Mainos

Päävalmentaja Mikko Heiskanen – JYPin pelitavan uudistaja

  • 181 580
  • 1 458

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heiskanen ja ehkä Hämäläinen kin ovat erittäin hyviä valmentajia! Mutta kuten sanottu niitä on SM-liigassa 13 tusinassa. Se mitä JYP tarvitsee on PELINJOHTAJAN ja hyvän valmentajan.
 
VeMa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NYR
Ainut fakta mikä meillä on tarjolla on se, että JYP oli Rautakorven alaisuudessa menossa kahdeksan parhaan joukkoon. Sitä kukaan ei voi kieltää.

Jokaisella joukkueella on parempia ja huonompia jaksoja. Siellä jos Tapparan, Ilveksen, Pelicansien, Hifkin yms taustalla olisi kanssa +1600 ottelua, niin johan olisi tuulista menoa.
Ja tuskinpa ne muut valmentajat vuorotellen mediassa olisi näitä potkuja noin kovasti tuominneet, jos niihin olisi ollut oikeasti pelillisesti aihetta.

Rautakorven työkalut oli vajavat jo lähtökohtaisesti. Ykkössentteri kyykkäsi ja top 4-laituri jakoi rakkautta vähän väkisin. Entä jos ilman noita kahta olisi lähdetty kauteen? Se olisi ollut suunnilleen kapinaliike päällä, mutta nyt tuo vaan selitetään "nojoo, vähä Rautakorven alaisuudessa homma alkoi menemään heikommaksi". Tuohon vielä junnujen kisat ja Smith, joka tuli enemmän tai vähemmän kuntouttamaan itseään, ei tuo kyykkäys todellakaan mene yksin Rautakorven piikkiin.

Olen tätä muutaman kerran näiltä potkujen puolustajilta kysymys, mutta vastausta ei ole tullut. Kysytään uudestaan.
Mitä etua potkut kesken kauden toi verrattuna siihen, että kauden lopussa olisi potkittu veks?

Ilmeisesti pelaajistolta ei mielipidettä oltu kysytty asiasta sen laajemmin, koska potkujen jälkeen joukkue oli kuin peura ajovaloissa ja kaikki lamaantui ihan täysin.
Tai sit oli kysytty, mutta 1600 pelin kokemuksella pelaajiston mielipide tiedettiin vääräksi.
Kaikki on tuon johdon puolesta mahdollista.

E: vähän väärään ketjuun meni, mutta tarkoitus oli vastata snaken kirjoitukseen. Luurilla en vain viitsinyt lähteä lainausta pilkkomaan kun kuitenkin olisi mennyt perseelleen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olen tätä muutaman kerran näiltä potkujen puolustajilta kysymys, mutta vastausta ei ole tullut. Kysytään uudestaan.
Mitä etua potkut kesken kauden toi verrattuna siihen, että kauden lopussa olisi potkittu veks?

No pannaampa vastaillen. Riippuu ihan tasan mistä vinkkelistä asiaa tulee katsoneeksi. Suuri itämaan tietäjä ei tarvitse olla, että osaa laskea yhteen asiat niistä tiedon palasista, joita on saatu.

Rautakorpi pyyhki persettään allekirjoittamallaan JYPin strategialla, eikä sitä noudattanut kuten piti ja lopulta tuo rupesi näkymään tuloksessakin ihan riittävästi, Peli ei tuottanut. Eli ne joille on olemassa fakta, että JYP olisi mennyt Rautakorvella ihan sääleihin asti, niin herätys, tällaista faktaa ei ole kuin kuvitelmissa.

Silti, minä arvelen, että lopulta kauden suorittaminen ei ollut se syy kenkimiseen, vaan se kuuluisa isompi kuva ja siinä Rautakorpi oli sekä riippa, että hidaste ja vaikka potkut tuli puoli kautta myöhässä, niiden merkitys oli strategian toteuttamiseen mahdollisen nopea pääsy ja ihan tämän perusteen merkityksen tajuaa, jos miettii niitä niin haasteita, kuin mahdollisuuksia, joita lähitulevaisuus tuo.

Tässä hetkessä ei minustakaan JYPillä ole aikaa mihinkään sääleihin rimpuilemiseen, jos vaakakuppiin laittaa tavoitteet. Siinä mielessä menevä kausi oli toisarvoinen, olkoonkin vaikka juhlakausi, aina ei todellisuus anna valinnan mahdollisuuksia.

