Nuori Suomi ry

[HABS #11]

Ei ole. Perustavin syy on se, että liian nuorissa ikäluokissa "voittamista" pidetään tärkeämpänä kuin yksilöiden taitotason kehittämistä.

Tämän voin allekirjoittaa. Itsellä ei ole hirveästi kokemusta jääkiekko valmentamisesta mutta mutuna muutama heitto...
Liian nuorena meidän junioripelaajista aletaan tekemään "Mikko Elorantoja" joiden ainoa tehtävä pelissä on punaviivan ylityksen jälkeen löydä kiekko päätyyn.
Usein pelaajille annetaan valmiit ratkaisumallit kuinka eri tilanteissa pitäisi pelata. Pelaajan luovuus katoaa täysin kun valmentaja on antanut tiukat raamit kuinka pitää pelata.

 

[Joukkuepelaaja]

eagle kirjoitti:
Jos junioreissa jo tärkeintä on roolitus ja tappioiden sekä virheiden välttäminen, juuri sen voiton saavuttamiseksi, niin sinustako se palvelee paremmin pelaajan kehittymistä, kun se että kannustetaan ottamaan riskejä?

Kun on kysymyksessä joukkuepeli,maalintekopeli,niin siihen kuuluu myöskin opettaa jo juniorina pelaajien sijoittuminen kentällä.Kun ne pelipaikat on kuitenkin olemassa p,lh,kh ensimmäinen ns.roolitus tulee jo pelipaikoista.Virheiden välttämisestä olet sinä kirjoittanut en minä.Kun tämän maalintekopelin luonne on voittaa eli tehdä enemmän maaleja kuin vastapuoli,niin voittamisesta on silloin kysymys.

Ajatellaampa pelaajaa, joka pelaa esim.10-15v välillä 50-60 peliä ja häviää pelaamistaan otteluista 40,niin miten hän on kehittynyt pelaajana. Tässä on hiukan samanlainen tilanne kuin koulussa,jos jatkuvasti kokeista tulee huonoja numeroita 5v ajan.

Tämä voittaminen ei ole ristiriidassa kaikki pelaa ajatuksen kanssa.Eikä se varmasti estä yhdenkään pelaajan henkilökohtaista kehittymistä pelaajana.

Kysyppä junnu pelaajilta kuinka moni tahtoo hävitä ottelun.

 

[HABS #11]

Ikävuodet 12-15 ovat tärkeimmät vuodet nuoren pelaajan henkilökohtaisten taitojen kehityksessä (pituuskasvu iskee, koordinaatio kärsii ja vaatii paljon yksilöllistä tekniikkaharjoitusta) ja motivaation kannalta.

Itse pidän kyllä ikävuosia 7-12 paljon tärkeämpinä henkilökohtaisten taitojen kehittämisessä. Ikävuodet 7-12 ovat kaikista tärkeimmät urheilijan uralla. Mikäli tällä ajanjaksolla ei harjoiteta oikeita asioita loppu on vain kosmetiikkaa.
Valitettavasti vain suomessa näissä ikäluokissa valmentajina toimivat isät ka äidit kun siellä pitäisi olla seurojen parhaat valmentajat.

 

[eagle]

Kun on kysymyksessä joukkuepeli,maalintekopeli,niin siihen kuuluu myöskin opettaa jo juniorina pelaajien sijoittuminen kentällä.Kun ne pelipaikat on kuitenkin olemassa p,lh,kh ensimmäinen ns.roolitus tulee jo pelipaikoista.Virheiden välttämisestä olet sinä kirjoittanut en minä.Kun tämän maalintekopelin luonne on voittaa eli tehdä enemmän maaleja kuin vastapuoli,niin voittamisesta on silloin kysymys.

Ajatellaampa pelaajaa, joka pelaa esim.10-15v välillä 50-60 peliä ja häviää pelaamistaan otteluista 40,niin miten hän on kehittynyt pelaajana. Tässä on hiukan samanlainen tilanne kuin koulussa,jos jatkuvasti kokeista tulee huonoja numeroita 5v ajan.

Tämä voittaminen ei ole ristiriidassa kaikki pelaa ajatuksen kanssa.Eikä se varmasti estä yhdenkään pelaajan henkilökohtaista kehittymistä pelaajana.

Kysyppä junnu pelaajilta kuinka moni tahtoo hävitä ottelun.

Eli sinusta pelaajat pitää roolittaa alle 10-vuotiaina ja siinä sitten on ne paikat missä kaverit pelaa koko elämänsä? Esim. 7-vuotiaasta kaverista tehdään heti pienestä pitäen neloskentän laituri, joka heittää vain kiekkoa päätyyn, koska pelaajien pitää oppia roolit ajoissa?

Ja miten sitä voittoa sitten haetaan? Eikö juuri virheitä vältellä kun haetaan voittoa? Kuunteleppa huippuvalmentajien analyysejä, mikä on merkittävin asia mistä vastustaja tekee maalit, oman joukkueen virheet. Silloin on luonnollista että virheiden välttäminen nousee suureen asemaan jos tärkeintä on vain voittaminen.

Niin kyllä minä tiedän hyvin että nuoret tahtovat voittaa, niin minäkin nuorena. Mutta ei nuori tahdo heittää vain kiekkoa päätyyn ja sen jälkeen vaihtoon, vaan nuori haluaa kehittyä pelaajana, pystyä tekemään kikkoja mitä näkee Sidney Crosbyn tekevän, niitä mitä pihapeleissäkin. Ei nuori tahdo että hänet haukutaan jos jonkun kikan jälkeen tehdäänkin maali omaan päähän ja valmentaja penkittää kaverin siitä hyvästä tai haukkuu lyttyyn.

Niinjuu, vastaatko tähän kysymykseen. Onko Ranska maailman johtavia jalkapallomaita? Minusta on. Miksi siis Ranskassa opetetaan tuota sinun kovasti kannustamaa roolittamista ja taktiikkaa pelaajille vasta näiden ollessa yli 15-vuotiaita? Voittaminen&joukkuepelaaminen&roolit eivät ole sitä ennen kovinkaan tärkeitä, vaan tärkeintä on nuorten kehitys, pelaajien taitotason kehitys ja niiden välineiden kehitys millä taktiseen ulottuvuuteen saadaan myöhemmin sopivat pelaajat.

 

[siffa]

Ehkä motorisesti vaativimman ammatin maailmassa harjoittajat aloittavat motorisen harjoittelun jo neljä, viisi -vuotiaina. Yhtään huippua ei tule niistä jotka aloittavat sen vasta kouluiässä (kyse on ammattitanssiojista, jossa oman vartalon motoriikan hallinta on oltava selkäytimellistä). Motoriikan kehitys tapahtuu lapsena ja nuorena. Se on välttämätöntä olla hallussa ennekuin voi lajitaito kehittyä teiniässä. Tämän jälkeen ehtii vielä oppimaan voittamista, taktiikkaa ja muita sellaisia tiedostavan mielen asioita, joiden omaksumiseen vaaditaankin kehittyneenpä (lue: vanhempaa) mieltä. Tämä tietoinen mieli ei kuitenkaan voi vaikuttaa motoriseen kehitykseen enää millään lailla, vaikka tietoinen mieli kehittyisi "einsteinkisi".

Tämä kaikki pätee myös jääkiekkoon. Tarpeeksi isojen jääkiekkoilijamassojen aloittaessa jääkiekon vaatimien motorististen ominaisuuksien harjoittelun hyvässä ohjauksessa kolme-neljävuotiaina, jääkiekkoilijoiden taitotaso nousee huimasti nykyisestään. Kun yleinen taitotaso parhailla pelaajilla nousee lähelle optimia, niin huomataan, että jääkiekkoilijat kuuluvat tähän samaan "vaativimpien ammattien harjoittajiin" kuin tanssijat, taitoluistelijat ja voimistelijat.

Juuri nyt olisi "ilmariselänteillä", "jukkakoivuilla", "esasievisillä", "isäpalandereilla" iskun paikka, kun kilpailijat yrittävät Nuori Suomi-järjestelmän kautta huipulle. Vanhemmat järjestävät omat työolonsa sellaisiksi, että lapsien vienti jo hyvin pienestä alkaen mahdollisimman hyvin ruumiin motoriikkaa kehittäviin liikuntaharrustuksiin mahdollistuu riittävän usein ja aina, kun lapsi on siitä innostunut.
Jääkiekossa on oltava jäätä käytettävissä, se on varmistettava. Aivan alkuun luistelua, luistelua, luistelua ja luistelua. Vähän kerrassaan maila käteen ja luistelua mailan kanssa. Sitten vielä tennispallon kautta pieni jääkiekko mailalla käsiteltäväksi. Sen jälkeen vaan kiekkoa kuljettamaan kentän koko alueella. Peleissä jo pienestä lähtien kiekkoa pitää pitää itsellä mahdollisimman pitkään, koska silloin oppii parhaiten taidon kuljettaa ja harhauttaa. Kun sitten joskus saa saman tasoisen kaverin rinnalle, niin voi keskittyä tämän kanssa syöttöpeliin, jolloin alkaa kehittyä suurin askelin riittävän taitotason avulla tämä joukkuepelin kannalta olennaisen tärkeä osa-alue. Sitten kolmas hyvä pelaaja rinnalle ja hyökkäyksiä kolmen rintamassa yhdellä kosketuksella.

Siinä muutamia asioita, jotka Nuori Suomen olisi otettava huomioon siinä tulevassa osa-alueessaan, jossa jatkossa keskitytään huippujääkiekkoilijoiden kehittämiseen. On taattava riittävä määrä toistoja jääkiekon vaatimien kaikkien ominaisuuksien kehittämiseksi. Nuori Suomen huippu-urheilu osio, vanhemmat ja palkatut juniorivalmentajat voivat löytää yhdessä keinot, joilla palataan Suomessa taitavien jääkiekkoilijoiden tuottamisessa riittävän korkealle tasolle.

 

[eagle]

Sen jälkeen vaan kiekkoa kuljettamaan kentän koko alueella. Peleissä jo pienestä lähtien kiekkoa pitää pitää itsellä mahdollisimman pitkään, koska silloin oppii parhaiten taidon kuljettaa ja harhauttaa.

Tästä kyllä olen osittain eri mieltä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Suomen tämän hetken laiturituotanto, jotka ovat juuri tämän koulukunnan tuotoksia. Noh sillä erotuksella ehkä että roolituksen kautta ovat heittäneet kiekkoa päätyyn, mutta muuten ei se pelkkä kuljetus kyllä autuaaksi tee. Syöttäminen on samalla tavalla taitoa vaativa asia kuin laukominen tai harhautus. Myös sitä pitäisi kehittää nuoresta saakka. Hyvänä esimerkkinä jälleen jalkapallon puolelta Litmanen treenasi joka päivä useita tunteja itsekseen syöttämistä. Samoin Lemieux itsekseen harjoitteli lättysyöttöjä, jne.

Toki siinä mielessä tuossa on perääkin, että kiekkoa pitäisi pitää hallussa, eikä vain heitellä päätyyn. Mutta ei siis vain ja ainoastaan itsellään.

 

[Major Julli]

Kyllähän suomalainen nykymentaliteetti tuntuu olevan virheiden minimointi ja pyrkimys mahdollisimman suureen järjestelmällisyyteen. Kun samaan aikaan pihahöntsä on kuollut sukupuuttoon, iskostuu nykylapsille liian aikaiseen ajatusmalli, jossa kaikki yksilöllisyys ja oma tekeminen on pahasta. Tämä ajatusmallin pystyy välttämään vain jos on Jesse Niinimäen kaltainen ääritapaus. Ikävä kyllä Jesse on niin pitkällä omalla tiellään että sieltä tuskin pystyy huipulle enää ponnistamaan.

Omat lääkkeeni ovat: pienemmät joukkueet, voiton hakeminen pikkujunnuissa henkilökohtaisen taidon, ei joukkuetaktiikan kautta. "Voitto tai tappio, ei sen väliä"-mentaliteettia ei saa iskostaa edes pienten junnujen päähän, lapset kilpailevat luonnostaan, mutta tappion karvaskin kyynel on päivässä unohdettu. Kaikenlainen sapluunaan istuttaminen tappaa lasten ilon. Mielestäni Nuori Suomi-ideologiana on juuri tätä vastaan, käytännössä näin ei mennä, ja tuntuu että akseli Summanen-Sihvonen haluaisi mennä sapluunaan tunkemisessa vieläkin pidämmälle. Toivon toki käsittäneeni väärin, mutta näin tuskin on.

 

[Major Julli]

Syöttäminen on samalla tavalla taitoa vaativa asia kuin laukominen tai harhautus. Myös sitä pitäisi kehittää nuoresta saakka. Hyvänä esimerkkinä jälleen jalkapallon puolelta Litmanen treenasi joka päivä useita tunteja itsekseen syöttämistä. Samoin Lemieux itsekseen harjoitteli lättysyöttöjä, jne.

Toki siinä mielessä tuossa on perääkin, että kiekkoa pitäisi pitää hallussa, eikä vain heitellä päätyyn. Mutta ei siis vain ja ainoastaan itsellään.

Syöttäminen on isoksi osaksi pelisilmä kysymys, pelkkä mekaaninen yksinharjoittelu ei tee autuaaksi, toki se parantaa syöttöjen laatua. Ongelma on käsittääkseni se, että pelisilmää kehittää ainoastaan pelaaminen.

 

[HABS #11]

Kun tässä on puhetta motoriikan harjoittelusta niin yksi asia on unohtunut kokonaan.
Koululiikunta ja sieltä erityisesti telinevoimistelu. Onko kouluissa liikuntatunneilla enää ensinkään telinevoimistelua? En yhtään ihmettele jos se olisi kadonnut nykypullamössöjen aikakautena, kun se ei ole "siistii ja kivaa". Telinevoimistelu ei ollut minunkaan suosikkilaji liikuntatunneilla ja syy taisi vain olla se että se on niin vaikeaa.
Telinevoimiste on paras tapa harjoitella kordinaatiota, tasapainoa ja yleistaitavuutta. kaikkia niitä tarvitaan jokaisessa urheilulajissa.

 

[eagle]

Syöttäminen on isoksi osaksi pelisilmä kysymys, pelkkä mekaaninen yksinharjoittelu ei tee autuaaksi, toki se parantaa syöttöjen laatua. Ongelma on käsittääkseni se, että pelisilmää kehittää ainoastaan pelaaminen.

Totta, toisaalta pelisilmä on pitkälti synnynnäistä. Mutta kuten sanottua niin pelkkä kuljettaminen ei edesauta sitä ainakaan. Eikä kyllä kiekon päähän heittäminenkään tai riskien välttely.

 

[Maple Leaf]

En todellakaan osaa kertoa sinulle harjoitetta jolla opitaan vihaamaan tappiota, tuskin sellaista on edes olemassa. Ehkä kysymyksesikin on pikkuisen naivi. Kysehän on asenteesta ja ilmapiiristä eikä mistään yksittäisistä harjoitteista. Tiedän vain, että siellä luodaan voittamisen asennetta (=häviämisen vihaamista) pienestä pitäen.
---
Se ristiriita on tässäkin viestissä jo mainitsemani voittamisesta puhumisen vaikeus Nuori Suomi-ympyröissä. Junnuvalmentaja kokee kiroilevansa jos erehtyy puhumaan voittamisesta 6-vuotiaille junnuille. Ei siksi, että ne naperot siitä ottaisivat itseensä, nehän ihan oikeasti haluavat voittaa jokaisen pelinsä. Tällainen ilmapiiri on vaan haluttu meille luoda, syystä tai toisesta.

Kysymykseni oli naiivi tarkoituksellisesti, sillä kuten itsekin vastasit, ei kyseisenlaista harjoitetta taida olla. Peräänkuuluttamasi pohjoisamerikkalainen "voittamisen kulttuuri" (jos sen oikein ymmärrän) on puolestaan seurausta koko kanadalaisesta (jääkiekko)historiasta, jota lienee mahdoton siirtää Suomeen (aivan kuten Suomeen ei voi siirtää sellaisenaan ruotsalaista hyvinvoinnin historiaa, venäläistä alistumisen historiaa tai ranskalaista viinihistoriaa).

"Voittamisen kulttuurin" lisäksi olen kyllä keskustellut kanadalaisten kanssa myös muun muassa siitä, että heillä on haluja muuttaa juniorivalmennussysteemiään "eurooppalaisemmaksi" – siis vähemmän pelejä, ja enemmän (taito)harjoittelua. Sekään ei ole ristiriidassa "voittamisen kulttuurin" kanssa, mutta lähestyy peliä ja yksilöiden valmentamista pitkäjänteisemmin.

Ja mitä tulee kuusivuotiaisiin junnuihin, on päivänselvää, että he haluavat voittaa pelinsä. Missä vaiheessa ja millä keinoin sitten tähän tulisi vielä lisätä "voittamisen asennetta"? On kuitenkin erotettava toisistaan kuusivuotiaan halu voittaa ja aikuisen valmentajan halu voittaa. Kuusivuotias unohtaa mahdollisen tappion viidessä minuutissa, aikuinen valmentaja (monista isistä ja äideistä puhumattakaan) ei siihen valitettavasti aina kykene, vaikka olisi syytäkin. Junioritasolla tappioonkin päättynyt ottelu voi kuitenkin olla (yksilölle ja joukkueelle) pelinä parempi kuin voitettu. Jos tappiollisessa pelissä on onnistuttu tyydyttävästi niissä asioissa, joita ennen ottelua asetettiin tavoitteeksi (esimerkiksi lyhytsyöttöpeli), tulisiko pukukopissa möykätä pikkujunnuille siitä, että he eivät "vihaa häviämistä" riittävästi?

 

[Kommentaattori]

Pakko laittaa oma lusikka soppaan. Luettuani ton PS:n sunnuntaikoomailun, niin ei voi kun hörähtää. Nuori Suomi siis estää jääkiekkoa menestymästä? Lollotilolloo
Jo jutun aihepiiri, joka ilmeisesti käsittelee jääkiekon nykytilaa(?) on kokoelma aikamoista ajatuksen virtaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Eniten itseäni (junnutyössä mukana olevana) silmään pisti tuo Nuoren Suomen mollaaminen. PS ei ole näköjään NS:een edes päällisin puolin tutustunut, mutta syyttää järjestelmää yhtenä osana Suomen jääkiekko tason laskemiseen. Hassua, mutta olen aina pitänyt valmennusta yhtenä tärkeimpänä osatekijänä nuorten kehittymiseen.
Nuoren Suomen nostaminen "möröksi" on asioitten melkoista yksinkertaistamista ja sen selän taakse on helppo paeta oikeita ongelmia. Nuori Suomi on lasten ja nuorten liikuntaa tukeva järjestö, joka on nippu ohjeita, joilla tuetaan kaikkien lasten ja nuorten tasa-arvoista mahdollisuutta harrastaa urheilua.

Nuori Suomi ei kiellä harjoittelemasta kovaa ja oikein, vaikka sillä on "kaikki pelaa"-ohjelma. Tuolla edellä joku jo hyvin asian ilmaisikin, "kaikki pelaa" on systeemi jossa todellakin peliaikaa jaetaan tasaisesti, se ei siis todellakaan ole "kaikki istuu samanverran ohjelma". On täysin seuran/valmentajien oman pään sisällä miten tätä ohjetta käytännössä toteuttaa.

PS: en siis ole junnujääkiekossa mukana, vaan toisessa lajissa, joten valmennukseen tai muuhun en ota kantaa. Vain tuohon PS:n mollaamaan Nuoreen Suomeen.

 

[Quattro]

Maple Leaf kirjoitti:
Ja mitä tulee kuusivuotiaisiin junnuihin, on päivänselvää, että he haluavat voittaa pelinsä. Missä vaiheessa ja millä keinoin sitten tähän tulisi vielä lisätä "voittamisen asennetta"? On kuitenkin erotettava toisistaan kuusivuotiaan halu voittaa ja aikuisen valmentajan halu voittaa. Kuusivuotias unohtaa mahdollisen tappion viidessä minuutissa, aikuinen valmentaja (monista isistä ja äideistä puhumattakaan) ei siihen valitettavasti aina kykene, vaikka olisi syytäkin. Junioritasolla tappioonkin päättynyt ottelu voi kuitenkin olla (yksilölle ja joukkueelle) pelinä parempi kuin voitettu. Jos tappiollisessa pelissä on onnistuttu tyydyttävästi niissä asioissa, joita ennen ottelua asetettiin tavoitteeksi (esimerkiksi lyhytsyöttöpeli), tulisiko pukukopissa möykätä pikkujunnuille siitä, että he eivät "vihaa häviämistä" riittävästi?

Ei tietenkään pidä möykätä, olen kanssasi täysin samaa mieltä hävityn pelin mahdollisesti sisältämistä opetuksellisista ja kasvatuksellisista onnistumisista. Ei niille junnuille muutenkaan kannata edes yrittää "möykkäämällä" mitään asioita viedä, se ei kanna mihinkään.

Missä vaiheessa? Heti, kun joukkueena aletaan toimia.
Millä keinoin? Siten, että voittamisesta ääneen puhuminen ja voittamiseen tähtääminen tehdään sallituksi myös pienillä junioreilla ja myös heidän valmentajillaan. Silloin voitaisiin aloittaa pienestä pitäen, sanoisko nyt vaikka "aivopesu" esim. jokaisen kaksinkamppailun voittamiseen. Siitä se pikkuhiljaa ja vuosien myötä menisi myös sinne kuuluisaan selkäytimeen. Minua oikeasti ihmetyttää ja jopa surettaa tilanne jossa esim. kymmenellä maalilla hävityn pelin jälkeen pelaajat tulevat koppiin, alkavat mutustella eväsbanaaneitaan ja jutella mukavia. Se tuntuu ainakin minusta epänormaalilta käytökseltä.....mutta heillehän onkin vuosien ajan opetettu, että ei sillä ole mitään väliä voittaako vai häviääkö. Pääasia, että kaikilla on kivaa....

Kommentaattori kirjoitti:
Nuori Suomi ei kiellä harjoittelemasta kovaa ja oikein, vaikka sillä on "kaikki pelaa"-ohjelma. Tuolla edellä joku jo hyvin asian ilmaisikin, "kaikki pelaa" on systeemi jossa todellakin peliaikaa jaetaan tasaisesti, se ei siis todellakaan ole "kaikki istuu samanverran ohjelma". On täysin seuran/valmentajien oman pään sisällä miten tätä ohjetta käytännössä toteuttaa.

Kerro minulle miksi se peliaikaa pitää jakaa niin tasan!

 

[siffa]

Tästä kyllä olen osittain eri mieltä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Suomen tämän hetken laiturituotanto, jotka ovat juuri tämän koulukunnan tuotoksia. Noh sillä erotuksella ehkä että roolituksen kautta ovat heittäneet kiekkoa päätyyn, mutta muuten ei se pelkkä kuljetus kyllä autuaaksi tee. Syöttäminen on samalla tavalla taitoa vaativa asia kuin laukominen tai harhautus. Myös sitä pitäisi kehittää nuoresta saakka. Hyvänä esimerkkinä jälleen jalkapallon puolelta Litmanen treenasi joka päivä useita tunteja itsekseen syöttämistä. Samoin Lemieux itsekseen harjoitteli lättysyöttöjä, jne.

Toki siinä mielessä tuossa on perääkin, että kiekkoa pitäisi pitää hallussa, eikä vain heitellä päätyyn. Mutta ei siis vain ja ainoastaan itsellään.

Ettepäs sinä ja muutkaan lukeneet kirjoitustani loppuun. Siinähän korostan syöttöpelin harjoittelemista jo nuorena. Syöttöpelin oppiminen onnistuu vasta sitten, kun muut taidot ovat riittävän hyvät. Syöttöpelin harjoittelu on parasta silloin, kun sitä tehdään samantaitoisten junioreiden kanssa. Tällöin kiekko tulee myös takaisin. Jos syötät huonot taidot omaavalle joukkuekaverille, et saa sitä takaisin, jolloin kiekon vastaanotto ja jatkosyöttö jäävät toteutumatta. Kiekon pitäminen itsellä siinä vaiheessa, kun luistelu on opittu ja mailankäsittely kiekon kanssa alkaa onnistua on paras tapa mennä taidoissa eteenpäin. Syöttely tulee sen jälkeen. Iloitkaa juniorista, joka kerta toisensa jälkeen 12-vuotiaaksi asti vie kiekon omalta alueelta vastustajan maaliin lainaamatta sitä kertaakaan omille pelikavereille. Nimittäin hänestä kehittyy myöhemmin joukkuepelaaja vailla vertaa. Arvioini on, että TOJ:n venäläisessä juniorijärjestelmässä etsitään juuri näitä "itsekkäitä" taitureita kehittymään suurten seurojen juniorikouluihin.

 

[hihhu]

Kerro minulle miksi se peliaikaa pitää jakaa niin tasan!

Koska kyseessä on harrastus, jonka harrastaminen kannattaa tehdä mahdollisimman monelle mielekkääksi. Täälläkään kauhean moni ei tunnu ehdottavan kulujen jakamista samassa suhteessa kuin peliaika. Vaaditaan kovasti, että niiden vähän heikompien junnujen vanhempien pitää iloiten kustantaa lahjakkaiden harrastus saamatta vastinetta omalle lapselleen. Usein vielä isoilla henkilökohtaisilla panostuksilla.

Kuinka paljon täällä kovasti peliajan kohdennusta vaativat kuluttavat omia rahojaan junnukiekkoon? En usko, että monikaan yhtään, koska luulen, että isolla osalla ei ole omaa junnua siellä pelaamassa. Voisi tietenkin ihmetellä, että miksi ette sitten laita vaikka puolikasta kauden lisenssimaksuista paikallisen junnuseuran tilille, kun se kerran tuntuu junnujen vanhemmille olevan velvollisuus ilman minkäänlaisia takuita siitä, että se junnu edes pääsee pelaamaan?

 

[Tarinankertoja]

Tottakai junnumassa on siellä suurempi, senpä takia meillä ei olisi varaa antaa sitä viittä vuotta tasoitusta.

kuten totesin, valikoitumisprosessi on erilainen, kun 100 valitaan 20, kuin silloin 10000 valitaan 20. Sama metodi ei toimi valmennuksessa koska valmennettavamassa on erikokoinen. Kanadalaista metodia ei voi soveltaa suoraan, koska se pelaajien ja harrastajien valikoitumine on täysin erilainen prosessi. Sen takia on tarvinnut tuon kilpailuvalikoinnin tilalle kehittä jotain järjestelmiä, jolla päästäisiin samanlaatuisiin tuloksiin, mutta hukkaamatta sitä pienempää harrastajamäärää pudottamalla rakkaasti osa pois asteittain. Meillä ei ole tällä harrastajamäärällä varaa antaa tasoitusta tällä tavalla.

Kerro minulle miksi se peliaikaa pitää jakaa niin tasan!

Koska meillä on pieni harrastajamassa ja tuossa iässä kehitytään niin eri tahtiin. Jakamalla peliaikaa ”kuumille” palaajille, voidaan se potentiaalisempi, ei niin valmis/iso, kaveri jättää kehityksensä kannalta vähempään peliaikaan,. Tasaisella peluutuksella tämä kaveri voi saavuttaa oman kehityksensä tasoa, joka lopulta saattaa olla parempi, kuin se 12 -vuotiaana isokokoisempi ja parempi luistelija oli.

Juurikin siitä syystä, että näin pienellä harrastajamäärällä ei ole varaa ”heittää lasta pesuveden mukana pois”. Kamman jolla parhaita haravoidaan tulee antaa haravoida koko harrastajamassa, ei vain jollain tietyllä kasvun hetkellä parhaiden osastoa. Juuri tässä Kanadan tilanne eroaa meistä. Siellä on varaa pudottaa eri kehitysvaiheissa pelaajia pois, koska määrä riittää silti jalostamana tarpeeksi huippuja. Tämä kilpailutilanne luo myös automaattisesti ”voittamisen halun” jo junnuiässä. Näitä metodeja ei voida siirtää Suomeen juurikin tuosta harrastajamäärien erosta johtuen.

 

[SaiPa#77]

Koska kyseessä on harrastus, jonka harrastaminen kannattaa tehdä mahdollisimman monelle mielekkääksi. Täälläkään kauhean moni ei tunnu ehdottavan kulujen jakamista samassa suhteessa kuin peliaika. Vaaditaan kovasti, että niiden vähän heikompien junnujen vanhempien pitää iloiten kustantaa lahjakkaiden harrastus saamatta vastinetta omalle lapselleen. Usein vielä isoilla henkilökohtaisilla panostuksilla.

Täytyy myöntää, että olen hihhun kanssa samaa mieltä. Kyllä minä ainankin yhden juniorin kuukausimaksujen maksajana odototan, että oma lapseni saa samanlaista valmennusta ja samanlaiset mahdollisuudet kehittyä kun kaikki muutkin.

 

[mekabyte]

Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoinen seurata, puolin ja toisin. Itse olen aloittelemassa ns valmentajan "uraa" jalkapallon puolella ja olen osallistunut lastenohjaaja kurssille, jossa tätä Nuori-Suomi ajatusta on esitelty. Itse junnukiekkoa pikkuseurassa pelanneena olin hyvillä mielin Nuori-Suomi perusperiaatteista. Enkä mä niitä peliaikoja viime kesänä kellolla katellut, mutta tasapuolisesti kuitenkin. Enkä huomannut kenenkään nurisevan hävityn pelin jälkeen tasapuolisen peluutuksen olleen syynä. Muttä mähän olenkin joku perkeleen demari kun mun mielestä on aika sairasta tähdätä ammattilaisuuteen about 6-vuotiaan valmennuksessa. Opetellaan ensin pelitaitoja ja katotaan sitten mihin rahkeet riittää vähän vanhempana. Eikä ole lainkaan huono asia jos lapset kokeilee muitakin lajeja, se on sitä kehon monipuolista kehittämistä.

Moni esittää "kirkkain silmin" lisää ammattivalmentajia junnuille ja haluaa meidät vanhemmat pois vastuuvalmennuksesta. Ymmärrän ajatuksen, mutta koittakaa nyt jumankauta tajuta että kysymys on lähes olemattomista taloudellisista resursseista, joilla moni seura pyörii. Ei seuroilla ole rahaa palkata ammattitaitoisia valmentajia ja joukkueet on isoja kun ei edes vanhempia löydy riittävästi rinkiin mukaan. Itse lähdin mukaan kun halusin varmistaa, että pojan joukkueella on edes joku "valmentaja". Liigahallin katsomosta voi tietysti olla vähän heikko näkyvyys pikkuseurojen junnutoimintaan, mutta kannattaa välillä käydä tutustumassa.

 

[Tarinankertoja]

T
Moni esittää "kirkkain silmin" lisää ammattivalmentajia junnuille ja haluaa meidät vanhemmat pois vastuuvalmennuksesta. Ymmärrän ajatuksen, mutta koittakaa nyt jumankauta tajuta että kysymys on lähes olemattomista taloudellisista resursseista, joilla moni seura pyörii. Ei seuroilla ole rahaa palkata ammattitaitoisia valmentajia ja joukkueet on isoja kun ei edes vanhempia löydy riittävästi rinkiin mukaan.

Ja juuri siksi tässä on huudettu lajiliittoa apuun. Kiekon puolella liittohan n erittäin hyvissä varoissa, joten siltä pitäisi irtoa rahallisia resursseja valmennuksen kehittämiseen junnupuolelle. Esim junnuvalmennustuki seuroille jne.

 

[Turisti]

Täytyy myöntää, että olen hihhun kanssa samaa mieltä. Kyllä minä ainankin yhden juniorin kuukausimaksujen maksajana odototan, että oma lapseni saa samanlaista valmennusta ja samanlaiset mahdollisuudet kehittyä kun kaikki muutkin.

Eli silloin kannattaa pelata joukkueessa, jossa tasoerot pelaajien välillä ovat mahdollisimman pienet ! Se, miten se toteutetaan, on toinen asia = tasojoukkueet 11-13 v. lähtien. Jos vaan mahdollista.....Tiedän, että pienemmillä paikkakunnilla ei ole, koska pelaajia ei ole tarpeeksi.

Muistakaa: elämä on muutakin kuin juniori-urheilua !

 

[Kommentaattori]

Kerro minulle miksi se peliaikaa pitää jakaa niin tasan!

Minäpä kerron. Kun puhutaan lasten urheilusta (ja erotan tämän nyt melko jyrkästi nuorten tavoitteellisemmasta urheilusta), niin kaikilla lapsilla pitää olla yhtäläiset oikeudet olla mukana urheiluseurassa ja pelata. "Matti 10v" maksaa lisenssin/jäsenmaksun ja istuu kiltisti penkillä kun "Teppo 10v" pelaa suurimman osan peliajasta? Miksi? Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös moraalisesta valinnasta.

Mikä on se tavoite jolla lapsista erotellaan "ykköspyssyt" ja "turhakkeet"? Kun peluutetaan vain parhaita, niin kehittääkö se näitä pelaajina? Voittokin on tärkeää pienille pojillekin, mutta pienet (ja isotkin) pojat oppivat urheiluseurassa myös arvoja. Jos toisaalta on vaakakupissa joukkueen voitto hinnalla millä hyvänsä tai toisaalta tasainen peliaika, niin pojille viestitetään todella pahoja asioita jos voitto on ainoa mikä merkitsee.
Penkillä istujat pahimmillaan turhautuvat ja jättävät koko lajin. Tämähän kehittää jääkiekkoon valikoituvaa pelaajamateriaalia, kun harrastajapohja kapenee? Lapset ovat vielä kehittymässä ja henkilökohtaisissa taidoissa ja fysiikassa saattaa olla valtavia eroja. Tässä vaiheessa karsimalla "turhat" jätkät pois tehdään karhunpalvelus lajille kuin lajille.

Pahimmassa tapauksessa nämä luonnonlahjakkuudet ja/tai fyysisesti valmiimmat pelaajat luottavat omaan ylivoimaansa niin paljon, että harjoittelu jää vähäisemmäksi ja jossain vaiheessa nämä pojat tippuvat armottomasti kelkasta.

 

[oka]

Eli silloin kannattaa pelata joukkueessa, jossa tasoerot pelaajien välillä ovat mahdollisimman pienet ! Se, miten se toteutetaan, on toinen asia = tasojoukkueet 11-13 v. lähtien. Jos vaan mahdollista.....Tiedän, että pienemmillä paikkakunnilla ei ole, koska pelaajia ei ole tarpeeksi.

Uudellamaalla on 12 vuotiaista ylöspäin kolme tasosarjaa joissa jokainen saa varmasti pelata oman tasoisia pelejä, eli tämä alkaa silloin kun aletaan pelata "oikeata peliä" (isolla kentällä, lentävät vaihdot, lämäri).
Joukkueet pelaavat yleensä kolmella ketjulla tai 2:lla pakkiparilla ja 3:lla hyökkäysketjulla.
Kyllä pojat saavat pelata tarpeeksi, kärkijoukkueilla tulee tapahtumia (harj+ottelut) kaudessa n. 150 kpl.

Jos pienillä paikkakunnilla vähäisten pelaajamäärien takia joukkueessa on eritasoisia pelaajia niin eikö paremmat voisi mennä vuotta vanhempiin ja taas heikommat vanhemmista nuorempiin ?

Itselleen sopivan tasoiset harjoitukset/pelit kehittävät eniten + että harrastus on mielekästä ja näin harrastus jatkuu pitempään.

Täytyy muistaa että seura jolla on Nuori-Suomi sinetti saa puhdasta rahaa jolla voi kehittää seuran toimintaa, esim valmennusta. Ilman tätä tukea harrastus olisi vielä kalliimpaa perheille jolloin junnuja olisi todnäköisesti vähemmän, tätäkö halutaan ?

Rikas jääkiekkoliitto aloittaa junnujen tukemisen Pikku-Pohjola vaiheessa (n 14 vuotiaille) mutta rahaa olisi varmasti myös enemmän nuorempien junnujen valmentajien koulutukseen.

 

[Kommentaattori]

Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoinen seurata, puolin ja toisin. Itse olen aloittelemassa ns valmentajan "uraa" jalkapallon puolella ja olen osallistunut lastenohjaaja kurssille, jossa tätä Nuori-Suomi ajatusta on esitelty. Itse junnukiekkoa pikkuseurassa pelanneena olin hyvillä mielin Nuori-Suomi perusperiaatteista. Enkä mä niitä peliaikoja viime kesänä kellolla katellut, mutta tasapuolisesti kuitenkin. Enkä huomannut kenenkään nurisevan hävityn pelin jälkeen tasapuolisen peluutuksen olleen syynä. Muttä mähän olenkin joku perkeleen demari kun mun mielestä on aika sairasta tähdätä ammattilaisuuteen about 6-vuotiaan valmennuksessa. Opetellaan ensin pelitaitoja ja katotaan sitten mihin rahkeet riittää vähän vanhempana. Eikä ole lainkaan huono asia jos lapset kokeilee muitakin lajeja, se on sitä kehon monipuolista kehittämistä.

Moni esittää "kirkkain silmin" lisää ammattivalmentajia junnuille ja haluaa meidät vanhemmat pois vastuuvalmennuksesta. Ymmärrän ajatuksen, mutta koittakaa nyt jumankauta tajuta että kysymys on lähes olemattomista taloudellisista resursseista, joilla moni seura pyörii. Ei seuroilla ole rahaa palkata ammattitaitoisia valmentajia ja joukkueet on isoja kun ei edes vanhempia löydy riittävästi rinkiin mukaan. Itse lähdin mukaan kun halusin varmistaa, että pojan joukkueella on edes joku "valmentaja". Liigahallin katsomosta voi tietysti olla vähän heikko näkyvyys pikkuseurojen junnutoimintaan, mutta kannattaa välillä käydä tutustumassa.

Kuin minun kynästäni. Allekirjoitan kaiken.

 

[Major Julli]

Ettepäs sinä ja muutkaan lukeneet kirjoitustani loppuun. Siinähän korostan syöttöpelin harjoittelemista jo nuorena. Syöttöpelin oppiminen onnistuu vasta sitten, kun muut taidot ovat riittävän hyvät. Syöttöpelin harjoittelu on parasta silloin, kun sitä tehdään samantaitoisten junioreiden kanssa. Tällöin kiekko tulee myös takaisin. Jos syötät huonot taidot omaavalle joukkuekaverille, et saa sitä takaisin, jolloin kiekon vastaanotto ja jatkosyöttö jäävät toteutumatta. Kiekon pitäminen itsellä siinä vaiheessa, kun luistelu on opittu ja mailankäsittely kiekon kanssa alkaa onnistua on paras tapa mennä taidoissa eteenpäin. Syöttely tulee sen jälkeen. Iloitkaa juniorista, joka kerta toisensa jälkeen 12-vuotiaaksi asti vie kiekon omalta alueelta vastustajan maaliin lainaamatta sitä kertaakaan omille pelikavereille. Nimittäin hänestä kehittyy myöhemmin joukkuepelaaja vailla vertaa. Arvioini on, että TOJ:n venäläisessä juniorijärjestelmässä etsitään juuri näitä "itsekkäitä" taitureita kehittymään suurten seurojen juniorikouluihin.

Syöttöpeli koostuu kiekottoman paikan hakemisesta, kiekollisen oivalluksesta (pelisimä), teknisestä suoritteesta nimeltään syöttö, syötön vastuunotosta ja taas uudesta paikan hakemisesta jne.

Paikan haku pitäisi olla selkäytimessä, se on ikäänkuin tammismainen prinsiippi - tee itsesi pelattavaksi. Joidenkin valmentajien ja pelaajien käsitys on, että harjoiteltu kuvio on ainoa tapa tehdä se. Pienille junnuille kannattaa kuitenkin mielestäni opettaa reagointimalleja, ei kuvioita. Tähän miinaan hyvin moni pedagogista taitoa uupuva valmentaja sortuu.

Toisaalta Suomessa sitten ollaan osattu opettaa tuo riskittömyyden reagointimalli viimeisen päälle. Eikä se tee sinällään junioritoimesta huonoa, se tuottaa vain paljon värittömämpää 3-4 ketjunjyrää (mutta maailman parhaita 3-4 ketjun jyriä, muistetaan se! Kiekossa on vain yksi ykköskenttä per joukkue). Itse toki katselen mieluummin niitä ykköskentän taitureita, mutta Summanen, Sihvonen, Westerlund ja kumppanit näitä tykinruokia.

 

[Joukkuepelaaja]

eagle kirjoitti:
Eli sinusta pelaajat pitää roolittaa alle 10-vuotiaina ja siinä sitten on ne paikat missä kaverit pelaa koko elämänsä? Esim. 7-vuotiaasta kaverista tehdään heti pienestä pitäen neloskentän laituri, joka heittää vain kiekkoa päätyyn, koska pelaajien pitää oppia roolit ajoissa?

Ja miten sitä voittoa sitten haetaan? Eikö juuri virheitä vältellä kun haetaan voittoa? Kuunteleppa huippuvalmentajien analyysejä, mikä on merkittävin asia mistä vastustaja tekee maalit, oman joukkueen virheet. Silloin on luonnollista että virheiden välttäminen nousee suureen asemaan jos tärkeintä on vain voittaminen.

Niin kyllä minä tiedän hyvin että nuoret tahtovat voittaa, niin minäkin nuorena. Mutta ei nuori tahdo heittää vain kiekkoa päätyyn ja sen jälkeen vaihtoon, vaan nuori haluaa kehittyä pelaajana, pystyä tekemään kikkoja mitä näkee Sidney Crosbyn tekevän, niitä mitä pihapeleissäkin. Ei nuori tahdo että hänet haukutaan jos jonkun kikan jälkeen tehdäänkin maali omaan päähän ja valmentaja penkittää kaverin siitä hyvästä tai haukkuu lyttyyn.

Niinjuu, vastaatko tähän kysymykseen. Onko Ranska maailman johtavia jalkapallomaita? Minusta on. Miksi siis Ranskassa opetetaan tuota sinun kovasti kannustamaa roolittamista ja taktiikkaa pelaajille vasta näiden ollessa yli 15-vuotiaita? Voittaminen&joukkuepelaaminen&roolit eivät ole sitä ennen kovinkaan tärkeitä, vaan tärkeintä on nuorten kehitys, pelaajien taitotason kehitys ja niiden välineiden kehitys millä taktiseen ulottuvuuteen saadaan myöhemmin sopivat pelaajat

Lukemisen ymmärtäminen näyttää olevan sinulle vaikeaa.

Pelipaikat on kaikilla kentällä olevilla pelaajilla eikä se tarkoita, että ne ovat aina samat pelaajilla.

Minä en ole kirjoittanut myöskään päätyyn heittämisestä enkä virheiden välttämisestä. Virheitä tulee vaikka olisi kuinka hyvä ja taitava.

Haukkumiset ja penkittämiset ovat myöskin sinun kirjoituksia.

Minä olen kirjoittanut yksilönä voittamisesta,pelipaikoista. Sinä kirjoitat joukkueena voittamisesta,rooleista,taktiikasta.