Toki tavoitteita pitää olla ja varmasti II-divaripelaajat voivat olla isojakin idoleita paikallisille nassikoille. Mutta jos vaikkapa nyt isän tavoite oli oikeasti valmentaa pojistaan 3./4. sarjatasonpelaajia, niin että hommaan tosissaan panostettiin ja vielä koulunkäynnin kustannuksella, on asetelma jotenkin vääristynyt ja koominen. Kyllä ne tavoitteet pitää olla jossain muualla, jos harjoitellaan tosissaan vaikka 4-5 kertaa viikossa ja pelit vielä päälle ja ainakin seuran pitäisi tarjota jotain muutakin polkua kovasti kehittyville pojille ja opsataa tietämätöntä isää. Sitten jos ei tavoitteet täyty voi harrastusta jatkaa siellä edarissa. Toki sekin vaatii kohtuullista panostusta, jos ja kun samalla tekee täyttä työpäivää.
He eivät vain voineet, vaan he olivat sillä Imatran paikallisella tasolla, suuria idoleita. Ketterähän alkoi satsata kaikin puolin kovasti jääkiekkoon ja varsinkin Enso Gutzetin ja muun yrityselämän avulla myös nousu Mestikseen toteutui, kun Junnu Neimala, Gutzetin johtajia, veti seuraa ja talkoilla katettiin Näreharjun tekojää. Junnun poika oli hyvä juniorijääkiekkoilija ja nykyisin menestynyt juristi. Satsaus jääkiekkoon ei mennyt hänen osaltaan hukkaan, vaikka panostikin kovasti jääkiekkoon juniorina.
Minä en valmentanut koskaan poikiani. Loin vain olosuhteita hyville urheiluharrastuksille. Yleisurheilussa hankin Kurrin Veikon (Jarin setä) innoittamana tuomarikortin ja olinkin Veikon apuna monissa isoissakin yu-kisoissa lähinnä hyppytuomarina. Jalkapallossa kuskasin PaSan harjoituksiin ja muuten pojat pelasivat kesäisin tuntikausia sitä Jukolan kentällä. Näin sitten Joensuussa, kun jääkiekon ammattilainen, Hannu Kapanen, ohjasi poikiaan vahvasti lajiasiantuntemuksellaan. Hannes antoi arvokkaita vinkkejä myös meidän pojille jääiekkoilun harjoitteluun. Nythän sieltä on Kasper seuraamassa isoisänsä ja isänsä jalanjäkiä. Tiedän sen, että kiveäkään ei ole jätetty eikä jätetä kääntämättä, kun Kasperista tehdään seuraavaa Kapasen suvun NHL-pelaajaa.