Nuori Suomi ry

[siffa]

Pitää olla helvetin tarkkana tämän sihvos-lahkon kanssa. Siffa ehdottaa aikaista lajivalintaa vain tietylle osalle urheilulajeista, ei kaikille.

Juuri näin. Tästä on ollut kyse koko ajan. Uinnissa, voimistelussa, taitoluistelussa, jalkapallossa, pingiksessä, tenniksessä ja yhä enemmän myös jääkiekossa taidon, nopeuden ja kestävyyden vaatimukset ovat kansainvälisen kovan kilpailun paineessa niin kovat, että lajivalinta on tehtävä hyvin nuorena, mikäli tavoitteena on päästä maailman huipulle. Jääkiekon suhteen olen referoinut Vesa Rantasen erinomaista reportaasia kanadalaisesta juniorijärjestelmästä. Reportaasi tukee ajatuksiani siitä, että myös Suomessa jääkiekon lajivalinta olisi hyvä tehdä hyvin nuorena, jotta ei jäätäisi kansainvälisen kehityksen kelkasta. Jalkapallon suhteen en näe suuria mahdollisuuksia nousta esim Slovenian tasolle, vaikka meillä on 2,5 kertaiset harrastajamäärät jalkapallossa Sloveniaan verrattuna. Pohjoinen sijaintimme ei vain kerta kaikkiaan mahdollista niin suuria toistokertoja pallon kanssa jalkapalloileville junioreillemme, että saisimme taitotasoltaan riittävästi kansainvälisen huipun jalkapalloilijoita.

Keihään- ja moukarinheitto ovat esimerkkejä lajeista, joissa kokemustenkin mukaan lajivalinta tehdään myöhemmällä iällä. Olen kiinnostuksella seurannut kirjoituksiasi ammunnasta, josta minulla ei ole kokemuksia eikä tietoa, miten ammunnan suhteen on viisainta edetä huipulle. Vaikka leikkimielisesti tulkitsit minun esittäneen, että lapselle olisi hyvä hankkia haulikko 2-vuotiaana, niin sellaista en ole esittänyt.

 

[Ouninpohja]

Juuri näin. Pohjoinen sijaintimme ei vain kerta kaikkiaan mahdollista niin suuria toistokertoja pallon kanssa jalkapalloileville junioreillemme, että saisimme taitotasoltaan riittävästi kansainvälisen huipun jalkapalloilijoita.

Miten Ruotsi poikkeaa tässä kohdin Suomesta - onhan sekin pohjoisessa - ja jalkapallomenestys on kuitenkin noinkin hyvä? Vai tulevatko Ruotsin huippujalkapalloilijat pääosin Etelä-Ruotsista, jossa on pitempi kesä kuin meillä?

 

[Vellihousu]

Pohjoinen sijaintimme ei vain kerta kaikkiaan mahdollista niin suuria toistokertoja pallon kanssa jalkapalloileville junioreillemme, että saisimme taitotasoltaan riittävästi kansainvälisen huipun jalkapalloilijoita.

Tämä on mielestäni iänikuinen tekosyy, Suomessa on tätä nykyä kattava halliverkosto ja jumppasaleja sun muitakin voi hyödyntää tarvittaessa. Vika on ennemmin siinä että Suomessa on vuosikymmenet ihailtu brittifutista ja ajateltu ettei täällä mitään taitopelaajia ole, vasta 10 viime vuoden aikana on vähän laajemmin tajuttu että taitoa voi ja jopa kannattaa treenata.

Venäjällä on kovempi talvi kuin täällä ja silti sieltä tulee nopeita ja teknisiä futaajia, on aina tullut. Ihanteet ja perinteet tuossa vaikuttavat enemmän kuin olosuhteet.

 

[siffa]

Et vastannut kysymykseeni, mikä liittyy oleellisesti täällä käytyyn keskusteluun siitä, minkä ikäisenä olisi hyvä valita urheilulaji, jos tähdätään maailman huipulle. Walter Gretzkyn kirjan lukeneena voinet vastata tähän olennaiseen kysymykseen. Mitä Wayne-poika harrasti ollessan 2-6 vuotias. Nuo vuodethan ovat ratkaisevia lajitaidon hankinnan kannalta ja ne kantavat sitten myöhemminkin, niinkuin Pjx kirjoitti oman perheen kokemuksesta, vaikka tulisi pieni kyllästyminen matkan varrella päälajiin.

Olisin toivonut sinun, Silitysrauta-Mike, Walter Gretzkyn kirjan lukeneena, kirjoittavan referaatteja vaikkapa sivuilta 60-67. Siellä kerrotaan ne olennaiset asiat, mitkä olivat edellytyksinä sille, että Wayne Gretzkystä tuli maailman kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija. Siellä puhutaan Nith-joen jäästä, jolla Wayne luisteli ensimmäisen potkunsa alle kolmivuotiaana, puistojäästä, jonne Waynen oli päästävä aina vaan luistelemaan sekä Gretzkyn farmin takapihan jäästä, jonka Walter-isä jäädytti Waynen ollessa 4-vuotias. Isä oli joutunut kylmästä kohmeana seuraamaan Waynen luisteluintoa Nith-joella ja puistokentällä ja teki ratkaisun jäädyttää seuraaviksi talviksi takapihan jään, jossa Wayne vietti sitten tuntikausia päivittäin. Walter-isä kertoo, että onnistuessaan saamaan Waynen alle 3-vuotiaana luistimille Nith-joen ja puiston jäille, hänellä oli työ ja tuska maanitella Wayne jäältä pois. Luistelusta Wayne ei tahtonut saada kyllikseen. Luistelusta ei tullut loppua. Walter kertoo, että Wayne halusi luistella puiston jäällä, mutta isä ei tiennyt, että pojalla oli tarkoitus jäädä sinne asumaan. Ratkaisuksi Walter jäädytti takapihan kentän ensi kertaa vuonna 1965 ja teki sen sitten siitä eteenpäin. Kentästä tuli pihapiirin suosikkipaikka. Valaistusongelmat ratkesivat, kun lamppuja kiinnitettiin pyykkinaruihin ja naapurit sytyttivät lamppuja autotallinsa ympärille. Heidän täytyi lopulta melkein raahata lapset väkivalloin pois kentältä, koska he eivät olisi millään tahtoneet lopettaa luisteluaan. Wayne asui talvisin jäällä ja ollessaan viiden vuoden ikäinen hän hiosti isää kysymyksellä, koska hän pääsisi pelaamaan oikeaan seuraan. Siihen aikaan Kanadassa pystyi rekisteröitymään jääkiekkoseuraan vasta kymmenvuotiaana, mikä oli pikku-Waynelle kova paikka. Isä lohdutteli poikaa ja sanoi hänelle, että hänellä olisi vielä hyvää aikaa harjoitella kiekon perusasioita, joiden hallinta olisi aina erittäin tärkeää. Talvi meni erilaisten kiekkoharjoitteiden parissa. Joskus isä sai kinastella melkoisesti, ennen kuin Wayne suostui tulemaan sisään. Kauden 1967-68 alussa Wayne pääsi kuitenkin jääkiekkoseuraan. Siitä alkoi 99:n menestyksekäs ja pitkä ura seurajääkiekkoilijana.

 

[Wäinö#16]

Aloin tämänkin keskustelun innoittamana lukea uudelleen Ilmari Selänteen kirjaa ja ehkä siffankin kannattaisi virkistää muistiaan, niin kovasti Ormon lausuntojen kautta sitä tulkitset.

Ensinnäkin Teemu aloitti jääkiekon pelaamisen seurassa kahdeksan vuotiaana EPS:ssä. Eikä tässäkään vaiheessa mistään lajivalinnasta voida puhua. Teemu harrasti urheilua hyvin laajasti ja oli kaksoisveljensä kanssa luontaisesti hyvin nopea. Isä toivoi pojista purjehtijoita, mutta haave kariutui, koska homma ei kiinnostanut. Ensimmäiset luistimet hankittiin 4-vuotiaana, mutta lähinnä siksi että ulkona olisi jotain tekemistä, ei todellakaan jääkiekkohaaveiden takia.

Siffan metodeilla sitä varmaan joka talvi toivottaisiin ”one more sailing year, Teemu". Putosi kyllä aika lailla pohja siffan referaateilta, sen verran oudosti niitä tulkitaan.

 

[Vellihousu]

Aloin tämänkin keskustelun innoittamana lukea uudelleen Ilmari Selänteen kirjaa ja ehkä siffankin kannattaisi virkistää muistiaan, niin kovasti Ormon lausuntojen kautta sitä tulkitset.

Ensinnäkin Teemu aloitti jääkiekon pelaamisen seurassa kahdeksan vuotiaana EPS:ssä. Eikä tässäkään vaiheessa mistään lajivalinnasta voida puhua. Teemu harrasti urheilua hyvin laajasti ja oli kaksoisveljensä kanssa luontaisesti hyvin nopea. Isä toivoi pojista purjehtijoita, mutta haave kariutui, koska homma ei kiinnostanut. Ensimmäiset luistimet hankittiin 4-vuotiaana, mutta lähinnä siksi että ulkona olisi jotain tekemistä, ei todellakaan jääkiekkohaaveiden takia.

Siffan metodeilla sitä varmaan joka talvi toivottaisiin ”one more sailing year, Teemu". Putosi kyllä aika lailla pohja siffan referaateilta, sen verran oudosti niitä tulkitaan.

Minä olen jo pari kertaa oikaissut täällä näitä siffan referaatteja, ilman vastakaikua. Olen esimerkiksi tähdentänyt että Teemu ohjattiin urheiluharrastukseen kasvatuksellisista syistä, ei siksi että hänestä tulisi ammattiurheilija. Ammattilaisuuteen pyrkimisen ehdoksi asetettiin myöhäisessä teini-iässä ammatin opiskeminen (Teemu on koulutukseltaan merkonomi), muuten kotoa ei olisi tullut tukea. Ja "taitoguru" Ilmari Selänteen iltaisin pitämät palautepalaveritkin olivat Teemun aloite, hän halusi "puhua lätkästä" kun toiset lapset halusivat kuulla iltasadun. Kaiken tämän olen lukenut Ilmari Selänteen kirjasta, jota toki siteeraan ulkomuistista pääosin. Nämä ovat vain olleet juttuja jotka jäivät aikanaan hyvin mieleen. Myös siffan Gretzkya koskevat anekdootit ovat monin osin paskaa eivätkä ainakaan tue näkemyksiä mahdollisimman varhaisen lajivalinnan ja systemaattisen treenin tärkeydestä. Poika on halunnut olla jäällä, hän on ollut jäällä. Tavoitteellisuus on tullut paljon myöhemmin.

 

[ultras]

Onkohan uimari Anthony Ervin nyt se sihvos-lahkon kuuluisa 1 tuhannesta?

HS:n paperiversiossa oli hyvä tarina miehestä jolle allas oli nuorena helvetti ja teki sitä täysin sen vuoksi, että vanhemmat ajoivat häntä siihen. Ei nauttinut altaassa olostaan ja silti voitti olympiakultaa sekä maailmanmestaruuden. Tässä nyt ainakin pieni pohjustus ko. kaveriin Kaikkien aikojen comeback - Urheilu - HS Digilehti

Tämän jälkeen useiden vuosien päihdekoulu sekoiluineen yrittämällä jopa itsemurhaa. Kuuden vuoden tauon jälkeen paluu ja nyt olympialaissa ollen viides.

Miten tämä selitetään jos "lahjakkuudella" ei ole painoarvoa? Varsinkin kun uinti tuntuu siffan mielestä olevan lähes toiselta planeetalta.

P.Sihvonen eli nuorena täysillä unelmaansa NHL:stä saavuttamatta mitään, ja toinen eli helvettiä lajinsa kanssa saavuttaen olympiakultaa.

 

[msg]

Ihan kivahan se on, että Petteri on saanut kiekosta leipänsä, mutta onhan tuo ura aika kaukana huipusta tai huippu-urheilusta. Menestyshän on vähän samaa luokkaa, kun joku kiekonheittäjä olisi urallaan kerran päässyt Kalevan kisoissa lähelle pistesijaa.
Veli Tonyn onneksi jääkiekkoon tuli jossain vaiheessa pelaajien roolitus. Niinä vuosina kun iskä jäädytti kenttää ei Tonyn kiekollisilla taidoissa olisi kakkosdivaria ylemmäs koskaan päässytkään.
Mutta Urheilulehdessähän on enemmänkin näitä omalla urheilu-urallaan epäonnistuneita ja yhteistä tuntuu olevan suuri suu, mutta heikko menestys. Ilmeisesti nämä Röngän aviisin suurisuut ovat vain olleet joko laiskoja, lahjattomia tai isi ei ole tehnyt riittävästi, kun huippu on jäänyt saavuttamatta.
Mitä tällä sitten on tekemistä Nuori Suomen kanssa? Eipä varmaan mitään? Melkein kaikkien tässäkin ketjussa mainittujen huippujen urankehityksen takana tuntuu olevan aktiivinen vanhempi ja tuleekin miettineeksi, että mikä merkitys oikeasti on järjestelmillä, systeemeillä tai urheilun järjestäihmisillä verrattuna perheen merkitykseen.

 

[siffa]

Onkohan uimari Anthony Ervin nyt se sihvos-lahkon kuuluisa 1 tuhannesta?

HS:n paperiversiossa oli hyvä tarina miehestä jolle allas oli nuorena helvetti ja teki sitä täysin sen vuoksi, että vanhemmat ajoivat häntä siihen. Ei nauttinut altaassa olostaan ja silti voitti olympiakultaa sekä maailmanmestaruuden. Tässä nyt ainakin pieni pohjustus ko. kaveriin Kaikkien aikojen comeback - Urheilu - HS Digilehti

Tämän jälkeen useiden vuosien päihdekoulu sekoiluineen yrittämällä jopa itsemurhaa. Kuuden vuoden tauon jälkeen paluu ja nyt olympialaissa ollen viides.

Miten tämä selitetään jos "lahjakkuudella" ei ole painoarvoa? Varsinkin kun uinti tuntuu siffan mielestä olevan lähes toiselta planeetalta.

Anthony Ervin voitti olympiakultaa Sydneyssä 2000 19-vuotiaana 50 m vapaauinnissa. Fukuokan MM-kisoissa hän voitti kultaa 50 metrin ja 100 metrin vapaauinnissa 20-vuotiaana. Onko sinulla tietoa siitä, minkä ikäisenä Anthony aloitti uinnin systemaattisen harjoittelun? Kuinka suuria määriä hän harjoitteli jo lapsena, kun oli maailman paras yhdessä kovimmista urheilulajeista ja siinäkin arvostetuimmassa lajeissa eli miesten vapaauinnin pikamatkoilla? Selvittäisitkö sinä nämä asiat, kun otit asian esille. Uinnissa uintiguru Kari Ormon mukaan on lahjakkuudella eli perintötekijöillä merkitystä. Lahjakkaat uimarit ovat pitkiä, heillä on isot ja leveät kämmenet ja jalkapohjat. Mikäli noita lahjakkuustekijöitä ei ole, on maailman huipulle pääsy korvattava kovalla harjoittelulla, uinnissa lapsesta lähtien.

Ervin saavutti 6. sijan Lontoossa. Kun selvität sen, miten paljon ja miten oikeaoppisesti hän oli harjoitellut uintia lapsena, niin kommentoin tuota lahjakkuusasiaa enemmän. Sekin selviää, onko hän niitä poikkeuslahjakkuuksia, vaan tehokkaan amerikkalaisen uintijärjestelmän tuote.

 

[TosiFani]

Anthony Ervin voitti olympiakultaa Sydneyssä 2000 19-vuotiaana 50 m vapaauinnissa. Fukuokan MM-kisoissa hän voitti kultaa 50 metrin ja 100 metrin vapaauinnissa 20-vuotiaana. Onko sinulla tietoa siitä, minkä ikäisenä Anthony aloitti uinnin systemaattisen harjoittelun? Kuinka suuria määriä hän harjoitteli jo lapsena, kun oli maailman paras yhdessä kovimmista urheilulajeista ja siinäkin arvostetuimmassa lajeissa eli miesten vapaauinnin pikamatkoilla? ...

Menestyksen jälkeen Ervin eli useiden vuosien ajan päihdekoukussa, yrittäen jopa itsemurhaa. Mikä ajoi menestyneen nuoren miehen tähän?

Minusta on erittäin julmaa, jopa sinulta, miettiä tässä kohtaa vain lapsena uituja kilometrejä. Jotain on mennyt pahasti rikki noina vuosina, mutta hei, tulihan olympiakultaa!

 

[asloser]

Mitä tällä sitten on tekemistä Nuori Suomen kanssa? Eipä varmaan mitään? Melkein kaikkien tässäkin ketjussa mainittujen huippujen urankehityksen takana tuntuu olevan aktiivinen vanhempi ja tuleekin miettineeksi, että mikä merkitys oikeasti on järjestelmillä, systeemeillä tai urheilun järjestäihmisillä verrattuna perheen merkitykseen.

Itse olen ajautunut junnuvalmentajaksi oman lapsen harrastuksen kautta. Laji on Ringette joka on tunnetusti kääpiölaji kiekkoon verrattuna mutta kuitenkin rohkenen muutaman ajatuksen tähän lisätä koska lajien harjoittelu on jossainmäärin samankaltaista.

Jos lapsella on motivaatio lajiin ja vanhemmat ovat aidosti kiinnostuneta lapsensa harrastuksesta (ja tämä ei muuten välttämättä tarkoita sitä että kytätään kaukalon laidalla jokaista liikettä treeneissä, myös kehittymisell ja 'omalle jutulle' pitää antaa tilaa) saadaan aikaan oikea pohjataso josta voidaan ponnistaa. Eli lapsi tuodaan hallille vaikka ajat olisi epämukavat tai urheilukentälle vaikka kesätreenit satuu sadepäiväksi, kotipihasta löytyy maalit ja alustat laukaisuharjoitteluun ja lapsi on aina treeneissä 100% mukana.

Se miten tähän joukkoon vaikutetaan luo pohjaa huipputason saavutamisella ja siinä kunkin joukkeen/seuran toimintatavat, harjoittelukulttuuri ja valmenusosaaminen tekevät eron päästäänkö ko lajissa oikeasti eteenpäin kohti huipputasoa vai ei. Ja näinollen välillisesti myös lajilittojen järjestelmät.

Toki muillakin on oikeus harrastaa ja en ole muita sulkemassa pois omasta toinnastani, kuitenkin organisoitu herjoittelu ja joukkeurheilu voivat antaa paljonkin pohjaa tulevia elämnvaiheita varten.

 

[siffa]

Siffan metodeilla sitä varmaan joka talvi toivottaisiin ”one more sailing year, Teemu". Putosi kyllä aika lailla pohja siffan referaateilta, sen verran oudosti niitä tulkitaan.

Tämä on näitä yleistyksiä, mitä täällä vuodesta toiseen tehdään tietämättään tai tietoisesti. Kirjoitetaan Kiina-, DDR-, Neuvostoliitto- ja Pohjois-Korea ilmiöistä, vaikka olen referoinut länsimaalaisia tarinoita siitä, miten lapsesta asti (usein 2-4 vuoden iässä) aloitettu urheiluharrastus on tuottanut tulosta aina maailman huipulle. Eräskin nimimerkki käy katkerana suoltamassa samat väitteensä tehokarsinnoista 2-4 vuoden iässä, vaikka en ole missään kirjoittanut niistä mitään. Olen referoinut täällä Walter Gretzkyn ja Ilmari Selänteen kirjoja pojistaan. Vesa Rantasen reportaasin kanadalaisesta juniorijääkiekkojärjestelmästä olen sellaisenaan referoinut lähes jo kokonaan. Kari Ormon puheenvuoron satuin kuulemaan autoradiosta, kun hain vanhemman poikani maalta, puupinolta, jossa oli syntynyt parin päivän aikana melkoinen määrä klapeja kirveellä pilkkoen. Päätettiin siinä poikani kanssa, että lapsiurheilu-keskustelu on syytä käynnistää Jatkoajan Nuori Suomi ketjussa sekä muissa medioissa kauden tässä vaiheessa. Täällähän mielenkiintoista keskustelua on käyty jo taas sivutolkulla. Aihe siis kiinnostaa kovasti.

Pyydän nyt sinulta osoittamaan ne referaattini Ilmari Selänteen kirjasta, jotka olen tulkinnut mielestäsi oudosti. Saman voi tehdä referoinneistani Walter Gretzkyn kirjasta, kun niitäkin täällä (et sinä) väitetään minun vääristelleen.

 

[siffa]

Veli Tonyn onneksi jääkiekkoon tuli jossain vaiheessa pelaajien roolitus. Niinä vuosina kun iskä jäädytti kenttää ei Tonyn kiekollisilla taidoissa olisi kakkosdivaria ylemmäs koskaan päässytkään.

Mikäli kirjoitat Toni Sihvosesta, niin, miten oli mahdollista hänen osaltaan voittaa EHT-turnauksen pistepörssi? Kakkosdivari on kova tavoite, johon ei moni juniori ole päässyt Suomessa pelaamaan, eikä tietenkään tule jatkossakaan yltämään sille tasolle. Toki menestys EHT-turnauksessa ja pistepörssin voitto siinä kertonee, että taitoja syntyi moninkertaisesti enemmän alkuperäisen tavoitteen, mikä oli peräti Imatran Ketterän II-disioonajoukkueeseen kuuluminen aikuisena.

 

[TosiFani]

... Päätettiin siinä poikani kanssa, että lapsiurheilu-keskustelu on syytä käynnistää Jatkoajan Nuori Suomi ketjussa sekä muissa medioissa kauden tässä vaiheessa. Täällähän mielenkiintoista keskustelua on käyty jo taas sivutolkulla. Aihe siis kiinnostaa kovasti...

Eli käytät jatkoaikaa poikasi työn mainostamiseen? Nyt selvisi miksi provoat jatkuvalla syötöllä, käynnistät keskustelua.

Olet useaan kertaan kertonut vanhemmista, jotka ovat positiivisella tavalla tukeneet lapsensa harrastusta (Gretzky, Selänne, Nummelin, Koivu). Minusta nämä tapaukset ovat hienoja esimerkkejä urheilun monipuolisuudesta ja lapsilähtöisyydestä, missä ei ole mitään pahaa.

Sen sijaan ihailemasi Esa Sievinen ei välttämättä herätä yhtä positiivisia tunteita. Hänellä kävi tuuri, poikansa ei katkeroitunut isälleen, joka olisi voinut olla hyvin mahdollista.

 

[LaTe_Show]

Kari Ormon puheenvuoron satuin kuulemaan autoradiosta, kun hain vanhemman poikani maalta, puupinolta, jossa oli syntynyt parin päivän aikana melkoinen määrä klapeja kirveellä pilkkoen. Päätettiin siinä poikani kanssa, että lapsiurheilu-keskustelu on syytä käynnistää Jatkoajan Nuori Suomi ketjussa sekä muissa medioissa kauden tässä vaiheessa.

Tätä en ymmärrä, voisitko hieman avata tätä? Kuka poika ja millä tavoin käynnistää keskustelua?

 

[Wäinö#16]

Pyydän nyt sinulta osoittamaan ne referaattini Ilmari Selänteen kirjasta, jotka olen tulkinnut mielestäsi oudosti. Saman voi tehdä referoinneistani Walter Gretzkyn kirjasta, kun niitäkin täällä (et sinä) väitetään minun vääristelleen.

Olet kirjoittanut Selänteestä mm.

....
Liikuntaharrastus on aivan eri asia, tosin yhteiskunnallisesti vähintään yhtä merkittävää kuin huippu-urheiluun panostaminen jo lapsesta lähtien.

"Ensimmäisen kosketuksensa jääkiekkoon Teemu sai kuitenkin juuri Lauttasaaressa, jossa hän alkoi noin parivuotiaana käydä päivähoitolasten kanssa "pelaamassa" läheiseen puistikkoon jäädytetyllä kentällä. Pelaaminen oli aluksi vain seisoskelua jäällä muovimaila kädessä, paksuissa leikkihaalareissa, kurarukkasissa ja lämpimässä myssyssä. Luistimet ostettiin heti, kun arveltiin nilkkojen kestävän, eli noin nelivuotiaana." Näin kirjoittaa Ilmari Selänne kirjassaan "Teemu". Kirja on kirjoitus jääkiekosta ja monipuolisesta urheilemisesta, jonka tulkitsen jääkiekon oheisharjoitukseksi. Esim. jalkapallo kuului hyvänä oheisharjoitteena kuvioihin niin kauan kuin siitä oli hyötyä ja sen jälkeen Teemu lopetti sen pelaamisen.

Tästä saa sen käsityksen, että tähtäimessä oli koko ajan huippu-urheilu ja että valinta jääkiekkoon tehtiin hyvin varhain. Näin ei kuitenkaan ollut, kuten jo aiemmin kirjoitin. Jääkiekon Teemu aloitti seurassa toisella luokalla, koska koulukaveritkin menivät seuraan (EPS:ään). Isä toivoi pojista purjehtijoita, koska perhe oli harrastanut veneilyä, mutta homma ei kiinnostanut. Toiveissa oli ainoastaan kaksospoikien energian suuntaaminen johonkin järkevään, eli liikuntaan ja virikkeiden tarjoaminen.

Ilmari Selänteen kirja on kulunut perheen käsissä. Se on kirja erittäin vahvasta isän ohjaamisesta poikiensa urheiluharrastusten parissa. Selänteillä jääkiekko oli se päälaji koko ajan. Muut lajit jätettiin kelkasta aina silloin, kun ne olivat täyttäneet tehtävänsä hyvinä oheisarjoitteina jääkiekkoilijan taipaleella. Valmentajat korostivat junioreille koulun käynnin tärkeyttä, mutta Ilmari ja Teemu sopivat keskenään, että satsataan jääkiekkoon kaikki ja koulunkäyntiin vain välttämätön panostus. Insinööri Ilmari Selänne seurasi silmä tarkkana poikiensa harjoituksia ja palautepalaverit pidettiin aina iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Tämä onkin sitten jo erittäin paksua roskaa. Päälajia ei todellakaan valittu varhain, vaan koko ajan mentiin poikien ehdoilla. Perheessä myös toivottiin, että koulu olisi kiinnostanut enemmän ja lukemiseen kannustettiin, mutta ainoastaan urheilu kiinnosti.

Kirjassa toki kirjoitetaan lähes sanatarkasti, että "lajivalinta tehtiin pojille hyvin varhain". Tämän siffa varmaankin tulkitsisi, että nelivuotiaasta lähtien Teemusta alettiin tehdä maailman huippua. Kappale tosin jatkuu, että jo 10-11 vuotiaana tehtiin valinta, että keskitytään urheiluun, eikä musiikkiin, johon pojilla, erityisesti Teemulla, oli taipumuksia. Lajivalinta oli siis urheilu.

Selänteet tekivät aikoinaan kaiken oikein ja oheisharjoittelulajeina oli mm. jalkapallo, yleisurheilu ja jääpallo. Ilmari Selänne tekee kirjassaan hienosti yhteenvedon siitä, miksi päätettiin Teemun osalta lopettaa jalkapallon, yleisurheilun ja jääpallon harrastaminen jääkiekon oheisharjoituksina. Ilmari Selänne kirjoittaa:"Jääkiekko oli kuitenkin Teemun päälaji ja rakkain asia. Hän halusi ennen kaikkea tulla hyväksi jääkiekkoilijaksi - parhaaksi, jos vain mahdollista." "Jääkiekkoilu oli ehdottomasti Teemun lempilaji, joten jalkapallo pitäisi lopettaa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Niinpä nyt päätettiin keskittyä jääkiekkoon entistä määrätietoisemmin." "Muutaman vuoden jääkiekkoilijat menestyivät oikein hyvin myös jääpallokentillä, mutta sitten alkoivat jääpallon harrastajat vetää kaulaa. Poikien viimeisiä pelejä oli Vestaa vastaan pelattu ottelu, jossa Janne Hölttö piti palloa ja teki maaleja, miten tahtoi." Jääpallossa jääpallon päälajikseen valinneet näyttivät saman, mikä Teemulla oli tullut vastaan jalkapallossa. Lajitaito ei Teemulla enää riittänyt aivan huipulle noissa lajeissa, mikä on aivan ymmärrettävää, olihan Teemun päälaji ollut jääkiekko jo aivan pienestä pitäen. Teemun edelleen maailman aivan huippukärjessä jatkuva jääkiekkoilu-ura NHL:ssä on osoitus siitä, että Selänteet tiesivät jo 70-luvulla sen, mihin Kanadan jääkiekossa on menty voimallisesti laajalla rintamalla sen jälkeen, kun juniorijääkiekon menestys ei ollut riittävän hyvää lajin valtamaassa.

Tässä vielä vedät yhteen, kuinka Selänteiden tarina on mukamas malliesimerkki "ormolaisesta" lajivalinnasta ja harjoittelusta. Luepa vaikka näin alkuun ne Ilmari Selänteen kirjan ensimmäiset 30-sivua. Teemuhan on lähestulkoon malliesimerkki "korjuslaisesta" polusta ja ylipäänsä mielestäni erittäin terve esimerkki lapsen kasvusta urheilijaksi. Kaiken pohjana on oma into ja halu liikkua ja urheilla erittäin monipuolisesti. Ja tämän lisäksi Teemun erittäin kilpailuhenkinen luonne erona kaksoisveljeen. Vanhempien tehtävä on ollut ohjata poikia omien arvojensa mukaiseen elämään ja tarjota virikkeitä, toiveena, että pojista tulisi kunnon kansalaisia. Toki sitten kaksospoikien myöhäisemmässä nuoruudessa Ilmari teki ison työn poikien urheiluharrastukseen panostukseen, mm. vaihtoi työpaikkaa sen takia, että pystyi järjestämään kuljetuksia ja muutenkin panosti poikien omaehtoiseen harjoitteluun.

 

[choose_life]

Jonka kaiken (ja luontaisenkin lahjakkuuden) osittaisena seurauksena Selänteestä tuli paitsi yksi NHL:n ja maailman parhaista kiekkoilijoista myös ehjällä minäkuvalla ja kivitalon kokoisella itseluottamuksen varustettu, hyväkäytöksinen ja hyväntuulinen mies, jolle ei tee tiukkaakaan kunnioittaa myös toisten osaamista ja joka on kaikesta säätämisestään huolimatta ilmeisen hyvä isä lapsilleen. Ammattikielellä tätä kutsutaan terveeksi kasvatukseksi ja elämäksi, mutta tuotantolinjoilla niihin on toki harvemmin eväitä.

 

[Wäinö#16]

Nyt on kyllä tavoitteet ollut pahasti pielessä, ei voi muuta sanoa. Mikäli panostetaan lapsuus ja nuoruus yhteen lajiin ja tavoitteena on II-divari, niin jossain on tapahtunut erittäin paha ja valitettava väärinymmärrys. II-divari on täysin harrastelijataso, johon pääsee suht kevyellä harjoittelulla, jos on muuten lahjakas urheilija, tai sitten tullaan jäähdyttelemään, kun ollaan täysillä koitettu rahkeiden riittävyyttä korkeammalla tasolla tai vaikkapa A-junnuissa. Nykyiselläänhän se on miehissä vasta neljänneksi korkein sarjataso. II-divari ei todellakaan ole kova tavoite ja ainoa syy, että moni juniori ei sinne koskaan pääse, on se että jo tavoitteena se on ihan järjetön muuten kuin harrastemielessä.

Toni Sihvoselle kaikki kunnia ja hän on onneksi tajunnut pysyä pois julkisesta keskustelusta/vänkäämisestä. Vaikea ymmärtää muun perheen kaikkia motiiveita, mutta toivottavasti tämä on ainakin hyvää perheterapiaa. Itse näin, että Toni Sihvonen oli monipuolisesti hyvä pelaaja, ei mikään hukea taitoniekka ja pistenikkari missään nimessä, mutta aina luotettava sentteri ja siten erittäin tärkeä palanen joukkuetta. EHT-pörssin voitto tosin kertoo lähinnä hyvästä tuurista kyseissä turnauksessa. Voittihan esim. Jan-Mikaeal Juutilainen aikoinaan joukkueensa nuorten MM-kisojen pistepörssin.

 

[Watson]

Teemuhan on lähestulkoon malliesimerkki "korjuslaisesta" polusta ja ylipäänsä mielestäni erittäin terve esimerkki lapsen kasvusta urheilijaksi. Kaiken pohjana on oma into ja halu liikkua ja urheilla erittäin monipuolisesti.

Tämä keskustelu lähtee vähän käsistä ja menee jo osittain turhanpäiväisten poikkeuksien etsiskelyksi/todisteluksi. Kirjaa en ole lukenut, mutta vaikuttaa monipuoliselta kuten pitääkin ja lajit tukevat hyvin toisiaan. Epä-Korjusmaista on kuitenkin kun Teemu näyttää olleen luistimilla ihan pienestä pitäen (lätkää, jääpalloa) ja sitä tahkotaan pääsääntöisesti talvisaikaan. Korjuksen mallissa ymmärtääkseni tehdään ihan kaikkea ympäri vuoden ja sitten reilusti yli kymmenen vuoden iässä valitaan oikea laji. Jääkiekossa voidaan huoleti nykyään sanoa että juna meni jo jos urheilullinen kaveri ei kymmenvuotiaana osaa jarruttaa luistimilla kuin nahkaosilla. Ei edes se yhden promillen huippuryhmä saa tämmöisessä tapauksessa enää muita kiinni eikä pääse enää edes joukkueeseen, vaikka juoksisikin satasen 11 sekuntiin ja heittäisi keihästä 54m. Jossain jalkapallossa pystyy vielä ehkä kehittymään urheilulliseksi suomenhevoseksi, joka vetää Vermon loppusuoraa laput silmillä (Shefki Kuqi). Messin taidoista on kuitenkin enää turha haaveilla.

Kaikista muista kasvatuksellisista asioista on minusta ihan turha vääntää, kun vastuu on kuitenkin ennen kaikkea vanhemmilla. DDR-mallin mukulasta voi tulla fiksu ja toisia kunnioittava yksilö ja Korjus-mallin tenavasta täysi mulkero. Ei niillä harjoitusmetodeilla ole siihen mitään tekemistä.

 

[Wäinö#16]

Tämä keskustelu lähtee vähän käsistä ja menee jo osittain turhanpäiväisten poikkeuksien etsiskelyksi/todisteluksi. Kirjaa en ole lukenut, mutta vaikuttaa monipuoliselta kuten pitääkin ja lajit tukevat hyvin toisiaan. Epä-Korjusmaista on kuitenkin kun Teemu näyttää olleen luistimilla ihan pienestä pitäen (lätkää, jääpalloa) ja sitä tahkotaan pääsääntöisesti talvisaikaan. Korjuksen mallissa ymmärtääkseni tehdään ihan kaikkea ympäri vuoden ja sitten reilusti yli kymmenen vuoden iässä valitaan oikea laji.

Tuossahan oli kyse ainoastaan faktojen korjaamisesta. Se varsinainen Korjuksen linja nähtäneen vasta myöhemmin. Nyt termi "korjuslainen" edustaa lähinnä kuitenkin vain sellaista ajattelua, jossa pienenä lapsena ei vielä valita mitään tiettyä lajia, etenkään mitenkään tavoitteellisesti. Minusta hyvä linja on tarjota lapselle vaihtoehtoja, olla läsnä ja kannustaa ja iloita siitä mikä lasta sitten sattuukin kiinnostaa. Sievisen linjassa en näe mitään järkeä, tulkoon sillä vaikka 100 kultaa.

 

[eagle]

Miten Ruotsi poikkeaa tässä kohdin Suomesta - onhan sekin pohjoisessa - ja jalkapallomenestys on kuitenkin noinkin hyvä? Vai tulevatko Ruotsin huippujalkapalloilijat pääosin Etelä-Ruotsista, jossa on pitempi kesä kuin meillä?

Minulta et asiaa kysynyt, mutta vastataan silti tähän. Ensinnäkin todettakoon että oikeasti Ruotsissa juuri E-Ruotsi on perinteisesti ollut jalkapallon kehto niin että Malmö FF ja IFK Götebörg ovat todella isoja jengejä olleet ja ovet edelleen. Noin esimerkkinä tällä hetkellä Tukholman pohjoispuolelta löytyy vain kaksi Allsvenskan joukkuetta, loput ovat Tukholmasta tai sen eteläpuolta. 16 joukkueesta siis tämä otanta.

Sitten toisekseen toki fudis on ollut aina Ruotsissa isompi laji, tämä lähtee jo niiltä ajoilta kun ruotsalaisia huippuja pelasi ulkomailla isoissa seuroissa(esim. 50-luvulla jo AC Milanissa gre-no-li). Ruotsi oli mukana MM-kisoissa, järjesti jopa MM-kisat, jne.

Ja koska fudis on sen verran suositumpaa yleisön keskuudessa niin myös rahaa siihen on laittaa enemmän. Olosuhteet ovat paremmat, juonioritoiminta pyörii organisoidusti ja hyvin, jne.

Tähän vielä voi lisätä sen seikan että myös maahanmuuttajien määrä on Ruotsissa ollut isompi. Ja jos jalkapalloa Suomessakin seuraa, niin huomaa että näiden pelaajien osuus on huomattavasti suurempi piiri-/alue- ja maajoukkueissa, kuin heidän määränsä väestössä. Samoin Ruotsissa ja kun väkeä enemmän, niin samalla tulee Zlataneita ja Kennedy Backiriogluja. Mutta toki myös Marcus Berggejä.

Lopuksi tosin todettakoon että ei Suomen olosuhteet estä pääsemistä huipulle, siitä on hyvä esimerkki Litmanen. Tässäkin tapauksessa toki Suomen ensimmäinen jalkapallohalli auttoi. Ja voikin miettiä että olisiko esim. Tampereelta koskaan Litti päässyt noin pitkälle.

Perinteet ovat paljon vahvemmat ja suuremmat.

Näin on käynyt ajat sitten, pl. esim. asioista oikeasti jotain tietävä Eagle, jonka täytyy siellä reaalimaailmassakin olla erittäin pitkäpinnainen, äärimmäistäkin typeryyttä sietävä ihminen ja perusteluihin ja kokonaisuuksien näkemiseen kykenevä uskottava (junnu)valmentaja. Respect vaan:).

Kiitoksia vaan. Ja tosiaan hyvin junnujen kanssa tällä hetkellä toimitaan.

 

[siffa]

Nyt on kyllä tavoitteet ollut pahasti pielessä, ei voi muuta sanoa. Mikäli panostetaan lapsuus ja nuoruus yhteen lajiin ja tavoitteena on II-divari, niin jossain on tapahtunut erittäin paha ja valitettava väärinymmärrys. II-divari on täysin harrastelijataso, johon pääsee suht kevyellä harjoittelulla, jos on muuten lahjakas urheilija, tai sitten tullaan jäähdyttelemään, kun ollaan täysillä koitettu rahkeiden riittävyyttä korkeammalla tasolla tai vaikkapa A-junnuissa. Nykyiselläänhän se on miehissä vasta neljänneksi korkein sarjataso. II-divari ei todellakaan ole kova tavoite ja ainoa syy, että moni juniori ei sinne koskaan pääse, on se että jo tavoitteena se on ihan järjetön muuten kuin harrastemielessä.

Jos viittaat minun kirjoituksiini, niin luehan ne tarkemmin. Meidän perheessä ei panostettu yhteen lajiin, se selviää kirjoituksistani varsin hyvin. Luistelua ensin ja sitten pihapelejä talvisin kerrostalon taakse jäädytetyllä jäällä ja myöhemmin Sienimäen asuntoalueen Jukolan luonnonjäällä, jonka jäädytti kaupunki ja me isät usein puhdistettiin lumesta. Kesäisin yleisurheilua ja jalkapalloa, jonkun verran myös pesäpalloa Jukolan kentällä. Menestystä tuli pojille lapsena kaikissa noissa urheilulajeissa. Vanhemman pojan halusta lähdettiin Imatran Ketterän junioritoimintaan mukaan. Nuoremman oli omasta, kovasta, halusta päästävä vuotta aiemmin vuotta vanhempien Ketterän juniorijoukkueeseen, olihan pohjalla lapsena aloitettu intohimoinen luisteluharrastus. Joukkueen valmentaja, kansakoulun opettaja, Ollin Kari-isä Sipiläinen otti nuoremman hoiviinsa todettuaan, että luistelutaito riitti vuotta aikaisempaan aloittamiseen.

Otat kantaa siihen, että silloin, kun Ketterä pelasi II-disioonassa (nykyinen Suomensarjataso), niin Imatralla asuvina tavoite nousta niistä jääolosuhteista Ketterän II-disioonajoukkueeseen ei olisi ollut kova tavoite. Kirjoitat asiasta, mistä sinulla ei näköjään ole mitään todellista käsitystä. Silloin, niissä ympyröissä ja olosuhteissa, tavoite oli realistinen ja kova. Lappeenrannassa käytiin katsomassa SM-liigapelejä ja ne olivat Imatralta käsin katsottuna aivan oma maailmansa. Tavoite kehittyä II-disioonapelaajiksi oli silloin maksimi Imatran olosuhteissa. Imatralla tehty kova tavoite toteutui moninkertaisesti sen takia, kun perhe muutti Joensuuhun. Joensuussa sitten molemmat pojat saivat riittävästi peliaikaa. Nuorempi pelasi tiukoissa Suomen-mestaruutta tavoittelevissa otteluissa jopa lähes koko peliajan. Juha Junnon rooli aluevalmentajana oli aivan ratkaiseva sille, että nuorempi valittiin juniorien maajoukkueeseen.

Seuraan täällä Seinäjoella S-Kiekon Suomisarja-joukkueen rakentamista ja pelejä Suomisarjassa. Joukkue koostuu eri puolilta Suomea hankituista ja Pohjanmaan pelaajista. Seuraan pääseminen on tiukan karsinnan tulosta. Siitä olen iloinen, että tulevana kautena S-Kiekossa pelaavat entiset SM-liiga- ja Mestispelaajat, paluumuuttajat, Tuomas Takala ja Jussi Pernaa. Suomisarjapelaajat ovat Suomen terävintä kärkeä, johon vain harvat juniorimyllyn käyneet pelaajat yltävät.

 

[Wäinö#16]

Kirjoitat asiasta, mistä sinulla ei näköjään ole mitään todellista käsitystä. Silloin, niissä ympyröissä ja olosuhteissa, tavoite oli realistinen ja kova. Lappeenrannassa käytiin katsomassa SM-liigapelejä ja ne olivat Imatralta käsin katsottuna aivan oma maailmansa. Tavoite kehittyä II-disioonapelaajiksi oli silloin maksimi Imatran olosuhteissa.

Toki tavoitteita pitää olla ja varmasti II-divaripelaajat voivat olla isojakin idoleita paikallisille nassikoille. Mutta jos vaikkapa nyt isän tavoite oli oikeasti valmentaa pojistaan 3./4. sarjatasonpelaajia, niin että hommaan tosissaan panostettiin ja vielä koulunkäynnin kustannuksella, on asetelma jotenkin vääristynyt ja koominen. Kyllä ne tavoitteet pitää olla jossain muualla, jos harjoitellaan tosissaan vaikka 4-5 kertaa viikossa ja pelit vielä päälle ja ainakin seuran pitäisi tarjota jotain muutakin polkua kovasti kehittyville pojille ja opsataa tietämätöntä isää. Sitten jos ei tavoitteet täyty voi harrastusta jatkaa siellä edarissa. Toki sekin vaatii kohtuullista panostusta, jos ja kun samalla tekee täyttä työpäivää.

 

[siffa]

Minulta et asiaa kysynyt, mutta vastataan silti tähän. Ensinnäkin todettakoon että oikeasti Ruotsissa juuri E-Ruotsi on perinteisesti ollut jalkapallon kehto niin että Malmö FF ja IFK Götebörg ovat todella isoja jengejä olleet ja ovet edelleen. Noin esimerkkinä tällä hetkellä Tukholman pohjoispuolelta löytyy vain kaksi Allsvenskan joukkuetta, loput ovat Tukholmasta tai sen eteläpuolta. 16 joukkueesta siis tämä otanta.

Kiitos tästä, kun vastasit minulle esitettyyn kysymykseen. Itse olen täällä aiemmin käyttänyt ilmaisua, että 3/4 ruotsalaisista asuu Helsinkiä etelämpänä.

Lopuksi tosin todettakoon että ei Suomen olosuhteet estä pääsemistä huipulle, siitä on hyvä esimerkki Litmanen. Tässäkin tapauksessa toki Suomen ensimmäinen jalkapallohalli auttoi. Ja voikin miettiä että olisiko esim. Tampereelta koskaan Litti päässyt noin pitkälle.

Tästä olemme eri mieltä, mutta ansaitset kaiken arvostukseni jalkapallojunioreiden parissa tekemästäsi työstä. Muistaakseni aiheesta on keskusteltu aiemminkin. Suomalaiset jalkapalloasiantuntijat kävivät Sloveniassa ottamassa mallia siitä, miten 40 000 rekisteröidyn jalkapallon pelaajan Slovenia on päässyt 2000-luvulla kolme kertaa EM-/ tai MM-lopputurnauksiin mukaan. Suomessahan jalkapallo vetää eniten harrastajia puoleensa, noin 115 000 rekisteroitynyttä pelaajallaan. Mikä heikkous mielestäsi Suomessa on juniorituotannossa, kun massaa on reilusti enemmän kuin Sloveniassa? Itse pidän itsepäisesti kiinni noista meidän pohjoisista olosuhteista, mitkä eivät mahdollista samoja toistomääriä pallon kanssa lapsesta lähtien kuin lämpimissä maissa on mahdollista.

Jääkiekossa Suomi ja Ruotsi ovat rekisteröityneiden pelaajien määrillä samalla, noin 63 000, tasolla. Ruotsi ajoi jääkiekon huippujunioreiden tuotannossa meistä ohi muuttamalla juniorijärjestelmänsä. Suomi on tehnyt alustavat muutokset. Epäilen, että ne eivät ole kuitenkaan riittävän suuret Ruotsin etumatkan saavuttamiseksi.

 

[Rannari]

Aika monessa viestissä täällä mielestäni vedellään mutkia suoriksi oikein urakalla johtuneeko sitten vajavaisista tiedoista, ajan puutteesta, viestin venymisestä liian pitkäksi vaiko vain yksinkertaisesti siitä syystä, että kirjoittaja on oikeasti sitä mieltä. Tiedä häntä.

Jos nyt vedetään kahta linjaa vierekkäin "Sihvoslaista" tai "Korjuslaista" tai millä nimillä näitä keskustelussa esillä olevaa linjaa halutaankaan kutsua, niin molemmissa on varmasti olemassa hyvät sekä huonot puolet. En välttämättä henkilökohtaisesti kannata suoraan kumpaakaan, mutta jos näistä kahdesta pitäisi väkisin jompi kumpi valita, niin todenäköisesti valitsisin Korjuslaisen linjan. Perusteluita, jos joku niitä haluaa, on mahdollisesti intohimon loppuessa valittuun lajiin vielä mahdollista valita joku toinen tilalle, kun on toisesta lajista tietty perusvalmius olemassa. Toki lajinvaihto ei ole käytännössä mahdollista ns taitolajeissa tietyn murrosiän ohittamisen jälkeen elleivät motoriset kyvyt ole aivan huippuluokka.

Itse kannatan linjaa, joka on ehkä kuitenkin lähempänä Sihvoslaista, mutta omaa näkökulmaa Korjuslaiseen valmennusfilosofiaan. Itse en koe kuitenkaan, että nuorena olisi hyvä harjoitella yhtä ainoaa ennalta valittua lajia. Se tuo tullessaa tietynlaisen yksipuolisen näkökulman harjoitteluun valmennettavan kannalta.

Olen sitä mieltä, että lajitaitojen opettelu tulee kuitenkin tehdä ennen 13-ikävuotta +- 2-vuotta ihmisen henkilökohtaisen kehityksen suhteen, jolloin selkeä lajivalinta olisi jo tehtynä. Yhden lajin sisällä voi myös oppia äärettömän kovat motoriset taidot harrastamatta kuitenkaan muita lajeja. Tässä vain piilee sudenkuoppa, kun siltä valmentajalta vaaditaan tässä kohtaa äärettömän paljon osaamista ja ammattitaitoa, jopa enemmän kuin jonkun pääsarjatason valmentajalta.

Jos Suomesta halutaan monessa lajissa, olipa kyse joukkue tai yksilölajista, kultamitalisteja isoissa kisoissa, niin kaikkein kovimmat ja pätevimmät henkilökohtaisten ominaisuuksien valmentajat pitäsi saada mukaan nuorisovalmennuksen pariin ja isolla joukolla. Teoreetikot ja pelikirjavalmentajat ovat aikuisia varten. Tässä piilee Suomen ongelmat tällä hetkellä. Ei ole riittävästi päteviä nuorisovalmentajia ohjaamassa ja antamassa henkilökohtaisia harjoitusohjelmia putteellisista taidoista kärsiville nuorille. Ei ongelma ole urheilijoissa vaan aidan toisella puolen. Kukapa silto on enää valmis tekemään näitä hommia talkoopalkalla. Niinpä, ei kukaan. Lahjakkaita nuoria on maa täynnä, olipa sitten sitä Nuorta Suomea olemassa tai ei. Ei Nuori-Suomi ole tuhonnut Suomen urheilua, vaan taitamattoamat nuorisovalmentajat eli pakon edessä valmentajaksi joutuneet isät ja äidit, joiden perhekiireet ovat kuitenkin useimmiten etusijalla verrattuna nuorten urheilijoiden kehittämiseen, eikä se tietenkään ole heidän vikansa. Puutteellisilla tiedoilla ja taidoilla he yrittävät parhaansa tehdä. Iso kiitos heille siitä.