Itse olin armeijassa it-mies, joten minulle nämä asiat ovat jokseenkin tuttuja. Meille sanottiin ihan kapteenin tasolta, että jos jossain Suomen maanpuolustus on heikoissa kantimissa on se juurikin ilmatorjunnassa. Välineistö mitä pääasiassa on käytössä, pitää sisällään Neuvostoliiton ylijäämää. IT-konekiväärit ovat uusimmillaan 91-vuosikertaa, tai ainakin näin meille sanottiin ja samaisen vuoden kk:lla me myös ammuttiin. Konekiväärillä ei edes ole tarkoituksena pudottaa koneita vaan pelotella vihollista, kuulostaa kivalta eikö. Maalilennokki joka lentää n. 30 metrin päässä ei saanut yhtäkään osumaa konekivääristä yli 10 tuntia kestäneiden ammuntojen aikana, ja tämä oli siis normisuoritus.
Ruotsin ilmatorjunta on välineistöltään todella paljon edellä Suomea, jos puhutaan siis it-kaluston suhteen. Toki koulutettuja joukkoja Ruotsissa on todella vähän verrattuna Suomeen. Sinällään surullista että juuri ilmatorjunta on päästetty näin huonoon jamaan, sillä taistelu alkaa aina ilmasta. Jos sota syttyisi, olisi it-miesten ja laitteiston kestävyys hyvin ratkaisevassa asemassa lopputuloksen kannalta. Jos ilmatorjunta ei kestä Suomi häviää sodan erittäin nopeasti.
Tietenkin on muistettava se ettei nykyaikaisessa ilmatorjunnassa tykkitulella ole käytännössä muuta kuin mainitsemasi pelotevaikutus. Toisaalta tykkitulen pelotevaikutuksella on saatu aikaan tilanteita joissa vihollinen on joutunut miettimään sitä kuinka esim. helikoptereita käyttää taistelukentällä, näin tapahtui esim. Kosovossa, jossa Yhdysvallat liittolaisineen ei lähettänyt sotatoimialueelle ilmapommitusten aikana taisteluhelikoptereita juuri laisinkaan, koska pelkona oli niiden turha menettäminen niiden joutuessa serbien varsin voimakkaan (mutta vanhanaikaisen) lähi-ilmatorjunnan peittoalueelle. Serbien lähi-ilmatorjunnan rungon Kosovossa muodostivat perinteiset ilmatorjuntatykit ja ilmatorjuntavaunut, joissa suurimmassa osassa ei ollut tutkaa tai muuta modernia havaintolaitteistoa. Näiden tehtävänä oli muodostaa sulkutuli ja estää vihollisen helikoptereiden ja lentokoneiden operoiminen joukkojen tuntumassa. Lentokoneita vastaan sulkutulella ei käytännössä ollut vaikutusta, koska lentokoneet pääsääntöisesti operoivat sen muutaman kilometrin "sulkutulialueen" ulkopuolella mutta helikoptereiden toimintaa kyseinen malli vaikeutti huomattavasti.
En todellakaan väitä, että tietämykseni Ruotsin ilmatorjunnan tilasta olisi täysin ajantasaista - arviota tehdessäni liikuin "epämukavuusalueellani", koska Ruotsi ei ole oikeastaan koskaan ollut niitä ensisijaisia kiinnostuksen kohteitani. Kuitenkin minusta on huolestuttavaa se, että aina tälle vuosituhannelle saakka Ruotsian lähi- ja alueilmatorjunnan rungon on muodostanut yksiköt jotka on varustettu pääsääntöisesti asejärjestelmin joiden ensimmäiset versiot on otettu käyttöön jo vuosikymmeniä sitten ja ettei mittaviin modernisaatioihin ole vuosikymmenten kuluessa ryhdytty, (toki järjestelmän ohjuksia on modernisoitu mutta ei loputtomasti vuosikymmenien ikäisiä järjestelmiä voi modernisoida vaan jossain vaiheessa ne on pakko korvata uusin järjestelmin) - ei edes vuosituhannen alussa, jolloin ilmatorjuntaa muutoin alettiin supistaa ja yksiköitä poistaa operointivahvuusta ja nyt jäljellä on käytännössä enää yksi yksikkö, Halmstadiin sijoitettu Luftvärnsregementet (Lv 6) kahdella pataljoonallaan.
Mielenkiintoista olisi lukea analyysiä Ruotsin ilmavalvonnan tilasta. Kyetäänkö ilmavalvonta pitämään ajantasaisena ja onko se riittävästi miehitetty ts. pystyykö se konkreettisesti rauhanajan miehityksellä suorittamaan ilmatilan valvontaa. Ymmärrykseni mukaan leikkauksia on tälläkin saralla tehty, joten arvelluttaa se missä määrin ilmavalvonta kykenee vastaamaan tehtäviensä asettamiin haasteisiin.
Ruotsiin verrattuna Suomi on minusta olennaisella tapaa pyrkinyt kehittämään alueilmatorjuntaa ja ohjusjärjestelmiä on uudistettu riittävän usein, viimeisimpänä BUK M1 korvaaminen NASAMS:illa. NASAMS:in käyttöönottoa on myös kritisoitu poliittisena ratkaisuna. Eikä BUK M1 ollut korvausvaiheessa vanhentunut ohjus ja lisäksi ohjusta modernisoitiin jatkuvasti ja Venäjällä oli jo tuolloin otettu käyttöön uuden polven BUK M1 -järjestelmän ohjuksia. Tosin tässä globaalissa tilanteessa sitoutuminen Venäjältä ostettavaan ilmatorjuntakalustoon sisältää vähintäänkin pienen riskin.
Minusta NASAMS jättää torjuntaulottovuutensa suhteen runsaasti toiveita ja olisinkin valmis siihen, että Suomeen hankitaan pidemmän kantaman ilmatorjuntajärjestelmä, jolla olisi vähintäänkin teoreettinen mahdollisuus ballististen ohjusten torjuntaan. Toisaalta liittyminen NATO:on voisi ratkaista tämän ongelman ja kenties tänne olisi mahdollista sijoittaa Patriot-järjestelmän ohjuksia. Tässä suhteessa olen samaa mieltä muutaman kirjoittajan kanssa, jos Suomi hakee NATO-jäsenyyttä ja hyväksytään NATO:on konkreettiseksi avuksi riittäisi käytännössä ilmapuolustuksen tehostaminen ja siirtäminen uudelle tasolle. Samalla tietty ilmavoimien toimintakykyä ilmasta maahan operaatioissa tulisi entisestään kehittää ja NATO:on liittyminen parantaisi olennaisella tapaa tätäkin puolta.
Painotan ettei Suomenkaan tilanne välttämättä mikään paras mahdollinen ole ja ilmatorjuntaa/-puolustusta tulisi tehostaa entisestään. Minusta BUK m1 -järjestelmästä luopuminen jätti siihen aukkoja, jotka olisi paikattava pikimmiten.
vlad.
