Vuokralainen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kerho! Arsenal
Enpä käy koko sairaushistoriaani läpi(siitä jo ihan tarpeeksi kirjoitellut tähänkin ketjuun), mutta sen sanon, että pitkästä aikaa näkyy oikeasti valoa tunnelin päässä.
Kävin lääkärillä, joka oikeasti oli kiinnostunut vaivoistani ja kuunteli minua ja puhuikin sillä tavalla, että siitä huokui kiinnostus vaivojani kohtaan. Nyt minulla on jopa hoitosuunnitelma, eli itsekin tiedän miten kipujani lähitulevaisuudessa tutkitaan. Tänään menen kaularankakuvaukseen ja, jos ja kun siitä ei mitään löydy jatketaan hermoratatutkimuksia.
Lisäksi sain ekaa kertaa hermosärkyihin tarkoitetun lääkkeen ja kun olen aloittanut sen käytön, niin osa pahimmista kivuista ovat laantununeet. Eikä pelättyjä sivuvaikutuksia ole näkynyt. Vähän pelkäsin tuon lääkkeen käyttöönottoa.
Onni on hyvä ja VAKITUINEN lääkäri. Vitutti vaivoja selitellä uudelleen aina eri lääkärille.