Se, saako JYP lopulta etua valinnoistaan, on kiinni tasan siitä, pysyykö päättävissä elimissä vesittäjät asemissa, joissa voivat tuhoa aiheuttaa. Muotoilin tuon niin, koska täällä on paljon sakkia, jolla ei tunnu se iso kuva aukeavan ollenkaan. Asetelma on, että JYPillä on Seppäsen luoma Strategia ja kerran hän on todistanut osaavansa organisaation nousun, taetta ei ole onnistuuko toisenkin, mutta siinä se JYPin oljenkorsi on, koska muuten ei ole mitään, millä menestykseen voisi yltää. Sääliin yrittely on itselle yhtä tyhjän kanssa, mutta toki ymmärrän, jos jollekulle se on korkeinta mihin JYP voi yltää ja enemmän tavoittelu on silkkaa ajan ja rahan tuhlaamista.

Se, mitä Hämäläinen on saanut puuhailtua Rautakorven jälkeisillä, ei ole se mitä organisaatiossa puuhataan, vaan mikäli järki on ollut päässä ja ollaan nyt positiivisia, että on, niin se rakennustyö sitä strategiaa noudattaen on saatava tulille mieluummin eilen, vaikka nyt puolitoista kautta liian myöhään siihen käsiksi vasta pääsee.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP

Tässä nyt on se ongelma että sä tulkitset sitä dataa virheellisesti ja itse määrittelemässäsi aikasyklissä, Haluat ottaa sen juuri siitä hetkestä kun JYP konttasi syksyllä, samaa tekee mm jukurit tällä hetkellä, silti se ei ole merkitys koko kaudelle. Kuten sulle on jo varmaan satoja kertoja sanottu, niin JYPillä oli jo se suvantovaihe ohitettu ja voittoja tuli jo useampi, mutta haluat silti pitää kiinni tuosta aikajaksosta koska se muka tukee faktana sun väitteitä.

Siksi sun väitteesi perustuvat ei faktoihin koska määrittelet vain tuon yhden aika syklin merkittäväksi mihin perustat väitteesi, se on kuitenkin 8kk kestävällä liigakaudella hyvinkin lyhyt pätkä tuo 1 kk jota sinä haluat käyttää. Et suostu käyttämään aikaa sitä ennen, etkä niitä viimeistä neljää peliä Rautakorven alaisuudessa.

On älyllisesti epärehellistä edes yrittää käyttää tuota ajanjaksoa viitteenä siitä miten Rautakorpi pärjäsi.

Tänne on tuotu tilastoja ajalta ennen Rautakorpea, Rautakorven ajalta ja sen jälkeen, ja parhaiten Jyp pärjäsi tällä kaudella vuosikausiin Rautakorven alaisuudessa, mutta sinä haluat ummistaa siltä silmäsi ja viivata sen ainoan hetken tällä kaudella kun oli suvantovaihe ja sitten selittelet täällä muina miehinä kuinka sinä ymmärrät paremmin kuin muut, **NEWSFLASH** Et ymmärrä.
Laitoin sulle uudestaan tuon aikaisemman vastaukseni sinulle mihinkä jätit silloin vastaamatta vaikka varmasti luit. Se sopii tämänkin päiväiseen vuodatukseesi jossa vain ilmeisesti sulla on joku tieto miten olisi Rautakorven kanssa käynyt.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
ilmeisesti sulla on joku tieto miten olisi Rautakorven kanssa käynyt.

Nyt mä en kyllä käsitä, miten se luetun ymmärtäminen oikein menee? Mullehan moinen ongelman asetanta on lähtökohtaisesti väärä. Sillä ei ole merkitystä kuinka Rautakorven kanssa olisi käynyt. Jossittelua vailla pointtia. Rautakorpi sai lähteä minun ymmärtääkseni muihin syihin pohjaten ja menestys/ tason pudotus oli vaan neula, joka kamelin selän katkaisi.

On siis tuhannen yksi lysti jossitella ja mutkutella, kun niillä todellisuus ei muutu piiruakaan. Se mitä kutsut vuodatukseksi, minä kutsun sitä madonluvuksi, sillä niin vakavassa paikassa JYPin kohdalla nyt jossitellaan ja syytellään miettimättä mitä ja miksi.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sillä ei ole merkitystä kuinka Rautakorven kanssa olisi käynyt.
Minulle ja monelle muulle sillä on merkitystä, todennäköisesti kohta valmistauduttaisiin pelaamaan pudotuspeleissä ja oltaisiin jopa mitalikandidaatti ellei jopa mestaruushaastaja.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Minulle ja monelle muulle sillä on merkitystä, todennäköisesti kohta valmistauduttaisiin pelaamaan pudotuspeleissä ja oltaisiin jopa mitalikandidaatti ellei jopa mestaruushaastaja.

Toki tuohon olisi keskikaistalle se vahvistus tarvittu mutta en käsitä miksi palstatoveri vänkää vastaan ettei näin olisi voinut käydä. Paljon todennäköisemmin noin kun nyt nähty anteeksiantamaton taaperrus 20.12 jälkeen.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Toki tuohon olisi keskikaistalle se vahvistus tarvittu mutta en käsitä miksi palstatoveri vänkää vastaan ettei näin olisi voinut käydä. Paljon todennäköisemmin noin kun nyt nähty anteeksiantamaton taaperrus 20.12 jälkeen.
Se on sitä Herra Sepäseen sokeaa uskoa.. Sama herra sitten syyttää muita sokeasta uskosta jne.
 
Pottakameli

Vaikka pelit ei menneet ihan putkeen, niin joukkue otti kuitenkin kovia taistelu voittoja Ässistä ja Sportistakin, muistaakseni. Ei ollut kaunista, mutta ei sitä kukaan lopulta katso.

Notkahdus olisi voinut hyvinkin kääntyä, sillä kaikilla on vaikeita jaksoja kauden aikana.

Sitten taas ne mystiset syyt, joiden takia päätös tehtiin.... No se onsitten eri asia.
 
Nelfor

Itse en ollut kovinkaan tyytyväinen tuohon syksyyn Rautakorven alaisuudessa. Mitä pidemmälle mentiin, sitä pahemmalta alkoi näyttämään, vaikka sijoitus oli potkujen aikaan vielä hyvä.

Ei toki silti tarkoita, että oli millään tavoin järkevää antaa potkuja tuossa kohtaa ja ilman mitään kunnollista jatkosuunnitelmaa, mutta luottavainen olo Rautakorven suhteen siinä ei ollut.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rautakorven tiimillä jatkaminen kauden loppuun asti ei varmasti olisi niin suurta takapakkia/niin isoja ongelmia JYPille aiheuttanut mitä tämä kevään sekoilu on aiheuttanut.
Tämä on tietysti päivänselvää, eikä kukaan ainakaan tässä kohtaa jälkiviisaana voi muuta todeta.

Tai no, ehkä yksi palstalainen voi todeta muuta, mutta ei lasketa sitä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Se on sitä Herra Sepäseen sokeaa uskoa.. Sama herra sitten syyttää muita sokeasta uskosta jne.

Jossittelijat jossittelee ja se heille suotakoon. Tulokulmia ihmisillä on asioihin monenlaisia. Minusta jossittelu on pelkkää ajanhukkaa, spekulointi olevalta pohjalta on sitten eri asia.

En ymmärtääkseni ole kenenkään uskoa, saati näkemystä syytellyt, esittänyt minkä näen omilla okulaareillani olevaan pohjaten. Eri mielisyys asioissa ei ole syyttelyä, moisilla syytteleyillä pilaa vain keskustelua asioista.

Ja edelleen, jos jollekulle ei asia avaudu. Minun vinkkelini on toinen, kuin niillä joilla on vain kuluva kausi perspektiivinä ja siksi myös koen koko höperehtimisen jos, ehkä , varmaan olisi, lätinällä täysin turhana oleellisten kysymysten rinnalla.

Kuka sitten tästä vinkkelistä katsoo asioita, ehkä olen ainut, mutta tuossa vinkkelissä on isot ja merkittävät kysymykset edellä ei yhden kauden juoksu ja sitä tuijottaminen.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä itse ainakin ajattelen asioita myös pidemmällä aikajänteellä, mutta myös aina menossa olevan kauden osaltakin. Siksi tuo vituttaakin että johto päätti ruveta sekoilemaan kesken kauden, jolla pilattiin niin meneillään oleva kausi kuin myös hankaloitettiin tulevien kausien joukkueen kokoamista jne kun seurasta tehtiin yleinen naurunaihe. Valmentajan vaihdos kuitenkin suhteellisen harvoin aiheuttaa kovinkaan merkittävää parannusta joukkueen suorittamiseen, toki poikkeuksia löytyy kuten tämän kauden Kärpät.
 
Timeout

En tiedä veikö tämä valmentajien vaihtaminen JYPiä eteepäin edes pitkällä aikavälillä. Tosin, voi olla, että tässä hommassa on hopeareunus, eli nyt ollaan kyykätty niin syvälle, että ainakin itse uskon tästä lähtevän homma oikeaan suuntaan viimenkin. Eli nyt vain eteenpäin.
 
Nimenomaan näin. Ei jossitellen, mutta jos katsoo reilun viiden vuoden saldoa ja tuuliviirinä heilumisen tulosta, ymmärtää vähemmästäkin, että lopulta se notkon pohja tulee vääjäämättä. Hopeareunus on, kun suunta voi olla vain ylöspäin, mutta se painajainen siellä edelleen on, jos se pohjakin romahtaa, romahtaa JYP liigasta muihin sarjoihin. JYPillä on Seppäsen visio ja ei mitään näköalattoman heilumisen lisäksi. Toivotaan, että tahto yhden asian taa löytyy, muuten ei taida syöksyä pysäyttää edes pohja.
 
Itse uskon, että nyt on oppirahat maksettu ja mennään ylöspäin. Tämä tie piti vain kulkea loppuun. Valitettavasti. Se ei tarkoita sitä, että ensi kaudella pelataan mestaruudesta, mutta uskon, että aletaan ottaa oikeita steppejä eteenpäin ja se alkaa sitten näkymään tuloksessakin jossain vaiheessa. Kyllä tämä itse kullekin on ollut raskasta, mutta en millään jaksa uskoa JYP laivan uppoamiseen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tuollainen potkujen jakaminen niin vajaalla ymmärryksellä, että ei tajua sen moninaisia kerrannaisvaikutuksia seuran maineeseen, pelaajien ja valmentajien saatavuuteen jne. osoittaa, no en nyt viitsi sanoa mitä ajattelen, mutta sanotaanko hieman poikkeavaa ajattelua.

Minä luulen ja epäilen, että lainattu lause ei pidä lähemmässä tarkastelussa tosiasioiden pohjalla. Oma näkemys on, että monoa laitettiin vasta yhdennellätoista hetkellä, eli aivan liian myöhään ja se aiheuttaa taustoissakin suurinta haittaa. Kuten kirjoitin, pelillinen puoli on vain tämän tuopin pintavaahtoa, varsinainen olut on ihan muualla.

Etu ja nopeutus, tulee siitä, että turhan seuran tavoitteiden polkemisesta riitelemisen sijaan voi keskittyä luomaan sille strategialle toteuttajapohjaa ja välitavoitteiden määrittämistä jne. ja sattuneesta syystä aikaa ei ole oikein hukata enää paskan jauhantaan, jos junaan meinaa ehtiä.

Kentällä varsinkaan tuloksia ei kovin isosti tule näkymään, ainakaan koko volyymillään, vaan tämän vissiin käsität ilman oikomistakin? Jos/kun löytyy se asiaan vihkiytynyt vetäjä, voi toki nähdä mihin se pelitapa ja tyyli asettuu, millä pyritään pärjäämään jo ensi kaudella.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Itse uskon, että nyt on oppirahat maksettu ja mennään ylöspäin. Tämä tie piti vain kulkea loppuun. Valitettavasti. Se ei tarkoita sitä, että ensi kaudella pelataan mestaruudesta, mutta uskon, että aletaan ottaa oikeita steppejä eteenpäin ja se alkaa sitten näkymään tuloksessakin jossain vaiheessa. Kyllä tämä itse kullekin on ollut raskasta, mutta en millään jaksa uskoa JYP laivan uppoamiseen.

Totta, mutta sen sijaan, että säälipaikkaan tuijoteltaisiin, voidaan nähdä kilpailukykyistä pelitapaa kannattajien iloksi. Tämä antaisi sitä viestiä, että viimein kohti pintaa, toisin kun jostakin säälipaikasta painiminen kehnolla pelitavalla.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
”Risto tietää mitä se on, kun pelaajilla karvat perseessä.”

”RD on hupiukko omalla tavalllaan ja kai määkin jonkin sortin hupiukko oon, kun katsoo tuloksia.”

”Sellainen velmu, että ei tiedä vaikka tekee comebackin näihin hommiin.”

Hyvä lehdistötilaisuus, RD:llä timanttista settiä ja Heiskanen peesasi omilla jutuillaan.

Hämäläisellä ja Rooballa kuulemma kulkutauti.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Onko muuten kukaan muu valmentaja saanut vyölleen puolen kauden valmentajapestin aikana kahta 9 ottelun tappioputkea?

Huikee seppä kyllä tämä meidän valmentaja
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Erosen podcast-vierailun kommenteista oli rivien välistä luettavissa, että tällä kaudella valmennuksella ei ole ollut oikein mitään punaista lankaa, joka on ollut valtava ongelma. Oletettavasti puhui ajasta JR:n jälkeen.
Tämän nyt on nähnyt kentälläkin, mutta hyvin vahvisti asian kyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös