Nuorten MM-kisat 2008

  • 151 301
  • 657

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Mitäs, mitäs? Kluuskeri on ollut näemmä melkoinen pisterohmu pakistossa. Onko kenelläkään mitään muuta tietoa Kluuskerin esityksistä? Miten muuten peli kulkenut maajoukkueessa? Nopeasti katsellen kukaan ei ainakaan ole nostanut kaveria missään vaiheessa esiin taikka edes spekuloinut, että Nico kuuluisi lopulliseen miehistöön. Luulisi noilla pisteillä miehestä jotain kehusanoja löytyvän ellei sitten puolustus ole kokonaan unohtunut pisteitä tehtaillessa? Ainakin pelkkiä pisteitä tiiraillessa luulisi Kluuskerin olevan jopa paras vaihtoehto kiekolliseksi pakiksi lopulliseen joukkueeseen. (Ja tiedän kyllä, pelkkä pisteisiin tuijottelu ei ole kannattavaa. Siksi täällä tietoja Kluuskerin esityksistä utelenkin)
No kannattaa huomioida, että nuo tehot tulivat niissä Tanska-otteluissa. Eli vähän eri juttu kuin jos olisi tuollaiset pisteet takonut ykkösjengin mukana Venäjää, Tsekkiä ja Ruotsia vastaan. Mulla ei ole mitään kuvaa koko kaverista, joten en osaa vastata kysymykseesi, mutta aika underdog Kluuskeri kyllä näissä valintaspekulaatioissa on. Pakisto on muutenkin paljon helpommin hahmoteltavissa kuin hyökkäys. Kuitenkin nämä monesti mainitut Lehtivuori, Jalvanti, Malkamäki, Heikkinen, Lajunen ovat aika varmoja valintoja. Niin ei siellä ole kuin pari paikkaa pakeille avoinna joista taistelevat ainakin Järvinen, Kousa, Purolinna ja 90-syntyntyt Niemi. Varmaan jopa Kärppien Liljebladkin saattaisi olla Kluuskerin edellä valinnoissa. Tämä siis on mun käsitykseni, en tiedä yhtään millainen pelaaja Kluuskeri on. Joitain TPS:n kasiysien pelejä olen kyllä nähnyt, mutta eipä ole Kluuskeri sieltä mitenkään erottunut joukosta niin että olisi nimi mieleen jäänyt.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
U20 MM-leiriryhmävalinta tulee varmaan tällä viikolla, koska leiri alkaa jo 10.12. Pelaajia koskeva tilastollinen materiaali, joka on kaikkien käytössä, antaa viitteitä itse valintaan. Uskon, että valinnassa painottuvat nimenomaan maajoukkueen pelit, ensin muita maita vastaan, sitten Mestisjoukkueita vastaan. SM-liigapelit eivät merkitse kovinkaan paljoa, sillä pelaajilla eritoten hyökkääjillä on kovin vähän peliaikaa liigasta. Sen sijaan nuorten SM-liiga on jossakin rajatapauksessa merkittävä näyttöpaikka.

Maajoukkuepeleissä esiintyi kaikkiaan 5 maalivahtia, 13 puolustajaa ja 24 hyökkääjää. Maalivahdeista Hovinen oli ainoa, joka esiintyi kahdessa turnauksessa, 6 ottelua. Muiden ottelut: Helenius 4, Metsola 4, Engren ja Säteri 3. Paras yksittäinen saldo oli Hovisella, joka Venäjän turnauksessa sai torjuntaprosentin 94,1. Hovinen on toisaalta lähitilanteissa varsin jäykänoloinen, joten ei hänenkään valintansa mitenkään varma ole.

Puolustajien ottelut ja pisteet: Lajunen 10.2+4=6, Malkamäki 10.0+3=3, Jalvanti 7. 0+5=5, Lehtivuori 7. 1+2=3, Kukkonen 7.0+2=2, Kousa 6.1+1=2, J-P. Purolinna 6.0+1=1, Ilvonen 4.0+1=1, Järvinen ja Näppilä 4.0+0, Liljeblad, Ölander ja Heikkinen 3.0+0. Heikkinen oletettavasti nousee leiriryhmään liigakokemuksensa perusteella, muuten joukkueen kokoonpanon voi jo päätellä pelatuista otteluista. Niemen mukaantulosta on vaikea sanoa mitään.

Hyökkääjät: Salminen 10.5+6=11, Kemppainen 10.5+4=9, Aaltonen 7.3+3=6, Reivonen 6.2+3=5, Rohtla 4.1+4=5, Wärn 10.3+1=4, Juutilainen 4.2+1=3, Pöysti 10.1+2=3, Lähde, Malinen ja Pesonen 3.1+0=1, Sallinen, Rinne ja Lucenius, 3.0+1=1, Puustinen, Liivik ja Snellman 4.0+0, Veistola, Antonen, Jasu, Pellinen, J-M.Järvinen, Jokinen, Vauhkonen 3.0+0. Kuten edellä, pistepörssin kärki tulee varmasti leiriryhmään. Luceniuksen mahdollista pudottamista voitaisiin perustella pistepörssillä, joskin hänellä on hyökkääjistä selvästi eniten SM-liigakokemusta. Nyholm ei ole vielä esiintynyt maajoukkueessa. Pellinen, Rohtla, Kemppainen ja Aaltonen ovat esiintyneet tehokkaasti Mestispeleissä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pellinen, Rohtla, Kemppainen ja Aaltonen ovat esiintyneet tehokkaasti Mestispeleissä.

Rohtla taisi loukkaantua matsissa Jokipoikia vastaan ja on sivussa ensi vuoden puolelle. Tai ainakin Tukka-Jukka siitä oli keuhkonnut. Oli kyllä tehokas näissä Mestis-matseissa, etenkin niissä ekoissa, joissa ei niin hirveästi nimimiehiä mukana ollut.
 

blazee

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kärpät, Ducks, Capitals, Red Wings, Penguins!
Nuoret leijonat valittu MM-leirille!

Maalivahdit:
Riku Helenius, Seattle Thunderbirds
Mika Järvinen, KalPa
Harri Säteri, Tappara

Puolustajat:
Eetu Heikkinen, Ässät
Joonas Jalvanti, Pelicans
Joonas Järvinen, TPS
Niko Kluuskeri, TPS
Mikko Kousa, Pelicans
Ville Lajunen, Blues
Joonas Lehtivuori, Ilves
Miko Malkamäki, Tappara
Juha-Petteri Purolinna, HIFK
Niko Tuhkanen, Pelicans

Hyökkääjät
Nico Aaltonen, Jukurit
Juhani Jasu, Lukko
Tommi Jokinen, KalPa
Kaarlo Jormakka, JYP
Jan-Mikael Juutilainen, Waterloo Blackhawks
Joonas Kemppainen, Jukurit
Siim Liivik, Waterloo Blackhawks
Niclas Lucenius, Tappara
Nestori Lähde, Tappara
Jarkko Malinen, KalPa
Jaakko Pellinen, Ilves
Harri Pesonen, JYP
Juuso Puustinen, Kamloops Blazer
Eetu Pöysti, HIFK
Tomi Sallinen, Blues
Sakari Salminen, Jukurit
Olavi Vauhkonen, Jokerit
Max Wärn, HPK


*********************************'



Elikkä, aikalailla odotetut valinnat?

8 vuonna 89-syntynyttä pelaajaa, ja 23 vuonna 88-syntynyttä pelaajaa.

Lähde; http://www.finhockey.fi/taustasivut/artikkeliarkisto/?num=340123
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika vähän yllätyksiä, mutta jotain kuitenkin. Ihan tyytyväinen olen siitä, että Hovisen Niko ei pelkällä "nimellään" päässyt mukaan, onhan käyrä jo pitkään ollut enemmän alas- kuin ylöspäin. Helenius lienee selkeä ykkönen, mutta Säterin ja Järvisen välillä on kisa vielä kova. Tällä hetkellä sijoittaisin roponi Järviseen.

Vahinko taasen, että Jyri Niemeä ei sitten rapakon takaa "huomattu". Vähintäänkin tähän leiriryhmään olisin odottanut nimettävän, ja jos huhupuheissa on yhtään pohjaa, olisi kyllä pitänyt helposti mahtua kisajoukkueeseenkin. No, keväällä 18-vuotiaissa sitten dominointia. Puolustajista siis kolme vielä putoaa ja itse veikkaisin juuri nyt Purolinnaa, Tuhkasta ja Kluuskeria.

Hyökkääjistä ulos jää siis vielä viisi poikaa. Reivosen ja Rohtlan loukkaantumiset ovat valitettavia takaiskuja, koska molemmille olisi kyllä paikka löytynyt vähintään kolmosketjusta. Yllätyksenä pidän sitä, että A-junnujen pistepörssiä mielinmäärin hallinnut Mika Niemi ei mahtunut edes leirille. No, tässä nähtiin taas, että maajoukkuepeleillä ja liigakokemuksella on junnupelejä enemmän painoarvoa. Ja olikos Niemi jotenkin laiskan pelaajan maineessakin? Toinen pieni yllätys on se, että testipeleissä hyvin esiintynyt Ilkka Heikkilä ei mahtunut mukaan.

Loukkaantumisia paikkaamaan uskoisin nousevan Luceniuksen (maalintekijän paikka avoinna) ja ehkä yllätysnimenä Jypin Jormakan, joka kovasti tekee tuloaan puskista mukaan. Veikkaan siis putoajiksi juuri nyt - puhtaalla mutulla - Jasua, Pellistä, Liivikiä, Malista ja Jokista.

EDIT: Lisätäänpä nyt sekin, että Jyri Niemen poissaolo saattaa selittyä ainakin osittain myös rannevammalla, joka on hänet pitänyt viime aikoina poissa kaukalosta. Niemen vamma on tosin luokkaa day-to-day ja paluuta peleihin odotetaan kaiketi aivan näinä päivinä, ilmeisesti jopa huomenna. Tiedä sitten, onko J.R.:llä jotain parempaa tietoa.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Valinnat sisälsivät joitakin yllätyksiä. Näyttää myös selvältä, että osa pelaajista on leirillä varamiehinä, jos esim. loukkaantumisia sattuisi. Maalivahdeista Helenius ja Säteri ovat pelaavat maalivahdit. Säteri on hyvässä vireessä. Hovinen taas tarvitsee lisää nopeutta lähitorjuntoihin, joten hänen putoamisensa ei ollut yllätys. Puolustuksessa Tuhkanen ja Kluuskeri ovat mukana vain sparraajina. Muiden kokemus on sen verran vakuuttavaa, että vielä ilman liigapelejä olevat Nikot putoavat varmasti. Kolmatta putoajaa on mahdoton vielä ennustaa: esim. Järvinen vakuutti minut Mestispeleissä todella varmalla työskentelyllään, ei tyhmiä virheitä. Kukkosen putoaminen ryhmästä ei ole yllättävää, jos kerran valmennusjohto on jo päättänyt, ketkä pelaavat kisoissa. Hän olisi kuitenkin kilpaillut vielä muuten paikasta.

Hyökkääjistä Nyholmin putoaminen on suurin yllätys. Muutoin valittiin suurin piirtein kaikki mahdolliset: esim. Jasu ei tosiaankaan ole pisteiden valossa maajoukkueissa vakuuttanut. Heikkilää odotin leiriryhmään. Yllätysnimiä ryhmä ei sisällä: olin itse odottanut, että valmentaja vetää vielä hatusta jonkun nimen, vaikkapa U18-ryhmästä. Maalintekijöitä kaivataan kipeästi. Putoajat ilman loukkaantumisia on varsin mutkatonta valita: Jokinen, Malinen, Pesonen, Pellinen ja Vauhkonen. Toisaalta runko on selvä: Salminen, Kemppainen, Aaltonen, Juutilainen, Puustinen, Lucenius ja Wärn. Lopuista paikoista käy kuitenkin jonkinmoinen kilpailu.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Kolmatta putoajaa on mahdoton vielä ennustaa: esim. Järvinen vakuutti minut Mestispeleissä todella varmalla työskentelyllään, ei tyhmiä virheitä.

Tähän kun lisätään vielä se, että liigapeleissä on homma jatkunut samanlaisena niin...hankalahan tuota on poiskaan jättää, vai?
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Aika vähän yllätyksiä, mutta jotain kuitenkin. Ihan tyytyväinen olen siitä, että Hovisen Niko ei pelkällä "nimellään" päässyt mukaan, onhan käyrä jo pitkään ollut enemmän alas- kuin ylöspäin. Helenius lienee selkeä ykkönen, mutta Säterin ja Järvisen välillä on kisa vielä kova. Tällä hetkellä sijoittaisin roponi Järviseen.

Loukkaantumisia paikkaamaan uskoisin nousevan Luceniuksen (maalintekijän paikka avoinna) ja ehkä yllätysnimenä Jypin Jormakan, joka kovasti tekee tuloaan puskista mukaan. Veikkaan siis putoajiksi juuri nyt - puhtaalla mutulla - Jasua, Pellistä, Liivikiä, Malista ja Jokista.
Kyllä Järvisen pitäisi olla selvä valinta tämän kauden näyttöjen perusteella Heleniuksen pariksi kisoihin, A-nuorten SM-liigan paras maalivahti ja hyvää peliä SM-liigassakin.

Malinen ja Jokinen ovat molemmat pelanneet hyvää peliä SM-liigassakin ja olleet erittäin näkyviä pelaajia A-nuorten liigassakin esim. ryhmässä mukana olevaan Nestori Lähteeseen verrattuna.
Kumpikaan tuskin on kilpailemassa 1-2 ketjujen paikoista kisoissa, mutta kyllä 3-4 ketjuihin pitäisi Malisen ja Jokisen näillä esityksillä mahtua.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joukkue MM-leirille on nyt siis valittu, mutta muutama pelaajahan tuolta vielä tippuu pois.

Maalivahdeista Helenius kantaa varmasti 1.maalivahdin viittaa ja on näin itsestään selvä valinta joukkueseen. Säteri ja Järvinen kamppailevat 2.maalivahdin paikasta, itse kallistuisin hienosti liigassakin pelanneen Järvisen puoleen.

Puolustuksessa pitäisi kaiken järjen mukaan olla Lehtivuori, Jalvanti, Heikkinen, Järvinen, Lajunen ja Malkamäki. Viimeisestä paikasta taistelevat A-junnuissa esiintyneet Kluuskeri, Purolinna, Kousa ja Tuhkanen. Kluuskeri, Purolinna ja Kousa ovat hyviä kiekkollisia pakkeja, mutta oman pään pelaamisessa on ajoittain ongelmia jopa A-junnuissa saatikan sitten kisoissa isoja kanukkeja vastaan. Tuhkanen on meikäläiselle täysin tuntematon pelaaja, joten hänestä on paha sanoa mitään. Ainoastaan Lajunen ja Kousa ovat rightin puolen pakkeja, joten Kousan valinta olisi tässä mielessä loogista.

Hyökkäyksessä kisapaikat eivät ole vielä yhtä selviä, mutta Aaltonen, Juutilainen, Kemppainen, Lucenius, Puustinen, Pöysti ja Salminen lienevät joukkueessa. Lopuista paikosta onkin sitten todella kova kilpailu ja varmasti hieman roolituksestakin riippuu ketkä joukkueseen lopulta pääsevät. Esimerkiksi Nestori Lähde ei mahtuisi missään nimessä minun joukkueseeni, mutta kun kyseessä on juurikin Rautakorven näköinen pelaaja pääsee hän leirille ja mahdollisesti jopa kisajoukkueseen asti.

Tämänkin joukkueen suurimmaksi ongelmaksi voi kuitenkin jo tässä vaiheessa nostaa maalinteon, maalivahtipeli ja puolustus näyttävät varsin hyvältä, mutta missä ovat otteluiden ratkaisijat. On hyvin valitettavaa, että potenttiaaliset ratkaisupelaajat, kuten Niemi, Pehkonen, Roppo, Tavi, Kokkala, Lähteenmäki, eivät saanneet edes kunnon mahdollisuutta.

Kurinalaisella joukkuepelillä, tiukalla puolustuksella sekä loistavalla maalivahtipelillä Suomella on omat mahdollisuutensa, realistisesti katsottuna joukkueella ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia aivan terävimpään kärkeen. Suomi sijoittuneekin jo tuttuun tapaan sijoille 3-7.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Juu hyvin pitkälti samaa mieltä kuin porukka täällä. Aika odotetut valinnat, ei isoja yllätyksiä. Nyholmin poissaolo on tietenkin huomionarvoinen asia, mutta ei oikeastaan yllätys. Tehojen valossa kausi on mennyt huonosti ja muutenkin kun pelaa Kanadassa niin valitseminen on aina vähän niin ja näin kun ei ole koto-Suomessa antamassa näyttöjä. Itse olisin kyllä ottanut nämä kaikki ulkomailla pelaavat kaverit leirille mukaan, Niemen ja Nyholmin poissaolo kieltämättä harmittaa.

Veskareista Hovisen tiputtaminen oli positiivinen asia. Järvinen ja Säteri ovat mun silmissä aika tasoissa, kumman vaan valinta on ihan perusteltua. Itse päätyisin ehkä Säteriin, perusteena vaikka sitten se, että Säteri on vuotta nuorempi ja todennäköisestä ykkösveskari vuoden päästä.

Pakeista samat sävelet kuin kaikilla muillakin täällä. Lehtivuori, Jalvanti, Heikkinen, Lajunen, Järvinen pitäisi olla kaiken järjen mukaan varmoja. Kaksi viimeistä paikkaa antaisin Malkamäelle ja Kousalle. Ja Tuhkasesta sen verran, että hänkin on nimenomaan kiekollinen puolustaja, oman pään väännöissä olisi todennäköisesti aika hukassa. Eli ihan hyvä pelaaja, mutta auttamatta kyllä köykäinen näihin kuvioihin. Tuhkasen, Kluuskerin ja Purolinnan tiputtaisin.

Hyökkäyksessä tosiaan Rohtlan ja Reivosen loukkaantumiset harmittavat. Mutta näillä mennään. Kemppainen, Aaltonen, Salminen, Pöysti, Puustinen lienevät varmoja. Juutilaisesta en osaa sanoa yhtään mitään. Kova se joskus ainakin oli. Wärn mukaan ehdottomasti. Liivik kysymysmerkki. Hyökkäyksessä on kyllä aika tasaista, 3-4 nelosketjuihin voisi valita melkein kenet tahansa. Itse tiputtaisin mutulla Jokisen, Jasun, Jormakan, Malisen ja Pesosen.

Näin ollen ketjut voisi hahmotella vaikka seuraavasti:

Aaltonen-Kemppainen-Salminen
Pöysti-Juutilainen-Puustinen
Wärn-Pellinen-Lucenius
Lähde-Sallinen-Vauhkonen

Lehtivuori-Heikkinen
Jalvanti-Järvinen
Lajunen-Malkamäki
Kousa-Liivik (h)

Helenius
Säteri

Yhteenvetona siis sen verran, että leiriryhmään olisin valinnut Nyholmin ja ehkä myös A:ssa paljon maaleja tehneen Janne Tavin. Pois olisin sitten jättänyt vaikka Pesosen ja Jormakan. Pakeista Niemen olisi ottanut mukaan, mutta jos poisjättämisen taustalla on loukkaantuminen niin sittenhän asia on ok.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tähän kun lisätään vielä se, että liigapeleissä on homma jatkunut samanlaisena niin...hankalahan tuota on poiskaan jättää, vai?

Niin, Rautakorven ratkaisut ovat tähän asti vaikuttaneet loogisilta, joten Järvinen lienee vahvoilla.

Mitä tulee Raymond Pearlin kommenttiin Robert (Bobby) Nyholmista, on tietenkin totta, että hänen tilastonsa eivät näytä hyvältä. Kun vielä löytäisi sellaisen U20 hyökkääjän, jonka tilastot näyttävät hyvältä, olisi valitseminenkin helpompaa. Nyholm oli toiseksi paras pistemies U18-maajoukkueessa edellään vain Juutilainen. Rautakorvella on varmasti muutakin tietoa Nyholmista kuin vain pistetilastot, sillä oletus, että pelaaja on taantunut OHL:ssä kaipaa muutakin faktaa tuekseen.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Fawkes kirjoitti:
Pakeista samat sävelet kuin kaikilla muillakin täällä. Lehtivuori, Jalvanti, Heikkinen, Lajunen, Järvinen pitäisi olla kaiken järjen mukaan varmoja. Kaksi viimeistä paikkaa antaisin Malkamäelle ja Kousalle. Ja Tuhkasesta sen verran, että hänkin on nimenomaan kiekollinen puolustaja, oman pään väännöissä olisi todennäköisesti aika hukassa. Eli ihan hyvä pelaaja, mutta auttamatta kyllä köykäinen näihin kuvioihin. Tuhkasen, Kluuskerin ja Purolinnan tiputtaisin.

Tuhkanen koki Rohtlan kohtalon, olkapää paskana ja kausi ilmeisesti ohi. Erittäin harmittavaa Pelicansin A:n kannalta, pojista itsestään puhumattakaan.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitä tulee Raymond Pearlin kommenttiin Robert (Bobby) Nyholmista, on tietenkin totta, että hänen tilastonsa eivät näytä hyvältä. Kun vielä löytäisi sellaisen U20 hyökkääjän, jonka tilastot näyttävät hyvältä, olisi valitseminenkin helpompaa. Nyholm oli toiseksi paras pistemies U18-maajoukkueessa edellään vain Juutilainen. Rautakorvella on varmasti muutakin tietoa Nyholmista kuin vain pistetilastot, sillä oletus, että pelaaja on taantunut OHL:ssä kaipaa muutakin faktaa tuekseen.

Nyholm loukkasi kesällä kätensä eikä ole sen vuoksi pystynyt täysipainoiseen suoritukseen. Lähteenä tämä sivu:

"It was a challenging off-season for Nyholm. Nyholm suffered a severe cut to his hand in a freak accident while playing a pick-up hockey game with his brother in Finland. The cut was severe enough to threaten his playing career. Luckily doctors were able to repair the damage, and Nyholm, who was not meant to play until January, healed faster than expected and has been a regular in the Frontenacs lineup.

Just playing hockey again is a success for Nyholm, but he'll also have the challenge of getting back the lost agility in his hand. So far this season Nyholm has only one goal and three assists in his 20 games played. This is mainly due to the adverse effects of the hand injury. Hopefully Nyholm will be able to fully recover this season and increase his production in the second half of the season."
 

eetuster

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jyri Niemi tosiaan puuttuu. Olisi joskus hauska nähdä jotain nuorempia lupauksia joukkueessa, mutta Rautakorpi tekee kaiken varman päälle. Toisaalta ei sekään mikään huono juttu ole..
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Slovakian alle 20-vuotiaiden maajoukkue valmistautuu nuorten MM-kilpailuihin viimeistelemällä kuvioitaan 12.12-23.12. seuraavalla nimilistalla.

Maalivahdit

Tomas Hadkovsky
Julius Hudacek
Zdenko Kotvan
Jaroslav Janus, Erie Otters (OHL)

Puolustajat

Marek Daloga
Marek Zukal
Kristian Krajcik
Michal Kozak
Juraj Mikus
Milan Balis
Adam Bena
Peter Novajovsky
Branislav Horvath, Slavia Praha (CZE)
Marek Biro, Windsor Spitfires (OHL)

Hyökkääjät

Marek Slovak
Erik Caladi
Milan Jurik
Matej Cesik
Oliver Duns
Richard Smotrila
Jakub Suja
Josef Molnar
Lukas Havlicek
Dalimir Jancovic
Rastislav Konecky
Ondrej Rusnak
Adam Lapsansky, Poprad
Patrik Lusnak, Sudbury Wolves (OHL)
Tomas Marcinko, Barrie Colts (OHL)
Julius Sinkovic, Val d'Or (QMJHL)
Ivan Rohac, Kamploops Blazers (WHL)
David Skokan, Rimourski Oceniic (OHL)

Pelaajat, joilla ei ole merkitty joukkuetta, ovat esiintyneet tällä kaudella Slovakian alle 20-vuotiaiden joukkueessa. Se on pelannut koko syksyn Slovakian Extraliigan seuroja vastaan.

Joukkueen johto

Päävalmentaja: Stefan Mikes
Apuvalmentaja: Josef Frühauf
Apuvalmentaja: Robert Kompas
Maalivahtivalmentaja: Robert Beres
Manageri: Roman Ulehla
 
Viimeksi muokattu:

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Elikkä Suomen leiriryhmään tuli pieni muutos kun Niko Tuhkanen joutui jäämään pois leiriltä ilmeisesti olkapäävamman vuoksi. Tilalle tuli Jokereiden A:n 89-syntynyt puolustaja Heikki Hyvönen. Mitään isoa merkitystä tällä muutoksella ei ole, sillä sekä Tuhkanen että Hyvönen ovat aika turisteja tässä ryhmässä eikä kummallakaan ole/ollut mitään realistisia mahdollisuuksia lopulliseen joukkueeseen päästä.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Elikkä Suomen leiriryhmään tuli pieni muutos kun Niko Tuhkanen joutui jäämään pois leiriltä ilmeisesti olkapäävamman vuoksi. Tilalle tuli Jokereiden A:n 89-syntynyt puolustaja Heikki Hyvönen. Mitään isoa merkitystä tällä muutoksella ei ole, sillä sekä Tuhkanen että Hyvönen ovat aika turisteja tässä ryhmässä eikä kummallakaan ole/ollut mitään realistisia mahdollisuuksia lopulliseen joukkueeseen päästä.
Aika mielenkiintoinen homma kyllä että tuo Narukerän kapteenin kaima pääsi mukaan. Ajattelin että se kättelyssä tullut tappelu toisi kaverille vähän pidemmän tauon maajoukkueista.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Aika mielenkiintoinen homma kyllä että tuo Narukerän kapteenin kaima pääsi mukaan. Ajattelin että se kättelyssä tullut tappelu toisi kaverille vähän pidemmän tauon maajoukkueista.
Joo täysin samaa itsekin ajattelin, mutta ei sitten näköjään. Joko tuomari on yliregoinut silloin tai sitten Suomen valmentajat on ihan lampaita.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Tänä vuonna Suomella on ihan hyvät mahdollisuudet menestyä kun valmentaja on lievästi sanottuna vähän eri luokkaa kuin viime vuonna. Rautakorvelta asiallisia kommenteja Kiekkolehdessä, hyvin hän tuntuu olevan kyllä hommista perillä. Mm. seuraavia faktoja tuli ilmi tuosta Kiekkolehden jutusta:

- Helenius, Puustinen, Pöysti, Purolinna, Sallinen ja Lajunen eivät pelaa tämän illan Jukurit-ottelussa. Helenius ja Puustinen tulivat Suomeen vasta eilen ja HIFK-ja Blues-pelaajat huilaavat maanantain liigaottelun takia.
- Lopullinen joukkue julkaistaan jo lauantaina K-Vantaa ottelun jälkeen. Tshekkeihin matkustaa kuitenkin myös kolme varapelaajaa: yksi mv, yksi puolustaja ja yksi hyökkääjä.

Pohjois-Amerikan ukkoja Rautakorpi kommentoi seuraavasti:
" Pohjois-Amerikassa pelaavista Puustinen oli hyvä elokuun turnauksessa ja on tehnyt tulosta koko kauden. Juutilainen ei ole ollut odotetun hyvä, mutta emme odotakaan hänestä tulosta tekevää sentteriä. Liivik puolestaan siirtyi tämän kauden aikana keskeltä laitaan, ja sinne hän ominaisuuksiensa puolesta kuuluukin. Kovasti töitä tekevä pelaaja, joka viihtyy fyysisessä pelissä" Rautakorpi valottaa.

Vieläkin itseäni kyllä harmittaa se, että Nyholm ei leirillä mukana ole. Mutta jos hänellä on sitten ollut vaikea alkukausi Kanadassa kesän loukkaantumisen takia, niin ehkä tämän päätöksen voi hyväksyä. Itsellä ainakin on odotukset korkealla näihin kisoihin, ainakin pronssin pitäisi olla ihan mahdollinen. Korkeammat sijat vaatisivat kieltämättä aika mieletöntä venymistä.
 
Kanadan joukkue julkaistu. Viime vuotisesta mestarijoukkueesta on mukana kaksi pelaajaa, Karl Alzner ja Brad Marchand. Alzner myös valittiin joukkueensa kapteeniksi. Turha edes mainita tässä yhteydessä, että kovan joukkueen Kanada saa jalkeille. Milloinpa ei saisikaan.

En löytänyt tähän hätään linkkiä koko joukkueen kokoonpanoon, mutta tuossa alla eriteltynä pelipaikoittain.

MAALIVAHDIT JA PUOLUSTAJAT
HYÖKKÄÄJÄT

Mielenkiintoisia nimiä on paljonkin, mutta luonnollisesti Tavaresin peliä tulee seurattua kuten myös ensi kesän draftin kärkinimet Stamkos ja Doughty herättävät mielenkiintoa. Huomionarvoista on myös se, että Esposito putosi taas joukkueesta.
 

Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Steven Stamkos on ehkä itselleni kiinnostavin nimi Kanadan joukkueessa. Kanadaltahan puuttuu sitten mm. Jonathan Toews NHL:än takia, kun seura ei päästänyt MM-kisoihin, mutta eiköhän se noillakin miehillä mestaruudesta taistele.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Eipä tuossa Kanadan porukassa varaamattomien nimien lisäksi muuten herättänyt ketään kiinnostusta kuin Colton Gillies, Wildin varaus. Isokokoinen voimahyökkääjä, tulee todennäköisesti pelaamaan kolmoskentässä. Tietenkin jos otteet vakuuttavat, niin ylempiinkin kenttiin on mahdollisuus, mutta jostain luin että lähtökohtaisesti olisi kolmoskentän kalustoa.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
En löytänyt tähän hätään linkkiä koko joukkueen kokoonpanoon, mutta tuossa alla eriteltynä pelipaikoittain.

MAALIVAHDIT JA PUOLUSTAJAT
HYÖKKÄÄJÄT

TSN:n arvioit peluutuksesta:

With the cuts, the lines for the tournament should see Brad Marchand, Kyle Turris and Claude Giroux on the first line, Zach Boychuk, Brandon Sutter and Stefan Legein on the second unit, Shawn Matthias, Steve Stamkos and Matthew Halischuk on the third line and Colton Gillies, Riley Holzapfel and Wayne Simmonds on the fourth line. Oshawa Generals forward John Tavares will likely be rotated among the forward lines and on the power play unit.

The defensive pairings will have Kyle Alzner and Drew Doughty on the top shutdown unit, followed by Thomas Hickey and Luke Schenn and Josh Godfrey and Logan Pyett. Blueliner PK Subban will be the seventh defenceman.

- Viime vuonna kakkosvahtina olleen Leland Irwingin putoaminen kisajoukkueesta oli pienoinen yllätys. Alzner oli viime vuoden joukkueessa pienessä roolissa seitsemäntenä pakkina eikä Marchandkaan ollut kultamitalistien tähtiä. Sikäli kokematon joukkue kun vertaa esim. USA:n porukkaan, jolla on kuusi viime vuonna Ruotsissa pelannutta kaveria (pakki McBain, hyökkääjät Okposo, Geoffrion, Carman, Sweatt, vanRiemsdyk).

- Aika pienikokoinen pakisto, ainakin jos vertaa perinteiseen kanadalaiseen puolustukseen. Joukkue tulee varmaan pelaamaan samanalaista suht passiivista, hyvään maalivahtipeliin perustuvaa nyhräystä kuin viime vuonnakin.

edit.

Löytyykö jostakin Venäjän joukkueen kokoonpanoa? Olivat viime vuonna kaksikymppisissä hopealla ja voittivat kultaa U-18 -kisoissa Suomessa, joten ovat kai Kanada ja USA:n ohella suosikkeja?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös