Seuraus tästä oli se, että poika joutuu viettämään koko ala-asteen (ja mahdollisesti yläasteenkin) eri ryhmässä, kuin parhaat kaverinsa, koska luokat jaettiin ryhmiin kielivalintojen perusteella. Saksan valinneet toisessa ja englannin valinneet toisessa. Asia tuntuu siis ainakin nuorelle lapselle isommalta, kuin "pieru itämeressä".
Itse olen ollut kiitollinen siitä vähästä kiinnostuksesta ruotsiin, joka minulla on ollut. Se on auttanut minua erottumaan mm. työhaastatteluissa massasta, kun voin sanoa osaavani edes alustavasti ruotsia. Toisaalta Suomessa pidetään liikaakin kiinni pakkoruotsista, vaikka varsinaista tarvetta ei olisi. Englannin dominanssi on niin korkea, että sen hyödyllisyys ymmärretään nykyään automaattisesti, mutta muut kielen - oli sitten ruotsi tai saksa - jäävät paitsioon jo aikaisessa vaiheessa.
Itselleni saksa on ollut se kaikista rakkain kieli ja siitä olen osittain tehnyt itselleni ammattiakin. Kuitenkin kielissä on se ongelma, että kielitaitoa arvostetaan, mutta siitä ei palkita. Tunnen useita työpaikkoja, jotka listaavat työpaikkailmoitukseen erilaisia etuja, joissa esim. ruotsin tai saksan osaaminen on etu. Kuitenkin itse valintavaiheessa etu sulaa, koska työelämä arvostaa enemmän ns. kovia taitoja; kielet ovat aina vähän pehmeitä. Kovia taitoja ovat esim. matematiikka, erilaisten ohjelmistojen hallinta - kuvankäsittely, excel ja kirjoitustaito korostuvat.
Itse olen katunut ratkaisuani panostaa kieliin, koska se ei ole avannut minulle yhtään ovea. En syytä ketään siitä, että tutkintoni on huono tämän päivän työmarkkinoille, mutta kieliosaaminen ei johda sellaiseen arvostukseen, jolla saisi oikeasti töitä. Kielestä saat sen plussan, mutta joku jolla on niitä kovempia työelämän taitoja tiputtaa aika nopeasti hakuprosessista ulos. Ruotsille on tarvetta ja käyttöä työelämässä - esim. asiakaspalvelussa. Kuitenkin firmojen valmius maksaa näistä taidoista ovat aika lähellä nollaa: saatat voittaa sellaisen paikan itsellesi, jossa olette muuten täysin teams even, mutta sinulla on se kieli vielä lisäksi. Sellaisista paikoista joudut kuitenkin vain haaveilemaan, joissa kieli olisi ns. erottelutekijä.
Surullisin oli, kun eräs professori sanoi minulle yliopistossa, että parasta, mitä voit omalle jälkikasvullesi tehdä on se, että ohjaat heidät pois kielten parista. Kielet eivät työllistä ja niitä ei Suomessa arvosteta, vaikka asian kuinka yrittäisi kaunistella. Esim. saksasta on ollut itselleni merkittävää iloa, se on avannut ovia vapaa-ajalla ja olen saanut kokea paljon, jota en olisi ilman saksaa kokenut. Kuitenkin tosiasia on se, että tutkinnossani se on ihan toissijaista, sille ei ole kysyntää.