Mikä sitten, jos Suomen Jääkiekkoliiton ja Suomen Palloliiton Nuori Suomi-ohjelmat eivät ole syypäitä molempien lajien huippujuniorituotannon alennustilaan? Jääkiekon sinettiseuratoiminta oli koko ajan, ainakin vuodet 1996-2005, esimerkkinä myös muiden lajien sinettitoiminnalle. SJL-SPL yhteistyö sovittiin vuonna 2001 ja siinä määriteltiin yhteistyön linjaukset.
Yritä siffa nähdä kommenttini laajemmassa mittakaavassa. Nuori Suomi ei minun mielestäni sovi urheiluun, etenkään silloin jos kyseessä on huippupelaajatuotanto, tai järjestelmä (kun se tuotanto on taas yksi Jatkoajan uusista kirosanoista).
Hain kuitenkin enemmän sitä, että meillä on sekä jääkiekossa, että futiksessa varmaan edelleen sitä ongelmaa jossa korjataan sellaista joka ei ole rikki. Lisäksi osa jopa ihan liigatason valmentajista on täydellisiä luolamiehiä yleissivistyksen suhteen.
Futiksessa kuvitellaan, että Suomessa osataan ja ymmärretään se laji, vaikka totuus on ihan toinen. Jääkiekossa tästä on hyvä esimerkki vaikkapa pelikirja-termin synnyttämä mekkala. Jalkapallossa parhaimmat esimerkit lienevät Antti Muurisen pitkä päävalmentajapesti ja Stuart Baxter-kohu, jossa naurettavinta olikin se mistä esim. täkäläinen media yritti kritisoida Baxteria. Se osoitti totaalista tietämättömyyttä jalkapallosta.
Mielestäni olemme ainakin olleet liian huonoja uudistumaan ja hakemaan, sekä soveltamaan, tietoa ulkomailta, sellaisista maista jossa sitä tietoa on. Lisäksi suorastaan vaadin valmentajien yhteistyötä yli lajirajojen Suomen sisällä. Meillä on liuta aivan loistavia koutseja ja periaatteessa jokainen valmentaja puhuu samaa kieltä, vaikka laji vaihtuukin. Se valmentaminen ja opettaminen pysyy kuitenkin samana.
Erässää mainiossa tv-sarjassa käytettiin termiä "pehmeä katse" ja se tarkoittaa vapaasti käännettynä sitä, että näkee metsän puilta. Tulee pystyä näkemään ja pohtimaan sekä seurauksia, että syitä ja pyrkiä ymmärtämään sitä prosessia mikä milloinkin johtaa tiettyyn lopputulokseen. Prosessin lisäksi tärkeää on "metodi" joka kertoo sen miten prosessia viedään läpi. Nämähän ovat loppujen lopuksi käsi kädessä keskenään, eikä tuloksia voi saada jos toinen puuttuu. Suomessa osataan esimerkiksi luoda niitä prosesseja mutta ei ole metodia, ja jos onkin metodi niin ei osata luoda siihen oikeaa prosessia.
En haluaisi toimia Urheilulehden mainosmiehenä mutta pidän jokseenkin uskomattomana sitä millä syillä esimerkiksi Gert Remmeliä tai Petteri Sihvosta kritisoidaan, vain marginaalisesti kritiikki kohdistuu sisältöön ja vielä siten, että kriitikko oikeasti puhuu samasta asiasta. Naureskellaan lateraalisyötöille, pausalle, pelikirjalle tai viivelähdöille. Pääasia on aina asiasisällössä ja mielestäni on sama, vaikka siellä lukee pylly, laituri, kameli ja sininen, jos sisällössä on järkeä ja kirjoittaja perustelee sen.
Esimerkiksi, jos jalkapallon trendi on ollut pitkään tieteellisessä valmennuksessa ja itse asiassa lähtenyt jo Lobanovskin analyyseista, niin minulle saa aika pitkään perustella miksei jo pelaajamassaltaan lähtökohtaisesti jäljessä oleva Suomi ole juuri tuossa asiassa Euroopan johtavia maita. Se on laiskuutta ja kapeakatseisuutta, ei mitään muuta.