Nuori Suomi ry

[Fordél]

En jaksa uskoa, että Suomen "liikuntakulttuuri" on rapautunut yhtään sen enempää kuin Ruotsinkaan. Sen sijaan "urheilukulttuuri" on rapautunut. No, "liikuntakulttuuristahan" Nuori Suomi on yrittänyt lasten ja nuorten osalta pitää huolta. Ovatko onnistuneet? Vai epäonnistuneet peräti tuossakin tehtävässään?

En näe, että Nuorta Suomea voidaan syyttää kilpaurheilun rapauttamisesta vaan vastuu on niillä, jotka ovat tehneet kunkin lajin kohdalla päätöksiä lasten ja nuorten kilpaurheilun suhteen. Jääkiekossa nuo päätökset on tehty Jääkiekkoliitossa, ei Nuoressa Suomessa. Mutta tämä asiahan on täällä jo käsitelty useaan otteeseen, hyvä niin.

Entä voidaanko Nuorta Suomea syyttää epäonnistumisesta lasten ja nuorten liikunnan edistämisessä? Hyvin vaikea kysymys. NS saa paljon rahaa lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseksi, mutta vaikea arvioida mikä on ollut toiminnan vaikutus. Vaikuttavuuden mittaaminen ja osoittaminen kun on muutenkin hyvin vaikeaa liikunnassa. Varmasti jossain kohdin on onnistuttu ja jossain taas ei. Lasten ja nuorten liikkumisessa on paljon toivomisen varaa, mutta olisiko tilanne vieläkin huonompi ilman NS:n toimia niin vaikea sanoa.

Ymmärrän kyllä P.Sihvosen ja muidenkin kritiikin Nuoren Suomen ideologiaa kohtaan mitä tulee lasten ja nuorten kilpaurheiluun, mutta sehän on vain osa tätä kokonaisuutta. On ollut kuitenkin hienoa havaita, että P.Sihvonen ei nyt tuomitse Nuorta Suomea läpikotaisin paskaksi vaan jopa suostuu kysymään mikä sen merkitys on ollut lasten ja nuorten liikunnassa, ei vain kilpaurheilussa? Joku aika sitten hän taisi leimata sen kauttaaltaan paskaksi.

On kuitenkin todella tärkeää ymmärtää, että kaikkien lasten liikkumismahdollisuuksien turvaamiseksi tarvitsemme monipuolisen liikuntakentän. On oltava tavoitteelista kilpaurheilua, mutta myös paljon muusta lähtökohdista ponnistavaa liikkumista, jossa varmasti Nuorella Suomellakin on oma tehtävänsä. Tälle muunlaiselle liikkumiselle on ehdottomasti suuri tilaus, mikä käy ilmi Kati Lehtosen toimittamassa selvityksessä Lasten ja nuorten harrasteliikunnan kehittämisest 1999-2011:

"Selvityksessä tarkasteltujen lajien osalta 15–19-vuotiaista harrastajista noin 40–50 prosenttia lopetti harrastamisen kokonaan ja vain alle 10 prosenttia siirtyi muihin lajeihin. On tärkeää selvittää, oliko lopettaneilla mahdollisuus jatkaa liikkumista vanhassa urheiluseurassaan ja jatkoivatko he liikkumista ylipäätään lainkaan. Lisäksi on syytä analysoida kriittisesti, johtuuko liikuntaharrastuksen lopettaminen liiallisen kilpailullisuuden ja tavoitteellisuuden korostumisesta liikuntajärjestöjen ja seurojen tarjoamassa toiminnassa."​

"Nuorisosta vain noin joka viides pitää kilpailuelementtiä tärkeänä liikunnassa. Sen sijaan suuri osa nuorista haluaa liikunnan tarjoavan pikemminkin mielekkään tavan mukavaan yhdessäoloon. Ei-tavoitteellisen urheilun marginaaliasema urheiluliikkeessä voi synnyttää tilanteen, jossa moni lapsi ja nuori sivuuttaa jatkossa liikuntaharrastuksen."​

Tähän yllä olevaan ongelmaan NS on reagoinut mm. Mä oon täällä! -harrasteliikuntahankkeilla, joissa ovat olleet kohderyhmänä 13–19-vuotiaat nuoret. Näiden hankkeiden avulla on ollut tavoitteena perustaa "uusia harrastusryhmiä niille nuorille, jotka eivät halunneet olla mukana tavoitteelliseen kilpaurheiluun tähtäävässä toiminnassa". Vielä meillä ei ole tiedossa miten tässä on onnistuttu, mutta kun arviointietoa saadaan niin olemme paljon viisaampia.

Pääpointti tällä kaikella löpinälläni on kuitenkin se, että kun katsotaan liikkumisen isoa kuvaa niin myös muulla kun kilpailulla ja kovilla tavoitteilla on iso merkitys. Kuten joku fiksu on aikanaan todennut junnuvalmentajillemme niin niistä valmennettavista vain harvasta tulee SM-liigatason pelaaja ja vielä harvemmasta NHL-tason pelaaja, mutta kaikista tulee aikanaan aikuisia (mikäli vain hengissä pysyvät). On siis hiton tärkeää, että liigatason pelaajien lisäksi otamme järjestelmässä etenkin huomioon sen, että nämä tulevat aikuiset saavat liikunnallisen elämäntavan tai ainakin mahdollisuuden sen toteuttamiseen.​

 

[siffa]

Minusta yllättävin asia Vesa Rantasen jutussa kanadalaisesta eliittijuniorikiekkoilusta oli se, kun 8-vuotiaiden eliittijoukkueen valmentaja vaatii pojilta oman, sovitun pelitavan noudattamista. Siellä valmentaja oli huolissaan joukkueen johdettua peliä 4-1, kun pojat eivät pelanneet enää omaa peliään. Eli maailman parhaassa junioriliigassa jo 8-vuotiaat joutuvat pelaamaan oman pelitavan mukaisesti kaikissa tilanteissa. Kilpailuttaminen on avainsana jo 8-vuotiailla, eivätkä Kanadassa valmentajat näe siinä mitään väärää. Jos ei mahdu parhaaseen joukkueeseen, niin pitää harjoitella lisää, jotta mahtuu seuraavana vuonna. Valmentajan poika, Nicolas Arnanaz, on aloittanut luistelun 2-vuotiaana ja edistynyt siinä jo niin pitkälle, että menee takaperin yhtä vaivatta kuin etuperinkin ja osaa sirklata puhtaasti molempiin suuntiin. Mailatekniikka on myös huippuluokkaa jo 8-vuotiailla, joten pelitavallisiin asioihin voidaan peneutua jo siinä vaiheessa, koska taito-ominaisuudet sen mahdollistavat. Valmentajan poika, Nicolas, ei harrasta muuta urheilua. Hän ei lenkkeile eikä pelaa baseballia tai jalkapalloa. Hän saa monipuolisen, jääkiekon vaatiman, liikuntansa jäähallilla, josta häntä ei tahdo saada lähtemään pois.

 

[TosiFani]

...

Minkä ikäinen tämä ihmelapsi on ja missä sarjassa hän kiekkoilee? Ja mitä merkitystä tällä kertomuksella on tässä ketjussa? Mikael Kotkaniemen poika on aloittanut Ässien organisaatiossa alle kolme vuotiaaan, onko hän tulevaisuuden NHL tähti?

 

[Street Clinton]

Eli osaltani keskustelu ei pääse eteenpäin ennen kuin nähdään ja ymmärretään, kettä Nuori Suomi -periaatteella ja urheilulla ei voi olla mitään tekoa toistensa kanssa. Liikuntapuolelle Nuori Suomi sopii kyllä.

Suomen huippu-urheilun alennustila johtuu pitkälti siitä, että me annamme tasoitusta liikaa 8-12-vuotiaissa verrattuna muihin maihin. Ja kun tiedetään, miten kovaa hommaa huippu-urheilu on, aivan pienikin tasoitus johtaa siihen, että takamatkaa on mahdoton kiriä umpeen matkan varralla muuta kuin poikkeustapauksissa. Ja poikkeustapauksisthan ei kannata keskustella, kun pitää puhua rakenteista.
Johtava

Tähän väliin kysymys P.Sihvoselle. Sanot, että Nuori Suomi - periaatteella ja urheilulla ei voi mitään tekoa toistensta kanssa. Kuitenkin viestiesi perusteella olet ollut monta vuotta valmentajana junioreille, jotka ovat kulkeneet Nuori Suomi polkua. Miten etiikkasi on antanut valmentaa näitä Nuoren Suomen "saastuttamia" ihmisalkuja. Junioreita joilta on poistettu kilpailuvietti sekä taidolliset ja tiedolliset mahdollisuudet nousta huipulle. Varmasti on ollut raskasta, kun on tiennyt, ettei näistäkään kavereista mitään tule, mutta silti heitä joutuu valmentamaan. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

 

[Watson]

No tottakai mutta jääkiekko on jääkiekkoa. Ei tässä päästä näköjään puusta pidemmälle, joten jompi kumpi ei nyt tiedä mistä kirjoittaa. Annetaan lukijoiden päättää, tuossahan nuo tekstit ovat nähtävillä.

Tavallaan ymmärrän Grönvallinkin näkemyksen, mutta pelin lukemisen kehittäminen lienee nykyisin rantautunut jo muihinkin lajeihin kuin jalkapalloon. En itse ole koskaan ollut lätkäpuolella, mutta omissa joukkueissani (futis ja salibandy) pyritään noudattamaan seuraavia lähtökohtia:
- Ei jonomuotoisia treenejä joissa yksi tekee ja 10 katsoo.
- Paljon pienpelejä, usein niin että kentällä on neljä maalia. Tällöin pelaaja pakotetaan hahmottamaan kenttää, eikä suuntauduta yhtä pistettä kohti.
- Roiskiminen on kielletty sekä harjoituksissa että peleissä. Itse laskisin roiskimiseksi kiekon heittämisen päätyyn tai omasta päästä/puolikentästä laukomisen kohti vastustajan maalia. Myös hätäpurku silmät kiinni omalta alueelta on tätä samaa kategoriaa. Ratkaisuna helppo, mutta peliväline menetetään käytännössä aina vastustajalle.
- Pelaamisessa keskitytään 100% pallolliseen peliin joko yksilötaidon kautta tai syöttelemällä. Roiskiminen sotii tätä näkökohtaa vastaan.

Junnusarjoissa näkee vieläkin ihan älyttömästi joukkueita, joissa esim. kaksi-kolme tenavaa puolustaa omaa maalia ja loput roikkuu keskialueella tai vastustajan maalilla odottaen roikkusyöttöä. Toisaalta jos joukkueessa on kavereita joilla on kova laukaus, valmentaja saattaa yllyttää laukomaan näitä jo puolesta kentästä. Yleensä tämmöiset joukkueet voittavat pikkunappuloissa vastustajansa, jopa murskalukemin. Koutsit ja vanhemmat onnittelevat toisiaan sanoen että onpas meillä kova joukkue. Tämä kaikki perustuu kuitenkin pelitapaan, jossa opetellaan pelaamaan täysin riskittömästi ilman luovuutta. Itse törmäsin salibandyssä viime vuonna jengiin, jossa puolustajat ei saaneet nousta keskiviivan yli vaan pallon saadessaan näiden piti lyödä pallo heti vastustajan maalille. Maalin edessä seisoi luonnollisesti koko pelin ajan kaksi poikaa lyömässä ripareita sisään. Olin pelin jälkeen pettynyt, en siksi että hävisimme kahdella maalilla, vaan siksi että vastustajan poikien kehitys tapetaan valmentajan lyhytnäköisellä menestyksen tavoittelulla.

Muutaman vuoden päästä nämä samaiset jengit saavat turpaan oikein treenatuilta pojilta 10-0, kun eivät osaa syöttää eivätkä hallita pelivälinettä paineen alaisena. Karrikoidusti sanottuna jääkiekossa suomalaiset on näitä kolmosketjun päätykiekkopoikia, joilla ei riitä kiekollinen taito länsi- eikä itänaapurin poikiin verrattuna. Olen siinä mielessä samaa mieltä Siffan kanssa, että lajin suosioon verrattuna meiltä on viime vuosina päässyt luvattoman vähän pelaajia NHL:ään.

Asiaa voi toki perustella sillä että taktisesti ollaan hyviä, mutta esim. Venäjää vastaan lätkässä tai Espanjaa vastaan futiksessa on paha pelata kun nämä pitävät pelivälinettä hallussaan enimmän osan ajasta. Näiden yksilötaito kun on niin paljon parempaa kuin meillä.

Edellä mainittu ei liity Nuori-Suomeen millään tavalla ja ovat muutenkin omia mielipiteitäni. Olen itsekin valmentajana ihan tumpelo oikeasti hyviin koutseihin verrattuna, mutta pyrkinyt kuitenkin siihen että en omalla toiminnallani kuse kenenkään junnun uraa. Mielestäni em. metodeilla poikien kehittyminen on varmempaa kuin riskittömän tehokkaalla roiskimisella.

 

[Keltainen Jaffa]

No tottakai mutta jääkiekko on jääkiekkoa. Ei tässä päästä näköjään puusta pidemmälle, joten jompi kumpi ei nyt tiedä mistä kirjoittaa. Annetaan lukijoiden päättää, tuossahan nuo tekstit ovat nähtävillä.

E-junnujen peli on verrattavissa SM-liigapeleihin, koska jääkiekko on jääkiekkoa. Juupa juu...

Ilmapistoolin olympia-ampuja on verrattavissa huonoon sotilaslajien kilpasinkoampujaan, koska pohjimmiltaan kumpikin vain tähtää ja ampuu?

Mihin näin raaka ja turha yleistys nyt sitten liittyi pohjimmiltaan? Johonkin tärkeään? Ei aukene.

 

[eagle]

Mielestäni em. metodeilla poikien kehittyminen on varmempaa kuin riskittömän tehokkaalla roiskimisella.

Näitä tarinoita itselläni olisi kymmeniä, mutta kerrotaan vain yksi. Tuossa muutama vuosi sitten törmäsin 8-vuotiaiden fudisvalmentajaan, joka pelin jälkeen tuttavavalmentajan ihmetellessä miksi he vain purkivat alhaalta palloa pois, totesi "kenttä jaetaan kolmeen alueeseen, ensimmäisellä ei ole varaa tehdä yhtään virheitä". Ok, tämä on aika hyvin aikuisten fudiksen mukaista tekemistä. Tämä kuitenkin palvelee kaikkea muuta kuin oppimista. Toki joidenkin kenen mielestä aikuisten ja junnujen peli on täysin identtistä, niin silloin tämä oli varmasti oikein.

Se että uskaltaa pitää paineen alla kiekkoa/palloa kehittää sen teknisen, taidollisen ja peliälyllisen toiminnan lisäksi vielä huomattavasti itseluottamusta, joka on kaiken tuki ja perusta.

 

[eagle]

Välillä suoraan otsikon aiheesta videota ja hyvää ohjeistusta vanhemmille:

Huippuaikuisen valmennusvideo2012 - YouTube

 

[J.Grönvall]

...

Ei nyt pidä sotkea sitä roiskimista tähän asiaan. Lähestytte asiaa ihan väärästä kulmasta.

E-junnujen peli on verrattavissa SM-liigapeleihin, koska jääkiekko on jääkiekkoa. Juupa juu...

Ilmapistoolin olympia-ampuja on verrattavissa huonoon sotilaslajien kilpasinkoampujaan, koska pohjimmiltaan kumpikin vain tähtää ja ampuu?

Mihin näin raaka ja turha yleistys nyt sitten liittyi pohjimmiltaan? Johonkin tärkeään? Ei aukene.

Huomaan kyllä ettei aukene mutta peliä opiskelemalla varmasti aukeaa. Ensimmäinen lause on taas joku mikälie johtopäätös minun teksteistäni.

Mutta jatkaisimmeko jossain toisessa ketjussa?

 

[J.Grönvall]

Se että uskaltaa pitää paineen alla kiekkoa/palloa kehittää sen teknisen, taidollisen ja peliälyllisen toiminnan lisäksi vielä huomattavasti itseluottamusta, joka on kaiken tuki ja perusta.

Jes ja tämän päälle kun pelaajalle osataan opettaa milloin pitkä avaus tai jopa purku on hyvä vaihtoehto, niin aletaan olla vahvoilla. Kaiken perustana on se, että valmentaja osaa kertoa MIKSI. Sen jälkeen kerrotaan MITEN ja lopuksi MILLOIN.

Taidon karttuessa pelaamalla myös itseluottamus kasvaa mutta on tärkeää muistaa tässäkin se, että tämäkin on vain yksi askel pelin ymmärtämisessä ja sen oppimisessa. Jossain vaiheessa alkaa väkisinkin tulla vastaan pelaajia, jotka taas osaavat pelata tuota vastaan ja vaihtoehtojen puuttuessa palataan taas siihen itseluottamukseen ja tällä kertaa negatiivisessa mielessä.

Jalkapallossa esimerkkinä voisi olla nuorten maajoukkue joka pääsi taannoin Ruotsin EM-kisoihin. Joukkueessahan oli kiistatta taitoa mutta pelin ymmärrys oli valovuoden jäljessä esimerkiksi Saksaa tai Englantia. Siksi haluan korostaa, että kaikkia osa-alueita on harjoiteltava ja opeteltava, ja nimenomaan tämän vuoksi pelin virtauksen ymmärtäminen on avaintaito myös sen taitopohjan kunnolliseen hyödyntämiseen.

Jos mietimme kahta kisoissa pelannutta pelaajaa eli Suomen Perparim Hetemaj'ta ja Saksan Mezut Özilia, niin siinä tavallaan konkretisoituu se mitä haen takaa. Yksilötaidoiltaan Hetemaj ei välttämättä hävinnyt edes Özilille lainkaan mutta sen soveltaminen (eli pelin ymmärrys) etenkin hyökkäyspelaamisessa hävisi todella paljon. Nyt toinen pelaa Real Madridissa ja toinen Serie A:ssa pikkuseuroissa, vieläpä ihan eri roolissa.

Jääkiekossa tilan voittamisen kategorinen kieltäminen on mielestäni väärä lähtökohta, jos tavoitellaan mahdollisimman peliälykkäitä ja taitavia pelaajia. On selvää, että kiekonkäsittely, luistelu ja syöttäminen ovat tärkeimpiä taitoja mutta niiden ohessa tulee kehittää pelin ymmärrystä juurikin pikkupelien ja miksei vaikka leikin kautta.

Minä en ole valmentaja eikä minusta välttämättä tulisikaan ikinä hyvää junnukoutsia, tai muutakaan koutsia, mutta ylimielisyyden leiman uhallakin väitän ymmärtäväni sitä prosessia joka johtaa lopulta hyvään peliälyyn ja nimenomaan oikeiden tilannekohtaisten ratkaisuiden löytymiseen.

Olen vankasti sitä mieltä, että 90-luvun ja 2000-luvun alun suomalaiset kolmosketjun jyrät olivat edelleen huomattavasti parempia pelaajia, kuin jopa monet tämän hetken suomalaiset suurlupaus-statuksella kulkevat pelaajat. Ja tämä siitä huolimatta, että silloin on kuulopuheiden mukaan lähinnä koitettu voittaa pelejä jo junnuissa.

 

[Mänizeri]

Valmentajan poika, Nicolas, ei harrasta muuta urheilua. Hän ei lenkkeile eikä pelaa baseballia tai jalkapalloa. Hän saa monipuolisen, jääkiekon vaatiman, liikuntansa jäähallilla, josta häntä ei tahdo saada lähtemään pois.

En ole lukenut juttua johon vittaat, mitä siellä hallilla sitten tehdään, että sen voi leimata monipuoliseksi? Jos olet tunnin jäällä / päivä, kuten Suomessa, niin en sanoisi vielä monipuoliseksi.

 

[Mänizeri]

Oikean harjoittelun tärkeydestä

Alla olevasta linkistä löytyy toistaiseksi alla oleva tarina:

Aamulehti


Unelma tähteydestä houkuttelee jääkiekkojuniorit entistä nuorempina entistä hurjempaan harjoitustahtiin. Polku huipulle on niin vaativa, että nuoret tavoittelevat ammattilaisuraa terveytensä uhalla. Rankoissa treeneissä kasvuikäisille lapsille syntyy lannerankavammoja ja selän murtumia, jotka vievät pahimmillaan liikuntakyvyn. Ongelmasta kertoo Aamulehden Sunnuntain Asiat.

Jääkiekkoilijanuoret ovat erityisen alttiita lannerankavammoille. Lannerangan murtuma on Suomessa yllättävän yleinen. Vammoja esiintyy kuudella prosentilla väestöstä. Lapsille ja nuorille niitä tulee, kun kasvavaa elimistöä kuormitetaan liikaa, kun lihashuolto on puutteellista ja keho ajautuu lihasepätasapainoon.

Turun Palloseuran A-juniorien lääkäri ja Suomen jääkiekkolääkärit ry:n sihteeri Hannu Hirsimäki perustelee tätä sillä, että luisteleminen on maailman epäfysiologisin tapa liikkua.

Lajiin erikoistutaan yhä nuorempana ja vaatimukset kasvavat kilpailun koventuessa. Näin myös virheasennot ja lihasepätasapainot yleistyvät.

– Törmään vastaanotollani lähes viikoittain nuoriin urheilijoihin, joilla on lannerankavamma, murtuma tai murtuman esiaste. Jotkut heistä joutuvat olemaan poissa harrastamastaan lajista jopa puoli vuotta. Jos selkä on päässyt vaurioitumaan pahasti, huippu-urheilijan ura voi käydä mahdottomaksi, Hirsimäki kertoo.

Lihastasapainossa puutteita

Suomen jääkiekkomaajoukkueen lääkäri Harri Hakkarainen on vaatinut lääkärintarkastuksia juniorijääkiekkoiluun jo vuosia. Hän väittää, että urheilun pariin hakeutuvien nuorten lihastasapaino on heikentynyt merkittävästi 30 vuoden aikana.

Aiemmin muun muassa KalPan jääkiekkojunioreita tutkinut Hakkarainen on tehnyt yli tuhat terveystarkastusta jääkiekkoilijoille. Heistä joka neljännen lihaksisto on ollut epätasapainossa yksipuolisen harjoittelun seurauksena.

– Yleensä jo perusasennon perusteella tietää heidän mailakätisyytensä. Nämä ”vinoudet” perusasennossa ovat yhteydessä alaselkäkipuihin.

Hakkaraisen mukaan terveystarkastuksissa saataisiin kiinni ne nuoret, joiden kehot toimivat väärin. Näin suurin osa lannerankavammoista olisi ehkäistävissä.

Systemaattisia terveystarkastuksia tehdään SM-liigaseuroissa ja A-junioreissa sekä osittain myös B-juniorijoukkueissa eli noin 16-vuotiaista ylöspäin.

Tapaturmavakuutus ei korvaa

Lääkärintarkastuksen hyötyä voi tarkastella myös kustannusten kautta, jos selkävamma voidaan ennaltaehkäistä.

Nuoret jääkiekkoilijat vakuutetaan tapaturmavakuutuksella, joka ei korvaa lannerankavammoja. Vakuutusyhtiöt perustelevat hylättyä korvauspäätöstä siten, että tällaiset vammat eivät synny äkillisesti vaan pitkän ajan kuluessa. Lääkärikäynteihin, magneettikuviin ja kuntoutukseen on siis löydyttävä rahat omasta taskusta. Usein se tarkoittaa tuhansia euroja.

Jääkiekko on Suomen suosituin urheilulaji. Lisenssin alaisia pelaajia on lähes 70 000, joista lähes kaikki junioreita.

 

[eagle]

Jes ja tämän päälle kun pelaajalle osataan opettaa milloin pitkä avaus tai jopa purku on hyvä vaihtoehto, niin aletaan olla vahvoilla. Kaiken perustana on se, että valmentaja osaa kertoa MIKSI. Sen jälkeen kerrotaan MITEN ja lopuksi MILLOIN.

Taidon karttuessa pelaamalla myös itseluottamus kasvaa mutta on tärkeää muistaa tässäkin se, että tämäkin on vain yksi askel pelin ymmärtämisessä ja sen oppimisessa. Jossain vaiheessa alkaa väkisinkin tulla vastaan pelaajia, jotka taas osaavat pelata tuota vastaan ja vaihtoehtojen puuttuessa palataan taas siihen itseluottamukseen ja tällä kertaa negatiivisessa mielessä.

Jalkapallossa esimerkkinä voisi olla nuorten maajoukkue joka pääsi taannoin Ruotsin EM-kisoihin. Joukkueessahan oli kiistatta taitoa mutta pelin ymmärrys oli valovuoden jäljessä esimerkiksi Saksaa tai Englantia. Siksi haluan korostaa, että kaikkia osa-alueita on harjoiteltava ja opeteltava, ja nimenomaan tämän vuoksi pelin virtauksen ymmärtäminen on avaintaito myös sen taitopohjan kunnolliseen hyödyntämiseen.

Jos mietimme kahta kisoissa pelannutta pelaajaa eli Suomen Perparim Hetemaj'ta ja Saksan Mezut Özilia, niin siinä tavallaan konkretisoituu se mitä haen takaa. Yksilötaidoiltaan Hetemaj ei välttämättä hävinnyt edes Özilille lainkaan mutta sen soveltaminen (eli pelin ymmärrys) etenkin hyökkäyspelaamisessa hävisi todella paljon. Nyt toinen pelaa Real Madridissa ja toinen Serie A:ssa pikkuseuroissa, vieläpä ihan eri roolissa.

Jääkiekossa tilan voittamisen kategorinen kieltäminen on mielestäni väärä lähtökohta, jos tavoitellaan mahdollisimman peliälykkäitä ja taitavia pelaajia. On selvää, että kiekonkäsittely, luistelu ja syöttäminen ovat tärkeimpiä taitoja mutta niiden ohessa tulee kehittää pelin ymmärrystä juurikin pikkupelien ja miksei vaikka leikin kautta.

Minä en ole valmentaja eikä minusta välttämättä tulisikaan ikinä hyvää junnukoutsia, tai muutakaan koutsia, mutta ylimielisyyden leiman uhallakin väitän ymmärtäväni sitä prosessia joka johtaa lopulta hyvään peliälyyn ja nimenomaan oikeiden tilannekohtaisten ratkaisuiden löytymiseen.

Olet muuten oikeassa kaikessa, mutta et juuri ota huomioon sitä, että joku 7-10vuotias ei hahmota maailmaa/kenttää samalla tavalla kuin aikuinen. Eli hänelle ei välttämättä pystytä opettamaan miksi syöttää sitä pitkää syöttöä/purkua. Varsinkin kun purku tulee ns. luonnostaan melkein joka lapselta. Lapset kun eivät tykkää tehdä virheitä(moni suorastaan pelkää niitä), niin helpoin ratkaisu on luopua pelivälineestä.

Ja tärkeintä taidon opettamisessa onkin se että perustaito menee kohti pelitaitoa. Eli opitaan hallitsemaan pelivälinettä niin hyvin, että sitten vanhempana junnuna/aikuisena pystytään hallitsemaan sitä ilman turhaa keskittymistä/ajattelua itse kiekon/pallon hallintaan.

Kuten todettua niin Ranskassa jalkapallon puolella varsinaista taktiikkaa on alettu opettaa vasta 15-vuotiaina. Silti Ranska on tuottanut Zidanen, Nasrin, Vieiran, Makelelen, jne. tapaisia pelaajia. Pelaajia joiden pelikäsitys ja taktinen osaaminen on aivan maailman huippua.

Itse olen perehtynyt Horst Weinin oppeihin pitkälle(kaveri ollut aikanaan vastuussa mm. Barcelonan akatemiassa asioista). Hän hyvin avaa lasten eron aikuisiin ja sen miten sen tulisi vaikuttaa nuorten valmentamiseen. Netistäkin varmaan löytyy tuosta tietoa ja suosittelen vahvasti tutkimaan tuota tietoa. Tuo tieto varmasti avaa lapsien opettamisen ymmärrystä kaikille jotka eivät ole valmentaneet ja/tai halua valmentaa junioreita.

Niin ja tuohon ensimmäiseen kappaleeseen lopuksi palatakseni, en tahdo vain kertoa asioita vaan haluan että lapset oman ymmärryksen kautta oikeasti ymmärtävät asian kysymysten ja esimerkkien kautta.

 

[Mänizeri]

Itse olen perehtynyt Horst Weinin oppeihin pitkälle(kaveri ollut aikanaan vastuussa mm. Barcelonan akatemiassa asioista). Hän hyvin avaa lasten eron aikuisiin ja sen miten sen tulisi vaikuttaa nuorten valmentamiseen. Netistäkin varmaan löytyy tuosta tietoa ja suosittelen vahvasti tutkimaan tuota tietoa. Tuo tieto varmasti avaa lapsien opettamisen ymmärrystä kaikille jotka eivät ole valmentaneet ja/tai halua valmentaa junioreita.

Vähän omaa mielipidettä ja off topiciakin.

Ylipäätään jos me Suomessa haluamme olla valmennuksen kautta yksi johtavista kiekkomaista, niin meidän pitäisi imeä vahvasti vaikutteita muistakin lajeista ja ottaa sieltä käytäntöjä. Esim. jalkapallossa taktinen puoli ja ihmisen fysiikan tutkimus on todella isossa roolissa tänä päivänä, resurssit ovat sillä puolella isoissa seuroissa valtavat, ja tietämys kasvaa koko ajan.

Pitäisi vain olla halu ja taito soveltaa erilaisia asioita jääkiekkoliiton tasolla ja valuttaa niitä alaspäin. Liitto voisi aloittaa vaikka palaverilla Henrik Dettmanin kanssa. Luultavasti Daniel Castellanikin voisi jotain uutta tietoa antaa. Käytetäänkö kokeneita ja menestyviä, erityisesti kansainvälisiä kuvioita nähneitä valmentajia ollenkaan hyväksi meillä?

Vaikka jääkiekko on suurin ja kaunein Suomessa, niin ei se sitä tarkoita että näin on aina ja ikuisesti. Televisionäkyvyys on niin olematonta tällä hetkellä verrattuna aikaisempaan (tuli liigaa, EHT:ta ym.), että monet tuttunikin ovat jo ilmoittaneet etteivät seuraa lajia enää juurikaan, kuin lehdistä vähän lukevat sarjataulukoita. MM-kisojen aikaan innostutaan, siinä se. Sama juttu työpaikoilla, ei paljon kahvipöytäkeskustelua tulee muusta kuin, että joku voitti tai hävisi... (Kuka nykyään katsoo formuloita. Siis tosiuskovaisten lisäksi?) Sanakaritarinat niitä penskoja jääkiekkoon vetää, tätä harvoin muistetaan kun lyhyellä tähtäimellä maksimoidaan TV-tulo 3 vuodeksi 5 miljoonaisen kansan maassa. Voi tuntua palstaveljet hullulta, mutta ottakaapa vähän otantaa niiden keskudesta, joille kiekko ei ole elämäntapa siinä missä muutkin. (Kysykää, kuka voitti viime vuonna mestaruuden liigassa, kuka otti pronssia jne. Voi tulla yllättäviä vastauksia.)

Massat voivatkin yhtäkkiä olla historiaa ja silloin pitää valmennuksen olla kunnossa.

 

[Street Clinton]

Olen vankasti sitä mieltä, että 90-luvun ja 2000-luvun alun suomalaiset kolmosketjun jyrät olivat edelleen huomattavasti parempia pelaajia, kuin jopa monet tämän hetken suomalaiset suurlupaus-statuksella kulkevat pelaajat. Ja tämä siitä huolimatta, että silloin on kuulopuheiden mukaan lähinnä koitettu voittaa pelejä jo junnuissa.

Voisitko hiukan tarkentaa esim. ketä tarkoitat kolmosketjun jyrillä? Muutamia nimiä vaikka mainitset. Suurlupauksia ovat varmaan Granlund, Vatanen, Barkov, Ikonen, Lehkonen, Hakanpää yms. ?

 

[J.Grönvall]

Olet muuten oikeassa kaikessa, mutta et juuri ota huomioon sitä, että joku 7-10vuotias ei hahmota maailmaa/kenttää samalla tavalla kuin aikuinen.

En ole niin yrittänytkään väittää, se on lähinnä päätelty minun teksteistäni virheellisesti. Oma pointtini on ollut vain ja ainoastaan se, että ei tule jättää mitään elementtejä pois pelistä kieltämällä niitä. En minä kaikkea ole opettamassakaan 7-10-vuotiaille lapsille. Kuten sanottu, olen myös itse ollut samanikäinen juniori ja kyllä sieltä muistijälki aivoihin jää.

En tiedä miten naiivi tämä seuraava esitykseni on mutta haaveena olisi se, että jokaisella pelaajalla olisi joku "pelaajapolku" yms, jonka tavoitteena olisi se, että jokainen juniori oppisi samat asiat pelistä, oli se sitten futis, lätkä tai koripallo.

Oleellisessa osassa olisi valmentajien itsensä pelin opiskelu jotta he voivat jakaa tietoa alaspäin. Lapselle opetettaisiin suunnitelmallisesti lajia ottaen huomioon iän, eli 7-vuotiaalle ei välttämättä kannata kertoa viivelähtöjen hienoudesta suhteessa pelin virtaukseen.

Jos käytän esimerkkinä jääkiekkoa niin ideaali (johon ei välttämättä konkreettisesti päästä koskaan) olisi pelaaja joka osaisi "Meidän pelin"-periaatteet ja olisi teknis-taktisesti riittävän hyvä toteuttamaan kaikkia mahdollisia variaatioita, pelasi sitten pekkavirtaa tai raipehelmistä.

 

[J.Grönvall]

Voisitko hiukan tarkentaa esim. ketä tarkoitat kolmosketjun jyrillä? Muutamia nimiä vaikka mainitset. Suurlupauksia ovat varmaan Granlund, Vatanen, Barkov, Ikonen, Lehkonen, Hakanpää yms. ?

Kolmosketjun jyrien timantti oli Jere Lehtinen. Se on se tietty pelaajatyyppi joita Suomi tuotti suhteellisen paljon, fyysisesti kovia, taktisesti nöyriä ja taidollisesti "kolmoskentän" miehiä NHL:ssä.

Jere Lehtinen ei tietenkään ollut taidollisestikaan kolmosketjua, vaan yksi maailman parhaita pelaajia huippuaikanaan. Lehtisen lisäksi oli suuri määrä pelaajia, kuten Juha Ylönen, Niklas Hagman, Tomi Kallio, Ville Nieminen, Marko Tuomainen, Jarkko Ruutu, Mikko Eloranta jne. Jopa Juha Lind voisi olla sellainen. Osa näistä pärjäsi NHL:ssä, osa teki huikean uran Euroopassa.

Ulkomaille lähteneiden pelaajien perustaso oli jo erittäin kova, vaikka he jäivät NHL:ssä sinne kolmos- ja nelosketjuihin. Nykyiset tähtemme eivät tunnu pääsevän edes sinne, vaikka kiistatta Granlundilla, Armialla ja Vatasellakin on hyviä ominaisuuksia. En pidä heitä kuitenkaan yhtä kokonaisvaltaisina pelaajina. Aleksander Barkov Jr. on mahdollisesti sellainen pelaaja joka VOISI ottaa isomman roolin myös NHL:ssä ja tehdä ehkä jopa kovemman uran kuin Mikko Koivu.

Jos puhutaan Suomessakin suurlupauksista tai superlupauksista niin se vertailukohta on tasan Teemu Selänne tai Kimmo Timonen. Sinne on nykyisillä(kin) junioreilla mahdoton matka.

 

[Wäinö#16]

En tiedä miten naiivi tämä seuraava esitykseni on mutta haaveena olisi se, että jokaisella pelaajalla olisi joku "pelaajapolku" yms, jonka tavoitteena olisi se, että jokainen juniori oppisi samat asiat pelistä, oli se sitten futis, lätkä tai koripallo.

Oleellisessa osassa olisi valmentajien itsensä pelin opiskelu jotta he voivat jakaa tietoa alaspäin. Lapselle opetettaisiin suunnitelmallisesti lajia ottaen huomioon iän, eli 7-vuotiaalle ei välttämättä kannata kertoa viivelähtöjen hienoudesta suhteessa pelin virtaukseen.

Jos käytän esimerkkinä jääkiekkoa niin ideaali (johon ei välttämättä konkreettisesti päästä koskaan) olisi pelaaja joka osaisi "Meidän pelin"-periaatteet ja olisi teknisesti riittävän hyvä toteuttamaan kaikkia mahdollisia variaatioita, pelasi sitten pekkavirtaa tai raipehelmistä.

Tämmöinen Jääkiekkoliiton "opetussuunnitelma" olisi varmaan ihan hyödyllinen, jolloin pikku hiljaa siirryttäisiin vaikeampiin taktisiin kokonaisuuksiin jne. Johonkin C-junnuikään asti painopiste olisi varmaankin hyvä olla kuitenkin voimakkaasti yksilötaidossa. Tätä täällä varmaan ollaan haettukin, että pienimmillä junnuilla ei käytetä kovin paljoa aikaa taktisiin painotuksiin. Toki pelipaikkakohtaisesti tulee pelaajia opastaa kuinka haet paikkaa kiekottomana, vältä roiskimista jne.

Tuo Hakkaraisen viesti jääkiekkoilijoiden terveydellisistä ongelmista on kieltämättä huolestuttava ja kertoo osaltaan myös siitä, kuinka tärkeää on monipuolinen liikkuminen ja harjoittelu nuorella iällä.

 

[Street Clinton]

Jere Lehtinen ei tietenkään ollut taidollisestikaan kolmosketjua, vaan yksi maailman parhaita pelaajia huippuaikanaan. Lehtisen lisäksi oli suuri määrä pelaajia, kuten Juha Ylönen, Niklas Hagman, Tomi Kallio, Ville Nieminen, Marko Tuomainen, Jarkko Ruutu, Mikko Eloranta jne. Jopa Juha Lind voisi olla sellainen. Osa näistä pärjäsi NHL:ssä, osa teki huikean uran Euroopassa.

Ulkomaille lähteneiden pelaajien perustaso oli jo erittäin kova, vaikka he jäivät NHL:ssä sinne kolmos- ja nelosketjuihin. Nykyiset tähtemme eivät tunnu pääsevän edes sinne, vaikka kiistatta Granlundilla, Armialla ja Vatasellakin on hyviä ominaisuuksia. En pidä heitä kuitenkaan yhtä kokonaisvaltaisina pelaajina. Aleksander Barkov Jr. on mahdollisesti sellainen pelaaja joka VOISI ottaa isomman roolin myös NHL:ssä ja tehdä ehkä jopa kovemman uran kuin Mikko Koivu.

Hienoja pelaajia kaikki tuolla listalla ja muutaman lisääkin voisi nimetä. Hagmania en kolmosketjun jyrän perikuvana pitäisi, vaikka parin viimekauden rooli siihen suuntaan osoittaakin. Tuo on tosin sivuseikka kokonaisuuden kannalta. Jere, niinkuin mainitsit, oli täysin poikkeuksellinen pelaaja. Näille muille kolmosketjun jyrille pitäisin yhtenäisenä asiana sitä, että huipputasolle kehittyminen vei enemmän aikaan, kun todellisilta huippulupauksilta. NHL:n portit eivät avautuneet 18-vuotiaana vaan paljon myöhemmin. Sen takia antaisin myös nykyisille kolmosketjun jyrille (uskon että niitä vielä löytyy) aikaa kehittyä. Nokelainen, Korpikoski, Salomäki, Wirtanen, Osala, Petrell, Tyrväinen, Joensuu, Lehtonen, Komarov, Lajunen, yms. Osa kavereista on jo näyttänyt kykenevänsä pelaamaan NHL:ssä, osalla näytöt vielä puuttuvat. Eivät kuitenkaan kalpene yhtään Elorannan tai Tuomaisen rinnalla. Ja mitä vaikutti Dead Puck – aikakausi kolmosketjun jyrien menestymiseen? Ei varmasti ainakaan huonontanut menestymismahdollisuuksia fyysisesti vahvoilta pelaajilta. Lind, Ylönen ja kumppanit osasit toki myös pelata ja olivat taktisesti viisaita.

 

[siffa]

Minkä ikäinen tämä ihmelapsi on ja missä sarjassa hän kiekkoilee? Ja mitä merkitystä tällä kertomuksella on tässä ketjussa? Mikael Kotkaniemen poika on aloittanut Ässien organisaatiossa alle kolme vuotiaaan, onko hän tulevaisuuden NHL tähti?

Ei ole ihmettä olemassa jääkiekkomaailmassa, ninkuin ei elämässä yleensäkään. On vain oikeanlainen harjoittelu aivan pienestä lähtien. Huippuviulistien soitin ei soi riittävän hyvin, ilman tuntikausien viuluharjoittelua lapsesta lähtien. Mikäli viulu ei sovi riittävän hyvin, niin lisätään tunti päivittäiseen harjoitteluun, niin alkaa soida. Joensuun kaupunginorkesterissa viimeiset soittovuotensa soittanut Heimo Haitto sanoi häntä ihmelapseksi tituleeranneelle toimittajalle, että ihmettä ei ole. Haitto siirtyi Kemistä lapsena Viipuriin Boris Silvon viuluoppilaaksi. Viulu ei soinut riittävän hyvin, kun Haitto harjoitteli lapsena 6 tuntia päivässä. Kun päivään lisättiin yksi harjoitustunti lisää, niin viulu alkoi soida ja kansainvälisen tason "ihmelapsi" alkoi kehittyä. Nicolas Arnadazin tarinaa olen kirjoittanut täällä jo useissa eri viesteissäni. Olen referoinut Vesa Rantasen kirjoitusta "Isä, poika & unelma" IS-Veikkajasta 22/2011. Niistä löytyvät vastaukset muillekin kuin sinulle, jotka olette kyselleet Vesa Rantasen kirjoituksesta kanadalaisesta 8-vuotiaiden eliittijääkiekkojoukkueesta.

Täällä kirjoitettiin/väiteltiin siitä, että onko tarpeellista opettaa pelitapaa lapsille vai keskitytäänkö jääkiekon erilaisten taitoa vaativien osa-alueiden harjoitteluun. Kanadassa 8-vuotiaiden eliittijoukkueen valmentajat vaativat pojilta pelitavan noudattamista, olipa pelitilanne mikä hyvänsä:"Älkää pelatko heidän peliään. Pelatkaa niin kuin on sovittu". Tämän takia kirjoitin lainaamasi viestini tähän keskusteluun. Se ei ole minun mielipiteeni asiasta, mutta halusin tuoda sen tänne esille, koska maailman parhaassa jääkiekon juniorijärjestelmässä toimitaan noin. Kannattaa aina ottaa oppia sieltä, missä tulokset ovat parhaimmat. Olen tuonut senkin omana mielipiteenäni esille, että Kanadan juniorijärjestelmä ei sovellu mm. kalleutensa vuoksi Suomeen, mutta esimerkkiä sieltä voidaan ottaa.

 

[msg]

Voimme siis oppia kanadalaisilta, että huipulle päästäkseen kannattaa olla valmentajan poika ja liettualaisilta olemme opineet, että jos haluat uinnissa huipulle, muuta maasta.

Näillä ohjeilla kun mennään, niin koko eiköhän puolet ykkoskierroksen varauksista ole 15 vuoden kuluttua suomalaisia.

 

[Keltainen Jaffa]

Ei ole ihmettä olemassa jääkiekkomaailmassa, ninkuin ei elämässä yleensäkään. On vain oikeanlainen harjoittelu aivan pienestä lähtien...

...Kanadassa 8-vuotiaiden eliittijoukkueen valmentajat vaativat pojilta pelitavan noudattamista, olipa pelitilanne mikä hyvänsä:"Älkää pelatko heidän peliään. Pelatkaa niin kuin on sovittu". Tämän takia kirjoitin lainaamasi viestini tähän keskusteluun. Se ei ole minun mielipiteeni asiasta, mutta halusin tuoda sen tänne esille, koska maailman parhaassa jääkiekon juniorijärjestelmässä toimitaan noin. Kannattaa aina ottaa oppia sieltä, missä tulokset ovat parhaimmat. Olen tuonut senkin omana mielipiteenäni esille, että Kanadan juniorijärjestelmä ei sovellu mm. kalleutensa vuoksi Suomeen, mutta esimerkkiä sieltä voidaan ottaa.

Kannatat 3-4 -vuotiaana tehtävää lajivalintaa, ja tuot tänne toistuvasti esimerkkejä yksipuolisesta harjoittelusta ja näistä, joilla on ollut "oikeanlainen harjoittelu" takanaan mm. Sievinen ja tämä vieläkin karmeampi esimerkki Kanadan eliittituotannosta.

Se vähän syö uskottavuutta näiltä "se ei ole minun mielipiteeni" ja "Kanadan juniorijärjestelmä ei sovellu Suomeen" ja "en kannata Kiinan mallia" vakuutteluilta.

 

[Pekkis]

Tuo Hakkaraisen viesti jääkiekkoilijoiden terveydellisistä ongelmista on kieltämättä huolestuttava ja kertoo osaltaan myös siitä, kuinka tärkeää on monipuolinen liikkuminen ja harjoittelu nuorella iällä.

Valmentajille suosittelisin tutustumaan tarkasti esim. Tero Pitkämäen harjoitteluun. Tärkeimpänä seikkana matkalla menestykseen pidetään kovaa peruskuntoa. Keihäänheitossa itse suoritus ei kestä montaa sekuntia, mutta Teron harjoittelussa toistuu pitkät matalasykkeiset harjoitteet (juoksu, melonta, hiihto, uinti, vaellus) läpi harjoitusvuoden.
Kovan peruskunnon avulla palautuminen kovistakin harjoituksista (jopa yli 3 tuntia) helpottuu ja vammautumisen riski pienenee.

Jotainhan esim. liigajoukkueiden harjoittelussa tehdään väärin, kun tälläkin hetkellä, kauden vasta alettua on monissa joukkueissa tunkua sairastuvalle.
Seuralle kalliita saikkuja ja luulisi rahoittajienkin jo kiinnostuvan asiasta?

 

[siffa]

Kannatat 3-4 -vuotiaana tehtävää lajivalintaa, ja tuot tänne toistuvasti esimerkkejä yksipuolisesta harjoittelusta ja näistä, joilla on ollut "oikeanlainen harjoittelu" takanaan mm. Sievinen ja tämä vieläkin karmeampi esimerkki Kanadan eliittituotannosta.
Se vähän syö uskottavuutta näiltä "se ei ole minun mielipiteeni" ja "Kanadan juniorijärjestelmä ei sovellu Suomeen" ja "en kannata Kiinan mallia" vakuutteluilta.

Olen ollut sitä mieltä, että ns. lapsiurheilulajeissa lajin valinta on tehtävä lapsena. Sen sijaan olen kirjoittanut, että harjoittelun on oltava monipuolista. Lajin valinnan jälkeen on harjoiteltava monipuolisesti, kuitenkin niin, että harjoitteet palvelevat valitun lajin vaatimien taito-, nopeus- ja kestävyysominaisuuksien kehittämisessä. Jani Sievisestä tuli hyvä sekauimari sen takia, että hän harjoitteli neljän uintilajin tekniikan jo hyvin nuorena. Se, jos mikä, oli monipuolista harjoittelua. Lisäksi Sievisillä oli monipuolisia oheisharjoitteita jopa itse tehdyillä laitteilla. Mikä sinusta on karmeaa Kanadan jääkiekon eliittijuniorituotannossa? Olen pannut merkille, että Suomessa ihaillaan suuresti nuoria kanadalaisia NHL-pelaajia, jotka ovat tuon "karmean" eliittituotannon ensimmäiset tuotokset. Kanadalaisista junioreista tulee jatkossa yhä parempia NHL-pelaajia tuon eliittijuniorituotannon ansiosta. Ero Suomeen kasvaa koko ajan. Olen todennut, että kanadalainen järjestelmä ei sovellu Suomeen, koska se on liian kallis suurten massojen järjestelmänä. Meidän on kehitettävä oma, Suomeen soveltuva huippujuniorijärjestelmä. Minusta on suurta asiantuntemattomuutta verrata länsimaisia huippujuniorijärjestelmiä Kiinaan, Pohjois-Koreaan, DDR:ään tai Neuvostoliittoon. Lännessä kaikki perustuu omaan haluun ja vapaaehtoisuuteen. Tosin vanhempien rooli on aina merkittävä intohimon herättämisessä lapselle jotakin harrastusta kohtaan. Vanhemmilta tosiasiassa vaatii huomattavasti enemmän innostumista lasten harrastuksen eteen. Lapsille esim. jääkiekon harrastaminen on hauskaa eikä lapsi kyllästy harrastukseen, jos vain vanhemmat ovat valmiita satsaamaan oman osuutensa lapsien harrastuksen parissa. Täällä kirjoitetaan drop-out-ilmiöstä. Se koskettaa jääkiekossa pääosin lasten vanhempia, ei lapsia.

En kannata aikaista lajivalintaa monien urheilulajien kohdalla. Esim. Nicklas Sandells hyppäsi jääkiekkokaukalosta radalle vasta 15-vuotiaana. Vuonna 1999 alkoi juoksijan ura ja samalla luistimet jäivät varastoon ja vaihtuivat lenkkikengiksi. Siitä lähtien Sandellsin harjoituskilometrimäärät on nostettu nykyisiin 140-170:een kilometriin viikossa ja harjoituskertoja on 13 kertaa viikossa. Matkaa on vielä afrikkalaisiin huippujuoksijoihin, jotka harjoittelevat 230 kilometriä viikossa Pekka Vasalan mukaan. Ymmärrän senkin, kun keihääheiton olympiavoittaja Tapio Korjus on esittänyt lajin valinnan sopivaksi iäksi 12 vuotta, mutta ei se sovellu ns. lapsiurheilulajeihin. Juha Mieto on aina korostanut sitä, että lajin valinta olisi hyvä tehdä niinkuin hän teki 15-vuotiaana ja valitsi hiihdon lajikseen harrastaen sitä ennen mm. moukarinheittoa juniorina. Tero Pitkämäki oli hyvä juniorihiihtäjä ja valitsi taas keihäänheiton lopulliseksi lajikseen 15-vuotiaana. Sinä olet ammunnan asiantuntija ja voinet kertoa siitä, missä iässä Lontoon mitaliampujat ovat tehneet lajivalintansa.

 

[choose_life]

Kannatat 3-4 -vuotiaana tehtävää lajivalintaa, ja tuot tänne toistuvasti esimerkkejä yksipuolisesta harjoittelusta ja näistä, joilla on ollut "oikeanlainen harjoittelu" takanaan mm. Sievinen ja tämä vieläkin karmeampi esimerkki Kanadan eliittituotannosta.

Se vähän syö uskottavuutta näiltä "se ei ole minun mielipiteeni" ja "Kanadan juniorijärjestelmä ei sovellu Suomeen" ja "en kannata Kiinan mallia" vakuutteluilta.

Totta kai. Se, että tehdään käsitteet, asiat ja niiden sisältö konkreettisesti selväksi, on alkeisasia urheilussa tai ylipäätään ihmisten välisessä kanssakäymisessä, jos uskottavuutta hakee. Ammattikielellä tätä kutsutaan myös rehellisyydeksi ja sanojensa takana seisomiseksi. Not gonna happen.

Mutta toki jokaisella on vapaassa maassa oikeus kannattaa 2-vuotiaan valjastamista "eliittijuniorituotantolinjalle" ja sitten ihmetellä, mikä siinä 99 prosentin mielestä tänne kirjoittavia(kin) mahtaa olla vikana.

"Vanhempia koskevasta drop out -ilmiöstä" (?) kukaan tuskin on kuullutkaan - mutta toisaalta on helppo uskoa, että tietty vanhempi/ihmistyyppi voi sellaistakin tuntea kokevansa. Vielä parempi tosin olisi, jos tyyppiä ei päästettäisi lasten ja nuorten urheilun lähelle alun perinkään. (Siitä, pitäisikö näillä ylipäätään olla lapsia, ei viitsi ihan hygieniasyistä sanoa mitään.)