NFL season 2006–2007

  • 64 050
  • 1 117

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Eilen näin uusintana Pats - Jets pelin ja täysin vakuuttunut kyllä Patsin puolustuksesta. Juoksupeli pysäytettiin kyllä mutta heittopelin onnistuessa puolustus näyttäisi olevan hieman hidas.

Hyökkäys taas jyräsi mahtavasti ja tasaisesti eteenpäin ja Brady pisteli kirurgin tarkkoja syöttöjä ympäri kenttää. Oli jopa pari kertaa onnistua huikeilla pitkillä heitoilla. Huomionarvoista on että Patseillä oli kaksi hyökkäystä joiden pituus oli yli 6 minuuttia per hyökkäys.


Kolme matsia nähtyäni voisin kyllä sanoa että Pats on ainoa joka tällä hetkellä vakuutti.

Colts vaikutti hyvin hyvin epävarmalta ja mielestäni se oli huonoin pelin minkä tällä kaudella olen nähnyt. Kuten joku aiemmin jo sanoi vähemmän huonompi, eli Colts voitti.

Eagles - Giants pelissä näkyi selvästi että rutiini puuttui molemmilta tiimeiltä. Garcia oli paikoittain erittäin hyvä mutta toisaalta välillä taas tavallinen kuolevainen eikä se riitä pleijareissa. Eli taas ei oikein yltänyt misäsän vaiheessa huippuunsa. Tiki yritti mutta tällä kertaa hän ei voittanut peliä Giantseille. Eagles mielestäni oli parempi ja ansaitsi voiton.
 
Suosikkijoukkue
Suomi
Eikös netistä pystynyt jotain kautta katsomaan noita pelejä? Super Bowli on pakko nähdä ja kun ei viasattia ole itsellä eikä kellään tutullakaan, niin aarrgghh.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Jack in the Box kirjoitti:
Eikös netistä pystynyt jotain kautta katsomaan noita pelejä? Super Bowli on pakko nähdä ja kun ei viasattia ole itsellä eikä kellään tutullakaan, niin aarrgghh.

TVUPlayerilla pitäisi kai ainakin onnistua. Itse ei siitä ole mitään kokemusta, joten en osaa sen enempää avittaa.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Vee_- kirjoitti:
Heh, selailin ketjun ekoja sivuja ja oli pakko takertua tähän. Ei ole tarkoitus vittuilla, sillä tiedän että ensimmäinen Fawkesin seuraama kausi ei ollut edes alkanut vielä, mutta tuo ensimmäinen lause yhdistettynä kahteen viimeiseen muodostaa hauskan kokonaisuuden. Mutta menihän tuossa oikein yksi neljästä.. Noo, minulla ei kai ole lupaa lainata tällaisia, kun itse veikkailin Denverin menevän pitkälle, kiitti Jake the Snake.

p.s. Joulupukki tais luulla olevansa vitsikäs tänä jouluna, sain Plummerin pelipaidan..
Äläs kaveri kuule yhtään käy siellä paukuttelemaan! No joo, ihan oikeassa olet. Korpeen meni niin että humisi, mutta vetoan tosiaan siihen että tuossa vaiheessa tietämys joukkueista oli ihan täysin "asiantuntijoiden" analyysien varassa. Ainakin Carolinan ja Miamin laitoin tuohon ihan NFL.comin kausiennakoiden perusteella. Ennen kauttahan Carolinaa pidettiin ykkössuosikkina ja aika moni piti Miamia sellaisena jokerikorttina joten näiden perusteella nuo joukkueet mainitsin. Seattle oli ehkä vähän enemmän oma veto, mutta sekin perustui aika pitkälti viime kauden menestykseen. Katellaan sitten ensi kaudella kun alkaa nyt tämä asiantuntemus olemaan ihan kohtuullisella tasolla.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
13~ kirjoitti:
Eikä ole helppo duuni Bobby Petrinollakaan, Vickistä pitäisi puristaa jotain oikeasti hyödyllistä irti muutamassa vuodessa.
Osaako joku tosiaan kertoa tästä äijästä jotain? Itselleni hän on täysin outo nimi (kuten suurin osa muistakin collegevalmentajista) ja kuitenkin jonkinlaiseksi Atlanta-faniksi itseni luen. Tai varsinaista suosikkijoukkuetta ei ole ehtinyt vielä tulla, Steelersiä jollain tapaa symppaan, mutta Vick ja Tomlinson olivat ne kaksi kaveria joiden pelityyli alunperin lumosi minut joten siinä samalla on sitten vähän pakko fanittaa myös Atlantaa ja San Diegoa. Atlantan head coachin posti eroaa kyllä varmaan jossain määrin muiden jengien vastaavista posteista. Atlantan hyökkäys on täysin ainutlaatuinen NFL:ssä. Ainakaan mennellä kaudella heillä ei oikeastaan koko kaudella ollut sellaista perusheittopeliä laisinkaan. Lähinnä Dunn tai Vick yritti itse juosta ja sitten välillä jotain yksittäisiä heittoyrityksiä joista puolet epäonnistui, mutta sellaista perustavanlaatuista lyhyttä ja varmaa heittopeliä ei nähty lähes ollenkaan. Atlantan hyökkäys ei myöskään missään vaiheessa saanut sellaista jatkuvuutta tai rutiinia käyntiin vaan useasti tuloksena oli three and out. En muista Atlantalta oikeastaan yhtään sellaista kunnon koko kentän draivia joka olisi päättynyt TD:seen vaan usein pallo saatiin ehkä ihan kohtuu asemista, mutta vain yksi first down pystyttiin saavuttamaan, jonka jälkeen täytyi joko puntata tai yrittää field goalia. Falconsin draivit olivat varmasti keskiarvolta liigan lyhyimmästä päästä.

Eli kyllä ihan selkeästi mun mielestä Petrinon listalla ensimmäisenä pitäisi olla hyökkäyspeli. Heittopelin on pakko olla suuremmassa roolissa ensi kaudella. Muistan kyllä miten itsekin hehkutin tuossa kauden alkuvaiheessa että "antakaa Vickin vaan juosta", mutta loppukaudesta kävi selväksi että ei se vaan NFL:ssä toimi. Toki yksittäisissä peleissä Vick voi loistaa tilastoissa ja voittaa pelejä jaloillaan, mutta en usko että NFL:ssä joukkue voi rakentaa koko hyökkäyspelinsä pelinrakentajan juoksujen varaan. Varsinkaan kun Atlantaa vastaan on helppo puolustaa kun ei ole heittopelin uhkaa. Kyllä hyökkäyksen peruselementit täytyvät olla RB:n juoksut ja perusheitot. Toki Vickin ainutlaatuista urheilullisuutta täytyy käyttää hyväkseen, sillä scrambling on se mikä tekee Vickistä Vickin. Suunniteltuja bootleggejä voi käyttää ihan kunnolla, mutta niiden varaan ei voi rakentaa hyökkäystä. Tai näin ainakin itse näkisin asian.

Lapster kirjoitti:
Eilen näin uusintana Pats - Jets pelin ja täysin vakuuttunut kyllä Patsin puolustuksesta. Juoksupeli pysäytettiin kyllä mutta heittopelin onnistuessa puolustus näyttäisi olevan hieman hidas.

Hyökkäys taas jyräsi mahtavasti ja tasaisesti eteenpäin ja Brady pisteli kirurgin tarkkoja syöttöjä ympäri kenttää. Oli jopa pari kertaa onnistua huikeilla pitkillä heitoilla. Huomionarvoista on että Patseillä oli kaksi hyökkäystä joiden pituus oli yli 6 minuuttia per hyökkäys.


Kolme matsia nähtyäni voisin kyllä sanoa että Pats on ainoa joka tällä hetkellä vakuutti.
Samasta asiastahan Simmskin puhui. Eli linebackerit ovat todella kokeneita ja vahvoja karjuja, mutta eivät ole mitään DeMarcus Waren tapaisia erittäin nopeita ja ketteriä. Joten ihan maalaisjärjellä ajateltuna Patriots puolustukseen purisi parhaiten juuri tuollainen spread-offense eli paljon laitureita ja palloa heille lyhyehköillä heitoilla. Tosin San Diego taas ei voi olla käyttämättä Tomlinsonia joten saa nähdä miten Schottenheimer peliin lähteen. Steeplerin kanssa vähän samoilla linjoilla siitä, että Rivers on avainpelaaja tässä matsissa. Itse en ehkä lähtisi suoraan sanomaan että Riversin kuuppa ei kestäisi, mutta kieltämätttä hänellä on vielä näytettävää. Voi ihan hyvin olla että hän kestää paineet, mutta ennen kuin hän voittaa postseasonilla tullaan häntä pitämään San Diegon heikkona lenkkinä.

Neljä matsia nähtynäni sanoisin että Pats oli tosiaan ainoa joka vakuutti. Seattle pelasi vähän paremmin kuin runkosarjassa, mutta se jokin puuttuu yhä. Philly oli ihan hyvä, mutta ei mestaruuden voittava joukkue. Colts taas oli mulle hyökkäyksen osalta iso pettymys. Ainakin tuon pelin perusteella puheet Peytonin playoff-jäätymisistä ovat totta. Vaikea nähdä että Indy Baltimoren voittaisi. Mutta kuitenkin jopa Colts tuntuu todennäköisemmältä mestarilta kuin yksikään NFC jengi. Olen 90 prosenttisen varma, että pytty mene tänä(kin) vuonna AFC joukkueelle.

EDIT. NFL.comista löytyikin ihan kattava juttu Petrinosta. Tuon perusteella hän on juuri Atlantan kaipaama hyökkäyksestä kuuluisa koutsi. Hän mainitsi itsekin päätehtäväkseen heittohyökkäyksen kehittämisen joten hän vaikuttaa ihan hyvältä valinnalta. Sen sijaan harmittavasti special teams-koutsi Joe DeCamillas lähti Jacksonvilleen. Viime kaudella Atlanta käytti usein melko omituisia ryhmityksiä aloituspotkuissa ja usein ne toimivat ihan kohtalaisesti. Olisin mielellään nähnyt samanlaisia yllätysvetoja jatkossakin.
 
Viimeksi muokattu:

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
PItää vielä lisätä tuosta Patsin pelistä ja puolustuksesta. Juoksupeli kyllä pysäytettiin todella tehokkaasti ja Jets suorastaan tapettiin kentälle joka kerta kun juoksulla yrittivät edetä. Heikkous tosiaan löytyy jos siihen linjan taakse päästään heittämään. Jetsin nopeat ja vikkelät ukot väisteli tehokkaasti yleensä sen ensimmäisen ukon.

Ja kuten Fawkes kertoi. Coltsin hyökkäys kahdella ensimmäisellä neljänneksellä oli täysi katastrofi. Peyton tosin ei ole niin jäässä kuin Grossman. uskomatonta miten Bears pystyy tuulettamaan voitosta voittoon sellaisella QB:llä. Noh, Urlacher pitää huolen kyllä ettei vastustajatkaan juhli.

Ravens on täysi musta hevonen minulle, en nähnyt yhtään peliä enkä oikein tiedä mitään koko joukkueesta. Kova tilasto runkosarjassa mutta kun katsoo niin Ravens pelasi kaikki pelit 50% voittoprosentin omaavia tai huonompia vastaan. Ainoa huomioitava voitto oli Saintseja vastaan. Tosin voitto on aina voitto, ei siitä pääse mihinkään. Mutta silti on sellainen fiilis ettei Ravens pysty yllättämään.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Lapster kirjoitti:
PItää vielä lisätä tuosta Patsin pelistä ja puolustuksesta. Juoksupeli kyllä pysäytettiin todella tehokkaasti ja Jets suorastaan tapettiin kentälle joka kerta kun juoksulla yrittivät edetä.

Mielestäni Jets eteni ihan hyvin juoksemalla (Washington, 11 yrityksellä 50 jaardia, ka. 4,5 jaardia). Toki jokunen peli jäi linjaan, mutta niin käy kaikille joukkueille. Vähän vähemmän perinteiset (ennalta arvattavat) pelikutsut ja palloa enemmän maata pitkin ja vähemmän Penningtonin heitettäväksi. Osa syy on toki se, että Pats sai johdon, jonka jälkeen Jetsin oli pakko heittää, mutta edelliset kommentit koskivat lähinnä pelin alkua.
 

Cube

Jäsen
Lapster kirjoitti:
Ravens on täysi musta hevonen minulle, en nähnyt yhtään peliä enkä oikein tiedä mitään koko joukkueesta. Kova tilasto runkosarjassa mutta kun katsoo niin Ravens pelasi kaikki pelit 50% voittoprosentin omaavia tai huonompia vastaan. Ainoa huomioitava voitto oli Saintseja vastaan. Tosin voitto on aina voitto, ei siitä pääse mihinkään. Mutta silti on sellainen fiilis ettei Ravens pysty yllättämään.
Nyt joku on antanut sulle väärää tietoa:

- @ Tampa Bay (4-12): W 27-10 - Bucs oli huono tällä kaudella, mutta nolla on aina nolla ja varsinkin vieraskentällä kova temppu.. Tämä oli ensimmäinen kerta Tampan historiassa, kun se on jäänyt kotona ilman pisteitä.

- Oakland (2-14): W 28-6 - Ok, tämä nyt oli ihan perusvoitto liigan huonointa joukkuetta vastaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että Chargersille tätä paskaa oli tarjolla kaksi kertaa kaudessa :)

- @ Cleveland (4-12): W 15-14 - Voitto ei ollut erityisen vakuuttava, mutta tyyli millä se otettiin oli. Viimeisen minuutin drive ja Matt Stoverilta potkumaali haarukkaan 52-jaardista viime sekunneilla.

- San Diego (14-2): W 16-13 - Tomlinson alle 100 jaardia ja kotivoitto AFC:n tulevaa runkosarjaykköstä vastaan.

- @ Denver (9-7): L 3-13 - Pakko sitä on joskus hävitä ja Mile High on hyvä paikka tehdä niin.

- Carolina (8-8): L 21-23 - Mielestäni ainoa tahra Ravensin tämän kauden recordissa. Tätä peliä ei olisi koskaan pitänyt hävitä, eikä ainakaan tällä tavalla (Delhomme 365 jaardia). Pitää kuitenkin muistaa, että Carolina oli todella kovassa kunnossa tuohon aikaan ja tämä voitto oli sille neljäs putkeen.

- @ New Orleans (10-6): W 35-22 - Jim Fassel sai väistyä ja Brian Billick otti myös hyökkäyksen pyörittämisen harteilleen. Tästä matsista alkoi todenteolla Ravensin nousu mestariehdokkaaksi.

- Cincinnati (8-8): W 26-20 - Tämä peli ei oikeastaan edes ollut niin tiukilla, mitä loppunumeroista saattaisi päätellä. Carson Palmerille kauden huonoin QB rating. Tämän matsin jälkeenhän Cincyn hyökkäys syttyikin sitten aivan liekkeihin ja takoi todella kovia numeroita parin viikon ajan. (Esim. seuraavalla viikolla Carson Palmer 440 jaardia ja 3 TD Chargersia vastaan.)

- @ Tennessee (8-8): W 27-26 - Ravensilla ei tässä matsissa ollut oikeastaan edes käytössä MLB:tä loukkaantumisten takia, mikä osaltaan selittää Travis Henryn onnistumista. Jälleen kuitenkin viimehetken voitto FG-blokilla. Seuraavalla viikolla alkoikin sitten Titansin kuuden matsin voittoputki.

- Atlanta (7-9): W 24-10 - Aika perusvoitto ja Ravensilta hyvä pallonhallintapeli.

- Pittsburgh (8-8): W 27-0 - Steelers-murskajaiset osa 1. Joidenkin lähteiden mukaan yksi Ravensin kaikkien aikojen parhaista peleistä, ellei jopa paras. Big Ben säkitettiin 9 kertaa, mikä on uusi ennätys Ravensille.

- @ Cincinnati (8-8): L 10-13 - Lyhyellä viikolla (peli pelattiin torstaina) turpaan vieraissa todella kovassa kunnossa olevalta Bengalsilta. Vitutti kyllä, mutta ymmärrettävä häviö. Ravens näytti haluttomalta. Tämä oli ensimmäinen ja toivottavasti pleijarit mukaanlukien ainoa häviö sen jälkeen, kun Billick otti hyökkäyksen haltuunsa.

- @ Kansas City (9-7): W 20-10 - Todella dominoiva voitto ja Chiefsin ainoa TD tuli roska-ajalla. Kansas Citylle ensimmäinen joulukuinen kotitappio sitten vuoden 1996.. 18 matsin voittoputki muistaakseni meni siis rikki.

- Cleveland (4-12): W 27-17 - Jälleen aika perusvoitto ja tällä kertaa kakkospelinrakentajalla. Vähän turhankin tiukoille meni, mutta Cleveland-matsit ovat aina todella vaikeita ja Ravens saa olla tyytyväinen, että onnistui niistä molemmat tällä kaudella voittamaan.

- @ Pittsburgh (8-8): W 31-7 - Myös Pittsburgh-matsit ovat yleensä vaikeita, mutta tällä kaudella näin ei oikein ollut, vaan voitot tulivat peräti helposti. Steelers ulos pleijareista kahdesti saman kauden aikana, on se kyllä edelleen nättiä :)

- Buffalo (8-8): W 19-7 - TAAS aika perusvoitto kotona varmistelevan konservatiivisella taktiikalla. Bills pelasi kuitenkin oikein hyvän pelin.

Eli kokonaisuudessa Ravens pelasi tällä kaudella neljä peliä yli 8 voittoa ottaneita joukkueita vastaan - niistä tuli kolme voittoa ja yksi häviö. Tällä kaudella pleijareihin asti selvinneitä joukkueita vastaan Ravens on puolestaan 3-0 tähän asti.

Kahdeksan peliä tai enemmän voittaneita joukkueita vastaan Ravens on puolestaan pelannut tällä kaudella 10 peliä ja voittanut niistä seitsemän. Mielestäni tuo on oikein hyvä suhde, kun ottaa huomioon vielä sen, että kaksi noista häviöistä tuli vielä siinä vaiheessa, kun Fassel oli hyökkäyksen koordinaattori. Hyökkäyksen ollessa Billickin alaisuudessa Ravens on ollut lähes voittamaton.. Joten tervetuloa mukaan bandwagoniin, tilaa on kyllä edelleen ;)

Itse asiassa laskin juuri, että Ravensin Strength of Schedule oli kovempi kuin San Diegon.. Marginaalisesti, mutta silti. Indylla ja New Englandilla ollut kuitenkin selvästi kovemmat ohjelmat kuin kummallakaan, joten sikäli viestissäsi on kyllä varmasti pointtia. Ei Ravens kuitenkaan ole helpolla selvinnyt, eikä sen voitto olisi missään nimessä yllätys, koska tilastotkin tukevat sitä aika hyvin. Lisäksi on syytä huomioida, että Baltimoren neljästä heikoimmasta vastustajasta tällä kaudella (lasken Clevelandin kahdesti) Ravens kohtasi kolme heti ensimmäisen kolmen viikon aikana. Eli kovia pelejä (ja voittoja) on kyllä alla ja Ravens on muutenkin ollut hyvässä vireessä loppukauden. Saa nähdä miten käy.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Cube kirjoitti:
Itse asiassa laskin juuri, että Ravensin Strength of Schedule oli kovempi kuin San Diegon.. Marginaalisesti, mutta silti. Indylla ja New Englandilla ollut kuitenkin selvästi kovemmat ohjelmat kuin kummallakaan, joten sikäli viestissäsi on kyllä varmasti pointtia. Ei Ravens kuitenkaan ole helpolla selvinnyt, eikä sen voitto olisi missään nimessä yllätys, koska tilastotkin tukevat sitä aika hyvin. Lisäksi on syytä huomioida, että Baltimoren neljästä heikoimmasta vastustajasta tällä kaudella (lasken Clevelandin kahdesti) Ravens kohtasi kolme heti ensimmäisen kolmen viikon aikana. Eli kovia pelejä (ja voittoja) on kyllä alla ja Ravens on muutenkin ollut hyvässä vireessä loppukauden. Saa nähdä miten käy.

Strenght of schedulethan löytyvät tuolta sarjataulukoista. San Diegolla se oli AFC:n alhaisin ja Ravensilla toiseksi alhaisin (sikäli, kun nopeasti tulin katsoneeksi oikein). Eli siinä mielessä voisi sanoa, että Lapsterin jutussa oli ideaa mukana.

Tietysti voidaan alkaa keskustelemaan siitä miten kova vastus esim. Steelers todellisuudessa oli muille joukkueille kuten Ravensille tällä kaudella. Oma suosikki oli koko kauden läpeensä niin paska, että en esim. sen perusteella hirveästi alkaisi veikkailemaan menestystä pudotuspeleissä.

Ei Ravens missään nimessä mikään turha porukka ole, mutta en ainakaan vielä ole valmis tuohon Cuben hehkutukseen yhtymään. Suurin syy on, että joukkueen hyökkäys löytyy sijalta 17 runkosarjan osalta. Esim. Sexy-Rexyn Chicago löytyy pari sijaa ylempää mikä kertoo aika paljon. Puolustus on toki kova ja voittaa mestaruuksia, mutta epäilen Ravensia samasta syystä kuin Chicagoa.

Oma suosikkini suureksi ja mahtavaksi on San Diego. Hyvä hyökkäys ja hyvä puolustus varsinkin nyt, kun Castillo ja Merriman ovat taas kondiksessa. Parhaiten nuo systeemit näkee kuitenkin ensi viikonlopun jälkeen.
 

Cube

Jäsen
Troy kirjoitti:
Ei Ravens missään nimessä mikään turha porukka ole, mutta en ainakaan vielä ole valmis tuohon Cuben hehkutukseen yhtymään. Suurin syy on, että joukkueen hyökkäys löytyy sijalta 17 runkosarjan osalta. Esim. Sexy-Rexyn Chicago löytyy pari sijaa ylempää mikä kertoo aika paljon. Puolustus on toki kova ja voittaa mestaruuksia, mutta epäilen Ravensia samasta syystä kuin Chicagoa.
Oletko nyt varmasti ottanut huomioon Fasselin erottamisen mukanaantuoman muutoksen? On helppo katsella pintapuolisesti tilastoja ja niiden pohjalta julistaa Ravens edelleen pelkäksi puolustusjoukkueeksi, mutta tosiasia on, että kauden mittaan Ravensista on tullut ihan aidosti varteenotettava joukkue hyökkäyksenkin osalta. Tämän seurauksena mm. Steve McNairin numerot ovat "hypänneet katosta läpi" - mm. completion% on noussut huomattavasti (56% -> 67%), vaikka vastustajat ovat koventuneet kauden alusta. Tietysti iso syy tuolle on se, että McNair on tottunut ajan myötä paremmin Ravensin pelisysteemiin, mutta kummasti tasonnousu osui juuri tuohon Saints-peliin. Bye-viikon jälkeen McNairin QB rating on yli 90 ja TD/INT -suhde 11-5 (vrt. aikaisempi 4-8). Pelikohtaiset jaardimäärät ovat puolestaan kasvaneet 182 jaardista 214 jaardiin.

Myös Jamal Lewisin statsit Fasselin lähdön jälkeen ovat 780 jaardia (78/ottelu) ja 8 touchdownia 10 pelissä. Ensimmäisessä 6 pelissä J-Lew juoksi 352 jaardia (58,7/ottelu) ja yhden touchdownin. YPC on edelleen tosin aika kauhea, mutta voiko sen perusteella koko hyökkäystä teilata tuolla tavoin?

Tässä vielä vähän vertailua.. Ensin Ravensin hyökkäyksen ranking-sijoituksia ensimmäisen kuuden pelin jälkeen:

- Total Yards/Game: 28.
- Rushing Yards/Game: 26.
- Avg. Gain/Rush: 26.
- Passing Yards/Game: 25.
- Avg. Gain/Pass Play: 28.
- Pct. Had Intercepted: 26.
- Pct. QB Sacks Allowed: 13.
- First Downs/Game: 29.
- Avg. Gain/Off. Play: 30.
- 3rd Down Efficiency: 20.
- 4th Down Efficiency: 6.


Sitten samat tilastot kauden päätteeksi:

-Total Yards/Game: 17.
Rushing Yards/Game: 25.
Avg. Gain/Rush: 31. (ruma tilasto edelleen)
Passing Yards/Game: 11.
Avg. Gain/Pass Play: 8.
Pct. Had Intercepted: 10.
Pct. QB Sacks Allowed: 2.
First Downs/Game: 22.
Avg. Gain/Off. Play: 22.
3rd Down Efficiency: 9.
4th Down Efficiency: 3.


Kyseessä on yksinkertaisesti aivan eri hyökkäys.

Kuten sanottua, meikäläinen on kyllä pelko perseessä Indy-pelin takia, mutta kyllähän se on nyt täysin selvä asia, että objektiivisesti katsoen Ravens on suurimpia mestariehdokkaita tällä hetkellä. Väitän myös, että Ravens oli runkosarjassa kokonaisvaltaisesti paras joukkue liigassa. Tämä ei tarkoita, että Ravensilla on jotenkin helppo työ edessään, mutta älkää nyt hyväinen aika väittäkö, että joukkueen pitäisi Jatkoajan kirjoittelijoidenkin keskuudessa todistella jotain.

(Jos jollain olisi sellaista linkkiä, mistä voisi katsoa joukkuekohtaisia tilastoja esim. kauden jälkimmäiseltä puoliskolta, niin olisin kiitollinen.)

EDIT: Lisäksi Chicagoon vertaaminen on tyhmää, koska Ravensin puolustus on niin paljon dominoivampi ollut tällä kaudella :)
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Kirjoitin hieman väärin kuten Cube tuossa huomatti. Nopeasti vain katsottuna näytti että San Diego/Saints olivat ainoita ns kovia tiimejä jotka Ravens kohtasi runkosarjassa. En toki siltikään sano etteikö Ravens olisi kivenkova vastus kelle tahansa.

Tänään on koko päivän tullut uusintoja Wild Card kierrokselta ja siellä on puhuttu koko ajan Ravensin kovasta puolustuksesta. Eli ilmeisesti Baltimore on vähintään yhtä kova kuin Bears sillä osastolla.

Ihmetyttää miten KC sai pelattua 9-7 runkosarjassa kun katselin Greenin peliä. Mies oli aivan umpipaska Coltseja vastaan. Jotenkin vaan tuli sellainen olo ettei kaverista vaan kertakaikkiaan ole voittajaksi. Tietty huonoja päiviä sattuu jokaiselle mutta silti. Kaksi enimmäistä neljännestä ja jotain kolmisenkymmentä jaardia. Ei yhtään 1st downia jne. Sitten vielä kicker vetää n.30 jaardista tolppaan. Mutta näin vain yhden pelin niin en vielä tuomitse Greeniä yhtä paskaksi kuin Grossman. ;) (Sarkastinen heitto. Ei trollaamista)
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Cube kirjoitti:
Kuten sanottua, meikäläinen on kyllä pelko perseessä Indy-pelin takia, mutta kyllähän se on nyt täysin selvä asia, että objektiivisesti katsoen Ravens on suurimpia mestariehdokkaita tällä hetkellä. Väitän myös, että Ravens oli runkosarjassa kokonaisvaltaisesti paras joukkue liigassa. Tämä ei tarkoita, että Ravensilla on jotenkin helppo työ edessään, mutta älkää nyt hyväinen aika väittäkö, että joukkueen pitäisi Jatkoajan kirjoittelijoidenkin keskuudessa todistella jotain.

Ei tarvitse todistella. Omasta mielestäni tuo juoksuhyökkäys on edelleen aika heikko kohta mikä taas on huono asia esim. Mr. Manningin kentältä pois pitämisen kannalta. Tietty jos Ravens saa avattua Coltsin puolustuksen paremmin kuin Chiefs niin sitten asia on taas aivan eri tavalla.

Pitäähän sinun Ravens-hekumallesi olla jonkinlainen vastavoima olemassa. =)

Cube kirjoitti:
EDIT: Lisäksi Chicagoon vertaaminen on tyhmää, koska Ravensin puolustus on niin paljon dominoivampi ollut tällä kaudella :)

No joukkueissa on kuitenkin mielestäni se yhtäläisyys, että puolustus on se selkeästi paras osa-alue, kun taas hyökkäys ei yllä ihan samalle tasolle.

Mutta kuten jo sanottu niin ensi viikonlopun jälkeen ollaan taas paljon viisaampia jatkon suhteen kuin nyt. Ennen viime viikonloppua olin varma, että Johnson juoksee Coltsin yli vaikka muu joukkue perseilisikin, mutta kuinkas kävikään.
 

Cube

Jäsen
Lapster kirjoitti:
Tänään on koko päivän tullut uusintoja Wild Card kierrokselta ja siellä on puhuttu koko ajan Ravensin kovasta puolustuksesta. Eli ilmeisesti Baltimore on vähintään yhtä kova kuin Bears sillä osastolla.
Itse asiassa kovempi. :) Osa siitä taitaa tosin johtua loukkaantumisista, joita Chicagolla on ollut. Aika paljon pelaajia ollut sivussa viimeisissä peleissä ja varsinkin Tommie Harrisin menettäminen loppukaudeksi on näkynyt aika pahasti. Tosin eipä Bears ennen Harrisin loukkaantumistakaan ollut Ravensin tasolla tällä osastolla.

Olisin melkeinpä valmis laittamaan rahani Seattlen puolesta, mutta ehkä Bears onnistuu vielä tästä matsista tsemppaamaan jatkoon hieman terveemmällä kokoonpanolla. Ja kyllähän Bears voi ihan hyvin Super Bowliinkin mennä ilman muuta, mutta se johtuu ehkä enemmän NFC:n heikosta tasosta tällä kaudella.

Ihmetyttää miten KC sai pelattua 9-7 runkosarjassa kun katselin Greenin peliä. Mies oli aivan umpipaska Coltseja vastaan. Jotenkin vaan tuli sellainen olo ettei kaverista vaan kertakaikkiaan ole voittajaksi. Tietty huonoja päiviä sattuu jokaiselle mutta silti.
Greenin ura tuntuu tosiaan olevan aika kovassa laskussa.. Viime kaudella alkoivat jo touchdownit katoilemaan ja tällä kaudella kaveri on ollut jo sanalla sanoen huono. Varmaan tuo paha loukkaantuminen kauden alussa vaikuttaa asiaan. Ainakin lukemani mukaan Green on ollut suht arka palattuaan kehiin, eikä missään nimessä enää samalla tasolla. Tulee sekin mieleen, että ehkä Priest Holmes oli Greenille tärkeämpi pelaaja kuin ajateltiinkaan. Toki Larry Johnsonkin on kova juoksemaan palloa, mutta syöttöpelissä hän ei ole ollut osallisena yhtä vahvasti kuin Holmes, jolle heittäminen oli aina Greenille helppo ja hyvä vaihtoehto.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Fawkes kirjoitti:
EDIT. NFL.comista löytyikin ihan kattava juttu Petrinosta. Tuon perusteella hän on juuri Atlantan kaipaama hyökkäyksestä kuuluisa koutsi. Hän mainitsi itsekin päätehtäväkseen heittohyökkäyksen kehittämisen joten hän vaikuttaa ihan hyvältä valinnalta.

Tässä vähän lisää kommentteja kaverilta, kyllä kuitenkin juoksu on hänelle aika tärkeä juttu.

http://sportsillustrated.cnn.com/2007/writers/peter_king/01/09/mmqbte/index.html

"The first thing you do if you want to win,'' Petrino said over the phone from his new office in Falconville on Tuesday, "is learn to run the football. And run it well in the fourth quarter. That's what we'll try to establish here. It's the same thing I've done everywhere I've been, and certainly at Louisville. You do that, you wear teams down. Then, of course, I like to throw the ball, and throw it downfield. But running it well has to be your priority.''
 

Cube

Jäsen
Troy kirjoitti:
Omasta mielestäni tuo juoksuhyökkäys on edelleen aika heikko kohta mikä taas on huono asia esim. Mr. Manningin kentältä pois pitämisen kannalta.

[...]

Pitäähän sinun Ravens-hekumallesi olla jonkinlainen vastavoima olemassa. =)
Ilman muuta pitää. :) Mutta tällä kertaa tuo voima ei tunnu kovin vahvasti perustuvan faktoille. Jamalin huonosta YPC:stä huolimatta Ravens on kuitenkin liigan johtava pallonhallintajoukkue (32:49min/peli), vaikka antoi tässäkin asiassa tasoitusta kuuden ensimmäisen pelin ajan. Lisäksi se on hallinnut tällä kaudella kelloa jo Saintsin ja Bengalsin (x2) kovia hyökkäysjoukkueita vastaan. Mitä pitäisit siis todennäköisempänä: Että sama trendi jatkuu nyt lauantaina, vai että playoffeissa kyseenalaisesti menneinä vuosina menestynyt Colts (jolla on vakuuttavasta playoff-avauksesta huolimatta NFL:n huonoin juoksupuolustus) katkaisee neljän ottelun tappioputkensa vieraissa ja kyykyttää liigan parasta puolustusta, jota vastaan on tällä kaudella parhaimmillaan tehty 26 pistettä (kotona 23)?

Kuten olen jo monta kertaa todennut, Ravens voi aivan hyvin hävitä tulevana viikonloppuna, mutta silloin Indyn on tosiaan steeplerin sanoin pelattava suunnilleen elämänsä peli. Suoraan sanoen Coltsin voitto olisi aikamoinen pommi. Subjektiivisen analyysin pohjalta pidän kyllä sitä todella suurena uhkana (ehkä jopa pahimpana jäljelläolevista), mutta objektiivisesti katsoen tilastoista ei löydy oikeastaan yhtään seikkaa joka puoltaisi Indyn voittoa. Tai no, ehkä Adam Vinatieri, mutta eipä ole Matt Stoverkaan turha mies.

Mutta itse pelistä tosiaan sitten lähempänä..

No joukkueissa on kuitenkin mielestäni se yhtäläisyys, että puolustus on se selkeästi paras osa-alue, kun taas hyökkäys ei yllä ihan samalle tasolle.
Joo, mutta meinaan vaan, että kun kerran Ravens-puolustus on aika selvästi parempi kuin Bears-puolustus, niin eihän sen hyökkäyksen tavallaan tarvitse edes olla ihan huippuluokkaa. Eikä se olekaan, mutta ylempää keskitasoa liigassa kuitenkin (sanoisin, että suunnilleen sijoilla 9-13).
 
Viimeksi muokattu:

Trojan

Jäsen
Fawkes kirjoitti:
Eli kyllä ihan selkeästi mun mielestä Petrinon listalla ensimmäisenä pitäisi olla hyökkäyspeli. Heittopelin on pakko olla suuremmassa roolissa ensi kaudella. Muistan kyllä miten itsekin hehkutin tuossa kauden alkuvaiheessa että "antakaa Vickin vaan juosta", mutta loppukaudesta kävi selväksi että ei se vaan NFL:ssä toimi. Toki yksittäisissä peleissä Vick voi loistaa tilastoissa ja voittaa pelejä jaloillaan, mutta en usko että NFL:ssä joukkue voi rakentaa koko hyökkäyspelinsä pelinrakentajan juoksujen varaan. Varsinkaan kun Atlantaa vastaan on helppo puolustaa kun ei ole heittopelin uhkaa. Kyllä hyökkäyksen peruselementit täytyvät olla RB:n juoksut ja perusheitot. Toki Vickin ainutlaatuista urheilullisuutta täytyy käyttää hyväkseen, sillä scrambling on se mikä tekee Vickistä Vickin. Suunniteltuja bootleggejä voi käyttää ihan kunnolla, mutta niiden varaan ei voi rakentaa hyökkäystä. Tai näin ainakin itse näkisin asian.

Mulla on vahan sellainen fiilis etta Petrino on nahnyt Atlantan tan hetkisessa kakkos-QB:ssa, Matt Schaubissa, jotain minka varaan han alkaa rakentamaan Atlantan tulevaisuutta. Vick pelaa viela ensi kauden Atlantassa, mutta treidataan kauden paatteeksi viimeistaan johonkin muualle.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Trojan kirjoitti:
Mulla on vahan sellainen fiilis etta Petrino on nahnyt Atlantan tan hetkisessa kakkos-QB:ssa, Matt Schaubissa, jotain minka varaan han alkaa rakentamaan Atlantan tulevaisuutta. Vick pelaa viela ensi kauden Atlantassa, mutta treidataan kauden paatteeksi viimeistaan johonkin muualle.

Vick on vaan pirun vaikea keveri ulostettavaksi suuren sopimuksensa takia ja muutenkin omistaja Arthur Blank on se joka jostain tuollaisesta päätökset tekee, Vickillä on kuitenkin markkinoinnillinen arvo aika suuri. Schaubista kommentaattorit Falcons-Eagles pelin aikana puhuivat kun hän pelasi lopussa, puhuivat että Falcons kauppaisi kaverin tämän off-seasonin aikana. Sopimusta oli ilmeisesti kausi vielä jäljellä, no tilanne tietenkin muuttuu jos Petrino hänestä haluaa ykkösen tehdä, mutta se voi kyllä olla aika hankala myytävä omistusportaalle.
 

Cube

Jäsen
steepler kirjoitti:
Schaubista kommentaattorit Falcons-Eagles pelin aikana puhuivat kun hän pelasi lopussa, puhuivat että Falcons kauppaisi kaverin tämän off-seasonin aikana. Sopimusta oli ilmeisesti kausi vielä jäljellä, no tilanne tietenkin muuttuu jos Petrino hänestä haluaa ykkösen tehdä, mutta se voi kyllä olla aika hankala myytävä omistusportaalle.
Schaubin sopimus loppuu itseasiassa jo nyt, mutta hän on kuitenkin RFA.
 

Cube

Jäsen
Kun oli noista puolustuksista puhe, niin laitetaan nyt vielä Ravensin sijoitukset noissakin kategorioissa.. Pro Football Weeklyn tilastoista suurin osa otettu (lisäilin mukaan myös joitain omia kategorioita, joita ei tuolta löytynyt):

- Opp. First Downs: 1.
- Opp. Yards/Game: 1.
- Opp. Rush Yards/Game: 2.
- Avg. Gain/Rush: 2.
- Opp. Rush TDs: 1.
- Opp. Pass Yds./Game: 6.
- Avg. Gain/Pass Play: 2.
- Opp. Completion Pct.: 1.
- Opp. Pass TDs: 5.
- Interceptions: 1.
- QB Sack Pct.: 1.
- Opp. 1st Downs/Game: 1.
- Avg. Gain/Def. Play: 1.
- 3rd Down Efficiency: 1.
- 4th Down Efficiency: 7.
- Opp. Red Zone Att.: 2.
- Opp. Red Zone TDs: 1.
- Opp. RZ FGs: 3.
- Opp RZ Scoring Pct.: 1.
- Opp. RZ TD Pct. 1.
- Opp. Points/Game: 1.
- Opp. Field Goal Pct.: 8.

Mitä muita olennaisia kategorioita olisi?

Lisäksi kuriositeettina mainittakoon, että vain kaksi RB:tä (Rudi Johnson ja Travis Henry) on onnistunut juoksemaan touchdownin Ravensia vastaan tällä kaudella. Kokonaisuudessaan touchdowneja on tehty maassa viisi, mutta kaksi niistä oli QB sneakeja ja yhden teki Bo Scaife, joka käsittääkseni on FB/TE. Henryn (ja Scaifen) TD tuli siis siinä pelissä, missä MLB:t olivat Baltimorella aika vähissä. Ei huono saldo tuokaan, kun ottaa huomioon, että Ravens kohtasi runkosarjassa viisi tämän kauden Top10-rusherista, joista Willie Parkerin ja Rudi Johnsonin kahdesti. Top10 rushing TDs -listalta Ravens kohtasin neljä pelaajaa, joista - jälleen - Parkerin ja Johnsonin kahdesti.

Lisäksi joku muistaakseni laski, että Ravensia vastaan pelanneiden pelinrakentajien QB rating oli tällä kaudella vain hieman yli 60. Aikamoista dominointia tosiaan ollut tämä kausi tuolta yksiköltä. Alan vasta nyt tilastoja tarkemmin katsellessa ymmärtämään, miten putkeen kaikki onkaan mennyt. Olisi todella sääli, jos tämä upea kausi päättyisi viikonloppuna, mutta jos näin käy, niin pakko vain nostaa hattua Manningille ja kumppaneille ja todeta, että näin kävi tällä kertaa.

Tiedän, että joitain ärsyttää tällainen hehkuttaminen, mutta yrittäkää ymmärtää, että tämä ei ole mitään leijumista ennen tosipelien alkamista, vaan yksinkertaisesti ajanvietettä, koska nuo matsit pyörivät jo mielessä oikeastaan jatkuvasti.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Cube kirjoitti:
Ilman muuta pitää. :) Mutta tällä kertaa tuo voima ei tunnu kovin vahvasti perustuvan faktoille.

No en ole sen tarkemmin itse tilastoihin perehtynyt Ravensin osalta ja perustin tuon ajatuksen tähän postaamaasi tilastoon niistä viimeisistä peleistä. Nuo on siis ne kohdat, jotka pisti sieltä silmiini.

Rushing Yards/Game: 25.
Avg. Gain/Rush: 31. (ruma tilasto edelleen)
First Downs/Game: 22.
Avg. Gain/Off. Play: 22.

Todettakoon vielä, että itse en yleensä tilastoja hirveästi katsele. Otin tuon nyt esille tuon sinun postaamasi kokoelman pohjalta. Minulle pääasia on, että homma toimii kentällä. En siis ole nähnyt noita kauden viimeisimpiä matseja Ravensilta jos se on jäänyt epäselväksi. Tilastojen valossa tuo esillä ollut seikka kuitenkin näyttää minusta edelleen huolestuttavalta Ravensin kannalta.

Iso seikkahan on myös, että mitä Coltsin hyökkäys saa aikaan Ravens puolustusta vastaan. Pystyykö puolustus dominoimaan vai viekö Manning ja pojat peliä. Monethan olettavat, että Ravens dominoi, koska Colts hyökkäys on yskinyt ja Ravens pelannut unelmakautta. Kuitenkin Indyn hyökkäys oli tänäkin vuonna liigan kolmanneksi paras eli mitään läpihuutojuttua tästäkään osa-alueesta tuskin tulee.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Cube kirjoitti:
Tiedän, että joitain ärsyttää tällainen hehkuttaminen, mutta yrittäkää ymmärtää, että tämä ei ole mitään leijumista ennen tosipelien alkamista, vaan yksinkertaisesti ajanvietettä, koska nuo matsit pyörivät jo mielessä oikeastaan jatkuvasti.

Ei se nyt ärsytä, mutta jos Ravens veisi SB:n niin sitten off-season saattaisi tuntua aika pitkältä. =)

Tuleehan tuohon peliin huomattavasti mielenkiintoa, kun sitä täällä ruoditaan vähän syvällisemminkin. Ja mitä hehkuttamiseen tulee niin sallittakoon fanille huvinsa. En minäkään haluaisi, että joku tulisi aukomaan Steelers hehkutuksesta.

Sitten vielä tällainen huumoripläjäys Steelers-maailmasta:

WHISENHUT FAILS CHALLENGE FLAG TEST; COACHING DECISION AGAIN UP IN AIR



PITTSBURGH - A source with the Pittsburgh Steelers speaking under condition of anonimity told reporters today that Steelers offensive coordinator Ken Whisenhut, previously believed to be the front runner to replace Bill Cowher, has been eliminated from consideration. “Whis[enhut] completely muffed on the challenge flag test,” said the source. He added that “Art [Rooney] Jr. even gave him a second try, but Kenny just couldn’t get the arc or velocity on the flag in a manner keeping with Steeler tradition.” Former head coach Bill Cowher was considered to be the top challenge flag tosser among NFL coaches, and several commentators have predicted that the loss of Cowher will expose a new weakness in the Steelers' chances for next season.

The Steelers are said to be flying in former Steeler quarterback Kordell Stewart to interview for the job later today. Stewart is said to be in good physical shape, and is believed to have retained much of his arm strength. NFL insider Beano Cook speculated that the Steelers may take the unique step of naming Whisenhut as head coach but requiring that Stewart assume duties as challenge flag tosser.
 

Cube

Jäsen
Troy kirjoitti:
Kuitenkin Indyn hyökkäys oli tänäkin vuonna liigan kolmanneksi paras eli mitään läpihuutojuttua tästäkään osa-alueesta tuskin tulee.
En ole missään väittänytkään, että tulisi. Itse asiassa olen monta kertaa sanonut aivan päinvastaista.

Todettakoon vielä, että itse en yleensä tilastoja hirveästi katsele. Otin tuon nyt esille tuon sinun postaamasi kokoelman pohjalta. Minulle pääasia on, että homma toimii kentällä.
Ja vielä edittiä sen verran, että Ravensilla se homma nimenomaan toimii kentällä, koska hyökkäys pystyy pitämään palloa huonosta YPC:sta huolimatta ja johtaa tosiaan tuota pallonhallintatilastoakin. Tottakai puolustukselle tuosta suurin kunnia menee, mutta ei Ravensin hyökkäys enää vetele three-and-outteja samaan tapaan kuin edellisvuosina.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Cube kirjoitti:
En ole missään väittänytkään, että tulisi. Itse asiassa olen monta kertaa sanonut aivan päinvastaista.

Ei se ollutkaan kommenttina sinulle vaan yleisellä tasolla.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Nyt kun on puhuttu niin paljon Ravensin super-puolustuksesta niin miten on Ravensin hyökkäys? Sen nyt on varmaa ettei se yllä Coltsien tasolle mutta saisko hieman infoa Ravensin hyökkäyksestä. Katselin hieman tilastoja ja Ravens ei ollut mikään erityishuippujoukkue sen suhteen. Vai olenko taas väärässä?

*Jää odottamaan Cuben hehkutusta* :)
 

Rocco

Jäsen
Baltimore ei ole mikään maailman mahtavin hyökkäyskone, mutta muutamia erityisen huomioitavia asioita sillä kuitenkin on.

Ravens on kohtalaisen heikko ensimmäisillä yrityksillä, mutta vastaavasti liigan parhaita onnistumaan kolmannella yrityksellä ja vielä tarvittaessa sillä neljännelle jos ei potkaista.

Heittohyökkäyksessä Ravens on kohtalaisen hyvä. Erityisen hyvä se on heittojen onnistumisprosentissa, eikä peliä kohti jaardimäärä ole kovin heikko sekään. Yleisesti heitoissa edetään usein, mutta aika lyhyitä pätkiä kerrallaan.

Juoksupelissä Ravens on ollut kyllä varsin huono. Jaardikeskiarvo on liigan toiseksi huonoin 3,4 per yritys, ja nippa nappa yli 100 jaardia per peli joukkue on edennyt juoksuilla.

Potkujoukkueena Ravens on todella hyvä, eli jos jonnekin 50 jaardin potkumaalin etäisyydelle päästään niin lähes varmasti ainakin 3 pojoa tulee kyytiin. 28 potkumaalia on sarjassa aivan kärkipäässä, ja onnistumisprosentti potkuilla on paras, 93%.

Baltimore hyötyy erityisesti yhdestä asiasta. Pallonmenetyksistä. Sen voitetut/menetetyt pallot on liigan paras, +15.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös