Mutta eikös ole loputon suo aina jättää kaikkea ja lähteä karkuun heti jos joku tulee vaatimaan? Ainahan sellaisia löytyy jotka ottavat muilta sen minkä katsovat haluavansa. Minusta mieluummin kannattaa pistää vastaan kuin vain suosiolla luovuttaa, eihän vääryydelle voi aina antaa periksi.Minä pystyisin, mutta ehkä olen vain tunnevammainen sosiopaatti. Uskon siihen, että elämän voi aina aloittaa alusta, vaikka nuo mainitsemasi asiat olisikin menetetty.
Ei tämä maa merkitse minulle tippaakaan sen enempää kuin joku tietty hiekkalaatikko merkitsi kersana. Naapuripihassa oli aina toinen hiekkalaatikko, ja seuraavassa pihassa, ja seuraavassa...
Eikö se muka oikeasti merkitse mitään, että tämä maa on sellainen jossa jokaiselle annetaan mahdollisuus elää suurinpiirtein sellaista elämää kuin haluaa ja kehittää niitä ominaisuuksiaan mitä haluaa tai opiskella mitä haluaa? Eihän tällaisia maita ole kovin montaa, hiekkalaatikkoja sen sijaan on monta.Ei tämä maa merkitse minulle tippaakaan sen enempää kuin joku tietty hiekkalaatikko merkitsi kersana. Naapuripihassa oli aina toinen hiekkalaatikko, ja seuraavassa pihassa, ja seuraavassa...
Ja eivätkö venäläiset nyt Putinin klaanin otettua vallan muka elä propagandassa? Mitä muuta nuo massiiviset voitonpäivänparaatit ja kansallislaulujen palauttaminen neuvostohymniksi ovat kuin helvetin selkeätä propagandaa? Samaten historian sensuroiminen koulukirjoista jne.
Suomessa kansainvälisesti tiedostettu kova kansallistunne? En ole kyllä tällaisesta koskaan kuullut.
Tshetshenia ja Afganistan opettivat Venäjää juuri niin paljon, että päättivät juuri puolistoista viikkoa sitten hyökätä Georgiaan.
Tilanne on huolestuttavan samanlainen.
Touché.Juu ymmärrän...tämä maa ei merkitse sulle enempää kuin jokin toinen maa. Tää varmasti koskee myös lätkäjoukkueita:)
Ja eivätkö venäläiset nyt Putinin klaanin otettua vallan muka elä propagandassa? Mitä muuta nuo massiiviset voitonpäivänparaatit ja kansallislaulujen palauttaminen neuvostohymniksi ovat kuin helvetin selkeätä propagandaa? Samaten historian sensuroiminen koulukirjoista jne.
Suomessa kansainvälisesti tiedostettu kova kansallistunne? En ole kyllä tällaisesta koskaan kuullut.
Tshetshenia ja Afganistan opettivat Venäjää juuri niin paljon, että päättivät juuri puolistoista viikkoa sitten hyökätä Georgiaan.
Tilanne on huolestuttavan samanlainen.
Silti olen mieluummin hengissä muualla kuin vainajana tässä erinomaisessa maassa, jos ne ovat vaihtoehdot.Eikö se muka oikeasti merkitse mitään, että tämä maa on sellainen jossa jokaiselle annetaan mahdollisuus elää suurinpiirtein sellaista elämää kuin haluaa ja kehittää niitä ominaisuuksiaan mitä haluaa tai opiskella mitä haluaa? Eihän tällaisia maita ole kovin montaa, hiekkalaatikkoja sen sijaan on monta.
Samoilla linjoilla TosiFanin kanssa tässä. Nykyisessä Suomessa ovat aito yhteisöllisyys, me-henki ja kaveria ei jätetä -ajattelutapa kadonnut lähes olemattomiin. Eikö edes maamme rajojen ulkopuolelta tuleva mittava aseellinen uhka olisi sellainen kokoava voima, joka saisi itsekkäät paskiaset unohtamaan hetkeksi oman napansa ja puolustamaan yhteisiä asuinsijojamme? Ne muutamat narsistit, jotka näin ajattelevat saisivat vaikka samantien painua sinne Ruotsista hankkimaansa kaksioon tai Espanjan aurinkorannikolle.Itse en nauttisi elämästä, jos olisi hylännyt kaverini, osan sukulaisista, maanmieheni ja -naiseni sen takia, että MINÄ selviän hengissä. En pystyisi tämän luokan itsekkyyteen ja nauttimaan elämästä tämän jälkeen.
Venäläiset voivat pitää paraatejaan ihan kuinka paljon tahansa mutta tieto leviää esim. netin kautta ihan eri tavalla kuin 70v sitten jolloin ainoa tieto tuli lehdistä ja radiosta joita on helppo sensuroida.
Venäläiset eivät ole vielä niin tottuneita nettiin sun muihin "uusiin" tietolähteisiin...
Minä pystyisin, mutta ehkä olen vain tunnevammainen sosiopaatti. Uskon siihen, että elämän voi aina aloittaa alusta, vaikka nuo mainitsemasi asiat olisikin menetetty.
EOS. Nämä hypoteettiset kysymykset ratkaistaan vasta käytännössä. Toivottavasti tätä ei koskaan... Ensinnäkin sitä voi huomata vähin askelin joutuvansa tilanteeseen, jossa luovuttaa oman ja veripalvelulta saadun veren isänmaan aamunkoiton hyväksi. Ensiksi voi olla kansainvälinen kriisi suhteellisen kaukana Suomen rajoilta, mutta kuitenkin niin vakava, että kutsutaan reservejä aseisiin - tässä vaiheessa vielä numero-ykköstäkin silmälläpitävät voivat vielä hyvin mennä mukaan, kriisi voi laueta ja sotilaskarkuruus ei näyttäisi hyvältä CV:ssä. Sitten sitä onkin jo armeijassa, ja siellä ei tunnetusti aina ehdi omasta kulustaan päättämään, asiat voivat ikäänkuin luisua tilanteeseen, että yhtäkkiä siellä ovatkin kovat piipussa ja vaikka kuinka on vannonut juoksevansa Tornionjoelle - tai vaikka varmuuden vuoksi Trondheimiin - niin voikin huomata, että tilanteessa onkin vähän vaikea heittää sitä torrakkoa lepikkoon, monestakin syystä. Toisaalta voi olla mitä uhoavin sinivalkoinen espoolainen, mutta kun sieltä tuleekin lyijyä silmille eikä kovin vähääkään niin sitä voikin huomata, että on peräti niin länsimielinen, että jalat vetää heti siihen ilmansuuntaan. Eli ei voi itsestään varmasti tietää, mitä tulee tekemään ennenkuin oikeasti joutuu tilanteeseen. Ja sitten voikin olla jo liian myöhäistä...
Tästä olen yhtä mieltä. Onko siis ihme, että yksilöiden ja yhteiskunnan pettämiksi, syrjimiksi joutuneet ja muuten kusetetut eivät ensimmäisenä ja innoissaan ole valmiita kuolemaan niiden paskiaisten ja sen paskan yhteiskunnan puolesta, jotka heitä ovat linssiin viilanneet?Nykyisessä Suomessa ovat aito yhteisöllisyys, me-henki ja kaveria ei jätetä -ajattelutapa kadonnut lähes olemattomiin.
No, selväksi tuli. Onhan tuossa pointtia. Kuitenkaan tässä ei minun mielestäni ole kyse pelkästään itsestä ja omasta hengestä vaan enemmänkin kanssaihmisistä ja tulevistakin sukupolvista ja ehkä myös jonkinlaisesta periaatteesta. Tuntuu väärältä antaa vääryydelle periksi.Silti olen mieluummin hengissä muualla kuin vainajana tässä erinomaisessa maassa, jos ne ovat vaihtoehdot.
Millä perusteella väität näin??
No, minun toimestani siitetty seuraava sukupolvi kylläkin tulee mukaan sinne Espanjaan.Kuitenkaan tässä ei minun mielestäni ole kyse pelkästään itsestä ja omasta hengestä vaan enemmänkin kanssaihmisistä ja tulevistakin sukupolvista ja ehkä myös jonkinlaisesta periaatteesta. Tuntuu väärältä antaa vääryydelle periksi.
Onneksi sodan ajan puolustusvoimien maksimaalista kokoa ja siten myös reservin kokoa on supistettu melkoisesti, sillä monet nykyajan nettisankarit eivät ole luonteeltaan tai muilta ominaisuuksiltaan sellaisia, että minkäänlaista tappovälinettä tai edes lapiota heidän haltuunsa voisi uskoa.
Ei paljon kiinnosta olla kuollut kova jätkä.Vanha mummeli barrikaadeilla Georgiassa on kovempi "jätkä" kuin moni täällä kirjoittavista, jotka olisivat valmiita pötkimään karkuun tosipaikan tullessa.
Hyvä Suomi!
Ei paljon kiinnosta olla kuollut kova jätkä.
Mikäpä sen hienompi loppu, kuin kuolema taistelukentällä isänmaansa puolesta.
Ryssäähän tässä kaikki tuntuvat taas pelkäävän, joten jos oletetaan että vastassa on veli venäläinen, on todennäköisyys tuolle liian pieni minun makuuni. Tykkään riskien minimoimisesta.Entäs jos oletkin kova jätkä ja hengissä?