Oletko koskaan soittanut hätänumeroon?

[Speedye]

Olen kerran soittanut. Ja silloin oli ihan tosi kyseessä.. Eräs mummo sai bussipysäkillä jonkinsortin sairaskohtauksen ja menetti tajuntansa. Noh sitten vaan 112 puhelimeen ja soittamaan. Onneksi en ollut yksin paikalla, oli muitakin tätä mummoa hoivaamassa. Yksi asia mikä vitutti silloin ja vituttaa edelleen oli ambulanssin tulon hitaus. Paikka sijaitsi 500 metriä sairaalasta ja noin kilometrin päässä paloasemasta. Ambulanssin tulo kesti melkein 10 minuuttia.. Onneksi sairaskohtaus ei ollut aivan sieltä vakavimmasta päästä, muuten tätä mummoa tuskin enää olisi. Tilanne meni siis lopulta hyvin.

 

[Sir von Aulis]

Yhdesti on 10022:n soitettua. Eräänä aamuyönä tässä reipas kuukausi sitten heräsin paremman puoliskoni kanssa pihalta kuuluvaan metelöintiin. Ikkunasta vilkaisin sitä toimintaa ja totesin että naapurin vitopää-äpärä on saanu kohtauksen, ja siellä se kaljapäissään viskeli JALKAKÄYTÄVÄN REUNAKIVIÄ (en tiedä mistä helevetistä se niitä oli mukaansa repinyt, keskellä talvea) ja hänen kaverinsa riehuivat parvekkeella.

Muutenhan tuossa ei niinkään olisi mainittavaa tullut, "normaalia" opiskelija-asuntoelämää tuo sinänsä ilman sitä reunakivien viskomista oli, mutta saatanan isänmaan toivot oli virittäneet parvekkeelle nuotion, mikä vielä oli ihan kohtalaisen kokoinen.

Ei siinä kauaa nuotiobongauksen tekemisestä tarvinnut miettiä, soittaako vai ei.

 

[Näkemys]

Olen ainakin kerran. Itseasiassa olen varmasti useamminkin, mutta ei nyt muistu mieleen.

Jokainen läheiselleen ambulanssin soittanut henkilö varmasti tietää sen tuskan, mikä tulee ambulanssia odottaessa. Kun ei voi itse tehdä mitään...

No kaikesta on tähän asti selvitty, tosin vähän turhan kauan kesti kerran tuo auton tulo.

 

[stairox]

Joulukuussa tuli soitettua.

Olin ohittamassa maantiellä vanhaa Nissan Sunnya ja oltiin rinnakkain kun hirvi juoksi suoraan oikeanpuolisesta ojasta, n. metrin minun autoni edestä ja paiskautui Nissanin etulasiin koko pituudeltaan. Voisi sanoa että osuma oli täydellinen, sillä molempien puolien peilit olivat irronneet, lisävalot irronneet puskurista sekä etulasi paskana.

Onneksi (oli pimeää) kahden auton valoteholla nähtiin hirvi sen verran aikaisin että ehdittiin molemmat jarruttaa jonkun verran.

n. 75-vuotias kuljettaja oli shokissa mutta onneksi ei tullut fyysisiä vammoja. Soitin kumminkin hätäkeskukseen kun mies oli aika lailla sekaisin.

Polvet tärisivät mukavasti loput kotimatkasta (n. 60 km) ja nopeus pysyi helpostikin kurissa.

Läheltä piti...

 

[Grainger]

Näköjään olin jo aiemmin kirjoittanut tänne, mutta toista tapausta en ollut maininnut.

Olin aika pieni poika vielä silloin, ehkä seitsemän vuotta oli ikää, kun viisi vuotta nuorempi sisareni pääsi jotenkin luiskahtamaan sohvalla istuvan äidin sylistä niskat edellä lattialle. Sairaanhoitaja äitini alkoi samantien elvyttämään sisartani ja minun tehtäväkseni jäi soittaa yksykskakkoseen.

Hyvinhän kaikki päättyi, mutta oli ehkä elämäni vittumaisin puhelu, kun samalla pikkusisko ei tunnu hengittävän ollenkaan. No onneksi hengitti ja onneksi äiti on sairaanhoitaja, sai elvytettyä tytön, vaikka oli itsekin jonkinlaisessa shokissa.

 

[olkikuukkeli]

Löysin naapurin asunnostaan kuolleena. Soitin.

 

[MusanMake]

Vapaalla kolme kertaa:

Eräänä jussina kaveri putosi rappusten yläpäästä sinne "sivulle", jolla puolella oli vielä pieni syvennys. eli sellaiset 2,5 metriä päälleen betonille. Olin varma että henki lähti, mutta eipä siinä muuta kuin muutama tikki nuppiin ja jatkettiin bileitä. Juopon tuuria.

Toinen kerta oli kun tulin illalla autolla kotiin pari vuotta sitten joskus Toukokuun tienoilla. Keskellä tietä makasi solmussa fillarinsa kanssa noin parikymppinen missukka joka oli kyllä niin sekaisessa tilassa, etten keksinyt muuta kuin soittaa hätänumeroon. Akka oli siis niin kuutamolla kuin olla voi, räkä ja spytta valui pitkin poskia ja puheen yritys oli sellaista korinaa/rohinaa/kirkumista. Sekaisin kuin seinäkello se siinä huitoi käsillään silmät teevadin kokoisina ja asiaa tuntui olevan. Kovin se taisi pelätä jotain. Hetkeä ennen kuin ambulanssi tuli, tämä yhtäkkiä pisirtyi ja ampaisi juoksujalkaa pakoon siitä ja siihen se fillarikin jäi keskelle tietä. Ehkä minuutti tästä tuli ambulanssi ja minä niille vaan sanoin että mitä oli tapahtunut ja mihinkä suuntaan lähti. Fillarin jätin tien reunaan, kai sen joku siitä nusaisi. Tytön kohtalosta en tiedä, mä lähdin himaan kun väsytti.

Kolmas tapahtui pari kuukautta sitten: Kävellessäni töistä kotiin tuossa yhdentoista aikaan illalla oli taas keskellä tietä naikkonen levällään. Tällä kertaa reilu viisikymppinen elämää nähnyt umpitunnelissa oleva pubiruusu. Naamallaan oli siinä ja sotkeutunut pyöräänsä aika pahasti. Tarkasteltuani mammaa hetken tajusin ettei se nyt kuolemassa ole, mutta naama oli ihan sisällä. Palikat poikki edestä ja nokkakin varmaan poikki. Otsassa hieno haava ja vertakin tuli melkoisesti. Ambulanssimiehet ottivat matamin kyytiin ja minä taas nostin fillarin tien reunalle, tällä kertaa pistin sen kyllä lukkoon ja avaimet daamin veskaan.

Duunissa ollessa olenkin sitten soitellut apua paikalle useampaankin otteeseen. Yleensä poliisille, mutta on tarvittu ambulanssiakin muutamaan kertaan. Palokuntaa on tarvittu kerran. Mutta niitä en nyt jaksa alkaa tässä kertoilemaan.

 

[NemI]

Kerran olen minäkin tuon 112 puhelimeen näpytellyt. Asiakas sai sairaskohtauksen niin enpä siinä paljon osannutitse operoida. Onneksi apu tuli nopeasti ja saatiin mamma hoitoon.

 

[Tami Talk]

...Ensimmäisen kerran soitin poliisille, kun...kadun varrella oli hätääntynyt koira ilman omistajaa.. Oli sitten oikein palvelualan ammattilainen puhelimen toisessa päässä. Hyvä ettei hyökännyt puhelimen välityksellä kimppuuni...Ohje oli vaan, että antakaa olla siinä, kyllä se kotioon löytää...Ymmärrän että poliisilla on kiirellisempääkin tehtävää, mutta vois sitä ainakin kertoa että mihin ottaa yhteyttä, eikä ruveta vittuileen....

Tästä palautui mieleeni oma, toistaiseksi ainoa, soittoni 10022. Olin iltapimeällä viime syksynä ulkoiluttamassa koiraani Mannerheimin/Vihdintien risteyksen viereisessä puistossa, kun huomasin, että perskutarallaa tuolta hölkkää kohti vapaana telmuava lähes musta saksanpaimenkoira. Oma koirani jäykistyi jalkojeni väliin kauhusta kankeana, kun omaa huonon kokemuksen jäätyään koirapuistossa saksanpaimenkoiran hampaisiin.

Vapaana juoksevan koiran omistajaa ei näkynyt missään. Koira hyökkäili meitä kohti siten, että otti vauhtia, juoksi kohti ja pari metriä ennen kääntyi sivuun ja juoksi ohi. Koiralla oli kaulassa huomiota herättävä neonkeltainen leveä panta.

Siitä sitten soittamaan poliisille ja kyselemään, että "soitinko huonoon aikaan"? Linjan päässä oli lupsakka konstaapeli, joka totesi, että kyllä tänne voi soitella ja kyseli koirasta...ja antoi ohjeen, että OTA SE KIINNI. Totesin, että voi jäädä tekemättä, kun on tämä oma piski tässä jaloissa. Päädyttiin siihen, että poliisi kirjasi koirasta antamani tiedot ylös kyselijöitä varten ja pahoitteli, etteivät pysty lähettämään partiota. Kiitti soitosta ja totesi, että ainakaan vielä ei ole kukaan kaipaillut.

Kun siitä sitten lähdin viemään omaa koiraani sisään, niin hyökkäilyt jatkuivat ja tulivat aina vain lähemmäksi. Hämmästyksekseni huomasin, että kun komensin tätä vapaana juoksevaa hyökkäilijää "maahan" tai "istu", niin koira totteli. Jäi istumaan hetkeksi ja sitten taas alkoi piiritysjuoksentelu. Koira kuitenkin oli selvästi koulutettu.

Koira seurasi ulko-ovelleni asti puiston toiseen reunaan, jolloin päätin, että otanpa poliisin neuvosta vaarin ja otan koiran kiinni, kun ei se niin agressiivinen ollut, pikemminkin leikki-intoinen. Päätin viedä oman koiran sisään, että saan kädet vapaaksi ja jonkin vanhan remmin kouraan. Jos sitten pannasta löytyisi vaikkapa omistajan puhelinnumero.

Käskin karkulaisen istumaan parinkymmenen metrin päähän ovesta ja vein koirani sisään. Otin vanhan remmin ja menin ulos - koira oli hävinnyt! Ei missään! Lähdin takaisin puistoon ja kiertelin ja viheltelin, mutta eipä löytynyt koiraa. Pelkoni oli tietty se, että karkulainen eksyisi joko Hämeenlinnanväylälle tai Vihdintielle.

Ehdin jo suremaan kuollutta hienoa koiraa, kunnes seuraavana päivänä olin lähdössä töihin...hämmästykseni oli mitä suurin, kun menin ulko-ovesta ulos ja kohti kadun toisella puolella olevaa parkkipaikkaa, jossa autoni oli. Oman autoni vieressä oli poliisimaija ja sen puikoissa poliisisetä. Samaan aikaan toinen poliisi tuli naapurirakennuksesta mukanaan musta saksanpaimenkoira, jolla kaulassa leveä neonkeltainen panta. Tajusin heti, että karkulainen on kiikissä ja menin jututtamaan poliisia. Kun kerroin poliisille, että soitin eilen juuri tästä karkulaisesta ja yritinpä ottaa sitä jopa kiinni, niin poliisi näytti hieman vaivaantuneelta. Totesi, että koira on hänen palveluskoiransa (siis valtion virkamies), jota hän oli ollut kouluttamassa edellisenä iltana siellä jossain Talin nurmikentillä. EDIT: koira oli vuoden ikäinen, joten ei vielä täysin osaava purukone, vaan hieman hölmö säntäilijä. Rekku oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja lähtenyt rusakoiden perään, kun konstaapelin silmä oli välttänyt. Kävi ilmi, että poliisin tyttöystävä asui vastapäisessä talossa ja koira oli siksi tullut tuttuun puistoon, ikäänkuin kotiin. Ilmeisesti se oli tunnistanut talon ja mennyt sen takapuolella olevalle ulko-ovelle sen kahden minuutin aikana, kun olin itse hakemassa remmiä ja viemässä omaa koiraani sisään. Tyttöystävä oli sen sieltä huomannut ja ottanut sisään.

Arvatkaapa harmittiko jälkikäteen, kun en saanut karkulaista itse kiinni. Olis ollut aika leuhkaa soittaa 10022 ja sanoa, että "nappasin tämän teidän karkulaisen kiinni - tuutteko hakemaan vai saanko pitää?"

Edit2: jälkikäteen ihmettelin myös, että miten ne sitten myöhemmin kouluttaa nuo virkamiehensä niin, ettei ne tottele kenen tahansa komentoja. Olishan se hieman hupaisaa, jos murtovaras komentais hyökkäävn koiran maahan ja poistuisi itse takavasemalle...

 

[Poison]

Noin vuosi sitten soitin hätäkeskukseen, koska alakerran alkoholistimies havahdutti koko rapun karmeisiin "Rappu on tulessa, kaikki ulos!!" -huutoihin. Rappu oli oikeastikin täynnä savua ja sellaisen hetken alkushokin jälkeen soitin samantien suoraan hätänumeroon. Melkoinen ahdistus siinä oli jo itsellä, mutta sain selvitettyä asiani puhelimen toisessa päässä olevalle sedälle ihan ymmärrettävästi. Sitten vain äkkiä pihalle savuisen rappukäytävän läpi ja kun palokunta saapui pillit huutaen pihaan alkoi vain jostain syystä naurattaa... Siinä kai minun tapani reagoida täysin epätodelliseen ja ahdistavaan tilanteeseen. Sisälläni asunnossa ollessani olin kyllä ehtinyt suunnitella jo parvekkeelta hyppäämistä yms. - on kohtuu ahdistava tunne pelätä jäävänsä loukkuun palavaan rakennukseen.

Kerrottakoon lopuksi, että sakean, tumman savun aiheuttaja löytyi tuon alkoholistimiehen omasta kodista, eikä rappu suinkaan ollut tulessa. Alkoholistisankarin oma asunto olisi kyllä voinut liekehtiä hyvinkin pian.

 

[Trenchtown]

Sitten vain äkkiä pihalle savuisen rappukäytävän...

Ai ai ai, kun juuri tässä SubTv:n pelastajat -ohjelmassa joku palomies kertoi että ihmisten pitäisi pysyä kotonaan, eikä missään nimessä ampaista sinne myrkkykaasuja täynnä olevaan rappikseen.

Olen soittanut muistaakseni kaksi kertaa hätänumeroon. Ensimmäisen kerran sen ollessa 000, ja toisen kerran sitten 112. Molemmilla kerroilla oli kyse liikenneonnettomuudesta, johon satuimme siis ulkopuolisina paikalle.

 

[Poison]

Ai ai ai, kun juuri tässä SubTv:n pelastajat -ohjelmassa joku palomies kertoi että ihmisten pitäisi pysyä kotonaan, eikä missään nimessä ampaista sinne myrkkykaasuja täynnä olevaan rappikseen.

Onhan tuo totta ja järkevää moneltakin kannalta, mutta ei tuossa tilanteessa vain tullut mieleenkään jäädä sisälle. Ehkä olisi ollut eri asia, jos talo olisi ollut kovin suuri, vaikkapa viisikerroksinen. Itsesuojeluvaisto kuitenkin laittoi kipittämään äkkiä pihalle, kun näki, ettei kaksikerroksisessa rapussa mitään liekkejä ollut. Nyt kun mietin, niin kyllähän itsekin tiedän "Näin toimit tulipalon sattuessa" -ohjeita, mutta sisälle jääminen oli varmaan viimeisiä asioita tuolloin mielessä.

 

[1936]

Soitin jokin aika sitten ensimmäista kertaa elämässäni hätäkeskukseen. Tulin karmeassa pännissä baarista ja suuntasin Turun kauppatorin Hesburgerille. Jonossa alkoi pieni tuuppiminen, joka sitten äityi lyömiseksi. Allekirjoittanut ei ottanut osaa taistoon. Alkoi näyttämään sen verran pahalta, että päätin soittaa häkeen. Keskustelu meni jotenkin näin:

Häke:" Hälytyskeskus, kuinka voin auttaa?"

Jupster:" Tarvis saada poliisi tänne Turun kauppatorille. Tappelu menos Hesburgerin jonos."

Häke:" Kuinka monta ihmistä osallisena?"

Jupster tajuaa kysymyksen hieman väärin. Laskee päässään kuinka monta ihmistä jonossa on.

Jupster:" On täällä ainakin 20. Varmaan enemmänkin."

Häke:" Selvä. Lähetämme partioita."

5 minuuttia tästä ja paikalle saapuu 5 maijaa kovalla vauhdilla. Kahden välinen nujakka on jo ohi. Jopa halailevatkin.

Poistun paikalta reippain askelin ja vähin äänin.

 

[pongo]

Tapahtui joskus viime keväänä. Kotiin tullessani kuulin ihmeellistä korinaa ja vinkunaa eräästä talomme huoneesta, mennessäni katsomaan löysin pikkuveljeni tajuttomana lattialta. Hänen suustaan valui kuolaa ja hän kouristeli, epileptisesta kohtauksesta kun oli kyse. Oli poika istunut liian pitkän tovin tietokoneen ääressä vähillä yöunilla. Joka tapauksessa soitin välittömästi hätänumeroon ja "tilasin" ambulanssin paikalle. Kun ambulanssi tuli muutaman minuutin kuluttua, istui veljeni jo sohvalla täysissä järjissään ja ihmetteli miksi hänellä on muhkea patti päässään (hän oli lyönyt päänsä pöydän reunaan tipahtaessaan tuolilta. Kun kerroimme hänelle kohtauksesta, hän ei uskonut ollenkaan. Ambulanssimiehet yrittivät kysellä tapahtuneesta mutta velimies intti vain vakaasti että mitään ei ole tapahtunut. No, saimme hänet uskomaan että jotakin on vialla ja hän lähti ambulanssin kyydissä kohti keskussairaalaa.

Se on ainoa kerta kun olen hätänumeroon joutunut soittamaan.

 

[Doaner]

Itselläni ei ole onneksi koskaan ollut tarvetta soittaa apua. Pari kertaa on ollut kyllä lähellä.

Naapurissa asuu yksi mukava vanha pariskunta, mutta valitettavasti heidän poikansa on tuottanut heille enemmän harmaita hiuksia, kuin ikä. Poika on alkoholisti, diabeetikko ja odottaa elinsiirtoa.

Kerran hän yritti, ja lopulta menikin pihan ikkunasta sisään äitinsä asuntoon lapion avustuksella. Noh mutsi sitten soitti poliisille.

Kerran tämä heebo oli ihan luvalla kyseisessä asunnossa, yksin kylläkin. Hän sai kuningasidean kuivat farkkunsa saunan kiukaalla. Noh, ne vähän kärähti ja hän sai sammutettua sen "palon" itse. Rapussa ihmeteltiin palaneen hajua, mutta kun mutsi tapasi herran läheisessä kaupassa myöhemmin päivällä, niin hän vain totesi ponnekkaasti: "Minä poltin saunan".

Kolmas kerta olikin sitten sanoa toden. Äijän elämä ei siis todellakaan ole kovin hyvällä mallilla. Hän odottaa elinsiirtoa, tarkalleen sanottuna sydäntä, mutta kuten kaikki tietävät 40 vuotiaalle diabeetikko alkoholistille niitä ei aleta ensimmäisenä antamaan. Elin aikaa siis ei ole kovin kauaa enää luvassa.

Masentuneena tämä oli kaveri oli sitten päättänyt riistää hengen itseltään. Sauna päälle ja sinne pari muovi "peflettiä". Aamuyöllä tarkkanenäinen isäni sitten heräsi ja meni rappuun haistelemaan. Ovi oli auki ja faija riensi sisään ja repi jannun ulos ja sammutti saunan. Onneksi se ei ollut alkanut palamaan, vaan pefletit vain kärysivät hieman.

Uskokaa tai älkää kyseessä on ihan mukava kaveri. Hänen viimeisin tempauksensa lienee olleen "viimeinen avunhuuto", sillä hän on itsekkin pyrkinyt hoitoon, mutta kukaan ei ole ottanut mihinkään laitokseen. Missään nimessä hänen tarkoituksensa ei ole ollut satuttaa ketään. Olemme tunteneet jannun niin kauan kuin olemme täällä asuneet (kohta 18 v), mutta kaikki hänellä ei ole kohdallaan. Olemmekin moneen otteeseen ihmetelleet, että miksi kukaan ei ota häntä hoitoon. Tuossa vaiheessä pitäisi jo jollain hälyytyskellot päässä soida, jos aikoo itsarin tehdä. Sääliksi käy jamppaa....

 

[Hejony]

Kertaalleen olen soittanut hätänumeroon. Jälkikäteen ajatellen (ja toki silloinkin) melkoisen painajaismainen tilanne. Ikää oli sillon joku 11-12, ja pari vuotta vanhemman, parhaan kaverini kanssa pelailtiin tavalliseen tapaan höntsyä meillä. Kaveri oli maalissa, ja yhtäkkiä rupesi saamaan lihaskouristuksia ja kaatui tajuttomana maahan. Voin kertoa, on aivan vitun karun näköistä, varsinkin tuollaiselle esiteini-ikäiselle, katsoa kuinka paras kaveri sätkii maassa silmät seisoen, ja vaahtoa suusta purskahdellen. Olin joskus nähnyt epilepsiakohtauksia, ja tämä oli aika paljon samankaltainen. Tiesin kuitenkin, ettei toverilla epilepsiaa ollut, eikä mitään muutakaan sairautta mikä tuon voisi selittää.

Ketään muuta ei ollut kotona, joten minä sitten puhelinta näpläämään tärisevin sormin. Siinä vaiheessa teinkin suurimman virheen, ja se olisi varmasti jäänyt kalvamaan ihan saatanasti, jos tuosta olisi jotain vakavampaa seurannut. Eli soitin tietenkin kaverin isälle, enkä hätänumeroon. Onneksi äijä ei kuitenkaan vastannut, ja tämän jälkeen tajusin jo rimpauttaa hätäkeskukseen. Mitään en kyllä puhelusta muista, muuta kuin sen äärettömän vitutuksen, kun ämmä siellä langan päässä selitti, etteivät löydä meidän kämpille vaikka annoin osoitteet ja hyvät ajo-ohjeet muutenkin. Jälkeenpäin selvisi, että tuo olikin ollut hätätädin keino saada panikoiva lapsi pysymään puhelimessa. Ambulanssilla taisi kestää sellaiset kymmenen minuuttia, ja siihen mennessä olin hakenut naapurintädinkin apuun ja kohtauskin oli hellittänyt. Kauan se kuitenkin kesti, n. 3-5 min, mikä on tuollaiseen kohtaukseen ilmeisesti aika paljon. Herätessään jannu oli aivan tokkurassa, ja puhui ihan kummia. Siitä sitten sairaalaan, aivofilmit ynnämuut, ja mitään syytä ei löytynyt. Eikä mitään ongelmia ole ollut tuon jälkeenkään. Kertakaikkiaan mitään järjellistä syytä tuolle ei ole kukaan pystynyt keksimään, ei ollut ravinnonpuutetta, ei stressiä, ei allergioita, ei niin mitään.

Oli kyllä pelottava tilanne, mutta onneksi kävi ihan hyvin. Kehuja sateli meikäläisellekin useista eri lähteistä. Yleensä pidän kyllä pääni erittäinkin hyvin kylmänä tuonkaltaisissa tilanteissa, mutta tuolloin vähäinen ikä, "uhrin" läheisyys, ja kohtauksen täydellinen odottamattomuus tekivät tepposet.

 

[laredo]

Hmmm... kymmeniä kertoja joutunut soittamaan hätänumeroon. Aloitetaanpas:

- muutaman kerran sukulaiseni sairauskohtauksen takia
- kymmenisen kertaa liikkeessäni varkaan kiinnioton yhteydessä
- puolisen tusinaa kertaa muutaman vuoden taksiurani aikana riitelijöille tms. maksuhaluttomille
- kymmenisen kertaa ravintolassa tapahtuneen järjestyshäiriön takia

Tuttua hommaa. Eipä ole toistaiseksi pahaa sanottavaa hätäkeskuksesta tai polliisin työskentelystä. Täällä Espanjassa varsinkin on poliisit yllättävänkin tehokkaita ja känniläiset paskanjauhajat saavat turpaansa äkisti jos eivät tottele käskyjä.

 

[Cougar]

Kertakaikkiaan mitään järjellistä syytä tuolle ei ole kukaan pystynyt keksimään, ei ollut ravinnonpuutetta, ei stressiä, ei allergioita, ei niin mitään.

Alhainen verenpainekin voi tuon aiheuttaa. Itselläni oli samanlainen kohtaus 10-12 vuotiaana. Ihan harmiton oli, vaikka ehkä järkyttävältä näyttikin.

Hälytysnumeroon olen soittanut useampiakin kertoja. Viitisen kertaa töissä erilaisten häiriköiden takia ja toistakymmentä kertaa lähisukulaisen sairaskohtauksen vuoksi. Ei ole ollut aikuisenakaan aina järki ihan mukana näissä tapauksissa, vaikka itse asian olenkin selvästi saanutkin esitettyä. Hätä on kuitenkin suuri aikuisellakin kun läheinen kärsii eikä itse osaa tai voi auttaa mitenkään.

Cougar.

 

[spertti]

Soitin tunti sitten, kun joku urpo käveli itäväylää väärään suuntaan tuhannen päissään. Poliisit tulivat, mutta mies pääsi ilmeisesti karkuun. No eipähän varmaankaan enää tänään yritä tuota samaa. Onneksi oli sen verran valoisaa, ettei kukaan törmännyt tuohon sekopäähän.

Katselin siis tuota toimitusta omalta parvekkeeltani.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Ensimmäisen kerran jouduin soittamaan, kun kotikunnan raiteilla otimme teinimäiseen tapaan pussikaljaa keväällä. Noh, jäidenlähdön aikaahan se oli, eräällä joella jonka varrella kaljaa kiskottiin... eikös joku teinineideistä jotka olivat läsnä, keksineet olla erittäin epävarmoja itsestään pienessä sievässä. Sehän johti "kukaan ei tykkää musta" -lässytykseen, josta neiti sitten toikkaroimaan jäälauttoja pitkin keskelle jokea! Pakkohan siinä oli soittaa apua paikalle, kun ei tämä känniääliö pois tullut sieltä, minne kukaan tervejärkinen ei menisi.

Tämä neitosen jackass-tempaus päättyi onnellisesti, kun palolaitos ja poliisit yhteistuumin puhuivat neitosen pois hölmöilemästä.

Mutta tuon tapauksen jälkeen on niin ilmoitettu sairaskohtauksia, tulipaloja, metsäpaloja, sekä poliisin päivystykseen rattijuopoista, tilailtu ambulanssia tarvitseville, jnejnejne.

 

[Eino_Mies]

Itselleni ei ole akuuttia tarvetta hätäpuhelun soittamiseen onneksi koskaan tullut, eikä tietääkseni haamupuheluakaan ole taskun pohjalta lähtenyt.

Tänään jouduin ensimmäistä kertaa tilaamaan apua 112:sta. 82-vuotias isoäitini oli kaatunut yöllä kotonaan ja murtanut ranteensa sekä polvensa. Koska asun lähettyvillä, hän soitti aamulla minut hätiin ja kun totesin tilanteen vakavuuden, en empinyt soittaa hätäkeskukseen. Nyt isoäiti toipuu sairaalassa ja hänen tilansa on vakaa.

 

[-Niks-]

Muutaman kerran on tullut kylmillä ilmoilla soiteltua kun on nähnyt jengiä sammuneena maassa. Onneksi ei kuitenkaan ole niin ollut että itse on hädässä ja olisi pitänyt soitella.

 

[Seppis]

Juu, ompa tullut soiteltua. Palokunnalle piti pirauttaa ku olin syömässä kiinalaisesssa ja alkoi palanut rasva haista ruokailusaliin asti. Hiiviskelin sitten kurkkimaan kyökin puolelle ja siellä oli vähän poikaen rasvat päässeet tirskumaan liedelle. Lieskat löi kattoon, mutta kaverit vaan huusi et "nou hätä". Juu u, semmosta kohellusta niitten sammuttaminen oli että päätin soittaa sit ammattilaisia apuun.
Pari kertaa olen soittanut lanssin joidenkin kaatumatapausten takia ja Tampereelle kun olin lähdössä niin joku hörhö aukas mun auton oven ja ei luvannu irrottaa siittä. Siinä se deeku roikku kahvassa ja huusi et "paukuta koteloon, kyl tääl silminnäkijöitä on". Kaverin kanssa sitte naureskeltiin että ei saatana. Ei sitte viittitty käsiks käydä sen kummemmin ja poliisit saatiin n.20minuutin kuluttua tapahtuneesta paikalle. Olis meilläki ollu kiire.

 

[Siri]

Kerran soitin poliisien numeroon kertoakseni vaan että eräällä tiellä kuljeskelee vapaana koira. Ilmeisesti puhelut siirretään jossain kohden iltaa suoraan 112:n, joten menin hiukkasen hämilleni kun puhelimeen vastataan että "Hätäkeskus". No, sain asiani kerrottua ja ne otti ihan sen koiran kulkusuunnankin ylös, jos joku sattuisi kaipaamaan.

 

[Datsun]

Juu. Tänään.

Meilläkin on firmassa nämä lyhytnrot käytössä, eli talon sisäisiin kännyköihin soitetaan käyttäen kolminumeroista puh.nroa. Luuriini asennettiin uusi ohjelmisto (Avaya one-x) sekä Sonera vaihtui Elisaksi - ja koko paletti sekaisin. Kun soitin työkaverille (jonka lyhytnumero on 911) vastasi yllätyksekseni toisessa päässä Hätäkeskus! Ällistyttävää!