Netflix Suomi

  • 964 191
  • 3 396

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Toivottavasti tuo ”No Mikey no no Mikey, that was so not right” ajetaan oikeaan kohtaan!
Edellisistä kausista päätellen, kyllä Netflixillä draaman tajua on, joten eiköhän noita sijoitella mihin netflix ne parhaiten kokee sopivan.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolkata Knight Riders
Todella kovaa settiä oli ainakin ensimmäisen jakson perusteella tuo Netflixiin ilmestynyt jeen-yuhs Kanye-trilogia ja tuskin ne kaksi seuraavaakaan jaksoa tuottavat pettymystä. Hyvin oli onnistuttu taltioimaan sieltä ihan uran alkuvaiheilta hienoja hetkiä ja kuvaamaan niitä vaikeuksia, mitä Kanyella oli siirtymisessä tuottajasta räppäriksi. Näin jälkikäteen kyllä naurattaa nuo vaikeudet, kun tietää millainen menestystarina tuo hänen ensimmäinen levynsä The College Dropout oli.

Laadukkaasti tehty dokumentti, jota ehdottomasti ainakin tuon ensimmäisen osan perusteella suosittelen kaikille. Etenkin jos Kanyen ura ei ole kovin tuttu muuten kuin lehtien otsikoista. Uskon noiden jaksojen aikana avautuvan hyvin, että kyseessä on oikeasti todella fiksu ja monella osa-alueella poikkeuksellisen lahjakas kaveri. Rap-musiikin (ja ehkä koko musiikin) saralla 2000-luvun vaikutusvaltaisin artisti, joka on muuttanut niin musiikkia kuin sen ympärillä olevaa kulttuuria varmasti enemmän kuin kukaan muu. Jo pelkästään kuuntelemalla viime vuosien isoimpia muusikoita kuten esimerkiksi Drakea, The Weekndia tai Adelea kuulee selvästi sen Kanyen suoran vaikutuksen näiden musiikkiin.

Ensimmäisen osan perusteella tuossa koitettiin selvästi maalailla tarinaa amerikkalaisesta unelmasta. Ensimmäisessä jaksossa Kanyesta sai todella sympaattisen kuvan, mutta tulevien jaksojen aikana kuva tulee varmasti muuttumaan ristiriitaisemmaksi. Ainakin on lupailtu, että tuossa käsitellään ainakin jonkun verran hänen äitinsä kuolemaan liittyviä asioita, mikä tulee olemaan mielenkiintoista. Tuo äidin kuolema (ja miten se tapahtui) on ainakin oman käsitykseni mukaan ehkä eniten Kanyen persoonaa muokannut seikka.

Sinänsä ihan hauskaa, että markkinointipuolella Kanye on taas osunut napakymppiin, kun hänestä tuli tämä dokumentti ja uusi levy tulee myös (jos tulee) ensi viikolla. Media tarttuu kiinni kaikkiin syötteihin ja ihmiset ympäri maailman nauravat Kanyen sekoilulle somessa. Samaan aikaan hän on ollut taas viihdemaailman ylivoimaisesti puhutuin henkilö sattumalta juuri ennen kuin hänestä tulee dokumentti ja häneltä tulee uusi levy. Kuvaavaa oli se, että viime sunnuntaina hän trendasi enemmän Twitterissä kuin Super Bowl. Pystyisikö tuohon kukaan muu artisti?
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
The People's Front of Judea
Kuvaavaa oli se, että viime sunnuntaina hän trendasi enemmän Twitterissä kuin Super Bowl. Pystyisikö tuohon kukaan muu artisti?

Jos alkaisivat sekoilla samalla tavalla niin varmaan monikin. Useimmat vaan yrittävät päästä maineeseen ilman vippaskonsteja.
 

markusst

Jäsen
Kanye Westin Jeen-Yuhs [sic] -dokkarin eka osa tuli kovalla hypellä palveluun, mutta olihan tuo nyt ihan täyttä paskaa. Aivan pierulaadulla kuvattu jotain sekavaa illanviettoa ilman sen kummempaa päämäärää, ja päähenkilö ei saanut minkäänlaista kritiikkiä osakseen vaikka on todella kiistanalainen henkilö. Jää seuraavat osat katsomatta.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolkata Knight Riders
Jos alkaisivat sekoilla samalla tavalla niin varmaan monikin. Useimmat vaan yrittävät päästä maineeseen ilman vippaskonsteja.
Itse en kyllä kutsuisi markkinointia vippaskonstiksi, vaan ihan yleiseksi toimenpiteeksi, jolla pyritään edistämään tuotteiden ja palveluiden myyntiä. Jotkut ovat vain taitavempia siinä kuin toiset. Toki esimerkiksi Suomessa "mitähän ne musta ajattelee" -asenteen takia on aika vaikea markkinoida mitenkään räväkästi. Pyhimys tosin edellisen levyn kohdalla oli lainannut Kanyen pelikirjaa, kun hän ennen levynsä julkaisemista kielsi musiikkikriitikkoja arvostelemasta hänen teostaan. No se syötti upposi syvälle ja suuri medianäkyvyys juuri ennen albumin julkaisemista oli taattu.

Media käyttää julkisuuden henkilöitä niin monella tapaa hyväksi, että on aina ilo nähdä, kun he saavat samalla mitalla takaisin. Nytkin viime aikoina media on naureskellut Kanyelle, mutta jos ymmärtää isomman kuvan, niin tajuaa, että oikeasti medialle tässä pitäisi nauraa. Toimittajat menevät ihan täysillä trollaukseen ja omalla työllään saavat aikaiseksi juuri sen, mitä artisti heiltä hakee. Ja artisti nauraa taas matkalla pankkiin.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolkata Knight Riders
Kanye Westin Jeen-Yuhs [sic] -dokkarin eka osa tuli kovalla hypellä palveluun, mutta olihan tuo nyt ihan täyttä paskaa. Aivan pierulaadulla kuvattu jotain sekavaa illanviettoa ilman sen kummempaa päämäärää, ja päähenkilö ei saanut minkäänlaista kritiikkiä osakseen vaikka on todella kiistanalainen henkilö. Jää seuraavat osat katsomatta.
Katsottiin ilmeisesti eri jakso. Ei tuo laatu nyt ollut yhtään sen huonompaa kuin esimerkiksi Bulls-dokumentissa, joka on suunnilleen samoihin aikoihin kuvattu. Kyllä minä ainakin löysin tuosta ensimmäisen jakson perusteella myös ihan selvän draaman kaaren, jonka uskon toteutuvan. Ensimmäisessä jaksossa luotiin kuva itsevarmasta, mutta silti sympaattisesta kaverista, jolla on uransa alussa paljon vastoinkäymisiä. Toisessa jaksossa todennäköisesti kuvataan millä tavalla menestys ja muut isot tapahtumat (kuten äidin kuolema) ovat muuttaneet artistia ja hänen persoonaansa.

Kolmannen jakson uskon olevan sitten se, jossa ensin lähtötilanteen kuvaamisen ja elämän aikana tapahtuneiden muutosten jälkeen suhtaudutaan kriittisesti siihen henkilöön, joka kuvattiin ensimmäisessä jaksossa sympaattisena kaverina. Dokumentissa kuvataan muutos siitä, kuinka siitä lahjakkaasta ja sympaattisesta nuoresta miehestä, joka ei meinannut kuitenkaan saada aluksi hyväksyntää, on kasvanut yksi viihdemaailman ristiriitaisimmista henkilöistä. Lisäksi taustalla on ajatus siitä, kuinka amerikkalainen unelma mahdollisti sen, että kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen kovalla työllä onnistuttiin toteuttamaan ne aluksi hulluiltakin vaikuttaneet unelmat.

Katsotaan, että menevätkö kakkos- ja kolmososa kuten kuvittelen, mutta jos menevät, niin mielestäni tuossa käsikirjoituksessa on onnistuttu erinomaisesti. Keskeneräistä työtä on aina vaikea arvostella, mutta omaan silmääni tuo ensimmäinen jakso tarjosi aika hyvät lähtökohdat tuon yllä olevan juonen toteuttamiseen.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tinder-huijarin jäljillä

Ihan uskomatonta, että joku ihminen voi olla noin täynnä paskaa. Tämmöistä uskoisi tapahtuvan vain elokuvissa, mutta ei tosielämässä.
Simon pyrkii tällä viikolla näkemäni uutisen mukaan Hollywood-uralle.

Tuli tuon dokkarin aikana aika monta kertaa ajateltua, että mitä vittua?
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tämä Tinder juttu pitää kyllä katsoa ja ehkäpä ihmetellä, kuinka tyhmiä naiset voivatkaan olla. En tosin tiedän, mistä tää kertoo mutta joo, pitää tutustua.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä Tinder juttu pitää kyllä katsoa ja ehkäpä ihmetellä, kuinka tyhmiä naiset voivatkaan olla. En tosin tiedän, mistä tää kertoo mutta joo, pitää tutustua.

Enemmänhän näihin taitaa mennä miehet, enemmän tai vähemmissä määrin. Tosin kannattaa tuo dokumentti katsoa kun ei ehkä ole aina niin mustavalkoista kun voi olettaa ei kuitenkaan ihan mikään perinteinen "nigerialaiskirje" juttu tuo, ainakaan suoraan. Tosin se todettava että on itselläkin tullut vastaan tapauksia jossa jotain naista on joskus tapaillut ja ekan viikon jälkeen suurinpirtein oli jo kämpän avaimet ja henkilön auto käytössä ja olisi varmaan ollut todella helppo höynäyttää jotenkin jos luonne vain antaisi periksi.
 

Jerppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Texas Chainsaw Massacre (2022) - IMDb

Netflixiin lisättiin pari päivää sitten uusi Texasin moottorisahamurhaajaleffa, ootteko te muut ehtineet jo katsomaan?

Itse katoin äsken kokonaan, ja oli kyllä ihan ok leffa kokonaisuudessaan ja raakuudeltaan, jos vertaa ihan alkuperäiseen moottorisahamurhaajaan :D
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Texas Chainsaw Massacre (2022) - IMDb

Netflixiin lisättiin pari päivää sitten uusi Texasin moottorisahamurhaajaleffa, ootteko te muut ehtineet jo katsomaan?

Itse katoin äsken kokonaan, ja oli kyllä ihan ok leffa kokonaisuudessaan ja raakuudeltaan, jos vertaa ihan alkuperäiseen moottorisahamurhaajaan :D
Joo katoin. Mukavasti veri räiskyi ja oli onneksi perin lyhyt. Suurin osa näistä 2000-luvun moottorisahoista jäänyt katsomatta joten en tiedä miten niihin vertautuu.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, Jukka Jalonen

Teresa

Jäsen
Olen katsellut viime aikoina Netflixistä The Crownia. Taisin etsiä kyseisen suoratoistopalvelun valikoimista sopivia elokuvia katsottavakseni ja The Crown (joka ei siis edes ole leffa) osui silmiini ihan onnenkantamoisena. Kerrankin satuin törmäämään ihan summanmutikassa laatukamaan.

The Crown on ennen kaikkea helkatin hyvin tehty sarja. Aihe on ensinnäkin varsin mielenkiintoinen. Eihän sitä nyt voi mitenkään kiistää, että Britannian kuningashuoneessa ja ainakin omasta mielestäni myös koko imperiumissa on jotakin tarunhohtoista. Olen aina kokenut eräänlaista pakonomaista viehtymystä Brittein saarten kieleen (jotakin aivan muuta kuin amerikanmongerrus) ja kai myös kulttuuriin. Pienenä tuli seikkailtua Englannin nummilla Viisikkojen ja vähän vanhempana sitten esimerkiksi Austenin ja Brontëjen hengentuotosten parissa. Voi kunpa the Crown ollut olemassa jo silloin kun luin englannin yo-kirjoituksiin. Mikäs olisi ollut sen mukavampi tapa treenata kuullun ymmärtämistä.

Eksyn nyt asiasta. Mielestäni sarjan juju ei ole niinkään noiden tarunhohtoisten monarkkien ihastelemisessa vaan ennemmin juuri siinä, että kaikesta ympäröivästä ylellisyydestä ja mahtipontisista puitteista huolimatta hekin ovat vain inhimillisiä ihmisiä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Kuningatar Elizabeth kipuilee omaa persoonattomuuttaan räiskyvän pikkusiskonsa Margaretin rinnalla. Margaret puolestaan kipuilee oman räiskyvän persoonansa kaikkea hukkaan heitettyä potentiaalia joutuessaan elämään isonsiskonsa varjossa, vaikka olisi itse omasta mielestään ollut kuin luotu hallitsijaksi. Prinssi Philip kipuilee niin ikään omaa merkityksettömyyttään maailman kuuluisimman naisen miehenä. Myös etenkin sarjan kolmannella kaudella yllättävänkin positiivisessa valossa esitettävä prinssi Charles kipuilee tukahdutettua persoonaansa. Valtakunta vaatii monarkilta suorastaan epäinhimillistä tunteettomuutta ja puolueettomuutta, kun taas tulevalla kuninkaalla olisi omasta mielestään henkilökohtaisella tasollakin paljon annettavaa. ”Kukaan ei ole kiinnostunut persoonastasi. Ei kukaan!” kuningataräiti lyttää tylysti.

Näyttelijät ovat kautta linjan ammattitaitoista väkeä ja roolivalinnat pääsääntöisesti onnistuneita. Sarjan ehkäpä suurin ongelmakohta tuli kolmannen kauden alussa kaikkien keskeisten roolien esittäjien vaihtuessa. Toki oli ymmärrettävää, että sarjan tekijät halusivat ihan uskottavuussyistä rooleihin mahdollisimman oikean ikäisiä näyttelijöitä, mutta eiköhän alkuperäinen kaartikin olisi maskeerauksen keinoin onnistuttu vanhentamaan ihan realistisesti. Kahden aiemman kauden aikana ainakin minä olin ehtinyt omaksua Claire Foyn, Matt Smithin ja Vanessa Kirbyn versiot Britannian kuninkaallisista niin perusteellisesti, että he tuntuivat enemmän kuningatar Elizabethilta, prinssi Philipiltä ja prinsessa Margeretilta kuin nämä itse. En väitä mitenkään välttämättä, että Olivia Colman, Tobian Menzies tai etenkään Helena Bonham Carter (joka ansaitsi kannuksensa jo Harry Pottereiden sekopäisenä Bellatrix Lestrangena) olisivat sen huonompia näyttelijöitä, mutta heitä oli aluksi hankala mieltää roolihenkilöikseen. Toisaalta kaikki kolme päähenkilöä olivat alkuperäisessä muodossaan kiinnostavampia tai sympaattisempia kuin myöhemmän sarjan uudistuneina versioina – johtui tämä sitten näyttelijöistä tai käsikirjoituksesta.

Claire Foykin oli toki varsin hillitty roolissaan, kuten kuningattaren arvolle sopiikin, mutta hänessä oli kuitenkin enemmän ilmeikkyyttä ja lämpöä kuin Olivia Colmanin Elizabethissa. Kieltämättä Foysta puuttui tiettyä arvokkuutta ainakin aluksi, mutta se lienee ollut tarkoituskin, kun pyrittiin kuvaamaan nuoren monarkin kehitystarinaa. Hahmo itsessään on kummassakin muodossaan melko tylsä ja persoonaton tunnevammainen puupökkelö, mutta pidin Foyn kyvystä kyetä ilmaisemaan syviäkin tuntojaan muutamalla katseella ja hermostuneella hymyllä. Hahmon tunnetilat olivat näyttelijän kasvoilta vaivatta luettavissa, vaikkei itse dialogissa olisi niihin mitenkään paneuduttukaan, mikä teki Foyn Elizabethista loppujen lopuksi – kaikista hahmon tunnelukoista ja kuningattaren aseman vaatimasta miltei yliluonnollisesta puolueettomuudesta huolimatta – jollakin tapaa inhimillisen ja helposti lähestyttävän. Colmanissa taas on mielestäni enemmän aristokraattista arvokkuutta, mikä sopii hyvin kypsään ikään ehtineelle hallitsijalle, mutta hänen kasvonsa ovat arvoitukselliset kuin veistos. Katsoja ei saa dialogista noukittavissa olevien tiedonmurusten lisäksi juuri mitään informaatiota siitä, mitä Colmanin Elizabethin päässä kulloinkin liikkuu, mikä tekee hahmosta turhankin etäisen tuntuisen.

Prinssi Philipin kohdalla ero kahden näyttelijän välillä oli ehkä kaikkein pienin, mutta kaipasin silti Matt Smithiä ainakin aluksi kun hänestä(kin) oli jouduttu luopumaan. Hänellä oli tapana vilkuilla kierosti kulmiensa alta ikään kuin hänellä olisi koko ajan pahat mielessään. Se toi Philipin hahmoon tiettyä pahaenteistä arvoituksellisuutta. Tobian Menzies on hyvä näyttelijä, mutta hänen Philipinsä on ehkä hieman pliisu alkuperäiseen verrattuna.

Prinsessa Margaret puolestaan oli Vanessa Kirbyn esittämänä aivan ihastuttavan elinvoimainen ja pystyi kietomaan niin muut hahmot kuin katsojatkin vaivatta pikkusormensa ympäri. Bonham Carterin näyttelemä ennenaikaisesti vanhentunut sapenkatkuinen vanha akka on lähinnä surullista seurattavaa. Tässä tapauksessa vika on enemmän käsikirjoituksessa kuin Bonham Carterin näyttelijän ominaisuuksissa, mutta olisin toivonut kypsään ikään ehtineeseenkin Margaretiin enemmän hymyä ja toivon pilkahduksia. Tuntui siltä kuin valo ennen niin hurmaavan prinsessan silmistä olisi kokonaan sammunut vuosien saatossa, vaikka tokihan hän joitakin kuivan humoristisia sutkautuksia heitteli viimeisimmillä kausillakin. En tiedä, kuinka todenmukainen kehityskulku tuo oli, mutta olihan se nyt joka tapauksessa ankeaa seurattavaa. Ne muutamatkin kohtaukset, missä keski-ikäisen prinsessan viehätysvoimaa yritettiin tuoda esiin – esimerkkinä mainittakoon tapaaminen Yhdysvaltain presidenttiparin kanssa – eivät ainakaan minussa herättäneet samanlaista vastakaikua kuin Vanessa Kirbyn valloittava versio kyseisestä prinsessasta. Ehkä Bonham Carter oli kuitenkin hieman väärä valinta rooliin. Ainakin hän oli huomattavasti vanhempi kuin oikea prinsessa Margaret tuohon aikaan, enkä muutenkaan oppinut oikeastaan missään vaiheessa mieltämään häntä kuninkaalliseksi. Kirbyn Margaretissa oli nimittäin kaikesta epäsovinnaisuudestaan huolimatta myös aivan vaistonvaraisen tuntuista huoletonta aristokraattisuutta. Bonham Carterin Margaret muistutti enemmän jotain ihan tavallista pubiruusua.

Kolmannen kauden alkupuolella katsomiseni tyssäsikin vähäksi aikaa kokonaan, mutta järkytyksestä toivuttuani opin sulattamaan uudet naamat ja nauttimaan taas The Crownin ansioista. Mielestäni kaikki kaudet ovat olleet kokonaisuuksina suurin piirtein tasavahvoja, mutta jaksojen välillä on sen sijaan huomattaviakin tasoeroja. Eniten minua kiehtovat ne jaksot, joissa pureudutaan hahmojen yksityiselämään, heidän välisiinsä suhteisiin ja yksittäisten henkilöiden kriiseihin ja kehitystarinoihin. Näistä esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa prinssi Philipin keski-iän kriisiä käsitellyt tarina, josta jokainen vähintään kolmenkympin ikään ehtinyt löytänee samastumispintaa, sekä jakso missä Charles yritti sopeutua uuden oppilaitoksensa spartalaiseen kuriin ja välillä nähtiin takautumia myös Philipin menneisyydestä kyseisessä opinahjossa. Poliittisten tapausten ympärille keskittyvät jaksot sen sijaan käyvät nopeasti puuduttaviksi. Tällaisista voisin mainita esimerkkinä vaikkapa neljännen kauden Queen of Denial -jakson, jossa käsiteltiin Etelä-Afrikan Apartheidia vastaan taistelemista ainakin omaan makuuni hieman liian yleisluontoisesi. Kuningatar Elizabethin ja Margaret Thatcherin orastava välirikko oli kyllä kiinnostava, mutta muuten jaksossa pysyttiin liikaakin asialinjalla eikä pureuduttu yksittäisten ihmisten tragedioihin. Vaikkapa joku Etelä-Afrikassa kouriintuntuvasti sortoa kokenut sivuhahmo olisi tuonut hieman väriä hommaan.

Komeaa seurattavaa The Crown silti on suvantovaiheissaankin (ja korostettakoon vielä nyt erikseen, ettei niitä siis usein ole). Maisemat, rekvisiitta, lavastus, puvustus ja musiikki ovat kaikki niin vimpan päälle mietitty, kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa. Jokainen kuva on oma taideteoksensa, jossa kaikki esineet on huolellisesti sommiteltu ja värit suunniteltu toisiinsa sointuviksi. Mahtipontisiin lavasteisiin on käytetty selvästikin valtavat määrät aikaa ja rahaa. Vaikkapa Buckinghamin palatsina toimiva lavasterakennus on niin yksityiskohtaisesti tehty ja todenmukaisen oloinen, että voisi kuvitella kohtausten sijoittuvan todelliseen palatsiin – en toki ole koskaan nähnyt sitä oikeaa Buckinghamin palatsia, mutta tuollaiseksi voisin sen kuvitella.

Mitään ”moni kakku päältä kaunis” -efektiä ei kuitenkaan missään nimessä muodostu, vaan sarjassa mennään aina juoni ja sisältö etusijalla. Taustatyö on selvästi huolellisesti tehty, ja sarja on viihdyttävyyden ohella myös sivistävä. Olen näköjään kasvanut tynnyrin pohjalla myös Britannian lähihistorian suhteen, mutta se oli kyllä tässä tapauksessa hyväkin asia, kun en ainakaan ollut spoilaantunut monestakaan käänteestä kenties Charlesin ja Dianan tarinaa lukuun ottamatta. Ajattelin katsoa tämän jälkeen myös tosipohjaisen dokumenttisarjan Britannian kuningashuoneen elämästä, jotta voin verrata faktaa ja fiktiota toisiinsa.

The Crownin käsikirjoitus etenee tasapainoisesti, eikä minkään juonikuvion kehittelyssä kiirehditä liikaa, mutta laahaavuuden syntiin ei myöskään sorruta. Kaikki jaksot ovat omia pieniä jonkin yksittäisen tapauksen tai tarinan kertovia kokonaisuuksiaan, mutta esimerkiksi hahmojen välisten suhteiden kypsyttely etenee luontevasti jaksosta toiseen, niin etteivät nuo kokonaisuudet tunnu olevan liian irrallisia toisistaan. Hahmokaartin julkisia esiintymisiä ja kulissien takaisia keskusteluja on sopivassa suhteessa, ja lisämausteena on aina välillä todellisista televisiotaltioinneista peräisin olevia katkelmia lisää autenttisuutta tuomassa.

Ennen kaikkea sarja on kuitenkin voimakkaasti tunteisiin vetoava. Joskus saattaa hetkellisesti tuntua siltä, että ketäs tällainen turhanpäiväinen veneily tai metsästely nyt kiinnostaa, mutta sitten vedetäänkin matto katsojan jalkojen alta jollain järkyttävällä mammuttiluokan käänteellä. Kuninkaallisten elämästä ei puutu draamaa, mutta tunnepitoiset kohtaukset on aina luontevasti toteutettu eikä niistä välity mikään itsetarkoituksellinen katsojien itkettäminen.
Esimerkiksi kun Elizabeth meni tapaamaan kuolemansairasta setäänsä, Windsorin herttuaa Edwardia, jossain saippuasarjassa olisi varmasti nähty ällöttävän ylidramaattinen kuolinkamppailu, mutta The Crownissa he vain jättivät levolliset jäähyväiset toisilleen.

Tapahtumat on pääsääntöisesti puolueettoman tuntuisesti esitetty. Edward esimerkiksi teki kieltämättä Elizabethin perheelle ikävän tempun hylätessään velvollisuutensa ja sysätessään kruunun nuoremmalle veljelleen. Muut hahmot suomivat häntä siitä kovin sanoin, mutta sarjassa tuodaan hyvin esiin sitäkin näkökulmaa, että lopulta Edward teki kaiken vain rakkauden tähden, jotta voisi mennä naimisiin jumaloimansa eronneen naisen kanssa. Hän oli kruunun epäinhimillisten vaatimusten uhri ihan siinä missä kaikki muutkin, mutta hän valitsi inhimilliset tunteet velvollisuutensa sijaan. En pidä sitä mitenkään paheksuttavana.

Myös Charlesin ja Dianan surullisenkuuluisa avioliitto on esitetty molempien osapuolten näkökulmat huomioiden. Kuulemma Charlesin, siis sen ihan oikean lihaa ja verta olevan, leirissä ollaan oltu neljännen tuotantokauden tapahtumista närkästyneitä, mutta minun mielestäni sarja päinvastoin kohtelee kruununprinssiä vähän liiankin hellällä kädellä. Esimerkiksi kun Charlesilta ja Dianalta kysyttiin kihlautumisen jälkeen televisiohaastattelussa heidän välisistään tunteista, oikeassa elämässä Diana vakuutteli parin rakastavan toisiaan ja Charles sanoi aika kylmän ja välinpitämättömän tuntuisesti: ”Whatever love is.” Sarjassakin kyseinen repliikki esiintyi, mutta hyvin epävarmalla äänensävyllä lausuttuna. Muiden hahmojen tapausta ruotivien keskustelujen perusteellakin syntyi sellainen vaikutelma, että prinssi vain meni puihin kyseisessä tilanteessa. Myös Charlesin ja Camillan välinen syrjähyppy on kuvattu lähtökohtaisesti siitä näkökulmasta, että he nyt vain olivat luodut toisilleen, mutta joutuivat olosuhteiden pakosta ja kuningashuoneen painostuksesta erilleen. Dianan kamppailu onnettomassa avioliitossaan ja syömishäiriön kourissa herättää toki katsojan sympatiat, mutta kyllä hänkin osaa olla melkoinen heikko marisija ja huomionkipeä hempukka aina välillä. Charlesia ei siis ole esitetty tilanteen pahiksena ja Dianaa hyviksenä, vaan heidän välisensä dynamiikka on monitahoisempaa.

Kaiken kaikkiaan sarja on siis loistava. Voisin antaa melkeinpä 5/5, mutta se tuntuisi ehkä kuitenkin liian radikaalilta. Annetaan nyt sitten vaikka 4½/5, ja se puolikas tähti menköön muutamista tylsistä jaksoista ja näyttelijöiden vaihtumisesta kesken kaiken.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
No kun on The Crownia seurannut alusta asti, ei tuo näyttelijöiden vaihtuminen (joka siis tapahtuu taas viidennelle kaudelle huom) vaikuttanut, kun 2. ja 3. kauden välissä vierähti kaksi vuotta (2017 toka, 2019 kolmas), joten se tuntui ihan luontevalta ja ei oikein vaikuttanut mitenkään.



Hieno laatusarja
 

Teresa

Jäsen
No kun on The Crownia seurannut alusta asti, ei tuo näyttelijöiden vaihtuminen (joka siis tapahtuu taas viidennelle kaudelle huom) vaikuttanut, kun 2. ja 3. kauden välissä vierähti kaksi vuotta (2017 toka, 2019 kolmas), joten se tuntui ihan luontevalta ja ei oikein vaikuttanut mitenkään.



Hieno laatusarja
Minuakaan ei olisi varmaan niin pahasti häirinnyt, jos olisin katsonut kaudet tuohon tapaan heti niiden ilmestyttyä. Nyt kuitenkin katselin kaudet putkeen – toisen ja kolmannen välissä taisin pitää peräti viiden minuutin mittaisen tauon, niin olihan tuossa kolmoskauden ensimmäisten jaksojen aikana vähän sellainen tunne että mitäs helvettiä. Vaikka olin siis etukäteen tiennytkin, että näyttelijät tulevat vaihtumaan jossakin vaiheessa. Oli siis aluksi hieman vaikea sopeutua noihin uusiin naamoihin, mutta ehkä muutos on helpompi sitten vitoskaudella, kun neljännen kauden näkemisestä on vierähtänyt jo tovi eivätkä sen näyttelijät ole enää niin kirkkaina mielessä. Harmittaa silti, jos Dianan ja Charlesin näyttelijätkin vaihtuvat (niin kuin siis ilmeisesti vaihtuvat). He kun olivat mielestäni aivan kuin tehdyt rooleihinsa, etenkin ensiksi mainittu.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Vuosia on ollut jatkuva Netflix-tilaus, mutta nyt kerroin aspan chattiin, että jos alkavat levittää Venäjän propagandaa, tilaus päättyy lopullisesti tähän laskutusjaksoon. Vastaukseksi en saanut muuta kuin kiitoksen viestistä, mutta luulisi noiden ainakin laskevan, paljonko vastaavia viestejä tulee.

Redditin puolella enemmän keskustelua aiheesta, ml. valmis teksti jonka voi halutessaan kopioida Netflixin chattiin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vuosia on ollut jatkuva Netflix-tilaus, mutta nyt kerroin aspan chattiin, että jos alkavat levittää Venäjän propagandaa, tilaus päättyy lopullisesti tähän laskutusjaksoon. Vastaukseksi en saanut muuta kuin kiitoksen viestistä, mutta luulisi noiden ainakin laskevan, paljonko vastaavia viestejä tulee.

Redditin puolella enemmän keskustelua aiheesta, ml. valmis teksti jonka voi halutessaan kopioida Netflixin chattiin.

Sanoisin että varsinainen toiminta tässä on usein tehokkaampi kun joku copypaste viesti asiakaspalveluun, tilaus vain poikki ja kertoo syyn. Saattavat jopa enemmän alkaa välittää. Tilaushan menee poikki vasta laskutusjakson lopussa ja ei kai tuo muutenkaan pieni tauko haittaa kun hinta pysyy samana ja voi milloin tahansa uudestaan kytkeä.
 
Mitään ”moni kakku päältä kaunis” -efektiä ei kuitenkaan missään nimessä muodostu, vaan sarjassa mennään aina juoni ja sisältö etusijalla.
Kiitos @Teresa mietteistäsi. En väheksy mielipiteitäsi, päinvastoin samaistun tunteeseesi siitä, että arvostat the Crown -sarjaa.

Tartun nyt kuitenkin tähän lainaamaani, koska tästä määritelmästä olen eri mieltä. Lisäksi heitän vähän eriävän mielipiteeni siitä, mistä the Crownin hyvyydessä on kyse. Sallien toki, että eri tavallakin voi kokea.

The Crown ainakin oli jossakin vaiheessa historian kallein tv-sarja. Kun tämä hintalasku ei muodostu juurikaan erikoistehosteista tai näyttelijäpalkkioista, on helppo ymmärtää että todelliset kulut sarjan tuotannossa tulevat nimenomaan lavastuksesta ja puvustuksesta. Se että ”kakku on päältä kaunis” ei ole sitä vastaan, että juoni ja sisältö olisivat toissijaisia. Päinvastoin. Se, että tuotannossa tiedetään kaiken olevan täydellistä ja viimeisen päälle hiottua, tuo koko sarjaan sen uskottavuuden. Voisikin sanoa, mitä paremmin se ”kakku” on tehty, sen vähemmän siihen varsinaisesti kiinnittää huomiota. Ja nimenomaan tässä the Crown onnistuu, kun tv-tuotanto luo katsojalle uskottavuudellaan illuusion, kuin katsoisi mitä kulisseissa ja historiassa on tapahtunut.

Ja sitten miksi the Crown naulitsee katsojan seuraamaan itseään: Katsojan tunteiden hienovarainen johdattelu. Ja se miten tämä tunteiden johdattelu tehdään vastaamaan täydellisesti mielikuvia, joita ihmisillä kuten minä, on Englannin kuninkaanhuoneesta. Hienovaraisuus, eleganttius, muodollisuus. Käytännössä tämä toteutetaan suorastaan mestarillisella tavalla lukuisia keinoja, joista en itse edes maallikkokatsojana kovin paljoa ymmärrä. Niiden lopputuloksena katsoja seuraa tapahtumia kokien odotuksia ja täyttymyksiä, kokien henkilöhahmojen kehityksessä samaistuttavia, toisaalta tuomittavia piirteitä. Se, miten helppoa tämä tunteminen henkilöhahmojen puolesta on, kertoo miten erinomaisesti tuotanto onnistuu.

Kun huomioi, että kuningashuone on ihan faktuaalisesti fiktiivinen tarina, siitä luotu fiktiivinen ”tositarina” on kyllä uskomattoman todentuntuinen. Omalla tavallaan tämä on hieman jopa ironista. Mutta se voisi olla totta, ja mielestäni tämän sarjan tuotantoa arvioidessa voin ihan suoraan antaa tälle täydet pisteet kaikesta. Täydellistä draamaa, 5/5.

Oikeastaan jos nyt negatiivista hakee, niin se että viipyilevä hienovarainen draama ja sarjan päätös aiheuttaa katselunautintoihin tietynlaista tyhjyyden tunnetta. Ei the Crownin jälkeen aleta katselemaan aivan mitä tahansa sarjaa ilman että se tuntuu jotenkin tyhjältä tai halvalta. Pienen tauon se vaatii yleensä, kun brittidraaman jälkeen hakee uutta seurattavaa. Downton Abbey ja the North Water ovat keskenään aivan erilaisia, ja erilaisia kuin the Crown, mutta niiden tarinankerronta vetoaa tunteisiin tavalla joka jättää yllättävän tyhjäksi.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Laittaakaas tämä venäjän propaganda-kanava nyt boikottiin…
Mä laitoin tilaukseni tänään katkolle ja syyksi laitoin Venäjä-propagandan.
Tosin olisin kyllä muutenkin perunut lähiaikoina tilauksen hetkeksi, mutta tää nyt vähän nopeutti hommaa.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Itse laitoin palautteen, että tämä päivä aikaa muuttaa kelkan suuntaa ja vetää Netflix pois Venäjältä tai olla tarjoamatta propagandaa. Muksua vähän harmitti, mutta ymmärsi kun selitin syyt tähän. Onneksi vaihtoehtoisia palveluja on laajasti.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Jahas n. vuodesta 2014 on ollut Netflix. Tänään lähti katkolle. Sopivasti huomenna olisi ollut laskutuspäivä.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Liverpool FC
Tilaus katkaistu. Onneksi on muitakin suoratoistopalveluja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös