän mennessä syönyt, löytyy Sodankylän Annabellasta. Tarkkaa nimeä en muista, mutta siitä löytyy mm. savuporoa. Naminami! Seuraavan kerran, kun pyssykylään eksyn, niin hetimiten nautiskelemaan!
 

Fordél

Jäsen
Stadissa ainakin Manalan pizzat ovat loistavia. Joka kerta kun siellä käy syömässä ajattelee ottavansa tällä kertaa pihvin tai pastan tai jotain muuta, mutta aina pääty ottamaan sen lätyn eikä se ikinä ole huono valinta.

Manalassa on tosiaan mainiot pizzat. Oma tyyli tehdä pizzaa, mutta kyllä toimii. Tosin itse päätin viime kerralla, että en vähään aikaan syö Manalassa pizzaa, koska sen jälkeinen ähky ei ole kovin kiva asia...Koitan syödä jatkossa muita annoksia.

V-loppuna tuli testattua pitkästä aikaa myös Mamma Rosan pizzat. Hintalaatusuhteeltaan oikein hyviä, sillä maksaa mukaanotettuna vain 9.5 euroa. Kyllä Manala vie voiton, mutta hyviä olivat nämäkin.

Laitetaan vielä omat TOP5 lista suomalaisista ravinteleista (tosin ei järjestyksessä):

-Mamma Maria, Lahti
-Classic Pizza, Helsinki Itäkeskus
-Ravintola Manala, Helsinki
-Mamma Rosa, Helsinki
-Eksan Krouvi, Kuusankoski (Omanlaisiaan, mutta hyviä. Ei enää vissiin pystyssä...)

Täytyy käydä testaamassa muutama paikka, joita täälläkin on ehdotettu, joten ehkä lista muuttuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös