Baltimore Ravens-Indianapolis Colts
Nyt siis sitä lupailemaani pientä ennakontynkää. Tästä matsista on toki jo jauhettukin paljon, mutta yritetääs vielä saada ajatukset aiheesta koottua pariin viestiin. Aikamoista jaarittelua varmaan luvassa, mutta ehkä sieltä jokunen ajatuskin löytyy. Lukekaa, jos jaksatte/kiinnostaa.
Kuuma ottelu siis kyseessä, kun Colts palaa Baltimoren kaupunkiin, josta se riistettiin yli 20 vuotta sitten maaliskuisen yön pimeydessä vuonna 1984. Baltimore on jo saanut uuden rakkaan joukkueen, mutta kaupungin asukkaita ja etenkin vanhoja Colts-faneja nakertaa edelleen tapa, jolla muutto tapahtui, kuten myös se, että Baltimore Coltsilta ryövättiin sen historia (esim. Johnny Unitas esitetään Hall of Famessa vastoin hänen toiveitaan Indianapolis Coltsin pelaajana).
No, se oli silloin ja nyt on nyt. Tämä tarina kuitenkin taustaksi sille, miksi lauantain ottelu ei ole Baltimoressa normaali peli, edes playoff-standardien mukaan. Se on paljon muutakin. Itse en kuitenkaan tästä asetelmasta erityisemmin huumaa ota, koska en ole sellainen ihminen, joka revittelee kannattamansa joukkueen historialla (köhköh, Liverpool-fanit..). Ymmärrän kuitenkin kaupungin inhon nykyistä Coltsia (lähinnä omistajia ja johtoporrasta, ei kannattajia) kohtaan ja olisihan se varmasti hieno silaus lähettää voiton myötä Indy lomille ja varmistaa, että ainoa Super Bowlin voittanut Colts on jatkossakin Baltimore Colts.
Tietenkään tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Indianapolis Colts on kohdannut Ravensin tai edes ensimmäinen kerta, kun tämä on tapahtunut Baltimoressa. Indy ja Ravens ovat kohdanneet kolme kertaa aiemmin ja Indy on voittanut näistä peleistä jokaisen – kahdesti vieraissa vieläpä. Myös Peyton Manning on menestynyt näissä peleissä hyvin. Ensimmäinen kohtaaminen oli hänen tulokaskaudellaan 1998, toinen kaudella 2002 ja viimeinen kauden 2005 avauspeli. Näissä kolmessa pelissä Manningin tilastot ovat seuraavanlaiset: 78/118 (=66%), 895 Yds. (298/peli), 6 TDs & 2 Ints… Varsin vakuuttavaa. Kuitenkin ainoa peli, jolla nykytilanteen kannalta on varsinaista merkitystä, on tuo kauden 2005 avauspeli, joka oli Rex Ryanin ensimmäinen ottelu Ravensin puolustuksen koordinaattorina. Silloin Manning heitti kovan paineen alla 21/36, 254 jaardia ja kaksi touchdownia. Tony Dungyn sanoi, että tuo peli oli ehkä paras, minkä Manning oli siihen mennessä urallaan pelannut. Peytonin pitää pystyä melkeinpä vastaavaan huomenna - ehkä jopa parempaan - mikäli hän haluaa voittaa ja pysyä vielä mukana taistelussa mestaruudesta.
Kuten olen jo sanonut, Colts muistuttaa mielestäni nykyään monelta osin Cincinnati Bengalsia, joten voin hyvinkin nähdä lauantain ottelun seuraavan tämän kauden Ravens-Bengals –pelien kaavaa. Silloin pelkona on tietysti se, että Peyton Manning saa samanlaisen vireen päälle kuin Carson Palmer jälkimmäisessä Cincy-pelissä ja repii nopein heitoin Ravensin puolustuksen auki. Toki on huomioitavaa, että Palmer teki tämän kotikentällä ja että tehokkaan näköisestä – lähestulkoon dominoivasta – esityksestä huolimatta Bengals jäi vain 13 pisteeseen ainoan TD:n syntyessä trikkipelin seurauksena. Baltimoressa Palmerin QB Rating oli puolestaan surkea 52,4 ja hän jäi alle 200 jaardin. Tällä saattaa olla merkitystä siinä mielessä, että vielä edelliskaudella (sama kausi, jolta Manningin edellinen Ravens-kohtaaminen siis on) Palmerkin myllytti Ravensia niin kotona kuin vieraissa.
Coltsin runkosarjapeleistä parhaiten tätä matsia saattaa ennakoida Jags-pelit. Jacksonville on ollut tällä kaudella vähän sellainen ”köyhän miehen Ravens”, joskin huomattavasti paremmalla juoksupelillä varustettuna. Ainakin toivottavasti näistä peleistä voidaan jotain päätellä, koska Peyton oli aika vaikeuksissa Jaguarsia vastaan molemmissa peleissä.
Käännetääs kuitenkin tässä vaiheessa tähänastinen tarkastelutapa päälaelleen: Kaikkihan nyt tietävät Indyn hyökkäyksen, mutta mitä sen puolustuksesta voisi sanoa? Yllättävin asia lienee se, että Colts heittopuolustus on jaardimäärältään liigan toiseksi kovin (159 YPG). Tähän Indyn hyvät uutiset meinaavat loppuakin tällä saralla. Lähempi tarkastelu nimittäin paljastaa, että suuri(n?) syy Coltsin korkealle ranking-sijoitukselle on juoksupuolustuksen täydellinen kyvyttömyys. Miksi heittää, kun voi juosta? Ei asia ihan näinkään mustavalkoinen tietenkään ole, sillä Colts päästämät 16 touchdownia ilmassa on viidenneksi vähiten liigassa, eikä vastustajan 6.52 jaardia heittoyritystä kohden ole sekään huono lukema Coltsin kannalta. Huippupuolustukseksi ei Coltsia kuitenkaan voi sanoa ja esim. Football Outsidersin tilastot rankkaavat sen heittopuolustuksen vasta sijalle 18. Varsinkin syötönkatkoja ja säkityksiä Indyn puolustuksella on aivan liian vähän – säkityksiä peräti toiseksi vähiten koko liigassa (25, joista vain kuusi vieraissa), vaikka joukkueelta löytyykin tämän osaston supermies Dwight Freeney.
Freeneyn panos onkin ollut yksi suurimmista puheenaiheista peliä edeltävinä päivinä. Ravensin Jonathan Ogden on yksi kaikkien aikojen parhaita left tackleja, mutta aikaisemmat kohtaamiset Freeneyn kanssa ovat jokseenkin synkkä lisä hänen muutoin niin upealla urallaan. Freeney tuntuu tietävän keinot, joilla JO:n kykenee päihittämään ja asiaa tuskin parantaa tällä kertaa se, että Ogden on kärsinyt varvasvammasta, joka rajoittaa hänen liikkumistaan ikävästi. JO:n pelaaminen ei vieläkään ole täysin varmaa, mutta vaikea uskoa, ettei hän peliä alottaisi, joten eiköhän tämä revanssi pääse toteutumaan.
Muutoin loukkaantumiset ovatkin enemmän Indyn riesa tällä hetkellä. Olennaisista pelaajista Joseph Addai, Ryan Diem, Ryan Lilja, Robert Mathis, Gary Brackett, Nick Harper ja Bob Sanders ovat kaikki enemmän tai vähemmän ”banged up”. Heistäkään tuskin moni (jos kukaan) jättää peliä väliin, mutta kyllä tämäkin Indyn peliä varmasti vaikeuttaa, kuten myös viime viikonlopun KC-pelin rasitus. Ravens puolestaan on saanut valmistautua peliin ja latailla akkujaan rauhassa ylimääräisen viikon verran. Ravens on historiallisesti menestynyt erinomaisesti Billickin alaisuudessa bye-viikon jälkeisissä peleissään. Tälläkin kaudella asiasta on muutama hyvä esimerkki: Virallisen bye-viikkonsa jälkeen Ravens kävi pöllyttämässä Saintsia New Orleansissa ja toisen ”byen” jälkeen katkaisemassa Chiefsin kotiputken Kansas Cityssa (ei ollut tietenkään varsinainen bye, mutta jälkimmäinen Cincy-peli pelattiin jo torstaina, joten Ravensille jäi muutama ylimääräinen päivä palautumiseen ja valmistautumiseen).
Mutta nyt takaisin Coltsiin. Sen puolustuksen suurin ongelma on, että se on todella pienikokoinen. Erityisesti Raheem Brock (6-4, 274lbs.) puolustuslinjan keskellä aiheuttaa ihmetystä ja auttaa ymmärtämään, miksi joukkueet ovat tällä kaudella hakanneet palloa niin tehokkaasti keskeltä läpi. Itse asiassa, koko linja on naurettavan pienikokoinen ainakin ilmoitettujen mittojen mukaan: Robert Mathis (6-2, 245lbs.), Anthony McFarland (6-0, 300lbs.), Brock ja Dwight Freeney (6-1, 268lbs.) on nelikko, jolla saattaa olla ongelmia Jamal Lewisin (5-11, 245lbs.) ja Ravensin suht isokokoisen linjan kanssa… Eikä asiaa auta se, että myös Coltsin linebackerit ovat kovin pieniä (Gardner: 6-1/228, Brackett: 5-11/235, Morris: 6-2/245, June: 6-0/227). Verratkaapa edellisiä kavereita seuraavaan ryhmään: Tony Pashos (6-6, 320lbs.), Keydrick Vincent (6-5, 325lbs.), Mike Flynn (6-3, 305), Jason Brown (6-3, 320) ja Jonathan Ogden (6-9, 345lbs.). Ravensin juoksuhyökkäys on ollut surkea keräämään jaardeja koko kaudella, mutta eihän tuollainen kokoetu yksinkertaisesti voi olla näkymättä. Ok, samainen Coltsin linja pysäytti viime viikolla Larry Johnsonin täysin, mutta se sai todella paljon apua koko puolustusyksiköltä. Tällä viikolla ei kuitenkaan vastassa ole tärisevä ja arka Trent Green, vaan koko kauden rauhallisesti esiintynyt Steve McNair kotikentällään. Jos Colts suuntaa kaikki voimavaransa juoksun pysäyttämiseen, kuten viime viikolla, niin uskon kyllä, että McNair saa homman hoidettua.
Katsotaas siis seuraavaksi McNairia ja Ravensin hyökkäystä. Toki siihen ollaan jo viime päivinä kiinnitetty huomiota, mutta lähinnä McNairiin ja Lewisiin keskittyen. Tuo hyökkäys on kuitenkin paljon muutakin. Esimerkiksi edellä esitelty linja on parantanut heittosuojaustaan todella paljon ja Ravensin pelinrakentaja säkitettiinkin vain 17 kertaa tällä kaudella. Isoksi osaksi tämä on myös McNairin liikkuvuuden ja vaistojen ansiota. Juoksublokkaus on sen sijaan huonontunut paljon, kuten on jo useampaan kertaan mainittu.
Jim Fasselin lähdön jälkeen Ravensin hyökkäyksessä on moni muukin pelaaja noussut esille kuin McNair. Tällä hetkellä Ravensilla on viisi mainitsemisenarvoista asetta heittohyökkäyksessä: Todd Heap, Derrick Mason, Michael Clayton, Demetrius Williams ja FB Ovie Mughelli. Näistä Heap on oman pelipaikkansa parhaimmistoon kuuluvana luonnollisesti ensimmäisenä esittelyssä. Colts on ollut tällä kaudella aika huono tight endejä vastaan, joten veikkailisin Heapille n. 40-60 jaardia ja touchdownia. Ravensin hyökkäys ei kuitenkaan perustu korkeisiin jaardimääriin, vaan pallon hallussapitoon. Siinä Derrick Mason on parhaimmillaan ja varsinkin 3rd down –tilanteissa hän on mielestäni aivan liigan eliittiä.
Clayton ja Williams ovat puolestaan erittäin lupaavia kavereita, jotka ovat nostaneet tasoaan mitä pidemmälle kausi on edennyt. Nämä kaksi tulevat olemaan erityisen tärkeitä, jos Ravens ajautuu pahaan takaa-ajotilanteeseen ja joutuu hakemaan pitkiä heittoja. Toivottavasti tällaista tilannetta ei kuitenkaan nähdä.
Mughelli on Ravens-hyökkäyksen musta hevonen, jota käyetään vähän, mutta harkiten. Älkää kuitenkaan unohtako häntä kokonaan, koska Ovien rooli on kasvanut koko ajan ja hänelle yritetään varmasti saada muutama kosketus myös Colts-pelissä.
Lupaan päästä seuraavassa viestissä jo asiaan..