Oletko suorittanut asepalveluksen?

[Mr.Fox]

Minusta ei ole järkevää väkipakolla luottaa keneenkään. Ensin kannattaa tsekata, onko se työkaveri luottamuksen arvoinen, ja jos se ei selvästikään ole, niin tekee sitten mieluummin vaikka omien hommiensa lisäksi senkin työt, jottei jälki ole ihan täyttä sekundaa.

Kas kun aina siihen ei ole mahdollisuutta. Matkailualalla yleinen trendi on se, että työkaverit saattavat vaihtua joskus useammin kuin omat boxerit. (Etenkin turvallisuus-) Koulutus on kaikille yhtenäinen - toiset vain soveltavat niitä sääntöjä enemmän kuin toiset tositilanteissa.

Minulla on ollut kollegoita, jotka popsivat paketillisen mielialalääkkeitä aamiaiseksi. Sen todellakin huomaa, jos jonain aamuna he eivät olekaan nauttineet aamiaistaan. Minulla ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuutta huolehtia tuollaisina päivinä myös heidän töistään. Ainoa keinoni on hoitaa oma työni mahdollisimman hyvin ja (toivottavasti) tuoda luottamusta/turvallisuuden tunnetta myös kollegani hoitamille asiakkaille. Useimmissa tapauksissa asiakkaalla on aina mahdollisuus äänestää jaloillaan. Matkailualalla tuota mahdollisuutta harvemmin on.

Mitäs jos olisit vaikka viettänyt ensin intissä puoli vuotta ja lähtenyt sitten puoleksi vuodeksi töihin esim. sinne Ruotsiin? Olisikohan siinä voinut oppia kieltä?

Minun aikanani tuota puolen vuoden mahdollisuutta ei ollut. Vaihtoehdot olivat 240/285/330. Toisin sanoen kahdeksan kuukautta olisi joka tapauksessa pitänyt viettää intissä ja kolmessa kuukaudessa järjestää työpaikat, asunnot, matkat, yhteiskunnalliset oikeudet/velvollisuudet yms. Ruotsissa sekä tietysti oppia kieli. Ehkä se oli kuitenkin helpompaa opetella yksitoista kuukautta Suomessa, kun kerran lähes jokaisella suomalaisella nuorella miehellä tuohon on mahdollisuus.

Nyt herää kyllä kysymys, että missä tynnyrissä nämä Mr. Foxin armeijakaverit oikein ovat kasvaneet, jos eivät englantia osaa. Itse olen ainakin pärjännyt Ruotsissa vallan mainiosti, vaikken ruotsia osaa juuri lainkaan. Ruotsalaiset kun puhuvat niin hyvää englantia, että usein oikein hävettää oma toistaitoisuus.

Kuule, riittävän pitkälle tuonne saaristoon tai Pohjanmaalle/Pampakselle kun menee, niin vastaan tulee yllättävän paljon niitä nuoriakin ihmisiä, jotka eivät puhu mitään muuta kuin ruotsia sillä omalla murteellaan. Välillä tulee tilanteita, joissa joku korppoolainen kalastajanpoika ei ymmärrä hevon vittuakaan, mitä joku närpiöläinen tomaatinviljelijän poika molottaa. Tätä soppaa laitetaan vielä hämmentämään joku umpisuomenkielinen turkulainen, niin aikamoinen keitos on valmis. Tässä on kohtuullisen hyvä kooste Pampaksen erilaisista ruotsinmurteista (Närpes, Jeppis, jne.). Kääntäkääpä noita sitten kouluruotsilla!

"He' naap it na meir!" - "Det nappar inte mera!" - "Ei kiinnosta pätkääkään!"
Valitettavasti pikaisesti en löytänyt youtubesta mitään Korpo, Nagu, Kökar -dialektilla.
Joku Ekenäs-svenska on ehkä kaikkein yksinkertaisinta ymmärtää kouluruotsilla. Helsingistä itäänpäin mentäessä jo Porvoosta löytyy mielenkiintoinen Borgå-dialekt.
"struka i taki" - "strömmen i taget" - "sähköpistoke katossa"

Nämä ihmiset - Suomen kansalaiset - opiskelevat peruskoulussa sen kuusi vuotta yhtä vierasta kieltä (useimmiten englanti) sekä kolme vuotta toista äidinkieltä (suomi). Yhtä hyvin voidaan mennä johonkin Lieksan tai Kuusamon tai Sallan perämetsiin ja kysellä siellä ihmisten ruotsin (toinen kotimainen) tai englannin (todennäköinen vieras kieli) kielten taitoa. Väitän, että vastaan tulee aika monta nuortakin "tynnyrissä kasvanutta", jotka eivät molota muuta kuin suomea sillä omalla murteellaan.

 

[Kirjoittelija]

Yhtä hyvin voidaan mennä johonkin Lieksan tai Kuusamon tai Sallan perämetsiin ja kysellä siellä ihmisten ruotsin (toinen kotimainen) tai englannin (todennäköinen vieras kieli) kielten taitoa. Väitän, että vastaan tulee aika monta nuortakin "tynnyrissä kasvanutta", jotka eivät molota muuta kuin suomea sillä omalla murteellaan.

Niin työurallaan kuin vapaa-ajanvietossaankin kannattanee kyllä tähdätä siihen, ettei tällaisten ihmisten kanssa tarvitsisi olla tekemisissä lainkaan.

 

[Mr.Fox]

O-ho! Aika paljon ehdit muokata viestiäsi. Noh, yritän vastata parhaani mukaan tuotoksiisi.

Kyllä minä olen aikuisiälläkin tutustunut ihmisiin pelaamalla pelejä (kuten sähly ja Trivial Pursuit) ja kertomalla tarinoita. Erilaisia leikkejä leikitään paljon esim. opiskelijabileissä ja myös armeijassa. Tai ainakin minun mielestäni se oli juurikin leikkiä, kun alikersantti metsästää tuvan nurkasta siivouksen jälkeen jotain yksittäistä pientä kiveä, jotta pääsisi sitten huutamaan naama punaisena. Ei se mun silmissäni hirveästi eroa siitä, kun esikoululaiset leikkii piilosta.

Enemmänkin kyse on siitä, kuinka tupakaverit käyttäytyvät kyseisillä hetkillä. Samanarvoiset ihmiset tutustuvat samanarvoisiin? Se fakta (kuten omassa tapauksessani 22-vuotiaana oli), että jollain räkänokalla finninaamalla oli kaksi vinkkeliä enemmän kauluksissaan kuin minulla on täysin yhdentekevää. Tärkeintä oli se, kuinka hoidimme hommat tasa-arvoisten (tupa-) kavereiden kanssa.

Ujoja 18-22-vuotiaita miehiä on ollut olemassa jo ihan ennen sinun syntymääsikin. Suosittelen tutustumista esim. sellaisiin teoksiin kuin Tuntematon sotilas ja Täällä pohjantähden alla, niin saatat huomata, että eivät sota-aikaankaan kaikki nuoretmiehet olleet kovin ekstroverttejä.

Suomalainen introvertti = tuijottaa omia kengänkärkiään puhuessaan jollekin.
Suomalainen ekstrovertti = tuijottaa juttukumppaninsa kengänkärkiä puhuessaan.

Ehkä jostain näiden ääriesimerkkien välistä löytyy myös yksilö, joka pystyy katsomaan toista ihmistä silmiin, kun hänelle puhutaan/häntä puhutetaan? (=normaali yksilö?)

Itse olen tehnyt sellaisia duuneja, joissa myös sen pomon kanssa voi keskustella siitä, kuinka ne asiat kannattaisi tehdä. Myös armeijassa osalla johtajista oli sellainen vika, että saattoivat ihan keskustellakin alaistensa kanssa siitä miten kannattaisi toimia. Paremmin armeijan hengen sisäistäneet sitten luottivat toki desibelien voimaan.

Tämähän olisi ideaali-tilanne! Valitettavasti näin ei vain ole kaikissa työpaikoissa armeijan jälkeenkään. Toisaalla luotetaan edelleen siihen "pelon ilmapiiriin" (vai mikä olikaan se Kylmän Sodan määritelmä?). Pidetään työntekijät varpaisillaan, niin he pysyvät nöyrinä ja kuuliaisina.

Mitäs jos se sairaala olisi ollut ruotsinkielinen? Kai tuolta Suomen rannikolta sellaisiakin löytyy.

Mitäpä jos? Kyllä tuolta Suomen rannikoilta sellaisiakin löytyy. Mitkä olivat Mr.Fox:n mahdollisuudet päästä ruotsinkieliseen sairaalaan siviilipalvelusajakseen? Oliko kuitenkin "oddsien" - mahdollisuuksien rajoissa helpompaa hoitaa koko varusmiesaika ruotsin kielellä kuin toivoa siviilipalvelusta ruotsinkielisessä sairaalassa?
(etenkin kun taitotaso oli ennen alkua: hevonen on häst, hiiva on jäst, pappi on präst, mutta Foxie on bäst)

Tää onkin muuten mielenkiintoinen pointti. Onko hoitsuilla ja sossun tädeillä lainkaan esimiehiä? Joku alalla työskennellyt voisi kertoa.

Varmasti jokaisella hoitsulla ja sossun tädillä on esimies! Kuinka moni vain pystyy toimimaan sellaisena tosipaikan tullen?

Ja höpöhöpö. Olen käynyt armeijan, mutta en suurin surminkaan lähtisi väittämään, että se olisi minulle hirveästi selviytymisestä opettanut. Auto ajaa porukan keskelle metsää, siellä pitää saada teltta porukalla pystyyn ja tulta kaminaan. Ruoka tuodaan sinne metsään nokan eteen ja ruokailuvälineetkin annetaan talon puolesta, metsästämään ja marjastamaan ei tarvitse lähteä. Ei tuossa nyt mitään kauheita Survivor-taitoja minusta hengissä pysymiseen vaadita.

Ja höpöhöpö... Auto ajaa porukan keskelle metsää ja jos sen jälkeen tarvitaan teltta pystyyn/tulta kaminaan, niin teltta/kamina pitää olla jo matkassa mukana. Toisin sanoen joku on varautunut jo sen (teltan) pystyttämiseen tai sen (kaminan) sytyttämiseen. Jos sellaisia ei ole mukana, niin matkassa on takuuvarmasti joku, joka on nähnyt sytytettävän nuotion ja/tai laavun pystytettävän. Väitätkö oikeasti, että omana armeija-aikanasi et ole kumpaakaan nähnyt teetettävän/oikeasti tehnyt?

Yksi opetuksista, jota sain armeijassa: "Normaali ihminen selviää kolme minuuttia hengittämättä, kolme päivää juomatta, kolme viikkoa syömättä!". Suomessa ei yksinkertaisesti normaalijärkinen ihminen pysty eksymään siten, että joutuisi olemaan A) kolme minuuttia hengittämättä, B) kolme päivää juomatta tai C) kolme viikkoa syömättä. Ainoa mahdollisuus minun mielestäni olisi haaksirikkoutua jollekin asumattomalle luodolle ulkomerelle, jonka ohitse ei edes kalastaja-alus lipuisi kolmen päivän aikana. "Highly unlikely", sanoisi eräs tunnettu turkulainen jääkiekkovalmentaja.

 

[Mr.Fox]

Niin työurallaan kuin vapaa-ajanvietossaankin kannattanee kyllä tähdätä siihen, ettei tällaisten ihmisten kanssa tarvitsisi olla tekemisissä lainkaan.

Tästä täysin samaa mieltä; valitettavasti tämä vain ei ole aina mahdollista!

On muuten mielenkiintoista joutua todelliseen hätätilanteeseen kaverin (male, 60+yrs) kanssa, joka ei puhu muuta kuin puolaa tai venäjää. Itse puhut ja ymmärrät suomea, ruotsia, englantia ja saksaa sekä ymmärrät muutamaa muuta, mutta puola/venäjä eivät kuulu niihin. Mistä löytyy yhteinen kieli?

 

[Kirjoittelija]

Mitäpä jos? Kyllä tuolta Suomen rannikoilta sellaisiakin löytyy. Mitkä olivat Mr.Fox:n mahdollisuudet päästä ruotsinkieliseen sairaalaan siviilipalvelusajakseen?

Voisi veikata, että aika huonot. Sairaalassa kun voi monesti olla ihan tosi kyseessä toisin kuin armeijassa, joten sinne ei välttämättä kielipuolia oteta yhtä kernaasti.

On muuten mielenkiintoista joutua todelliseen hätätilanteeseen kaverin (male, 60+yrs) kanssa, joka ei puhu muuta kuin puolaa tai venäjää. Itse puhut ja ymmärrät suomea, ruotsia, englantia ja saksaa sekä ymmärrät muutamaa muuta, mutta puola/venäjä eivät kuulu niihin. Mistä löytyy yhteinen kieli?

Olisit koittanut esperantoa.

 

[Mr.Fox]

Voisi veikata, että aika huonot. Sairaalassa kun voi monesti olla ihan tosi kyseessä toisin kuin armeijassa, joten sinne ei välttämättä kielipuolia oteta yhtä kernaasti.

Aivan! Mutta miten on Mr.Fox:n ruotsin kielen taito nykypäivänä? Tai paremminkin "skandinaviskan"? Aikoinaan 11kk kokemusta (suomen) ruotsista ja jälkeenpäin reilut 7 vuotta skandinaviskaa työkielenä. Tästä on hyvä vetää eteenpäin ja käyttää työkielenä saksaa. Yli 100 miljoonaa ihmistä puhuu äidinkielenään saksaa, yli 20 miljoonaa skandinaviskaa, ~5 miljoonaa suomea... Jokohan alkaisivat Euroopan työmarkkinat avautua? Vielä kun etelä-Eurooppa (espanja) on kohtuullisesti hallussa - eli ymmärrystä italiaan/portugaliin on jonkun verran, niin mielestäni Eurooppa on kohtuullisen hyvin "valloitettu". Ei noista länsi-Euroopan mahtimaista jää enää kuin Ranska täysin käsittämättömäksi.

En tosin ymmärrä mitä mun kielitaidollani on tekemistä Suomen Puolustusvoimien kanssa? Siellä opin ymmärtämään/puhumaan (suomen) ruotsia. Noista ajoista aikaa on kulunut lähemmäs 15 vuotta. Toisin sanoen mulla on ollut kohtuullisen paljon aikaa asevelvollisuuteni jälkeen opetella muitakin kieliä...

Olisit koittanut esperantoa.

Valitettavasti se ei kuulu repertuaariini! Jos tämä on paras kommenttisi, niin olisiko parempi, että laittaisit korkin kiinni ja menisit nukkumaan?

 

[Kirjoittelija]

Aivan! Mutta miten on Mr.Fox:n ruotsin kielen taito nykypäivänä? Tai paremminkin "skandinaviskan"? Aikoinaan 11kk kokemusta (suomen) ruotsista ja jälkeenpäin reilut 7 vuotta skandinaviskaa työkielenä. Tästä on hyvä vetää eteenpäin ja käyttää työkielenä saksaa. Yli 100 miljoonaa ihmistä puhuu äidinkielenään saksaa, yli 20 miljoonaa skandinaviskaa, ~5 miljoonaa suomea... Jokohan alkaisivat Euroopan työmarkkinat avautua?

Kas vain. Sieltä napsahtikin se pakkoruotsittajien surullisen kuuluisa porttiteoria. Saksaa voi opiskella ihan yläasteella, lukiossa ja yliopistossakin, eikä siihen mitään ruotsin kieltä tarvita. Sen ruotsin kielen sijasta voisi opetella vaikka espanjan, kiinan tai venäjän, ja kas vain, jokohan alkaisivat Euroopan lisäksi kenties vähän laajemmatkin työmarkkinat avutua?

 

[mjr]

Toki monille armeija tai miksei sivarikin voi olla kannustava kokemus, kunhan pääsevät sisään yhteisöön, mutta osalle yhteisöön sisäänpääseminen voi koitua ylivoimaiseksi tehtäväksi - ovatko he sitten heikkoja, vähemmän terveitä vai mitä.

vlad.

Onhan se totta, että armeija on melkoinen ui tai uppoa -tilanne (ja miksi ei siviilipalveluskin), mutta lienenköhän liian karu, kun ajattelen, että näitä tilanteita on elämässä pakostakin ja että suurelta osin on tervettä, että näin on. Vaikka miten haluaisimme, emme todennäköisesti koskaan pysty tekemään elämästä täydellisen pehmeää ja haasteetonta, eikä varmasti pitäisikään tehdä. Tällä en tarkoita sitä, että ihannoisin armeijaa "miesten kouluna", mutta näkisin että on oltava sellaisiakin esteitä elämässä, joista kaikki eivät selviä. Voi olla, että se maitojuna itsessään on se "miehen koulu": jossain vaiheessa joka tapauksessa tässä maailmassa olisi saavutettava tietty varmuus ja luottamus itsensä suhteen, eikä spesifillä reitillä ole niin väliä.

 

[Mr.Fox]

Kas vain. Sieltä napsahtikin se pakkoruotsittajien surullisen kuuluisa porttiteoria. Saksaa voi opiskella ihan yläasteella, lukiossa ja yliopistossakin, eikä siihen mitään ruotsin kieltä tarvita. Sen ruotsin kielen sijasta voisi opetella vaikka espanjan, kiinan tai venäjän, ja kas vain, jokohan alkaisivat Euroopan lisäksi kenties vähän laajemmatkin työmarkkinat avutua?

Niin, mikä pakkoruotsittajien? Olen aikoinani opiskellut ruotsia täysin vapaaehtoisesti Suomen Puolustusvoimissa (joka kenties edelleen on tämän ketjun puhdas aihe?). Kuten sanoin, nykypäivänä puhun kohtuulllisen sujuvasti neljää kieltä (suomi, ruotsi, englanti, saksa) ja lisäksi ymmärrän kohtuullisesti kolmea (eesti, espanja, kiina). Näistä espanja on ehdottomasti se vahvin, joten pystyn myös ymmärtämään suhteellisen hyvin luettua tekstiä sekä italiaksi että portugaliksi. Maailmassa on kaksi kieltä, joita en koskaan suostu lukemaan: ranska ja venäjä. Ennakkoasenteillani otan sen tietoisen riskin, että tämän jääräpäisyyteni takia menetän muutaman työmahdollisuuden, mutta olen valmis pitämään pääni ja ottamaan kyseisen riskin. Tosin Sveitsissä ranskan välttäminen on lähes mahdotonta.

Opiskelin saksaa aikoinani noin kaksi-kolme vuotta ennen armeijaan menoani. Missään nimessä en väitä, että olisin osannut saksaa tuolloin. Asevelvollisuuttani suorittaessani opin kohtuullisen hyvän (suomen) ruotsin taidon. Mistään porttiteorioista en ala kertoa. Yhtä hyvin kuin ruotsin sanoista saksan opiskelussa (ruotsin sana + -ung tai -ion pääte saksassa) on hyötyä suomen kieliopista. Kun ymmärtää mikä on objekti tai infinitiivi suomen kielessä, niin samoja oppeja voi käyttää saksan kieliopissakin.

Yritetäänkö nyt kuitenkin palata takaisin Suomeen ja Puolustusvoimiin?

 

[Kirjoittelija]

Kuten sanoin, nykypäivänä puhun kohtuulllisen sujuvasti neljää kieltä (suomi, ruotsi, englanti, saksa)

Tuo on kyllä todella kunnioitettava suoritus sikäli, että 97 prosentilla suomalaisista ei riitä kapasiteetti edes sujuvan englannin oppimiseen, ruotsista ja saksasta puhumattakaan.

 

[Hippi Hiiri]

Sivarit ja sivarimieliset argumentoivat usein sillä, että armeijassa joutuu tekemään jotain aivan naurettavia asioita, hyi sentään, käskystä. Perimmäisenä tarkoituksena siinä on, että sotilaille iskostuu totteleminen selkärankaan. Nyt sitten joku individualisti tulee kysymään, miksi sen pitää iskostua selkärankaan. Ainahan pitää kysyä ja saada perustelut toiminnalleen. Siksi, että sodan aikana jonkun karjaistessa "SUOJAAN!" miksin kyselijältä löytyy muita todennäköisemmin sirpale tai luoti rinnasta. Tuo on vain äärimmäinen esimerkki. Kaikki tehtävät joukkueen ryhmittämisestä yksittäisen taistelijan poteron kaivamiseen sujuvat nopeammin, kun yksilöt ovat oppineet tottelemaan käskyjä vaistonvaraisesti. Sodassa on oltava nopea. Totta kai hyvä johtaja perustelee käskynsä, jos siihen on aikaa. Perustelu motivoi suorittamiseen, koska toiminnan tarkoitus tulee selväksi. Mutta kaikille "pitää totella ihan typeriä käskyjä ja tehdä hölmöjä juttuja" -miehille haluan sanoa, että te ette ole ymmärtäneet, minkä takia armeijassa ollaan. Siellä opetellaan sotimaan tehokkaasti, ja sotiminen tehdään komentoketjun mukaan.

Terävä hemmo oppii jossain vaiheessa ymmärtämään, että joka ikinen turha poistuttaminen tai maastoharjoituksessa turhanpäiväisen tehtävän suorittaminen syö tulevien käskyjesi uskottavuutta ja alaistesi tottelemisalttiutta. Kaikki johtajatehtävissä olevat eivät hiffaa sitä intin aikana, mistä osaksi johtuu alaisten paskat kokemukset lafkasta.

Armeijan jälkeen muuten en ole hakeutunut varmaankaan yhteenkään johto- tai järjestelytehtävään, koska opin siellä, miten paljon niiden kunnolla tekeminen repii selkänahasta. Lomillakin istuin ryyppäämisen sijasta kotona nauttimassa siitä, kun ei tarvinnut olla monenkymmenen silmäparin jatkuvan seurannan alaisena eikä tietää, miten kaikki hommat tehdään.

Pikku irtohuomiona vielä. Olen duunipaikassa, jossa on pari nuorta naista ja pari nuorta miestä minua korkeammalla hierarkiassa, toinen naisista ihan pikkupomona asti. Näiden naisten touhuja katsellessa on tullut useammin mieleen, että onpa paskaa johtamista/ryhmässä toimimista. Pikkupomo liimailee käskyt vittuilua sisältävillä lippulappusilla ympäriinsä. Päin naamaa ei ole tullut minulle minkäänlaista ohjeistusta. Kun asioita ei sanota kasvokkain, tulee hiukan epävarma olo. Eikä käskyissä/neuvoissa/toimintaohjeissa vittuilla, jos haluat, ettei sinua vastaan kerätä pyhää vihaa kaikessa hiljaisuudessa. Toinen nuori nainen taas ei neuvo, miten asiat pitää tehdä, mutta suuttuu jos ne tehdään eri tavalla kuin hän on kuvitellut ne tehtävän. Paras esimerkki hänen yhdessä toimimisen kyvyistään tuli, kun minulle oli opetettu eräs toiminto väärin ja sitten tein sen niin kuin se oli opetettu. Ensin hän flippasi minulle, sitten painotti, miten syy oli täysin minun ja kirjoitti viimeiseksi pomolle lapun, jossa pesi kätensä koko paskasta ja heitti minut junan alle. Olin jo siinä tilanteessa aivan pöyristynyt hänen toiminnastaan. 1) Ei alaisille suututa päin naamaa aivan hallitsemattomasti. 2) Johtavassa asemassa oleva / kokeneempi yksilö ottaa aina vastuun virheestä, tai 3) ei ainakaan jätä alaista yksin vastatuuleen seisomaan. Armeijan johtajakoulutus olisi opettanut noille naisille monta asiaa, jotka he (toivottavasti) joutuvat nyt oppimaan oikeassa elämässä kantapään kautta.

Kahden miehen kanssa töitä tehdessä ilmapiiri on paljon suorempi ja tuntuu, että töitä tehdään yhdessä. Myös hermokontrolli on kunnossa.

Sanottakaan vielä loppuun, että tällä esimerkillä ei ole tosiaankaan tarkoitus rakentaa mitään miehet vs. naiset -sotaa. Työpaikallani on myös useampi hiukan vanhempi naispuolinen henkilö, jotka ovat hyviä tiimipelaajia. Ennemminkin tarjoituksenani oli pohtia, että armeijan johtajakoulutus voi oikeasti antaa eväitä muuallekin elämään.

 

[TosiFani]

Pointtihan tässä oli alun perin se, että aika moni sivarin valitseva saattaa vierastaa armeijan komentotyyliä ja niitä esimies/alainen suhteita joita siellä on...

Eihän ole olemassa muita kuin armeijamaisia esimies/alainen suhteita. Vaikka on erilaisia tiimejä, ryhmiä jne., niin loppuen lopuksi johtaja päättää ja alainen tottelee. Armeijassa toiminta on vain suoraviivaisempaa kuin siviilitöissä, mutta sama periaate toimii. Mikäli perustat johtajuuden kaulassa olevaan rautaan, olet huono johtaja niin siviilissä kuin armeijassakin ja näitä löytyy.

 

[sampio]

Mulle ei ainakaan tullut muutama viesti sitten mitenkään hirvittävänä yllätyksenä, että ko. kaveri on käynyt "aseettoman palveluksen". Jotain mutinaa on pitänyt jo silloinkin olla ja vastustaa jotain, jonka yli 90% suomalaisista miehistä suorittaa normaalisti.

Ei siinä oikeastaan mitään mutinaa ollut, vaan ihan ilmoitusluontoinen asia se oli. Kutsunnoissa jouduin kertaalleen asiaa perustelemaan, koska kai heille kaltaiseni reippaanoloiset ja salskeat, isomunaiset nuorukaiset olisivat kelvanneet johtajakoulutukseenkin. Perustelin asian vakaumuksellani, eikä siitä sen enempää sen jälkeen mutistu. Palvelukseni suoritin kyllä valitettavan vaatimattomissa ja turhauttavissa tehtävissä, mutta siihen oli osasyynä myös p-kauden keuhkokuumeeni. Lämäriksi olisin ehkä mieluummin halunnut. Mutta hoisin hommani niin hyvin kuin voin ja sain esikunnasta hyvän palautteen niiden duunieni perusteella, mitä mulle kuului. Yleensä kun heillä oli siellä lähinnä tyyppejä, jotka eivät mihinkään muuhun kyenneet, ja minä jopa oma-aloitteisesti hoisin tehtäväni.

Eli ei asiaan sen kummempia mutinoita liittynyt. Alunperin valintani oli automaatio. Nyt valitsisin todennäköisesti samoin, mutta olen asiaa käsitellyt itsenäisesti enemmän. En edelleenkään haluaisi opetella tappamaan ihmistä aseella tai ilman, vaikka harrastusteni ja kykyjeni puolesta siihen kykenisin varmasti keskivertokynäniskaa paremmin. Maanpuolustusvelvollisuuteni haluaisin kuitenkin täyttää, eli aseettomaksi menisin varmasti edelleen. Aseettomia muuten arvostettiin sotienkin aikaan varsin laajalti.

PS Niin minäkin sinua, Foxiseni.

 

[julle-jr]

En edelleenkään haluaisi opetella tappamaan ihmistä aseella tai ilman, vaikka harrastusteni ja kykyjeni puolesta siihen kykenisin varmasti keskivertokynäniskaa paremmin.

Aika harva varmaan jotenkin erityisesti haluaisi opetella tappamaan muita ihmisiä. Ennemmin kyse lienee siitä, minkä tuntee velvollisuudekseen. Enkä minä nyt väitä, että sinun tai jonkun muun ihmisen kuuluisi tuntea tappamisen osaaminen velvollisuudekseen, mutta särähti vain korvaan tuo sana "haluta", koska eihän asepalveluksessa aina kovin paljon siitä ole kyse, mitä kukin haluaa.

Mielenkiintoista olisi lisäksi tietää, että miten selität itsellesi sen, että kuitenkin ilmeisesti tosipaikan tullen kuulut jollain tavalla armeijaan(?). Eli olet osa organisaatiota ja pyrit parhaasi mukaan tukemaan muita ihmisiä tappamaan vihollisia. Mietin vain, että eikö lopulta ole aika sama, vedätkö itse liipasimesta, vai autatko kaveria tekemään sen?

Kirjoituksestasi päätellen on mielestäsi hyvä, että maata puolustetaan, eli että suurin osa suomalaisista tappaa, jos joku tänne väkisin yrittää? Eli jos siis olet sitä mieltä, että on hyvä, että vihollinen koitetaan pysäyttää, niin etkö silloin periaatteessa halua ja jopa toivo, että joku muu tappaa? Eli toivot, että joku muu tekisi teon, jota itse et halua tehdä, mutta joka sinunkin mielestäsi täytyy kuitenkin tehdä. Vaikka siis eivät kai muutkaan sen kummemmin halua sitä tehdä. Vai päättelenkö väärin? Ihan siis mielenkiinnosta kyselen, koska näen tässä selvittämättömän dilemman. En sinänsä välitä väittää muiden valintoja vääriksi.

 

[regularflex]

Eli jos siis olet sitä mieltä, että on hyvä, että vihollinen koitetaan pysäyttää, niin etkö silloin periaatteessa halua ja jopa toivo, että joku muu tappaa? Eli toivot, että joku muu tekisi teon, jota itse et halua tehdä, mutta joka sinunkin mielestäsi täytyy kuitenkin tehdä. Vaikka siis eivät kai muutkaan sen kummemmin halua sitä tehdä. Vai päättelenkö väärin? Ihan siis mielenkiinnosta kyselen, koska näen tässä selvittämättömän dilemman. En sinänsä välitä väittää muiden valintoja vääriksi.

Onko siinä nyt niin merkittävää dilemmaa? Omalla kohdalla sivarin valitsemisessa kyse oli juurikin tuosta armeijan pohjimmaisesta tarkoituksesta eli opetetaan sotimaan mahdollisimman tehokkaasti. Sotimiseen kuuluu myös tappaminen. Minä ymmärrän kyllä, että sodan tullen maatamme puoleustetaan sotimalla. Oma itsekäs valintani oli kuitenkin, että minä en tapa ketään muiden käskystä. Itsekästä kyllä, mutta oman vakaumuksen mukaan toimimista eikä kenenkään muun tahdon mukaan (sukulaiset, armeijaihmiset...). Eli mitä yritän sanoa on, että on kaksi eri asiaa toivoa jonkun vetävän liipasimesta kuin ymmärtää, että joku vetää liipasimesta lähestulkoon välttämättä. Mutta minä en halua olla asian kanssa tekemisissä. Siis sotimisen. Sodan ehkäisyssä olisin puolestaan erittäin valmis toimimaan epäitsekkäästi ja uhraamaan jopa merkittävästi resursseja siihen.

Edit. Eli siis pointti on, etten toivo, että joku tappaa muiden käskystä. Mutta kylläkin ymmärrän sen tapahtuvan. Julma maailma jne.

 

[julle-jr]

Onko siinä nyt niin merkittävää dilemmaa? Omalla kohdalla sivarin valitsemisessa kyse oli juurikin tuosta armeijan pohjimmaisesta tarkoituksesta eli opetetaan sotimaan mahdollisimman tehokkaasti. Sotimiseen kuuluu myös tappaminen. Minä ymmärrän kyllä, että sodan tullen maatamme puoleustetaan sotimalla. Oma itsekäs valintani oli kuitenkin, että minä en tapa ketään muiden käskystä. Itsekästä kyllä, mutta oman vakaumuksen mukaan toimimista eikä kenenkään muun tahdon mukaan (sukulaiset, armeijaihmiset...). Eli mitä yritän sanoa on, että on kaksi eri asiaa toivoa jonkun vetävän liipasimesta kuin ymmärtää, että joku vetää liipasimesta lähestulkoon välttämättä. Mutta minä en halua olla asian kanssa tekemisissä. Siis sotimisen. Sodan ehkäisyssä olisin puolestaan erittäin valmis toimimaan epäitsekkäästi ja uhraamaan jopa merkittävästi resursseja siihen.

Ymmärrän ehkä sivarin käymisen juuri tuon sinun perustelusi pohjalta paremmin, eli itsekäs valinta, mutta en väitä, että ihminen ei saisi olla itsekäs. Se ikään kuin kuuluu tähän maailmanaikaan. Mutta kun Sampio kertoi käyneensä aseettoman palveluksen, mikä ilmeisesti tarkoittaa, että hän tosipaikan tullen kuitenkin on osa organisaatiota ja pyrkii aktiivisesti auttamaan kaveria tappamaan. Jos hän on osa maata puolustavaa organisaatiota kriisin aikana, niin silloinhan hän on minusta yhtä lailla osa tappokoneistoa. Eli en näe eroa siinä vetääkö itse liipasimesta vai asettaako kaverin sormen liipasimelle ja muutenkin auttaa tätä ampumaan, jos sallit typerän kärjistyksen. Erityisesti pointtini oli se, että jos jättää varsinaisen tappamisen joukon muille yksilöille vain sen takia, että ei halua tappaa, niin minusta se on ristiriitaista kun mietitään, että harva muukaan varsinaisesti haluaa tappaa. Eli itse ei halua tappaa, mutta haluaa, että kaveri tappaa ja on myös valmis auttamaan kaveria tappamaan, kunhan ei itse tarvitse varsinaista suoritusta tehdä.

 

[opelix]

Hankalaksi menee joidenkin osalta. Ymmärtää ja toivoo että hänen omia etujaan puolustetaan vaikka tappamalla mutta ei itse halua tehdä sitä. Kun tapot on tapettu,hyvät olot/edut/oikeudet kyllä kelpaavat. Tässä on asian ydin!

 

[regularflex]

Hankalaksi menee joidenkin osalta. Ymmärtää ja toivoo että hänen omia etujaan puolustetaan vaikka tappamalla mutta ei itse halua tehdä sitä. Kun tapot on tapettu,hyvät olot/edut/oikeudet kyllä kelpaavat. Tässä on asian ydin!

Jos mietitään viimeisiä liki 70 vuotta vuodesta 1945 tähän päivään, niin yksikään suomalainen armeijan käynyt pl. rauhanturvaajat ei ole joutunut tappaamaan maanpuolustustehtävissä. Eli mielestäni aika erikoinen itkupotkukommentti. Ilmeisesti sinullekin kelpaavat sodissamme itsensä uhranneiden veteraanien tarjoamat tapot ja oikeuksien turvaamiset, vaikka et ole joutunut itse tappamaan ja puolustamaan oikekuksia ja etuja. Niin muuten kelpaavat minullekin. Tässä myös vähän ydintä.

 

[opelix]

Jos mietitään viimeisiä liki 70 vuotta vuodesta 1945 tähän päivään, niin yksikään suomalainen armeijan käynyt pl. rauhanturvaajat ei ole joutunut tappaamaan maanpuolustustehtävissä. Eli mielestäni aika erikoinen itkupotkukommentti. Ilmeisesti sinullekin kelpaavat sodissamme itsensä uhranneiden veteraanien tarjoamat tapot ja oikeuksien turvaamiset, vaikka et ole joutunut itse tappamaan ja puolustamaan oikekuksia ja etuja. Niin muuten kelpaavat minullekin. Tässä myös vähän ydintä.

Niin että silläkö ei sitten ole väliä,olisiko valmis siihen? Sitähän ei kukaan tiedä tositilanteessa kuka mihinkin pystyisi mutta väitätkö että ne jotka itsekkäistä syistä eivät viitsi "tähän maailmanaikaan" velvollisuutta suorittaa ovat samalla viivalla suorittaneiden kanssa tässä kysymyksessä?

Edelleen painotan ettei kaikista inttiin ole syystä tai toisesta mutta kaiken maailmankatsomuspaskan jätän omaan arvoonsa. Jos yhteiskunnan oikeuksista nauttii,tulee suorittaa myös velvollisuudet. Joillekin se voi olla siviilipalvelus. Sitä tämä maa ei kestä että liian moni haluaakin mukavuussyistä sivariin.

 

[regularflex]

Niin että silläkö ei sitten ole väliä,olisiko valmis siihen?

Sinä kirjoitit, kun tapot on tapettu, et kun olen ollut valmis tappamaan ja myös näyttänyt sen. Eli jos olet sotiemme veteraani pyydän anteeksi, mutta jos et, niin muotoilit ensimmäisen viestisi tunnekuohun vallassa väärin. Arvostan kyllä sitä, että olet valmis tappamaan sodassa ja olet epäitsekäs. Lahjoitatko myös Afrikkaan köyhille rahaa kun noin jalo olet? Aasiakin tarvitsee apua. Suomi ei ole ainoa maailman maa, jota kohtaan voit olla epäitsekäs. Vai oletko ainoastaan valmis tekemään asian eteen jotain ja jätät tekemättä.

Ja minun velvollisuuteni on lain mukaan lähes suoritettu, joten siitä sinun ei tarvitse olla murheissasi.

 

[regularflex]

Edelleen painotan ettei kaikista inttiin ole syystä tai toisesta mutta kaiken maailmankatsomuspaskan jätän omaan arvoonsa. Jos yhteiskunnan oikeuksista nauttii,tulee suorittaa myös velvollisuudet. Joillekin se voi olla siviilipalvelus. Sitä tämä maa ei kestä että liian moni haluaakin mukavuussyistä sivariin.

Maailmankatsomusta on turha nimittää paskaksi, sillä muuten haukut myös omaa armeijan käymistäsi. Sinun maailmankatsomukseesi kuuluu se, että olet sodan nimissä oikeutettu tappamaan muita ihmisiä. Jos tosiaan näin ajattelet ja olet armeijan maanpuolustusvelvollisista syistä käynyt. Etkä esimerkiksi sukulaisten odotusten vuoksi. Minun maailmankatsomuksessani sodan nimissä tappaminen ei ole hyväksyttävää. Muutenkin Suomi on melkoinen vähemmistömaa, sillä harvassa maassa on enää asevelvollisuutta. Useissa maissa on kuitenkin vapaaehtoinen asepalvelus. Ne jotka sinne hakeutuvat ovat omassa maailmankatsomuksessaan oikeutettuja tappamiseen sodan nimissä. Ne taas jotka eivät hakeudu sinne jostain syystä ovat mahdollisesti sitä mieltä, etteivät ole oikeutettuja tappamaan toista ihmistä sodan nimissä. Hyvin yksinkertaista ja osa yksilön maailmankatsomusta. Ei siis mitään paskaa.

Ja millä perusteilla maa ei kestä sivarien määrän kasvua. Saadaan hoitolaitoksiin/kunnallisiin palveluihin puoliedullista työvoimaa? Miksi tämä maa ei kestä sitä. Nykyään noin 60% miesikäluokasta käy intin, 10% sivarin, miksi tämä maa ei kestäisi sitä, että esim. puuttuvasta 30% osa kävisi sivarin.

 

[opelix]

Niin. Elämähän ei ole tietysti reilua mutta mielestäni ei ole reilua että kaikilla on samat oikeudet mutta velvollisuuksista luistetaan. Suomi on monessa asiassa harvinainen maa,niin asevelvollisuusarmeijan mutta myös sosiaaliturvan ja ilmaisen koulutuksen suhteen. Jos joku mukavuussyistä(joku kutsuu katsomukseksi) jättää tämän tärkeän velvollisuuden täyttämättä niin en arvosta.

Toki voitaisiin siirtyä monen maan tapaan osittaiseen palkka/vapaaehtoismalliin mutta tämä tulisi kalliimmaksi ja tällöin ilmaisia oikeuksia jouduttaisiin rajaamaan. Itselleni kelpaa myös tämä.

 

[TosiFani]

... Minun maailmankatsomuksessani sodan nimissä tappaminen ei ole hyväksyttävää...

Eli sinusta Suomen kuuluisi lakkauttaa koko armeija ja antautua siihen vaaraan, että joku toinen valtio Suomen valloittaa.

 

[benicio]

Ne taas jotka eivät hakeudu sinne jostain syystä ovat mahdollisesti sitä mieltä, etteivät ole oikeutettuja tappamaan toista ihmistä sodan nimissä.

Jos esimerkiksi Venäjä hyökkäisi Suomeen, toivoisitko että Suomea puolustettaisiin aseellisesti?
Ts. olisiko mielestäsi ihannetilanne, että kaikki suomalaiset asevelvolliset olisivat samaa mieltä kuin sinä, eli etteivät ole oikeutettuja tappamaan toista ihmistä sodan nimissä?

Muuten on sanottava, että intti on sikäli mukava paikka, että siellä jokainen voi kokea kuuluvansa johonkin ryhmään, ja ne yksinkertaisemmatkin jantterit löytävät jonkun vielä yksinkertaisemman jantterin, jolle nauraa. Tätä ei siviilissä välttämättä tapahtuisi. Tietysti pahnanpohjimmaiseksi jää se kaikkein tyhmin jätkä, jolle nauraa kaikki, mutta tuskinpa hänestä mitään olisi tullut kuitenkaan.
ps. se en o mä

 

[regularflex]

Eli sinusta Suomen kuuluisi lakkauttaa koko armeija ja antautua siihen vaaraan, että joku toinen valtio Suomen valloittaa.

Kuten kirjoitin toisessa viestissä, ymmärrän kyllä ettei noin voida toimia. Maailma on julma paikka, jossa isot pojat tönivät hiekkalaatikolta puolustuskyvyttömät. Ja kuten kirjoitin myös, että valintani oli itsekäs. Se ei kuitenkaan tarkoita etten ymmärtäsisi maailman menosta mitään.