Onko sinulla parantumaton sairaus tai vamma?

[Lunatico]

Olen näköjään joskus klikannut vastaukseksi alimmaisen eli Minulla on pitkäaikaista hoitoa vaativa sairaus/vamma.

No tämän asian tilanne on se, että terapiassa käynti lopetettiin yhteistuumin kun on mennyt tasaisemmin jo ehkä vuoden ja kokoajan noususuhdanne. Olen siis kärsinyt erilaisista mielenterveysongelmista ja lääkkeitä on enemmän kuin laki sallii. No sallii se laki nuo, mutta jonkun korvaan voisi kuullostaa kovalta määrältä. Mutta lääkitys ja oikea terapia on pitänyt minut raiteilla ja nostanut minut ylemmäs kokoajan ja kiito sen kun vain jatkuu. Nyt menee tosi hyvin (karma rankaisee nyt, koska aina kun jotakin asiaa kehun mikä minuun liittyy, kohta menee huonosti sen asian kohdalla, joten kop kop).

 

[Merovingi]

Reuma, astma ja pitkäaikainen depressio löytyy.

Lisäksi olen muutamille ruoka-aineille lievästi allerginen ja vasen kyynerpää oireilee välillä, kun löin sen n. 6 vuotta sitten asvalttiin tippuessani pyörän selästä.

Reuma vaivannut viime aikoina pahemmin verrattuna viime vuosiin, ollut todella kovia kipuja, mutta ilman lääkkeitä selviän. On sitä kipuun 17 vuodessa ehtinyt jo tottua ja kun ei elämää ennen reumaa muista, niin eipä ole ongelmia.

Astma näkyy lähinnä liikkuessa ja sitkaissa flunssissa.

Depressio se suurin pirulainen tällä hetkellä on. Vaivaa paljon elämää.

 

[Musta Nuoli]

Eiköhän tähän ketjuun löydy minultakin jokunen rivi. Laitetaan ne aakkosjärjestykseen, niin on helpompi lukea.

-Alentunut vastustuskyky eri infektioille, kuulun ns. riskiryhmään. Keskiverto-Keijon flunssa on minulle influenssa, keuhkokuumekin on mahdollinen. Ne perusflunssat, joissa joku vähän yskii ja palelee pari päivää johtavat minulla keskimäärin 3-6 päivän kovaan kuumeeseen ja niistä kestää toipua kolmesta viikosta alkaen.
-Astma, ollut jo pienestä lapsesta asti. Ei ns. hingu, mutta lisää limaisuutta, tukkoisuutta ja heikentää hapenottokykyä.
-Diabetes, kakkostyyppiä eli aikuisiän diabetes. Kiitos vain Herra Sebaotille tai kosmiselle 3D6-heitolle tästäkin. Lääkkeitä syötävä päivittäin, ettei käy kuin mummovainaalle (josta tuli vainaa 60-vuotiaana).

-Migreeni, ollut jo pienestä asti päänsärkyjen ja niskasärkyjen ohella. Nykyisin vähentynyt ja heikentyneet takavuosista kiitos betasalpaajien (kts. alempaa). Pahimmillaan vievät toimintakyvyn lähes täysin, onneksi täydet kohtaukset ovat harvinaisempia.
-Heikko näkö (-7,5 luokkaa) sekä geneettisenä potentiaalina lähisuvun harmaa- ja viherkaihiriskit. Lasit silmillä jo lapsena.
-Korkea kolesteroli. Perinnöllinen ja vasta 2000-luvulla iskenyt mysteeri tämäkin, koska painoindeksini on noin 21, en kupittele kaljaa enkä mässäile makkaroilla yms. Lääkkeitä tähänkin päivittäin on vedettävä, koska sydämeni on muutenkin vajaatoimintainen (kts. alempaa) eikä suonia viitsi tukkoonkaan laittaa.

-Krooninen tukkoisuus/limaisuus, kytköksissä astmaan ynnä muihin ärsytyksiin kuten pölyallergiaan. Sitkeää limaisuutta ja ysköksiä, talvisin/syksyisin on kuin verisiä nallekarkkeja kurkustaan rykisi. Hajuaisti melko heikko, koska nenä osittain tukossa koko ajan. I can't smell your cunt.
-Laktoosin/maidon huono sietokyky: lapsena todettiin laktoosi-intoleranssi, muutama vuosi sitten sitä taas ei ollut tutkimuksissa, mutta yhtä kaikki maitotuotteet, varsinkin pastöroitu maito aiheuttavat oireita.
-Perinnöllinen kuulonalenema, jota nuoruuden rokkikonsertit (jolloin en tajunnut pitää korvatulppia) tuskin ovat hidastaneet. Edennyt 2000-luvulla hitaasti mutta varmasti, pakotti siirtymään töissä ns. apuvälineisiin. Kyllä, kuulolaitteeseen. Vituttaa moinen, mutta on se parempi kuin odotettavissa oleva tulevaisuus vielä kuurompana.

-Pölyallergia tulikin jo mainittua, samoin on keväisin oireita mm. lepästä ja joistain muistakin perkeleen itiöistä. Napalmilla ne pitäisi polttaa, maa asfaltilla peittää! Kissoille olin lapsena allerginen, mutta aikuisiällä tämä hävisi, mikä on hyvä juttu se kahden pitkäkarvaisen kissan omistajalle.
-Sydämen vajaatoimintaa, lievää läppävikaa. Tämä ei ollut ihme kyllä perinnöllinen, mutta paukahti sydänlihastulehduksen ja mykoplasman seurauksena päälle uudeksi, luultavasti elinikäiseksi kaveriksi. Korkea syke jatkuvasti, pakko syödä betasalpaajia päivittäin. Lisäksi myös haarakatkoksia ja epäsäännöllisiä sydänkäyrässä, pumppu vetää omaa show'taan.
-Vatsan yliherkkyys. Jos on flunssaa, minä oksennan. Jos saan kovan krapulan, oksennan 10-12 kertaa yössä. Jos on migreeni, saatan oksentaa. Jos tähdet ovat oikein, saatan oksentaa. Toisinaan voin vetää ässän hihasta ja ripuloida. (Ei ole keliakiaa, tutkittu on.)

-Vauvaiän aikainen kasvupysähdys, "kasvukäyrältä" tipahtaminen ja varhaislapsuuden sairastelu, mikä todennäköisesti vei maksimipituudestani 10-15 cm ainakin jos vertaa isääni ja veljeeni. Nippa nappa talvipopot jalassa täyttynee 170 cm.
-Verenpainetauti, perinnöllinen sekin ja tämäkin iskenyt vasta 2000-luvulla. Tätä varten on lääkkeitä, jotka yhdessä betasalpaajien kanssa pistävät pulssin välillä niin alhaiseksi, että päästä heittää ja on pakko levätä, joskus töiden jälkeen tunti pari. Jos jättää mömmöt syömättä, niin syke ja verenpaine nousevat turhan korkeiksi.

Sitten on aikojen saatossa tullut kerättyä erinäisiä kolauksia, kuten pari kolme aivotärähdystä ja lievää kallonmurtumaa (mm. pesäpallomailasta täysillä päähän lapsena, pyörän selästä lentäminen asfalttiin pääkoppa edellä jne), toisen isovarpaan edelleen jatkuva lonksuminen vanhan murtuman takia ynnä muuta, mutta ei näitä viitsi laskea.

Impotenssista en sentään onneksi kärsi. Tai aika lailla samahan tuokin on, koska eipä niitä naisia ole haaremiksi asti viime vuosina ollut. Ehkäpä tämäkin on parempi, tuskin näillä perintötekijöillä kannattaa geenilottoon lähteä ja jälkikasvua hankkimaan muutenkaan, ellei sitten saisi vastapuoleksi jotain verevää ja tuoretta geenimateriaalia muualta kuin Suomesta, täältä perinnöllisen sisäsiittoisten kansantautien luvatusta maasta.

Mielenterveydellisiä ongelmia minulla ei tietääkseni ole, vaikka todennäköisesti nykypäivän medikalisoinnin myötä voisin halutessani saada mömmöjä johonkin tilapäisiin masennuksiin tai vitutuksiin. Mutta lähden siitä, että tilapäiset negatiiviset tunnetilat kuuluvat ihmiselämään jos ne eivät kehity syvemmiksi tai pysyviksi. Sitä paitsi oma ajoittainen flegmaattisuuteni ja saamattomuuden tunteeni on usein pitkälti fyysistä. Jos on verenpaine vituillaan tilapäisesti tai muuta ongelmaa, niin silloin ei henkinenkään vire optimaalinen ole. Tosin lievässä kuumeessa olen joskus luovimmillani, kovemmassa kuumeessa (39-40 astetta) taas aivoni jo tuntuvat sulavan.

 

[UnenNukkuja]

Oli pakko nostaa tällainen. Minulla pysyvän vaivan nimi epilepsia.

Leikkauksesta kohta vuosi aikaa, samoin viimeisestä kohtauksesta. Elän kovin... omituista vaihetta elämässäni noin pienestä, mutta niin suuresta syystä.

 

[banaaninviljelijä]

Nivelreuma nyt ainakin. Eiköhän noita perinnöllisiä saa enemmänkin kun vartun.

 

[Apmp-]

Onnistuin joskus 13-vuotiaana telomaan vasemman polveni ulkojäillä aika lahjakkaasti. Joku veti multa kovasta vauhdista jalat alta ja kaaduin täydellä painolla sen polven päälle. Eipä tullut ikinä mentyä edes lääkäriin eikä se ole sattunutkaan moneen vuoteen, mutta tuota tapahtumaa seuranneen vuoden se tuntui aika jännältä kun se rusahteli ja polvessa liikkui jotain irtopaloja eikä urheilemaan ihan täysillä pystynyt. Nykyään ainoa ongelma on, että esim. konttaaminen tuntuu todella oudolta koska vasemmassa polvessa ei ole mitään tuntoa. Eipä mulla mitään muuta ole.

 

[Hande75]

Äänestin viimeistä. Minulla on epilepsia, joka tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Olisin toki voinut äänestää ykköstä myös, koska minulla on parantumaton vamma. Dystonia tetraplegia. Kärsin ajottain myös kovasta päänsärystä ja vatsan yliherkkyydestä.

 

[sekolust]

Perna poistettu. Käytännössä pitäisi siis tiettyjä rokotuksia saada tasaisin väliajoin ja immuniteetti ei ole paras mahdollinen. Vaivan aiheuttamat ongelmat ovat lopulta kuitenkin enimmäkseen kosmeettisia, leikkausarpi kun on miehekäs. Ainakin toistaiseksi. Plussana sitten käytännössä hoitoon on helppo hakeutua lähes syyllä kuin syyllä, sen kun vain toteaa "pernan lähteneen ja rokotuksista olevan x vuotta". Oman kokemukseni perusteella noihin suhtaudutaan melkoisella vakavuudella ja osittain aiheestakin.

Sen verran luita on tullut murrettua, että oikein odotan vanhuutta. Tuskin hirveän hyvää ainakaan lupaa se, että luita on tuettu metallilla ja lähes jokaisesta ruumiinosasta on jokin luu hajonnut. Pään seutuvilta toki luut ovat pysyneet ehjänä, mutta vielä tässä ehtii... Onhan tässä jo selästä muutama nikama rikottu, molemmat kädet olleet hajalla, molemmissa jaloissa jotain ollut ja sormi päälle.

Perinnöllisten seikkojen osalta odotan tiettyjä vaivoja kuin kuuta nousevaa. Yksityiskohtiin en mene ja lääkkeillä nuo tulevat pysymään hallinnassa, mutta eiköhän aika koita jossain vaiheessa. Onhan tässä jo ensimmäinen veritulppakin tullut koettua, tosin leikkauksen seurauksena. Niin, leikkauksia on takana viitisen kappaletta... Eri syistä ja eri alueille.

Käytännössä tässä kärsitään eri onnettomuuksista ja todennäköisesti tietyiltä osin heikoista perintötekijöistä. Mielenterveys on ollut suvussa kohdillaan, joten jotain hyvää sentään. Aivan kaiken osalta en siis riskiryhmiin kuulu.

Paljon on vaivoja tullut koettua, mutta onneksi valtaosa on onnettomuuksien ja tapaturmien syytä. Muutamalla tutulla on vähän rajumpaa taustaa perinnöllisistä tai "yllättäen" tulevista tapauksista, eikä tuo tosiaan hyvältä kuulosta. Vetää hiljaiseksi kuulla esimerkiksi nuorempien kertovan reumasta (toivottavasti muistan oikein), jonka seurauksena täytyy vetää rajuja lääkkeitä. Samoin mielenterveysongelmia on tullut nähtyä sen verran, että noita ei toivo edes pahimmalle vihamiehelle.

 

[Rossifumi]

Kyllä, minulla on parantumaton sairaus tai vamma.

Seronegatiivinen polyartriitti eli reuma vaikka verestä ei ole reumatekijää löydetty.
Reumasta ja sen lääkityksestä johtuen on tullut kaikenlaisia muita lääkitystä ja/tai hoitoa vaativia sairauksia kuten osteoporoosi, harmaakaihi, verenpaine, iriitti.

 

[Stouts77]

Parantumaton vamma löytyy.

Pari vuotta sitten meni pari sormea yläjyrsimeen. Ja ne perkeleet eivät tahdo kasvaa takaisin. Muuta haittaa niistä ei ole kuin puristuksen puutteellisuus, haamusäryt ja kömpelyys.

 

[Jeepeli]

Ykköstyypin diabetes löytyy. Vielä ei ainakaan ole parannusta mokomaan keksitty.

 

[Samila]

En osaa vastata, onko minulla parantumaton tauti vai ei. Ei tätä oikein lääkäritkään osannut sanoa.

Minulta löytyy siis tauti nimeltä Abducens pareesi. Lääkärikielestä suomennuksena tämä tarkoittaa vasemman silmän loitentajalihauksen halvausta. Tauti iski päälle kuin salama kirkkaalta taivaalta noin 6 vuotta sitten. Alkuunhan ei tiedetty mikä tauti on kyseessä, mutta vaivana olivat kaksoiskuvat. Suoraan, hieman oikealle ja vasemmalle katsottuna kaikki näkyi kahtena. Siinä oli jätettävä sitten autonavaimet hetkeksi nurkkaan ja lähdettävä selvittämään mikä on oikein vikana.

Tohtorit tutkivat aikansa tätä tapausta ennenkuin sain lähetteen silmäpolille. Tutkimuksina oli mm. magneettikuvaus (epäilivät aivokasvainta), selkäluuydinnestenäytteenotto, mahalaukun tähystys (wtf?), kymmenet verikokeet jne. Lopulta sain tosiaan lähetteen silmäpolille ja siellä diagnoosi oli suht selkeästi abducens pareesi ja se, että tauti voi parantua kahdessa viikossa tai kahdessa vuodessa tai ei ollenkaan. Kaksi vuotta itellä meni, ennen kuin alettiin varaamaan aikaa silmäleikkaukseen. Kuitenkin juuri ennen leikkausta alkoi tuo kyseinen loitentajalihas hieman heräilemään eräiden silmäjumppaustuokioiden jälkeen, joten leikkaus kannatti peruuttaa.

Nykyään näen oikealla ja suoraan kaiken normaalisti. Jonkun verran myös vasemmalle mentäessä. Ihan täysin kuitenkaan toinen silmä ei vielä käänny, joten aivan ääriasennoissa vasemmalle mentäessä näen kaiken kahtena vielä. Nykyään pystyn kuitenkin ajamaan autoa, eikä tuo haittaa lähinnä muuten kuin humalassa.

Onko täällä muita kohtalotovereita? Ilmeisesti tauti on suhteellisen harvinainen, eikä tapauksia tiedetä kuin kourallinen Suomen maaperällä. Jos kohtalotovereita löytyy, niin miten teillä eteni taudin tutkiminen?

 

[Trenchtown]

En oikein tiennyt mihin ketjuun tämän laittaisin, kun ihmettelyketjukaan ei tuntunut ihmettelylleni oikealta kohteelta.

Joka tapauksessa sairastan MS-tautia, josta olen tässäkin ketjussa kertonut. Sen mukanaan tuomat erittäin vittumaiset ja äkillisesti iskevät hermokivut ovat asia, jota perusterve ihminen ei voi ymmärtää, enkä sitä odotakaan. Kuitenkin taannoin kävi niin, että jo valmiiksi kova "tarvittaessa" -kipulääkitykseni sai lisäystä, lääkkeen nimi oli Dolcontin, vahvuus jääköön mainitsematta, mutta vaikuttava aine on morfiinisulfaattipentahydraatti. En tuota ehtinyt sen kummemmin ajattelemaan, lääkkeet apteekista haltuun ja kotiin.

Noh, olisiko ollut toissayönä, kun heräsin sellaiseen kipuun, että voin myöntää vuodattaneeni kipukyyneleitä sen vuoksi. Sitten muistin nuo Dolcontinit ja ei kun nappia naamaan. Meni joku vartti, niin kipu alkoi hellittää. Puolen tunnin päästä olin jo täysin kivuton ja kolme varttia pillerin ottamisesta sängyllä selälläni maatessani tuntui, kuin olisin maannut ilmassa metrin sängyn yläpuolella. Kuulin olemattomia ääniä, näin valveunia, painajaisia, olemattomia valoja ja kuvioita (ainakin uskoakseni silmät kiinni) ja olin sekaisin kuin seinäkello vielä saman päivän iltanakin.

Olen varmasti joskus palstalla myöntänyt, että villissä nuoruudessani yksi jos toinenkin laiton päihde on maistunut, mutta tuo Dolcontin saa kyllä jäädä yhteen pilleriin, mieluummin sitten vaikka ne sairaat kivut ja niiden lievitysyritykset nykyisillä lääkkeillä. Hyi vittu mikä kokemus ja meikäläinen on sentään kaikenlaista kokenut.

 

[Grainger]

mutta tuo Dolcontin saa kyllä jäädä yhteen pilleriin, mieluummin sitten vaikka ne sairaat kivut ja niiden lievitysyritykset nykyisillä lääkkeillä.

Ensinnäkin voimia taisteluun MS-tautia vastaan. Varmasti erilaisten syöpien ohella vittumaisimpia sairauksia kokea.

Itse kärsin joku vuosi sitten parista välilevytyrästä eli tuttavallisemmin pullistumista. Hermokipu selässä, joka säteili jalkaan ja pakotti aina viikoksi makaamaan olohuoneen lattialle toinen jalka ylhäällä. Lopulta sain Panacod-nimistä lääkettä, jonka vahvuutta en tiedä, mutta kokemukseni oli samanlainen kuin Sinulla. Otin illalla lääkkeen, että saisin edes yhden yön nukuttua kunnolla. Heräsin kuitenkin keskellä yötä siihen, että oksettaa ihan älyttömästi,eli ei muuta kuin vessaa kohti. Ongelmaksi muodostui, etten tiennyt mihin suuntaan pitää mennä, että vessa löytyy. No vaimon avulla pääsin oksentamaan, mutta koko yö oli kuin aineissa olisi neppaillut menemään.

Melkoisia myrkkyjä ne ihmisiin lykkäävät, kun Panacod ei taida olla edes niitä pahimpia.

 

[adolf]

Astma - Ollut jo yli vuosikymmenen oireettomassa tilassa ja en tarvitse lääkkeitä. Kyllä se kuitenkin edelleen olemassa on jonka vuoksi en voi altistaa itseäni pidemmän aikaa asioille jotka mainitsen seuraavaksi.
Eläinallergiat - Kissat ja koirat lähinnä. Tunti riittää jo usein samoissa tiloissa oloa siihen että rupeaa silmilä kirvelemään ja aivastuttamaan. Sitten jos on vielä pidempään niin rupeavat myös nuo astman oireet jossain kohtaa tulemaan esiin eli alkaa henkeä ahdistamaan. Siitä tämä on ärsyttävää koska pidän eläimistä.
Perinnöllinen kuulonalenema - Vasen korvani on käytännössä kuuro. Jos suljen oikean korvani niin en saa selvää mitä ihan vieressä puhutaan. Mennyt iän myötä ihan selvästi vielä huonommaksi. Onneksi kuulen kuitenkin toisella korvalla ihan normaalisti.

 

[Trenchtown]

Lopulta sain Panacod-nimistä lääkettä, jonka vahvuutta en tiedä, mutta kokemukseni oli samanlainen kuin Sinulla. Otin illalla lääkkeen, että saisin edes yhden yön nukuttua kunnolla. Heräsin kuitenkin keskellä yötä siihen, että oksettaa ihan älyttömästi,eli ei muuta kuin vessaa kohti. Ongelmaksi muodostui, etten tiennyt mihin suuntaan pitää mennä, että vessa löytyy. No vaimon avulla pääsin oksentamaan, mutta koko yö oli kuin aineissa olisi neppaillut menemään.

Mulla ei onneksi tullut fyysistä pahaa oloa, koska laatta olisi kyllä tasan varmasti lentänyt sänkyyn ja/tai makuuhuoneen lattialle, en todellakaan usko olleeni kävely- tai edes seisomiskunnossa, joskaan en edes yrittänyt.

Panacod ei ole - kuten mainitsitkin - niitä pahimpia myrkkyjä, oikeastaan sieltä miedommasta päästä. Tietääkseni sitä ei ole kuin yhtä "mallia", eli sellaista jossa on 500 milligrammaa parasetamolia ja 30 milligrammaa kodeiinia. Kuulostaa pieneltä määrältä, mutta tottumattomalle ja/tai lääkeherkälle ihmiselle tuo 30 mg kodeiiniakin voi aiheuttaa kuvatunkaltaisia tuntemuksia.

Se kyllä ihmetyttää, että kun mulla tuo opioidilääkitys on jo aika isollaan ja "tarvittaessa" -lääkkeet siihen päälle, niin miten tuo morfiini pääsikin tuolla lailla lyömään jalat alta. Vaan kun en tosiaan sen kummemmin tuohon perehtynyt niin en edes tiennyt sen tabletin sisältävän morfiinia, vaikka lääkäri sen varmasti reseptin määrätessään onkin kertonut. Olen kyllä perusluonteeltanikin aika huithapeli, mutta MS-taudin piikkiin laitan sen, että juuri mikään jonkun kertoma ei nykyään pysy mielessä ja saatan vaimoltakin saman päivän aikana kysyä viisi kertaa saman kysymyksen ja vaikka vastaus olisikin joka kerta sama, niin mulle se on aina uutta tietoa.

*e* Niin, tarkennan nyt vielä, että puhdasta morfiinia ne perkeleen pillerit eivät sisältäneet, vaan tosiaan sitä morfiinisulfaattipentahydraattia, mutta käytännössä kai aika lailla sama asia.

 

[UnenNukkuja]

Panacod ei ole - kuten mainitsitkin - niitä pahimpia myrkkyjä, oikeastaan sieltä miedommasta päästä. Tietääkseni sitä ei ole kuin yhtä "mallia", eli sellaista jossa on 500 milligrammaa parasetamolia ja 30 milligrammaa kodeiinia. Kuulostaa pieneltä määrältä, mutta tottumattomalle ja/tai lääkeherkälle ihmiselle tuo 30 mg kodeiiniakin voi aiheuttaa kuvatunkaltaisia tuntemuksia.

Minullakin on pari kovaa kipuvuotta ollut, johtunut varmaan epilepsiani tilanteesta, taisi kohtaukset häiritä niskaani pahasti. Tulin kokeilleeksi Panacodia, se oli varsin helposti siedettävä kaikkien lääkkeitteni rinnalla. Ei tosin auttanut kipuihinikaan. Itse sitten sain reseptin, jossa luki "Tramal". Ajattelin ennen tuon nappaamista sivistää itseäni googlettamalla, päädyin päihdelinkin keskusteluun. Se siitä kipunapista sitten. No, onneksi lopulta löytyi paras vaihtoehto.

 

[Trenchtown]

Tulin kokeilleeksi Panacodia, se oli varsin helposti siedettävä kaikkien lääkkeitteni rinnalla. Ei tosin auttanut kipuihinikaan. Itse sitten sain reseptin, jossa luki "Tramal".

Kokemukseni mukaan Tramal on Panacodille sama, kuin Burana nallekarkille. Näissä on tietenkin aina hyvä pitää mielessä, että kokemukset lääkkeistä ovat aina käyttäjäkohtaisia. Toki tuossa Tramalvertauksessa täytyy pitää mielessä myös tramadolin määrä lääkkeessä, on iso ero siinä onko käytössä 50 milligramman nopeavaikutteinen kapseli, vai siitä huomattavasti isompia milligrammamääriä tramadolia sisältävä pitkävaikutteinen retard-pilleri. Mulla ovat käytössä molemmat, on suorastaan täsmälääke tietynlaiseen hermosärkyyn, kiitos sairausjumalille siitä, että sopiva lääke on olemassa.

Vaan kun tuokaan ei enää riitä, astutaan askel pidemmälle opioidimaailmaan ja otetaan sitten sieltä seuraavaksi vahvin tavara käyttöön. Tämä päättyy (kärjistetysti) lopulta siihen, että potilas on edelleen kivuissaan, mutta lekuri levittelee käsiään, että ei voida tehdä mitään, koita nyt ensin selvitä niistä tulevista heroiiniviekkareista.

 

[UnenNukkuja]

Näissä on tietenkin aina hyvä pitää mielessä, että kokemukset lääkkeistä ovat aina käyttäjäkohtaisia.

Joo, tuo "paasaus" käyttäjäkohtaisuudesta on tuttua vapaaehtoistouhuistani. *wirn* Minullakin kun 22 vuoden pilleriralli on vienyt herkkyyden monille napeille. Tramal sopi minulle, ilman haitan haittaa. Vuosien päästä kun jouduin taas vinkumaan kipunappia, ei neuro tuohon enää taipunut. No, onneksi toinenkin apu löytyi.

 

[penaz]

Melkoisia myrkkyjä ne ihmisiin lykkäävät, kun Panacod ei taida olla edes niitä pahimpia.

Olin parissa leikkauksessa ja panacodia määrättiin kipuihin. Annostus oli 1-2 tablettia 1-4 kertaa vuorokaudessa oman harkinnan mukaan. Mitään muita sivuvaikutuksia en huomannut kuin ummetuksen. Lääkäri sanoi, että autoa voi ajaa (ja monet ajavat), jos tuntuu, että se sujuu, vaikka kyseessä onkin kolmiolääke.

 

[Trenchtown]

Olin parissa leikkauksessa ja panacodia määrättiin kipuihin. Annostus oli 1-2 tablettia 1-4 kertaa vuorokaudessa oman harkinnan mukaan.

Eli jos vedit maksimiannostuksella, niin tuosta sai kahdeksan grammaa vuorokaudessa (!) parasetamolia elimistöönsä. Parasetamolia, jonka maksimiannostus Fimean mukaan on aikuiselle neljä grammaa vuorokaudessa. Toivottavasti maksasi säilyi vaurioitta, meinaan vaan että jos muutamankin päivän nappasit sen kahdeksan tablettia vuorokaudessa, niin maksavaurion mahdollisuus oli jos nyt ei todennäköinen, niin todellinen. Toinen asia on sitten kodeiinin määrä, joka ainakin tuolla maksimiannostuksella (8 pilleriä päivässä, 30 mg kodeiinia per pilleri = 240 mg kodeiinia) saisi ainakin mut kuolaamaan sohvanpohjalle.

"Parasetamolin suurin suositeltu vuorokausiannos aikuisille on 4 grammaa. Suomessa kaupan olevien, pelkkää parasetamolia sisältävien valmisteiden annostusohjeissa suositellaan korkeintaan 3 gramman vuorokausiannosta.

Maksavaurion riskirajoilla ollaan silloin, kun potilas on useita päiviä ottanut yli 4 gramman vuorokausiannoksia parasetamolia (Nurminen 2012). Annoksen lisäksi maksavaurion todennäköisyyteen vaikuttavat muun muassa potilaan korkea ikä, aliravitsemus, maksasairaudet sekä muiden maksatoksisten lääkkeiden ja alkoholin käyttö."

Miten ja miksi parasetamolia ylikäytetään? - Sic!

 

[penaz]

Eli jos vedit maksimiannostuksella, niin tuosta sai kahdeksan grammaa vuorokaudessa (!) parasetamolia elimistöönsä.

En ottanut reseptin mukaista maksimia vaan yhden tabletin kolme kertaa vuorokaudessa.

 

[Trenchtown]

En ottanut reseptin mukaista maksimia vaan yhden tabletin kolme kertaa vuorokaudessa.

Ehkä ihan hyvä niin. Ihmettelen vain näin ammattisairastajana ja sohvalääkärinä, että millainen lääkäri kirjoittaa tuollaisen reseptin, että "oman harkinnan mukaan riskirajoille saakka".

*e* Tähdennän vielä, että tottahan tuollaisessa tapauksessa potilaan tulee ottaa niitä lääkkeitä oman harkinnan mukaan, mutta niitä saisi lääkärin ohjeen mukaan vetää ihan saatanasti liikaa. Siksi tämä ihmettely.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kohonnutta verenpainetta olen hillinnyt lääkityksellä. Ei tässä toistaiseksi muuta ole.

Selkä- ja niskavaivoja minulla oli toistuvasti takavuosina, mutta ei niitäkään ole pitkään aikaan enää ollut. Nyt kun täällä tuli puhetta lääkkeistä, niin minulle määrättiin ehkä viitisen vuotta sitten Triptyl 25mg -nimistä lääkettä selkäsärkyyn, tai oikeammin siksi että saisin lääkkeen avulla paremmin nukuttua öisin. Lääkäri kirjoitti reseptin, ja vasta tuon jälkeen lisäsi, että Triptyl on alun perin suunniteltu masennuslääkkeeksi. Triptyliä oli käytetty kai menestyksekkäästi myös pitkään jatkuvien särkyjen hoidossa, juurikin siksi että nukkuminen luonnistuisi.

Otin sitten yhden Triptyl-kapselin ennen nukkumaan menoa. Nukuin kyllä sikeästi, mutta aamulla oli vintti täysin pimeänä. Koko kroppa oli kuin pienessä puudutuksessa ja naama tuntui pahviselta. Kuljin siihen aikaan junalla töihin, mikä oli hyvä, sillä ajokunnossa en ollut missään nimessä. Vasta joskus iltapäivällä saatoin todeta, etten ollut enää pöllyssä, mutta aamusta en muistanut jälkikäteen paljoa paskaakaan.

Joskus ehkä pari kuukautta myöhemmin kokeilin toisen ja toistaiseksi viimeisen kerran Triptyliä, tuolloinkin ennen nukkumaanmenoa. Tällä kertaa tosin turvallisemmin viikonloppuna, jolloin ei ollut paineita mennä seuraavana aamuna töihin. Lopputulos oli suunnilleen sama kuin edellisellä kerralla, eli vintti pimeäksi ja naama pahviksi. Matkalta paluu tapahtui taas siinä iltapäivän haminoissa. Tuon rajumpia tajusteita en olekaan popsinut. Tuo Triptyl-purkki on minulla vielä tallella, oikein kassakaapissa. Lääke on oletettavasti jo mennyt vanhaksi, mutta kai sillä tarvittaessa saisi ällin päästä vähäksi aikaa.

 

[Trenchtown]

Otin sitten yhden Triptyl-kapselin ennen nukkumaan menoa. Nukuin kyllä sikeästi, mutta aamulla oli vintti täysin pimeänä. Koko kroppa oli kuin pienessä puudutuksessa ja naama tuntui pahviselta. Kuljin siihen aikaan junalla töihin, mikä oli hyvä, sillä ajokunnossa en ollut missään nimessä. Vasta joskus iltapäivällä saatoin todeta, etten ollut enää pöllyssä, mutta aamusta en muistanut jälkikäteen paljoa paskaakaan.

Joo, Triptyl kuuluu tosiaan trisyklisiin masennuslääkkeisiin ja sitä voidaan määrätä pieninä annoksina myös lievittämään kipua. Samoja mömmöjä määrätään jos menee lekurille kitisemään, että kuti lähtee liian herkästi piipusta, ts. ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon. Noita trisyklisiä masennuslääkkeitä on ihan saatanasti, enkä kaikkien nimiä muista, joten tarjoan linkin jos vaikka sattuisi kiinnostamaan:

Trisykliset masennuslääkkeet – Wikipedia

---

Noin muutoin tämä alulle panemani lääkekeskustelu huvittaa mua tavalla, jota perusterve ei ehkä voi ymmärtää. En siis mitenkään pahantahtoisesti naureskele sille, että jonkun kuuppa ei kestä yhtä Triptyliä. Enemmänkin ehkä huojentuneena hymyilen sille, että onneksi mun pää (ja sairauden runtelema kroppa) kestävät, tai ainakin tähän asti ovat kestäneet kaiken maailman fentanyylilaastarit sun muut, puhumattakaan päivittäin napsimistani nappuloista, joista tottumaton kääntyisi aikamoisella varmuudella katolleen. Ja samalla pidän hyvänä asiana sitä, että edes tällä opioidimäärällä toleranssini ei ihan läpi katon ole, kuten aiempi Dolcontin-tarinani osoittaa.

Jaahas, se alkaakin olla jo iltalääkeaika.