En nyt erityisemmin jaksa itse jäsenyydestä vääntää. Tämä on niitä ratkaisuja, joiden oikeutta on hyvin vaikea etukäteen päätellä. Nyt kun omaa puolustusta on johdonmukaisesti lyöty laimin jo pitkän aikaa niin on vaikea nähdä muutakaan vaihtoehtoa (joskin myös Naton jäsenyys edellyttäisi meiltä muodossa tai toisessa merkityksellistä panostusta puolustukseemme). Mutta siitä kuitenkin muistuttaisin, että kun viimeksi katsoin niin Suomi on demokraattinen maa, jossa enemmistön mielipide on hyvin negatiivinen jäsenyyttä kohtaan, varmasti enemmänkin hidaste kuin este, mutta kuitenkin. Muistelisin myös että on jopa sitouduttu kansanäänestykseen asiasta. Eli ei tämä nyt mikään rutiininomainen ilmoitusasia sentään ole, joka on lykkääntynyt vain presidentin henkilön vuoksi. Lähinnähän se on lykkääntynyt Suomen kansan vuoksi. Joka Molotovia lainaten on "hyvin itsepäinen kansa. (snips)
Käytännössä luonnollisesti noin, mikä mm. merkitsee sitä, että kaikkien vastuullisten puolueiden pitää olla samaa mieltä asiasta, jotta tätä kautta mahdollisesti asiaa hieman kevyemmillä argumenteilla - ehkä muutosvastarinnasta tai muusta syystä - vastustavat kansalaiset mahdollisesti harkitsisivat kantaansa uudelleen. Mahdollinen jäsenhakemus ei voi olla päivänpolitiikkaa, se ei saa riippua esimerkiksi siitä, että mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä ulkopuolella.
Dynamiikka näissä mielipiteissä on sellainen (mikä on luettavissa mielipidemittauksista), että NATO-jäsenyyden hyväksyntä kasvaisi huomattavasti, mikäli ja kun se perustellaan rationaalisilla argumenteilla sellaisten auktoriteettien toimesta, johon kansa enemmän tai vähemmän on tottunut luottamaan tai ainakin sietämään. Tämä "auktoriteetti- ja kohtalonusko" ei sinänsä ole kunniaksi kansalle eikä auktoriteeteille, eikä varsinkaan poliittiselle järjestelmälle, vaan on historiallinen reliikki elosta täällä pohjan perillä, jossa asiat ja muutokset tapahtuvat hitaasti ja viiveellä ja vuorovaikutus ympäröivän maailman kanssa on tehty lähinnä aseellisesti jos on tehty ollenkaan, eikä siis rationaalisen julkisen keskustelun kautta.
Uskottavaa omaa puolustusta ei ole enää olemassa, liekö sitä ollut missään vaiheessa. Tästä tarkoituksenmukaisesta ja aikansa palvelleesta
myytistä on syytä päästä myös julkisessa keskustelussa eroon, ainakin niiden tahojen toimesta, jotka eivät joudu virkansa puolesta harrastamaan
liturgiaa. Kaikki kunnia toki siitäkin huolimatta heille, asemanne on vaikea.
Suomen yhteiskunta on niin toisenlainen kuin vielä 1930-luvulla, ja maailma muutoksessa, ettei useimmiten lukuisia vuosia sitten koulutetuista ja huonosti varustetuista reserveistä ole miksikään turvallisuuspoliittiseksi selkänojaksi. Sissisodasta s
yvyydessä puhuvat ovat poissa järjiltään, jos tilanne siihen menisi nykytilanteessa, niin parempi olisi noudattaa Tanskan esimerkkiä vuodelta 1940.
Tärkeintä on estää hyökkäyksen ja liian pitkälle menevän poliittisen painostuksen uhka
ennalta, toimintavapautemme säilyttäen. Siis muiden demokraattisten oikeusvaltioiden tuella, ulottuen myös puolustuksen suunnitteluun ja välineisiin liittyviin kysymyksiin. Uskottavuus ja toimintavapaus potentiaalisesti uhkaavissa tilanteissa (ja näitä on moneen lähtöön, kyse ei aina ole sotilaallisista uhista) ei synny puheista, vaan se edellyttää monentasoista yhteistyötä niiden demokraattisten maiden kanssa, jotka viime kädessä ovat samassa tilanteessa kuin Suomikin.
Itse näen mahdollisen NATO-jäsenyyden ennen kaikkea taloudellisena ja siihen liitännäisenä poliittisena kysymyksenä.
Vielä jäljellä oleva puolustusvälineteollisuus (Patria, uutena avaruusteknologia) hyötyisi merkittävästi jäsenyydestä, itse asiassa pelkät lähestymistoimenpiteet ovat avanneet sellaisia markkinoita, joita koskaan historiassamme ei tällä sektorilla ole ollut. Ei ole tulevaisuudessakaan tarkoituksenmukaista tehdä kuten jouduttiin kylmän sodan aikana Tampellan tai Wärtsilä Meriteollisuuden kanssa tekemään, ja luopumaan kokonaisista tuotantolinjoista muiden eduksi ja hyödyksi, pääasiallisesti poliittisista syistä. Olimme siis NATO:n jäseniä tai emme, niin olemme joutuneet ja tulemme joutumaan kaikissa tapauksissa toimimaan kuten muutkin länsimaiset tahot toimivat (vrt. COCOM). Myöskään tulevaisuudessa auttamatta vastaantulevien puolustusvälinehankintojen osalta jäsenyydellä ei olisi kuin positiivista vaikutusta, sillä edes
näennäisen oman valmiustason ja puolustuskyvyn ylläpitäminen ilmavoimien ja merivoimien osalta kun jo nyt maksaa yli kansamme taloudellisen kantokyvyn.
Tätäkin huomattavasti
käytännössä merkittävämpää (positiivisten asioiden katsannossa) on saattaa Suomi länsimaisten sijoittajien ja poliittisten toimijoiden näkövinkkelistä samalle tasolle kuin Ruotsi on historiansa ja maantieteensä vuoksi päässyt "Suomen suojaamana".
Investointihaluttomuudessa (= työpaikat) tai esimerkiksi jatkuvassa pörssikurssien "laahaamisessa" (= pääomat) verrattuna vastaaviin kilpailukykyisiin toimintaympäristöihin on kyse osaltaan poliittisesta riskistä, joka Suomelle asetetaan, maantieteestä ja
meidän omista poliittisista ratkaisuistamme johtuen. Tähän riskiin voidaan ainakin osaltaan vaikuttaa ihan omassa toimivallassa olevilla ratkaisuilla, jotka vahvistavat vakautta.
Palaten yleispoliittiseen tilanteeseen, liiallinen ambivalenssi tässä asiassa erinäköisine
optioineen on johtamassa siihen (= Venäjän sotilaallisessa suunnittelussa lasketaan, että mahdollisen vakavan Pohjolaa ja Baltiaa koskettavan kansainvälisen kriisin ja sodanuhkan yhteydessä Etelä-Suomen NATO-yhteensopiville kentille tulisi NATO-maiden lentokoneita alle vuorokaudessa), että Venäjän itsensä 1990-luvulla jo kerran tekemä tilannearvio Suomen "poistumisesta"
Venäjän poliittisesta etupiiristä ja vaikutusvallasta on jälleen kerran vaarassa tulla kansainvälispoliittiselle agendalle ja sen omien toimenpiteiden ja vaikutusmahdollisuuksien piiriin. Venäjä saattaa
virheellisesti alkaa laskelmoimaan (siis ainakin mitä Suomeen itseensä tulisi), että kohdistamalla painostusta Saksaan ja Ranskaan Suomen nykyinen asema muuttuisi.
Tätä kysymystä ei saa jättää pysyvästi hautumaan sillä tavalla, että siitä muodostuisi Venäjälle arvovaltakysymys
kolmansien osapuolten toimenpiteiden vuoksi, jossa skenaariossa sen uudestaan voimistuneet suurvalta- ja hegemoniapyrkimykset hakisivat
tarpeettomasti pontta Suomen suunnalta. Kuitenkin kaikki rationaalisen tason seikat osoittavat, että Venäjällä ei ole mitään erityisempää intressiä luoteissektorillaan, haasteet ja vaarat ovat kokonaan toisella suunnalla, mutta vastaavalla tavalla kuin
ahmattien tapauksessa, jos päättämättömyyttä ja jopa poliittisen järjestelmän heikkoutta osoitetaan liiallisuuksiin saakka, Venäjäkin alkaa arvioida tilannettaan tällä suunnalla uudelleen. Tilaisuus tekee varkaan, historia opetti tämän demokraattisille maille viimeistään 1939.
Kyse EI siis ole niinkään Venäjän reaktioista ja toimista, vaan demokraattisten maiden reaktioista ja toimista.
