Netflix Suomi

  • 964 191
  • 3 396

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ravens
Sääli, että tuo Lincoln Lawyer meni eri palveluun kuin Bosch. Olisi ollut kiva saada nuo hahmot samaan sarjaan.

Lincoln Lawyer on vielä aloittamatta, mutta Bosch:Legacy on kyllä edelleen taattua Bosch-laatua. Viihdyttää ja pitää otteessaan. Ekat 6 jaksoa löytyy Amazonilta.
 

Uimalakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Russian Doll. Pari jaksoa takana ja yllättänyt kyllä positiivisesti, menee jatkoon.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
snow mocking team
"The Pentaverate". Uusi komediasarja, ja uskallan olla Nostradamus tässä vaiheessa - ei tule saamaan toista kautta. Päävitsi tuntuu olevan että Mike Myers näyttelee montaa hahmoa, mutta... eikös tuo ole nähty jo moneen kertaan? Jaksoja on vain kuusi ja jakson kesto parinkymmenen minuutin luokkaa, mutta ei huumori jaksanut kantaa edes kahta tuntia.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ravens
"The Pentaverate". Uusi komediasarja, ja uskallan olla Nostradamus tässä vaiheessa - ei tule saamaan toista kautta. Päävitsi tuntuu olevan että Mike Myers näyttelee montaa hahmoa, mutta... eikös tuo ole nähty jo moneen kertaan? Jaksoja on vain kuusi ja jakson kesto parinkymmenen minuutin luokkaa, mutta ei huumori jaksanut kantaa edes kahta tuntia.
Ei saa toista kautta. Kriitikot ei tykännyt ja ei tainnut päästä top10 -sarjoihin julkaisuviikollaan. Muutamassa kohtaa nauratti hyvin, mutta ainakin itsellä kärsi tuosta, että Myers veti melkein kaikki roolit. Huumori mielessä liian paljon oli huteja, vaikka melko harvinaisesti nauratti kunnolla ääneen pari kertaa.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sääli, että tuo Lincoln Lawyer meni eri palveluun kuin Bosch. Olisi ollut kiva saada nuo hahmot samaan sarjaan.

Lincoln Lawyer on vielä aloittamatta, mutta Bosch:Legacy on kyllä edelleen taattua Bosch-laatua. Viihdyttää ja pitää otteessaan. Ekat 6 jaksoa löytyy Amazonilta.

Vaikka olen Boschin fani, niin Bosch:Legacy on mennyt täysin ohi, kun laitoin Amazonin tauolle. Kiitos nostosta, nyt on hyvä syy päättää tauko.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No kyllä, Gray Manin traileri on julkaistu ja toiminta kohtauksia on taas kerran paljon !

Onko elokuvassa toimiva juoni tai juoni ylipäätään onkin jo parempi kysymys.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Alkaa olla Netflixin viimeinen kesä tässä taloudessa. Tuntuu ettei niitä kovan hypen sarjoja enää tule, ja jatkokausiakin liian harvoin — esim. Stranger Thingsin kausien välillä menee aivan kohtuuton aika. Siihen päälle vielä raivoisa woke-agendan nyrkittäminen maksavien asiakkaiden kurkkuun niin ei oikein maistu. Melkein joka päivä tulee käytyä Uutta ja suosittua -osiossa ihmettelemässä tarjonnan kehnoutta.

Mitäs wokea sieltä on nyt tullut?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitäs wokea sieltä on nyt tullut?
No, ainakaan juuri ilmestynyttä Ricky Gervais'n stand up -spesiaalia ei voi kutsua Wokeksi. Ja muutenkin Netflixille on annettava tunnustusta, että Chappelle, Carr ja kumppanit ovat saaneet taiteellisen vapauden.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, Jukka Jalonen
Missähän mun Stranger Things Season 4 viipyy? Eikö sen tänään pitänyt tulla? Ameriikan maillakin aletaan olla perjantain puolella. Tosin Kalifornia vielä 12 minsaa vajaa. :)
 

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Mitäs wokea sieltä on nyt tullut?
Onko tää woke-länkytys tullut Amerikan tuliaisena tännekin? Selasin IMDB:stä Netflix-sarjojen arviointeja ja kummasti toi sana pomppasi useamman kerran yhden tähden arvioista vastaan. Ihan hyville tai kelvollisille ohjelmille annetaan yksi tähti, koska woke. Eikä sitten edes osata kertoa, että mikä siitä fiktiivisestä teoksesta nyt sitten tekee huonoimman ikinä. Ilmeisesti nykyajassa eläminen on joillekin käynyt kovin vaikeaksi.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Onko tää woke-länkytys tullut Amerikan tuliaisena tännekin? Selasin IMDB:stä Netflix-sarjojen arviointeja ja kummasti toi sana pomppasi useamman kerran yhden tähden arvioista vastaan. Ihan hyville tai kelvollisille ohjelmille annetaan yksi tähti, koska woke. Eikä sitten edes osata kertoa, että mikä siitä fiktiivisestä teoksesta nyt sitten tekee huonoimman ikinä. Ilmeisesti nykyajassa eläminen on joillekin käynyt kovin vaikeaksi.
No onhan se joillekin hyvä syy antaa elokuvalle/sarjalle yksi tähti jos siellä on homoja, transsukupuolisia, aasialaisia tai tummaihoisia näyttelijöitä ja vielä hyvisten rooleissa. Onhan se hirveää homosaation tuputtamista jne.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Teresa

Jäsen
Sain juuri loppuun Alice in Borderlandin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan ilmestyneen kauden. Sarjassa pelataan siis Squid Game -tyyliin lasten pelejä tappavin panoksin. Olin etukäteen lukenut joistakin nettikeskusteluista, että Squid Game on vain halpa kopio Alicesta, joten siksi minä tämän katsoinkin.

Kokemukseni Alice in Borderlandin parissa muodostui valitettavan rikkonaiseksi. Aloitin kahdeksanosaisen sarjan jo lokakuun lopussa ja pääsin siis vasta nyt loppuun asti. Pidin pitkähkön tauon kolmosjakson jälkeen, sillä siinä oli niin dramaattisia käänteitä, etten uskonut minkään tässä sarjassa (tai ehkä tv-viihteessä ylipäätään) yltävän koskaan niiden tasolle. Vieläkin pidemmän tauon pidin vitosjakson jälkeen, koska sarjan tunnelma muuttui siinä äkkiväärästi täysin erilaiseksi ja mielestäni nimenomaan huonompaan suuntaan. Nyt koko kauden katsottuani olen sitä mieltä, että neljä ensimmäistä jaksoa eli alkupuolisko toimi hyvin, neljä viimeistä eli loppupuolisko ei niinkään. Kauden kliimaksi tosiaan koettiin valitettavasti kolmosjakson aikana ja siitä suunta oli vain alaspäin.

Alice in Borderland oli ehdottomasti parhaimmillaan pelien ympärille keskittyvissä osuuksissa. Niihin oli hienosti saatu luotua hektinen tunnelma. Toisaalta peleissä oli aina myös jotakin älyllistä haastetta, niin että ne eivät olleet pelkkää päätöntä kohkaamista. Pelien sisäisten juonien rakentamisessa oli siis onnistuttu, mutta kun kauden ja koko sarjan yleinen juoni alkoi hahmottua, homma ei enää toiminutkaan. Juonikuviot tuntuivat epämääräisiltä ja epäloogisilta. Minulle ei varsinaisesti selvinnyt esimerkiksi sen The Beach -järjestelmän perimmäinen idea, saatika sitten koko pelimaailman tausta ja tarkoitus. Toki tuossa pedattiin sarjalle jatkoa jättämällä asioita avoimeksi, mutta toivoisihan sitä, että kaudet toimisivat myös itsenäisinä kokonaisuuksina. Ainakin tämä avauskausi oli juonellisesti vähän liiankin hämärä.

Juoni ei siis vaikuta olevan Alice in Borderlandin vahvuus, mutta muita ansioita sarjalla kyllä on. Vertailin tietysti katsoessani jatkuvasti sitä ja Squid Gamea toisiinsa. Alice vei mielestäni voiton erityisesti realistisuuden ja henkilökuvauksen osalta. Realismiväitteeni saattaa toki kuulostaa hieman oudolta siinä mielessä, että Alice in Borderland sentään on johonkin epämääräiseen rinnakkaistodellisuuteen sijoittuva fantasiasarja ja Squid Gamen miljöönä toimii periaatteessa ihan meidän arkimaailmamme. Hahmojen käyttäytyminen tuntui kuitenkin ensiksi mainitussa uskottavammalta. Ihan jo siinäkin mielessä, kuinka he tuonne tappavien pelien pariin päätyivät (en nyt kommentoi sitä tässä yhteydessä tarkemmin, etten tule spoilanneeksi) ja kuinka he siellä toimivat. Squid Gamessa hahmojen psyyke tuntui nimittäin kestävän yllättävän hyvin, vaikka kilpakumppaneita lakosi ympäriltä kuin viljaa elokuussa. Olisin odottanut kilpailijoiden taholta enemmän romahduksia kesken tuon verisen pelitaipaleen ja enemmän moraalisia kipuiluja etenkin niissä tilanteissa, joissa heidän oma selviytymisensä oli johtanut muiden kuolemaan. Alice in Borderlandissa taas oli kuvattu todella hyvin sellaista henkiin jääneen syyllisyyttä ja totaaliromahduksiakin nähtiin.

Henkilökuvaus oli muutenkin Squid Gamessa turhankin negatiivissävytteistä ja ennen kaikkea mustavalkoista. Squidissahan kaikki tavoittelivat pääsääntöisesti omaa etuaan ja kieroilivat kilpakumppaneita vastaan minkä ehtivät. Toki ihmisyyteen kuuluukin tietty itsekkyys, mutta emme me nyt ihan niin läpimätiä ole kuin Squid Game antaisi ymmärtää. No joitakin valonpilkahduksia sarjassa kyllä esiintyi, mutta aika vähässä olivat. Enkä minä mielestäni katsele asioita mitenkään ruusunpunaisten lasien läpi, mutta silti Squidin luoma ihmiskuva oli mielestäni liialti negatiivisuuden myrkyttämä. Alicessa taas myös ihmisyyden paremmat puolet olivat kattavammin edustettuina. Siinä nähtiin välillä sellaista ihan pyyteetöntä toisten auttamistakin.

Squid Gamessa hahmot olivat myös jakaantuneet turhankin yksiselitteisesti hyviksiin ja pahiksiin. Hyviksiä olivat lähinnä päähenkilö ja se eräs nössö mies, joista ensiksi mainittu oli oikeastaan sarjan ainoa kunnon moraaliagentti – se nössö mies kun käyttäytyi mukavasti muita kohtaan vain siksi, että oli aivan kuutamolla. Nuo kaksi olivat tosin jo niinkin hyveellisiä ja sinisilmäisiä, että alkoi ihan ärsyttää, mutta heistä saattoi sentään edes jollakin tavalla pitää. Muista kilpailijoista tai pelinjärjestäjistä ei löytynyt oikein hakemallakaan sympaattisia piirtetä. Etenkin sen ns. pahisjengit jäsenet olivat niin paatuneita omaneduntavoittelijoita, että se meni jo aivan yli – ei pilkahduksiakaan inhimillisyydestä. Se eräs hapan nainen (joo, nimimuistini on suorastaan loistava etenkin näiden itämaisten nimien suhteen) olikin koko hahmokaartista ainoa, jota ei voinut sijoittaa hyvis/pahisakselilla oikein mihinkään. Hänessä oli sopivissa määrin sekä negatiivisia että positiivisia puolia.

Alice in Borderlandissa henkilökuvaus taas oli pääsääntöisesti monitahoisempaa. Päähenkilö Arisun yliluonnollinen älykkyys oli ainoa kärjistetty elementti, ja se olikin kyllä varsin ärsyttävää. Välillä Arisu ja muutkin sarjan niin kutsutut hyvikset saattoivat myös vaikuttaa hieman turhankin puhtoisilta, mutta vastapainoksi heissäkin ilmeni ajoittain tiettyä kostonhimoisuutta ja omaneduntavoittelua, mikä osoitti heidän olevan kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä eikä mitään Jeesus Nasaretilaisia. Mikä vieläkin tärkeämpää, myös pahiskilpailijoilla (esim. Aguni, Niragi) ja pelinjärjestäjien kätyreillä vaikutti olevan kykyä moraalisiin pohdintoihin ja omantunnontuskien kokemiseen. Kukaan ei ollut yksiselitteisen paha.

Kaiken kaikkiaan Alicen henkilökuvaus oli uskottavan monisyistä verrattuna ihan mihin tahansa sarjaan ja etenkin Squid Gameen. Squidinhan tosin oli kai tarkoituskin olla allegoria koko yhteiskunnasta ennemmin kuin mikään yksilötason draama, joten ehkä siksi henkilökuvien syventämisen ei ole siinä samalla tavalla panostettu. Alicella taas ei ole mitään syvempiä yhteiskunnallisia merkityksiä, vaan se on lähinnä henkilötason sankari- ja kehitystarina.

Juonellisesti Squid Game ja Alice in Borderland ovat aika tasavahvoja. Squid ei ollut juoneltaan niin keskeneräisen tuntuinen, vaikka siinä olikin muutamia huonosti pohjustettuja ja hatusta heitettyjä juonenkäänteitä, jotka oli selvästi kirjoitettu mukaan vain yllätysmomentin vuoksi. Pelit taas olivat Alice in Borderlandissa kiinnostavampia, sillä niissä oli aina myös älyllinen aspekti ja jonkinlaista yritystä pelinsisäisen juonen rakentamiselle, kun taas Squidissa luotettiin enemmän vain fyysiseen voimaan ja väkivaltaan. Dramaattisuutta kummastakin sarjasta löytyi, mutta Alice kosketti ainakin minua enemmän juuri siksi, että hahmot olivat siinä parempia. Visuaalisesti ja shokeeraavuudeltaan sarjat olivat toistensa veroisia.

Yhteenvetona mainittakoon, että pidin sekä Alice in Borderlandista että Squid Gamesta. Ensiksi mainittu teki kokonaisuudessaan ehkä suuremman vaikutuksen, vaikka loppupuolisko lässähtikin melko pahasti juonen epämääräisyyden vuoksi. Molemmista sarjoista tulee joka tapauksessa varmasti katsottua toisetkin kaudet, jahka sellaiset ilmestyvät.

Laitan vielä spoilereihin yksityiskohtaisempaa ruodintaa Alice in Borderlandin jaksoista. Kirjoittelin näitä sitä mukaa kun katsoin. Teksti spoilaa myös Squid Gamen jaksoa 6.

Jakso 1: Alku oli laahaava ja tuli mietittyä, että mihin soppaan työnsin taas lusikkani. Hahmot vaikuttivat typeriltä elämänkoululaisilta ja heidän tempautumisensa madonreiästä toiseen todellisuuteen, tai pikemminkin heidän suhtautumisensa siihen, oli epäuskottavasti toteutettu. ”Oikeastaan ihan mukavaa, että täällä ei ole ketään muita”, joku sanoi. Juuh, noinhan sitä varmaan reagoisi, jos huomaisi kaikkien muiden ihmisten kadonneen yhtäkkiä maan päältä. Not. Loppua kohden tilanne sitten perkeleytyi nopeassa tahdissa ja viimeiset 20 minuuttia olivat melkoista tykitystä. Tunnelma oli niin hetkinen, ettei pilkkiminen ollut mitenkään mahdollista, vaikka minulla on usein sellaiseen taipumusta telkkaria yömyöhään katsellessani. Ei siinä mitään, jos joutuu pakenemaan huoneista kuoleman uhalla, mutta jos se pitää tehdä parin minuutin aikarajan sisällä… Paniikkihan siinä tuppaa tulemaan. Ahdistavaa.

Jakso 2: Toisessa jaksossa leikittiin piilosta, vai miten se nyt olikaan. Jälleen pelissä oli sopivan hektinen tunnelma, mutta se oli myös sopivan erilainen kuin ensimmäisen jakson peli. Hevosnaamioinen pahis oli aika karmiva. Jotenkin pelin aikana tuntui tällä kertaa siltä, että päähenkilökaksikko ei mitenkään voi kuolla. Jos kuolisivat, eihän sarjan jatkossa oli sitten mitään järkeä, koska ketään oikeasti keskeisiä hahmoja ei jäisi jäljelle – kolmanneksi ja neljänneksi keskeisimmät henkilöt eli se pelkurimies ja se nainen (näette taas kuinka hyvin nimet ovat minulla hallussa) olivat kuitenkin loppujen lopuksi olleet melkoisia statisteja. Muutamat tappelukohtaukset olivat myös turhan pitkitetyn tuntuisia. Laatukamaa oli kuitenkin tämäkin jakso.

Jakso 3: Tässä huomasin ensimmäistä kertaa, että onhan Squid Gameen otettu Alice in Borderlandista muitakin vaikutteita kuin pelkkä perusidea. Siinä Squidin kuulapelijaksossahan kilpailijat joutuivat myös yllättäen kilpailemaan toisiaan vastaan, aivan kuin nyt tässä Alicen hippajaksossa. Arvelin viimeiseen hetkeen asti, että päähenkilöt keksivät kuitenkin jonkin keinon vapautua kaulapannoistaan, niin että he kaikki voisivat lopulta selvitä. Mutta ei – aivan järkyttävä paukku! Kaikki muut hahmot kuolivat ja vain se yksi päähenkilöiden päähenkilö (nimeä en taaskaan muista) jäi jäljelle. Hänen bestiksensä pään räjähtäminen oli dramaattisinta, mitä olen aikoihin – tai ehkä koskaan – missään tv-sarjassa nähnyt. En kyllä tiedä, mitä sarjassa voi tämän tämän jälkeen tapahtua, että se tuntuisi enää miltään. Tämä olisi sopinut koko viimeisen jakson loppuhuipennukseksi. Vaikea oli rauhoittaa itsensä unten maille moisen tykityksen jälkeen.

Pidin edellisen ja tämän jakson välissä pitkähkön tauon, koska viimeksi koetun kliimaksin jälkeen vaikutti ilmeiseltä, että jatko tuntuisi väistämättä laimealta. Vielä mitä. Nelosjakson aloitus oli kieltämättä hieman irrallisen tuntuinen, kun alettiiin yhtäkkiä paneutua antaumuksella aikaisemmin sarjassa vain ohimennen vilahtaneen Usagin henkilöhistoriaan, mutta olihan toki selvää kuin pläkki, että sivuhenkilöitä pitää tässä vaiheessa alkaa syventämään. Eihän sarjan seuraaminen olisi mielekästä, jos päähenkilö Arisu (näettekös että olen tehnyt kotiläksyni ja opetellut muutamia nimiä) olisi jäljelle jäänestä hahmokaartista ainoa, josta tiedämme jotakin. Toki homma pyörii vieläkin hyvin pitkälti Arisun ympärillä, ja hänen kohtalonsa tässä väkisinkin eniten kiinnostaa. Mielestäni hänen tarinaansa jatkettiin ”järkyttävän paukun” jälkeen ihan luontevasti. Olen tyytyväinen.

Jakso 4: Pidin edellisen ja tämän jakson välissä pitkähkön tauon, koska viimeksi koetun kliimaksin jälkeen vaikutti ilmeiseltä, että jatko tuntuisi väistämättä laimealta. Vielä mitä. Nelosjakson aloitus oli kieltämättä hieman irrallisen tuntuinen, kun alettiiin yhtäkkiä paneutua antaumuksella aikaisemmin sarjassa vain ohimennen vilahtaneen Usagin henkilöhistoriaan, mutta olihan toki selvää kuin pläkki, että sivuhenkilöitä pitää tässä vaiheessa alkaa syventämään. Eihän sarjan seuraaminen olisi mielekästä, jos päähenkilö Arisu (näettekös että olen tehnyt kotiläksyni ja opetellut muutamia nimiä) olisi jäljelle jäänestä hahmokaartista ainoa, josta tiedämme jotakin. Toki homma pyörii vieläkin hyvin pitkälti Arisun ympärillä, ja hänen kohtalonsa tässä väkisinkin eniten kiinnostaa. Mielestäni hänen tarinaansa jatkettiin ”järkyttävän paukun” jälkeen ihan luontevasti. Olen tyytyväinen.

Jaksossa oli kuvattu todella hyvin, miten Arisu koki ainoan eloonjääneen syyllisyyttä ystävänsä menetettyään ja olisi mielellään itsekin heittänyt leikin kesken. Lopulta hän kuitenkin sai jostakin ammennettua voimaa jatkaa – ehkä siitä ajatuksesta, että jos hänkin nyt luovuttaisi, toiset olisivat kuolleet turhan takia. Arisu ei kuitenkaan ole sarjan ainoa moraaliagentti, vaan muutkin hahmot kykenevät selvästi kokemaan toisiaan kohtaan empatiaa ja tekemään eettisiä päätöksiä. Erityisesti Arisun ystävissä oli tämäkin puoli vahvasti esillä, mutta kyllähän tässä neljännessä jaksossakin Usagi toimi pyyteettömästi Arisun hyväksi, ja esitellyn sivuhenkilökolmikon välistä sidettä ja yhteen hiileen puhaltamista oli myös koskettaaa seurata. Välillä nuo tyypit tuppaavat kieltämättä olemaan vähän liiankin puhtoisia, mutta kyllähän tuollaisten hahmojen kohtalosta välittää ja heidän kuolemansa myös koskettavat aivan eri tavalla kuin paatuneiden omaneduntavoittelijoiden. Kyllä minua nämä tämänkin jakson kuolemat herkistivät. Peli oli myös jälleen jännittävä, hektinen ja mielenkiintoinen. Jos nyt joku huonokin puoli pitäisi mainita, niin se tietokoneanimoitu kissapeto oli kyllä harvinaisen epäuskottavan näköinen.

Jakso 5: Olisihan se pitänyt arvata, että täydellistä sarjaa ei ole olemassakaan. En tykännyt tästä viidennestä jaksosta. Jos aloitetaan kuitenkin positiivisista seikoista, niin oli ihan oikein ja luonnollista, että tässä jaksossa alettiin vihdoinkin rakentamaan jonkinlaista jatkuvaa juonta, joka ei perustuisi pelkästään yksittäisistä peleistä selviytymiseen. Tuo juoni vain ei ollut kovin kiinnostava. Miljöönvaihdos iloiseen rantaympäristöön oli ensinnäkin aivan liian äkkiväärä, eikä sarjan synkähköön tunnelmaan minusta sopinut ollenkaan tuollainen railakas bilettäminen, huumeilla sekoilu ja vastakkaisen sukupuolen kanssa säätäminen. Arisun reaktio rantajuhlien meininkiin oli kyllä hyvin toteutettu – mitä vittua? Minun osaltani fiilis silti lässähti aika tavalla.

Juonessa oli myös aukkoja enemmän kuin emmentaljuustossa reikiä. Missään vaiheessa ei esimerkiksi selitetty, miten rannikkojengi oli muka niin varma, että kaikki 53 pelikorttia keräämällä pääsisi takaisin normaaliin maailmaan. En myöskään ymmärtänyt, miksi Arisu oli niin nihkeänä jengiin liittymisen suhteen – olisihan se, jos porukan järkeily nyt piti kutinsa, ainoa keino päästä pelimaailmasta takaisin omaan elämään.

Tämän jakson peli ei myöskään tuntunut kovin kiinnostavalta, sillä se oli ensinnäkin todella lyhyt ja lisäksi oli alusta alkaen selvää, miten kaikki päättyisi. Arisu selvitteli pähkinää muutaman muun tyypin kanssa ja tiesin heti, hän tietysti pelastaa päivän ja keksii ratkaisun viime tipassa. Oikeastaan voisi olla paras ratkaisu, jos Arisu vaikkapa kuolisi seuraavassa jaksossa. Tiedän, ettei niin varmaankaan tule tapahtumaan, mutta ainakin tuolloin hommassa säilyisi jonkinlainen yllätyksellisyys. Tämän jakson aikana minun mielenkiintoni ei tahtonut pysyä vireillä. Pilkin eräänkin repliikin aikana useita kertoja putkeen ja kelailin kerta toisensa jälkeen epätoivoisena taaksepäin, kunnes lopulta luovutin. Pilkitään sitten, jos mitään mielenkiintoista ei tapahdu. Toivottavasti tästä aallonpohjasta vielä noustaan.

Jakso 6: Olin pitänyt ainakin parin kuukauden tauon tämän ja edellisen jakson välissä, joten nyt tuntui hieman hankalalta päästä takaisin kärryille. Mitkä hiton militantit ja mikä hiton Hatuntekijä (naurettava nimikin, mutta taitaa kyllä olla siitä alkuperäisestä Alice in Wonderland -sadusta peräisin). Oma vika tietysti kun tuli tuommoinen tauko pidettyä, mutta olen kyllä muutenkin sitä mieltä, että tämä sarja on parhaimmillaan niissä pääosin pelien ympärille rakentuvissa jaksoissa eikä tämä pelikuvioiden ulkopuolisten juonilinjojen rakentaminen vain toimi. Vieläkään ei nimittäin ole esitetty riittävän päteviä tai oikeastaan minkäänlaisia perusteluja sille, että koko korttipakan kortit keräämällä pääsisi muka takaisin normaaliin maailmaan. Arisun yritykset varastaa The Beachin kollektiivinen korttipakka eivät oikein kiinnostaneetkaan minua juuri siitä syystä, etten ollut vakuuttunut koko toimenpiteen hyödyllisyydestä. Katseluni lipsahtikin varsin pian melko puolivillaiseksi.

Pari ihan toimivaa twistiä jaksossa kuitenkin oli. Arisun kanssa korttienvarastusoperaation tiimoilta yhteen lyöttäytyneet Chishiya ja Kuina puukottivat häntä yllättäen selkään ja paljastivat hänet militanteille, mitä ainakaan minä en ollut onnistunut arvaamaan ennalta. Toinen ihan toimiva käänne oli yhtäkkiä saapunut ilmoitus siitä, että koko Ranta toimisikin areenana seuraavalle pelille.

Pidin myös Kuinan rikoskumppaninsa (siis Arisun) pettämisen jälkeen kokemista omantunnontuskista ja toisaalta Arisussa pilkahtelevasta kostonhimosta. Päähenkilömme merkittävämpänä eteenpäinajavana voimana vaikutti nyt olevan tavoite siitä, että hän saisi selvitettyä pelienmasinoijan henkilöllisyyden ja kostettua tälle ystäviensä kohtalon. Sinänsä ymmärrettävä tavoite, mutta kyllähän se osoittaa, ettei Arisukaan ole mikään toisen poskensa väärintekijöille kääntävä isä Teresa – ja tämä on siis hyvä asia. Henkilökuvat monipuolistuivat, kun Kuina ei ollutkaan täysin paatunut eikä Arisu puolestaan täysin puhtoinen.

Muutamista hyvistä elementeistä huolimatta jakso tuntui kuitenkin kokonaisuutena tylsältä ja sitä myötä myös sekavalta, kun tapahtumia ei jaksanut seurata ajatuksen kanssa. Kyllähän tämän kauden taso on valitettavasti laskenut edetessään kuin lehmän häntä.

Jakso 7: Nyt päästiin sitten jälleen itse asiaan eli peleihin. Momoka-niminen hahmo oli tapettu ja pelaajien tehtävänä oli löytää kahden tunnin aikarajan puitteissa joukostaan murhaaja. Asetelmassa oli hienoa suljetun paikan mysteerin tuntua, mutta valitettavasti siitä ei otettu kaikkea irti. Militantit päättivät nimittäin lähestyä kilpailua ihan vain tappamalla ja polttamalla vuoronperään kaikki sen sijaan että olisi pyritty löytämään arvoitukseen ratkaisua johtolankoja tai kuulusteluja hyödyntämällä. Mitään sen kummempaa juonikaarta ei siis yritettykään rakentaa pelin sisälle, vaan jakso oli enimmäkseen ihan vain toimintaa. Pelkkä toiminta ei yleensä kiinnosta minua, ellei se ole jotenkin erityisen shokeeraavaa. Tässä jaksossa kyllä shokeerattiin, mutta toisaalta teurastusta oli makuuni hieman liikaakin; siihen turtui ajan oloon ja näin ollen se kääntyi hieman itseään vastaan. Hektisen tunnelman luomisessa onnistuttiin silti paikoitellen, mutta jaksossa esiintyi tarinankulun rikkovia takaumia sen verran paljon, että kokonaisuus muodostui perin sekavaksi. Takaumat ovat toki oiva apukeino henkilökuvien syventämisessä, mutta tässä tapauksessa fiilis vain pääsi latistumaan niiden aikana. Esimerkiksi Kuinan transsukupuolisen taustan avaaminen kesken nopeatempoisen taistelukohtauksen tuntui enemmän kuin päälleliimatulta.

Hyvää jaksossa oli erityisesti se, ettei Arisua näytetty juuri ollenkaan. Hänen yliluonnollisen hyvä päättelykykynsä peleihin liittyvien pähkinöiden ratkaisemisessa on aina tuntunut epäuskottavalta ja tuntui kyllä tässäkin jaksossa sitten kun hän oli päässyt jälleen menoon mukaan. Nyt Arisun epärealistisesta älykkyydestä jouduttiin kuitenkin sentään kärsimään vain ihan viime metreillä. Arisun poissaolosta oli tosin siinä mielessä haittaa, että hän on kolmosjakson päähenkilöiden joukkotuhon jälkeen ollut oikeastaan ainoa katsojalle läheiseltä tuntuva hahmo. Nyt kun häntä ei ollut, tapahtumatkin tuntuivat hiukan yhdentekeviltä, kun ne tapahtuivat etäiseksi jääneille hahmoille. Toki tässä nyt yritettiin hieman syventää niitä sivuhenkilöhahmojakin takaumien muodossa, mutta ei heistä kukaan miksikään unohtumattomaksi persoonaksi osoittautunut.

Tuntuu myös välillä siltä kuin ns. hyvishahmot olisivat kasvattaneet juonihaarniskan ylleen, mutta onneksi tämä on vain näennäistä. Oli kyllä aika epärealistista, että esimerkiksi Kuina voitti sen miekan kanssa riehuneen tatuoidun hullun ihan paljain käsin, mutta juuri kun olin tuuduttautunut turvallisuudentunteeseen "hyvishahmojen" selviytymisen suhteen, eräs heistä (ei kyllä mitenkään keskeisimmästä päästä oleva, kun en nimeäkään muista) tapettiin ihan ohimennen.

Niin kutsuttujen hyvis- ja pahishahmojen raja lisäksi hämärtyi, sillä tässä jaksossa myös pahisten leiriin kuuluvat, jopa paatuneelta sekopäältä vaikuttanut Niragi, kykenivät omantunnonvaivoihin ja muihin inhimillisiin tunteisiin. He kyllä tappoivat, mutta se ei selvästi käynyt ihan tuosta noin vain, vaan nähtiin roppakaupalla epäröintiä ja ainakin yksi suoranainen romahtaminenkin. Siitä pidin, koska mustavalkoinen henkilökuvaus on pahinta mitä tiedän.

Jakso ei siis ollut mitenkään täydellinen, mutta oli siinä paljon hyvääkin ja se loppui kaikkien aikojen cliffhangeriin. Oli siis pakko jatkaa mahdollisimman pian eteenpäin.

Jakso 8: Viimeinen jakso jätti hieman kahtiajakautuneet fiilikset. Oli se ehkä parempi kuin kolme viimeistä jaksoa, mutta ei toisaalta yltänyt läheskään kauden aloituksen tasolle. Ihan tunnepitoinenkin tuo finaali oli, mutta kolmosjakson tasolle ei kuitenkaan siinäkään suhteessa päästy. Kuten vähän aikoinaan pelkäsinkin, kauden kliimaksi tuli koettua tuolloin.

Parhaimmillaan 8. jakso oli silti juuri dramaattisimmissa kohdissa (esim. Agunin teatraalinen kamikazeloikkaus tuleen) ja toisaalta henkilökuvien syventämisessä. Viimeksi mainitun osalta jatkettiin edellisessä jaksossa esitellyillä teemoilla. Pidin erityisesti siitä, ettei Agunikaan ollut lopulta mikään paatunut hirviö vaan kipuili vain ystävänsä kohtaloa, johon itse oli ollut syypää. Myös militanteilta ja pelinjärjestäjien kätyreiltä nähtiin ajoittain inhimillisyyden pilkahduksia ja ajoittain enemmänkin kuin vain pilkahduksia. Kukaan ei siis ollut yksiselitteisen paha. Usagi puolestaan osoitti merkkejä anteeksiantamattomuudesta ja kostonhimosta, mikä väritti hänen hahmoaan vähemmän puhtoiseen suuntaan. Eli henkilökuvaus ei tässäkään jaksossa lipsahtanut miltään osin liiallisen mustavalkoisuuden puolelle.

Juoni kuitenkin ontui jälleen kerran – niin pelin sisällä kuin muutenkin. Minulle jäi ensinnäkin epäselväksi, millä perusteella tämä muka oli olevinaan ihmisten tunteilla leikkivä herttapeli, sillä eihän murhatun paljastuminen itse syylliseksi omaan kuolemaansa ole ainakaan minun mielestäni mikään erityisen tunteita herättävä käänne. Ei myöskään selvinnyt, miten Arisu oli onnistunut päättelemään tuon syyllisen eli ns. noidan henkilöllisyyden. Olisi riittänyt aivan hyvin, että se poliisinainen olisi paljastanut syyllisen sormenjälkitutkimustensa avulla, mutta näköjään Arisustakin oli taas väkisin väännettävä pelin ratkaisun keksijä. Eikä siinä sinänsä mitään, kunhan olisi vain valotettu paremmin, miten hän oli kyseiseen lopputulokseen päätynyt.

Myöskään kauden tai koko sarjan yleisen juonen käsittely ei vakuuttanut tässäkään jaksossa. Siitä kyllä pidin, että vihdoin kävi ilmi, millä perusteella kaikki pakan kortit keräämällä pääsisi takaisin oikeaan maailmaan. Eli ei millään. Se oli vain juoni, jonka Rannan johtoporras oli keksinyt saadakseen... niin, mitä? Ehkäpä itseltäni meni vain taas jotakin ohitse, mutta en tajunnut, mikä idea tällaisen Ranta-järjestelmän pystyynlaittamisessa oli alun perinkään ollut. Hatuntekijä ja Aguni eivät siis itsekään uskoneet ideaansa siitä, että kannattaisi lyöttäytyä muiden kanssa yhteen saadakseen kokonaisen korttipakan kokoon, joten motiivit tuollaisen instituution rakentamiselle jäivät hämäriksi. Myös Hatuntekijän sekoaminen ja Agunin taipumus syyttää siitä muita The Beachin kilpailijoita tuntui huonosti perustellulta, vaikka sinänsä ihan koskettavia juonilinjoja olivatkin. Kaiken lisäksi Arisun päättelyketjut tämän kaiken tajuamiseksi olivat taas niin hatusta heitettyjä, että alkoi ihan ärsyttää. Harva katsoja varmaan pitää yliluonnollisen älykkäistä tai intuitiivisista päähenkilöistä, joten miksi kirjoittaa sellaisia. Arisu muka näki Agunin silmistä tämän syyllistyneen parhaan ystävänsä tappoon. Tuo nyt ei edes ollut enää intuitiivista, vaan tuntui ihan suoranaiselta ajatuksenluvulta, mikä vähensi koko jakson realistisuutta monta pykälää.

Mitä tulee koko sarjan juoneen, minun makuuni tuo lopetus jätti sen suhteen turhan paljon asioita auki. Missään vaiheessa ei selvinnyt, kuinka hahmot olivat tuonne rinnakkaistodellisuuteen päätyneet, mikä pelinjärjestäjiä motivoi ja mistä tuossa koko hommassa ylipäätään oli kyse. (Toki tässä pedattiin varmasti seuraavaa kautta jättämällä vielä asioita sen aikana selvitettäväksi, mutta kyllähän sitä toivoisi, että jokainen kausi toimisi myös omana kokonaisuutenaan. Tämä kausi oli juonellisesti aivan liian hämärä,) niin että vähän pettyneet fiilikset tästä lopulta jäi.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Viikonloppuna tule kateltua Stranger Things Season 4 läpi, tai siis se mitä on nyt tarjolla. Onhan se aivan loistava sarja. Oikeastaan ainoa pieni miinus tulee tapahtumien hajanaisuudesta ja jossain kohdissa kiireen tunnusta. Jaksot on pitkiä ja siitä erityinen plussa. Will, Mike etc on vähän sivuraiteella vaikka se pizzakuski hyvä hahmo onkin. Eddie on todella mainio lisä hahmokategoriaan. Enempää spoilaamatta, hieman jäi pari asiaa mietityttämään aikaisemmilta kausilta, mutta josko selviää parissa viimeisessä megajaksossa heinäkuussa. Synkkää oli ja kivoja roolituksia kuten Robert Englund.
 

Harzan

Jäsen
Rowan Atkinsonin uusi komediasarja Man vs Bee saapuu Netflixiin 24.6.

Tämä on osassa kotimaista uutisointia (esim. Rumbassa) suomennettu muotoon "Mies vastaan ampiainen" ja uutisessakin puhutaan koko ajan ampiaisesta. "Bee" tarkoittaa kuitenkin nimenomaan mehiläistä. Hah, pääsinpäs besserwisseröimään.

Alla traileri:
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
The People's Front of Judea
Atkinson on sen tason legenda että pakko katsoa. Juuri pitikin alkaa nauttia Musta Kyystä pitkästä aikaa. Aivan uskomaton taideteos.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Netflix päräytti Norm Macdonaldin viimeisen "spesiaalin" ilmoille. Iso kiitos Netflix ja kyllä tässä hiukan vesi tuli silmään. Varsinkin kohta jossa mies ilmoitti kuinka ikävä on yleisöä ja kuinka kamalaa on olla jossain ruudun äärellä. Norm siis tiesi että loppu tulee ja COVID on päällä, niin teki tietokoneen äärellä spessunsa.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Korealaisia sarjoja olen tässä kesällä muutaman katsonut. Aiemmilta vuosilta historialliseen Koreaan sijoittuvat zombiesarja Kingdom jo avasi pelin genrensä erinomaisena edustajana, ja All of us are dead räjäytti pankin täysin. Ihan helvetin hyvää settiä, vaikka alussa lähdin katsomaan sarjaa aika epäillen - lukioympäristö ja korealaisten maneerit saivat aikaan lievän epäilyksen siitä, osunko aivan kohderyhmään, mutta mitä vielä, osuinhan minä. Tarina, näyttelijät, huumori ja miljöö toimivat loistavasti, vaikkei minkään näiden suhteen ollut mitään erityisen poikkeavaa. Tai no, ehkä tässä tapauksessa muutama hahmo toi mukaan tilannekomiikkaa, ja vaikken sen ystävä erityisesti ole, toimi se erinomaisesti ja toi sinänsä aika brutaalille tappamiselle vastapainoa. Muutaman kerran peräti naurahdin aidosti vrt. Walking Deadin totisuus ja tahaton komiikka. Tykkäsin myös siitä tässä sarjassa, että sotilaat ja moderni sotategnologia ei ole täysin avuton zombie-epidemian edessä. Tämän sarjan kanssa tuli myös pitkästäaikaan eteen ihan puhdas ahmimisilmiö eli painoin kolmea-neljää jaksoa putkeen keskellä yötä.

My Name oli myös hyvä kostotarina, tosin ei saanut aivan samalla tavoin koukkuun kuin edellinen. Hyvä setti silti, brutaalia toimintaa ja ok juoni.

Sen sijaan The Silent Sea kuumottaa tällä hetkellä oikein huolellisesti. Aloitin eilen ja huomasin tuijottaneeni kolme jaksoa putkeen. Tarinasta ei sen kummempaa spoilausta, mutta jos tuollainen kauhumysteerijännitys kiinnostaa, niin kolme jaksoa on toistaiseksi siihen vastannut hyvin. Zombien ystäville taas aivan ehdoton suositus tuolle All of us are Deadille, jos ei pieni tarkoituksellinen huumori seassa haittaa.

Netflixin ehdoton vahvuus on kyllä nämä kv. tuotannot. Aika monta helmeä olisi jäänyt näkemättä, kuten Fauda ja Kingdom sekä monta muuta, mitä en tähän hetkeen muista. Lisäksi stand up spesiaalit osuu joiltain osin mulle, joten on jees, että vaimon kanssa katseltavien HBO-sarjojen lisäksi löytyy verta ja huumoria bingetettäväksi omaan tahtiinkin varsinkin näin lomalla.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sen sijaan The Silent Sea kuumottaa tällä hetkellä oikein huolellisesti. Aloitin eilen ja huomasin tuijottaneeni kolme jaksoa putkeen.

Katsoin joskus talvella ja tässä on paljon asioita jotka jää häiritsemään. Kovaa budjettia tehosteissa, mutta välillä ollaan kuun painovoimassa välillä ei. Eihän näyteltyjä kohtauksia toki voikaan tehdä kustannusyistä "kuunpainovoimassa" mutta .. no sarja lupais paljon enemmän kuin antoi lopulta. Toki SciFi:nä tuli katsottua (vaikka kesken meinas välillä jäädä)
 

rpeez

Jäsen
Adakin merirosvokulta, älkää tuhlatko tähän arvokasta aikaanne. Rasittavan epäuskottava fake reality dokumentti jos minulta kysytään.

Tärkein anti minulle oli ohjelmasta, että tuollainen saarijono on ylipäänsä olemassa Beringin merellä ja miltä siellä näyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös