Vuokralainen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kerho!
Netflix: Ei, emme aio välittää Venäjän propagandakanavia
Netflix kieltäytyy lisäämästä Venäjän TV-kanavia palveluunsa Venäjällä.
fin.afterdawn.com
Saas nähdä.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Rangersissa sivuosaan jäänyt Tarmo Reunanen palasi Lukkoon, mutta tavoitteena on yhä NHL − "Tiedän tasan tarkkaan, mikä täällä on arjen laatu"Lue lisää »
-
Puolustaja Sergei Lisov siirtyy PeliittoihinLue lisää »
-
Kultaleijonaduosta tulee trio − Teemu Hartikaisen ura jatkuu SveitsissäLue lisää »
-
Markus Phillips vahvistamaan Ässien takalinjoja − "Halusin uuden alun uralleni"Lue lisää »
-
Max Paciorettylle ja Hurricanesille huonoja uutisiaLue lisää »
-
Martin Nečas jatkaa HurricanesissaLue lisää »
Netflix Suomi
- Viestiketjun aloittaja Lunatico
- Alkaa
- 964 191
- 3 396
fin.afterdawn.com
Saas nähdä.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
no aika moni uutistoimisto julkassu, myös YLE
yle.fi
Netflix ei suostu lähettämään venäläistä propagandaa Venäjän vaateista huolimatta
Suoratoistojättiä oli vaadittu lisäämään tästä päivästä lähtien palveluunsa useita venäläiskanavia, joista ainakin yhdellä on läheiset yhteydet maan hallintoon.
Ilmari Ahde
Jäsen
Hieman moitteitakin saanutta F1-sarjan uusinta kautta olen katsonut. Ihan mukavaa oli että Hamilton hävisi viime kaudella, mutta parempaa on se, että Toto Wolff hävisi. Itävallasta on aina tullut miellyttäviä johtomiehiä, kuten Adolf Hitler ja Toto Wolff.
Stranger Things 4. kauden traileria Journeyn säestämänä. Toukokuussa ensimmäinen osa kaudesta ja heinäkuussa toinen.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
nyt se on täällä
Borgen / Vallan linnake - Voima ja kunnia alkaa tänään. Netflix jatkoa siis tanskalaiselle poliittiselle draamasarjalle. Sarjahan on kautta-aikain parhaita, ja odotukset on kovat. Eka jakso oli taattua
Sidse Babett Knudsen on nyt ulkoministeri Birgitte Nyborg. Juttu lähtee liikkeelle kun Grönlannin öljykiistasta on kehkeytymässä kansainvälinen kriisi.
www.netflix.com
Borgen / Vallan linnake - Voima ja kunnia alkaa tänään. Netflix jatkoa siis tanskalaiselle poliittiselle draamasarjalle. Sarjahan on kautta-aikain parhaita, ja odotukset on kovat. Eka jakso oli taattua
Sidse Babett Knudsen on nyt ulkoministeri Birgitte Nyborg. Juttu lähtee liikkeelle kun Grönlannin öljykiistasta on kehkeytymässä kansainvälinen kriisi.
Vallan linnake – Voima ja kunnia | Netflix – viralliset sivut
Ulkoministeri Birgitte Nyborgin ura on vaarassa, kun öljykiista Grönlannissa uhkaa muuttua kansainväliseksi kriisiksi.
www.netflix.com
nyt se on täällä
Borgen / Vallan linnake - Voima ja kunnia alkaa tänään. Netflix jatkoa siis tanskalaiselle poliittiselle draamasarjalle. Sarjahan on kautta-aikain parhaita, ja odotukset on kovat. Eka jakso oli taattua
Sidse Babett Knudsen on nyt ulkoministeri Birgitte Nyborg. Juttu lähtee liikkeelle kun Grönlannin öljykiistasta on kehkeytymässä kansainvälinen kriisi.
Vallan linnake – Voima ja kunnia | Netflix – viralliset sivut
Ulkoministeri Birgitte Nyborgin ura on vaarassa, kun öljykiista Grönlannissa uhkaa muuttua kansainväliseksi kriisiksi.
Pitääkö aiemmat kaudet olla nähtyjä, että tästä voi nauttia?
Parin ekan jakson pohjalta mielestäni kyllä tuota voi katsoa itsenäisenäkin sarjana.
Toki lämmin suositus alkuperäisille kausille, jotka myös ovat Netflixin uumenissa.
Watch Borgen | Netflix
A shocking turn of events puts Birgitte Nyborg in the Danish prime minister's seat as her country's first female leader in this landmark drama.
www.netflix.com
Katsoisin kyllä kaudet 1-3 ensin. Rautaista settiä.
Kausi 4 menossa jaksossa 5 ja ei ole pettänyt. Tämä sarja toimii edelleen. Kiinan ja Venäjä kuvioiden läsnäolo nostaa mielenkiintoa ja lisää ajankohtaisuutta.
Jimmy Savile: A British Horror Story
Jimmy Savilen uraa ja rikoksia läpikäyvä kolme tuntia pitkä kaksijaksoinen dokumentti. Ennen kuolemaansa Jimmy oli tunnettu hyväntekijä, juontaja ja DJ. Hän oli esimerkiksi Prinssi Charlesin, Dianan ja Margaret Thatcherin hyvä ystävä. Hän keräsi miljoonien edestä lahjoituksia sairaaloille. Samaan aikaan hän oli pedofiili joka raiskasi lapsia. Tämä oli monien ihmisten tiedossa, nämä asiat olisivat olleet helppoja selvittää jos kukaan olisi paneutunut asiaan.
Tämä ei ole hyvän mielen ohjelma ja siinä kannattaa antaa itselleen reilusti aikaa sulatella mitä näkee ja kuulee. Keski-ikäinen naishenkilö kertomassa kokemuksistaan Savilen käsittelyssä yksitoistavuotiaana on vaikea katsottava. Hänen kokemansa psykologiset ongelmat jotka tuosta seurasivat, itsensä syyttely siitä ettei pannut vastaan ja muut asiat saavat tuntemaan sääliä.
Raivostuttavinta katsottavaa ovat useat videopätkät missä Savile vitsailee esimerkiksi siitä, että "[minua] pelätään kaikissa maamme tyttökouluissa" tai "Minulla on tapana kidnapata nuoria naisia". Tuo mies sai ritarin arvonimen ja nautti suurta suosiota elämänsä loppuun saakka. Häntä kuulustellaan asian tiimoilta vuonna 2007 poliisin toimesta. 2011 BBC tekee ohjelman siitä millainen hirviö Savile oli. Ohjelmaa ei näytetä, vaan 2012 ITV julkaisee raportin.
Jimmy Savilen uraa ja rikoksia läpikäyvä kolme tuntia pitkä kaksijaksoinen dokumentti. Ennen kuolemaansa Jimmy oli tunnettu hyväntekijä, juontaja ja DJ. Hän oli esimerkiksi Prinssi Charlesin, Dianan ja Margaret Thatcherin hyvä ystävä. Hän keräsi miljoonien edestä lahjoituksia sairaaloille. Samaan aikaan hän oli pedofiili joka raiskasi lapsia. Tämä oli monien ihmisten tiedossa, nämä asiat olisivat olleet helppoja selvittää jos kukaan olisi paneutunut asiaan.
Tämä ei ole hyvän mielen ohjelma ja siinä kannattaa antaa itselleen reilusti aikaa sulatella mitä näkee ja kuulee. Keski-ikäinen naishenkilö kertomassa kokemuksistaan Savilen käsittelyssä yksitoistavuotiaana on vaikea katsottava. Hänen kokemansa psykologiset ongelmat jotka tuosta seurasivat, itsensä syyttely siitä ettei pannut vastaan ja muut asiat saavat tuntemaan sääliä.
Raivostuttavinta katsottavaa ovat useat videopätkät missä Savile vitsailee esimerkiksi siitä, että "[minua] pelätään kaikissa maamme tyttökouluissa" tai "Minulla on tapana kidnapata nuoria naisia". Tuo mies sai ritarin arvonimen ja nautti suurta suosiota elämänsä loppuun saakka. Häntä kuulustellaan asian tiimoilta vuonna 2007 poliisin toimesta. 2011 BBC tekee ohjelman siitä millainen hirviö Savile oli. Ohjelmaa ei näytetä, vaan 2012 ITV julkaisee raportin.
Äijä kertoi totuuden, mutta kaikki luuli että hän vitsaili ja nauroivat vitsille. On kyllä oksettavaa.
Yksi kohtaus jäi mieleen mikä ei menisi nykypäivänä enää läpi millään oli kun isolauma parikymppisiä tyttöjä istui hänen kanssaan penkillä TV-ohjelmassa, niin se yksi tyttö lähellä alkoi kiemurrella ihan hemmetisti ja Jimmy virnuili kameroille. Äijä tunki varmaan kätensä sen housuun kameroiden edessä.
Oli kyllä erikoinen ohjelma, ja ihmetellä täytyy kuinka hän vei litran mitalla kuninkaallisia ja Margaret Thatcheriä ja koko Britanniaa.
Ilmeisesti sen verran pelotti pääseekö taivaiseen kun teki niin paljon hyväntekeväisyyttä ja rääkkäsi itseään maratooneilla. Tuonkin sanoi suoraan, mutta kukaan ei tajunnut.
Tuota tiedossa oloa en ihan allekirjoita suoraan. Aluksi puuttui todisteet, ja loppuaikoina asiasta oli tietoa, niin kaikki todistajat jänistivät kun ukko oli niin suosittu ja kuuluisa; ritari ja PM:n, Dianan, ja Charlesin kaveri. Poliisit jossain määrin myös paskoi housuihinsa, mutta mitä näitä dokumentteja on katsonut, poliisitoiminta 70, 80 ja 90 luvulla ennen internettiä ja DNAta on ollut ihan paikassa kuin paikassa luokatonta, ja myöhemminkin näköjään saunakavereita suosivaa.
Viimeksi muokattu:
Orvo Muusi
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kärpät
Halpispaketti, jossa mainoksia. Normaalitilejä tuo ei koskisi.
John Lidgett
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Olli Salo Sexy Hockey, #27
Yksi parhaimpia sarjoja ikinä missään. Taso säilyi loppuun asti. Jason Batemanista en meinaa edes löytää oikeita ylisanoja, aivan helvetin nerokas roolisuoritus. Marty Byrden pokerinaama ja pään viileys oli jotain aivan käsittämätöntä koko sarjan alusta loppuun.
Muutenkin roolitus ihan täysi napakymppi sivuhahmoja myöden. Julia Garner ehkä hieman aluksi osasi ärsyttää mutta loppua kohden koin jopa ihastusta häntä kohtaan. Laura Linney täydensi em.kaksikon suorituksen.
Loistava,ehkäpä satiirinenkin kuva unelmien tavoittelusta ja moraalin venymisestä. Huikea sarja.
Mulla vielä kaksi jaksoa Ozarkia jäljellä ja hyvä sarjahan se on. En ihan täyttä hehkutusta osta, sillä omaan makuun aika usein hieman liian hidastempoinen. Näyttelijäsuoritukset todellakin täyttä timanttia ja erityisesti on ollut upea huomata, että Batemanista on myös muuhunkin kuin pelkkään komedianäyttelemiseen.
Clark. Ruotsalainen minisarja, sekoitus faktaa ja fiktiota. Kertoo ruotsalaisen roikaleen, jolla oli näemmä mm merkittävä rooli termi ”Tukholman syndrooma” syntymiseen, elämäntarinaa. Kovasti suosittelen, on jo tullut useamman kerran naurettua ääneen!
Alkaa olla Netflixin viimeinen kesä tässä taloudessa. Tuntuu ettei niitä kovan hypen sarjoja enää tule, ja jatkokausiakin liian harvoin — esim. Stranger Thingsin kausien välillä menee aivan kohtuuton aika. Siihen päälle vielä raivoisa woke-agendan nyrkittäminen maksavien asiakkaiden kurkkuun niin ei oikein maistu. Melkein joka päivä tulee käytyä Uutta ja suosittua -osiossa ihmettelemässä tarjonnan kehnoutta.
Squid Game katsottuna täälläkin. Kommentoin vasta nyt, koska tapaan aina olla hieman ajastani jäljessä. Laitan silti spoilereihin, jos jollakulla on tämä vielä katsomatta.
Sarja on ennen kaikkea koukuttava. Jos yhden jakson tulee katsoneeksi, syntyy samanlainen kierre kuin sipsejä syödessä – ei pysty lopettamaan. Niinpä huomasin katsovani pakonomaisesti jakson toisensa perään, vaikka olisi todellakin pitänyt mennä jo nukkumaan. Samalla huomasin tulleeni vihdoin vanhaksi: television ruudulla ihmisiä lahdattiin, mutta minä vain pilkin. Pahimmat nukahteluni sijoittuivat köydenvetojaksoon ja finaaliin, jotka kummatkin olivat kumminkin niin jännittäviä, että moisen olisi luullut olevan täysi mahdottomuus. Köydenvetojakson lopussa huomasin havahtuvani siihen, että zoomattiin sen joukkueen jäsenten naamoihin, jossa olivat kaikki keskeisimmät hahmot. Jäin siihen käsitykseen, että he olivat hävinneet sen köydenvedon. Ohhoh, aika repäisevää, bye bye kaikki päähenkilöt, ajattelin unen rajamailla. Viimeisessä jaksossa jouduin kelaamaan ”vanha pappa” -twistin varmaan 20 kertaa, kun nukahdin siinä kerta toisensa jälkeen. Koko sarjan repäisevin kohtaus, ja minä tyttö vain pilkin. Mutta eihän se minun vikani ole – sarja nyt vain oli suunniteltu sellaiseksi, ettei katsomista yksinkertaisesti pysty noin vain lopettamaan, vaikkeivät silmät meinaisi enää pysyä aukikaan.
Squid Gamen idea on sopivan brutaali. Taloudellisista vaikeuksista kärsivät ihmiset joutuvat (tai saavat, katsantokannasta riippuen) siis pelata lasten pelejä, joiden voitosta on panoksena hurja rahapotti ja häviämisestä seuraa kuolema. Kuljetaan selvästi Nälkäpelien ja Battle Royalin viitoittamalla tiellä, mutta sarja ei toista kyseisiä elokuvia mitenkään häiritsevissä määrin. Punaisiin pukeutuneet naamioituneet Darth Vader -kloonit ovat ahdistavia kaikessa salaperäisyydessään. Vieläkin karmivampaa katsottavaa on ensimmäisen jakson Liikennevaloina toimiva hassunhauska lastennukke, jonka silmistä sinkoaa luoteja. Shokkiefekti olisi varmaan toiminut vielä paremmin, jos en olisi yhtään tiennyt, mistä sarjassa on kyse. Veljeni suositteli sitä minulle ja kertoi aluksi vain, että ideana on lasten pihapelien pelaaminen. Ymmärrettävästi tuo ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa sarjaa kohtaan, joten seuraavaksi hän vertasi sitä ohimennen juuri Nälkäpeleihin ja Battle Royaliin, mikä totta kai vähän niin kuin spoilasi jutun juonen. Ei voi kuitenkaan mitään – enhän minä olisi sikaa säkissä ostanut. Ennakkotiedoistani huolimatta ensimmäisen jakson verilöyly onnistui sykäyttämään. Tuntuu siltä, että nykyään on niin turtunut, että viihteessäkin pitää tapahtua jotakin todella järkyttävää, että se herättäisi minkäänlaista tunnereaktiota. Toista se oli silloin, kun itse olin Liikennevaloja (tai siis suomalaisittain Peiliä) pelaileva lapsonen.
Ensimmäinen jakso olikin mielestäni paras, mutta kyllä sarja onnistuu kautta linjan säilymään kohtuullisen ennalta-arvaamattomana eikä toista itseäänkään mitenkään häiritsevästi. Toista jaksoa katsoessani olin aivan varma siitä, että pelaajat äänestävät pelin jatkamisen puolesta, koska muutenhan koko sarjan idea tyssäisi sitten siihen. Näinpä katselin äänestyskohtausta puolella silmällä tympääntyneenä, ja matto onnistuttiinkin vetämään jalkojeni alta oikein huolella. Sen jälkeen huomio jakaantui niin monelle taholle, että jakso ei tuntunut enää ehyeltä kokonaisuudelta, mutta alkupään ylläri lämmitti mieltäni pitkään. Pidän kuitenkin epäuskottavana sitä, että hahmot palasivat vapaaehtoisesti takaisin, vaikka tiesivät tulevansa suurella todennäköisyydellä kuolemaan. Tokihan nimenomaan tuossa toisessa jaksossa valotettiin syitä siihen, miksi kukin henkilö tarvitsi rahaa niin kipeästi. Onneksi kenenkään kohdalla kyse ei ollut siitä, että he olisivat olleet vain rahanahneita paskoja. Itse en toki ole koskaan mistään mammuttimaisista rahavaikeuksista kärsinytkään, mutta ainakin haluaisin uskoa siihen, että en moisessa tilanteessa olisi kuitenkaan valmis tappamaan ketään tai laittamaan edes omaa henkeäni likoon ainakaan noin radikaalilla tavalla.
Eikä sarjaa nyt muutenkaan ollut varsinaisesti uskottavuudella pilattu, vaikka toki sen henki oli astetta realistisempi kuin esimerkiksi useaan otteeseen mainitsemassani dystooppisessa Nälkäpelissä. Mielestäni juurikin se ”vanha pappa” -twisti, jossa itse nukahtelin lukuisia kertoja, oli vähän sellaista itsetarkoituksellista yllätyksellisyyden hakemista. Tuli mieleen Agatha Christien dekkarit, joissa murhaaja on väkisin väännetysti aina se, jota vähiten epäilisi – riippumatta siitä, onko kyseisellä henkilöllä mitään järkeenkäypää motiivia rikokselleen vai ei. Vanhalla papalla taisi toki olla pelien masinoimiselle jokin väkinäinen motiivi (hänen elämänsä oli muka vain niin tapahtumaköyhää), mutta kyllä hänen syyllisyytensä tueksi olisi voitu jossain vaiheessa ripotella edes joitakin kunnon johtolankoja. Tällöin katsoja olisi voinut twistin lopulta tapahduttua ajatella, että näinhän se olikin, olisihan tämä nyt pitänyt arvata. Nyt tunsin oloni lähinnä huijatuksi; ehkä siksikin, että papparainen oli kaikessa sympaattisuudessaan ollut lempihenkilöni. Tietysti vika saattoi olla myös ruudun tällä puolen, kun jotkut muut ovat siis onnistuneet tuon jutun arvaamaankin ja myönnän kyllä olevani itse katsojana välillä sangen hajamielinen. Olihan papan syyllisyydestä muutamia sellaisia puolivillaisia viitteitä näin jälkeenpäin ajatellen havaittavissa, mutta ei mielestäni mitään oikeasti ratkaisun jäljille johtavaa. Samoin sen poliisin veljen yhtäkkinen paljastuminen yhdeksi pelijärjestäjistä oli mielestäni enemmän kuin outoa. Voi toki olla, että missasin taas jotain, mutta nähdäkseni sitä ei selitetty oikein mitenkään.
Aluksi minua hieman epäilytti, jaksaisiko sarjan idea kantaa koko kymmenen jakson pituisen tuotantokauden ajan, jos joka jaksossa vain esiteltäisiin uusi lasten peli, jonka tiimellyksessä hahmot tapettaisiin yksitellen mitä kammottavimmilla tavoilla. Onneksi käsikirjoittaja oli kuitenkin tajunnut tuoda mukaan myös muita juonilinjoja – esimerkiksi vaikka nyt sen poliisin toilailut ja pelaajien välisten jännitteiden kuvaamisen – jotka toivat vähän vaihtelua touhuun. Kyllähän noita kuolemia silti oli sen verran yläkylläisesti, että loppua kohden niihin alkoi vähän turtua. Missään ei kuitenkaan ollut sanottu, että pelirupeamalla voisi olla vain yksi voittaja, joten olisihan noista useampikin voinut jäädä eloon. Ihan jo senkin takia, että toiselle tuotantokaudelle olisi helpompi päästä sisään, jos hahmogalleriaan kuuluisi useampikin kuin yksi entuudestaan tuttu henkilö. En muutenkaan tiedä, kannattaisiko onnistunutta kokonaisuutta enää pilata mahdollisesti mynkään menevällä jatkolla. Mitä uutta toisella tuotantokaudella voisi enää tapahtua, niin että homma säilyisi tuoreen tuntuisena? Enpä minä kyllä toisaalta uskonut, että se säilyisi tuoreen tuntuisena tämän yhdenkään tuotantokauden ajan, mutta minut onnistuttiin yllättämään positiivisesti. Eli odotan seuraavaa tuottaria varovaisen kiinnostuneena, jos nyt en sentään henkeäni pidätellen.
Loppuun mainittakoon vielä pari vähäpätöisempää huomautusta. Minua häiritsi hieman se, että nuo korealaiset näyttelijät erosivat toisistaan suurin piirtein yhtä paljon kuin herneet. En siis oikein erottanut heitä toisistaan, ja luulin pitkään, että esimerkiksi se Päähenkilön kaveri ja se lääkäri olivat yksi ja sama henkilö. Mielestäni ne näyttivät aivan toisiltaan. Koreanmolotus ei myöskään ollut kovin mieltäylentävää kuunneltavaa. Äänensävyistä on hankala saada selvää, jos kieli on tuollaista siansaksalta kalskahtavaa. Siksipä näyttelijöiden suoritusten arvioiminen perustui lähinnä heidän ilmeisiinsä. Se pellenainen oli toisinaan hieman yliampuva (pidin hänestä kyllä), mutta pääsääntöisesti näyttelijät onnistuivat mielestäni hyvin. Itse en havainnut mitään säännönmukaista ylinäyttelemistä.
Kaiken kaikkiaan viihdyin sarjan parissa. Ehkei aivan parasta, mitä on tullut viime aikoina katseltua, mutta melkeinpä.
Squid Gamen idea on sopivan brutaali. Taloudellisista vaikeuksista kärsivät ihmiset joutuvat (tai saavat, katsantokannasta riippuen) siis pelata lasten pelejä, joiden voitosta on panoksena hurja rahapotti ja häviämisestä seuraa kuolema. Kuljetaan selvästi Nälkäpelien ja Battle Royalin viitoittamalla tiellä, mutta sarja ei toista kyseisiä elokuvia mitenkään häiritsevissä määrin. Punaisiin pukeutuneet naamioituneet Darth Vader -kloonit ovat ahdistavia kaikessa salaperäisyydessään. Vieläkin karmivampaa katsottavaa on ensimmäisen jakson Liikennevaloina toimiva hassunhauska lastennukke, jonka silmistä sinkoaa luoteja. Shokkiefekti olisi varmaan toiminut vielä paremmin, jos en olisi yhtään tiennyt, mistä sarjassa on kyse. Veljeni suositteli sitä minulle ja kertoi aluksi vain, että ideana on lasten pihapelien pelaaminen. Ymmärrettävästi tuo ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa sarjaa kohtaan, joten seuraavaksi hän vertasi sitä ohimennen juuri Nälkäpeleihin ja Battle Royaliin, mikä totta kai vähän niin kuin spoilasi jutun juonen. Ei voi kuitenkaan mitään – enhän minä olisi sikaa säkissä ostanut. Ennakkotiedoistani huolimatta ensimmäisen jakson verilöyly onnistui sykäyttämään. Tuntuu siltä, että nykyään on niin turtunut, että viihteessäkin pitää tapahtua jotakin todella järkyttävää, että se herättäisi minkäänlaista tunnereaktiota. Toista se oli silloin, kun itse olin Liikennevaloja (tai siis suomalaisittain Peiliä) pelaileva lapsonen.
Ensimmäinen jakso olikin mielestäni paras, mutta kyllä sarja onnistuu kautta linjan säilymään kohtuullisen ennalta-arvaamattomana eikä toista itseäänkään mitenkään häiritsevästi. Toista jaksoa katsoessani olin aivan varma siitä, että pelaajat äänestävät pelin jatkamisen puolesta, koska muutenhan koko sarjan idea tyssäisi sitten siihen. Näinpä katselin äänestyskohtausta puolella silmällä tympääntyneenä, ja matto onnistuttiinkin vetämään jalkojeni alta oikein huolella. Sen jälkeen huomio jakaantui niin monelle taholle, että jakso ei tuntunut enää ehyeltä kokonaisuudelta, mutta alkupään ylläri lämmitti mieltäni pitkään. Pidän kuitenkin epäuskottavana sitä, että hahmot palasivat vapaaehtoisesti takaisin, vaikka tiesivät tulevansa suurella todennäköisyydellä kuolemaan. Tokihan nimenomaan tuossa toisessa jaksossa valotettiin syitä siihen, miksi kukin henkilö tarvitsi rahaa niin kipeästi. Onneksi kenenkään kohdalla kyse ei ollut siitä, että he olisivat olleet vain rahanahneita paskoja. Itse en toki ole koskaan mistään mammuttimaisista rahavaikeuksista kärsinytkään, mutta ainakin haluaisin uskoa siihen, että en moisessa tilanteessa olisi kuitenkaan valmis tappamaan ketään tai laittamaan edes omaa henkeäni likoon ainakaan noin radikaalilla tavalla.
Eikä sarjaa nyt muutenkaan ollut varsinaisesti uskottavuudella pilattu, vaikka toki sen henki oli astetta realistisempi kuin esimerkiksi useaan otteeseen mainitsemassani dystooppisessa Nälkäpelissä. Mielestäni juurikin se ”vanha pappa” -twisti, jossa itse nukahtelin lukuisia kertoja, oli vähän sellaista itsetarkoituksellista yllätyksellisyyden hakemista. Tuli mieleen Agatha Christien dekkarit, joissa murhaaja on väkisin väännetysti aina se, jota vähiten epäilisi – riippumatta siitä, onko kyseisellä henkilöllä mitään järkeenkäypää motiivia rikokselleen vai ei. Vanhalla papalla taisi toki olla pelien masinoimiselle jokin väkinäinen motiivi (hänen elämänsä oli muka vain niin tapahtumaköyhää), mutta kyllä hänen syyllisyytensä tueksi olisi voitu jossain vaiheessa ripotella edes joitakin kunnon johtolankoja. Tällöin katsoja olisi voinut twistin lopulta tapahduttua ajatella, että näinhän se olikin, olisihan tämä nyt pitänyt arvata. Nyt tunsin oloni lähinnä huijatuksi; ehkä siksikin, että papparainen oli kaikessa sympaattisuudessaan ollut lempihenkilöni. Tietysti vika saattoi olla myös ruudun tällä puolen, kun jotkut muut ovat siis onnistuneet tuon jutun arvaamaankin ja myönnän kyllä olevani itse katsojana välillä sangen hajamielinen. Olihan papan syyllisyydestä muutamia sellaisia puolivillaisia viitteitä näin jälkeenpäin ajatellen havaittavissa, mutta ei mielestäni mitään oikeasti ratkaisun jäljille johtavaa. Samoin sen poliisin veljen yhtäkkinen paljastuminen yhdeksi pelijärjestäjistä oli mielestäni enemmän kuin outoa. Voi toki olla, että missasin taas jotain, mutta nähdäkseni sitä ei selitetty oikein mitenkään.
Aluksi minua hieman epäilytti, jaksaisiko sarjan idea kantaa koko kymmenen jakson pituisen tuotantokauden ajan, jos joka jaksossa vain esiteltäisiin uusi lasten peli, jonka tiimellyksessä hahmot tapettaisiin yksitellen mitä kammottavimmilla tavoilla. Onneksi käsikirjoittaja oli kuitenkin tajunnut tuoda mukaan myös muita juonilinjoja – esimerkiksi vaikka nyt sen poliisin toilailut ja pelaajien välisten jännitteiden kuvaamisen – jotka toivat vähän vaihtelua touhuun. Kyllähän noita kuolemia silti oli sen verran yläkylläisesti, että loppua kohden niihin alkoi vähän turtua. Missään ei kuitenkaan ollut sanottu, että pelirupeamalla voisi olla vain yksi voittaja, joten olisihan noista useampikin voinut jäädä eloon. Ihan jo senkin takia, että toiselle tuotantokaudelle olisi helpompi päästä sisään, jos hahmogalleriaan kuuluisi useampikin kuin yksi entuudestaan tuttu henkilö. En muutenkaan tiedä, kannattaisiko onnistunutta kokonaisuutta enää pilata mahdollisesti mynkään menevällä jatkolla. Mitä uutta toisella tuotantokaudella voisi enää tapahtua, niin että homma säilyisi tuoreen tuntuisena? Enpä minä kyllä toisaalta uskonut, että se säilyisi tuoreen tuntuisena tämän yhdenkään tuotantokauden ajan, mutta minut onnistuttiin yllättämään positiivisesti. Eli odotan seuraavaa tuottaria varovaisen kiinnostuneena, jos nyt en sentään henkeäni pidätellen.
Loppuun mainittakoon vielä pari vähäpätöisempää huomautusta. Minua häiritsi hieman se, että nuo korealaiset näyttelijät erosivat toisistaan suurin piirtein yhtä paljon kuin herneet. En siis oikein erottanut heitä toisistaan, ja luulin pitkään, että esimerkiksi se Päähenkilön kaveri ja se lääkäri olivat yksi ja sama henkilö. Mielestäni ne näyttivät aivan toisiltaan. Koreanmolotus ei myöskään ollut kovin mieltäylentävää kuunneltavaa. Äänensävyistä on hankala saada selvää, jos kieli on tuollaista siansaksalta kalskahtavaa. Siksipä näyttelijöiden suoritusten arvioiminen perustui lähinnä heidän ilmeisiinsä. Se pellenainen oli toisinaan hieman yliampuva (pidin hänestä kyllä), mutta pääsääntöisesti näyttelijät onnistuivat mielestäni hyvin. Itse en havainnut mitään säännönmukaista ylinäyttelemistä.
Kaiken kaikkiaan viihdyin sarjan parissa. Ehkei aivan parasta, mitä on tullut viime aikoina katseltua, mutta melkeinpä.
Vähän samat fiilikset. Tosin sillä erotuksella että laitan 6kk tauolle ja HBO, Amazon jo käytössä, joten Disney+ tulee hetkeksi tilalle.
Netflix:issa uusi lakimies-sarja, The Lincoln Lawyer. Perustuu Michael Connellyn teoksiin bisneksiään Lincolnin takapenkiltä hoitelevaan lakimieheen, Mickey Halleriin, joka on kirjoissa Harry Boschin velipuoli.
Connellyn The Lincoln Lawyer (Oikeuden palvelija) kirjasta ja siitä tehdystä elokuvasta (po Matthew McConaughey) on siirrytty aika paljon halvempaan tv versioon, vaikka sarjan luojana ja ensimmäisen osan käsikirjoittajana näkyisi olevan David E. Kelley.
Näyttelijät ainakin minulle pääosin tuntemattomia poislukien Hallerin ensimmäistä vaimoa näyttelevä Neve Campbell (Scream).
Vaikuttaisi ensimmäisen osan perusteella olevan mallia yksi pitemmälle jatkuva pääjuttu ja pari pienempää casea per jakso + perus ihmissuhde mömmöt päälle.
Connellyn The Lincoln Lawyer (Oikeuden palvelija) kirjasta ja siitä tehdystä elokuvasta (po Matthew McConaughey) on siirrytty aika paljon halvempaan tv versioon, vaikka sarjan luojana ja ensimmäisen osan käsikirjoittajana näkyisi olevan David E. Kelley.
Näyttelijät ainakin minulle pääosin tuntemattomia poislukien Hallerin ensimmäistä vaimoa näyttelevä Neve Campbell (Scream).
Vaikuttaisi ensimmäisen osan perusteella olevan mallia yksi pitemmälle jatkuva pääjuttu ja pari pienempää casea per jakso + perus ihmissuhde mömmöt päälle.
Hyvää viihdettä. Neljä jaksoa katottuna, ja tosiaan tuo yksi pääjuttu jatkuu.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy