Oikeasti riippumaton media – onko sellaista?

  • 97 544
  • 961

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Luottaisitko Sinä tällaisten ulostulojen jälkeen toimittajan objektiivisuuteen mitä tulee Perussuomalaisiin?
Harri on toki eläkeläinen jo.

Aika sekavilta vaikuttavat twiittinsä ja puukko viuhunut myös entisen työantajansa suuntaan, eli ehkäpä eläkkeelle ei jääty ihan kaikkein sopuisimmissa väleissä... Joka tapauksessa en ihan hirveästi antaisi arvoa Kavenille ( työurahan hänellä oli omalla sektorillaan hieno) enää, kun puhutaan nykyisestä mediasta.
 

Tuamas

Jäsen
Luottaisitko Sinä tällaisten ulostulojen jälkeen toimittajan objektiivisuuteen mitä tulee Perussuomalaisiin?

Noin nopeasti selaten löysin Kavenilta tuoreimmaksi julkaistuksi jutuksi artikkeleita jätteidenlajittelusta ja ruoka-avusta Turun Sanomista kolmen vuoden takaa.

Ihan en keksi mikä relevanssi tällä nostolla oli?

Se emeritus olisi tuossa ollut ihan hyvä indikaatio siitä, onko kyseessä eläkeläinen vai aktiivitoimittaja.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Nimiä turvallisuussyistä mainitsematta, hyvä muistaa että kulisseissa ja sisäpiireissä usein tiedetään asioista enemmän kuin peruskansalainen tai edes lehdistö. Eli vaikka joku ei saisi tuomiota jostain väitetyistä tekosistaan todisteiden puuttuessa ja olisi suuren yleisön silmissä "syytön", niin eihän sellaisen tahon, joka tietää ettei henkilö oikeasti mikään syytön ole, ole millään lailla vastuullista jatkaa yhteistyötä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varsinkaan juurikin häirintätapauksissa ja vastaavissa, kun vaarana on vastaavan käytöksen mahdollistaminen tulevaisuudessa. Tällaisissa olosuhteissa on ihan luonnollista ja oikein, että työuralla tulee haasteita eteen, vaikka oikeudellisilta seuraamuksilta välttyisikin.

Tämä mitenkään vähättelemättä somekäräjöinnin ja siitä liian löysästi tehdyn uutisoinnin vaaroja, tuulesta tempaistuna yhtä iljettävää touhua kuin väärät ilmiannotkin - ja joskus vaikkei olisikaan tuulesta tempaistua jos asiat saavat kohtuuttomat mittasuhteet verrattuna tekoon.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun on pakko kirjoittaa vielä Hesarin yleisestä toimituksellisen tason laskemisesta. Ja korostan, että minä lähestyn Hesaria siitä näkökulmasta, että se on puolueeton laatumedia, jolla on resursseja palkata hyviä toimittajia eikä sen tarvitse lähteä klikkiotsikoimisella pelleilyyn mukaan. Otan muutaman esimerkin:


Jutun otsikko on Julkisuudessa olleet rasistiset kirjoitukset heikentävät ulkomaalaistaustaisten uskoa hallitukseen.

Jutussa haastatellaan kahta maahanmuuttajamiestä ja yhtä Suomeen alle 2 v. adoptoitua naista. Juttuun oli siis saatu peräti kolmen ulkomaalaistaustaisen henkilön mielipiteet.

HS kysyi, mitä he ajattelevat valtiovarainministeriin, perussuomalaisten puheenjohtajaan Riikka Purraan liitetyistä ”riikka”-nimimerkin kommenteista Scripta-blogin vieraskirjassa.

Haastattelut tehtiin tiistaina alkuiltapäivästä, jolloin Purra ei ollut vielä suoraan pyytänyt anteeksi 15 vuoden takaisia kirjoituksiaan. Myöhemmin tiistaina Purra pyysi anteeksi vanhoja kirjoittelujaan, mutta ei vieläkään ottanut selvää kantaa siihen, onko hän nimimerkki ”riikka”.
Riikka Purran nimi ei ollut tuttu kaikille ulkomaalaistaustaisille, joita HS kysyi haastatteluun Helsingin kaduilla.
USEAMPI tietää hänen puolueensa, perussuomalaiset. Osa tunnistaa hänen kasvonsa kuvasta mutta ei tiedä, että hänet on nimitetty hiljattain valtiovarainministeriksi.

On aivan erinomaista, että maahanmuuttajien mielipiteitä ja näkemyksiä kysytään. Niitä pitäisi itse asiassa kysyä paljon nykyistä enemmän ja eniten ehkä niiltä juuri ryhmiltä, jotka jäävät etäisiksi ja joista kansalaisilla on suurimmat ennakkoluulot. Satun nimittäin tietämään, että kaikki esim. Irakista tulleet nuoret- ja keski-ikäiset mieshenkilöt eivät todellakaan halua alistaa naisia tai tuoda kotimaansa rakenteita ja käytäntöjä Suomeen, vaan he haluavat tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa, perustaa perheen tänne ja jäädä tänne loppuelämäkseen.

Minulle jäi kuitenkin epäselväksi, että kuinka montaa henkilöä juttuun oli lopulta haastateltu. Kolmen ulkomaalaistaustaisen mielipiteillä ei nimittäin ole kovin suurta painoarvoa ja itse en olisi ainakaan tuollaisella otsikolla juttua olisi ikinä tehnyt. Todennäköisesti useammalta ulkomaalaistaustaiselta asiasta kuitenkin kysyttiin, määrää ei kuitenkaan lehteen asti painettu. Oliko 10 vastaajaa? 20? Uskallan väittää, että kovin merkittävästä otoksesta ei kuitenkaan ollut kyse.

Toinen asia, mikä minua kiinnostaa erityisesti on se, että jos kerran eivät tunnista Riikka Purraa kuvasta tai edes perussuomalaisia puolueena, mitä he lopulta hallituksesta tietävät ja mistä he ovat saaneet tietonsa siitä, mitä hallitusohjelma sisältää ja miten se vaikuttaa heihin itseensä? Tai vaikuttaako edes mitenkään? Yksi sanoi lukeneensa asioista päivittäin Facebookista, joten hip hurraa, siinäpä vasta luotettava taho mielipiteiden pohjaksi. Yksi kolmesta haastatellusta kertoi myös, ettei ole kohdannut Suomessa rasismia, mutta tunnistaa kyllä ilmiön. Mitä tämä tarkoittaa?

Minua häiritsi erityisesti se, että 1/3 juttuun mukaan päässeistä oli Suomeen alle 2-vuotiaana adoptoitu henkilö, joka on varmasti Suomen myös kansalainen. Eihän hän ole lainkaan samalla viivalla kuin "perusmaahanmuuttaja" eikä häntä tulla maasta poistamaan em. syistä. Se, että tämä haastateltu Lulu on ulkonäöltään erilainen kuin Elovena-Elli, ei tee hänestä yhtään vähemmän suomalaista. Hän on toki voinut kohdata syrjintää ja rasismia, mutta varmasti sitäkin on tapahtunut pääasiassa edellisten hallitusten aikana. Mutta tähän juttuun hän ei ollut kovin relevantti haastateltava.

Itse olen huolissani siitä, että disinformaatio elämisestä Suomessa leviää maahanmuuttajien keskuudessa. Olisi surullista, jos joku työssäkäyvä ja Suomeen erinomaisesti integroitunut maahanmuuttaja, muuttaisi pois Suomesta perusteenaan huhu- tai luulopuheet siitä, mitä esim. Orpon hallituksen aikana heille tulee tapahtumaan. Koska todennäköisesti kenellekään ei tule tapahtumaan yhtään mitään, mikäli elämä jatkuu, kuten tähänkin asti. Tällaisilla jutuilla luodaan turhia epäluuloja, eikä edistetä kenenkään asiaa. Itse pitäisin erittäin tärkeänä, että näiden Orpon hallituksen maahanmuutopolitiikkaa kritisoivien juttujen vastapainoksi tehtäisiin juttuja myös siitä, ketä kaavaillut muutokset tulevat koskettamaan ja millä tavalla. Jos olet asunut Suomessa 8 v. ja käyt työssä opintojen ohella ja valmistut sellaiselle alalle, missä työllistyt varmasti ja olet oppinut kielenkin, sinulla on mahdollisuus anoa Suomen kansalaisuutta ja se jopa saada ja taata sillä maahan jääminen. Pitäisi myös tehdä juttuja, joissa ohjeistetaan, mitä maahanmuuttajan pitää tehdä, jotta voi myös jatkossa pysyä maassa. Näitä tietoja saa toki virastoista ja erilaisista yhdistyksistä, mutta eiväthän kaikki maahanmuuttajien keskuudessa "uskottavat" hahmot enää välttämättä asioi viranomaistahojen kanssa eikä kaikilla ole aikaa päivittää tietojaan kahlaamalla nettisivuilta tietoja. Paljon paremmin tieto menee perille median kautta ja nimenomaan positiivisesta näkökulmasta. Turhaa pelkoa nyt ei ainakaan kannata lietsoa, jos tarkoituksena on saada ja pitää jo maassa olevat rehelliset ja ahkerat maahanmuuttajat tämän yhteiskunnan jäseninä.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä kolmen näkyvän vasemmistopoliitikon Amazing Race -seikkailu on kyllä melkoinen näyttö siitä, että suomalaisen median vasemmistopainotus on huolestuttavalla tasolla. Iltalehti uutisoi asiasta yhden jutun verran. Asianomaisilta ei ole penätty kommentteja, selityksiä tai perääntymistä. Muut mediat ovat vaienneet kuin joukkohauta. Huomioon ottaen persuihin kohdistetun ajojahdin, jossa mitään kiveä ei ole jätetty kääntämättä, on täysin käsittämätöntä, että kolmen johtavan ilmastomoralistin lentoseikkailut eivät kiinnosta millään tasolla - se ei voi olla sattumaa.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä kolmen näkyvän vasemmistopoliitikon Amazing Race -seikkailu on kyllä melkoinen näyttö siitä, että suomalaisen median vasemmistopainotus on huolestuttavalla tasolla. Iltalehti uutisoi asiasta yhden jutun verran. Asianomaisilta ei ole penätty kommentteja, selityksiä tai perääntymistä.
Asianosaiset ovat tällä hetkellä reissun päällä ilman älylaitteita, joten heiltä on hankala kommentteja penätä. No, joku voisi sanoa, että olisihan siinä alkupressissä voinut asiasta kysyä. Ehkä näin, mutta tuollainen keskivertoviihdetoimittaja ei nyt hirveästi yhteiskunnallisia asioita jutuissaan painota.

Ei kaikki ole mitään suurta vihervassarisalaliittoa.

Edit. Ja kuten on toistuvasti nähty, niin yleisestikin suomalainen media tuppaa pureutumaan asioihin ja ilmiöihin vasta kun niistä on noussut (some)kohu, joten nyt kun nämä kyseiset vasemmistopoliitikot eivät pääse kysymyksiin vastaamaan, niin tyhjästä on vähän paha nyhjästä.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Mutta melkoista kaksinaamaisuutta kyseisiltä poliitikoilta. Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.

Tämähän on vain sosialismin ydintä. Kansalta velvoitetaan venymistä ja uhrauksia, ja heille halutaan tasaista kurjuutta ”tasapuolisuuden” nimissä. Vallanpitäjille sen sijaan halutaan keskittää erityisoikeuksia, mammonaa ja sirkushuveja. Joka paikassa sama asia, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun tähän vielä huomioi, että Hesari kuuluu samaan konserniin - "aina tulee sanomista", niin nämä kirjoitukset nousevat erityiseen arvoon. Ei ole konsernin rahoja kumarreltu.

Tuohan on sarjalle ilmaista mainosta jolla tavoitetaan muun markkinoinnin ulkopuolellekin jääviä yleisöjä. Varmaankaan tämä ei ole Hesarin motiivina mutta eiköhän toisaallakin hierota käsiä yhteen tyytyväisenä sen sijaan että harmiteltaisiin.
 

Analyzer

Jäsen
Hesarin toimittajat ovat todella ärhäkkäästi ja voimakkaasti olleet laajalla rintamalla puolustamassa somessa tätä Rydman uutisointiaan.

Kuohunta on edelleen aika kovaa, jakolinja ei ole pelkästään persut vs muu maailma tässä suhtautumisessa HS:n journalistisiin valintoihin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erikoisia kierroksia ottanut Hesarin toiminta tässä viime viikkoina. Nyt sitten sieltä toimituksen esimies laittanut yksittäiselle tilauksen peruuttaneelle henkilölle yksityiset ojennusviestit.




Eikö tuosta Saarikoskesta päästä (haluta) kirveelläkään eroon? Miten voi sama toope olla kerta toisensa jälkeen asialla milloin asiattomissa tai ylipäätään pihalla olevissa kirjoituksissaan, aukomassa päätään täydellisen ylimielisenä ja kaikkitietävänä somessa, ja nyt pohjanoteerauksena lähettelemässä lehtensä asiakkaille yksityisviestejä!?!? Ja oletettavasti kuitenkin selvinpäin.

Eli jos jäi jollekin epäselväksi, niin Saska Saarikoski jo ehtikin tunnistaa itsensä yksityisviestein Mattilaa lähestyneeksi Hesarin toimittajaksi.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Luottaisitko Sinä tällaisten ulostulojen jälkeen toimittajan objektiivisuuteen mitä tulee Perussuomalaisiin?





Tässä kommentissa on muutama hyvin mielenkiintoinen seikka.

Jos lähdetään rasismin laveasta määrittelystä, syyllistyikö Kaven poliittiseen rasismiin? Perussuomalaiset on ryhmä, joilla on samankaltaisia uskomuksia todellisuudesta ja miltei kaikki ovat valkoisia: siis ainakin jotkut ryhmän kulttuuriset määritteet toimivat. Ikärasismi on nähdäkseni vielä laveampi termi. Mutta myös muut ei-rodullistavat rasismimäärittelyt koskevat aika heterogeenistä ryhmää, kulttuurirasismi on todella löysä kokonaisuus. Joten mikäpä estää Kavenin syyttämisen poliittisesta rasismista?

Tai jos ei haluta puhua rasismista, voisivatko vihapuheen laveat kriteerit tässä tapauksessa täyttyä? Jälleen kyseessä on vihan lietsonta yhtä ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan. Ja tiedämmehän millä kellosepän tarkkuudella yleinen syyttäjä tarttuu vihapuheeseen. Toisin sanoen, vihapuhekaan ei ole varsinaisesti vihan lietsontaa vaan, kuten räsäscase osoittaa, siihen syyllistyy sekin, joka tietyllä tavalla halveeraa ihmisryhmää. En keksi, miten psykopaatti voisi olla positiivinen ilmaus kokonaisesta ihmisryhmästä.

Kolmas vaihtoehto on toki tämän orwellilaisen totuuspoliisin toimialaan kuuluva uusi termi, maalittaminen. Nyt kysymys voisi kuulua, syyllistyikö Kaven persujen maalittamiseen? Onhan niin, että kun toimittaja lausuu näin vahvan mielipiteen ja osoittaa, että kaikki persut ovat psykopaatteja, niin tästähän voisi seurata, että Suomen Uutisten toimitus vastaanottaa järeän kasan vihapostia. Kyseessä on siis yllytys, koska mehän tiedämme mitä tässä nykyisessä todellisuudessa termit merkitsevät. Eivät mitään ja kaikkea.

Elämme Henri Mensongen aikaa, lukekaa Bradburyä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti, että termit elävät jatkuvasti muutoksen aikaa. Esimerkiksi Kaven ei nyt tällä hetkellä ole maalittaja, mutta hän saattaa hyvinkin sellaiseksi tulla, jos käy niin, että ihmiset lähettävä persuille vihapostia. Ottavat psykopaatteja kohteekseen, mitä jokainen kunnon kansalainen tietysti tekeekin.

Näin ollen, vihapuhe on ja ei ole vihapuhetta, täysin riippuen siitä, mitä valtio tai viranomainen tai Helsingin sanomat katsoo asiakseen vihapuheena pitää. Rasismi on tai ei ole riippuvainen ns. roduista, täysin riippuen siitä, tuetaanko hyvää asiaa vai ei. Joskus kun sanoo tuhmasti kulttuurista, on rasisti, muttei kuitenkaan aina. Maalittamista tapahtuu tai ei tapahdu sen mukaan, mikä on maalittamisen kohde ja kuka maalittaa.

Jos maalittamisen kohteena ovat rasistipaskiaiset, silloin tietysti kyseessä ei ole maalittaminen, vaan kansalaishyveen toteuttaminen. Helsingin sanomat voi maalittaa ketä vaan, samoin kuin kaikki hyvistoimittajat. Lääketieteellinen näyttö vaaditaan yleensä, jos ehdotetaan jotakuta psykopaatiksi, luulisin että kokonaisen ryhmän tuomitseminen psykopaateiksi vaatisi aika vahvaa näyttöä ja julmetusti psykiatrien työtunteja. Ynnä sohvakalustojen uusimista.

Totta kai joku sanoo, että maalittamisen määritelmä ei täyty, koska Kaven käsittelee ryhmää eikä yksilöä. Mutta ideahan onkin se, että maalittamisen maali vaihtuu kaiken aikaa. Jos Kavenin viesti toteutuu niin, että Purra alkaa saada vihamielisiä viestejä, koska hän on psykopaattien puheenjohtaja ja siten loogisesti psykopaatti, niin tällöin nokkela asianajaja kääntää tämän maalittamiseksi. Oli nimittäin odotettavissa, että henkilö, joka edustaa psykopaatteja, täytyy myös olla psykopaatti.

Jos Kaven olisi psykiatri, hänet varmaan erotettaisiin kallonkutistajien liitosta. Mieleen kuitenkin tulee se, että valelääkärinä esiintyminen on tuomittavaa, mutta en nyt väitä, että Kaven olisi väittänyt olevansa psykiatri. Ehkä hän on saanut diagnoosinsa joltakin psykiatrilta, joka haluaa pysyä tuntemattomana, syystä.

Mutta onhan myös niin, että jos persut ottavat nokkiinsa Kavenin kommenteista ja lähettävät vihapostia Kavenille, silloin Kaven syyllistyy itsensä maalittamiseen. Tämähän on täysin järkevää: Kaven on primus motor sille, että hänestä tuli maalittamisen kohde. Vaikka Kaven ei kehottanut ketään maalittamaan itseään, maalittaminen määritellään lakiehdotuksen mukaan seurausten kautta. Koska seurauksena oli vihapostitulva, silloin Kavenin pitää saada tuomio itsensä maalittamisesta. Se, joka lähetti Kavenille vihapostia ensin, on korkeintaan toissijainen agentti tai rikostoveri.

Teknisenä kysymyksenä, kuka voisi puolustaa Kavenia maalittamissyytöksiä kohtaan, koska Kavenin puolustusasianajaja toimii hänen etujaan vastaan?

Kaven saattaa syyllistyä myös Helsingin sanomien kunnianloukkaukseen. Jos nimittäin on niin, että Kaven heitti vain läppää, niin tällöin kansalaisen päähän saattaa iskostua väärä ajatus siitä, että myös Rydman heitti vain antisemitististä läppää. Tämähän ei käy, koska kukaan poliitikko tai ihminen ei koskaan heitä mitään poliittisesti epäkorrektia läppää. Saarikoski muuten itsekin toivoi näkevänsä Brexitin yhteydessä Johnsonin pään lautasella. Kyseessä ei voinut olla läppä, koska Helsingin sanomat.

Mutta jos eläydymme nyt syyttäjän asemaan, niin suosittelen itse vaihtoehtoisten syytteiden asettamista em. kolmesta asiasta, jolloin joku niistä saattaa mennä läpi. Mutta nähdäkseni oikeusprosessia täytyisi myös uudistaa siten, että historia tulisi paremmin huomioitua. Tarvitaan myös vaihtoehtoisia tuomioita. Kaven voi olla syyllistynyt ao. asioihin, jos mielipideilmasto muuttuu merkittävästi, eli kansasta tulee persulaisia. Mutta jos ei tule, silloin tuomio täytyy jälkikäteen purkaa, mikäli sellainen on jostakin syystä annettu.

Tämä taas edellyttää, että historia on ao. rikosten osalta varauduttava kirjoittamaan uudelleen. Koko rikosprosessi täytyy määritellä uudelleen, mikäli yhteiskunnalliset olosuhteet ja rikosten määritelmät muuttuvat. Mielestäni tehtävä ei ole suinkaan mahdoton, vaan vaatii vain entistä valppaampaa oikeusjärjestelmää. Koska uusia rikosnimikkeitä luodaan tyhjästä, myös tuomioiden antaminen täytyy muuttua nykyisestä historiallisesti ehdollisiksi tuomioiksi.
 

Analyzer

Jäsen
Eikö tuosta Saarikoskesta päästä (haluta) kirveelläkään eroon? Miten voi sama toope olla kerta toisensa jälkeen asialla milloin asiattomissa tai ylipäätään pihalla olevissa kirjoituksissaan, aukomassa päätään täydellisen ylimielisenä ja kaikkitietävänä somessa, ja nyt pohjanoteerauksena lähettelemässä lehtensä asiakkaille yksityisviestejä!?!? Ja oletettavasti kuitenkin selvinpäin.

Eli jos jäi jollekin epäselväksi, niin Saska Saarikoski jo ehtikin tunnistaa itsensä yksityisviestein Mattilaa lähestyneeksi Hesarin toimittajaksi.

Ei tulla pääsemään eroon, koska hänen vaimonsa on toinen Hesarin päätoimittajista.

On kyllä aivan poikkeuksellisen ylimielinen besserwisser.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos lähdetään rasismin laveasta määrittelystä, syyllistyikö Kaven poliittiseen rasismiin? Perussuomalaiset on ryhmä, joilla on samankaltaisia uskomuksia todellisuudesta ja miltei kaikki ovat valkoisia: siis ainakin jotkut ryhmän kulttuuriset määritteet toimivat. Ikärasismi on nähdäkseni vielä laveampi termi. Mutta myös muut ei-rodullistavat rasismimäärittelyt koskevat aika heterogeenistä ryhmää, kulttuurirasismi on todella löysä kokonaisuus. Joten mikäpä estää Kavenin syyttämisen poliittisesta rasismista?
Se että jotkut ovat niin tyhmiä, että puhuvat ikärasismista ei tarkoita sitä, että pitäisi alkaa yleisemmin höpisemään poliittisesta rasismista. Kulttuurirasismin alle tuo ei oikein mene kirveelläkään, kun ymmärtääkseni perussuomalaislla ei ole omaa kulttuuria, kyseessä ei ole etninen ryhmä tai muukaan sellainen.
Tai jos ei haluta puhua rasismista, voisivatko vihapuheen laveat kriteerit tässä tapauksessa täyttyä? Jälleen kyseessä on vihan lietsonta yhtä ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan. Ja tiedämmehän millä kellosepän tarkkuudella yleinen syyttäjä tarttuu vihapuheeseen. Toisin sanoen, vihapuhekaan ei ole varsinaisesti vihan lietsontaa vaan, kuten räsäscase osoittaa, siihen syyllistyy sekin, joka tietyllä tavalla halveeraa ihmisryhmää. En keksi, miten psykopaatti voisi olla positiivinen ilmaus kokonaisesta ihmisryhmästä.
No tässä aletaan taas olla jotain lähellä, mutta en ole varma voidaanko tuota pitää sen kummemmin vihapuheena kuin tällä palstalla usein esitettyjä väitteitä ties mistä poliittisesta katsantokannasta. Vasemmistolaisia luokitellaan varkaiksi, mielenosoittajat ovat aina jotain loisivia työttömiä jne. eli vihapuheen laajentaminen noin laajaksi johtaisi mielettömiin tulkintoihin (puhumattakaan siitä millaisia näkemyksiä esimerkiksi venäläisistä on lähiaikoina kirjoitettu).
Kolmas vaihtoehto on toki tämän orwellilaisen totuuspoliisin toimialaan kuuluva uusi termi, maalittaminen. Nyt kysymys voisi kuulua, syyllistyikö Kaven persujen maalittamiseen? Onhan niin, että kun toimittaja lausuu näin vahvan mielipiteen ja osoittaa, että kaikki persut ovat psykopaatteja, niin tästähän voisi seurata, että Suomen Uutisten toimitus vastaanottaa järeän kasan vihapostia. Kyseessä on siis yllytys, koska mehän tiedämme mitä tässä nykyisessä todellisuudessa termit merkitsevät. Eivät mitään ja kaikkea.
No tämä on taas silkkaa idiotismia. Eli maalittaminen on vain orwellilaisen totuuspoliisin keksimä juttu jota ei oikeasti tapahdu? Vai mitä meinaat tuolla? Jotenkin tuo puhe termien merkitysten hämärtämisestä kuulostaa taas siltä mitä harrastat oikeastaan koko viestisi läpi. Eli koitat vain selittää kuinka eläköitynyt toimittaja Kaven on syyllistynyt mahdollisesti rasismiin, vihapuheeseen tai maalittamiseen. Ja kyllä kyseessä on eläköitynyt toimittaja kuten tässä ketjussa käytiin jo aiemmin läpi. Sinä ilmeisesti haluat kuitenkin jatkaa valheellisen tiedon levittämistä siitä kuinka Kaven olisi edelleen toimittaja.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eikö tuosta Saarikoskesta päästä (haluta) kirveelläkään eroon? Miten voi sama toope olla kerta toisensa jälkeen asialla milloin asiattomissa tai ylipäätään pihalla olevissa kirjoituksissaan, aukomassa päätään täydellisen ylimielisenä ja kaikkitietävänä somessa, ja nyt pohjanoteerauksena lähettelemässä lehtensä asiakkaille yksityisviestejä!?!? Ja oletettavasti kuitenkin selvinpäin.

Eli jos jäi jollekin epäselväksi, niin Saska Saarikoski jo ehtikin tunnistaa itsensä yksityisviestein Mattilaa lähestyneeksi Hesarin toimittajaksi.




Tässä sitten tuo törkyviesti mistä Saska Saarikoski oli lähettänyt. Ei nyt mikään törkein ikinä missään, enkä oikein tiedä millä asialla tuossa tarkemmin ollaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche




Tässä sitten tuo törkyviesti mistä Saska Saarikoski oli lähettänyt. Ei nyt mikään törkein ikinä missään, enkä oikein tiedä millä asialla tuossa tarkemmin ollaan.



Karita Mattila on tehnyt hienon uran ja varmasti hänen osaamisensa on Suomen parhaimmistoon lukeutuvaa omalla alallaan. Twitter-viestintänsä perusteella ei liene täysin perusteetonta arvioida, että henkisesti hän ei välttämättä (enää) ole täysin tasapainossa. Melko sakeaa tavaraa, josta Sanna Ukkolakin on kirjoitellut.

Vähän siis ehkä kannattaa tosiaan suhtautua varauksella hänen tarinoihinsa, eikä pyrkiä ruokkimaan ”someraivoa”. Tarkoitettu aiemmalle kirjoittajalle.

 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä helvettiä lehdessä tuossa roolissa oleva tyyppi lähettelee jollekin kuluttajalle tuollaisia yksityisviestejä suoraan? Eivät kuitenkaan viestin perusteella ole mitään läheisiä tuttavia ennalta.

En tiedä, onko Saarikosken pariskunta ihan oikeat tyypit viemään Hesaria eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
S Saarikosksella on erikoinen käsitys suomalaisesta journalismista. HS on melkeinpä viimeinen kulttuurin ja sivistyksen puolesta puhuja, sellainen viimeinen mohikaani. Muut ovat sitten Suomen Uutisten ja X:n tasoa.

Kysymys kuuluu: kuinka syvällä ei missään kuplassa vaan ojassa täytyy olla nostaessaan HS:n ohi mm. YLE:n, Uuden Suomen, Suomen Kuvalehden ja monen muun HS:ää laadukkaamman julkaisun ja leimatessaan niitä epäsuorasti SU:n ja X:n tasolle.

Surkea twiitti Saarikoskelta. Mikähän saisi tuollaisen ylimielisen paskanjauhajan näkemään ympärilleen? En nyt tilausta katkaise, mutta saisivat kenkiä Saariskosken ulos. Muistuttaa jo liikaa taistolaismeininkiä hänen kannanottonsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös